Vapaa kuvaus

Aloituksia

0

Kommenttia

1549

  1. Miksi nainen ei halua olla nainen eikä mies olla mies ? Voisiko joku rautalangalla vääntää sen, mikä on mennyt vikaan siinä, että ihminen ei ole tyytyväinen omaan sukupuoleensa.

    MInä kerran, kun olin töissä ja katselin pääskysten liitelevän taivaalla, sanoin: "Olisinpa pääskynen, että voisin liidellä taivaalla vapaana." No en lähtenyt kertomaan lääkärille, että nyt haluaisin muuttua pääskyseksi. Lääkärikin olisi varmaan nauranut minut ulos.

    Monesti en hyväksynyt itseäni nuoruudessa. Olisin halunnut olla toisenlainen, rohkeampi ja iloisempi. Olisin halunnut tulla ihmisten kanssa toimeen paremmin. En olisi halunnut vaipua synkkyyteen ja alakuloisuuteen. Jos silloin olisin vaihtanut sukupuolta, kyllä itkisin sitä tekoani nyt. Nyt olen oppinut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Tiedän olevani sellainen, jota ihmiset eivät paljoa arvosta.

    Lapsuus ja nuoruus on monille vaikeaa aikaa ja sitten vielä sekoitetaan nuorten mieltä sillä, että voi vaihtaa sukupuolta.
  2. Minä en ymmärrä, mitkä ovat ne syyt, että mies tai nainen ei ole tyytyväinen omaan sukupuoleensa. Onko kyse luonteenpiirteistä vai mistä tulee se ajatus, että olen syntynyt väärään sukupuoleen.

    Minusta sekä miehillä että naisilla on omat ongelmansa. Kummankaan sukupuolen elämä ei ole yhtä juhlaa. Jos muuttaa sukupuolensa, ei se elämä ihanaksi tule. Samalla maapallolla sitä eletään. Samat vaikeudet ovat sekä miehellä että naisella. Jos muuttaa sukupuoltaan, ei maailma muutu yhtään paremmaksi. Ei työpaikka muutu paremmaksi. Ei kotiolot muutu paremmaksi. Ihan sitä samaa elämää joutuu ihminen elämään. Ei aurinko paista kirkkaammin, eikä lintujen laulu kuulu heleämmin. Vaikka ihminen muuttaa sukupuolensa, hän on kuitenkin sama ihminen, samat ajatukset pään sisällä, samat ongelmat jatkuvat edelleen. Tietysti, jos mies muuttaa itsensä naiseksi, voi käyttää "punahuulta" ja "nakkakynttä", niin ettei herätä huomiota. Voi laittaa koltunkin päälle.

    Olisi mukava tietää, mikä on se syy, mikä saa ihmisen muuttamaan sukupuoltaan. Onko itsellä ainainen paha olo, joka kiertää sisuksissa. Mutta lähteekö se paha olo pois, kun on vaihtanut sukupuoltaan. Sama ihminenhän siellä edelleen on.

    Pystyykö lääketiede poistamaan naiselta toisen x-kromosomin ja laittamaan tilalle y-kromosomin ja päinvastoimen miehelle y-kromosomin paikalle x-kromosomin ?