Vapaa kuvaus

Aloituksia

195

Kommenttia

3469

  1. Yle-uutisissa on tänään 30.11.2022 tämmöinen juttu:

    https://yle.fi/a/74-20006570

    Jutussa "arvostettu tutkija" esittää jotakuinkin samaa, jota itse olen yrittänyt palstalla tolkuttaa. Arvostetun tutkijan näkemys on painoarvoltaan ihan eri luokkaa kuin meikäläisen palstahöpinät.

    Historia on historiaa, voihan siitä oppia. Nyt kuitenkin eletään tätä päivää. Eletään uutta aikaa, missä on uusia asioita, sellaisia, joita ei aiemmin ole ollut. Käsitykseni mukaan nyt eletään yhtä historian suurta käännekohtaa ja ratkaisevaa kamppailua. Voittavatko autoritaariset imperiumit vai demokraattiset kansallisvaltiot?

    Imperiumien hallitsemat ihmiset ovat alamaisia, demokratioissa ihmiset ovat kansalaisia. Putin haluaa takaisin ajan, jolloin feodaaliherrat, kuninkaat, keisarit, tsaarit, sulttaanit, suurkaanit yms omistivat maat, jotka he olivat perineet tai valloittaneet ja samalla myös kaikki ihmiset, jotka maa-alueilla elivät. Nykyajan kansallisvaltioissa ihmiset haluavat itse päättää ketkä heitä hallitsevat. ihmiset panevat hantiin kun heidät yritetään alistaa orjiksi tai karjaksi, joille hallitseva eliitti voi tehdä mitä vain. Putinille ihmiset ovat vain materiaalia, joista imperiumi rakennetaan. Putinin imperiumi ei kuitenkaan mahda mitään jos demokraattiset kansallisvaltiot kykenevät sellaiseen keskinäiseen solidaarisuuteen, jota nyt on nähty. Kunnia Ukrainalle ja Ukrainan ystäville!
  2. Kun pystypäinen ja nuhteeton ritari ilkka.luoma, kaikkien diktaattorien ystävä, imperiumien, autoritarismin ja totalitarismin vankkumaton puolustaja, demokratiaa halveksiva USA:n peräänantamaton vihollinen on taas tehtaillut uuden aloituksen niin heitetäänpä kommenttia sekaan. Nyt olen jossain määrin samaa mieltä Ilkkapisteen kanssa. On nimittäin todettava että olen huolestunut Kiinan tilanteesta, se ei näytä hyvältä. Ajat ovat nyt niin epävakaat ja sekavat, että ei ole syytä toivoa yhtään lisää kriisejä, sekoilua ja väkivaltaa maailmaan. Kiina heiluu ja huojuu. Vaikka päälle päin näyttää, että kommarijohdon ja elinikäisen presidentin Xin valta on vakaa niin tarkkanäköiset ovat panneet merkille pahaa ennustavia juttuja. Mihin ihmeeseen Kiinan kommarit koronapolitiikallaan pyrkivät? Onko todella kyse koronasta vai ihan jostain muusta? Vahvistaako Kiinan johto sortokoneistoaan koska pelkää uhkaavia yhteiskunnallisia levottomuuksia? Jos Kiinan talous on niin pahasti vinossa, että uhkaa kaatua niin kommunistijohto varmaan on siitä hyvinkin tietoinen.

    Itsestänikin tuntuu oudolta kantaa huolta kommunistisesta autoritaarisesta imperiumista kun olen demokratian kannattaja, mutta olen myös tiukka realisti. Nykyinen teknologisesti edistynyt Kiina, maailman työpaja, on syntynyt lännen globaalikapitalistien ja "liberaalien" rahallisella ja aatteellisella tuella. Nyt sitten lännen liberaalit näyttävät tulleen katumapäälle, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Jos sitä nyt yritetään niin se vain pahentaa tilannetta. Niin oudolta kuin se tuntuukin niin lännen pitäisi nyt auttaa Kiinaa pysymään pystyssä. Kiina voisi siitä hyvästä olla valmis ihan vapaahtoisesti auttamaan länttä poliittisesti. "Liberaalia demokratiaa" Kiinasta ei tule ei kai nyt liberaalitkaan moista voi odottaa. Autoritaarisuudessakin on kuitenkin eri asteita. Jos Kiinassa alkaa mennä huonosti niin kommunistijohto on aina valmis kiristämään totalitaarista kuria.
  3. Kyllä maahanmuutto, jonka tavoite nimenomaan oli monikulttuurinen Suomi on ilman muuta yksi syy nuorisojengien syntymiseen. Pakko minun on näin todeta kun itse rajattoman maahanmuuton vastustajana jo vuosia sitten ennustin, että näin tulee käymään. Taisin käyttää esimerkkinä näitä "värijengejä", joita oli syntynyt Atlantin takaisissa ja eurooppalaisissakin monikulttuuriympäristöissä. Ruotsissa katujengit eivät vielä siinä vaiheessa olleet näkyviä ja Ruotsia Suomen "liberaalit" hehkuttivat esimerkkinä siitä kuinka hieno juttu maahanmuutto on ja kuinka se ratkaisee kaikki ongelmat. Kun me hallitsemattoman maahanmuuton vastustajat varoitimme, että haittoja tulee huomattavasti enemmän kuin hyötyjä niin saimme otsaamme rasistin leiman.

    Silmiini ei ole osunut tilastoja siitä, keitä nuorisojengeihin kuuluu. Asia lienee sen verran arkaluontoinen liberaaleille monikulttuurisuuden kannattajille, että tilastoja ei ehkä julkaistakaan jos ne osoittavat, että enemmistö katujengeihin kuuluvista nuorista on maahanmuuttajataustaisia. He siis ovat toista ja kolmatta sukupolvea, huonosti kotoutuneiden maahanmuuttajien jälkeläisiä. monikulttuurisuushan nimenomaan tarkoittaa sitä, että syntyy omasta kulttuuristaan kiinnipitäviä valtakulttuuriin sulautumattomia yhteisöjä. Juuri näissä "värijengit" sikiävät. Syy nuorisorikollisuuteen ei siis liity rotuun tai geeneihin, se on sosiaalinen ilmiö, jonka syy on syrjäytyminen ja köyhyys. Huono-osaisuus voi totta kai kohdata myös kantasuomalaisia perheitä ja seuraukset ovat samat. Yleinen huono-osaisuuden lisääntyminen Suomessa ja muualla vauraissa jälkiteollisissa maissa on mielestäni hallitsemattoman maahanmuuton tavoin myös seurausta liberaalista politiikasta, mutta se olisi sitten toisen ylipitkän kommentin aihe.
  4. Maapalloa on kutsuttu katastrofien planeetaksi. Pienet katastrofit ovat arkipäivää, niitä on jatkuvasti. Isoja katastrofeja on vähän harvemmin, mutta niitäkin on joka vuosi jossain päin maailmaa. Todelliset suurkatastrofit ovat harvinaisempia, niiden väliin jää tuhansia vuosia. Koko planeetan elämää uhkaavia katastrofeja on ollut vain muutama, nykyinen pieni ilmaston lämpeneminen ei sellainen todellakaan ole.

    Jotkut osat maailmaa ovat katastrofiherkempiä kuin jotkut muut. Suomi kuuluu maapallon vakaimpiin alueisiin eikä ilmastonmuutos ole muuttanut Suomen herkkyyttä katastrofeille vaikka täällä ilmasto on lämmennyt vähintäin kaksi kertaa globaalia keskiarvoa nopeammin.

    Ihminenkin on aiheuttanut katastrofeja kuten kuivuutta ja tulvia luontoa muuttamalla. Ihmisen aiheuttama uhka luonnolle on kuitenkin enemmänkin hidasta ja hiipivää kuin äkillisiä katastrofeja. Ilmaston lämpeneminen voisi olla sellainen jos AGW-teoria pitää paikkansa. AGW:n paikkansapitävyydestä ei kuitenkaan ole ehdotonta tieteellistä todistetta.

    Ilmaston lämpenemisen tiliin pannaan katastrofeja, jotka johtuvat aivan muista syistä. Ihmlsen syytä ne silti voivat ainakin osittain olla. Sitä kaikkein pahinta ihmisen aiheuttamaa syytä on on viime aikona alettu vähätellä - ilmeisesti jotta se ei "kilpailisi" ilmastokatastrofin kanssa. Se pahin ihmisen aiheuttama syy on tietenkin liikaväestö alueilla, jotka ovat muutenkin katastrofiherkkiä.

    Suomi kuuluu väestönkasvunkin osalta vakaisiin maihin. Suomi on harvaan asuttu maa, missä on toimiva yhteiskunta ja syntyvyys niin matalaa, että sitä voitaisiin vaikka auttaa poliittisin toimin vähän kasvamaan.
  5. Sota on julmaa ja sen aloittivat venäläiset. Venäläiset harjoittavat barbaarista, julmaa ja äärimmäisen raakaa terroria. Venäläiset murhaavat ilman minkäänlaisia pidäkkeitä viattomia siviilejä lapsiakaan säästämättä ja yrittävät totaalisella tuholla tehdä ukrainalaisten elämän mahdottomaksi. Ei ole mikään ihme, että ukrainalaiset vihaavat venäläisiä. Antautuneiden venäläissotilaiden tappaminen on verrattavissa lynkkaukseen. Väärinhän se on ja vastoin "sivistyneen" sodankäynnin lakeja, mutta noudattavatko venäläiset terroristit sodankäynnin lakeja? Eivät todellakaan noudata. Ei noita venäläisiä olisi tapettu ellei heitä olisi lähetetty Ukrainaan murhaamaan, ryöstämään ja raiskaamaan.