- No, kyllä päätöksen tulee perustua lakiin ja siksi ne perustellaan. Tämä keissi varmaan menee ylempiin oikeusasteisiin. Joten sitten se nähdään.
- Tarkoitatko ettet luota oikeiden päätöksiin. Syyttäjä tekee omaa työtään prosessissa, mutta se oikeuden päätös on oma asiansa. Eivät syyttäjät tee oikeuden päätöksiä.
- Oikeuden päätös/päätökset tässä tärkeitä ovat meidän kaikkien kannalta.
- Minä ajattelen niin, että oli oikeuden päätös/päätökset mikä/mitä tahansa, niin saadaan pelisäännöt selviksi.
- Nooh, eikö sinustakin tähän asiaan ole hyvä saada oikeuden ratkaisu?
- Toiviainen varmaan tekee ihan työtään. Eikös nyt ole kaikkien etujen mukaista, että tämä asia käsitellään oikeudessa, vaikka sitten korkeimpaan oikeuteen asti. Siten saadaan asiaan lainmukainen päätös, eikä tarvitse olla näiden "kansankäräjien" mutujen varassa.
- "Näin päin se m menee, eli huoli epäjumalien palvonnasta oli perimmäinen syy, mikä Paavalin mielestä johti saman sukupuolen seksiin."
Juurikin näin. Lisäksi Paavalin aikana moniin epäjumalien palvontamenoihin liittyi esim. erilaisia seksiriittejä. - Vain tietyissä tapauksissa, ei yleisesti.
- Minä en löydä kirkon kannanottoa homoseksuaalisiin suhteisiin ennen 1960-lukua, entä sinä?
- Siinä suhteessa jonkin sortin yhteys voisi olla: "siemenet homosuhteet tuomitsevalle asenteelle kylvettiin 1930-luvun oikeistolaisena aikakautena. Syynä oli natsi-Saksasta kantautunut käsitys homoseksuaalisuuden tarttuvaisuudesta."
Viime vuosisadan alun maatalousyhteiskunnassa miesten ja poikien väliset suhteet olivat pitkälle hyväksyttyjä. - Suosittelen samaa sinulle.
- Tai tuomitseeko Jumala vai ihmiset vaiko peräti ihmiset, jotka väittävät tietävänsä Jumalan tahdon absoluuttisesti tai ainakin muita paremmin?
- "Jos Jumala Raamatussa ei julistaisi seksiä saman sukupuolen kanssa synniksi"
tuo on nyt kuitenkin vain yksi tulkinta Raamatusta. - Tietysti saat itse elää sen mukaisesti. Hienoa, että sinulla on ymmärrys siitä ettei toisten tarvitse jakaa vakaumustasi ja elää sen mukaan.
- Edelleenkin vain kontekstissaan. Kun tarkkaan luet, niin huomaat sen itsekin.
- Ehkä on epävarma omasta oikeassaolostaan. Jaanaamalla tätä yhtä ja samaa saattaapi yrittää vahvistaa sitä?
- Sinä henkilökohtaisesti voit elää vakaumuksesi mukaan, mutta et tietenkään voi vaatia, että muut elävät sinun vakaumuksesi mukaan.
Jos sinun vakaumuksesi on se, että avioliitto on miehen ja naisen välinen, niin silloin sinä henkilökohtaisesti avioidut tietysti näin, mutta sinulla ei tietenkään ole oikeutta puuttua muiden avioliittoihin ja vaatia muiden avioituvan sinun vakaumuksesi mukaan. - Taas tämä sama rimpsu on tänne postattu.
Raamattu ei tuomitse homoseksuaalisia tekoja synniksi yleisesti vaan aina kontekstissaan. - Niin nooh... turhaa sitä on malttinsa menettää siitä, että joidenkin on vaikeaa irrottaa luutuneista ennakkoluuloistaan ja kun keinot keskustella asiasta loppuvat, niin yrittää höpsösti provota muita keskustelijoita käymällä vaikkapa henkilökohtaisuuksiin.
Tulee mieleen vaikkapa se, kun todettiin ettei se Magdalan Maria ollutkaan huora, niin moni poltti siinäkin kääminsä. Ihmisen on vaikea luopua totutuista ajatusmalleistaan. Tarrautuminen tuttuun kai tuo joillekin turvaa. Tosin on hämmästyttävää, miten uutta ajattelua tämä homosyntisyys on suomalaisessa kristillisessä perinteessä on. Se ei siis ole kovin perinteistä. Siksikin on kiinnostavaa pohdiskella, mikä motivaatio pohjimmiltaan tämän kaiken melskaamisen takana on. - Jos siellä on kerrottu, että missä kontekstissa ne ovat kiellettyjä, niin miksi siellä pitäisi olla erikseen ne tilanteet, joissa ne ovat sallittuja? Ne ovat tietenkin ok tilanteissa, joissa ne eivät ole kiellettyjä. Miten rautalangasta tämäkin asia pitää vääntää.