Vapaa kuvaus

Aloituksia

133

Kommenttia

4798

  1. No, Homerilla on omakotitalo, auto ja työpaikka ilmastoystävällisessa energiateollisuudessa. Tarvitseeko mies joitain muitakin vetovoimatekijöitä?
  2. Kuten ketjussa ollaan erään kommentoijan taholta todettu, avioliittolaissa 1929/234 säädetään avioliitosta ja aviopuolisoiden asemasta. Kyseisessä laissa käytetään aviopuolisoista yleisesti nimitystä puoliso tai puolisot. Perintökaaressa ei määritellä puolisoa sen enempää kuin aviopuolisoakaan, mikä antaa ymmärtää, että niiden määritelmät on syytä hakea niitä tarkemmin määrittelevästä lainsäädännöstä, mikä tässä tapauksessa on avioliittolaki ja laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta.

    Mitä avopuolisoon tulee, määritellään sellainen laissa avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta (26/2011). Tässä laissa avopuolisosta käytetään yleisesti nimitystä osapuoli.

    Mikäli joku alkaa penäämään tulkintaa perintökaaren termille "puoliso", on se kaiken järjen ja logiikan mukaisesti avioliittolain mukainen puoliso. Olisi jotenkin erikoista, että puoliso saisi perintökaaressa jollain tavalla laajemman merkityksen kuin mikä sille annetaan erityisesti avioliittoa säätelevässä laissa. Ottaen lisäksi huomioon, että avopuolisoiden asemaa erityisesti koskevassa laissa ei avopuolisoista käytetä nimitystä "puolisot" tai "puoliso" vaan "osapuoli" ja "osapuolet"

    Mikäli käsitteiden merkityksiä lähdetään vapaasti laajentamaan, mikä estää tulkitsemasta perintökaaren "puolison" vaikkapa vainajalle erityisen läheiseksi eläimeksi, varsinkin jos vainaja ja elukka jakoivat ajoittain saman vuoteen. Perintökaaresta ei löydy sellaista kohtaa, jossa sanotaan että puolison tulee olla ihminen. Toki avioliittolain 2 §:n nojalla on selvää, että "puolisot" ovat nimenomaisesti avioliitossa olevia henkilöitä, mutta kenties perintökaaren "puoliso" tarkoittaa jotakin muuta. Voihan sitä susiparina elää vaikka suden kanssa.
  3. En usko, että jännittämisestä sinänsä tulisi riippuvaiseksi. Pikemminkin riippuvaiseksi tulee jännityksen laukeamisen aiheuttamaan hyvän olon tunteeseen. Toisin sanoen riippuvaiseksi tulee onnistumisen kokemuksesta, mikä on vaatinut kovaa yrittämistä ja riskin ottamista.

    Ei olisi uhkapeliriippuvuutta jos pelissä häviäisi aina. Ei myöskään, jos pelissä ei olisi panoksia ollenkaan.

    Onnistumisen kokemuksia voi puolestaan saada ilman fyysisen vahingoittumisen taikka taloudellisen vararikon riskiäkin. Esimerkiksi voidaan ottaa vaikkapa pienoisrautatieharrastus tai mikä tahansa pienoismallien tekemis-/kokoomisharrastus. Anonyymit pienoismalliharrastajat eivät tosin taida missään kokoontua sillä tarkoituksella, että yrittäisivät pysyä erossa pienoismallien kokoamisesta. Tämä voitaneen selittää sillä, että riskinottaminen ei pienoismallia tehdessä ole kummoinen, joten onnistumisen kokemuskaan ei tule kertaheitolla ja täysillä vaan nautinto on pitkäkestoisempaa.

    Ihmiset ovat erilaisia mitä riskinotosta nauttimiseen tulee. Mitä suurempi riski, sitä suurempi nautinto, ainakin joillakin yksilöillä. Aina löytyy kokeilijoita ja heidän kokemuksensa opettavat varovaisempia yksilöitä.

    Riskinottonautinto lienee myös ikään liittyvä ilmiö. Veikkaisin, että nuorempana ollaan valmiimpia ottamaan suurempia riskejä kuin vanhempana. Tämä jo siksi, että yleensä vanhempana on enemmän menetettävää kuin nuorempana. Toisaalta nuoremmat eivät välttämättä edes tiedosta riskejä, josta syystä heidän täytyy ottaa tuntuvampia riskejä saadakseen kunnollisen onnistumisen kokemuksen.
  4. Mahdat+olla+melkoinen+nettijässikkä+kun+totuuskin+mitataan+linkeissä?
  5. Johtaminen+ei+liity+niinkään+älykkyyteen+kuin+luonteeseen,+mielihaluihin+ja+muihin+henkilön+henkisiin+ominaispiirteisiin.Voidaan+ajatella,+että+ihmisen+persoona+jakautuu+kolmeen+osaan.+Yksi+niistä+on+älykkyys,+mikä+on+ajattelun+monipuolisuutta+ja+ongelmaratkaisun+nopeutta.+Toinen+on+ahkeruus+eli+halu,+mielenkiinto+ja+aikaansaavuus+kehittyä+jollekin+alalle.+Kolmas+on+puolestaan+moraali+eli+tehtyjen+ratkaisujen+sopivuus+yhteisön+ja+yhteiskunnan+sääntömittapuulla.Näiden+kolmen+lisäksi+on+eräänlainen+ja+perustavan+laatuinen+pyrkimys+saavuttaa+turvallinen+asema+yhteisössä+ja+yhteiskunnassa.+Tätä+voitaisiin+nimittää+vaikka+persoonalliseksi+perusturvapyrkimykseksi+tai+jopa+perusturvavietiksi.Tasapainoinen+perusturvapyrkimys+on+sitä+mitä+keskiverto+yhteiskunnan+jäsen+normaalisti+ja+keskimäärin+tavoittelee.+Hän+hakee+turvaa+ihmissuhteista+ja+taloudellisesta+asemastaan+"normaalilla+tavalla".+Poikkeava+intensiteetti+mielletään+yleensä+ahneudeksi+taikka+himoksi.+Tästä+pitää+erottaa+poikkeava+tapa+tyydyttää+perusturvantarve,+joka+mielletään+yleensä+perversioksi,+vietin+kieroutumaksi.Jokaisella+ihmisellä+on+oma+luonnollinen+tarpeensa+johtaa+ja+tulla+tunnustetuksi+jonkin+"johtajaksi",+kuten+omaa+elämäänsä+koskevissa+päätöksissä+taikka+asioissa+omaisuuteensa+liittyen.+Kun+luonnollinen+halu+määrätä+asioista+ylittää+tavanomaisen,+voidaan+puhua+vallanhalusta+ja+-himosta,+josta+pääsemmekin+aasinsiltaa+pitkin+ihmisiin,+jotka+määräävät+muita+eli+johtajiin.Johtajat+voidaan+jakaa+karkeasti+kahteen+ryhmään,+joista+yksi+johtaa+johtamisen+halusta+eli+vallanhalusta,+ja+toinen+johtaa+vastuullisuuden+ja++velvollisuuden+kokemisen+vuoksi.+Jälkimmäisessä+tapauksessa+henkilö+on+siis+johtajana+sen+vuoksi,+että+jonkin+yhteisen+päämäärän+saavuttaminen+ei+olisi+mahdollista+muutoin+kuin+hänen+johdollaan.Jos+lähdetään+liikkeelle+tapauksesta,+jossa+henkilö+on+tyhmä,+siis+älyltään+selkeästi+heikompi+kuin+suurin+osa+yhteiskunnan+jäsenistä.+Hän+on+myös+vallanhaluinen+ja+moraaliltaan+heikko,+jolloin+yhteisön+säännöt+eivät+merkitse+hänelle+mitään.Yllä+kuvattu+henkilö+päätyy+luultavasti+johtamaan+jotakin+pientä+rötösjengiä+edellytyksellä,+että+jengiin+löytyy+älykkyystasoltaan+samankaltaisia+taikka+heikompia+yksilöitä.+Ahkeruustaso+ratkaisee,+jolloin+on+mahdollista,+ettei+kukaan+hyväksy+häntä+johtajaksi+mihinkään,+jolloin+hän+luultavasti+erakoituu+ja+alkaa+elämään+omassa+kaikkivoipaisuuden+kuplassaan.Mikäli+henkilö+on+tyhmä,+mutta+vallanhaluinen+ja+omaa+korkean+moraalin,+saattaa+hän+päätyä+ammattiin,+jossa+pääsee+käyttämään+valtaa+tavalla+taikka+toisella.+Erakoitumisen+estää+tässä+tapauksessa+korkea+moraali,+mutta+erakoituminen+(auktoriteetteihin+sopeutumattomuus)+saattaa+kuitenkin+ilmetä+monenlaisena+sosiaalisena+eristäytymisenä,+erityisesti+jos+ahkeruustaso+on+heikko.Velvollisuuden+tunteesta+johtaja,+joka+on+älykkyydeltään+alle+keskitason,+tulee+syrjäytetyksi+nopeasti+vallalle+persompien+ja+älyllisesti+kyvykkäämpien+toimesta,+olipa+hän+moraaliltaan+mitä+tasoa+tahansa.+Sen+sijaan+älykkyydeltään+keskitasoa+suorituskykyisempi+velvollisuusjohtaja+pärjää+korkealla+moraalilla+siinä+missä+alhaisellakin.+Jälkimmäisessä+tietysti+vankeustuomio+taikka+sitäkin+vakavammat+seuraukset+ovat+varteenotettava+riski.Ahkeruutta+ei+ole+vielä+juurikaan+otettu+esille+tässä+esityksessä.Otetaan+esimerkiksi+vaikkapa+älykäs,+moraaliltaan+alhainen+ja+laiska,+vallanhimoinen+henkilö.+Hän+päätynee+oletettavasti+jonkinlaiseksi+huijariksi.+Sen+sijaan+tyhmä,+laiska+ja+moraaliltaan+alhainen+vallanhimoinen+henkilö+päätyy+omaan+kuplaansa+väkivaltarikolliseksi+ja+luultavasti+addiktiksi+jollekin+päihteelle.Lopuksi+ovat+olemassa+älykkäät+ja+vallanhimoiset+johtajat,+jotka+ahkerina+ja++korkean+moraalin+kera+päätyvät+usein+suurten+yritysten+taikka+valtioiden+johtoon.+Sen+sijaan+alhaisella+moraalilla+saattavat+päätyä+rikollisjärjestön+johtoon,+vaikka+onpa+heitä+nähty+valtioidenkin+johdossa.