Kyllä se on niin että ainoastaan ruotsin kielellä voi Suomessa työllistyä. Avoimia työpaikkoja ruotsinkielisillä alueilla on näinkin monta. Avoimet työpaikat: Ruotsila merkitystä: Pohjanmaa - 737 - asukkaita - 180 600 A…
Nyt Espoossa hävitetään jo Suomenoja ja paikan nimi pakkoruotsitetaan. Onko tämä nyt näin koronan aikana tärkein asia hoidettavaksi, siis suomenkielisten alistaminen. "Asuinalueen nimeä aletaan tietoisesti häivyttää Esp…
Aika jännä että ruotsinkieliset lukiot ohittavat heittämällä suomenkieliset lukiot jonne pääsee sisään kympin keskiarvolla. Lisäksi näitä on viisi prosenttia kaikista lukioista. Se on myös outoa että Eri arvosonanoja pi…
Hoitaako Gunilla palvelun myös somaliaksi? Miksi Gunilla oli laiska koulussa eikä opiskellut somaliaa? Pakkosomalia kouluihin koska ilman somalian osaamista Gunilla ei voi hakea tätä työtä 😂
Vaikka sekä Suomi ja Ruotsi kärsivät koronakriisistä, on Ruotsilla paljon parempi mahdollisuus tukea Ahvenanmaata isompana taloutena, jolla on vähemmän velkaa. Ero tulee oleman meille suomalaislle raskas mutta uskon ett…
"Englanninkielisten päiväkotien tai varhaiskasvatusryhmien suosio vaikuttaa kasvavan hiljalleen, kertovat STT:n haastattelemat varhaiskasvatusasiantuntijat eri puolilta maata. Tarkkaa tilastotietoa asiasta ei kuitenkaan…
Muuten hyvä ohjelma mutta sitä itse ongelmaa kierretään kuin kissa kuumaa puuroa. Johtopäätöksenä kyllä tosin taitaa olla että maailma on muuttunut aika paljon ja ruotsilla ei ole enää tulevaisuutta. http://areena.yle.f…
"Näin Suomi voisi houkutella uusia osaajia: ”Ei olisi lainkaan pahitteeksi, että englanti otettaisiin kolmanneksi viralliseksi kieleksi”" ”Kiihdytyskaistalle tulee asettaa toimenpiteet, joilla osaajat pidetään Suomessa …
Tämähän on aivan täyttä roskaa, sillä maailman ensimmäinen oikea demokratia syntyi Venäjällä Suomen autonomisessa suurruhtinaskunnassa. 😂 https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007766494.html "Koulussa opetetaan, että demok…
RKP kyllä pitää hyvää huolta tästä pienestä saariyhteisöstä jossa ei suomea juuri kuule. "UUDENMAAN ja Lapin jälkeen suhteessa eniten tukea on maksettu Ahvenanmaalle, 2,5 miljoonaa euroa eli 83 euroa asukasta kohden. My…
"Vaaleissa puolueet lupasivat koulutuksen kunnianpalautusta, mutta tämä päätös päinvastoin heikentää Suomen kansainvälisyyttä merkittävästi ja on askel menneisyyteen. Pakkoruotsi ei kuulu ylioppilaskirjoituksiin, vaan h…
"Näin Marinilta, Kulmunilta, Ohisalolta, Anderssonilta ja Henrikssonilta sujuu englanti – professori nimesi parhaat puhujat" Anna-Maija Henrikson "Sujuva ja rauhallinen puhetapa sekä hyvä ääntämys. Ehkä hieman yllättäen…
"Tutkimus: Englannin taito on Suomessa huippuluokkaa – päihitti myös Ruotsin" https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/5c0f7f62-3184-49d0-b0a4-2881812dcdf4 Ruotsinhan piti olla portti germaanisiin kieliin mutta tulokset eivä…
Tämä PK-seudeun ruotskinkielisin kaupunkin kokee myös kiinnostavaa muutosta. "Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä" "Sen sijaan kuntien välinen muutto oli tappiollinen 28 prosenttia, sillä Espo…
"Lueskelin Suomen Pisa-tuloksia vuodelta 2012 ja 2015 selvittääkseni, miten niissä näkyy Itä-Suomen poikien väitetty syrjäytyminen. Niistä joskus myöhemmin. Törmäsin nimittäin muutokseen, jota en voinut uskoa todeksi. V…
Tanska on Pohjoismaa ja Suomi oli satoja vuosia osa Tanskaa. Joten voisiko Suomeen harkita pakkotanskan vaihtoehdoksi pakkoruotsille? Tämä olisi hyvä tapa tarjota jopa vähälahjaisille ruotsinkielisille kieli joka on rii…
"Kysely: Kysymys ruotsin kielen hyödyllisyydestä jakaa suomalaiset jyrkästi kahtia – neljäsosa sanoo, ettei osaa kieltä lainkaan" "Vastaajista yhteensä 45 prosenttia arvioi oman ruotsin kielen taitonsa vähintään tyydytt…
Suomi vastusti mutta Suomen isännän Ahvenanmaan kanta voitti. Hienoa huomata kuka tässä maassa määrää 😂 Norjalaiset, virolaiset, venäläiset ja oikeastaan minkään muunkaan maan kansalaiset eivät pääse Suomeen. Arvatkaa …
Unohtivat ikävä kyllä laskelmista että myös maataloustuet maksetaan veroina 😂 "Kun ostat Närpiön kasviksia, maksat sekä kassalla että verotuksessa" https://yle.fi/uutiset/3-11698175?utm_source=facebook&utm_campaign…
"Hallituspuolueesta kunnille rohkaiseva viesti: "Työllisyys kuntien, ei maakuntien harteille" – Vantaa on jo päässyt hallituksen tavoitteeseen työllisyysasteessa" https://kuntalehti.fi/uutiset/talous/hallituspuolueesta-…