- Joskus ne parhaat rentoutumiskeinot ovat vain mielikuvituksen päässä.
Hyvin toimittu. - Minulle, kaikkein ruuhkaisimpina vuosina, oli suurta ylellisyyttä istua puutarhaan, suuren puun varjoon, aurinkotuoliin, ja lukea kirjoja, joihin aika ei ollut riittänyt.
Perheeni tiesi, että se oli minun lepohetkeni, eikä minua saanut häiritä.
Niin yksinkertaisia voivat olla halvimmat huvit. - Korppis2? Hänen viisauteensa en ota kantaa.
Itseäni pidän yhä ihan viisasten kirjoissa. Entä itse? - Juuri noin, jokainen voimiensa mukaan. Tärkeintä on iloita nuoren puolesta, ja onnitella häntä.
On todella väärin ja kieroutunutta, jos pitää ajatella: "En voi osallistua, koska ei ole siihen varaa." Kuullostaa ihan kamalalta.
Jos olisin juhlien järjestäjä, iloitsisin jokaisesta, joka haluaa jakaa ilomme. - Minultako kysyit?
- Lahja on aina henkilökohtainen, oli se mitä tahansa.
Minun lapsenlapseni pääsevät ylioppilaiksi vasta muutaman vuoden kuluttua, nyt eletään rippijuhlien aikaa.
Yksi lapsenlapsistani pääsi ripille tänä keväänä. Juhliin oli kutsuttu vain ihan lähisuku, 18 henkeä. Hän sai rahalahjoja, ja esineitä. Hänellä ei ennemmin ollut yhtään minkäänlaista korua, nyt sai toisilta isovanhemmiltaan kultaisen kaulaketjun (en tiedä saiko muutakin), kummeiltaan hopeisen paksun kaulaketjun, toisilta kummeilta rannekorun. Itse annoin rahaa muutaman sata euroa ja rannekorun, huippumuotoilua, terästä ja mustaa nahkaa. Vanhemmiltaan sai hienon kellon, jossa oli myös mustaa ja terästä.
Oli mukavaa, kun hän sanoi: "Oli hienoa saada rahalahjojen lisäksi jokin esine, josta jää muisto tästä päivästä." Ihana nuorukainen.
Lakkiaisiinhan tulee aina suurempi joukko, mm. tyttäremme juhlissa oli 100 henkeä, heitä vaan tuli. Ruusujen kera poikia, joita en koskaan ollut tavannut, pääsi ylioppilaaksi yhdestä Suomen parhaimmista lukioista, laaja ystäväpiiri, miehelläni iso suku. Lahjoja tuli kaikenlaisia, ei niitä luokiteltu. Nappurit tulivat kahville mukanaan ruusu ja kortti, aivan riittävää. Niitä ruusuja oli ämpärikaupalla.
Poikamme juhlat viisastuneena jaoin kahdelle päivälle. Lakkiaispäivänä ystävät ja naapurit. Seuraavana päivänä suku. En muista, että lahjat tai niiden suuruus, olisivat tulleet millään muotoa esille. Väkeä paljon, tärkeintä olivat onnittelut, ja juhlassa mukana olo. Iloinen tunnelma, hyvät tarjottavat. - Kuulin, että täällä olisi kevät kaksi viikkoa etuajassa, pitääkö paikkansa?
Kun tulimme lentokenttäbussissa kohti kotikaupunkiamme, huomasimme, että koivuissa isompi lehti, kuin normaalisti tähän aikaan. Tänää huomasin sireenien kukkaterttujen kohta puhkeavan kukkimaan.
Etelän keväässä saimme nauttia monenlaisesta kukinnasta. Toukokuu on mielestäni siellä ihanin kuukausi. Muistan kuitenkin vuosien takaa, miten ihana näky oli Toscanassa maaliskuussa, kun mantelipuut kukkivat eräässä rinteessä, satumaisen kaunista. - Kunne nuo hoot kuuluu panna?
- "Panhaan kattilaan yksi kuikka. Kaadethaan päälle kaksi pulloa Koskerkorvaa. Annethaan hetki olla. Otethaan kuikka pois. Juodhaan se liemi."
- Kuullostaa lähes samalta reseptiltä, kuin Lapin miehen Kuikka-keitto.
- Kiitos, bessie, mukavasta ja asiantuntevasta kommentistasi. Kanssasi harvinaisen paljon samaa mieltä!
- Nyt menee jo liian pitkälle.
Minulla on asiasta jo yli 50 vuoden kokemus, joten se ei ole minulle mitään uutta ja ihmeellistä.
Eksoottisempaa oli matkustaa junalla Savonlinnaan. Sillä matkalla sitä vasta mukavia ihmisiä tapasi, lapsena ja nuorena. Soutuveneellä virran yli sitten Olavinlinnaan.
Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, kun sen vaan oikein oivaltaa. - Suomen järvissä ui monenlaisia kaloja, jotkut ovat herkkuja, muut viskataan katiskasta takaisin järveen kasvamaan. Riippuu katiskan nostajasta, miten kalansa luokittelee.
Huono vertaus, mutta pätee ehkä ihmisiinkiin. Palasimme äsken kotiin kokousreissulta, jonka jälkipuintiin poikkesimme ystäviemme kanssa lähiravintolaan lasilliselle. Kotiin palatessamme huomasin, että oli täysikuu. Pieni leikkimielinen ulvaisu pääsi suustamme.
Hissin ovella juttelimme siitä, millainen rikkaus on omata erilaisia, ja erimaalaisia ystäviä.
Meitä oli siinä kaksi suomalaista, walesilainen, hollantilainen, ja persialainen. Ja meillä on aina mukavaa yhdessä, ja mielenkiintoisia keskusteluja monenlaisista aiheista. Me kaikki rikastutamme toistemme elämää.
Samanlaista erilaisuuden sietämistä toivoisin suomalaiseen keskustelukulttuuriin.
Olkaamme ihmisiä toisillemme! - Noita kehyksiä on tallessa kaikenlaisia. Omakuva olisi täydellisempi ilman kehyksiä, siis minä vain.
- Olet varmaan harvinainen poikkeus, peukku siitä sinulle.
- Toivottavasti on periytyvä ominaisuus.
- En valitettavasti ole oikein perillä Suomen tv-ohjelmista. Harmillista, jos Valtaojaakin on pyydetty liian moniin ohjelmiin, siinä alkaa uskottavuus kärsiä. Tieteen popularisointia.
Toimittajilla tietenkin halua kutsua ohjelmiinsa kiinnostavia henkilöitä, jotka ovat oman alansa asiantuntijoita. Kyseisen henkilön kohdalla voi käydä niin, että kasvot kuluvat. Siitä on monia hyviä esimerkkejä. Monilla tiedemiehillä on kuitenkin itsellä halu tehdä tieteestään kansantajuista. Onko se hyvä, vai huono juttu? Jätän pohdittavaksi. - Olin yli 30, kun menin ensimmäisen kerran silmälääkäriin. Sain migreenikohtauksia, ja tuli mieleen, voisiko johtua silmistä, jouduin lukemaan paljon. Lääkäri sanoi, että minulla niin voimakas hajataitto, että olisin tarvinnut lasit jo lapsena. Sillä selittyi se "sibeliusryppy", joka oli silmieni välissä otsalla.
Hän sanoi, että lasit saavat olla pois päästäni vain nukkuessa, saunassa ja uidessa.
Kävin hänen luonaan myöhemminkin, kun tarvitsin uudet lasit. Työterveyshuolto taisi maksaa sen käynnin. Nyt alan kyllästyä lasien käyttämiseen. Puolisoni hyvä kaveri on silmäkirurgi, joka oikein mielellään ja rahasta, laittaisi silmiini sellaiset tekomykiöt. Selviäisin niillä hautaan saakka, ja nykytekniikalla ne korjaisivat sekä hajataiton, että ikänäön.
Minua kuitenkin inhottaa ajatus, että joku sorkkisi silmiäni. Olisin mahdottoman huono potilas.
Eräälle ystävällemme tehtiin sellainen leikkaus, ja hän on lopputulokseen erittäin tyytyväinen.
Mietin, mitä teen. Hieman houkuttaisi silmälasiton loppuelämä. - Minua eivät kiinnosta Korpikirjailijan asiat pätkääkään. Sensijaan, jonkun kirjoittajan henkilöön kohdistuvat asiat ovat typeriä.
Onko ajattelevan aikuisen tasolle meneminen ylivoimaista? - Huomenna varmaan mentävä sporttibaariin, tai ostettava oikeus katsoa täällä kotitv:stä ottelut, ihan perhesovun vuoksi.
Eniten kiinnostaa Mestareiden liigan loppuottelu Madridissa: Tottenham - Liverpool. Ihme juttu!
Rakastan jalkapalloa, jääkiekko ei niinkään kiinnosta.