Vapaa kuvaus

Aloituksia

124

Kommenttia

1188

  1. Rauhan tervehdys.

    Todella hämmästyttävä profetia monestakin syystä.

    Ensiksikin, kuka uskaltaisi lihassa profetoida tällaista ampumista ennen vaaleja, koska tällainen profetia joutuu hyvin pian koeteltavaksi. Kun viimeksi presidenttiä on ammuttu yli 40 vuotta sitten ja turvajärjestelyt ovat olleet erittäin kovia, että järjellä sitä ei voisi edes uskoa että se on mahdollista.

    Toiseksi, ampumisessa mainitaan nimenomaan korva ja Trumpin reaktio, joka oli että hän antoi kunnian Jumalalle varjeluksesta. Se, että menikö korvarumpu rikki vai osuiko korvaan, kertoo siitä että mies näki näyssä ampumisen ja korvarummut rikkouduttua tulisi tietenkin verta korva ja se näytti siltä. Koska profetoimisemme on vajavaista, tällainen tekninen detaili on toissijainen.

    Ja kolmanneksi, kun katsoo sitä porukkaa mitkä Trumppia vastustavat, kuinka selittämätön viha tulee liberaaleilla, legalisteilla ja valtamedialla häntä vastaan, se kertoo juuri niistä merkeistä, jotka ovat odotettavissa Jumalan kutsumaa presidenttiä vastaan - toisin kuin esimerkiksi ihailtu Aleksander Stubb tai Sanna Marin. He eivät osaa edes selittää, mikä heissä saa vihan syttymään Trumppia vastaan, mutta se on perkele joka on heidän sydämensä pimentänyt.

    Samanlaista vastustusta, viimeisen presidentin ampumisen ja toisaalta siunauksen toi Ronald Reagan aikanaan, joka paljolti samalla tavalla oli nuorena liberaali, nousi politiikan ulkopuolelta ja kukisti punaisen pedon nimeltä Neuvostoliitto politiikallaan.

    Ei tällaisia profetioita joka päivä tule, ei monia rohkenisi edes tällaista jakaa ellei olisi Pyhästä Hengestä varmuutta ja tapahtui hämmästyttävä sanoman toteutuminen tarkasti. Mutta joskus profetia tulee niin kirjaimellisen tarkasti, että se hylätään sen tähden. Nimittäin, siinä kun konservatiiveille on vahva merkki Danielin kirjasta toteutuvat profetiat, että se on Jumalan sanaa, niin päinvastoin se on liberaaliteologeille vahva merkki ettei se ole vaan se on jälkikäteen kirjattua. Epäusko ei suostu näkemään mitään, koska se ei haluakaan nähdä.

    "Te kuurot, kuulkaa, ja te sokeat, katsokaa ja nähkää. Kuka on sokea, ellei minun palvelijani, ja kuka niin kuuro kuin minun sanansaattajani, jonka minä lähetän? Kuka on niin sokea kuin minun palkkalaiseni, niin sokea kuin Herran palvelija? Paljon sinä olet nähnyt, mutta et ole ottanut varteen; korvat avattiin, mutta ei kuulla." — Jesajan kirja 42:18-20

    PS. Kuuntele tästä profeetallinen katsaus Donald Trumpista seitsemän vuoden takaa ja koettele se itse, mutta koettele se Sanalla ja ajalla.
    https://www.youtube.com/watch?v=hQCye-BRugw

    Siunauksin, MM.
  2. Rauhan tervehdys.

    Tämä lain valtakunnan ja armon valtakunnan välinen ero ja raja on todellinen kuin Suomella ja Venäjällä, mutta Jumala ei tarjoa kaksoiskansalaisuutta vaan joko olet lain alla tai armon alla.

    "Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta." — 1. Pietarin kirje 1:2

    Tosin moni uskoontullut ei juurikaan ymmärrä siitä armon valtakunnasta, johon on astunut sisään. Hän voi sen verran ymmärtää, että on saanut pahimmat syntinsä anteeksi armosta, mutta vasta kun uskosta elänyt vähän pitempään, alkaa avartua se armon valtakunta että se yletty pankkitilistä jokaiseen sydämeen lyöntiin kaikkiin elämän alueille.

    Kun armo lisääntyy, lisääntyy rauhakin, kun näkee aivan kaiken tulevan taivaan Isän kädestä.

    Vastaavasti kun katsoo lihallisia kristittyjä, esimerkiksi koronakriittisten ryhmissä, huomaa että heidän Jumalan on todella pieni, heidän Kristuksen tuntemisensa on jäänyt heikoksi eikä näin ollen voi olla armoa ja rauhaa.

    Armossa kasvaminen tarkoittaa, että minä vähenen ja Hän enenee. Alkaa suostumaan Jumalan tahtoon pienemmissäkin asioissa ja Jumalan Henki saa yhä suurempaa tilaa. Huomaa etsivänsä huomaamattaan jo sitä mikä on Jumalan ja omat haaveet, halut ja himot vähenevät vähenemistään. Sana rististä on tullut lihaksi.

    Tampreelle tultuani tämä oli ensimmäinen puheenaiheeni, koska täällä on jonkin verran aidosti uskossa olevia, mutta eivät ole kasvaneet heikosta hengellisestä ruuasta johtuen ja eksytyksistä kuten Nokia Missio, joka kasvatti vain egoa.
    https://www.youtube.com/watch?v=hI_IJv52OAY

    Siunauksin, MM.
  3. Rauhan tervehdys.

    Sinulla on erikoinen puhe tapa suurille puheillesi, kun ei edes suu aukea. Pidät siis aivan oikein epämääräiset ja häpeälliset mölysi mahassasi.

    Siunauksin, MM.
  4. Rauhan tervehdys.

    Sinulla on monia vääriä käsityksiä, mutta oijotaan niitä Sanalla.

    "Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa." — 1. Johanneksen kirje 3:18

    Moderni tapa "rakastaa" on yksinomaan sanalla ja kielellä, puhuen miellyttävästi, ollen suvaitsevainen vääryydelle ja valheille. Mutta tämä ei ole Jumalan rakkautta.

    Jos kuvailemallasi tavalla olisi Johannes Kastaja ta Jeesus Kristus puhunut sekä toiminut, kumpakaan ei olisi tapettu. Vaikeneminen vääryyksistä eli nuhtelematta jättäminen on rakkaudettomuutta. Pahinta mitä voi tehdä vääryyden tiellä olevalle, on tukea häntä siinä eli miellyttää.

    Pyrkikö apostolit sitten mielistelemään ihmisiä?

    "Sillä meidän kehoituspuheemme ei lähde eksymyksestä eikä epäpuhtaasta mielestä eikä ole kavaluudessa puhuttua; vaan niinkuin Jumala on katsonut meidän kelpaavan siihen, että meille uskottiin evankeliumi, niin me puhumme, emme, niinkuin tahtoisimme olla mieliksi ihmisille, vaan Jumalalle, joka koettelee meidän sydämemme. Sillä me emme koskaan ole liikkuneet liehakoivin sanoin, sen te tiedätte, emmekä millään tekosyyllä voittoa ahnehtineet; Jumala on todistajamme." — 1. Tessalonikalaiskirje 2:3-5

    Et tunnu myöskään ymmärtävän uhrautuvaa rakkautta, jota kutsutaan myös agape-rakkaudeksi, jota Kristus ristillä osoitti, että jos joku maksaa hintaa totuuden puhumisesta - kuten vaikkapa juhannuksena juhlittu Johannes Kastaja mestattiin nuhdeltuaan huorinteosta - niin se on rakkautta, koska se maksaa jotakin.

    Sitä vastoin nuo liehakoivat sanat, joiden kautta vaietaan vääryksistä omaksi edukseen, ovat ensiksi valhetta, toiseksi ne eksyttävät ihmisiä ja ne eivät tule Totuuden Hengestä.

    Saiko Johannes Kastaja fariseuksilta siunauksen työhönsä? Nauttiko Luther paavin luottamusta? Tai etsikö Paavali välittömästi apostolisen siunauksen työhönsä ja heiltä virkamerkit?

    "Mutta kun hän, joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut ja kutsunut armonsa kautta, näki hyväksi ilmaista minussa Poikansa, että minä julistaisin evankeliumia hänestä pakanain seassa, niin minä heti alunpitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä, enkä lähtenyt ylös Jerusalemiin niiden luo, jotka ennen minua olivat apostoleja, vaan menin pois Arabiaan ja palasin taas takaisin Damaskoon." — Galatalaiskirje 1:15-17

    Luemme myöhemmin, että tavattuaan sitten Pietarin, hän julkisesti nuhteli Pietari kaikkien kuulen.

    Apostoli itseasiassa aloittaa kirjeensä suorilla sanoilla: "Paavali, apostoli, virkansa saanut, ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta", mutta meidän aikana monet ovat saaneet virkansa ihmisiltä ja ihmisen kautta. Äkkinäiselle tällainen näyttää röyhkeydeltä, mutta näin ovat kaikki herätyssaarnaajat saaneet aika aikalaisiltaan tyrmäyksen.

    500 vuotta sitten alkoi uskon puhdistus, kun Martti Luther julkisesti nuhteli vääristä opeista paavin kirkkoa, mutta minkälaista palautetta hän sai? Hän kirjoittaa: "Ulkokultaiset meitä syyttävät ylpeiksi ja itsepäisiksi, sellaisiksi, jotka muka yksin tahdomme olla viisaita, muka emme tahdo ketään totella emmekä kenellekään tehdä myönnytyksiä". Eikö kuulosta tutulta, jopa aivan siltä kuin sinä olisit antanut tällaisia syytöksiä ystävä...?

    "Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija." — Galataiskirje 1:10

    Siunauksin, MM.