- 😂🤣😂🤣😂
Sorry Partis et repeilen tälle, ja muille kommenteille, mutta olin juurikin nauruterapian tarpeessa. Istun bussiasemalla bussia venaamassa. Puhki kun mikä, kroppa enemmän tai vähemmän kolottaen joka puolelta.
Lohdutukseksi voin kertoa, että totesin aamulla pikkupöksyjä vaihtaessani laittaneeni ne eilen väärin päin jalkaan. Eikä ne hakasettomat liivitkään aina ole menneet oikein päin päälle, vaikka kuinka olen varmistanut niiden menevän oikein päin. 🙈😂 - *ei ole hakasia.
- Ja varsinkin sellaiset, missä ei ole Hamasia edessä eikä takana. 😉
- Kyllä on, mutta nyt oli puhetta siitä että miksi Jan haluaa rintojen pienennykseen, ja siihen vastaväittämänä ympättiin Hollywoodin isotissisten ihannointi sen lisäksi, että ihannoitiin ylipäätään näitä isoja tissejä oli ne sitten luomua tai silikonia.
Se ettei omista rinnoista pidä, ei tarkoita etteikö voisi pitää jonkun muun naisen rinnoista. Oli ne sitten minkäkokoiset tahansa. - Minä painoin noin 100 kiloa leikkaukseen mennessä, eikä yhtäkään leikkausta mikä on aiottu tehdä ole evätty painon takia. Viimeksi kun olin leikkauksessa 2018, painoin yli sen sadan kilon. Mulla on tehty 30 leikkausta anestesiassa, ja edellisen kerran kun spinaalipuudutuksessa tehtiin leikkaus, se oli vuonna 2003, joka oli elämäni viides leikkaus vasta. Sen jälkeen kaikki nukutuksessa.
Jopa saman painoisena mitä olen nyt, on mut pari kolme kertaa leikattu, ja painan noin 110. Kaikki muut leikkaukset paitsi ne kolme spinaalia, siis 30 kappaletta, on tehty julkisella puolella.
Veikkaan että Jan painaa jotain /- 30 kiloo vähemmän kuin minä, vaikka naisen painoa ei saisi kysyä. - 😎
Palataan asiaan kun pääsen kaupunkiin. Istun parhaillaan bussissa. - Mulle on tehty elämäni aikana 33 leikkausta eikä yksikään niistä ole tehty kosmeettisuuden takia. Siis pelkän ulkonäön.
Jokainen päättää omasta vartalostaan sen suhteen, pitääkö siitä sellaisena kuin se on, vai muuttaako sitä. Oli kyse mistä operaatiosta tahansa.
Hollywoodin julkkikset ja monet muut glamourin perässä leikkauksissa juoksevat, tekevät muutokset nimenomaan pelkästään ulkonäön vuoksi. Se on heidän päätöksensä. Mutta.
Usein näillä isot silikonitissit ottavilla on alkujaan pienet tai keskisuuret rinnat. He haluavat isot, tai superisot rinnat tietämättä etukäteen ison koon tuomista haittapuolista. Eihän heillä ole niistä omakohtaista kokemusta. Moniko isot silikonit nuorena ottanut Hollywood tai muu glamourjulkkis on vanhempana poistattanut silikoninsa niiden aiheutettua ongelmia heidän fysiikkansa kanssa. Aika moni, ja joka vuosi tulee uusia ilmoituksia silikoninsa poistattavista.
Se kuka haluaa pienentää isot luomurintansa, on elänyt niiden aiheuttamien haittojen kanssa vuosia tai vuosikymmeniä, ja jotka alkavat vaikuttaa sellaisen ihmisen fyysiseen terveyteen heikentäen sitä, ja aiheuttaen muutoksia heidän rangassaan, tuhoten nikamia ja aiheuttaneet sitä mukaa lisäsairauksia. He menevät leikkaukseen näiden haittavaikutusten takia. Eivät ulkonäöllisistä syistä. Heillä on oikeasti tarvetta, ja terveys on huonontunut isojen rintojen takia. - Tuttua. Liiankin tuttua. Mulla paitakoko pieneni leikkauksen jälkeen koolla, vaikka vartalon koko ei leikkauksessa, eikä vuosiin sen jälkeenkään muuttunut.
Tyytyväinen olen ollut. - Joo, todellakin ymmärrän. Ja ymmärrän myös sen, mitä on kun ei nauti siitä pätkääkään kun toinen koskettelee rintoja. Olen samanlainen sun kanssa siinä suhteessa, vaikka tunnenkin itse 100 pros. naiseksi, kuten ylempänä kerroin sun parin ekan kommentin jälkeen.
Juuri sen painon ja siitä aiheutuneen rasituksen takia ne pienensinkin. Sekä sen kroonisen hiivatulehduksen takia, joka teki elämästä tuskaista. Onhan ne tän yhdeksän vuoden aikana hieman kasvaneet siitä mitä ne oli heti leikkauksen jälkeen, mutta eivät vielä ole niin isot että niistä jotain haittaa tulisi.
Oo tiukkana sen lekurin edessä kun sen tapaat, että pääsisit leikkaukseen. Sulla on jo ihan syytä pelkän koonkin puolesta päästä pienennykseen, saati kun lisää diagnoosit päälle. Mä sain gyneltä lähetteen plastikalle, ja siitä julkiselle. Mä en enää niitä kriteerimittoja muista, mutta jo suuri roikkuvuus, kuten sullakin kuvan perusteella näyttää olevan, oli jo yksi täyttynyt kriteeri mulla, mitä muistelen. - Sanoin tuolla myöhemmin olevani 100 prossanen hetero. En ole koskaan, en edes ennen rintojen leikkausta, nauttinut rintojen koskettelusta, puristelusta, hieromisesta, imemisestä, tai mistään rintoihin seksuaalisesti liittyvistä jutuista. Yhtään.
Kun mies on niihin koskenut hyväilytarkoituksessa, se on tuntunut samalta kuin vaikka kantapään hierominen, tai isovarpaan koskettelu sellaisella, joka ei saa siitä kiksejä. Minä en saa rintojeni koskettelusta mitään nautintoa, vaikka muuten olisin kuinka paljon kikseissä muun koskettelun suhteen. Jos joku niihin koskee, se tuntuu samalta kuin gynekologin niitä tutkiessa: ärsyttävältä, jonka toivoo olevan nopeasti ohi.
Tunnen itseni 100 prosenttiseksi naiseksi, joten senkään suhteen ei voi yleistää, että kaikki ns oikeat naiset nauttivat rintojen koskettelusta. En ole naisellinen nainen, mutta tunnen itseni niin ulkoisesti kuin identiteetiltäni naiseksi. - Yhtä paskalta kuin muutkin päivät, samanlainen normi kipupäivä mitä menneinä päivinä on ollu. Siitä huolimatta lähden kaupunkiin.
- Jotta mun sanoja tosi isoista rinnoista ei tarvitse epäillä, löytyy tuolta kuva joka on otettu vuotta ennen pienennystä, ja jossa mulla on tukevat leveäolkaimiset liivit päällä.
https://aijaa.com/DrcUdX
Noita aikoja en todellakaan kaipaa. Leikkaukseen päädyin itseni ja terveteni takia. - Itse+rintani+pienennyttäneenä+voin+kertoa+etten+tehnyt+sitä+kosmeettisten+syiden+takia,+vaan+niiden++terveydellisten+syiden+vuoksi,+jotka+isoista+ja+ilman+liivejä+navassa+asti+riippuneista+rinnoista+aiheutui.+Päänsärkyä,+niskasärkyä+ja+selkäsärkyä+näin+alkajaiseksi.+Riippuvien+rintojen+alla+olevassa+ihossa+oli+kroonisena+hiivatulehdus,+joka+talkeista,+liiveistä,+daktarinpuuterista+ja+muista+huolimatta+hankautui+ihon+rikkovaksi,+kipeäksi+ja+jopa+verta+juotavaksi+ongelmaksi,+oli+kesä+tai+talvi.+Mun+rintani+ei+olleet+mitkään+keskikokoiset+tai+edes+isot.+Ne+oli+luomuna+lähes+sitä+kokoa,+jotka+ulkonäkökeskeiset+julkkikset+ottavat+silikonien+avulla.+Siis+todella+isot+ja+painavat.+
- Ei paha. Ihan hyvä saldo duunia. Olisit vaan sanonu sen että tee ite perässä, tiesi paljon tai ei ollenkaan autoista ja niiden sisuskaluista. 😂🤣😂
Ite sanon sille kuka mun kipuja vähättelee, että lyö vasaralla niin kovaa kun vaan lähtee sormeen.ja ole ilman yhtäkään kipulääkettä, sekä lisäksi kysyn perään et mitä se veikkaa kauanko kestää ennen kuin kyseisen ihmisen pää hajoo siihen kipuun.
Eipähän sen jälkeen ole sama ihminen enää inissy vähättelevästi. Toisaalta irl on ihmisiä, tai ainakin yksi ihminen, kuka pystyi toissa talvena kolmena päivänä viidestä yhden viikon aikana seuraamaan sivusta, kuinka vaan painoin eteenpäin päivä toisensa jälkeen, vaikka silmät lasittu joka päivä enemmän ja enemmän väsymyksestä. En luovuttanut, vaikka silmät seiso jo torstaina väsymyksestä päässä siihen malliin, et joku olis voinu kysyä et "mitä sä oot vetäny", vaan jatkoin vielä perjantain samalla buustilla. Seuraavalla viikolla sitten todettiinkin ylirasitustila. Kulkemiset oli mulle ehdottoman tärkeitä, joita en halunnut jättää kesken, koska se hoito oli mielenterveydelle hyväksi. Muutoin sitä en olisi tehnyt. Tai tulisi sitä myöskään uudelleen tekemään, sitten kun mun vuoro taas on.
Mun ajatustoiminta oli sillä viikolla tasoa: pysähdy, auto tulee. Eteenpäin. Pysy hereillä. Pysy liikkeellä. Pysähdy. Liikkeelle. Tutut kasvot. Onko sama ihminen. Ei oo. On. Ei oo. On. Aivotoiminnan hidastuttua sitä enemmän mitä pitemmälle viikko eteni.
Mulla kesti kolme päivää varmuudella tunnistaa tää ihminen sen väsymyksestä johtuvan aivosumun takia, joka paheni muuten päivä päivältä. Normaalisti tunnistan aika helposti ihmisiä kasvojen perusteella, jotka olen saattanut nähdä sitä ennen vaikka vain kerran aiemmin. Kyseisen ihmisen olin tiennyt jo pari vuotta sitä ennen. Se siitä.
Jotkut osaa, enkä erittele ketään tiettyä/tiettyjä, esittää idioottia, tai sitten jostain syystä ei osaa/pysty käytytymään fiksummin. Se ei kuitenkaan ole sille este, etteikö tällainen/tällaiset henkilö/henkilöt voi olla ystävällisiä ja mukavia.
Jos jokin juttu on heitetty huumorilla, jonka jokainen äo:sta huolimatta ymmärtää olevan kieliposkella tehty ja läpällä heitetty, ei se haittaa sen ollessa positiivista piruilua. Mutta toisen arvostelu ilkeästi sanottuna juuri silloin kun sanoja tietää kohteella menevän huonosti, ei ole hyväksyttävää. Olen kyllä itsekin tähän joskus sortunut.
Saatan itse sanoa jollekulle aiheettomasti ja huomaamatta pahasti, josta tämä loukkaantuu. Jos kyseinen ihminen asiallisesti kysyy miksi sanoin niin tai syytin aiheettomasti, ei se ole pikkusieluista tai ivaa minua kohtaan, mutta jos ko. ihminen antaa sillä hetkellä asian olla, mutta päiviä myöhemmin tekee kostoksi ilkeilevästi haukkumalla tehdyn aloituksen koskien omia huonoja puoliani ja heikkouksiani, väittäen jotain tietämättä mitä on taustalla tai miksi näin on, silloin aloituksen tehnyt saa syyttää itseään saadessaan paskaa niskaansa.
Toi on hyvä että pyrkii esittämään paikkansa pitävät argumentoinnit, eikä väitä jotain pelkän mutun perusteella oikeasti tuntematta puhuttavaa asiaa
Tottakai saa sanoa omia mutuja, mutta silloin on ilmaistava että ei ole täysin varma asian paikkansapitävyydestä.
Ei mut nyt on ruvettava syömään, kun reilun kahden tunnin päästä pitää lähteä kaupunkiin. Olo helkkarin kipeä, mutta koska on tokasta koronapiikistä kyse, en luovuta ja jätä menemättä, vaikka tiedän olevani vasta kahdeksan jälkeen takaisin kotona. Olisin saanut auton käyttööni, mut halusin mennä bussilla, koska bussin odotteluaikaa ei jäänyt reilua kahta tuntia enempää. Palaillaan.. - Entinen Ihan_sivusta, tosin palstalle tullut ekaa kertaa vasta 11/20. Samoista asioista puhun myös omalla naamalla ja nimellä, jouduin paljastamaan pakotetusti identiteettini alkuvuodesta, sillä nikki vaihtui. Muilla rekatuilla nikeillä en kirjoita, vaikka välillä saatan joissakin alotuksissa eri palstoilla kirjoittaa kommentin tai pari täysin anona.
- Olin itse asiassa juuri muutamaa minuuttia aiemmin sammuttanut valot ja ryhtynyt nukkumaan, ennen sun viestiä. Sain ihan hyvin nukuttua, ja havahtumisia oli vähemmän viime yönä, joten tulikin nukuttua puoli yhdeksään asti. Mutta tuokin on kaksipiippuinen juttu. Koska nukuin yön rauhallisemmin, on olotila kipeämpi tänään.
En sen kuitenkaan anna häiritä, vaan lähden neljän tunnin päästä kaupunkiin. Huomenna ehtii kipuilla. Se on sen ajan murhe. 😎 - Sulla on hyvin kerronnallinen tapa kirjoittaa ja kuvailla asioita, mutta samalla siinä on myös asiallisuus mukana. Sama on itsellä, ja siksi mun onkin vaikea kirjoittaa lyhyesti ja ytimekkäästi.
Mutta toi on positiivinen tapa, ja sillä sun tekstejä on ollut kiva lukea.
Kärpäset mullakin saa olla kämppiksenä, vaikka täytyy myöntää että joskus tekee mieli hakea se lätkä ja läimäyttää, kun jalalla tai kädellä kiipeilee. - Irl on vähän eri juttu niiden kuohahteluiden kanssa, kun puhuessa ei voi enää sanojaan muuttaa sen jälkeen kun on jotain sanonut. Oikeessa elämässä mulla on pinna välillä aika lyhyt, ja saatan jonkin asian sanoa niin että se otetaan kiihtymisenä ja haasteena, tai huutona, vaikka tarkoitan sitä neutraalina. Mulla vaan nousee korkeammalle ääni kun jostain puhun tarkemmin.
Täällä pystyy miettimään paremmin mitä haluaa sanoa ja miten, ja yleensä ennen lähettämistä pyrin lukemaan kirjoittamani ainakin kertaalleen, jotta pystyy korjaamaan mahdolliset kirjoitusvirheet, ja sisällöltään epäselvät lauseet. Vaikka jää niitä välillä siitäkin huolimatta huomaamatta.
Tiedät mistä puhun kun puhun uniongelmista. Se on hyvä juttu, niin ei tarvitse nollasta aloittaa. Ei vaan. Mulla ei ole varsinaisia unilääkkeitä ollut koskaan.
Mulle on aina, siis jo lapsesta lähtien, ollut nukahtaminen ongelmana. Lapsena ja vielä teininä reagoin tulossa olevaan tapahtumaan, kuten lukuvuoden aloitus tai juhlat, joulu, jokin jännitystä aiheuttava jne, siten etten edellisenä iltana saanut unta, vaan saatoin valvoa aamuyöhön, kunnes nukahdin. Tätä ei tapahtunut joka yö, mutta aina uuden asian aattona. En saanut jännitykseltä unta.
Ensimmäisen kerran sain nukahtamislääkkeet muistaakseni viikon tai kahden kuurina joskus syksyllä 2003 opiskelemassa ollessani, kun unirytmi muistaakseni oli sekaisin, enkä saanut yrityksistä huolimatta unta, vaan pyörin sängyssä aamuyölle, ja aamulla piti herätä aikaisin kouluun. Mulla oli hieman aiemmin tähystyksessä todettu endometrioosi, mutta en muista enää oliko näillä kahdella keskenään yhteyttä.
Siitä lähtien Stilnoct kulki mukana, vaikka en sitä ennen hyppyä säännöllisesti käyttänyt, vaan pikemminkin harvakseltaan jos oli tarvetta.
Hypystä lähtien mulla on ollut joko nukahtamislääke, tai unta parantava lääke säännöllisenä lääkityksenä. Ensin oli Imovane, ja kun siitä ei ollut enää apua, tuli Tenox. Kun siitäkin loppui vaste, siirryttiin masennuslääkkeisiin.
Ensimmäisenä niistä tuli Mirtazapin, mutta koska siitä tuli enemmän haittavaikutuksia kuin oli hyötyä, lopetin sen puolen vuoden käytön jälkeen. Lihoin huomaamattani, kun ruokahalu kasvoi. Nukuin liikaa, ja olin jatkuvasti väsynyt. Saatoin viikonloppuna nukkua kumpanakin yönä jopa 15 tuntia per yö.
Sitten tuli Ketipinor, josta olen saanut hyvän vasteen ilman sivuoireita.
En ehtinyt saada painoa tippumaan kesän aikana vanhoihin lukemiin, kunnes hermokivut alkoivat syksyllä 2007. Talvella aloitin Lyrican, ja se oli sitten menoa kohti isompia vaakalukemia. Samalla sain epilepsialääke Noritrenin, jolla oli kivunlievityksen ohella kipukynnystä nostattava, ja unta parantava vaikutus. Valitettavasti itse kivunlievitykseen siitä ei ollut apua missään vaiheessa, mutta koska kahteen jälkimmäiseen siitä on ollut apua, on se siksi edelleen käytössä.
Ongelmani nukahtamisessa koskee nimenomaan iltaa. Jos yöllä herään vaikka vessaan, saan yleensä sänkyyn palattua heti unta. Välillä käy niin että että kivut ehtii pamahtaa päälle ennen uudelleen nukahtamista, ja silloin voin unohtaa nukkumisen kokonaan. Onneksi näitä kertoja on aika harvoin. Ehkä kerran pari vuodessa.
Ketipinor ja Noritren auttavat siihen, että illalla nukahdan kohtalaisen ajoissa, vaikka viime aikoina on mennyt enemmän puolen yön vaiheille, ennen varsinaista nukahtamisen aloitusta.
Tällä hetkellä ongelmana on enemmänkin unen laatu. Mulla lantion alue on jäykkä, ja havahdun hereille melkein joka kerta kun käännän kylkeä. Se juonta juurensa sairaalasta pääsyn jälkeiseen aikaan 2005, kun havahduin hereille vaihtaakseni asentoa jalassani olleen Ilizarovin takia, koska jalkani oli liian painava nostaa ilman käsillä avustamista, enkä siten pystynyt nukkuessa vaihtamaan jalan ja sitä myötä koko kropan asentoa.
Tällainen häkkyrä oli kyseessä:
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Ilizarov_apparatus
Nukahdan heti asentoa vaihdettua uudelleen, ollen vain sekunteja hereillä. Mutta.
Selkäni ei tykkää siitä, että makaan yhdessä asennossa pitempään kuin hetken, vaan kipeytyy jolloin on pian vaihdettava asentoa. Näitä lyhyitä havahtumisia saattaa olla yön aikana kymmeniä, ja kipeytymisestä johtuen nukun levottomasti, sen vaikuttaessa unenlaatuun.
Vaikka nukahdankin illalla hyvin, kiitos lääkkeiden joita ilman valvoisin lähes aamuun (on tullut testattua), ei unesta saa riittävää lepoa, ja se on katkonaista. Vielä kun mulla on vaikea-asteinen uniapnea, joka lisäsi aiemmin omat ongelmansa (pisin hengityskatko oli mitatessa 1,34 minuuttia, ja niitä katkoja oli keskimäärin 33 kertaa tunnissa), vähensi se lepoa entisestään. Kuljin päivät pitkät sumussa. Kiitos c-papin (uniapnealaite), saan edes vähän lepoa öisin, kun niitä hengityskatkoja ei enää tule.
Sellainen tarina uni ongelmien takaa löytyy. - Aloituksen aheissahan ei varsinaisesti mitään törppöä ollut, mutta sävy jolla se oli kirjoitettu, oli tökerö ja syyllistävä. Kuten ei eilisessäkään aloituksessa, jos se olisi jatkunut kysymyksen mukaan ja asiasta olisi alettu keskustelemaan yleisesti. Mutta se koski aluksi myös Jania, ja hetken päästä yksin omaan sua, ja sulle osoitettua aiheetonta ilkeilyä, vähätellen mielenterveyttä sairautena, kuten myös Janin kohdalla kroonista kipua. Siinä kohtaa näin punaista. Jotenkin tuntuu että hän olisi sulle jostain kateellinen, ja siksi on ottanut sut hampaisiinsa.
Mun puolesta tehköön aloituksia kuinka paljon haluaa, kunhan ne on asiallisia, ja ei kohdennu suoraan yksilöihin syyttäen tai haukkuen näitä jo aloitustekstissä. Sanon pahasti jos tuntuu siltä, että jossakin mennään hyvän maun alapuolelle, ja siirrytään kiusaamisen puolelle. Oli aloituksen tehnyt kuka tahansa, koskien ketä tahansa.
Hyvä että oot pystynyt ylipäätään jotain tekemään, kun on tuntunut siltä että kaipaa jotain tekemistä. Tuokin on hyvä, että olet pystynyt huomaamaan milloin on aika lopettaa.
Oman jaksamisen mukaan vähän kerrallaan. Se vaatii aluksi totuttelua, ja sen hyväksymistä ettei tarvitse raataa niska limassa koko aikaa, saati tuntea siitä syyllisyyttä ettei jotain pystykään tekemään tai jaksa tehdä.
Nyt annoin neuvon mitä en itse aina pysty tekemään. Juuri sanoin Pirppikselle toisaalla, kuinka tunsin viikonloppuna syyllisyyttä siitä, etten pystynyt menemään porukoille Juhannuksen viettoon. Tiedän että he ymmärtävät tilanteen, mutta siitä huolimatta välillä tulee syyllisyys pintaan.
Unohdin eilen kertoa, että mulle meinasi eilen sinä aikana muuttaa kolme alivuokralaista, kun pidin läpivetoa kämppää tuulettaessani. Ampiainen, ja kaksi nokkosperhosta. Ensimmäinen sai hatkat aika nopeasti, mutta jälkimmäiset olivatkin vaativia vieraita saada pihalle. Onnistuin siinä kuitenkin lippiksen avulla, ja niitä vahingoittamatta.
Tosin ensin manasin pitkään kun ekan perhosen huomasin, et miks en ottanut edellisenä päivänä perhoshaavia kun sellaisen näin, siitä huolimatta että totesin silloin ettei sille olisi ollut tarvetta. Eilen sitten tuli sekin todistettua vääräksi, että kyllä perhoshaavia tarvitsee myös taajaman keskellä pienkerrostalossa asuvakin. 😂
Päätin sellaisen hankkia kun seuraavan kerran sellainen vastaan tulee. Varmuuden vuoksi. 😤
Mitä ampiaisiin tulee, niin en ole niille allerginen....ainakaan aiemmin ollut, mutta kun kerran sellainen on nukkuessani pistänyt mua sentin päähän henkitorvesta, en samassa taloudessa halua niiden hyödyllisten ilkimyksien kanssa olla. - En voinut olla sanomatta Välikselle, kun koko aloitus oli pelkkää ilkeilyä. Muistan kun otitte Väliksen kanssa yhteen, ja seurasin sitä sivusta, niin sinua nimeltä mainitsematta olit yksi sen ekan kommentin niistä ihmisistä, joilta sen pitäisi pyytää anteeksi niin että tarkoittaa sitä. Se miten se sulta silloin anteeksi pyysi, ei ollut mun mielestä vilpitöntä.
Mähän kivahdin sille tänään uudemman kerran, ja jos oikein olen nähnyt, se ei järin sen jälkeen ole ainakaan mitään aloituksia tehnyt, tai muita kommentoinut. Mulla on sellainen tunne, että se jotenkin kuuntelee mitä sanon, ja kun kiukkusesti oon kivahtanut, on se huomannut että olen tosissani. Eihän se eilenkään enää sen jälkeen vastannut, kun käskin sen jättämään mut rauhaan.
Mähän en ketään tahallani loukkaa, ellen anna ansaittua läksytystä, ja pyrin pitämään hyvät välit kaikkien kanssa. Palstalla on nyt kaksi ihmistä, joille sanon tahallisesti loukkaavaa, jos sanon. Ja syystä.
Totesin viime viikolla ja juhannuksena ettei se mun talvesta asti sormet ristissä odottamani helteiden tuoma helpotus tänä vuonna enää pitänytkään paikkansa kuten viime kesänä, ja siten ollen iso pettymys jatkuvien helvetillisten kipujen yhteydessä, jotka lisäksi kuluttivat voimia. Sanon edelleen, onneksi saan nukuttua edes jotenkin.
Sit tuli yks muu juttu, joka vähensi sen yhden tyypin näkemisen mahdollisuudet lähes nollaan, ja jonka tajusin just ennen juhannusta. Vielä lisää ahdistusta aiheutti se, etten pystynyt yhtenäkään päivänä menemään porukoille edes päiväseltään, yhdistettynä siitä tuntemaani syyllisyyttä. Sit vikaks maanantaina kuulemani psyk.sh:n tapaamisten loppuminen syksyllä.
Ei mikään ihme että olin tiistaina rikki. Samalla tavalla kaikki kasautu mielen päälle mitä parikymppisenä, mutta tällä kertaa osasin tunnistaa jaksamisen rajan, ja estää sitä ylittymästä. Kiitos heidän kolmen, joiden kanssa silloin tiistai-iltana juttelin, pystyin purkamaan mielenkuohua ulos varsinaisesti kertomatta kuinka paska olo oli sillä hetkellä, ja sain lisäksi muuta ajateltavaa. Itkin ja kirjotin vuorotellen, ja välillä samaan aikaan. Mutta se helpotti.
Eilen sen loppu vitutus purkautu kipakkuutena, mutta en kadu sanojani enkä sitä kuinka paljon itsestäni kerralla kerroin.
Päivä kerrallaan menen, kuluttaen aikaa, mutta mieli on taas jo selkeästi parempi mitä alkuviikosta. Vuoristorataa, vailla loppua. Mutta sitä kai se jokaisen elämä on parhaimmillaan. Mäkien jyrkkyys vaan vaihtelee sen mukaan mikä on oma tilanne, ja kuinka isosta asiasta on kyse.
Huomena iltapäivällä menen kaupunkiin hakemaan kakkosrokotteen, ja käyn samalla vähän shoppailemassa kotiin lähtevää bussia odotellessa. Pientä pään tuuletusta ja tarpeeseen.