Vapaa kuvaus

Aloituksia

195

Kommenttia

3469

  1. Podetko dementiaa vai oletko muuten vaan lyhytmuistinen tai aivovammainen vajakki? Etkö yhtään muista mitä ekonomistit ja muut viisaat puhuivat ja kirjoittivat vuonna
    2015 ja sitä ennen? Monien mielestä Suomea uhkasi yksinkertaisesti täystuho. Talous ei kasvanut. Työttömyys senkun paisui. Valtiolta oli rahat loppumassa. Oikeisto halusi pistää koko Suomen uusiksi. Maahanmuuttoa huudettiin avuksi. Oikeistoliberalismia vaadittiin. Ay-liike piti lakkauttaa ja palkat polkea mataliksi. Suomesta haluttiin tehdä halvan työn maa. Ettekö nyt saatanan vajakit todellakaan muista? Minä muistan. Meikäläsellä pää pelaa. Muistan pirulauta, mitä palstalla kirjoiteltiin. Kirjoteltiin, että ei Suomessa voi elää, pois täältä pitää lähtä. Viimeinen lähtijä sammuttakoon valot. Semmoista kirjoiteltiin. Minä kirjoitin, että Suomi on hyvä maa, perusrakenteet on OK, mutta huono ja kansallisvastainen hallitus oli istunut tumput suorina kun olisi tarvittu toimia maan talouden hyväksi. Kun muut maat toipuivat talouskriisistä ja niiden talous alkoi kasvaa niin Suomi putoisi kärryiltä ja jäi jököttämään paikoilleen. Nollaa näytti Suomen talouskasvu. Suomi näivettyy - kiljui ekonomistien kuoro. Ettekö muista, häh? Sipilän hallitus ei vaatinut Suomen mylläämistä uusiksi, de vaati vain kansalta pientä ylimääräistä ja väliaikaista ponnistelua. Juuri samaa tarvitaan aivan pian uudelleen.
  2. Niin siinä kävi kun lähdettiin vihervasemmiston johtamaan hallitukseen. Keskustan perinteinen kannattajakunta ei ole yhtään innostunut keskustan uudesta imagosta vihervasemmiston apupuolueena. Viime hetken kiukuttelut ei auta yhtään kun olisi pitänyt jo hallitusneuvotteluissa tehdä selväksi, että keskusta ei lähde tukemaan vihervasemmiston politiikkaa.

    Sipilän hallituksessa keskusta imago oli vastuunkantajapuolue. Kun vastuunkanto vaati Suomen talouden pelastamista toimenpiteillä, joista kansa ei pitänyt niin vaalitappion jälkeen vaihdettiinkin populismiin. Ei olla enää vastuunkantajapuolue, mutta populismikaan ei ole oikein toiminut. On pudottu tyhjän päälle johonkin siihen väliin.

    Keskustan olisi kannattanut pitää se vastuunkantajan imago ja puolustaa selkä suorana Sipilän hallituksen politiikkaa joskin sen virheet tunnustaen. Virheet johtuivat siitä, että Sipilän hallituksessa oli mukana myös kokoomus, minkä vuoksi ponnistelu Suomen talouden pystyyn nostamistamisesta kaatui liikaa työväestön kontolle. Kokoomuksen kannattajat pääsivät kuin koira veräjästä.

    Nyt on pian edessä sama homma kuin Sipilän hallituksella, Etenkin persujen kannattaisi nyt ottaa oppia keskustan virheestä. Tulevan hallituksen pitäisi hoitaa savotta niin, että ponnistus jakautuisi vähän tasapainoisemmin koko kansalle. Se edellyttäisi väliaikaista, mutta tuntuvaa tuloveroprogression kiristämistä. Kokoomus on nyt kuitenkin voimansa tunnossa eikä persujen ja demarien yhteinen hallitus vaikuta mitenkään mahdolliselta armottoman keskinäisen vihanpidon takia, Sinipunaista vilkuttaa. Huonolta näyttää Suomen kansan kohtalo.
  3. Niinhän sen pitäisi mennä, mutta kun ei mene. Monikulttuurisuus tarkoittaa, että maahanmuuttajat eivät kotoudu kunnolla Suomeen, mikä aiheuttaa sen, että mamujen lapset eivät tunne itseään suomalaisiksi. Eivät he ehkä tunne kuuluvansa vanhempiensa syntymämaahankaan vaikka vanhemmat niin haluaisivat. Tulos on pahimmillaan sitten se, että he liittyvät jengeihin kuuluakseen edes johonkin. Jengikulttuuri taas on urbaanissa ympäristössä itseään ruokkiva ilmiö. Kun kulmilla pyörii joku värijengi niin muutkin kulmakunnan nuoret jengiytyvät vain puolustusreaktiona.
  4. Viimeisin ilmastoaloitukseni on kadonnut jonnekin, ei löydy eses haulla. No tämmöistä sattuu S24-sivuilla, en ota sitä itseeni.

    Siinä viimeisimmässä aloituksessa kirjoitin yhdestä sattumoisin silmiini osuneesta juutuupijutusta, joka sai minutkin vähän huolestumaan ilmastonmuutoksesta. No, YouTubessahan on kaikenlaista, mihin ei kannata suhtautua kovin vakavasti. Kun kuitenkin minulla on vanhaa pohjaa ilmastotiedossa niin arvioin, että video vaikutti asialliselta vaikka siinä esitetty uusi tieto vaikutti tosi hurjalta. Kirjoitelin tälle palstalle Eem-interglasiaalista esimerkkinä siitä, että ilmasto on lämmennyt ennenkin ihan luonnollisista syistä. Näkemykseni Eem-kaudesta oli kuitenkin varsin laimea verrattuna tuohon YouTube-videoon. Videossa nimittäin väitetään, että Eem-kaudella 131 000–114 000 vuotta sitten ilmasto oli pahimmillaan 5-10 astetta nykyistä lämpimämpi! Jäätiköt sulivat ja merivesi nousi useita metrejä. Se ei kuitenkaan ollut luonnolle kovin kummoinenkaan katastrofi. Antarktiksen ja Grönlannin mannerjää säilyivät vaikkakin sulivat reunoiltaan. Jääkarhut, villamammutit ja villasarvikuonot eivät kuolleet sukupuuttoon, niille löytyi vielä sopivia elinympäristöjä. Jos vastaava lämpeneminen tapahtuisi nyt niin olisi se kuitenkin katastrofi ihmisen sivilisaatiolle - eikä sille katastrofille ihmiskunta mahtaisi yhtään mitään. Eem-kauden hurja lämpeneminen ei nimittäin johtunut hiilidioksidista. YouTube-videon mukaan hiilidioksidia oli ilmakehässä vain 0,02% kun sitä nyt on yli 0,04%!! Mikä siis lämmitti ilmaston Eem-kaudella? Ei varmaa tietoa, mutta video vihjasi, että maapallon akseli oli vielä enemmän vinossa kuin nykyään.
  5. Venäjä on varkaiden valtakunta, jonka Putin haluaisi olevan Neuvostoliiton kaltainen imperiumi ja supervalta. Neuvostoliitto oli savijalkainen jättiläinen, joka lopulta romahti omiin heikkouksiinsa. Neuvostoliitossa kuitenkin sentään osattiin jotain. Totalitaarinen valtio, joka oli täysin riippuvainen valtahierarkiastaan ei kuitenkaan kyennyt uudistumaan ja luhistui. Putinin Venäjä olisi ehkä kyennyt uudistumaan jos Putin olisi sitä halunnut, mutta Putin ei halunnut. Putin kaipasi Neuvostoliittoa ja sen suurvaltamahtia. Putin on luonut itselleen kuvitelman Venäjän imperiumista, joka on autoritaarisen Bysantin perillinen. Putinille Neuvostoliitto oli Venäjän imperiumin huipentuma ja Stalin oli sen mahtavin hallitsija. Putin haluaa olla Stalinin veroinen. Putin kuitenkin tuhosi itse oman unelmansa. Putinin Venäjä on elänyt Neuvostoliiton jäämistön varassa. Putinin Venäjä ei ole kyennyt luomaan mitään omaa. Putinin hallinto on joukko varkaita, joita Putin hallitsee mafiapomon tavoin. Putin kavereineen kaappasi ensin itselleen Neuvostoliiton jäämistön ja monopolisoi sitten valtiolta ja kansalta varastamisen itselleen. Ainoa asia, jonka Putinin hallinto osaa on korruptio. Putin ja kaverit oppivat myös hyödyntämään globalisaatiota, missä korruptio sai riehua täysin vapaasti. Toisin kuin Kiina Venäjä osasi käyttää hyväkseen vain globalisaation korruptiopalveluja. Siksi Venäjä on tänä päivänä taloudellinen kääpiö ja teknologinen takapajula kun taas Kiina on "maailman työpaja", jonka teknologiakin on kehittynyt länsimaiden tasolle.
  6. Ei synny Suomeen kansanliikettä Paavo Väyrysen nostamiseksi presidentiksi. Ei synny käänteistä Maidania. Maidaneja syntyy täysin vastakkaisten tavoitteiden puolesta. Ainoa mahdollisuus Väyrysen päästä presidentiksi olisi tullut jos Venäjä olisi hyökännyt Suomeen "vapauttamaan" maan "uusnatsien" vallasta. Silloin Suomessa olisi järjestetty se kansanäänestys, jota Ilkkapiste on kirjoituksissaan vaatinut. Paavo olisi valittu presidentiksi valtavalla äänten enemmistöllä. Tosin maailmalla liikkuisi tietoja, että kansanäänestys ei olisi ollut rehellinen ja laillinen. Suomen media olisi kuitenkin puhdistettu "uusnatsismista", toimittajat olisi vangittu tai paenneet maasta joten sellaisia tietoja ei liikkuisi Suomen valtamedian levittämänä. Presidentti Väyrysen johdolla ja Venäjän armeijan vahvalla tuella Suomi olisi sitten alkanut noudattaa samankaltaista politiikkaa kuin Lukashenka Valko-Venäjällä. Natoon liittyminen ei tietenkään olisi tullut kysymykseenkään. Venäjän armeija olisi taannut Suomen "puolueettomuuden". Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että Suomen käytännössä on jo itsenäisten demokraattisten kansallisvaltioiden puolustusliiton, Naton jäsen. Venäjä ei tule hyökkäämään Suomeen kun Ukrainankin integroiminen Venäjän imperiumiin vaikuttaa varsin epätodennäköiseltä. Ei siis toteudu Ilkka Luoman ja Paavo Väyrysen suuri unelma. Ei tule Paavosta presidenttiä Suomeen. Ilkka Luoman palstahöpinöillä ei ole enää mitään yhteyttä tämän maailman todellisuuteen.

    Ensi viikolla on itsenäisyyspäivä. Eläköön itsenäinen Suomi!

    Kunnia Ukrainalle! Koittakoon vapaus kaikille julmien diktaattorien ja valtaklikkien sortamille kansoille!
  7. "Entä jos kansa valitsee fasismin"? 1900 luvin alussa fasismi oli uusi aate. Aika oli levotonta ja sekavaa. Monille fasismi lupasi vakautta ja järjestystä. 1930-luvulla iski vielä lama, joka koetteli erityisen ankarasti Saksaa, jota hävitty sota ja Versaillesin rauha oli jo köyhdyttänyt. Saksassa Nazionalsozialische Deutsche Arbeiterpartei näytti monille edustavan parempaa ja isänmaallisempaa sosialismia. Sellaisena Hitlerin puolue sitä saksalaisille markkinoi. Sittemmin kävi ilmi, että natsipuolue ei ollut nationalistinen, ei sosialistinen eikä pahemmin saksalainenkaan. Hitler halusi itselleen ja natseilleen ikioman imperiumin. Ei Hitler Saksan kansasta piitannut. Saksalaisia tarvittiin vain tappamaan ja kuolemaan imperiumin puolesta

    Nyt tiedetään tai ainakin pitäisi tietää, että fasismi ja natsismi olivat silkkaa huijausta, jonka tarkoitus oli alistaa kansa ja pakottaa se toimimaan hallitsijoidensa hyväksi. Venäjällä Putin yrittää nyt jotakuinkin yksi yhteen samaa kuin Hitler.

    Nyt ajat ovat toiset. Natsismi ja fasismi tunnetaan eikä niillä ole toivoa päästä valtaan lännessä jos vain demokraattiset valtiot säilyvät toimintakykyisinä. Ei -huolimatta liberaalien kovista yrityksistä luoda parempia edellytyksiä fasismin nousulle. No, eivät liberaalit toki tahallaan pyri fasismia auttamaan vaan pahasti överiksi mennyt liberaali kiihko vain on johtanut politiikan polarisoitumiseen ja kaikenlaiseen sekoiluun, mikä on luonut maaperää myös ääriliikkeille.