- Sulla on ollut hirveästi epäonnea ja vastoinkäymisiä nuoruudessa. Ei sellaisista varmaan noin vain toivu. Kuulostaa kuitenkin, että oot jäänyt vähän jumiin samoihin maisemiin? Auttaisiko sua jotkut isot muutokset elämässä? Uuden ammatin opiskelu?
- Mielestäni tässä ketjussa ei kukaan "ulvo yksinäisyyttään". Olen myös eri mieltä tuosta, että ihminen, joka on vapaa liikkumaan ja menemään, on yksinäinen vain omasta tahdostaan. Olisipa se noin helppoa. Se, että ylipäätään pääsee siihen tilanteeseen, että voi avautua ja jakaa asioita jonkun kanssa, on jo hyvin. Minulla on muuton jälkeen vaikeuksia löytää kavereita/ystäviä samoin kuin vaikka opiskeluaikaan.
- Kiitos vastauksesta. Työssäni tapaan paljon uusia ihmisiä joka päivä ja avustan heitä. Vapaaehtoistyö, esim. vanhusten auttaminen, olisi ainakin sosiaalista. En tiedä onko siitä mitään iloa ystävien "hankkimiseen".
- Ikävä kuulla, toivottavasti elämäsi ei tuon vuoksi ole kuitenkaan pelkkää surua ollut. Ehkä sieltä seurakunnasta voisi silti mukavia ihmisiä löytyä? Itse en ole valitettavasti uskonnollinen.
- Kiva kun vastasit. Varmaan moni yksinäinen miettii niitä vikoja itsessään. Minäkin ihmettelen, olenko vain niin tylsä ja tosikko, etten löydä seuraa. Lopulta päädyn siihen, että olen vain vähän erilainen... ehkä liian vakavakin. Toisaalta osaan huomioida muita ihmisiä, kuunnella, olla kohtelias ja tykkään auttaa ihmisiä.
Kuulostaa, että oot oikeasti yrittänyt parhaasi seuran ja ystävien etsinnässä. Ehkä sinulla on vain huono tuuri ympäristösi ja sen ihmisten suhteen. On varmasti paljon yksinäisiä naisia kaikissa ikäryhmissä, mutta he eivät vain löydä toisiaan :(
Oletko käynyt jossain valmiiksi järkätyissä tapaamisissa/matkoilla/harrastuksissa? Sinne ainakin ihmiset menevät vapaaehtoisesti, eivätkä keksi tekosyitä jäädä pois. Facebookissa on kuulemma myös yksinäisten ryhmiä. En ole itse vielä kokeillut niitä. - Itsekin olen muuttanut eri kaupunkien välillä. Sekin on lisännyt yksinäisyyttä. Vaikka on puhelimet ja netit, niin mun kohdalla sosiaaliset suhteet kuihtuu, jos ei enää oikein nähdä. Olen siis tosi huono pitämään yhteyttä puhelimitse, facebookissa tms. ihmisiin... Omaa syytäni. En vaan koe sitä yhtään luontevaksi, mieluiten näkisin ihmisiä. Mun ihmissuhteet on kai aina jääneet pinnallisiksi, kun ei viestitellä netissä niitä näitä välillä.
Millasia ihmissuhteita etsit ja mistä? Voimia. - Omaishoito on varmasti vienyt kaiken ajan, ei ole siihen välttämättä sosiaalista elämää mahtunut?
Miten olet muuttunut ajan myötä? - Oletko pääosin tyytyväinen elämäntilanteeseesi vai kaipaisitko muutosta?
- Voi ei, oletpa saanut yhden ainoan ikävän kommentin aloitukseesi. Minäkin vastaan kuukausien viiveellä. Tuo edellisen kommentoijan vastaus on niin helppo, "itsepä olet miehesi valinnut"... Mutta kun ei ne ihmissuhteet ole helppoja, eikä kaikki voi löytää kumppania, joka on kaikessa hyvä: mahtava keskustelija ja rakentava riitelijä yms. yms.
Miten teidän arki lapsen kanssa on lähtenyt rullaamaan? Sanoit, että riidan jälkeen on mennyt hyvin. Eli saatte kuitenkin puhuttua asioista? Miehesi ei vaikene tärkeistä asioista? Mitä ne vähäpätöiset asiat on? - Missä asioissa vaimosi haluaa neuvoa, onko ne aina jotain päivänselviä asioita? Miten muuten suhteenne voi?
- Tuolta välistä unohtui sana "lähete". Eli käynnistä voi seurata lähete...
- Moi, rohkeasti vaan hakeutumaan ensin terveyskeskuslääkärille. Kerro vain suoraan, että mieli on synkkä, epäilet masennusta jne. Siitä on alkuun vaikeaa puhua ääneen, mutta lääkäri kyllä ymmärtää, se on varmasti heille jokapäiväistä.
Lääkärikäynnistä voi sitten seurata johonkin paikkakuntasi psykiatriseen keskukseen, riippuu miten teillä on asiat järjestetty. Onko sulla millainen työterveys, onko siellä psykologia tms.?
Lääkkeistä sen verran, että uskoisin niiden juuri tasaavan oloa niin, että pahin ahdistus ja synkkyys voi helpottaa ja pystyt esim. puhumaan paremmin vaikeista asioista. Näin ainakin ne minulla toimi ja pystyin ne myös aikanaan lopettamaan asteittain. Voimia sulle.