demeter1

Vapaa kuvaus

Aloituksia

0

Kommenttia

7421

  1. Iltaa ! Olipa mukava yllätys tämä kiikkustuoli ja Hil-lan paluu. Lomaa on tainnut moni muukin pitää vai minäkö vain ?
    Kyllä tämä kesäaika pakkaa olla arjessa vähän "levotonta", milloin , minkäkinlaista virtystä meneillään.
    Iloisin tapahtuma minulla oli nyt kuitenkin matka lapsuudenkotiin pojan ja pikkumiehen kanssa.
    Molemmat ihastuivat paikkaan ja katsoivat, että mieluummin "mökkinä" vanha hirstalo 265 km päässä kuin lähempänä oleva, isältä peritty minikokoinen, moderni valmistalo.
    Sähköautolla matkaten ajo on halpaa ja mukavaa, tie on maisemallisesti kaunis - mikä on matkatessa.
    Rantaelämää on vietetty siellä ja täällä. Onneksi pääsin paniikkioireestani veden kanssa: uiminen onnistui sekä järvessä että meressä.
    Sitähän nyt voi harrastaa, hellesää jatkuu...Sisälläkin pärjää hyvin - ilmalämpöpumppu on verraton viilentäjä.
    Oudon voimattomaksi hellesää kuitenkin tekee, huomiseksi suunniteltu marjareissu
    poikien äitipuolen kanssa on pakko jättää väliin - päivä kerrallaan kai täytyy taas elämää eteenpäin suunnitella...
    Mukava kuitenkin, että Kiikkustuoli on voimassa ja tuttuja ja vähemmän tuttuja kirjoittajia tapaa täällä.
    Tästä on hyvä jatkaa,
    demeter1
  2. Näin se on Eliaana, luopumisen tiellä ollaan. Myös "maailma" käy yhä vieraammaksi ja vainajia muistelee enemmän kuin ennen - näin minulla ainakin.

    Itse en voi myöskään olla muistamatta, että sekä äiti että sisko kuolivat kahdeksankymppisinä, aivohalvaus/aivoverenvuoto.

    Kiirettä en silti vielä pitäisi täältä, jos näinkin terveenä saan olla.
    Marja-aika on täällä alkamassa, mustikoita maistelin tänään metsälenkillä, viikko- pari niin ovat jo poimittavissa.
    Mukavaa oloa teille sinne.
    demeter1
  3. Heh, Ano 12.40..)) Että taas uusi nimitys meikälle: "mainosten jakaja"...
    Yritän välttää sinun laatikkoasi. Kai siinä lukee: "ei mainoksia, kiitos"?
    demeter1
  4. Pieni tiedotusisku Palomalle: Sulasalmen "Vieras kaikkialla" on luettu. Jos kirjaa mittaa sillä, miten paljon ajatuksia se saa liikkeelle lukijan päässä niin tämä oli kyllä hyvä kirja..))

    Jos oli autofiktio, niin ehkä vähän liikaa omakehua, mutta hyvin kävi esimerkiksi siitä, millä edellytyksllä "vieraassa maassa" voi pärjätä. Ja sympaattinenhan päähenkilö oli.

    Paluumuuttajan vastaanotto kotimaassa oli karu, mutta täysin uskottava: eli tuttu teema: "ne jotka lähtivät, ne jotka jäivät" ja tuntuu, että näihin vastapareihin on sisäänrakennettu jääneiden kaunaisuus ja lähteneiden pettymys siitä, että omat valinnat eivät saa ymmärrystä
    muilta vaan tekevät ulkopuoliseksi.
    Kirjasta voisi kyllä kirjoittaa enemmänkin, mutta ehkä toisella kertaa...

    Tulikärpäset on nyt tullut kirjastoon, kohta pääsen sitä lukemaan.
    Voimia uusiin haasteisin,
    demeter1
  5. Iltapäivää ! Mdk.Mdk kertoi hammastarinan..)) Lapset ovat selvästi kiinnostuneita hampaista, ainakin silloin kun ovat itse hampaidenvaihtumisiässä.

    Minulla oli nuorena aukko hampaistossa: maitohampaan tilalle ei heti tullut pysyvää hammasta - se tuli paljon myöhemmin. . Aukkoon tehtiin jonkinlainen viritelmä en muista miksi sitä kutsuttiin. Joka tapauksessa väri ei mennyt ihan kohdalleen ja valehammas kyllä erottui rivistössä.
    Kun olin päiväkodissa töissä,lapset kiinnostuivat hampaistani, tuomio oli seuraava:"sulla on eri värinen hammas, sä et ole pessyt hampaitasi"..))

    Hienoa, että meillä nyt on hammashuolto kunnossa lasten kohdalla - vai onko ? Valistus ei taida enää toimia toivotusti: karkkia syödään ja limua juodaan, eikös vasta saatu poistettua karkkiautomaatitkin kouluista ?

    Itse olen tyytyväinen siitä, ettei minulla (enää) juurikaan ole makeannälkää. Tai no. Yleensä kun jotakin vakuutan, käy niin, että joudun perumaan sanani.,)) Pannukakkua ajattelin tänään tehdä, kun maitoa on ylimäärä.

    Omaa hampaistoani on ilmeisesti suojellut runsas syljen eritys - niin ovat hammashoitajat tulkinneet ja tietysti tupakoimattomuus. Kuulemma syljen laatukin voi vaikuttaa reikiintymiseen.

    Pariin päivään ei ole ulos ollut asiaa sade ja navakka tuuli pitivät sisällä.
    Nyt pääsin sentään tutulle metsälenkilleni.
    Ei ollut juuri väkeä liikkeellä, yksi koiraihminen vain ja kiva juttuhetki syntyi hänen kanssaan: vaivat ja elämisen puitteet tuli tilitettyä..))
    Koira oli ilmeisen iäkäs, 11 vuotta omistaja ilmoitti sen iäksi.

    Kertoi myös, että koira ei ota kontaktia kaikkiin kulkijoihin, minä kelpasin..))
    Tuttavuus pojan koiran kanssa on ilmeisesti tehnyt minusta kelvollisen muidenkin koirien kaveriksi...

    Olen jo ehtinyt katsoa yhden jakson La Promesastakin. Aina siinä jotakin uutta ja kuohuttavaakin tapahtuu..))
    Oikeastaan tuo Janan tapakoulutus kuvaa luokkaeroja paremmin kuin tähänastiset jaksot. Anilin kreivi joutui nyt syntipukiksi, vaikka niin nätin kirjeen kirjoitti Catalinalle ja otti "täyden vastuun" häiden peruuntumisesta..))

    Olen yrittänyt tehdä itestäni aamuvirkkua: "illan virkku, aamun torkku - se tapa talon hävittää" - niinhän se oli ? Vaikka iltayön tunnit ovat minulle olleet eräänlaisia hiljaisuuden retriittejä, niiden hinnaksi on tainnut tulla nuo kankeat, nihkeät aamut, mistä en kyllä tykkää ollenkaan.
    Toiveikkaampi, uteliaampi, toimeliaampi, olen näköjään huonosti nukutun yön jälkeen..))
    Hyvää päivää itse kullekin,
    demeter1
  6. Minä en aikanaan tullut Boomereihin. Ehkä siksi, että minulla oli kokemusta isommasta ryhmästä muodostettujen pienryhmien huonosta menestyksestä.
    Niitä seuraa yleensä vähän elitistinen leima. Samaa elitismiä koin myös Hesarin kirjoittajapalstalla: fiksua väkeä, ei riitaa, tuskin eripuraakaan, mutta eipä aikaakaan kun palasin tänne, missä on sittenkin enemmän elämän koko kirjoa, rosoakin. Ja vaikka jutut kärjistyvät välillä ja tuntuu, että ajaudutaan umpikujaan, aina sattuu ja tapahtuu, ihmeitäkin.

    Mutta hyvä tietää, että valinnan mahdollisuuksia on niille, jotka niitä kaipaavat.
    Itse luultavasti sinnittelen täällä - niin kauan kuin kirjoittaminen sujuu ja vetää puoleensa.
    demeter1
  7. Opettavainen tarina Mdk.Mdk ja hyvä reunahuomautus, Ano 14.59.
    Hätäseen täällä diagnoosi langetetaan, jopa yhden repliikin perusteella..)) Joskus se irtoaa myös arvioijan omasta tarpeesta osoittaa omaa tietävyyttään tai vain ollakseen lukuun otettava.
    Tietysti täällä kannattaisi olla varovainen erilaisten määritteiden kanssa. Vaikka niitä ei osoittaisi kenellekään erityisesti, ne voivat silti vaikuttaa kielteisesti, vaikka suomalaisista (tai jostakin muusta ryhmästä) puhuttaessa. Suomalaisiahan me "kaikki" olemme ja ansaitsemme arvostusta ja kunnioitusta. Meissä on tietysti vikamme, mutta niiden osoittaminen ulkopuolisen/ulkopuolisten toimesta saa meidät takajaloillemme, puolustuskannalle. Kuten tietysti yksityiselle henkilöllekin osoitetut määritteet.

    Täällä on kai tullut tavaksi vastata herjoihin "samalla mitalla", mieluummin vähän kärkevämmin. Eikö tuo tapa ole juuri se, mikä aiheuttaa tätä juupas/eipäs mittelöä, millä ei saavuteta muuta kuin pysyvä vastakkainasettelu, viholliskuvan luominen ja ylläpito ?

    Vielä tuohon tarinaan palatakseni minusta se kuvastaa hyvin sitä keinottomuutta, mikä meillä on erilaisuuden kohtaamisessa. Ja sanotaan, että tätä nykyä myös toisemme kohtaamisessa. Kännykkä kädessä olemme hyvin suojautuneet siltä eikä some meitä siihen juuri opeta, sielläkin olemme suojassa ja pääsemme tarvittaessa liukkaasti liikkeelle jos paha paikka tulee. "Yksin oot sinä ihminen" - ja ilmeisesti tahdotkin olla, yksin kännykkäsi ja läppärisi kanssa..))
    demeter1
  8. Diplomin sinäkin ansaitsisit, Paloma, urheudestasi ja pitkämielisyydestäsi. Viime aikoina on sitä maalittamista taas riittänyt.
    En ole koskaan ymmärtänyt sitä muutoin kuin sitä kautta, että aina joukossa tarvitaan joku/joitakuita, joihin voi oman varjonsa heittää. Kai siinäkin jokin lainalaisuus pelaa: se, joka kestää saa kuormaa kannettavakseen. "Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa" - vakuutetaan.

    Laiha lohtu tietysti, ainakaan minulle se ei riittäisi ja onnekkaampi olen itse ollutkin täällä. Ehkä olen "pessimistinä" myös ottanut todesta Wiion lain: "Viesti ei mene perille. Jos se menee, se ymmärretään väärin". Pessimisti ei pety ja enemmistön diktatuurissa eletään..))

    Ihan samalla tavalla minua pitelevät täällä tutut, mukavat kirjoittajat ja se ilmapiiri minkä me yhdessä parhaimmillaan muodostamme. Enkä minäkään nyt tarkoita pelkästään rekattuja, jotka ovat paremmin tutuiksi tulleet vaan ihan kaikkia sopuisalla mielellä mukana olevia, myös niitä jotka eivät meille näy, mutta tuntuvat. Heilläkin on iso merkitys - sen olen itse saanut ihan konkreetisesti kokea saamieni palautteiden ja vertaistuen muodossa. Siitä noyrä kiitos heille.

    Hyvällä mallilla ovat teidän kylvöt siellä ja suunnitelmat valmiina Suomeen tuloa varten.
    Sukutapaamisia minäkin kaipaan, mutta sattuneesta syytä ne harvenevat kaiken aikaa.

    "Vieras kaikkialla"-kirja odottaa minua kirjastossa, Tulikärpäsiä en ole vielä saanut...

    Ennenkuin tulee huomautus kahdenkeskisen viestin kuulumattomuudesta tänne, myönnän virheeni ja puolustelen sitä sillä, että mukana oli mielestäni myös "yhteistä asiaa"..))

    Edelleen, mukavaa päivää kaikille.
    demeter1

    P.s. Epäilen, että nuo murhaballaadit ja kiinnostus murhiin palvelee meitä oman väkivaltaisuutemme hallinnassa. Hannu Lauerman mukaan meissä kaikissa on valmiuksia myös murhiin..))
    Myös Dostojevskillä oli siitä syvällinen näkemys. Hän katsoi, että murhamiehet ja muut pahantekijät olivat lähellä Jumalaa, koska he kantavat suuren osan ihmiskunnan yhteisestä syyllisyydestä. Niin, että sitä ensimmäistä kiveä tuskin kannattaa heittää..))
    demeter1
  9. Kiitos havainnosta, Hurskis..)) Hämärästi muistan jotakin tuon suuntaista häslinkiä, mutta ole huoleti: jos hyväntahtoinen ihminen joskus sanoo "pahasti", sillä ei ole merkitystä ja voi melkein ajatella , että hän sanoo aiheesta...
    Jatketaan samalla meiningillä, hyvä ehdotus.
    Hyvää kesänpitoa sinnekin,
    demeter1
  10. Arkipäivää !..)) Harmaata, sadettakin luvattu. Niinpä lähdin metsään "heti aamusta" - ennen puoltapäivää oli homma jo hoidettu.

    Nyt on sitten juhannuskin lusittu. Eipä siitä paljon muistoja jäänyt, matalalla profiililla mentiin. Juhannussauna pitemmän kaavan mukaan ja aattoillan järjestys perinteinen:
    ensin saunaan, sitten vasta syötiin..)) Vihtaa ei syöty.

    Minulla olisi ollut aikaa panostaa ruokailuun, mutta en viitsinyt. Uudet perunat ja silli, tuoresalaatti, kevyesti kesään..)) Iltasella kun alkoi hiukua, perunasalaatti ja grillimakkara. Yhtä mielikuvituksen juhlaa..))

    Juhannuspäivänä kävivät vanhempi poika perheineen ja eilen miniä, pikkumies ja koira.
    Pikkumies, 9 v. , pelaa jalkapalloa, jokin leirikin oli juuri ja harrastus on kyllä tehnyt hänelle hyvää: vähän kankea olemus on notkistunut ja pelisilmä teraröitynyt.

    Insinööritaitoinen hän on aina ollut: tarttunut innokkaasti erilaisiin haasteisiin, oli sitten kyse vasaroinnista, pakkausten avaamisesta tai muurahaisten pesänrakentamisen estämisestä. Raparperin lehtien asettaminen polulle tuntui nyt hillinneen niitä.
    Eilen tarttui viikatteeseen ja katkoi miehemittaiset nokkoset/valkopeipit
    lehtikompostorin vierestä.

    Paljon minulle jäi aikaa yksinoloonkin ja päinvastoin kuin arkena, aika tuntui käyvän pitkäksi välillä. Ei kuitenkaan niin pitkäksi, että olisin seuroihin hakeutunut, ainahan taajamissa ohjelmaa löytyy, jos sitä kaipaa.

    Jatkoin Aulikki Oksasen kirjojen parissa. Nerokasta, mestarillista on hänen sanataiteensa. Vaikka vallankumous, taistolaisuus, ei ollut hylännyt häntä, se asettui luontevasti tarinoinnin tueksi. Varmasti sitä modernia autofiktiotakin oli mukana: jonkin kirjan päähenkilö vertautui hyvin Mikko Niskaseen, johon Oksasen oman kertoman mukaan hänellä oli kolmen vuoden pituinen suhde.
    Oi niitä aikoja, kun naiset aloittivat oman vallankumouksensa, emansipaation, missä E-pilleri näytteli ratkaisevaa roolia.
    Itse jäin tuossa juhlassa tarkkailijaksi, vaikka joskus Naisasialiitto Uniossa kävinkin. En ole mielestäni koskaan ollut alistettu, kukaan tai mikään ei ole estänyt minua "toteuttamasta itseäni". Totta kai olen joutunut joustamaan ja väistelemäänkin, jonkin itseäni isomman tavoitteen tai asian vuoksi, mutta niinhän joutuu jokainen.

    Todennäköisesti tavoitteeni ja toiveeni elämän suhteen ovat olleet realistisia ja itselleni sopivia kun mitään isoa "unelmaa" ei ole jäänyt toteutumatta, enkä juuri kaipaa mitään -itselleni ainakaan.
    Uskon, että samansuuntaisesti moni tämän ikäinen voi elämäänsä tutkailla - edellyttäen, että voi tehdä sen suhteellisen terveenä.

    Paljon on minullakin ikätovereita, joilla sairaus on kaventanut näköaloja, vienyt elämänhallinnan mahdollisuuksia, muuttanut jopa omaa luonnetta. Yhä enemmän on myös niitä, jotka ovat jo siellä "toisella puolen virtaa". Hekin ovat selvästi tulleet lähemmäksi, heitä muistaa. Eli kuten Hil-la totesi: "tutut ruuat, tutut tavat, tuttu musiikki, niiden parissa viihtyy ja voimaantuu...

    Niin, että "kiitos elämälle" voi kai tässä vaiheessa sanoa ja toivoa, että jatko sujuisi
    yhtä hyvin.

    Mukavaa arkea kaikille,
    demeter1
  11. Harmi teille, Ano 14.03. Kyllä Helmetissäkin joutuu joskus odottamaan kauan. Minulle on tosin joskus käynyt niinkin, että olen jonottanut kirjaa ja yllättäen löytänytkin sen uutuushyllystä kirjastossa käydessäni.
    Pienissä kirjastoissa oli muistaakseni jokin erityisjärjestely uutuuskirjojen kohdalla ja siksi tuo lennosta saaminen oli mahdollista.
  12. Kyllä meistä on kirjoitettu, Ano 17.58. Antti Malisella ja Tuomo Tuomaisella on kirja
    "Jälleenrakentajien lapset", muun muassa. Sotalapsistakin on runsaasti dokumentteja, kirjojakin. Ehkä moni muistaa myös Klaus Härön koskettavan elokuvan "Äideistä parhain". Tullut telkkaristakin moneen kertaan.
    Eihän tuo tietenkään estä ketään kirjoittamasta omaa tarinaansa, jos niin tahtoo.

    Aika monet taiteilijoiden lapset ovat kertoneet lapsuudestaan, eikä se välttämättä ole ollut helppo. Etenkin kielteinen julkisuus muodostuu helposti taakaksi lapselle. Viimeksi muistan Christer Kihlmanin tyttären avautuneen tästä.

    Näyttelijöiden lapsista tulee usein näyttelijöitä (mutua), kirjailijoitakin näyttäisi tulevan kirjailijoiden lapsista, esim Eve Hietamies, Markus Nummi, Tuomas Kilpi jne
    Perimä on vahva ennuste, uskoisi....
  13. Minä varasin Tulikärpäset Helmetin kautta heti ja olin jonossa ensimmäisenä..)) Odotan saavani kirjan lähipäivinä. Kiitos kirjasta !
  14. Samoilla linjoilla olen tuosta oman elämän dokumentoinnista, Ano 12.50. Ketä kiinnostaa ?..))

    Kerron kyllä mielelläni jälkipolville tarinoita omasta lapsuudestani/nuoruudestani, mutta pakkaa olla niin, että vasta vähän myöhemmin, ehkä 50, 60-vuotiaana tulee se aika, jolloin ne kiinnostavat. Tämän ainakin sukututkijat tietävät ja kuten joku sanoi, silloin voi harmittaa se, kun ei ole enää ketään jolta kysyä.

    Tuo valokuvien käsittely pitäisi tosiaan ottaa agendalle. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin löytää valokuva, josta ei tunnista ketään...
  15. Aamupäivää ! Olipa iloinen yllätys, että "ovi" tänne oli auki heti aamusta. Iltasella olen joskus koputellut, mutta yleensä turhaan - kolkuttavalle ei avattu..))

    Ihmettelen, että Allersilla - vai kuka tämän alustan nyt omistaakaan tällä hetkellä ? - on varaa pitaa sivusto suljettuana näinkin pitkään. Luulisi siitä koituvan merkittäviä tappioita mainostuloihin.

    Sälekaihtimista löydettiin jutun juurta. Minun omani täyttivät 50 vuotta samaan aikaan kuin vanhempi poikani..)) Hyvin ovat palvelleet. Yhdessä ikkunassa ne ovat suljettuina jatkuvasti.
    Se ikkuna näyttää naapuriin, rajalle on muutama kymmenen metriä. Se on kuitenkin ikkuna, jonka ääressä jumppaan ja tanssin, enkä välitä yleisöstä -ikäänkuin joku nyt vanhaa viitsisi katsella..)) Tai tietysti joku voisi katsella huvin vuoksi pilkatakseen tai päivitelläkseen...))

    Hil-lan kuvaukseen muutama päivä sitten teki mieli vastata. Niin tuttuja olivat ne tunnot, mitä hän tilitti - siis vanhuuden mukanaan tuomista muutoksista omaan oloon ja elämiseen.

    Minäkin olin monessa mukana, aktiivinen ja seurallinen. Nyt ajattelin, terveydentilani kohennuttua, tehdä paluuta entiseen, mutta huomasin heti, että estettä pukkaa. Eikä voi enää laittaa kaikkea kilpirauhasen piikkiin. Jäljelle jää vain vanhuus ja sen mukanaan tuoma raihnastuminen, ennen muuta hidastuminen ja tietty innottomuuus tehdä ja järjestää, lähteä liikkeelle.
    On vaikea hyväksyä sitä, että kaikki ottaa aikaa toisin kuin ennen ja jos tahtoo yltää edes lähelle entistä suoritustasoa, homma menee söheltämiseksi. "Voittoni tyhjä, työn tulos, tuntoni soima"...
    Näin kävi, oman arvioni mukaan, minulle helluntain vierailun kohdalla: "vain" yhdeksän
    hengen lounastarjoilu ja vain yksi erityisruokavalio: "lakto/ovo" - eli kalakaan ei kelvannut.
    Perinteisen tavan mukaan, emäntä ilmoitti epännistuneensa kaikessa ja vieraat kehuivat
    tarjoilua rutiininomaisesti..))
    Tottuneesti poikien äitipuoli piti minua silmällä ja "auttoi" tarvittaessa omilla ohjeillaan, nillä oikeilla..)) Siinä vaiheessa minulla alkoi kyllä jo keittää. Aina sama kuvio.
    Onneksi omat pojat ja velipuoli osasivat laittaa huumovaihteen päälle, eikä kireys jäänyt häiritsevästi ilmapiiriin.

    Myös koiravieras kevensi tunnelmaa - kuten lemmikki yleensä tekee. Tosin pikkutyttö uskoutui minulle, ilmoitti pelkäävänsä kun koira hyppii. Vähän häntä helpotti, kun ilmoitin itsekin pelkääväni. Lapset ja vanhat löytävät toisensa heikkoudessa..))

    No. Tämä vierailu nyt oli varmasti raskaimmasta päästä - velvollisuusvierailu, joita ei niin kovasti enää ole, mutta kyllä se näytti sen, että noinkin ison tilaisuuden järjestäminen on
    minulle liian iso haaste - ainakin kotioloissa, yksin.

    Päivä oli kuitenkin poutainen ja kaunis - se auttoi paljon. Eilen oli vielä poutaa, joten pääsin selvittämään päätäni metsälenkille. Tänään on sitten sateen vuoro.

    En millään osaa laatia itselleni kesäsuunnitelmaa. Voiko sitä yleensä laatia näin vanhana, kun tietää, että reunaehdot toteutumiselle voivat muuttua yllättäen ?

    Kesä jatkuu silti ja onhan se juhlan aihe sinänsä. Vihreyttä, valoa, kukkaloistoa.
    Mukavia kesäpäiviä itse kullekin,
    demeter1
  16. Eilen ei ollut tänne mitään asiaa. Muutaman kerran eri aikoina kokeilin, mutta "ovi" pysyi kiinni. Oli pakko tuhertaa muutama merkintä kalenteriin...

    Oikeastaan ajattelinkin ottaa sen tavaksi. Moni pitää sääpäiväkirjaa, itse olen kirjannut terveystietoja ja arjen tapahtumia - ihan muistin tueksi.

    Tällekin päivälle oli merkintä tutun syntymäpäivästä. Tuskin olisin muistanut.
    83 tulee hänellä mittariin, terve kuin pukki, verenpainelääke taitaa olla ainoa "nappi", jonka hän päivässä joutuu ottamaan. Muisti reistaa, mutta hän ei ole millänsäkään, sanoo, että niin pitkään kun hän pystyy kaupassa käymään ja laskunsa maksamaan kaikki on riittävän hyvin.
    Ehkä niin pitäisi ajatella, mutta ei naisihminen osaa.

    Tuo Hil-lan tarina sukulaistytön työmaasta sai minutkin muistamaan ystäväni kuvausta omastaan. Hän oli työssä psykiatrisella osastolla ja aika usein sattui, että sama asikas tuli osastolle useamman kerran. Erään tutun asiakkaan tervehdys kuului; "samat, vanhat huorat täällä"...Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja kyllä kai se huorittelu on sieltä yleisemmästä päästä - psykiatrisella ja dementiaosastolla ainakin.

    Varmasti siskontyttösi, Hil-la, saivat ikimuistoisen kokemuksen teidän muisteluhetkestä. Ainakin minulle sukulaisten ja naapureiden muistot äidistä ja isästä olivat arvokkaita ja voimaannuttavia. Ikäänkuin muiden muistoilla olisi enemmän todistusvoimaa kuin omilla muistoilla..))

    Eilisen hyvä uutinen oli nyt verikokeiden tulos: lopulta sain puhtaat paperit ! En osaa päätellä, onko Basedowin tauti nyt voitettu vai pitääkö lääkitystä vaan jatkaa. Selvinnee sekin, kun lääkäriltä tulee "Hoitokirje" - tietenkään häntä ei pääse tapaamaan...

    Oikeastaan olen jo vähän aikaa tuntenut olevani itsessäni kotona, entiselläni: aivosumu on poissa, keskittyminen on parempaa, jopa alkeellinen ajattelu sujuu..))
    Eli ehkä voi olettaa, että ne hukassa olleet kognitiiviset taidot palautuvat - ainakin osittain.
    Saattahan olla, että tulee takapakkia - se on kuulemma mahdollista, mutta nyt aion muodikkaasti "tarttua hetkeen" - carpe diem"....
    Tässä iässä on ehkä parempi pelätä pahinta ja toivoa parasta - eikö se niin ollut ?

    Piti vielä sanomani, että vaikka "suorituskykyni" on kohentunut, täällä olevien supersuorittajien tasolle en pääse, eikä kai se ole tarkoituskaan. Voi tuntea iloa siitäkin, että joku jaksaa - se jaettu ilo ! ..))

    Helluntaiksi on käsittääkseni luvattu pilvipoutaa tänne. Sen varaan meinaan nyt "juhlan" laskea kun koiravieras tulee myös paikalle. Vähän on pentu jo rauhoittunut - ei tartu enää puntista kiinni, eikä riepottele tullessaan kenkiä...

    Mukavaa Helluntain viettoa kaikille,
    demeter1
  17. Entäs Aldous Huxley: Uljas, uusi maailma (1932) ?

    Lyhyt esittely/kirjasampo: "Kirjan maailmassa ihmiset on jaettu eri yhteiskuntaluokkiin syntymästä lähtien. Perheitä ei ole, vaan lapset syntyvät tuotantolaitoksissa, joissa soveliaimpia geeniyhdistelmiä kloonataan useita kappaleita tarkoin valvotuissa olosuhteissa. Ihmiset viettävät aikaansa nautiskellen huumausaineista ja vapaasta seksistä"

    Ja ne "geenimanipuloidut" lapset oloutetaan myös "soma"-nimisellä huumeella, jotta eivät jatkossa aiheuttaisi ongelmia. Miten ollakaan "soma" ja "some" muistuttavat toisiaan...))
  18. Totta, Ano 13.29 ! Täällä kauppa käy ja noin olen monen naapurin nähnyt tekevän. Toinen poika on ollut lievästi kiinnostunut samalle tontille rakentamisesta ja siksi en ole pitänyt kiirettä.
    On myös niin, että vaikka iso tontti ahdistaa, ahdas asuminen ahdistaa maalaistyttöä vieläkin enemmän..))
  19. Iltapäivää ! Kuin ihmeen kaupalla pääsinkin nyt sivustolle. Alkuun oli esto, mutta nyt onnistui.
    Arjen tarinoista on moitittu ja päiväkirjan pitämisestä täällä. Eipä minullakaan juuri muuta ole tarjolla, mutta mielelläni luen muiden tarinointia - vaikea on ymmärtää mikä niissä joitakuita riepoo.
    Minulle Nojatuoli on kuin kyläpaikka. Täällä voin tavata tuttuja(kin) vaivatta: ei etukäteisjärjestelyjä eikä aikataulujen sovittelua. Voi jutella tai olla hiljaa.
    Yksineläjälle tervetullutta ajanvietettä.
    Someadditiksi tuskin ehdin muuttua, kun sitä "oikeata elämääkin" vielä on riittävästi.
    Viime aikoina sen määrää on taas tullut mietittyä, iso tontti nyt lähinnä "ahistaa", vaikka sen lähes luonnontilaisena pidänkin.
    "Hallinnoinnissa" on oma vaivansa kun täytyy löytää sopiva apulainen milloin mihinkin tehtävään. Kesäkukatkin on vielä hakematta, samoin salaatin kylväminen kasvilavalle. Minullakin oli tuo perunanviljely mielessä, mutta taitaa jäädä laittamatta. Kaupassa varhaisperunaa olikin jo myynnissä, kympin kilo.

    Kävin aamulla verikokeissa ja kiertelin "Isossa marketissa" sovittua aikaa odotellessa.
    Kyllä hämmentää kulkeminen siellä - valikoimien runsaus. Hävikkituotteillekin oli kokonaisen kylmäkaappi varattuna. Sieltä poimi eläkeläispariskunta tavaraa talteen.
    Itsekin olisin poiminut, jos olisin mennyt suoraan kotiin.

    Vaikka en "metsäläisenä" ole urbaanin rakentamisen ystävä, en silti voi olla ihailematta sitä tietotaitoa mitä siihen kaikkeen on tarvittu. Yliratarjontaa mukavuuksien osalta ?
    Nappi painamalla saat vaikka mitä - jos vain osaat painaa sitä oikeata nappia..))

    Kauniin kesäpäivän saimme tänne. Kevään tuore vihreys alkaa jo laimentua, mutta vielä riittää ihasteltavaa jokaiselle päivälle.

    Eliaana, väsymätön uurastaja, totesi tuolla ylempänä: kun voimat loppuvat, sisu otetaan käyttöön...Ajattelin, että tuo täytyy muistaa..)) Minulla se luonnonvara vaan on aina ollut kovin vähäinen. Innostuksen jälkeen tulee yleensä lannistus..))
    Katsotaan miten tänään käy.

    Mukavaa kesäpäivää kaikille,
    demeter1
  20. Tuo onkin mielenkiintoinen tilanne, Paloma: tuntea kirjailija omassa arjessaan ja nähdä miten hän kirjoittaa. Itse olen tuntenut läheltä vain pari kirjailijaa: opettajia molemmat (!) ja kieltämättä on kiusaus tehdä vertailuja arkiminän ja kirjailijaminän välillä.

    Oma lukunsa on myös arkiyhteisön suhde kirjailijaan. Sen osalta voi ehkä todeta, että kukaan ei ole profeetta oma maallaan. Ainakin selän takana häntä mittaillaan sillä, miten hän pärjää arjessa, miten kohtelee muita. Tarkan syynin alla heitä pidetään - kuten sinuakin täällä..))
    Käsittäkseni aika moni - kuten juuri Eeva Kilpi - välittömyydestään ja sydämellisyydestään huolimatta pitää tiettyä etäisyyttä lukijoihin ja eristäytyy kirjoittaessaan.

    Sukuromaanin kirjoittaminen taitaisi olla melkoinen urakka. Sukukirjoissa ja erilaisissa kyläkirjoissa niitä on tietysti pienimuotoisina ollutkin...

    P.s. Sulasalmi tuntuu entistä mielenkiintoisemmalta - kuvauksesi pohjalta...))
    21. 5 / 372
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt