demeter1

Vapaa kuvaus

Aloituksia

0

Kommenttia

7611

  1. Hyvä kirjoitus, maissii. Informoiva ja vakiintuneita käytäntöjä kyseenalaistava.

    Itse en ole asioista niin hyvin perillä, että osaisin nähdä, pitääkö jonkun tietyn henkilön taidetta tukea tai pitääkö taidetta ylipäänsä tukea ja millaista taidetta.
    Onhan meillä myös näitä taiteilijoita, joilla on toinen ammatti ja/tai puoliso (!) jolla on ammatti ja se mahdollistaa taiteen tekemisen.

    Tuo apurahajärjestelmä tuntuu kyllä vähän epäreilulta niitä toimijoita kohtaan, joilla ei ole sopivaa verkostoa, suhteita päättäjiin tai joilla ei ole riittävästi häikäilemättömyyttä oman lahjakkuutensa esiin tuomiseen.

    Omalla kohdallani katson kyllä, että ilman taidetta olisin henkisesti (vielä) köyhempi, ymmärtämättömämpi ja suvaitsemattomampi kuin nyt olen..))
    Eri asia sitten on se, pitääkö minun muuttumisestani maksaa itse vai maksaako siitä veronmaksaja..))
  2. Tiedät kyllä, Ano 15.07..)) Vaikka hän ei itsestään kirjailija-nimitystä käytäkään. Minä käytän erotuksena meistä, jotka emme ole kirjaa saaneet aikaiseksi, edes omakustanteena.
    Ainakaan itse en ole saanut..))
  3. Tuosta olen kyllä vähän eri mieltä, Ano 12.07. Kuten tuossa ammattikritiikissäkin mainittiin, yhä useammin kustantaja laskelmoi: arvioi miten kirja myy, eikä välttämättä julkaise kirjaa taiteellisten ansioitten perusteella.
    Moni nykyisin arvostettu ja tunnettu kirjailija on tarjonnut kirjaansa monellekin kustantajalle ennenkuin joku sen julkaisee.
    Itse arvostan omakustanteita koska kirjoittaja itse kantaa julkaistusta kirjasta taloudellisen vastuun ja tietysti asettaa itsensä alttiiksi muutenkin. Aika paljon kylmää kyytiä on meidänkin kirjailija täällä saanut, vaikka kirjaa ei olisi luettukaan.
  4. Aivan, Ano 13.52. Mutta kun en itse ole kulkenut sitä yhtä päivää tuen saajan mokkasiineissa ja oma osani on riittävän hyvä, en tahdo puuttua muiden saamiin "etuuksiin". Se on kuitenkin tie, jolta ei ole paluuta: tasan ei käy onnen lahjat, emmekä varmasti koskaan tavoita tilaa, jossa olisimme täysin tasa-arvoisia mitä etuuksiin tulee...
  5. Tuo voisi olla ihan kohtuullista, Ano 13.30, jos veronmaksaja maksaa jonkun oopperalipusta 800 euroa ! Voiko olla noin ?
    Tähän tietysti voisi sanoa, että kaikkea ei voi mitata rahassa..))
  6. Minäkin ymmärrän kulttuurin aika laveasti: kulttuuri ympäröi meitä, jokainen meistä on siinä mukana, tuottajana tai kuluttajana ja vähän vierastan ajatusta, että melkein kaikkeen mitä keksimme tehdä pitäisi saada yhteiskunnan tukea.

    Suuret spektaakkelit tai vaikka tuo mainittu ooppera ovat varmasti omiaan nostamaan kansallista identiteettiämme, vaikka niihin ei itse pystyisi osallistumaankaan. Ja niillä on tietysti myös hintansa.

    Monessa kirjoituksessa on painotettu kulttuuriharrastusten vaikutuksia yleiseen hyvinvointiin. Minusta se on kyllä hyvin tunnistettu ja tunnustettu. Yhteiskunnan tuki kulttuuripalvelujen tuottajille ei vain juuri tule puheeksi.
    Itse olen kyllä monesti miettinyt, olivatko nämä uudet versiot vaikka Tuntemattomasta sotilaasta tarpeellisia tai vaikka uusi Raamatun käännös ?..))

    Espoossa taisi joskus olla terveydenhuollon piirissä käytäntö, että kun kunta laskutti asiakasta, se mainitsi myös summan, minkä kunta palvelusta maksaa asiakkaan puolesta.

    Pitäisiköhän ottaa sama menettely käyttöön muidenkin palvelujen kohdalla ? ..))Kun veronmaksajina ollaan usein valittamassa, että veroille ei saada riittävästi vastinetta...
  7. Taas samanlaista historiaa meillä liekko..)) Kolme kautta minäkin ehdin kuntapolitiikassa olla, vaikka pyrkyä siihen ei ollut. Tai oli kai senverran, että uskoa vaikuttamiseen oli vielä silloin
    jäljellä.
    Valtakunnan politiikasta opin ainakin sen, että meidän pienessä puolueessa jokainen yksittäinen jäsen tuntui saavan aikaan enemmän kuin me kaikki yhdessä. Yhdessä ei aina olla enemmän..))
    Silloin elettiin vihreän puolueen alkuaikoja ja Pentti Linkola määritteli asiantilan näin:" "vihreässä liikkeessä on tuhat johtajaa eikä yhtään työntekijää"..))
  8. Mitenkähän "Mietaa" tuon psyyken ymmärtää ? Ettei vain tarkoittaisi egoa, minuutta ?
    Sekaisin nämä käsitteet menevät minultakin usein..))

    "Pohojalaaseen luontoon" tuo egon paisuttaminen voisi sopia...
  9. Taidankin laittaa tuon Haavikon kirjan hakuun, Ramoona. En oikeastaan tunne Haavikon runoutta, muuta olen häneltä kyllä lukenut ja minua on myös aina kiinnostanut, millainen on ihminen "runojen takana"...)) Mauno Saarihan kirjoitti Paavo Haavikon viime vaiheista ja siitä taisi syntyä jonkinlainen kärhämäkin Haavikon pojan kanssa.
    Pentti Saarikoskesta ovat läheiset valottaneet sitä puolta, Aila Meriluoto on tehnyt sitä itse kirjapäiväkirjoissaan...
  10. Ei minullekaan sellaista vaikutelmaa ole tullut, että täällä olisi erityisen onnettomia ihmisiä..))
    Turhautuneita ja pettyneitä saattaisi jokunen ollakin, Ano 17.17.
    Ja vielä niinkin, että kun nämä alustat usein mielletään paikoiksi, jossa on "lupa sanoa" niin ehkä se nurja puoli meistä nousee täällä helpommin pintaan kuin muualla.
    Jos oikein onneton olisi, niin ehkä siihen hakisi tukea muualta...
    En kirjoittele (somessa) muualla kuin näillä ikäpalstoilla, enkä juuri käy lukemassakaan viestejä muualla.
  11. Minulla on runokirjoja, luen niitä, mutta en lainaa..)) Suositella voin. Lempparini ovat "vanhoja" kuten minäkin..))
    Lempirunoilijani on Eeva Kilpi - ellei Eino Leinoa lasketa - muita voisivat olla Arja Tiainen, Liisa Laukkarinen, Helena Anhava. Uusia runoilijoita oli toisessa ketjussa listattu, yhtäkään heistä en tunne. Ehkä pitäisi tutustua..))
  12. Kun aiheesta ensimmäistä kertaa uutisoitiin, ihmettelin, miten onnettomia ne muut ovatkaan..)) Tai, että pitääkö taas tsempata: olla onnellinen hampaat irvessä, kun
    aateluus velvoittaa ?..))

    Kyllähän tuota tutkimusta on yritetty selventääkin vuosien varrella. Kuten sanottu, siinä listataan asioita, joita yleisesti nähdään onnellisuuden edellytyksinä, ei sitä miten onnellisia ihmiset lopulta ovat.
    On myös ehdotettu, että kyse voisi olla enempi tyytyväisyydestä kuin onnellisuudesta.

    Tuo oli minullekin uutta, että anteliaisuus sai pienemmät pisteet. Kun kuitenkin meidän kansallissankari, Saarijärven Paavo, kehotti vaimoa laittamaan leipään puolet petäjäistä kun naapurin sadon vei halla

    En kyllä yhtään ihmettele tuota tulosta. Kun meillä on hyvä sosiaaliturva, lähimmäisyys on helppo kuitata sillä. Sama koskee tietysti muitakin Pohjoismaita.

    Toinen syy antamisen vähäisyyteen voisi olla suomalaisten pidättyvyys. Me olemme mielestäni hyvin reviiritietoisia, toisen tontille ei mennä kovin herkästi ja omillaan on hyvä tulla toimeen. Ehkä nuorempi polvi osaa jo olla spontaanimpi: pyytää ja ottaa apua vastaan.
    Mitä tuohon ruokapöytään kutsumiseen tulee, niin eipä taida sekään olla kovin yleistä, kun tuntuu, ettei kotiin kutsuta enään tuttujakaan, muualla tavataan, jos tavataan.
    Voisiko se olla yhtenä syynä siihen, miksi vierasmaalainen ei kovin helposti Suomeen kotoudu ?
  13. Kun takana on riittävän pitkä ja virkistävä yöuni on aamulla kuin uudesti syntynyt.

    Tänäänkin lähdin "heti aamusta" liikkelle kun oli poutasää ja aurinkokin näyttäytyi välillä.

    Monena päivänä olen jättänyt ruuanlaiton väliin, turvautunut pakasteruokiin ja istahtanut lukemaan Victoria Hislopin 500-sivuista kirjaa "Ne joita emme unohda". Kirja kertoi Kreikan lähihistoriasta ja kuten monesti ennen, nytkin oli pakko nähdä, miten vähän sitä tietääkään ja miten syvältä tulee kosketetuksi kun kaunokirjailija kuvaa tuota aikaa: miehitystä, sisällisotaa, vankileirejä, nälänhätää...
    Melkein tuli syyllinen olo kun on saanut syntyä rauhan aikana, vaikka sodan seurauksia on tietysti saatu kokea monella elämänalueella. Ja tänäkin päivänä sota on tullut "lähelle", se muistuttaa itsestään joka päivä.

    Turkki on nyt kuitenkin lopulta huolinut meidät puolustusliittoon ja Unkarikin taitaa kohta ratifioida sopimuksen. Jollakin tavalla nuo isommat tapahtumat koskettavat enemmän kuin ennen. Ehkä joudumme vielä kokemaan, että se "perhosen siiven isku voi aiheuttaa hirmumyrskyn jossakin päin maailmaa"...
  14. Kustanja kai suositteli Kiira Korven kirjalle uutta luokitusta, että se edustaisi "voimalyriikkaa" ja voisi toimia vertaistukena "nuorille", tai miksei vanhemmillekin, jos joku sattuisi hakemaan elämälleen uutta suuntaa..))
    Ken tietää ?
    Toinen kirjoittaja, Ano 23.22/eilen, otti esille huippu-urheilun ja ihmetteli, onko siinä lopulta hyviä puolia ollenkaan.
    Ainakaan huippu-urheilijan osa ei ole häävi. Kun menestyy, nostetaaan kansakunnan kaapin päälle, kehutaan kun pystyvät vahvistamaan kansallista identiteettiä, kun menee huonommin, et ole enää mitään. Ääriesimerkkejä voisivat olla vaikka Mika Myllylä ja Matti Nykänen. Nykäsellä oli tietysti luottotoimittaja, joka pystyi luomaan hänelle uuden brändin, eikös hän lavatähtenä loistanut ja "aforistikkona", "ehkä otin, ehkä en", "elämä on laiffii" ja mitä muita niitä nyt oli ? ,,))

    Minusta Kiira Korpi on kilpauransa jälkeen ollut julkisuudessa myös lajinsa edustajana. Eikös hän ollut mukana kun puhuttiin valmentajien kovista otteista urheiljoiden valmennuksessa ?
  15. Varmasti näin, Ano 11.31. Ja ehkä tuo runon vanhuksen asenne on hyvinkin yleinen:
    tuntuu, että voi asettua sinne keinustoolin "kyllänsä saaneena", ei ole tarvetta kokea uudelleen sitä, minkä on jo kokenut.
  16. Aila Meriluoto kirjoitti yli kahdeksankymppisenä päiväkirjakirjoja ja viimeksi julkaistussa hän kuvasi myös rakkaussuhdettaan Jouko Paakkasen jälkeen.
    Hiukan mysteeriksi se minulle jäi joiltakin osin, mutta ehkä hän kirjailijana pystyi kokemaan sellaista, mikä ei välttämättä kaikille avaudu. Kokijana kai jokainen meistä on tietyssä mielessä ainutlaatuinen.
  17. En ole lukenut Kiiran kirjaa, mutta noista sitaateista päätellen en laittaisi sille paljon painoa: nuoren ihmisen tilitystä oman identiteetin etsimisestä ja "löytämisestä".
    Liittyisikö siihen Kiiran kohdalla myös halua rikkoa se kiiltokuva, mikä hänestä on julkisuuden kautta syntynyt ?
    Tälläinen julkinen avautuminen selitetään usein niin, että kun joku kertoo omasta kipuilustaan se rohkaisee muitakin saman asian kanssa kamppailevia.
    Tietysti tällaiset avautumiset harvoin yltävät kirjaan saakka ja samaa mieltä olen tämän kriitikon kanssa siitä, että kustantaja arvioi kirjan myyvän, eikä julkaissut sitä kirjallisten ansioitten perusteella.
    Jos Kiiralla oli kirjan julkaisussa jokin itseään isompi tavoite, toivotaan että se toteutuu, eikä murskaava kritiikki lannista häntä liikaa.
    Meillähän on kirjailijoita, jotka eivät edes lue kirjansa saamaa kritiikkiä tai käyvät julkisuudessa puolustamaan sitä, kuten nuori Miki Liukkonen teki.
  18. Saatat olla oikeassa, Ano 20.00. Olen ajatellut, että sukupolvien välinen kuilu olisi kaventunut, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä selvemmin tiedostan sen olemassaolon, ainakin omalla kohdallani.
  19. Olipa hyvä alku aamuun kun saimme lukea SkillaNin terveiset. Moni onkin tainnut kuulumisia odottaa.
    Kyllä minä edelleen kaipaan näitä tuttuja aamunavauksia ja olen yhtä ymmälläni siitä, että niiden kävi niinkuin kävi. Kun kuitenkin tuntuu olevan niitä, jotka sellaista "pientä puhetta" kaipaavat.
    Ei niin, että minulla olisi mitään nykyistä menoakaan vastaan, jos/kun se nyt tuntuu olevan "enemmistön" mieleen, mutta samaa kodikkuuden tuntua se ei minussa herätä. Syy on siis minussa, omassa laadussa, ei muissa..))
    Ja, kuten olen monesti sanonut, hyviä kirjoittajia täällä riittää ja tuntuu, että täällä sittenkin on ikäpalstoista paras ilmapiiri. Jos se pysyisi tällaisena, niin ehkä vielä saisimme SkillaNin takaisin..))
    Jälleennäkemisen toivossa..))
    demeter1
  20. Taidatte olla kuorolaulajia molemmat, Neeasa ja Ramoona, Skillan myös.

    Kyllä laulajat ovat saaneet minutkin vakuuttuneeksi harrastuksen voimaannuttavasta vaikutuksesta. Ja eikös siitä ole tutkimustietoakin ? Toinen virkistyksen lähde taitaa tänä päivän olla avantouinti, juuri tutut rouvat avannosta tulivat. Sen harrastuksen uhkaan aloittaa ensi syksynä, kun kyyti ja seura ovat valmiina.
    Nykyään kaikki täytyy tietysti alkaa varauksella: jos olen tässä kunnossa.

    Paljon muutoksia on tapahtunut ikätovereiden koronanjälkeisessä kunnossa. Eniten surettaa vaelluskaverini tilanne: suunnitteilla oli pieniä vaelluksia lähiluonnossa, eväsretkiä tai sitten pistäytymisiä eri kulttuurikohteissa. Nuuksion Haukkalammella ja Erkkolassa ehdimme käydä, mutta enää en uskalla edes ehdottaa samantyyppisiä reissuja.
    Vähän vaikeata on suhtautua toisen melko äkilliseen muuttumiseen, vaikka sellaista nyt pitäisi voida odottaa näillä vuosin. Tuntuu että toiselle ei ole tarjottavana kuin tuttuja kliseitä: jospa kuitenkin liikkuisit enemmän, avautuisit jollekin uudelle, huolehtisit noista arjen rutiineista, vaikka ne tuntuisivat ikäviltäkin.
    Noita toistamalla tsemppaa tietysti myös itseään..)) Ehkä ovat turhia toistaa toiselle, kun kaikki tuo tiedetään. Usein täälläkin kuule tuon lauseen: "kyllä täällä tiedetään".
    Varmasti tiedetään, mutta muistetaanko ? ..)) Ainakin minä otan nuo tuttujen asioiden toiston toverillisena muistutuksena.
    Suomuinen sää, joka tänään oli tarjolla on siitä hyvä, että sumu/sade putsaa ilmaa, raikasta oli hengittää lenkillä ja kuten Neeasa muistutti tänään olla jo valon puolella!
    Valoisaa päivää siis kaikille,
    demeter1
    21. 67 / 381
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt