Tunneli on pahimman luokan virheinvestointi

Rantaväylän tunneli on pahimman luokan virheinvestointi. Sen kaikkia kustannuksia ei vielä edes tiedetä, koska pohjaveden pinnan pysyvä alennus voi tuoda vielä miljoonien eurojen lisälaskun kaupunkilaisille. Lisälaskuja on tullut jo muutoinkin kymmeniä miljoonia euroja. Niistä huolimatta tunnelin rakentajafirmat saavat tuntuvan, satojen tuhansien eurojen bonuksen. Siinä onkin taikatemppua kerrakseen.
38529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Taisit ottaa vahingossa vääränvärisen tabletin aamulla?

Äänestä
  • Minkävärisen iPadin itse otit?

    Äänestä

Sitä voi mennä sanomaan heille, keille saadaan uude kodit rakennettua henkilöautoilta takaisin ihmisille vallatuille alueille, että kyseessä on virheinvestointilaiset. Tunnelissa on kyseessä on ehkä eräs Tampereen kaikkien aikojen paras investointi. Kauniit rantamaisemat palautetaan takaisin ihmisten käyttöön ja liikenteelliset ongelmat saadaan samalla ratkaistua. On myös huomioitava, että rakennettavien alueiden suunnitelmiin kuuluuvat mm, "rantaväylät" kevyelle liikenteelle heille, ketkä eivät tahdo alistua henkilöautojen pakkokäyttämiseen. Samoin lietsun ratikka voidaan kytkeä tilanteeseen, mikäli jokin lisärakentamisen visioista saa nostetta siipiensä alle.

Äänestä
  • "Kauniit rantamaisemat palautetaan takaisin ihmisten käyttöön"

    Tällä hetkellähän rantamaisemat ovat kaikkien ihmisten käytössä. Jatkossa sitten enää vain Harvojen ja Valittujen.

    Äänestä

  • Kivaa,voinko minä muuttaa sinne,olen kylläkin työtön.Saako sinne muuttaa vuokratuella.Pikausta vastausta odottava.?

    Äänestä

  • Meneppäs Santalahteen katsomaan rantamaisemia.
    Rantaan on rakennettu monen metrin korkuiset vallit ja betoniseinät.
    Mutta jo ennen tunnelinrakentamista olivat mustapersepyllistelijät vallanneet kentän käyttöönsä. Vallit rakennettu että voivat harrastaa rauhassa.

    Äänestä


  • Onko linkissä Tampereen kaupunki poistanut kaikki sivun alalinkeissä olleet asiakirjat?

    Äänestä

Pohjavesi laskee seitsemän metriä peruskalliossa?
Kohta joku taloyhtiö keksii että yläilmakehä on laskeutunut koska alailmakehä valuu tunneliin eikä ely-keskus tee mitään ja varmaan maksaa tulevaisuudessa kymmeniä miljoonia ilmakehän paikkaus.

Äänestä
  • Niinpä. Kyseinen taloyhtiö on koko tunnelin rakentamisen ajan hannanut vastaan milloin milläkin verukkeella. Kun kyseessä on kuitenkin yksi tai muutama taloyhtiön aktiivi, niin näyttää tosi naurettavalta tuollainen itkeminen.

    Äänestä

Eiköhän totuus ole sellainen, että pohjaveden laskiessa rakennusten vajoamisen riski kasvaa huomattavasti, tietysti riippuen siitä, millainen pohjamaa on, onko se savea, silttiä, soramoreenia vai kalliota. Jos pohjamaa on silttiä tai savea, rakennusten vajoaminen on on vain ajan kysymys ja se tulee todella kalliiksi.

Äänestä

Toivottavasti tunnelin pakokaasut johdetaan suoraan aloittajan asuntoon, ellei jo näin ole tehtykin.

Äänestä
  • Kuka hyötyisi? Hullut nauraisivat, ei muut

    Äänestä

Kyllä kelpaa kulkea rinta rottingilla "vihreässä kaupungissa". Mitä jostain pohjavesistä tai rakennusten vajoamisista, eihän tamperelaiselle kaupunkinsa historia mitään merkkaa. Yksi vajonnut kirkko tai raatihuone sinne tänne. Kunhan vaan saadaan kaikki henkilöautoillaan tänne, Tampereen sisältä ja ulkopaikkakunnilta. Ajakaa autoillanne kauppoihin ja sisään sairaaloihin, olette tervetulleita! Ja muistattehan ajaa niillä 20 vuotta vanhoilla puhkiruostuneilla bensasyöpöillänne, teette vähän pillurallia ihan vaan koska "mä voin, mul on oikeus!".

Äänestä

Buaah, mikä vitsi koko avaus. Rantatunneli on parasta mitä Treella on rakennettu 100 vuoteen ehkä nyt työpaikkoja ja sairaaloita ja asuntoja lukuunottamatta.

Eikä yksikään talo ole vajonnut. Käsittämätön se yksi nariseva taloyhtiö kun itkee vajoamista vaikka talo ei ole mittausten mukaan vajonnut milliäkään. Itkisi sitten kun on vajonnut edes 1 mm.

Äänestä

Eli kun ruuhka laitetaan maan alle niin se ruuhka sitten katoaa johonkin? No siitähän sitten kannattaakin maksaa satoja miljoonia. Ja grynderit sitten pääsevät vielä rakentamaan taloja tunnelin päälle. Köyhät kiittää!

Äänestä
  • Tampere saa veronmaksajia autobaanan tilalle.Virkistyskäyttön upea rantamaisema. Autoilua väentävä vaikutus keskustaalueella. Kauppa se on joka kannattaa.

    Äänestä

  • Köyhäkiittää kirjoitti:

    Tampere saa veronmaksajia autobaanan tilalle.Virkistyskäyttön upea rantamaisema. Autoilua väentävä vaikutus keskustaalueella. Kauppa se on joka kannattaa.

    Jatkossa veroa maksavat autoilijat saavat nauttia tunnelin seinämistä. Tai nauttivat niin pitkään, ennen kuin ensimmäinen onnettomuus sattuu ja tappaa nämä veronmaksajat.

    Sen jälkeen Rantaväylälle rakennetut talot räjäytetään kauhutunnelin täytteeksi ja Rantaväylä palautetaan entiseen loistoonsa, sellaiseksi jolta rantamaisemia pääsee ihailemaan jokainen veronmaksukykyyn katsomatta.

    Äänestä

  • Miten se tunneli on vaarallisempi kuin tämän hetkinen rantaväylä...?

    Äänestä

Miten YIT kiittää kaupunkia saamastaan tunnelituesta? Pitämällä uusien, Ranta-Tampellaan rakennettavien, asuntojensa hintoja niin korkeina, ettei tavallisella kaupunkilaisella ole mitään mahdollisuutta ostaa asuntoa sieltä.

Äänestä
  • Tänne halutaan veronmaksajia.

    Äänestä

Tunnelin käyttö- ja kunnossapitokustannukset tulevat olemaan huomattava rasite kaupungille.

Äänestä
  • Eiphän tarvi rakentaa kallista infraa jumalanseläntaa.

    Äänestä

  • Säästööö kirjoitti:

    Eiphän tarvi rakentaa kallista infraa jumalanseläntaa.

    Ei tarvii. Rahat menevät tunnelin tienpitoon.

    Äänestä

  • 20 000 veronmaksajaa. Kauppiaat hieroo karvasia kämmeniään. Tunneli on pikkurahaa.

    Äänestä

Odotan tunnelin säästävän tuulilasin vaihdolta. Tällä hetkellä Rajasalmen sillan kivikokoelmasta ropisee niin, että tulilasi menee vaihtoon kerran pari kahdessa vuodessa. Halvempaa olisi tietenkin edellyttää tien kunnossapidosta vastaavaa hoitamaan hommansa, mutta jos ei niin sitten.

Äänestä
  • Tunnelissa lentelevät tunnelin katosta pudonneet kivet. Tuulilaseja menee enemmän kuin ennen...

    Äänestä

Mitä opimme tästä? Emme mitään

Äänestä

Metro on jokatapauksessa joukkoliikenteen hidastaja ja vie kauneimmat merenrantamaisemat työmatkalaisilta, jotka vastedes saavat tuijottaa vain toisiaan tai kännyköitään. Toivottavasti Suomenlahden paskat valuvat sinne, eikä niitä saada koskaan pumpattua pois!

Kallioiden räjäyttäminen tuntuu aina pahalta, mutta sehän on maan tapa. Metsät onkin jo kaadettu ja tulevaisuudessa korvataan tekomaisemalla. Kuka tykkää ajella tunnelissa? Grynderit varmaan tykkäävät kuin tilit karttuvat. Ei muut paitsi ne joilla on varaa ostaa asunto kannen päältä kävelyetäisyydeltä töihin. Kävely on tietysti hyvä, mutta voikun koko yhteiskunta suunniteltaisiin niin, että pienistä keskuksista löytyisi suurimmalle osalle kaikki tarvittava. Sitten ei olisi turhaa liikennettä!

Äänestä
  • Tässä on järjen ääntä, hyvä kommentti.

    Äänestä

Tunneli on pelkkää plussaa. Liikenne yhteydet paranevat, saadaan kalliita tontteja ja niihin arvo asuntoja ja sitä kautta lisää hyvä tuloisia veronmaksajia Tampereelle. Vielä ratikka, keskusareena ja eteläpuiston asuinalue... Tampere rupeaa pikkuhiljaa olemaan ihan ok city! Voi köyhät valittajat muuttaa kehyskuntiin asumaan...

Äänestä
  • Kylläpä on Tampereella kansanosaa, jolle yhteisöllisyyden merkitys ei mitään merkitse. Kansa oikein halutaan jakaa köyhiin ja rikkaisiin.
    Esimerkiksi tulevat Ranta-Tampellan asukkaat saisivat maksaa vuosittain Tampereen osuuden tunnelitien tienpitokustannuksista, koska rannan asuttaminen oli tunnelin tekemisen perussyy. Ei Tampereen keskusta olisi tarvinnut valtatiekauden jatkamista. Valtatie kehätielle. Bulevardilla ja pikaratikalla olisi saatu kaunis, viihtyisä, ehyt ja inhimillinen kaupunkirakenne.

    Äänestä

Valtio suunnittelee tunnelista nopeussakkorysää. Euroopassa vastaavan pituisen tunnelin nopeusrajoitus on 80 km/t. Tampereelle tulee 60 km/t-rajoitus. Ilmeisesti tunnelin sisälläkin kytätään nopeuksia. Muutoinhan autoilija voi kellosta katsoa sallitun läpiajoajan (2 min 20 sek) ja ajella 2,3 kilometriä pitkässä tunnelissa turvalliseksi katsomaansa tilannenopeutta (mikä ei tietenkää ylinopeustapauksissa ole hyväksyttävää) sillä poikkeuksella, että tunnelin loppupäässä pitää huolen, ettei läpiajoaika ylity.
Onko Tampereen kaupunki hyväksynyt valtion sakkorysäsuunnitelmat. Kaupunkihan ymmärtääkseni maksaa suurimman osan tunnelin käyttö- ja kunnossapitokustannuksista. Valtio maksaa vain sen, mitä maanpäällisen tien käyttö- ja kunnossapito maksaisi.

Äänestä

Parasta on tietenkin,että tunnelissa on 60km nopeusrajoitus,jota valvotaan välimatka tutkalla.Sinut kuvataan kun menet tunneliin,jos tulet ulos liian nopeasti,sakot tulee.Sitten vielä ihmetellään mihinkä meidän veroeurot menevät.Veikkaan,että tunnelin ajonopeus jää 50km.kukaan ei halua sakkoja.Pelkkää ruuhkaa.

Äänestä
  • Niin, kuvaukset ovat tunnelin molemmissa päissä. Tunnelin sisällä tapahtuvaa ajoa ei valvota. Helppo kai autoilijan on nykyaikaisilla ajanmittauslaitteilla katsoa, että ei tule liian nopeasti tunnelista ulos. Jos tulee ajettua ylinopeutta, tunnelin loppupäässä sitten hidastellaan. Jatkuva nopeusmittariin tuijottelu kun usein koetaan ahdistavalta.

    Äänestä

  • onko_byrokratiaa kirjoitti:

    Niin, kuvaukset ovat tunnelin molemmissa päissä. Tunnelin sisällä tapahtuvaa ajoa ei valvota. Helppo kai autoilijan on nykyaikaisilla ajanmittauslaitteilla katsoa, että ei tule liian nopeasti tunnelista ulos. Jos tulee ajettua ylinopeutta, tunnelin loppupäässä sitten hidastellaan. Jatkuva nopeusmittariin tuijottelu kun usein koetaan ahdistavalta.

    Osa autoilijoista tosiaan hallitsee autonsa niin surkeasti, ettei edes nopeuden pitäminen tasaisena onnistu. Se aiheuttaa kyllä paljon suurempiakin ongelmia kuin tunnelissa ajamisen kokemisen hankalana.

    Äänestä

Noin kun aatellaan niin koko Tampere on suuri vihreinvestointi. Ajatteles nyt p ljonko rahaa olisi säästynyt sukan varteen kun koko tämä kaupunki olisi jätetty rakentamatta.

Äänestä
  • Tampereen kehitys on Vt 3:n ja rautatien varassa.
    Molemmat ovat pohjoiseen päin ala-arvoisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


topakkatäti kirjoitti:

Rantaväylän tunneli on pahimman luokan virheinvestointi. Sen kaikkia kustannuksia ei vielä edes tiedetä, koska pohjaveden pinnan pysyvä alennus voi tuoda vielä miljoonien eurojen lisälaskun kaupunkilaisille. Lisälaskuja on tullut jo muutoinkin kymmeniä miljoonia euroja. Niistä huolimatta tunnelin rakentajafirmat saavat tuntuvan, satojen tuhansien eurojen bonuksen. Siinä onkin taikatemppua kerrakseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu