- Huomio kiinnittyy vääjäämättä siihen, että nimi Jeesus Kristus, nimi ylitse kaiken muun pelastumisessamme, puuttuu kokonaan viestistäsi!!
- 1 Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu,
2 ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen,
3 jos "olette maistaneet, että Herra on hyvä."
4 Ja tulkaa hänen tykönsä, elävän kiven tykö, jonka ihmiset tosin ovat hyljänneet, mutta joka Jumalan edessä on valittu, kallis,
5 ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.
6 Sillä Raamatussa sanotaan: "Katso, minä lasken Siioniin valitun kiven, kalliin kulmakiven; ja joka häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva."
7 Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, "on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi"
8 ja "kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi." Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin.
9 Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
10 te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut."
( 1 Piet. 2)
1 Tämä on jo toinen kirje, jonka minä kirjoitan teille, rakkaani, ja näissä molemmissa minä muistuttamalla herätän teidän puhdasta mieltänne,
2 että muistaisitte niitä sanoja, joita pyhät profeetat ennen ovat puhuneet, ja Herran ja Vapahtajan käskyä, jonka te apostoleiltanne olette saaneet.
3 Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
4 ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."
5 Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta
6 ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.
7 Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.
8 Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä."
9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
10 Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.
11 Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa,
12 teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat!
13 Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.
14 Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä;
15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
17 Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne,
18 ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.
( 2 Piet. 3) - Joka ei usko Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan, on matkalla kadotukseen.
16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
( Joh. 3) - 1 Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo
2 ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin.
3 Ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä;
4 ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?"
5 Hän sanoi: "Kuka olet, herra?" Hän vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
6 Mutta nouse ja mene kaupunkiin, niin sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tekemän."
7 Ja miehet, jotka matkustivat hänen kanssansa, seisoivat mykistyneinä: he kuulivat kyllä äänen, mutta eivät ketään nähneet.
8 Niin Saulus nousi maasta; mutta kun hän avasi silmänsä, ei hän nähnyt mitään, vaan he taluttivat häntä kädestä ja veivät hänet Damaskoon.
9 Ja hän oli kolme päivää näkemätönnä, ei syönyt eikä juonut.
10 Ja Damaskossa oli eräs opetuslapsi, nimeltä Ananias. Hänelle Herra sanoi näyssä: "Ananias!" Hän vastasi: "Katso, tässä olen, Herra."
11 Niin Herra sanoi hänelle: "Nouse ja mene sille kadulle, jota sanotaan Suoraksi kaduksi, ja kysy Juudaan talosta Saulus nimistä tarsolaista miestä. Sillä katso, hän rukoilee;
12 ja hän on nähnyt näyssä miehen, Ananias nimisen, tulevan sisälle ja panevan kätensä hänen päällensä, että hän saisi näkönsä jälleen."
13 Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
14 ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat."
15 Mutta Herra sanoi hänelle: "Mene; sillä hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen.
16 Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden."
17 Niin Ananias meni ja astui huoneeseen, pani molemmat kätensä hänen päälleen ja sanoi: "Veljeni Saul, Herra lähetti minut - Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit - että saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä Hengellä."
18 Ja heti putosivat hänen silmistään ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja otti kasteen.
19 Ja kun hän nautti ruokaa, niin hän vahvistui. Ja hän oli opetuslasten seurassa Damaskossa jonkun aikaa.
20 Ja kohta hän saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika.
( Ap.t. 9)
9 Luulin minäkin, että minun tuli paljon taistella Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä vastaan,
10 ja niin minä teinkin Jerusalemissa. Paljon pyhiä minä suljin vankiloihin, saatuani ylipapeilta siihen valtuuden, ja kun heitä tapettiin, annoin minä ääneni sen puolesta.
11 Ja kaikkialla synagoogissa minä usein koetin rankaisemalla pakottaa heitä herjaamaan Jeesusta, ja menin niin pitkälle vimmassani heitä vastaan, että vainosin heitä aina ulkomaan kaupunkeihin saakka.
12 Kun näissä asioissa matkustin Damaskoon ylipappien valtuudella ja suostumuksella,
13 näin minä, oi kuningas, tiellä keskellä päivää taivaasta valon, auringon paistetta kirkkaamman, leimahtavan minun ja matkatoverieni ympärillä,
14 ja me kaaduimme kaikki maahan, ja minä kuulin äänen sanovan minulle hebreankielellä: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua? Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan.'
15 Niin minä sanoin: 'Kuka olet, herra?' Ja Herra sanoi: 'Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
16 Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
17 Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'
( Ap.t. 26) - “Mitä vanhemmaksi tulee, sitä selvemmin näkee omat heikkoutensa, puutteensa ja vikansa. Vaikka onkin jo vuosikymmenet kilvoitellut Herran askelissa, täytyy kuitenkin rehellisesti tunnustaa, että kovin vähän on Kristus minussa muotoa saanut. Missä on se nöyryys, rakkaus, epäitsekkyys, uhrautuvaisuus ja kaikki muut hyveet, joiden tulisi kaunistaa kristityn elämää?
Miten monta kertaa täytyy murheella tunnustaa, että “vanhalla ihmisellä” on vielä niin suuri vaikutusvalta meidän elämässämme, vaikka sen olisi pitänyt jo aikoja sitten tulla ristiinnaulituksi ja kuoletetuksi. Yhdellä on yhdet vaikeudet, toisella toiset.
Jonkun helmasynnit ovat henkisellä alalla, toisen lihallisella. Kuka on ajatuksissaan ylpeä,itserakas, kateellinen ja anteeksiantamattoman pitkävihainen. Toinen taas elämän mukavuuksia rakastava, lihallisiin intohimoihinsa lankeileva,syömäri ja juomari, joilla tarkoitan ihmisiä, jotka vatsaansa palvovat.
Eiköhän vain ole niin, että mitä kauemmin elämän tietä vaellamme sitä selvemmin alamme nähdä omat heikkoutemme ja puutteemme. Syvenevä synnintunto onkin aivan luonnollinen ilmiö vilpittömän Jumalan lapsen koettaessa kaikin puolin elää Herransa ja Mestarinsa tahdon mukaan. Mutta yhä syvenevä synnintunto vaatii vastapainokseen yhä kirkkaampaa näkemystä Kristuksen armoon. Kun oma syntisyys kasvaa yli äyräitten, täytyy Herran kirkkauden nousta taivaaseen asti.
Suuri syntinen tarvitsee suuren Vapahtajan. Ja tämä suuri Vapahtaja ilmenee hänen elämässään niin, että hän tietää Jeesuksen läpikotaisesti tuntevan hänet viimeistä piirtoa myöten ja kuitenkin rakastavan häntä äärettömällä, jumalallisella rakkaudella.
Tämän ajatuksen on Paavali Roomalaiskirjeessä pukenut muotoon “Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on ylenpalttiseksi tullut” (Room 5:20). Hyvä kilvoitus, rakas ystäväni, merkitsee sitä, että sinä jättäydyt Jeesuksen Kristuksen käsiin sellaisena syntisairaana kuin olet ja uskot koko sydämestäsi, että hän on vaikuttava sinussa niin tahtomisen kuin tekemisenkin.
Ja kun sinä et yhtenäkään päivänä selviydy sellaisena voittajana, että sinulla ei olisi asiaa Golgatalle,
Jeesuksen ristin juurelle, niin ei sinun kerskauksenasi milloinkaan voi olla oma pyhyytesi ja vaelluksesi, vaan kerskauksenasi on ainoastaan Herra ja Hänen armonsa.
Kun opetuslapset saivat kirkastusvuorella nähdä Mestarinsa säteilevän kirkkauden, päättyy tämä kertomus sanoihin “He eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään” (Matt 17:8). Jeesuksen yksinään. Tässä hyvä kilvoitus, Jeesus yhä suuremmaksi. Tässä hyvä kilvoitus, Jeesus kaikeksi kaikessa. Jospa mekin saisimme lähtöhetkellämme nähdä ainoastaan Jeesuksen,
Hänet, joka kerran kutsui meidät omiksensa, vaikka hyvin tiesi, kuinka heikot ja kelvottomat Hän kutsui.
Ja joka silloin antoi meille armosta kaikki syntimme anteeksi, puhdisti meidät verellään ja uudestisynnytti Sanansa ja Henkensä voimalla, ja joka siitä pitäen on ääretömällä rakkaudella ja uskollisuudella hoitanut meitä tähän hetkeen saakka, antamalla väsymättä meille
uutta armoa uutta kilvoitusta varten.
Niin, jospa lähtöhetkellämme näkisimme vain hänet saaden unhottaa kaiken muun. Oi, Herra, suo tämä armo meille vaivaisille syntisille oman nimesi kunniaksi.
( Urho Muroma/Syvenevä synnin tunto; silloin katse Jeesukseen/ Herää Valvomaan 46-47 1956) - Paavali kirjoittaa PREESENSISSÄ!
14 Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
16 Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
17 Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
18 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
21 Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
22 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
( Room. 7)
P. S. >Kommentti on askel opetukseen, jossa väitetään pahan hengen menneen Paavalin ja näin Paavalin opetukset voidaan hylätä.>>
Jouko Niemisen raitista opetusta ei tule ollenkaan sotkea harhaoppiin, jonka mukaan Paavaliin olisi muka mennyt paha henki! - >>Niin kauan kuin ihminen elää tässä ruumissaan, ei synti lakkaa hänessä vaikuttamasta. Siksi hän tarvitsee jatkuvasti evankeliumin hyvää uutista siitä, ettei Jumala Kristuksen tähden hylkää monin tavoin jumalatonta uskovaa vaan julistaa hänet nytkin vanhurskaaksi. Tämän uskon säilyttäminen on tärkeintä elämässä (2 Tim 4:7).
Vanhurskauttaminen on totta joka hetki yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden. Tämä kaikki on mitä todellisinta totta uskoon tullessa, jokapäiväisessä katumuksessa ja uskossa, ihmisen langetessa syntiin ja se on sitä ajallisen elämän viime hetkessäkin. Ja nimenomana silloin, koska se on monelle uskovalle mitä järkyttävin oman voimattomuuden ja avuttomuuden hetki.>>
( Otelainaus: Olavi Peltola/"Paavalin evankeliumi ja me") - Hengellisiin asioihin liittyvä filosofeeraaminen ja omaan nokkelaan älyyn perustuva sananikkarointi ei ole muuta kuin itseriittoista pätemisen tarvetta. Hengetöntä viisastelua.
Kaiken pohjan siltä vie pois
solvauksiin ja alatyylisiin ilmauksiin sortuminen.
17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi."
20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
25 Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
26 Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
30 Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
31 että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra."
( 1 Kor. 20)
Sillä meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan ne ovat voimalliset Jumalan edessä hajottamaan maahan linnoituksia. Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle
( 2 Kor. 10:4-5) - 1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
2 Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
...
3 Me emme missään kohden anna aihetta pahennukseen, ettei virkaamme moitittaisi,
4 vaan kaikessa me osoittaudumme Jumalan palvelijoiksi: suuressa kärsivällisyydessä, vaivoissa, hädissä, ahdistuksissa,
5 ruoskittaessa, vankeudessa, meteleissä, vaivannäöissä, valvomisissa, paastoissa;
6 puhtaudessa, tiedossa, pitkämielisyydessä, ystävällisyydessä, Pyhässä Hengessä, vilpittömässä rakkaudessa,
7 totuuden sanassa, Jumalan voimassa, vanhurskauden sota-aseet oikeassa kädessä ja vasemmassa;
8 kunniassa ja häpeässä, pahassa maineessa ja hyvässä, villitsijöinä ja kuitenkin totta puhuvina,
9 tuntemattomina ja kuitenkin hyvin tunnettuina; kuolemaisillamme, ja katso, me elämme, kuritettuina emmekä kuitenkaan tapettuina,
10 murheellisina, mutta aina iloisina, köyhinä, mutta kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä, mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken.
11 Suumme on auennut puhumaan teille, korinttolaiset, sydämemme on avartunut.
12 Ei ole teillä ahdasta meidän sydämessämme, mutta ahdas on teidän oma sydämenne.
13 Antakaa verta verrasta - puhun kuin lapsilleni - avartukaa tekin.
14 Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
15 Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?
16 Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani."
17 Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani
18 ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias."
( 2 Kor. 6) - 17 Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
( 2 Kor. 5)
Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
( 2 Kor. 6:1-2)
1 Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle.
2 Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
3 Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut: "Ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'", vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.
4 Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin: "Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa";
5 ja tässä taas: "He eivät pääse minun lepooni."
6 Koska siis varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne, joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden,
7 niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne."
8 Sillä jos Joosua olisi saattanut heidät lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, senjälkeisestä päivästä.
9 Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.
10 Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa.
11 Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä.
12 Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;
13 eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.
14 Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta.
15 Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.
16 Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
( Hebr. 4) - "Sillä te olette kaikki uskon kautta ( USKON KAUTTA) Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa."
22 Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.
23 Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
24 Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.
25 Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
26 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
27 Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
28 Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
29 Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.
( Gal. 3) - >>Ja että Hän ON meissä ja me OLEMME Hänessä. Yhteytemme Hänessä on YKSEYTTÄ - pään ja ruumiinjäsenten yhteyttä eli ykseyttä ja viiniköynnöksen ja sen oksien yhteyttä eli ykseyttä. Jeesus Kristus ja me olemme YKSI. Kristus ei ole jaettu.>>
Ja tästä ilmenee, ketkä ovat Jeesuksessa Kristuksessa:
1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
2 Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
3 Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
4 että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
5 Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
6 Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
7 sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
8 Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
9 Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
10 Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.
11 Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.
12 Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme.
13 Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.
14 Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.
( Room. 8) - Siteeraan vielä Veikko Pekkiä:
-
"Jos olemme ottaneet Jeesuksen vastaan, me omistamme Hänessä riittävän ja täydellisen vanhurskauden, vaikka omassa itsessämme emme ole vanhurskaita lainkaan! Tässä on koko evankeliumin varsinainen ydin. Tämän totuuden löytämisestä myös uskonpuhdistus sai alkunsa. Tämän totuuden kirkastuessa raskas ja kituliaaksi muuttunut uskonelämä puhkeaa uuteen kukkaansa ja kantaa kauneimman hedelmänsä. Jeesus on vanhurskas meidän puolestamme. Tämän "vieraan vanhurskauden" perusteella, minkä meissä läsnäoleva Kristus meille välittää, meille on uskon kautta taattu ikuinen elämä, yhteys Jumalaan ja asema Hänen lapsinaan."
-
( Otelainaus: Veikko Pekki/veksi.net - sivusto) - Jos haluamme kokea todellista vapautta ja iloa elämässämme, Jumala tahtoo auttaa meitä poistamaan tieltämme erään ratkaisevan esteen: Hän haluaa lahjoittaa meille mielenmuutoksen niin, että pääsemme aidosti katumaan ja murehtimaan syntiä.
Rakastava Isämme tahtoo meidän elävän jatkuvasti ja enenevästi juuri sitä yltäkylläistä elämää, jonka Hän toi ulottuvillemme Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.
Synnintunto on Jumalan lahja
On koettu tosiasia, että emme useinkaan voi vapautua elämäämme tuhoavista ja sieluamme vastaan sotivista tavoista ja asenteista vain tunnistamalla ne ja sanomalla, että Jeesus vapauta ja puhdista - ilman synnin ja tuomion tuntoa. Miksi emme? Koska sanoistamme ja rukouksistamme huolimatta saatamme rakastaa näitä asioita elämässämme niin paljon, että palaamme niihin yhä uudelleen.
Toisin sanoen rakastamme usein syntiä. Emme toisten syntiä, vaan juuri sitä sitä omaa salaista mielisyntiämme.
Mutta pitääkö ihmistä sitten aina vain syyllistää puhumalla synnistä? Eikö elämässämme muutenkin ole taakkoja? Emmekö siis tarvitsekaan julistusta Jumalan kaikki kattavasta armosta ja ilosta, joka meidän vain on viritettävä harjoittamalla uskoamme ja kiittämällä ja ylistämällä Häntä, joka jo sovitti syntimme?
Totta kai tarvitsemme, mutta Jumala on paljon armollisempi kuin ajattelemmekaan. Siksi Hän ei anna meidän kokea todellista vapautusta ja kestävää iloa ennen kuin suostumme käsittelemään synnin ja sen juuret elämässämme.
Sillä juuri taakoista vapautumisesta on kyse. Synnintunto on vieroitusprosessi pahasta, joka on tuhoamassa meitä. Murhe ja tuska omasta pahuudesta on suurenmoinen elämän lahja Jumalalta, koska silloin alamme todella haluta eroon pahuudesta. Kuinka voisimmekaan päästä siitä eroon, ellei se koskaan saata meitä vararikkoon Jumalan edessä, ellei omatuntomme saisi kokea ja pelästyä sen kadottavaa luonnetta?
-
( Veikko Pekki) - Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu."
(Room. 7:17)
Meidän ongelmamme ei ole pelkästään syntisiä haluja herättävät ulkoiset ärsykkeet, vaikeat ihmiset ympärillämme tai meitä vastaan taisteleva Sielunvihollinen. Vanha Paavali uskaltautuu tunnustamaan, että ongelma oli hänessä itsessään: synti asui hänessä.
Paavali erotti opillisesti uuden ja vanhan ihmisen toisistaan. Hänen tuli elää uuden ihmisen halujen mukaan mutta tosiasiana pysyi, että vanha pysyi sitkeästi mukana kuolinvuoteelle saakka; Vasta kuolema toisi lopullisen helpotuksen syntiongelmaan.
Miten kipeä havainto se onkaan, että synti asuu minussa! Miten paljon me haluaisimme sitä väistää, tulkita Raamatun opetusta toisin ja vierittää syyn muualle.
Totuudessa eläminen tarkoittaa tämän todellisuuden katsomista silmästä silmään, selittelemättä ja puolustautumatta. Synti asuu minussa ja se aiheuttaa minulle ja lähelläni eläville ihmisille paljon ongelmia. Tosin toisetkin kamppailevat oman syntisyytensä kanssa mutta minun tulee keskittyä aina ensin omaan puutteellisuuteeni. Silloin osaan lähestyä toisten kamppailuja oikeasta kulmasta.
Kristityn jokapäiväisen jännitekentän luo se yhtäaikainen ja kaksitahoinen Raamatun opetus, että synti asuu meissä ja silti meidän tulee vastustaa sitä. Armo ei ole lupa synnin tekemiseen.
”Mistä löydän avun?”, on miljoonien kristittyjen sisäinen huuto halki vuosisatojen. Siihen huutoon Paavalikin päätti pääkirjeensä, Roomalaiskirjeen 7. luvun. Tosin hän lisäsi yhden sanan. Tai oikeastaan henkilön: Jeesuksen Kristuksen.
Jeesus on ratkaisu. Kaikilla tavoilla ja kaikkien kohdalla. Kun olet taistelusi taistellut, retkahda koko painollasi Hänen varaansa. Armo riittää, koska Kristuksen rakkaus riittää.
( Lähde: Jaakko Pirttiaho/Yksin armosta - sivusto) - -
Kaikkein perustavinta ja oleellisinta ihmisen olemisessa Jumalan edessä on ihmisen perinpohjainen syntisyys. Kaikki muu ihmisessä on Jumalan edessä toisarvoista. Tämä tosiasia ihmisestä tulee esille jo aivan Raamatun alussa (1 Moos 3 ja 6). Psalmi 130:3 sanoo sen meille: "Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää?" (Ps 130:3).
Jumalan edessä on siis aina jokaisen ihmisen kohdalla ratkaisevaa hänen syntisyytensä ja syntinsä.
Valitettavasti yksikään meistä ei myönnä tätä ilman muuta. On ihme, jos suostumme näkemään tällä tavoin ihmisenä olemisemme Jumalan edessä. Moni uskovakin kiusaantuu ja jopa loukkaantuu, kun puhutaan ihmisen syntisyydestä ja on sitä mieltä, ettei siitä alituisesti tarvitse huomauttaa.
Moni myös haluaa torjua opetuksen uskovan syntisyydestä. Uskovalla on enintään joitakin satunnaisten lankeemusten roiskeita. On monia kirkkomme jäseniä, jotka eivät pidä siitä, että jokainen jumalanpalvelus alkaa synnintunnustuskehotuksella ja synnintunnustuksella. Aina täällä syyllistetään!
Jos annamme Pyhän Hengen tehdä työtään meissä, hän yhä syvemmin paljastaa meille syntimme (Joh16:8, kreik. hamartas). Jumalan koulussa uskova aikaa myöten vakuuttuu ja käytännössä joutuu kokemaan, että hänen tuskainen pahuutensa, hänen lankeemuksensa ja syyllisyytensä on hänen pysyvä perusongelmansa Jumalan tulisilmien edessä.
Paavalikin koki tämän kipeällä tavalla ja tunnusti sen avoimesti uskoville: ”Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?” (Room 7:14-24).
Valitettavasti emme ole uskoon tultuamme muuttuneet Kristuksen kaltaisiksi ja huomaamme tekevämme päivittäin syntiä. Nämä päivittäiset lankeemuksemme ja pysyvä syntisyytemme synnyttää meissä syyllisyyden, ja voi lamauttaa ja jopa tuhota kestävyytemme uskonkilvoituksessa.
Mutta kristitty on ihminen, joka on syvästi vakuuttunut ja myös käytännössä kerta toisensa jälkeen kokenut, että hänen tuskainen pahuutensa ja syyllisyys- ja syntiongelmansa ratkeaa vain Jeesuksen ristinkuoleman edessä.
Hän on vakuuttunut siitä, että mikään maailmassa ei ole hänelle lopulta tärkeämpää ja turvallisempaa kuin Herran Jeesuksen Kristuksen sovituskuolema Golgatan keskimmäisellä ristillä.
Hän haluaa täysin tietoisesti sitoa koko nykyisen elämänsä, tulevaisuutensa, ihmisenä olemisensa juuri tähän Jumalan liiton merkkiin ja historian tapahtumaan. Se on hänelle tässä maailmassa ihmeitten ihme. Siinä hänelle julistetaan ja annetaan kaikkein arvokkainta maan päällä.
Siksi emme etsi Jumalaa korkeudesta. Emme yritä kohottautua taivaaseen. Emme pyri jalostamaan itseämme hyviksi ihmisiksi. Menemme syntisinä ristin juurelle, häpeäpaalun eteen. Siinä edessämme on Jumalan ainoa Poika, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta ja joka on samaa olemusta kuin Isä.
Siinä hän on heikkona ja voimattomana. Sillä hän oli heikko, kun hänet ristiinnaulittiin (2 Kor 13:4). Hän on siinä siksi, että menisimme aivan ristin juurelle, niin lähelle, että meidän päällemme valuisi kuuma, polttavan kuuma sovitusveri (Zoltan Turoczy).
Siinä hän on Jumalana, joka ottaa vastaan pahoja ihmisiä, syntisiä, tuskaisia ja masentuneita. Hän ottaa vastaan sillä tavoin, että hän kärsii meidän kanssamme, kärsii meidän syntiemme tähden ja kätkee meidät anteeksiantamukseensa heti, kun tulemme hänen luokseen
Tarvitsemme sanomaa Kristuksen rististä ja sovituksesta tänään paljon kipeämmin kuin uskonelämämme alussa. Olemme nähneet entistä selvemmin oman sisimpämme todellisen laadun, sen korjaantumattoman pahuuden.
Siksi mikään uutinen ei ole sen merkittävämpi kuin hyvä uutinen Jeesuksen sovituskuolemasta syntisyytemme tähden. Vain Kristuksen kärsimys Golgatalla voittaa kaikki sydämemme tuhannet juonet. Vain se antaa todellisen rauhan Jumalan kanssa.
Kyetäksemme luottamaan siihen, että syntimme ovat sovitetut, on hyvä toistaa usein Raamatun sanoja sovituksesta. Jo Vanha testamentti vakuuttaa:
"Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, hänen haavainsa kautta me olemme paratut” (Jes 53:5; KR 38).
-
( Ote Olavi Peltolan opetuskokonaisuudesta KESTÄNKÖ USKOSSA) - Ja kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he hänen opetuslapsilleen: ”Miksi teidän opettajanne syö publikaanien ja syntisten kanssa?” Mutta kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: ’Laupeutta minä tahdon enkä uhria’. Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.” (Matt. 9:11-13)
9 Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän vertauksen:
10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.'
14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."
( Luuk. 18) - "Itsessään köyhä syntinen, Jeesuksessa Kristuksessa puhdas ja vanhurskas.
Se on uskon kaita tie."
( Vanhasta rukouskirjasesta Katso Jeesukseen)
-
>>Kristitty elää jatkuvasti anteeksiantamuksessa
Koska uskovassakin asuu voittamaton synnin juuri, hän joutuu toistuvasti myös katumaan Jumalan edessä. Kristityn perustuntomerkkejä on jokapäiväinen katumus ja armahtajan, Jeesuksen luokse tuleminen. Uskova luottaa syntien anteeksiantamukseen.
Anteeksiantamus on hänen rauhansa ja ilonsa järkkymätön perusta. Kun hän näkee, että kaikissa hänen teoissaan on syntiä, hän ei voi olla ihmettelemättä Rakkautta, joka kaiken peittää.
Se luo syvän perusturvallisuuden hänen elämäänsä. Jumala peittää syntisen olemuksemme Jeesuksen sovitustyöllään meille ansaitsemaan valkeaan, tahrattomaan vaatteeseen, eikä lue meille meidän syntejämme.
Halun ja voiman uskovana elämiseen antaa yksin anteeksiantamuksen evankeliumi. Ihminen kestää tuomiolla vain Jeesuksen sovitustyön tähden, ei sen tähden, mikä hänen sydämessään syntyy ja kasvaa.
Jaksamme uskon tiellä, kun näemme, että perille pääseminen ei riipu meidän voimastamme/onnistumisistamme, vaan Jeesuksen sovitusrakkaudesta!>>
( Olavi Peltola)
"Silloin silmäni alkoivat kuin uudestaan avautua. Sain kuin uuden näkemyksen… Näin, että pelastukseni keskeisenä henkilönä on Kristus ja se, mitä hän on tehnyt minun hyväkseni. En minä voi elää Herralle otollista elämää, mutta kun minä uskon Kristuksen, hän on minun sijaiseni. Minä kurja syntinen saan luottaa siihen, mitä Kristus on tehnyt minun hyväkseni. Hän on antanut minun syntini anteeksi ja puettanut minut omaan vanhurskautensa vaippaan. Minun oma vanhurskauteni on kuin likainen vaate, mutta Kristuksen vanhurskaus on täydellinen. Minä saan etuoikeuden uskon kautta vastaanottaa ja omistaa tämän vanhurskauden. Kristus on minun sijaiseni. Tämä on jotain niin suurenmoista, etten tiedä miten tätä korostaisin ja kiittäisin siitä Jumalaa"
( Henning Karström)
Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.
( Luuk. 15:7) - Jokainen ihminen on evankeliumin vastustaja
Tämä oma elämänkokemus auttaa Paavalia mitä terävimmin paljastamaan jokaisen ihmissydämen pohjalla olevan jumalattomuuden. VT:n sanaan vedoten hän vakuuttaa, ettei ”ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään” (Room 3:10-12).
Ihmisen huulien takana on aina kyykäärmeen myrkkyä (3:13). Ihminen turvautuu nopeasti väkivaltaan (3:15). Paavali menee vielä vanhana kristittynäkin tämän sana alle ja vaikeroi: ”Minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen… ei minussa, se on minun lihassani asu mitään hyvää… paha riippuu minussa kiinni… synti minussa asuu… minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?” (Room 7:14-24).
Paavalilla ei ole mitään illuusiota siitä, että ihmiset muka kaipaavat Kristuksen evankeliumin totuutta. Hän tiesi omasta kokemuksestaan, että ihminen epäilee ja jopa vihaa sitä ja on aina sen vastustajia. Ihminen osaa ottaa Jumalan sanankin avukseen evankeliumia vastustaessaan. Niinhän hänkin oli tehnyt. Hän tiesi, että ihminen uskoo kaipaavansa Jumalan totuutta, mutta ei voi hyväksyä sitä, että tämä totuus kohtaa hänet Kristuksen evankeliumissa.
Ihmisellä ei ole silmiä nähdä eikä korvia kuulla ( 2 Kor 3:15-16). Hän on kuollut rikkomuksiinsa ja synteihinsä (Ef 2:1). Ihminen ei kaipaa valoa, vaan hän vihaa sitä, sillä se paljastaa hänet (Joh 3:19-20). Ihminen ei ole sisimmältään totuudenetsijä, vaan Jumalan vihollinen – mieleltään hänen vihamiehensä (Kol 1:21). Tämä vihamielisyys ei uskovankaan sydämen pohjalta haihdu ennen kuin Kristus tulee ja me muutumme silmänräpäyksessä (1 Tess 4:17; 1 Joh 3:2; 2 Kor 3:18).
Siksi kuka tahansa, voi koska tahansa langeta mihin syntiin tahansa. Kaikki edellytykset ovat joka hetki siihen olemassa. Syntisyytemme ja turmeluksemme on pohjatonta ja alati elävää. Niin kauan kuin olemme ihmisinä tässä ajassa syntisyytemme ei uudistu eikä muutu synnittömyydeksi.
Kuitenkin uudistumisen ja muuttumisen on päästävä alkuun. Sitä ei voi kuolettaa, vaikka se on kuoletettava. Sitä ei voi hävittää vaikka se on hävitettävä. Onhan rikkaruohotkin hävitettävä pelloiltamme ja kuitenkin aina niitä kasvaa lisää.
Emme voi ymmärtää Paavalin julistamaa evankeliumia oikein, ellemme taivu uskomaan todeksi, että jokaisen ihmisen syvin ja todellisin ongelma on hänen syntisyytensä ja Jumalan viha, joka ilmestyy aikanaan kaikkea ihmisen vääryyttä ja pahuutta vastaan (Room 1:18). Paavali on vakuuttunut siitä, että Herra ilmestyy tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille (2 Tess 1:8). Vain usko Kristuksen evankeliumiin suojaa Jumalan vihalta syntisen ihmisen.
-
( Lähde: Ote Olavi Peltolan opetuksesta "Paavalin evankeliumi ja me") - jatkoa
Mutta nyt myöhemmin hän sanoo, että se, mikä ennen oli voitto, se on roskaa Kristuksen tuntemisen rinnalla. Pelkkää tappiota ovat kaikki valta ja voima! (Jota tämän ajan apostolit siis tavoittelee yli kaiken). Mutta kun Paavali tuli uskoon, hänen uskonsa itseensä ja omaan uskoonsa koki täydellisen romahduksen. Ja hän oppi Jeesuksen seurassa näkemään, että hän itse ei koskaan enää tule muuttumaan paremmaksi…
Hänen entinen elämänsä oli voittoisaa uskonelämää. Joka nyt olikin muuttunut tappioksi. Paavali oli muuttunut hyvästä ja kilvoittelevasta uskovasta fariseuksesta suureksi syntiseksi! Ja se johtui siitä, että hän oli kohdannut ristiinnaulitun Vapahtajan. Hänen oma elämänsä oli mennyt. Hän oli kuollut omiin synteihinsä ja siksi sanoo, että nyt ”en enää elä minä, vaan Kristus elää minussa…”
-
( Ote Jouko Niemisen opetuksesta "Synnin ja armon paradoksi - riittääkö Jeesus yksin?")