Vapaa kuvaus

Aloituksia

195

Kommenttia

3469

  1. Alottaja on katsonut YLE:n uuden ohjelmasarjan "Sota ja Rauha, Suomi on eurooppalainen" ensimmäisen osan. Sarjan juontaa Olavi Seppänen, joku hyvin nuoren näköinen jäbä. Käsikirjoittaja on Marjo Vilkko, minulle myös tuntematon suuruus. Näistä YLEn tuotoksista syntyy minulla aina epäilys, että niissä tuputetaan katsojille "liberaalia" maailmankatsomusta.

    Pitäisi kai katsoa läpi koko ohjelmasarja, että voisi ottaa kantaa, mistä siinä on kyse. Kaksi asiaa pisti kuitenkin silmään tuosta eka jaksosta.

    Ensinnäkin juontajajäbä antoi ymmärtää, että Eurooppa on jotenkin kaikkein sotaisin osa maailmaa. Ei selittänyt miksi. Onhan Euroopassa ollut paljon sotia. Olisi kuitenkin ollut syytä mainita, että niinhän niitä on ollut kaikkialla ympäri maailmaa. Selitys sille, miksi maailmassa on ollut paljon sotia löytyy hallitsijoista, eliiteistä ja laajentumishaluisista imperiumeista. Euroopassa on ollut paljon kaiken sorttisia päälliköitä ja hallitsijoita, jotka ovat tapelleet keskenään. On ollut lääninherroja, kuninkaita ja keisareita, kaikki innokkaita kasvattamaan mainettaan sotimalla.

    Toinen silmiinpistänyt asia oli sitten juuri tuo väite, että Suomen itsenäisyys olisi pelkkä historian sattumien seuraus. Sanallakaan ei juontaja ei maininnut tärkeää kehistysvaihetta Euroopan historiassa: kansallisuusaatteen syntyä 1800 luvulla. Kyllä se kansallisuusaate Suomeenkin levisi. Jos Napoleonin sodat eivät olisi siirtäneet Suomea Ruotsin vallan alta suuremman ja mahtavamman imperiumin alaisuuteen niin Suomi olisi ehkä itsenäistynyt jo aiemmin. On typerää ja suorastaan naurettavaa väittää, että Suomi olisi jäänyt Ruotsin hallintaan kun ensin Eurooppaan ja myöhemmin koko maailmaan syntyi suuri joukko itsenäisiä kansallisvaltioita.

    Liberaalit kovasti karsastavat kansallisuusaatetta ja kansallisvaltioita. Saahan sitä semmoinen liberaali olla, mutta ei silti pitäisi alkaa historiaa tarkoitushakuisesti vääristelemään.

    Minulta jäi kesken se Suomi on eurooppalainen -sarjan ensimmäinen jaksokin. Suurta intoa ei ole katsoa koko sarjaa, mutta kaipa kuitenkin pitäisi. Voihan olla, että seuraavat jaksot vähän korjaavat eka jakson vääristynyttä kuvaa Suomesta ja Euroopasta. Toisaalta uusista jaksoista voi tulla silmille lisää liberaalia ja EU-federalistista propagandaa.
  2. Urkki hallitsi Suomea diktaattorin tapaan. Häntä voitaisiin ihan hyvällä syyllä kutsua Suomen diktaattoriksi. Maailman diktaattoreissa on kuitenkin eroja, ei heitä pidä kaikkia samaan nippuun panna. Jos Urkki määritellään diktaattoriksi niin hän oli diktaattori paremmasta päästä. Urkki kyllä käytti Suurta ja Mahtavaa Neuvostoliittoa diktaattorina härskisti hyväkseen, mutta siinä oli myös hyvä puoli. Kun Neuvostoliiton panssarit ja KGB olivat pelotusaseina niin Urkin ei tarvinnut organisoida Suomelle omaa sortokoneistoa.

    Urkki teki itsestään korvaamattoman sillä, että jos hän ei ole vallassa niin kommarit höökivät oanssareilla rajan yli ja ottavat vallan. Suomalaiset eivät mahtaisi sille yhtään mitään koska Suomi oli tehty Pariisin rauhassa täysin puolustuskyvyttömäksi. Natoon liittyminen olisi ollut Suomelle niinikään mahdoton juttu. Suomi oli siis täysin Neuvostoliiton armoilla, mikä on syytä muistaa.

    Kekkosen diktatuurin aikana Suomessa ei ollut poliittisia vankeja. Urkki hoiti homman toisin, äärittämällä ja eristämällä vastustajansa. Kansallismieliset pysyköön poissa vallasta, joka oli varattu kokonaan kekkosmielisille. YYA-liturgia piti hallita Kekkoslovakiassa.

    Vaikka Suomi ei ole enää Kekkoslovakia niin Kekkosen konstit on edelleen käytössä. Niitä käyttävät nyt liberaalit, Ns "iberaalit" äärittävät ja eristävät kansallismielistä puoluetta ja sen kannattajia, joita on noin viidennes kansasta. "Liberaalit" ovat samaa mieltä kuin Kekkonen siitä, että itsenäisyydellä ei pidä elämöidä. Itsenäisyyttä voi kannattaa kunhan se itsenäisyys ei tarkoita oikeasti mitään muuta kuin korulauseita.

    Suomen onneksi se Mekka, mihin päin nyt pitää olla rähmällään ei ole enää Moskova vaan Bryssel. Aivan kuin diktaattoreilla niin myös imperiumeilla on eroa. EU-imperiumi on kyllä parempi juttu kuin Putinin Venäjä, se on selvää. Silti meikäläinen kansallismielinen haluaisi, että Suomi olisi oikeasti itsenäinen valtio.

    Suomi voisi utsenäisyytensä säilyttääkseen tarpeen vaatiessa vaikka erota EU:sta kuulumalla demokraattisten valtioiden puolustusliittoon Natoon. Nato EI OLE IMPERIUMI, joka määräilee jäsenmaitaan. Itsenäiset jäsenmaat saavat hoitaa omat asiansa niinkuin niiden vapaat kansalaiset haluavat ja vaaleissa tahtonsa ilmaisevat.
  3. Krimin anastamisen jälkeen odotin, että Putin olisi tyytynyt siihen. Ajattelin, että Venäjän kannalta olisi ollut parasta jos Putin olisi käynnistänyt voimaperäisen diplomaattisen erikoisoperaation tähtäimenä Ukrainan tunnustus Krimin siirtämiselle Venäjän hallintaan. Jotta tällä rauhanoperaatiolla olisi ylipäänsä ollut onnistumisen mahdollisuutta niin se olisi edellyttänyt suuria myönnytyksiä Ukrainalle. Putinin olisi pitänyt tunnustaa Ukrainalle täysi suvereniteetti, oikeus liittyä EU:hun ja Natoonkin. Lisäksi olisi pitänyt tarjota pitkäaikaista sopimusta halvan energian toimittamiselle ja muuta Ukrainalle edullista taloudellista yhteistyötä. Tottakai olisi pitänyt myös pidättäytyä kaikenlaisesta levottomuuksien lietsonnasta Ukrainassa ja Ukrainan heikentämisestä. Ukrainalle Krimistä luopuminen olisi tottakai ollut iso menetys, mutta vastapainona olisi ollut vakaammat näkymät maan demokratian kehitykselle. Vaikka Ukraina ei olisikaan tunnustanut Ukrainan valtausta niin länsimaat aivan varmasti olisivat suhtautuneet suopeasti Venäjän rauhanoperaatioon ja melko vähäisetkin pakotteet olisi purettu. Kun Putin sitten käynnisti peitellyt sotilaalliset toimensa itäisessä Ukrainassa niin Putinin todellisten tavoitteiden olisi pitänyt valjeta kaikille lännessä. Minulle ne ainakin valkenivat, mutta eivät useimmille päättävissä asemissa oleville. Itäistä Eurooppaa lukuun ottamatta hyväuskoisuus jatkui. Suomessa venäjämieliset Ahosta ja Lipposesta Fortumin johtajiin yrittivät tehdä rahaa suhteillaan Putiniin. Saksa perusti koko vihreän siirtymänsä Venäjän halpaan kaasuun. Sitten helmikuussa 2022 kaikki räjähti silmille.