- Jos jossain pitää säästää, niin säästetään kerskakulutuksessa. Laitetaan stoppi yksityisautoilun suosimiselle. Ja rakennetaan kaupungin kevyenliikenteen verkosto kuntoon. Niin, että sitä voivat kaikki ja kaikkialla käyttää turvallisesti ja ympäri vuoden. Säästyneillä rahoilla saadaan ratikka palvelemaan kaupunkilaisia.
Jos kaupunki jaetaan ajoneuvokohtaisiin erilaisiin maksutrariffisiin tietullialueisiin, voidaan kerätä kevyenliikenteen väylästön ylläpitoon tarvittavat rahat. Myös city autopooleja voidaan tukea moni eri tavoin. Esim. mammaparkit yhteisautoille ovat todellisuutta, jo nyt moni eri paikoin Euroopassa. Tällöin ei kenenkään tarvitse sitoutua yksityisautoiluun yhtään sen enempää kuin tahtoo. Ja sinänsä haitallista yksityisautoilun ideaa voidaan käyttää ihmisten hyödyksi siten, että alueiden erilaisia tarpeita voidaan hoitaa samalla ajosuoritteella useampia.
Myös siirtymistä taajamassa ja taajaman välittömässä läheisyydessä pelkästään sähkö tai hybridipohjaiseen yksityisautoiluun tulee edistää mm. edullisemmilla tai ilmaisilla sähköautojen latauspaikoilla ja hybridiautoparkeilla. Muutoin siirtyminen ympäristöä, ihmisiä ja luontoa säästävään tekniikkaan voi viivästyä.
Niin tahdottaessa Tampere voi näyttää loistavaa esimerkkiä kaikille niille kaupungeille kaikkialla, jotka ovat olleet samassa tilanteessa kaikkien henkilöautoiluun liittyvien ongelmien suhteen. Sellainen ei ainakaan tekisi huonoa kaupungin imagolle esiintyä kaupunkina, joka onnistui faktisesti selättämään kaikki aiemmat henkilöautoiluun liittyvät ongelmansa. - On kuitenkin todettava, että jokainen, jopa useimmat tulottomatkin henkilöt on Suomessa saatettu verotuksen piiriin. Vain erityistä osaamista ja yhteiskunnallista asemaa nauttivat voivat suunnitella veronsa siten, että niiden kanssa voi pärjää paremmin.
Verovaroja tulisikin siis suunnata yhä enemmän siten, että Suomessa varsin oivallinen kevytliikenne saadaan toimimaan niin, että ihmiset voivat ajaa toimivaa kevyenliikenteen verkostoa pitkin. Valitettavasti Tampereella ei kuitenkaan tilanne ole aimmin mainitun kaltainen. Vaan monet katkoskohdat ja merkintöjen epäselvyys ja puutteet kevyenliikenteen reittiverkostossa aiheuttavat vaaraa paitsi lapsille, niin myös muutenkin turhaa ja tarpeetonta sekaanusta.
Mikä asiassa on ongelma, jos satoja miljoonia veronmaksajien varoja on Tampereella syydetty henkilöautoliikenteen aiheuttamien ongelmien ratkaisuihin? Jos pohjaksi otetaan aiemmin toimineet suomalaiset maaseutuyhteisöt, niin ei niidenkään pihojen, tuotantomaan ja luontoaluiden läpi vedetty maanteitä. Ja siksi ne tiet ovat kiemuraisia. Nykyään teiden ei tarvitse olla enää mutkaisia, koska asia voidaan muuten hoitaa kaavoituksen keinoilla. Mutta silti jotkut tahtovat, että henkilöautoreitit jyrisivät ihmisten ikkunoiden alla. Ja, että niissä ei oltaisi huomioitu kevyenliikenteen käyttöön soveltuvia piennarosia.
Eikö juuri nyt ole oikea aika muuttaa suuntaa ja suunnata verovaroja ihmisiin ja heidän tarpeisiinsa? Ihminen kuitenkin ajaa aina ja kaikissa tapauksissa henkilöautojen ohi merkityksessään ja tärkeydessään. Etenkin kun henkilöautoiluun liittyvät jättihankkeet muutamaa poikkeusta lukuunottamatta on Tampeella saatu jo valmiiksi. - No ei ne ainakaan ole maksanut toimivaa ja selkeästi merkittyä kevyenliikenteen väylästöä. Samoin on vielä monin eri paikoin mm. alkuperäisen ja ennallistetun rantaluonnon ja rantavesiluonnon vielä pahasti kesken, ellei jopa suoranaisesti työt asian eteen aloittamatta. Laki Suomessa on sellainen, että jokaiselle on taattava perustoimeentulo, mikäli henkilö jostain syystä ei pysty sitä itse hankkimaan. Siitä on aika turhaa valittaa. Kysymys siinäkin asiassa on se, onko kaikkein heikoimmassa asemassa olevat yhtäläisessä asemassa, kuin he, jotka osaavat käyttää järjestelmää siten, että tulevat sillä toimeen. Toimiva joukkoliikenne on jokaisen etu. Ja on omalta osaltaan luomassa myös mahdollisuuksia perustuslaissa mainittuihin ihmisen itsensä kehittämisen ja kulttuurin harrastamisen oikeuksiin. Kevyen likenteen suosiminen on kaikinpuolin järkevä ratkaisu siellä missä se on mahdollista. Ja sen eteen kasattujen ongelmien poistaminen on olennaisen merkittävä tehtävä. Ja kuuluu perustuslaissa mainittuun jokaiselle kuuluvaan mahdollisuuteen vaikuttaa omassa elintympäristössään oleviin asioihin.
- On tärkeää, että henkilöautoille voidaan luoda selkeä tunnistepohjainen seurantajärjestelmä. Vain riittävällä seurannalla voidaan veroporkkanaa käyttää siten, että ihmisten liikkumistottumukset muuttuvat. Kevyt liikenne ja toimiva julkinen liikenne ovat avaimia ihmisten asumisviihtyvyyteen ja mukavuuteen. Kun haitallinen henkilöautoliikenne ollaan saatu aisoihin, niin ihmisille jää paljon enemmän aikaa toimia esim. erilaisissa lähidemokratia, kulttuuri ja ympäristöprojekteissa. Porrastetut kilomertirajat henkilöautojen verotuksen ja liikennevakuutuksien perusteina ovan järkeviä ja perusteltuja kaikkialla missä henkilöautoja ei voida käyttää hyödyllisesti. Erityisalueiden kuten, koulujen, lastentarhojen, sairaaloiden, ihmisten kulkureittien, kokoontumisaluiden ja luonto, sekä virkistysalueiden henkilöautoliikenteen tulee olla sellaista, ettei se häritse ihmisten normaalia arjen toimintaa. On ihan ok, että he jotka esim. tunnelia tarvitsevat ja käyttävät maksavat siitä, että heille ollaan niitä rakennettu. Ilmaisia lounaita ei ole olemassa. Ja tässä uudenlaisessa ympäristö ja liikennekulttuurissa Tamperekin voi merkittävässä edelläkävijän roolissa, jos niin tahdotaan. Ihminen kuitenkin on tärkein yksikkö, joka voi vaikuttaa ympäristönsä ja asuinalueensa hyvinvointiin .
- On hyvin vaikea sanoa onko olemassa samankaltaisia ideologisia ratikkafaneja, kuin vastustsajien joukossa, jossa asioita ei katsota kokonaisvaltaisesti pitkänajan tähtäimellä. Talous, teknisten ratkaisujen soveltuvuus ja ympäristön kuormituksen väheneminen, sekä mm. ihmisten asumisviihtyvyyden ja kulkemisen helpottuminen ovat eräitä niitä seikkoja, joita täytyy huomioida asiassa, kun siitä päätos aikanaan tehdään suuntaan tai toiseen.
Eikä se ainakaan mikään imagotappio olisi, jos Tampere onnistuisi saamaan itsestään julkisen kuvan tosin pinta-alaltaan ja keskustaltaan suhteellisen pienenä, mutta muutoin kovasti hajanaisena alueena, joka on onnistunut ratkaisemaan em. seikoista johtuvat keskustansa alueen liikenteen ongelmat siten, että sitä aikaisemmin harmillisesti esim. 70-luvulla rasittanut henkilöautoralli on saatu oikeilla ratkaisuilla onnelisesti vähennettyä. Ja tilaa on jäänyt ihmisille sekä hyötyliikenteelle ja kevyelle liikenteelle. Jonka mahdollisuuksia tulisi vielä lisätä niin, että esim. väylien talvikunnossapitoa voidaan lisätä.
Kun ympäristöarvot huomiodaan, niin lähiluontoalueden kohteita voidaan ennalistaa perinnemaisemiseksi industrialismin ja jälkiteollisen yhteiskunnan jäljiltä. Niin voidaan saattaa luonto sellaiseen kuntoon, jossa se alunperin on ollut. Lisäksi tulee huomioida erityisesti heitteille jätetyt ranta-alueet ja niiden ranta-alueiden vedenalaisen maa-aineksien sisällöt siten, että mikä on niihin läjittyneiden maa-aineksien, haitta-aineiden "aineenvaihdunta" lähiluontoon ja vesistöihin? Ja se tulee estää, mikäli sellaista ilmenee.
Se olisi pikemminkin sellaista perustuslainmukaista toimintaa, jossa sanotaan, että vastuu luonnosta kuuluu jokaiselle. Ja ratikka taas mahdollistaa jokaiselle perustuslaissa taatun oikeiden kehitää itseään, mm. siten, että kaikille on taattu pääsy erilaisiin palveluihin ja koulutuksiin jne. Moneen kertaan on todettu, että kaikkien kotipihalle eri ratikkaa voida saada. Eivätkä monet tahdo myöskään nykyistä bussirallia omalle kotipihalleen. Niin silti ratikalla voidaan järkevoittää myös bussireittejä, jotka tulevat tukemaan tulevaisuudessa liikenteen runkoreittinä olevaa ratikkaa. Ja sitä kautta myös osan heidän toiveitaan kunnioitetaan, jotka eivät tahdo asua bussiparkkipaikkojen ja reitistöjen varella niiden aiheuttaman häiriön ja ilmansaasteiden takia. - Monissa eri paikoissa ympäri maapalloa on päädytty henkilöautoliikenteen rajoittamiseen. Koska henkilöautoilun haitat ihmisten terveydelle ja kulkemisen vaikeutuminen niitä käyttäen ovat aivan ilmeisiä ongelmia. Tampere on myös osana sitä samaa ilmastoa kuin kaikki muutkin kaupungit. On olemassa mikro ja makroilmastot, joihin erilaiset ihmisten toiminnat vaikuttavat monin eri tavoin. Sanomattakin lienee selvää, että kun henkilöautoilun määrä nousee tietyssä pisteessä haitalliseksi, niin saavutetaan se kriittinen piste, jossa paikallinen ilmanlaatu kärsii. Se, että, joku ei osaa esittää kaikenkattavaa fysikaalista ja kemiallista ilmastomallia paikallisliikenteen vaikutuksista kaikkiin ilmakehän eri kerroksiin, ei tee paikallisesta liikenteen ylikuormituksesta tai niiden kaukokulkeutumisista ihmisille yhtään sen haitattomampia kuin ne ovat. Ihmisten keuhkot ovat tärkeä asia samoin, kuin luonnon kuormittamisen rajat. Eikä ko.ilmastomallin esittämättömyys tee turhasta henkilöautorallista yhtään sen terveempää tai moraalisesti hyväksyttävämpää.
Erityisesti lapset ja nuoret on suojeltava, samoin mm. sairaaloiden yms. seudut, joissa ihmisille on erityisen tärkeää taata puhdas hengitysilma. - Sitä voi mennä sanomaan heille, keille saadaan uude kodit rakennettua henkilöautoilta takaisin ihmisille vallatuille alueille, että kyseessä on virheinvestointilaiset. Tunnelissa on kyseessä on ehkä eräs Tampereen kaikkien aikojen paras investointi. Kauniit rantamaisemat palautetaan takaisin ihmisten käyttöön ja liikenteelliset ongelmat saadaan samalla ratkaistua. On myös huomioitava, että rakennettavien alueiden suunnitelmiin kuuluuvat mm, "rantaväylät" kevyelle liikenteelle heille, ketkä eivät tahdo alistua henkilöautojen pakkokäyttämiseen. Samoin lietsun ratikka voidaan kytkeä tilanteeseen, mikäli jokin lisärakentamisen visioista saa nostetta siipiensä alle.
- Kun saatte sopivan joukon kanssa produktioita valmiiksi, niin käykää esiintymässä hämpillä.
- Kun Tampereelle ollaan saatu yhä enemmän kanslaistason toimintaa, niin alueiden omaleimaisuus ja tapahtumat vetävät ihmisiä puoleensa. Myös kaupallisten vapaa-ajanviettomahdollisuuksen määrää nostetataan. Jälkimmäisissä on toki huomioitava niiden ympäristövaikutukset niin energiatehokkuuden, oheispalveluiden vastaavien, liikkennejärjestelyiden kuin ihmisten ajanviettoaluiden jäte ja saniteettihuollon osalta niin, että ne ovat valmiina vastaamaan kasvaneeseen ihmismäärään. Ratikka yhdistettynä keskustan parkkialueisiin mahdollistavat sen, että ihmisten liikkuminen helpottuu. Ja ihmiset myös kulkevat enemmän paikasta toiseen. Aivan samoin kuin esim. tekee pk-seudun uudet jo käyttöön otetut ja käyttöönotettavat raideprojektit. Väestömäärän kasvu Tampereellakin luo uutta kysyntää ja sitäkautta on mahdollista pitää yllä ja kehittää kaupungin toimintoja siten, että ne voivat olla sellaiset, kuin tämän päivän ympäristövaatimuksien mukaan niiden pitää olla. Ja vanhoja järjestelmiä voidaan niiden elinkaarensa päässä korvata paremmilla, jos sellaisia on tarjolla. Toivottavasti valittu linja voi pitää ja sitä kautta ihmisten valinnan mahdollisuudet voivat lisääntyä ja kulkeminen helpottuu.
- Kaikella tavalla, niinkuin kaikki vaikuttaa kaikkeen. Samahan se on autoilu kuin tupakka, alkoholi ja kannabishörhojen kesken puhuminen siitä, että mitään haittaa ei ole, eikä kukaan kärsi. Mutta mitään perusteluja ei tarvitse esittää miksi noita epäterveitä tapoja tuodaan esiin siten, että esim. nuoriso tai lapset saattavat alkaa ihannoimaan niitä
- Tärkeää on myös se, että Tampere irtisanoutuu julkisesti kaikesta luonnoneläinkaupasta. Ja sitoutuu olemaan ottamatta enää uusia ihmisten huvituseläimiä luonnosta. Delfiinien aiheuttamaa ogelmaa voidaan ratkaista sillä, että sitoudutaan tukemaan luonnon delfiinikantojen kamppailua esim. laitonta tonnikalanpyyntiä ja muita delfiinien luontaisilla pesimäalueilla olevia ongelmia vastaan vaikkapa sellaisten luonnonsuojelujärjestöjen kautta, joilla on hyvä ja neutraali status, sekä näyttöä toiminnan tehokkuudesta. Ja samalla Särkänniemen alueelle tulisi perustaa luontotietokeskus, jossa jaettaisiin ihmisille tietoa perusnäyttelyn ja vaihtuvien teemojen muodossa siitä kuinka toimia siten luonnon eri osa-aluiden suhteen, että ihmisen ymmärrys tulee hyödynnettyä luonnon monimuotoisuuden ja eheyden säilyttämiseksi. Varsinkin lasten osalta, joilla on jo luontainen mielenkiinto moniin erilaisiin asioihin olisi hyvä, että paikassa, jossa on pomppulinnaa ja muuta, on myös tarjolla tietoa ympäristöstä ja siitä, kuinka sen hyväksi tulee toimia omassa elämässään.
- Tulisi otta käyttöön erilaiset suojanopeusvyöhykkeet kaupungissa. Esim. keskustan alue muutettaisiin täysin max 30km/h alueeksi henkilöautoille. Koulujen, leikkipuistojen ja lastentarhojen läheisyyteen tulisi ottaa max 10-20km/h muuttuvien turvanopeuksien alueet kelien ja lasten kouluaikojen mukaan.
Myös tiet tulisi varustaa automaattisilla piikkimatoilla siellä missä autojen haitat ovat suurimmat. Ja ihmiset vaikkapa kasvuvaiheensa tähden kaikken haavoittuvimmassa asemassa henkilöautoja vastaan. Mikäli nopeus lastentarhan, koulun, leikkipuiston tms. kohdalla tahallaan tai huolimattomuukissa nostetaan yli sen mitä sallitaan, nousevat piikkimatot automaattisesti estäen hurjastelun ja sitä kautta ihmisiin kohdistuvat vaaratilanteet. Ainoastaan hyötyajoneuvoihin, viranomaisajoneuvohin yms. hyötyliikenteeseen sallittaisiin laite, joka kompensoi ihmisiä suojaavaan automaattisen piikkilankamaton aktivoitumisen.
Tai sitten voitaisiin ottaa käyttöön korotetut hidastetöyssyt ja turvaurien vyöhykkeet tehostetulla kameravalvonnalla, että ajoneuvojen nopeuden saadaan todella laskemaan sinne 10-20km/h turvallisiin nopeuksiin em. kohteissa. - Delfiiniasiassa pitää varmistua siitä, että ne saavat loppuelämäkseen mahdollisimman lajinmukaisen elinympäristön, sekä siitä, että ne kuntoutetaan ja kotoutetaan turvallisissa olosuhteissa niin lähelle niiden lajinomaista elämää, kuin se vain on mahdollista. Myös stressihormonien eläimille mahdollisesti aikaansaamat muutokset tulee tutkia ja hoitaa.
Tampereen tulee irtisanoutua uhanalaisten ja muiden luonnon eläinlajien kaupasta ja tehdä eettisesti oikeat ratkaisut asiassa. Ja olla myös mukana tukemassa delfiinien elinympäristöjä ja elämää suojelevaa toimintaa. - Delfiinit vapauteen ja heti. Tai ainakin ulkopulinen ja puolueeton ryhmä selvittämään delfiinien kohtaloa. Ei luonnosta saa ottaa eläimiä ja tuoda niitä kauas niiden alkuperäisistä kodeista ja pesimäalueista. Delfiinit ovat suhteellisen pitkäikäisiä ja suhteellisen älykkäitä olentoja ja niitä ei saa hylätä, vaan niistä on huolehdittava loppuun asti, kun ne kerran on otettu, jos ne eivät enää huvita ihmisiä.
Vähintä mitä Tampere voi tässä tilanteessa tehdä on se, että se varmistaa sen, että delfiineillä on hyvät oltavat niiden eläkepäivinä, niiden loppuelämän ajan. Ja, että ne saavat kokea luontaisen ympäristönsä tuettuna niin hyvin kuin se on mahdollista. On aika tehdä oikein. Lisäksi Tampere voisi korvata luonnosta ottamansa delfiinit niiden suojeluohjelmien kautta siten, että luonnon monimuotoisuus voi säilyä eheänä. Miksi ottaa meriveden elävät makeanveden alueelle? Muutenkin entisen delfinaarion tiloihin olisi voitu tehdä Suomen sisävesien ja merivesialueiden tutkimus ja suojelukeskus näyttelyineen, jossa ihmisille oltaisiin annettu mahdollisuus tutustua vesiluonnon ja vesistöjen herkkiin ekosysteemeihin, sekä siihen miten arjen valinnoilla voidaan vaikuttaa niiden puolesta. - Tampereella on aika paljon varhais ja keski-industrialismin ajan suojeltuja kohteita. Tärkeää voisi olla myös jälkiteollisen ajan mm. Nokiat, Microsoftit jne. toimintojen museoiminen, että niistäkin voisi jäädä muistoja tuleville polville. Samoin on tietenkin tärkeää ja merkityksellistä tässä ajassa mm. Hatanpään alueen ja Härmälän takaisten alueiden modernin industrialismin museointi, että industrialismin ajan eri kerroksista saadaan säilymään muistoja museoissa. Lisäksi kaikkien em. jäljiltä vesistöihin ja muuhun luontoon siirtyneet jätteet tulisi joka tapauksessa poistaa rannoilta ja vesijättömailta vedenpohjasta, sekä muusta maa-aineksesta asianmukaiseen käsitteluun, mikäli se vain on mahdollista. Tai muutoin alueet on asetettava käyttökieltoon ja niiden veden ja muun materiaaliaineksen tilaa on tarkkailtava säännöllisesti, jotta siirtymät puhtaaseen maa-ainekseen tai muuhun luontoon voidaan havaita.
- Esim. Hiedenranta on väliaikainen paikka, jossa ihmisille on annettu mahdollisuuksia. Eli se on eräänalainen kulttuurin ruohonjuuritason kehto, jossa ihmiset voivat tavata toisiaan. Ja, jossa myös kansainväliset virtaukset ja paikalliset tendenssit voivat kohdata toisiaan sulassa sovussa.
http://www.aamulehti.fi/kulttuuri/tampereen-uusin-festarimiljoo-hurmasi-juhlijat-siis-ollaanko-me-berliinissa-vai-pirkanmaalla/ - Olisi hyvä, jos Tampereella olisi muutamia ennallistettuja perinnemaisemia myös rantojen suhteen. Sekä niissä jotain opastusta alueen alkuperäisistä maa ja vesikasveista, sekä eläinkunnasta ja eliöstöstä. Sellaiseen tutustuminen voisi kuulua vaikkapa paikkakunnan koulujen kotiseutuoppiin kasvi ja eläinopin tunneilla. Mutta on toki myös oltava muitakin rantaluontokohteita ihmisten kokoperheidenkin rentoutumispaikkoina rakennettujen aktiivitoiminta rantojen lisäksi.
- Hyvä, että Tampereella on nykyään avattu erilaisia alueita, joissa ihmiset saavat totetuttaa ajatuksiaan ja projektejaan.
- On ilmeisesti niin, ihmiset kirjoittavat nyt kahdesta eri asiasta. Toiset kirjoittavat katupölystä, jota ajoneuvojen renkaat tehokkaasti nostavat mm. lasten hengitysilman tasalla. Ja toiset siitä yhdistelmästä mikä syntyy, kun renkaiden ilmaan nostama katupöly yhdistyy ajoneuvojen pakokaasuihin. Joista jälkimmäiseksi esitetty on huomattavasti vakavampi terveysuhka ihmisille, mm. kun heidän kehityksensä on vielä siinä vaiheessa, että aikuisuutta ei ole vielä saavutettu. Pölyä on aina, vaikka maailmassa ei olisi yhtään ajoneuvoa. Pakokaasuihin sensijaan voidaan vaikuttaa valinnoilla ja ratkaisuilla.
Oikeastaan koko ongelma johtuu yhdyskuntien rakenteista. Ja monesta muusta seikasta kuten siitä, miten yhdyskuntien ihmisten liikkumisen mahdollisuudet on parhaiten turvattu huomoiden heidän vastuunsa omasta ja toisten elinympäristöstä. Kaupunkialueilla voidaan rajoittaa polttomoottorikäyttöisten ajoneuvojen kulkemista tai estää se tarvittaessa kokonaan. Mutta se ei kuitenkaan ratkaise ihmisille kuuluvaa liikkumisoikeutta ja sen ongelmatiikkaa. Joiden oikeuden voidaan katsoa periytyvän perustuslaista, jossa kansakunnan isät kirjasivat aikanaan, että ihmisillä on oltava mahdollisuus kehittää itseään ja rakentaa mielekäs elämä. Joka on julkisen vallan turvaamisen piiriin kuuluva ihmisen oikeus toimia. Ja, joka omalta osaltaa koskee paitsi luontokysymystä, niin myös sitä, että "kehittymisen paikat" monesti vaativat kulkemista. Jota turvaamalla ja oikeilla ratkaisuilla julkinen valta mahdollistaa mm. perustuslain kirjaimen ja myös hengen toteutumista sen kaikilta osiltaan, jokaiselle tasavallan kansalaisuuden omaavalle. Jos nykyajan ihmiset eivät enää välitä asiasta, on siitä seurauksena ennenpitkään maata perustettaessa olleiden varsin modernien ajatusten, ihmisoikeuksien ja luonnon vaalimisen ihmisen elämisen edellytyksenä hylkääminen hetken hurmoiden tähden. Ja siten idealta tasavallasta viedään maata jalkojen alta.
https://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/hillinta/-/artikkeli/cd3c06f0-ddc2-4984-840f-c35a98daf01e/liikkuminen-ja-yhdyskuntarakenne.html - Yritetään antaa kysymykseen asiallinen vastaus. Kukaan ei varmaan vihaa moottoriurheilua, kuten muutakaan urheilua. Mutta moottoriurheilussa tulee huolehtia, että se on suoritettu asianmukaisilla välineillä asianmukaisissa tiloissa ja paikoissa. Mm. maa-alueen saastuminen tulee estää sen riittävällä eristämisellä muusta alueesta. Viemäröintiin ja pohjavesien suojeluun on kiinnitettävä erityistä huomiota. Toimivilla moottoriurheilualueilla ajoneuvojen moottorit saavat sätkättää ja paukahdella luonnollisesti hieman enemmän kuin taajama-alueella. Johon toki kuuluvat tapahtumaluonteiset moottoriurheilunäytöksetkin, kunhan vain juuri edellämainitut mm. ihmisten kuuloa vauroittavat ilmiöt voidaan pitää minimissä. Lisäksi kaupunkialue ei sovellu jatkuvalle moottoriurheilulle. Samoin on asianlaita tietenkin suojaamattoman luonnon osalta. Mm. puiden juuret ja niiden oksastot voivat kärsiä moottoroiduilla ajoneuvoilla ajamisesta niiden lähellä. Samoin on asianlaita muun viherpeitteen ja maan oman aineidenkierron suhteen, kuten myös ilmanlaadun suhteen. Jos em. edellytykset täyttyvät ja elinympäristöä ei vahingoiteta, niin sitten perinteinen moottoriurheilu on mahdollista. Aivan toinen kysymys on myös se, että Tampereella voitaisiin järjestää koko perheen sähköajoneuvotapahtumia, niin kilpailujen, ajotarkkuustehtävien, kuin kokoontumisten osalta. Siten ympäristöystävällisiä ratkaisuja saadaan esille arjen vaihtoehdoiksi, heille keillä niiden tarvetta on. Valinnoilla voidaan ratkaista monia elinympäristön tilaan liittyviä kysymyksiä.
