Vapaa kuvaus

Aina käy niinkuin käy

Aloituksia

63

Kommenttia

2432

  1. Annan veljelleni anteeksi sen mitä hän ei tehnyt.

    Veljeni ei valinnut minun mielentilaani hyökkäykseen, puolusteluun,
    syyllistämiseen. Veljeni ei valinnut minun mielentilaani, koska hän on
    kykenemätön ajattelemaan minun puolestani. Hän on kykenemätön kertomaan
    minusta, kuka minä olen, silloin, kun hän on itse epävarmuudessa. Silloin,
    kun hän on itse syyllisyydessä, hän on kykenemätön kertomaan, mitä minä
    olen tehnyt tai tekemättä jättänyt. Siispä annan veljelleni anteeksi ja
    katson häntä viattomana. Eikö tätä tarkoita juuri se, että jokainen kertoo
    vain omista kokemuksistaan. Joten annan veljelleni anteeksi sen mitä hän ei
    tehnyt, vaan minussa itsessäni kokemuksissani, nousi arvottomuus tai
    syyllisyys, mikä tahansa ristiriita, siispä annan itsellenikin anteeksi sen
    mitä en ole ja muistan sen kuka minä olen.

    Kun joku sanoo: ” Älä välitä, hän puhuu vain itsestään”, niin se on
    vastahyökkäys. Mutta kun katsoo, että kukaan ei ole kykeneväinen antamaan
    anteeksi minun puolestani joten annan armon itselleni. Sillä kaikki ristiriita,
    kaikki pelko on jo tehty tekemättömäksi. Pelko ei ole ikuisesti totta ja
    muuttumatonta.
    Kain ja Aapeli sanailivat ja sitten toinen sanoi: ” Olenko minä veljeni
    vartija” tarkoitti: ”Annan veljelleni anteeksi sen mitä hän ei tehnyt”.
    Olenko minä veljeni vartija? Minun on mahdoton katsoa häntä syyllisenä, jos
    itse näen itseni viattomana, niin näen myös hänet. Se minkä syyllisyys
    tarjoaa, niin se on jo sovitettu eli sitä ei ole tehty.
    Ainoastaan syyllisyyden tehtävä on saada minuun epävarmuus, se on sen ainut
    tehtävä. Mutta kun luottamus kasvaa, niin epävarmuus pienenee, eikö se ole
    faktaa. Näin siinä vain käy.

    Annan itselleni anteeksi sen, että erehdyin syyttämään itseäni. Annan
    itselleni anteeksi sen mitä en tehnyt. Kaikki on tekemättömäksi tehty. Vain
    Rakkaus on jäljellä."

    Hän ei tehnyt Jumalaa hän inspiroi minun mieleeni minun omia mielikuviani.
  2. Toki tarvitaan tilaa myös niille jotka haluavat parantaa maailmaa. Olen taipuvainen ajattelemaan että itselleni hyödyllisempää on muuttaa ajatukseni maailmasta. Silloin ainakin pystyn luomaan oman tulevaisuuteni, oman maailmani.
    Toisin sanoen katson tarkoitusta en syytä - syyllisyyttä.