Uusi translaki sortaa tyttöjä ja naisia

Anonyymi-ap

Suomi vuonna 2025. Teinityttö menee uimahallin suihkuun. On varhainen aamu, hän on ensimmäinen saunomassa ja uimassa. Suihkutilaan tulee mies munasillaan, ja jos totta puhutaan, myös silmämunasillaan. Tyttö säikähtää, mutta hän ei voi mitään. Kyseessähän voi olla transnainen. Mutta entä jos hän onkin mies, joka vaihtoi vähäksi aikaa juridista sukupuoltaan testatakseen lakia. Tyttö päättää lopettaa uimaharrastuksensa.

Tämä esimerkki ei ole Suomesta, vielä. Islannista ja Britanniasta se on. Ja sanon heti, etten kritisoi transihmisiä. Kritisoin huonosti harkittua lakia, joka mahdollistaa väärinkäytökset heidän oikeuksiensa nimissä. Moni suomalainen ei taida tietää, mitä sosiaali- ja terveysvaliokunnan hyväksymä esitys uudeksi translaiksi pitää sisällään. Sillä jos he tietäisivät, he tuskin antaisivat sen tapahtua. Kuka olisi uskonut Suomen ensimmäisen julkifeministisen hallituksen heikentävän naisten oikeuksia?

Translaille on varmasti tarvetta, ja mielestäni on esimerkiksi hyvä, että pakkosterilisaatio poistetaan. Keholliseen koskemattomuuteen kajoaminen on ankara hinta koetusta identiteetistä. Mutta kyseistä lakiluonnosta on tehty liian heikolla kansalaiskeskustelulla. Vihervasemmistolaisen hallituksemme alkuperäinen esitys mahdollisti melkoisen genderpujottelun: sen mukaan kuka tahansa saisi yksipuolisella ilmoituksellaan muuttaa sukupuoltaan edestakaisin parin kuukauden välein, ilman mitään lääketieteellistä perustelua. Siihen ei enää tarvita psykiatria arvioimaan ihmisen kokemaa sukupuolidysforiaa, oma tunne riittää vaihtamaan juridisen sukupuolen. Hallituksen luonnoksen mukaan ihminen voisi siis korjata sukupuoltaan kuusi kertaa vuodessa. Tämä siksak ei sentään oppositiopuolue kokoomukselle sopinut: nyt eduskunnan täysistuntoon on tulossa laki, jonka mukaan sen voisi tehdä vain kerran vuodessa. Mielestäni tämä korjaus oli juuri niin kosmeettinen kuin kokoomukselta on viime vuosina voinut odottaa.

Lakiesityksen ydinongelma on sen perustana oleva käsitesekaannus: sukupuolen käsitettä käytetään siinä sekä biologisesta sukupuolesta että omaan subjektiiviseen tuntemukseen ja kokemukseen perustuvasta sukupuoli-identiteetistä. Tämän seurauksena laista tulee epäjohdonmukainen tavalla, joka voi johtaa lukuisiin epäjohdonmukaisiin oikeuskäytäntöihin, haluttiin tai ei.

Jokaisen kannattaa miettiä seurauksia. Keskustelu lain mahdollistamasta armeijan välttelystä on sivuseikka verrattuna tavallisen naisen ja tytön arkeen tulevasta epämukavuudesta. Nyt voi yleisiin sauna- ja suihkutiloihin tulla biologinen mies. Vanhemmat ja isovanhemmat, haluatteko tätä varhaisteini-ikäisille tytöille? Jos vastustat tilannetta, saatat syyllistyä transfobiaan ja vihapuheeseen.

708

6425

    Vastaukset

    • Anonyymi

      Toinen naisia koskeva takaisku liittyy urheiluun. Kyseessä on uudentyyppinen doping-ongelma, joka mitätöi biologisten naisten ennätyksiä alalla kuin alalla. Perusteellisen epäreilu kilpailuasetelma tuhoaa monen elämäntyön, ja ongelma tulee ottaa vakavasti – ellemme halua tuhota naisten urheilua. Setan argumentti on, että lajiliitot päättävät transurheilijoita koskevista säännöistä eikä translaki. Tämä on varmasti totta, mutta lainsäädäntö ohjaa kuitenkin arvoja ja käytäntöjä. Jos biologinen miesurheilija on juridinen nainen, lajiliitto voi olla juridisesti vaikeassa paikassa estäessään pääsyn naisten sarjaan. Lajiliitoilta vaaditaan Setan edessä paljon selkärankaa, jotta uskaltavat tehdä linjauksia. Löytyykö sitä? Toivottavasti tilanne ratkaistaan kehittämällä kokonaan uusi kilpailusarja ja esimerkiksi translympialaiset.

      Puhumattakaan millaiseen hämmennykseen sukupuolen irrottaminen biologisesta perustasta saattaa kasvavat tytöt ja pojat. Sen sijaan että heitä rohkaistaisiin olemaan iloisia siitä, mitä he fyysisesti ovat, tilanne luo yhden päätöksenteko-ongelman maailmaan lisää. Mikä ennen oli biologinen tosiasia, josta lähdettiin, on nyt itse päätettävä rasti. Lapsi, joka ei usein osaa edes päättää, mitä pukee päälleen, on joidenkin lainsäätäjien silmissä kypsä muuttamaan sukupuolensa. Valiokunta esittää ponnessaan, että oikeus muutokseen koskisi myös alaikäisiä. Ikäraja on lakiesityksessä epäselvä, ja joissakin kohdin puhutaan jopa lapsista.

      Kun me yhteiskuntana irtaudumme biologisten faktojen maailmasta, XX tai XY -kromosomeista jotka eivät muutu vaikka mitä tekisi, siinä irtoaa isompikin sokka. Asioilla on loogisia seurausvaikutuksia, jotka on hyvä tiedostaa jo ennalta. Jos sukupuoli on itse päätettävissä oleva ilmoitusasia, filosofina on pakko kysyä, miksei vaikkapa ikä sitten olisi. Miksi siinäkään pitäisi kompastua fyysisiin faktoihin? Samalla aukeaa reitti vaihtaa rotua ja ihonväriä. Jos voi syntyä väärään sukupuoleen, millä perusteella ei voi syntyä väärälle vuosikymmenelle tai väärään kansaan? Eikö sekin voi olla omaehtoinen ilmoitusasia? Vitsailin ikäkysymyksellä jokunen vuosi sitten koska olen ikäistäni nuorempi, mutta nyt olen oppinut, että itsensä transikäisiksi mieltävät ovat jo olemassaoleva ryhmä. Siitä seuraa monta kysymystä lainsäätäjälle, eläkeiän määrittelystä lähtien. Kokonaan oma kysymyksensä on, mihin yhteiskunnan kustantaman terveydenhuollon rajallisia resursseja käytetään.

      Lainsäätäjien on otettava vaikeat kysymykset käsittelyyn lakeja säätäessään, ihmisoikeuksiin vetoaminen yleisesti ei riitä, varsinkin kun oikeudet voivat törmätä keskenään. Lainsäädäntöä laatiessa on asiaankuuluvaa huomioida lakiin sisältyvät porsaanreiät tai mahdolliset väärinkäytökset, olipa kyse transasiasta tai mistä tahansa asiasta. Tämä on aivan yleinen ja rationaalinen vaatimus. Transasiasta on tullut ylisensitiivinen teema, jos sitä ei saa käsitellä. Vankeinhoito on yksi alue, joka joutuu murrokseen. Voivatko seksuaalirikoksiin syyllistyneet miehet mennä naistenosastolle, jos vetoavat itsemäärittelyn mahdollisuuteen? Onko oikeusasiamiehen osoitettava vankilanjohtajalle moite tai virkasyyte, jos tämä epäyhdenvertaisesti laittaa transnaiset turvallisuussyistä miesten osastolle?

      Tai mitä tapahtuu sukupuolikiintiöille julkishallinnon tai pörssiyhtiöiden osalta? Käsittääkseni Suomen laissa, edes tasa-arvolaissa, ei ole määritelty naisen ja miehen käsitteitä. Tämä tuo oman vaikeutensa juuri tuohon käsitesoppaan. Ja kun suomen kielessä on vain yksi sana, sukupuoli, eikä omaa termiä sanalle ’gender’ (englannissahan on sex-gender -jako).

      • Anonyymi

        RKP:n Anders Adlercreutz sanoi Twitterissä, että ”on järjelle täysin vieras ajatus kuvitella, että juridisen sukupuolen vaihtaminen olisi niin kevyt asia, että sen tekisi huvikseen, toistuvasti.” Yhtä hyvin hän olisi voinut väittää, että on järjelle vieras ajatus, että joku ylipäätään tekee rikoksia, kun se on niin hankalaa.

        Eihän näet kysymys ole lainkaan transihmisistä vaan niistä ihmisistä, jotka voivat käyttää väärin huonosti valmisteltua translakia. Tästä on ulkomailla esimerkkejä, ja niistä myös valiokuntaa informoitiin. Siksi myös monet transihmiset ja seksuaalivähemmistöön kuuluvat vastustavat lakiesitystä, koska se karnevalisoi koko sukupuolidysforian, joka on eräille todellinen ongelma. Heille kuuluu rakkaus, ymmärrys ja myötätunto, ei tämänkaltaisen lainsäädännöllisen sekoilun symboliksi joutuminen. Heidän elämänsä helpottamiseksi on löydettävissä hyviä ja ihmistä kunnioittavia ratkaisuja muuttamatta kaikkea samalla kertaa.

        -eijariitta korhola-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erittäin hyvin kuvattu tulevia tilanteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erittäin hyvin kuvattu tulevia tilanteita.

        Järkyttävää jos tämä laki menee läpi.

      • Kuule kun vastaava laki on ollut voimassa monissa maissa jo vuosien ajan. No kysytään sitten että onko esim olympialaisissa ollut esillä ongelma, että karvapallimies on osallistunut johonkin lajiin naisena? Älä viitsi rakentaa olkinukkeja asiasta, jossa lähtöviivalla ammut itseäsi jalkaan...

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Kuule kun vastaava laki on ollut voimassa monissa maissa jo vuosien ajan. No kysytään sitten että onko esim olympialaisissa ollut esillä ongelma, että karvapallimies on osallistunut johonkin lajiin naisena? Älä viitsi rakentaa olkinukkeja asiasta, jossa lähtöviivalla ammut itseäsi jalkaan...

        Mikä laki estää naiseksi ilmoittautunutta osallistumaan naisten lajeihin?
        Kukas ei ole vielä kehdannut mennä mutta kun tämä älyttömyys lisääntyy niin se on kohta ihmisoikeus. 🤣
        Eikö hän olekaan nainen vaikka niin kokee?

      • Anonyymi kirjoitti:

        No sitä sinä voit ihan itse miettiä keskenäsi. Samalla voit yrittää miettiä että miksi ihmeessä olet niin tyhmä että et ymmärrä asiaa. Joka tapauksessa tämä esimerkki olympialaisista ja muista MM-kisoista paljastaa hyvin sen kuinka naurettavia nuo teidän "esitykset" ovat tämän lain suhteen.

        Ei tarvitse miettiä. Sen tietää jo.

        Eikö siis MM-kisoissa kunnioitetaan ihmisen laillsta ilmoitusta sukupuolestaan????

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö siis MM-kisoissa kunnioitetaan ihmisen laillsta ilmoitusta sukupuolestaan????

        No kuule sitä sun pitää miettiä silloin kun katsot noita kisoja. Ei siellä ole mitään partaisia pirjoja tai leenoja mukana 800 metrin juoksussa tai missään muissakaan lajeissa. Onko tämä tosiaan näin uskomattoman vaikea teidän fundujen tajuta? Te rakennatte jotain olkinukkea, jolla ei ole mitään tekemistä minkään todellisuuden kanssa. No taas toisaalta uskottehan te sitäkin, että aasi ja käärme voivat puhua....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RKP:n Anders Adlercreutz sanoi Twitterissä, että ”on järjelle täysin vieras ajatus kuvitella, että juridisen sukupuolen vaihtaminen olisi niin kevyt asia, että sen tekisi huvikseen, toistuvasti.” Yhtä hyvin hän olisi voinut väittää, että on järjelle vieras ajatus, että joku ylipäätään tekee rikoksia, kun se on niin hankalaa.

        Eihän näet kysymys ole lainkaan transihmisistä vaan niistä ihmisistä, jotka voivat käyttää väärin huonosti valmisteltua translakia. Tästä on ulkomailla esimerkkejä, ja niistä myös valiokuntaa informoitiin. Siksi myös monet transihmiset ja seksuaalivähemmistöön kuuluvat vastustavat lakiesitystä, koska se karnevalisoi koko sukupuolidysforian, joka on eräille todellinen ongelma. Heille kuuluu rakkaus, ymmärrys ja myötätunto, ei tämänkaltaisen lainsäädännöllisen sekoilun symboliksi joutuminen. Heidän elämänsä helpottamiseksi on löydettävissä hyviä ja ihmistä kunnioittavia ratkaisuja muuttamatta kaikkea samalla kertaa.

        -eijariitta korhola-

        Onko kenelläkään täällä olevista mitään omakohtaisia kokemuksia , se olis niinkuin asiallisesti mukava tietää, sillä koskaan ei voi ajaa asioita sillä mitä itse luulee tietävänsä, varsinkin jos ei itsellä ole näitä ongelmia.
        Niin että asianomaiset jotka tarvitsevat muutoksia voisivat myös kertoa miten he näistä asioista ajattelevat.
        Silloin olisi asiat ihan toisessa valossa ehkä, se kun eräät jo ovat vetäneet armeijakortin esille ja että joku urheilija muka hyötyisi sukupuolen vaihdosta.

        Nämä ihmiset eivät ole mitään mielenvikaisia mitenkään , niin että heidän asiansa on paljon laajemmassa mittakaavassa se kun mitä filosofit ennustelee , usein ymmärtämättä edes ihmisten elämää ja millaista se saattaa henkisesti olla jos on ongelmia näissä asioissa .

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Kuule kun vastaava laki on ollut voimassa monissa maissa jo vuosien ajan. No kysytään sitten että onko esim olympialaisissa ollut esillä ongelma, että karvapallimies on osallistunut johonkin lajiin naisena? Älä viitsi rakentaa olkinukkeja asiasta, jossa lähtöviivalla ammut itseäsi jalkaan...

        Ainahan eräs ryhmä ihmisiä keskustelee toisia koskevia asioita ominaan , tietämättä oikeastaan mitään näiden ihmisten elämästä äkaikista naurettavin oli kuitenkin tuo urheilua käsittelevä kommentti, ihan kun jok alkaisi muuttamaan itseään jonkun urheilukilpailun voittamiseksi , sillä sekin muutos joka tehdään kirurgisesti ottaa aikaa ja monia fixeeraamisia . Niin että kyllä luulen että halu muuttaa itseensä toiseen sukupuoleen on paljon miettimistä antava asia asianosaisille , se kun eräät näyttää luulevan että kunhan käy vaan lääkärissä niin asia on selvä.
        Niin että hieman voisi ajatella vähän loogisesti näitäkin asioita.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        No sitä sinä voit ihan itse miettiä keskenäsi. Samalla voit yrittää miettiä että miksi ihmeessä olet niin tyhmä että et ymmärrä asiaa. Joka tapauksessa tämä esimerkki olympialaisista ja muista MM-kisoista paljastaa hyvin sen kuinka naurettavia nuo teidän "esitykset" ovat tämän lain suhteen.

        No eihän näiltä muuta voi odottaakaan ,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö siis MM-kisoissa kunnioitetaan ihmisen laillsta ilmoitusta sukupuolestaan????

        Kuinka moni ihminen näissä ryhmissä edes harrastaa mitään urheilua

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ainahan eräs ryhmä ihmisiä keskustelee toisia koskevia asioita ominaan , tietämättä oikeastaan mitään näiden ihmisten elämästä äkaikista naurettavin oli kuitenkin tuo urheilua käsittelevä kommentti, ihan kun jok alkaisi muuttamaan itseään jonkun urheilukilpailun voittamiseksi , sillä sekin muutos joka tehdään kirurgisesti ottaa aikaa ja monia fixeeraamisia . Niin että kyllä luulen että halu muuttaa itseensä toiseen sukupuoleen on paljon miettimistä antava asia asianosaisille , se kun eräät näyttää luulevan että kunhan käy vaan lääkärissä niin asia on selvä.
        Niin että hieman voisi ajatella vähän loogisesti näitäkin asioita.

        Ei tämä porukka osaa yksinkertaisesti ajatella "loogisesti". Se on heille sula mahdottomuus...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä laki estää naiseksi ilmoittautunutta osallistumaan naisten lajeihin?
        Kukas ei ole vielä kehdannut mennä mutta kun tämä älyttömyys lisääntyy niin se on kohta ihmisoikeus. 🤣
        Eikö hän olekaan nainen vaikka niin kokee?

        "Mikä laki estää naiseksi ilmoittautunutta osallistumaan naisten lajeihin?"

        Niissä kilpailuissa on mm. testosteronirajat ja sukupuoltaan vaihtaneilla on täytynyt olla niin pitkä aika hormonihoidossa että testosteronin määrä on todella paljon jopa syntyperäisien naisten normaalimäärien alapuolella koska muuten se laskettaisiin samaan luokkaan kuin doping.

      • Anonyymi
        Oudoksuva kirjoitti:

        Miten naisena itseään pitävällä voi olla miehen testosteroni taso?

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Ei tämä porukka osaa yksinkertaisesti ajatella "loogisesti". Se on heille sula mahdottomuus...

        Miten sinun logiikallasi naisella on munat?

      • Anonyymi

        Urheilussa näkyy naisissa selkeitä miehiä. Parta kasvaa, hiukset, vaatteetkin miesten mallia, naisissa urheilevat.
        Säälittäviä reppanoita🙈

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järkyttävää jos tämä laki menee läpi.

        Vihervasemmisto lukee vain otsikon, ei perehdy ongelmiin, ja läpi menee.

        Sielläpä sitten vaaroja saunassa ja pukkarissa kun kaiken mailman sekopää pedarit saunoo heidänkin lasten seassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Urheilussa näkyy naisissa selkeitä miehiä. Parta kasvaa, hiukset, vaatteetkin miesten mallia, naisissa urheilevat.
        Säälittäviä reppanoita🙈

        Voisitko mainita nimeltä tällaisen nykyisin urheilevan naisen joka onkin mies?

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Voisitko mainita nimeltä tällaisen nykyisin urheilevan naisen joka onkin mies?

        Jade Nyström.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jade Nyström.

        Niin ja missä on tieto että hän saa kilpailla naisten sarjassa? Siitä tässä on kyse. Hän on poikien suomenmestari. SIIS POIKIEN. Ei siis tyttöjen eikä naisten. Vai haluatko sinä kieltää häneltä urheilun vain siksi että hän on poika nimeltä Päivi?

        "Jade Isabella Alexandra Nyström ent. Jere Nyström 5. tammikuuta 2004 Lapinjärvi on suomalainen korkeushyppääjä. Hän on ollut ikäluokkansa poikien sarjan mestari 14-, 15- ja 16-vuotiaissa. Hänen edustamansa seura on Korian Ponsi ja hänen valmentajansa on Kai Niemi. Nyströmin ennätys on 23. heinäkuuta 2021 Lappeenrannassa hypätty 194 cm."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Jade_Nyström

        https://www.seiska.fi/kotimaa/jade-nystromia-haukuttiin-ilkeasti-julkisella-paikalla-korkeushyppaaja-tuomitsee

        Oliko sulla siis muuta?

        Täältä löytyy varmaan muutama:

        https://www.cbsnews.com/pictures/25-transgender-athletes-you-should-know/

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Kuule kun vastaava laki on ollut voimassa monissa maissa jo vuosien ajan. No kysytään sitten että onko esim olympialaisissa ollut esillä ongelma, että karvapallimies on osallistunut johonkin lajiin naisena? Älä viitsi rakentaa olkinukkeja asiasta, jossa lähtöviivalla ammut itseäsi jalkaan...

        yleisurheilussa naisten satasella tai aidoissa oli transsu ja juoksi muistaakseni melkein mitaleille. Erittäin vaivaannuttava tunnelma maalissa jokaisen erän jälkeen

      • Anonyymi kirjoitti:

        yleisurheilussa naisten satasella tai aidoissa oli transsu ja juoksi muistaakseni melkein mitaleille. Erittäin vaivaannuttava tunnelma maalissa jokaisen erän jälkeen

        Ai muistaakseni? Koettakaa nyt puupäät tajuta että urheilijoille tehdään testi ennen kisaa jos on syytä epäillä että kyseessä on biologisesti mies. Jos arvot ovat liian suuret, niin silloin asiaan puututaan lääkityksellä. Kyse on on nyt siis biologisesta puolesta. Mutta se ei estä sitä, että kyseinen henkilö saattaa itse tuntea olevansa nainen.

        Tästä on esimerkki olemassa. Etelä-Afrikkaa edustanut Caster Semenya. Toukokuussa 2018 Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF päätti että naisurheilijoiden, jotka juoksevat 400 metrin, 800 metrin ja 1500 metrin matkoja ja joiden testosteroniarvo on yli viisi nmol/l, on alennettava sitä lääkityksen avulla saadakseen kilpailla naisten sarjassa.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Caster_Semenya

        Tämä koskee Semenyaa, ja onkin arveltu, että sääntö on tehty nimen omaan häntä varten. Eli Semenya ei saa kilpailla ilman lääkitystä 400–1500 metrillä naisten sarjoissa ja ei näin ollen osallistu Dohan MM-kilpailuihin vuonna 2019. Joten ottakaa nyt asioista selvää ennen kuin kirjoitatte tänne yhtään mitään.

        Pitää muistaa että asia on mennyt tässä eteenpäin. Siitä kertoo jo sekin, että naisten 800 merein ME-tuloksen omistaa edelleen Jarmila Kratochvílová, joka kilpaili aikanaan Suomessakin ja jota kutsuttiin "Jormaksi" hän hyvin miesmäisen olemuksensa vuoksi.

        Lisäksi pitää muistaa kommunistimaiden naisurheilijat, joista läntinen lehdistö käytti termiä "urheileva henkilö". Tästäkin aiheesta on tehty lukemattomia ohjelmia, artikkeleita ja kirjoja. Niihinkin voi tutustua ja huomata että asiassa ei ole mitään uutta. Paitsi se että nykyään dopingvalvonta on kiristynyt huimasti vrt 70-80-luvulle.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Jarmila_Kratochvílová

        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2000/09/04/hormoni-saksan-oppipojat-ddrn-doping-salaisuudet-ovat-paljastuneet-enta-suomen

      • Anonyymi

        Olet oikeassa! TRansut kulkevat 10m korkkareissa, pitkin kynsinmeiattuina kapeassa hamosessa, jolla ei nopeasti juosta!
        LOL

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Ei tämä porukka osaa yksinkertaisesti ajatella "loogisesti". Se on heille sula mahdottomuus...

        mitä tällä on tekemistä luterilaisen uskon kanssa?
        ps.
        ... ihan vahingossa kuultua joka saattaa liittyä asiaan...:
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17273347/vahingossa-kuultua

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        No kuule sitä sun pitää miettiä silloin kun katsot noita kisoja. Ei siellä ole mitään partaisia pirjoja tai leenoja mukana 800 metrin juoksussa tai missään muissakaan lajeissa. Onko tämä tosiaan näin uskomattoman vaikea teidän fundujen tajuta? Te rakennatte jotain olkinukkea, jolla ei ole mitään tekemistä minkään todellisuuden kanssa. No taas toisaalta uskottehan te sitäkin, että aasi ja käärme voivat puhua....

        Onko olkinukkesi tyttö vai poika.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Niin ja missä on tieto että hän saa kilpailla naisten sarjassa? Siitä tässä on kyse. Hän on poikien suomenmestari. SIIS POIKIEN. Ei siis tyttöjen eikä naisten. Vai haluatko sinä kieltää häneltä urheilun vain siksi että hän on poika nimeltä Päivi?

        "Jade Isabella Alexandra Nyström ent. Jere Nyström 5. tammikuuta 2004 Lapinjärvi on suomalainen korkeushyppääjä. Hän on ollut ikäluokkansa poikien sarjan mestari 14-, 15- ja 16-vuotiaissa. Hänen edustamansa seura on Korian Ponsi ja hänen valmentajansa on Kai Niemi. Nyströmin ennätys on 23. heinäkuuta 2021 Lappeenrannassa hypätty 194 cm."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Jade_Nyström

        https://www.seiska.fi/kotimaa/jade-nystromia-haukuttiin-ilkeasti-julkisella-paikalla-korkeushyppaaja-tuomitsee

        Oliko sulla siis muuta?

        Ens kesänä yrittää jo naisten sarjaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä laki estää naiseksi ilmoittautunutta osallistumaan naisten lajeihin?
        Kukas ei ole vielä kehdannut mennä mutta kun tämä älyttömyys lisääntyy niin se on kohta ihmisoikeus. 🤣
        Eikö hän olekaan nainen vaikka niin kokee?

        "Mikä laki estää naiseksi ilmoittautunutta osallistumaan naisten lajeihin?"

        Eri liittojen säännöt. Onhan urheilussa jo 50 vuotta painittu tämän ongelman kanssa, miten määritellä naiset ja miehet toisistaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Urheilussa näkyy naisissa selkeitä miehiä. Parta kasvaa, hiukset, vaatteetkin miesten mallia, naisissa urheilevat.
        Säälittäviä reppanoita🙈

        Niin on.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Voisitko mainita nimeltä tällaisen nykyisin urheilevan naisen joka onkin mies?

        Eiks se tää korkeushyppäjä ole "Jade"oisko Janne vai mikä oikeella nimellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihervasemmisto lukee vain otsikon, ei perehdy ongelmiin, ja läpi menee.

        Sielläpä sitten vaaroja saunassa ja pukkarissa kun kaiken mailman sekopää pedarit saunoo heidänkin lasten seassa.

        Uimahalleissa ja saunoissa uimapuku pakko niin yks ongelma poistuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Urheilussa näkyy naisissa selkeitä miehiä. Parta kasvaa, hiukset, vaatteetkin miesten mallia, naisissa urheilevat.
        Säälittäviä reppanoita🙈

        Ainakin viime vuossadalla tuli Romaniasta ja Bulgariasta moukarin ja kiekoheittäjijä naisia, jotka näytti ihan miehiltä.😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järkyttävää jos tämä laki menee läpi.

        Kun tässäkin ketjussa on alettu kehittämään mktä mielikuvituksellisimpia "mahdollisia ongelmia liittyen translakiin, niin panenpa minäkin oman korteni kekoon, oman lusikkani soppaan.

        "Nainen", joka kokee olevansa mies, voi jättää juridisen sukupuolensa vaihtamisen tekemättä jos se on niin helkutin hankalaa kuin nykyään. Hän voi siten edelleen mennä naisten pukukoppiin kyyläämään alastomia naisia, miehen silmin, rivoine ajatuksineen.

        Näin kauheeta tapahtuu jos uutta translakia ei hyväksytä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä laki estää naiseksi ilmoittautunutta osallistumaan naisten lajeihin?
        Kukas ei ole vielä kehdannut mennä mutta kun tämä älyttömyys lisääntyy niin se on kohta ihmisoikeus. 🤣
        Eikö hän olekaan nainen vaikka niin kokee?

        Hormonitasot estää, jos on liian paljon testosteronia, ei voi kilpailla naisten sarjassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse miettiä. Sen tietää jo.

        Ei translain vastustajat ole huolissaan esim. naisten ja tyttöjen, oikeuksista, niin kuin aloittaja väittää olevansa. Kunhan keksivät verukkeita (usein uskonnolliselle) patavanhoillisuudelleen.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        No kuule sitä sun pitää miettiä silloin kun katsot noita kisoja. Ei siellä ole mitään partaisia pirjoja tai leenoja mukana 800 metrin juoksussa tai missään muissakaan lajeissa. Onko tämä tosiaan näin uskomattoman vaikea teidän fundujen tajuta? Te rakennatte jotain olkinukkea, jolla ei ole mitään tekemistä minkään todellisuuden kanssa. No taas toisaalta uskottehan te sitäkin, että aasi ja käärme voivat puhua....

        Kyllä niitä partaisia pirjoja ja leenoja on aikoinaan urheilukisoissa nähty, vaikka kromosomistoltaan ovat naisia olleetkin…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä niitä partaisia pirjoja ja leenoja on aikoinaan urheilukisoissa nähty, vaikka kromosomistoltaan ovat naisia olleetkin…

        Mutta he eivät olekaan olleet ennen miehiä, vaan niin täyteen pumpattu hormooneita että ovat muuttuneet miehiksi.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Niin ja missä on tieto että hän saa kilpailla naisten sarjassa? Siitä tässä on kyse. Hän on poikien suomenmestari. SIIS POIKIEN. Ei siis tyttöjen eikä naisten. Vai haluatko sinä kieltää häneltä urheilun vain siksi että hän on poika nimeltä Päivi?

        "Jade Isabella Alexandra Nyström ent. Jere Nyström 5. tammikuuta 2004 Lapinjärvi on suomalainen korkeushyppääjä. Hän on ollut ikäluokkansa poikien sarjan mestari 14-, 15- ja 16-vuotiaissa. Hänen edustamansa seura on Korian Ponsi ja hänen valmentajansa on Kai Niemi. Nyströmin ennätys on 23. heinäkuuta 2021 Lappeenrannassa hypätty 194 cm."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Jade_Nyström

        https://www.seiska.fi/kotimaa/jade-nystromia-haukuttiin-ilkeasti-julkisella-paikalla-korkeushyppaaja-tuomitsee

        Oliko sulla siis muuta?

        siis saako jade edelleen jatkaa miesten sarjassa jos vaihtaa / on vaihtanut tällä ilmoituksella sukupuoltaan, että eikö sen pitäisi sitten poissulkea hänet tästä jos mitään järkeä olisi

      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        siis saako jade edelleen jatkaa miesten sarjassa jos vaihtaa / on vaihtanut tällä ilmoituksella sukupuoltaan, että eikö sen pitäisi sitten poissulkea hänet tästä jos mitään järkeä olisi

        Edelleen kysytään että miten monta naista joka onkin mies on osallistunut esim olympialaisiin? Koettakaa nyt tajuta, että olympialaisissa ja muissa arvokisoissa tehdään tarvittaessa testit siitä että että naisten sarjoihin eivät voi osallistua biologialtaan miehet. Jade Nyström ei siis voi osallistua naisten korkeushyppyyn.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Kuule kun vastaava laki on ollut voimassa monissa maissa jo vuosien ajan. No kysytään sitten että onko esim olympialaisissa ollut esillä ongelma, että karvapallimies on osallistunut johonkin lajiin naisena? Älä viitsi rakentaa olkinukkeja asiasta, jossa lähtöviivalla ammut itseäsi jalkaan...

        jos ei osaa taivuttaa "nukke"- sanaa, mene kouluuun!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä laki estää naiseksi ilmoittautunutta osallistumaan naisten lajeihin?
        Kukas ei ole vielä kehdannut mennä mutta kun tämä älyttömyys lisääntyy niin se on kohta ihmisoikeus. 🤣
        Eikö hän olekaan nainen vaikka niin kokee?

        No ei ole, jos minäkin vain luulisin tai kuvittelisin olevani mies, en kuitenkaan olisi! Onko vaikeaa?

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Ai muistaakseni? Koettakaa nyt puupäät tajuta että urheilijoille tehdään testi ennen kisaa jos on syytä epäillä että kyseessä on biologisesti mies. Jos arvot ovat liian suuret, niin silloin asiaan puututaan lääkityksellä. Kyse on on nyt siis biologisesta puolesta. Mutta se ei estä sitä, että kyseinen henkilö saattaa itse tuntea olevansa nainen.

        Tästä on esimerkki olemassa. Etelä-Afrikkaa edustanut Caster Semenya. Toukokuussa 2018 Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF päätti että naisurheilijoiden, jotka juoksevat 400 metrin, 800 metrin ja 1500 metrin matkoja ja joiden testosteroniarvo on yli viisi nmol/l, on alennettava sitä lääkityksen avulla saadakseen kilpailla naisten sarjassa.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Caster_Semenya

        Tämä koskee Semenyaa, ja onkin arveltu, että sääntö on tehty nimen omaan häntä varten. Eli Semenya ei saa kilpailla ilman lääkitystä 400–1500 metrillä naisten sarjoissa ja ei näin ollen osallistu Dohan MM-kilpailuihin vuonna 2019. Joten ottakaa nyt asioista selvää ennen kuin kirjoitatte tänne yhtään mitään.

        Pitää muistaa että asia on mennyt tässä eteenpäin. Siitä kertoo jo sekin, että naisten 800 merein ME-tuloksen omistaa edelleen Jarmila Kratochvílová, joka kilpaili aikanaan Suomessakin ja jota kutsuttiin "Jormaksi" hän hyvin miesmäisen olemuksensa vuoksi.

        Lisäksi pitää muistaa kommunistimaiden naisurheilijat, joista läntinen lehdistö käytti termiä "urheileva henkilö". Tästäkin aiheesta on tehty lukemattomia ohjelmia, artikkeleita ja kirjoja. Niihinkin voi tutustua ja huomata että asiassa ei ole mitään uutta. Paitsi se että nykyään dopingvalvonta on kiristynyt huimasti vrt 70-80-luvulle.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Jarmila_Kratochvílová

        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2000/09/04/hormoni-saksan-oppipojat-ddrn-doping-salaisuudet-ovat-paljastuneet-enta-suomen

        Tuhannet miehet ovat alittaneet esimerkiksi naisten 100m maailmanennätyksen, toki miesten testosteroniarvoilla.

        Moni olisi alittanut sen myös alle 5 nmol/l arvoilla. Noilla tasoilla lihasmassa ja räjähtävyys laskevat hieman, mutta jäljellä on yhä loput miehen tuki- ja liikuntaelimistöstä, joka mahdollistaa keskimäärin korkeamman suorituskyvyn.

        "Ei ole vielä tapahtunut"
        Anabolisten steroidien kehittämisestä kului kymmeniä vuosia, ennen kuin niiden käyttö kilpaurheilussa aloitettiin. Tässä

        Minkä nimisiä "miehiä" on sitten joussut naisten sarjassa alle naisten nykyisen ME-tuloksen, joka on muuten 10,49. Juostu USAn olympiakarsinnoissa Florence Griffith-Joynerin toimesta. Soulin olympialaisissa syntyi aika 10,54. Niin ja hän voitti myös 200 m täysin ylivoimaisesti ajalla 21.34.

        Hän on edesmennyt ja yhdeksi syyksi epäillään hormonien käyttöä. Ruumiinavaus tosin ei puoltanut asiaa. Joka tapauksessa aikansa kilpakumppanit ihmettelivät hänen nopeaa lihastenkasvua ja madaltanutta ääntään. Plus että hän oli "supernaisellinen" jonka senkin epäiltiin johtuvan dopingista.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Florence_Griffith-Joyner

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Kuule kun vastaava laki on ollut voimassa monissa maissa jo vuosien ajan. No kysytään sitten että onko esim olympialaisissa ollut esillä ongelma, että karvapallimies on osallistunut johonkin lajiin naisena? Älä viitsi rakentaa olkinukkeja asiasta, jossa lähtöviivalla ammut itseäsi jalkaan...

        Koko lakihanke on epäterve kaikilla mittareilla. Luonnoton ja elämälle vieras. Meidät on luotu kahteen erilaiseen sukupuoleen ja ei sitä tarvitse murtaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koko lakihanke on epäterve kaikilla mittareilla. Luonnoton ja elämälle vieras. Meidät on luotu kahteen erilaiseen sukupuoleen ja ei sitä tarvitse murtaa.

        No miksi ihmeessä sitten vastaava laki on voimassa kaikissa muissa sivistyneissä valtiossa mutta ei Suomessa? Eikä muuten edes Venäjällä. Onko Venäjä sinusta sivistysvaltio, jossa vallitsee sananvapaus ja oikeusvaltioperiaate?

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        No sitä sinä voit ihan itse miettiä keskenäsi. Samalla voit yrittää miettiä että miksi ihmeessä olet niin tyhmä että et ymmärrä asiaa. Joka tapauksessa tämä esimerkki olympialaisista ja muista MM-kisoista paljastaa hyvin sen kuinka naurettavia nuo teidän "esitykset" ovat tämän lain suhteen.

        Mikäs oli sitten tämä tapaus Caster Semenya menneiltä vuosilta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikäs oli sitten tämä tapaus Caster Semenya menneiltä vuosilta?

        Jos viitsit lukea tarkemmin niin huomaisit että asia on tuotu jo esille aikaisemmin ja nimenomaan meikäläisen toimesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö siis MM-kisoissa kunnioitetaan ihmisen laillsta ilmoitusta sukupuolestaan????

        Joopa joo.Jopa rusinatkin voi nähdä joko mies-taikka naispuoleisina,jos katsoja on puolsokea.

      • Anonyymi

        Jos jokin on irrallaan,niin poimi se.Jos jokin ei ole irrallaan niin pyyhi se.No,nyt on sukupuolet tunnistettu ja iltatoimet suoritettu.Hyvää yötä teille kaikille.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        No miksi ihmeessä sitten vastaava laki on voimassa kaikissa muissa sivistyneissä valtiossa mutta ei Suomessa? Eikä muuten edes Venäjällä. Onko Venäjä sinusta sivistysvaltio, jossa vallitsee sananvapaus ja oikeusvaltioperiaate?

        Miksi joka asiassa pitäisi tehdä samat virheet kuin muutkin ovat tehneet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järkyttävää jos tämä laki menee läpi.

        "Järkyttävää jos tämä laki menee läpi."
        Suomessa, Pohjolan Hölmölässä, kaikki älyttömyydet menee kiljuen läpi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erittäin hyvin kuvattu tulevia tilanteita.

        Hyvin perussuomalaista käytöstä.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        No kuule sitä sun pitää miettiä silloin kun katsot noita kisoja. Ei siellä ole mitään partaisia pirjoja tai leenoja mukana 800 metrin juoksussa tai missään muissakaan lajeissa. Onko tämä tosiaan näin uskomattoman vaikea teidän fundujen tajuta? Te rakennatte jotain olkinukkea, jolla ei ole mitään tekemistä minkään todellisuuden kanssa. No taas toisaalta uskottehan te sitäkin, että aasi ja käärme voivat puhua....

        "uskottehan te sitäkin, että aasi ja käärme voivat puhua...."
        Aasithan tälläkin palstalla ei nyt ehkä puhu mutta kirjoittaa mitä merkillisimmistä asioista ja kuvittelee olevansa niin fiksuja, niin fiksuja, että ihan ameriikkalaisia.

      • Anonyymi

        Miehen on helpompi leikkiä naista naisten suihku- ja pukuhuonetiloissa koska on tavallaan se voimakkaampi ja halutessaan kykenevä raiskaamaan. Mutta kuvitellaanpa mieheksi itsensä tunteva nainen astumaan miesten puku- ja suihkutiloihin - rinnat ehkä leikattu pois mutta muuten se alapää osasto - vastaanotto voi olla mikä vaan. Alkuperältään, kromosomeiltaan siis nainen, ei pärjää tässä vertailussa miehen kanssa.

      • Anonyymi

        Kiitos, mielestäni hyvä kirjoitus ja ainakin oman hevosenmentävän aukon translaki-sivistyksessäni kirjoitus varmaan puolitti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Urheilussa näkyy naisissa selkeitä miehiä. Parta kasvaa, hiukset, vaatteetkin miesten mallia, naisissa urheilevat.
        Säälittäviä reppanoita🙈

        On naisia joilla kasvaa parta. Ja ovat ihan syntyneet naisina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten sinun logiikallasi naisella on munat?

        Hyvä kysymys!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihervasemmisto lukee vain otsikon, ei perehdy ongelmiin, ja läpi menee.

        Sielläpä sitten vaaroja saunassa ja pukkarissa kun kaiken mailman sekopää pedarit saunoo heidänkin lasten seassa.

        Ahdistelijat ahdistelevat. Ahdistelijat ovat pääsääntöisesti cis-miehiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siis saako jade edelleen jatkaa miesten sarjassa jos vaihtaa / on vaihtanut tällä ilmoituksella sukupuoltaan, että eikö sen pitäisi sitten poissulkea hänet tästä jos mitään järkeä olisi

        Sukupuolta ei vaihdeta vaan korjataan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siis saako jade edelleen jatkaa miesten sarjassa jos vaihtaa / on vaihtanut tällä ilmoituksella sukupuoltaan, että eikö sen pitäisi sitten poissulkea hänet tästä jos mitään järkeä olisi

        Ja että Jade ei saisi kilpailla missään sarjassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jos ei osaa taivuttaa "nukke"- sanaa, mene kouluuun!

        Ihan oikein oli taivutettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuhannet miehet ovat alittaneet esimerkiksi naisten 100m maailmanennätyksen, toki miesten testosteroniarvoilla.

        Moni olisi alittanut sen myös alle 5 nmol/l arvoilla. Noilla tasoilla lihasmassa ja räjähtävyys laskevat hieman, mutta jäljellä on yhä loput miehen tuki- ja liikuntaelimistöstä, joka mahdollistaa keskimäärin korkeamman suorituskyvyn.

        "Ei ole vielä tapahtunut"
        Anabolisten steroidien kehittämisestä kului kymmeniä vuosia, ennen kuin niiden käyttö kilpaurheilussa aloitettiin. Tässä

        Siksi näitä asioita pohtii ja tutkii aika monta eri alojen ihmisiä ympäri maailmaa. Heillä on todennäköisesti siihen kompetenssia enemmän kuin meillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko lakihanke on epäterve kaikilla mittareilla. Luonnoton ja elämälle vieras. Meidät on luotu kahteen erilaiseen sukupuoleen ja ei sitä tarvitse murtaa.

        Sukupuolen määrittävistä kromosomipareista oli jo vuonna 2021 löydetty lähes viisikymmentä erilaista versiota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei translain vastustajat ole huolissaan esim. naisten ja tyttöjen, oikeuksista, niin kuin aloittaja väittää olevansa. Kunhan keksivät verukkeita (usein uskonnolliselle) patavanhoillisuudelleen.

        Eikös ap kirjoittanut, ettei hänellä ole transihmisiä vastaan mitään.
        Outoa laissa on se, että saisi ilmoituksella itse vaihtaa sukupuoltaan vaikka joka vuosi.
        Kyllä siinä itse kullakin menisi pasmat sekaisin, kun tosiaan vaikka uimahallin suihkutilassa törmäisi ulkoisesti toista sukupuolta edustavan henkilöön. En tykkäisi.
        Tai eikö voisi samantien vapauttaa kaikkia paikkoja kaikille käypäisiksi. Ei tarvitsisi säätää erikseen lakeja, olisi vain yksi: ihminen.
        Jokainen voisi valita mitä harrastaa. Vai harrastaako lainkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "uskottehan te sitäkin, että aasi ja käärme voivat puhua...."
        Aasithan tälläkin palstalla ei nyt ehkä puhu mutta kirjoittaa mitä merkillisimmistä asioista ja kuvittelee olevansa niin fiksuja, niin fiksuja, että ihan ameriikkalaisia.

        Ettet vain olisi muuli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järkyttävää jos tämä laki menee läpi.

        Järkyttävää, jos tämä laki ei vielä muutu niin, että kuka tahansa halutessaan voisi muuttaa sukupuolensa ilmoitusasiana enintään kahdesti vuorokauden aikana.

      • Anonyymi

        Ei tytöt ja pojat joudu yhtään mihinkään.. Sukupuolen kokemus on kaikilla niin vahva että ei sitä horjuta mahdollisuus vaihtaa sukupuolimerkintää. Ei edes tieto sukupuolen korjaamisesta niin halutessaan. Jokaisen sukupuoli tulee sisäsyntyisesti.

        Uimahalli/pukukoppi pelkoa ilmaistiin jo 80-luvulla. Ihminen ei ole muuttunut näköjään yhtään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten naisena itseään pitävällä voi olla miehen testosteroni taso?

        Ainakin Caster Cemenyalla on kolminkertainen määrä testosteronia kehossaan kuin normaalisti naisella on. Hän voittaa aina naisten 800 ja 1500 metrin juoksut ja viimeksi hän ei voinut osallistua olympialaisiin, koska määrättiin testosteronitason alentaminen lääkkeillä mihin hän ei ryhtynyt kai ehtinyt. Hänellä väitetään olevan sisäiset kivekset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten naisena itseään pitävällä voi olla miehen testosteroni taso?

        Caster Cemenyalla on kolminkertainen testosteronitaso normaaliin naiseen verrattuna. Ja pitää itseään naisena.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä. Meikkaa ja pukeutuu niin yliampuvasti ettei ihme jos huudellaan. Ja pilannut osan kauneuttaan liialla täytteellä huulissaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä laki estää naiseksi ilmoittautunutta osallistumaan naisten lajeihin?
        Kukas ei ole vielä kehdannut mennä mutta kun tämä älyttömyys lisääntyy niin se on kohta ihmisoikeus. 🤣
        Eikö hän olekaan nainen vaikka niin kokee?

        Urheilun omat säännökset rajaavat sen missä sarjassa ihminen voi kilpailla. Esim. hormonitason on oltava sukupuolen viitearvoissa. Biologiselle miehelle naisten sarjaan osallistuminen onkin mahdotonta ilman omien sukurauhasten poistoa ja pitkäaikaista estrogeenihoitoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ens kesänä yrittää jo naisten sarjaan.

        Ja höpö höpö. Eihän Jade ole vielä edes hormonihoidossa. Kilpailee miesten sarjassa ja kehossa virtaa testosteroni joten naisten sarjaan ei ole aikoihin asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RKP:n Anders Adlercreutz sanoi Twitterissä, että ”on järjelle täysin vieras ajatus kuvitella, että juridisen sukupuolen vaihtaminen olisi niin kevyt asia, että sen tekisi huvikseen, toistuvasti.” Yhtä hyvin hän olisi voinut väittää, että on järjelle vieras ajatus, että joku ylipäätään tekee rikoksia, kun se on niin hankalaa.

        Eihän näet kysymys ole lainkaan transihmisistä vaan niistä ihmisistä, jotka voivat käyttää väärin huonosti valmisteltua translakia. Tästä on ulkomailla esimerkkejä, ja niistä myös valiokuntaa informoitiin. Siksi myös monet transihmiset ja seksuaalivähemmistöön kuuluvat vastustavat lakiesitystä, koska se karnevalisoi koko sukupuolidysforian, joka on eräille todellinen ongelma. Heille kuuluu rakkaus, ymmärrys ja myötätunto, ei tämänkaltaisen lainsäädännöllisen sekoilun symboliksi joutuminen. Heidän elämänsä helpottamiseksi on löydettävissä hyviä ja ihmistä kunnioittavia ratkaisuja muuttamatta kaikkea samalla kertaa.

        -eijariitta korhola-

        Eija puhuu asiaa.
        Monet katuvat sukupuolenkorjausta – ”Meitä pidetään koekaniineina"
        https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/meita-pidetaan-koekaniineina-2/

        Lapsille tehdyt sukupuolenvaihdot ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti Ruotsissa.

        Vuonna 2018 sukupuolidysforia-selvitys aloitettiin jo 500 alaikäiselle, kun niitä vuonna 2003 oli vain kymmenkunta. Nyt esiin astuvat sukupuolenkorjaustaan katuvat henkilöt. Ruotsin television ohjelmassa esiintynyt ”Mika” sanoo, että varsinkin tyttöjä käytetään koekaniineina."

        Osaatko kertoa, mistä ihmiselle syntyy tarve sukupuolensa vaihtamiseen?
        Voisiko se joidenkin kohdalla johtua siitä, että emme kohtaa lähimmäisiämme oikeasti ihmisinä?

        Lähimpien ihmisten eriarvoistamisen kohteeksi joutuminen lapsuudessa on katkera tie monelle lapselle ja nuorelle. Kahta samanlaista ihmistä ei ole ja väheksymällä toinen toisiamme saatamme kasvattaa toiselle tarpeen kokea olevansa kelpaamaton sellaisena ihmisenä millaiseksi on syntynyt.

      • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        No kuule sitä sun pitää miettiä silloin kun katsot noita kisoja. Ei siellä ole mitään partaisia pirjoja tai leenoja mukana 800 metrin juoksussa tai missään muissakaan lajeissa. Onko tämä tosiaan näin uskomattoman vaikea teidän fundujen tajuta? Te rakennatte jotain olkinukkea, jolla ei ole mitään tekemistä minkään todellisuuden kanssa. No taas toisaalta uskottehan te sitäkin, että aasi ja käärme voivat puhua....

        Minä muistelen, että luin uimakilpailusta, missä oli trasnainen kilpailemassa muistaakseni Lia Thomas nimeltään. Muut naiset olivat harmissaan, kun heillä ei ollut mitään mahdollisuuksia tätä transua vastaan.

      • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Voisitko mainita nimeltä tällaisen nykyisin urheilevan naisen joka onkin mies?

        En seuraa urheilua. Mutta jokin aika sitten luin lehdestä uimarista nimeltä Lia Thomas. Kun katselin häntä, ajattelin, että hänhän on ihan miehen näköinen. Kun luin tarkemmin, hän oli ollut aikaisemmin mies.

      • Anonyymi
        Monkki kirjoitti:

        Minä muistelen, että luin uimakilpailusta, missä oli trasnainen kilpailemassa muistaakseni Lia Thomas nimeltään. Muut naiset olivat harmissaan, kun heillä ei ollut mitään mahdollisuuksia tätä transua vastaan.

        Jere Nyström on vetänyt överit! 🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja höpö höpö. Eihän Jade ole vielä edes hormonihoidossa. Kilpailee miesten sarjassa ja kehossa virtaa testosteroni joten naisten sarjaan ei ole aikoihin asiaa.

        🙄 yrittää 🙄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehen on helpompi leikkiä naista naisten suihku- ja pukuhuonetiloissa koska on tavallaan se voimakkaampi ja halutessaan kykenevä raiskaamaan. Mutta kuvitellaanpa mieheksi itsensä tunteva nainen astumaan miesten puku- ja suihkutiloihin - rinnat ehkä leikattu pois mutta muuten se alapää osasto - vastaanotto voi olla mikä vaan. Alkuperältään, kromosomeiltaan siis nainen, ei pärjää tässä vertailussa miehen kanssa.

        Myös hinteliä ja heiveröisiä miehiä on ollut maailman sivu yhteiskunnassamme, samoin vahvoja ja voimakkaita naisia. Elimistön kehittyminen äärisuorituksiin on hyvin yksilöllistä ja edellyttää monien asioiden kohtaamista.
        Huippu-urheilijat ovat kuitenkin vain pieni osa maailman väestöstä ja näkeehän sen sängyssä miten surkeita miehet ovat. Seksuaalisen väkivallan tekijät ovat vielä surkeampia, kun eivät ilman väkivaltaa saa fyysisesti heikommiltaan seksiä.
        Mikä ihme siinä on, että miehet ovat aivan järkyttävän kiinnostuneita toistensa alapäästä ja lisäksi yrittävät tirkistellä naisen vartaloa, outoa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RKP:n Anders Adlercreutz sanoi Twitterissä, että ”on järjelle täysin vieras ajatus kuvitella, että juridisen sukupuolen vaihtaminen olisi niin kevyt asia, että sen tekisi huvikseen, toistuvasti.” Yhtä hyvin hän olisi voinut väittää, että on järjelle vieras ajatus, että joku ylipäätään tekee rikoksia, kun se on niin hankalaa.

        Eihän näet kysymys ole lainkaan transihmisistä vaan niistä ihmisistä, jotka voivat käyttää väärin huonosti valmisteltua translakia. Tästä on ulkomailla esimerkkejä, ja niistä myös valiokuntaa informoitiin. Siksi myös monet transihmiset ja seksuaalivähemmistöön kuuluvat vastustavat lakiesitystä, koska se karnevalisoi koko sukupuolidysforian, joka on eräille todellinen ongelma. Heille kuuluu rakkaus, ymmärrys ja myötätunto, ei tämänkaltaisen lainsäädännöllisen sekoilun symboliksi joutuminen. Heidän elämänsä helpottamiseksi on löydettävissä hyviä ja ihmistä kunnioittavia ratkaisuja muuttamatta kaikkea samalla kertaa.

        -eijariitta korhola-

        Bile Ilmari on lain takapiru.
        Häntä kiinnosta vain omat sukupuoli edut.
        Siksi nuoret tytöt ovat laissa unohdettuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä laki estää naiseksi ilmoittautunutta osallistumaan naisten lajeihin?
        Kukas ei ole vielä kehdannut mennä mutta kun tämä älyttömyys lisääntyy niin se on kohta ihmisoikeus. 🤣
        Eikö hän olekaan nainen vaikka niin kokee?

        Pitää hyväksyä että saa muuttaa itsensä autoksi.

      • Anonyymi

        Galina Kulakova sai kultaa Grenoblessa ja sapporossa.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Edelleen kysytään että miten monta naista joka onkin mies on osallistunut esim olympialaisiin? Koettakaa nyt tajuta, että olympialaisissa ja muissa arvokisoissa tehdään tarvittaessa testit siitä että että naisten sarjoihin eivät voi osallistua biologialtaan miehet. Jade Nyström ei siis voi osallistua naisten korkeushyppyyn.

        mitä on olla biologialtaan mies, jos jade vetää testonsa alas niin eikö hän vastaa tätö laurelia https://olympics.com/en/news/laurel-hubbard-new-zealand-weightlifter-history-tokyo-2020-2021-games

      • Anonyymi

        jade sanoo että saa osakseen huutelua, kyllä tuolla tapaa laittautunut samaikäinen tyttökin, pistää miettimään jotain dysforiaa kyllä että tekee itsestään tuollaisen karikatyyrimaisen hahmon eikä itse huomaa mitään poikkeavaa tehneensä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäs oli sitten tämä tapaus Caster Semenya menneiltä vuosilta?

        Semenya on intersukupuolinen cissukupuolinen nainen, XY-kromosomit ja luonnollisesti kohonneet testosteronitasot 5α-reduktaasin puutteen vuoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja että Jade ei saisi kilpailla missään sarjassa?

        no miten hän voi pärjtä miesten sarjassa jos vetänyt testonsa alas

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös ap kirjoittanut, ettei hänellä ole transihmisiä vastaan mitään.
        Outoa laissa on se, että saisi ilmoituksella itse vaihtaa sukupuoltaan vaikka joka vuosi.
        Kyllä siinä itse kullakin menisi pasmat sekaisin, kun tosiaan vaikka uimahallin suihkutilassa törmäisi ulkoisesti toista sukupuolta edustavan henkilöön. En tykkäisi.
        Tai eikö voisi samantien vapauttaa kaikkia paikkoja kaikille käypäisiksi. Ei tarvitsisi säätää erikseen lakeja, olisi vain yksi: ihminen.
        Jokainen voisi valita mitä harrastaa. Vai harrastaako lainkaan.

        Ruotsissa olleet yhteisvessat jo pitkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja höpö höpö. Eihän Jade ole vielä edes hormonihoidossa. Kilpailee miesten sarjassa ja kehossa virtaa testosteroni joten naisten sarjaan ei ole aikoihin asiaa.

        niin ja siksi jaden tehtävä tuota filleröintiä sun muuta koska ilman niitä piirteiltään edelleen testosteronin kautta näyttää enemmän mieheltä

      • Anonyymi
        Monkki kirjoitti:

        En seuraa urheilua. Mutta jokin aika sitten luin lehdestä uimarista nimeltä Lia Thomas. Kun katselin häntä, ajattelin, että hänhän on ihan miehen näköinen. Kun luin tarkemmin, hän oli ollut aikaisemmin mies.

        Lia oli kovaa vauhtia menossa jo olympialaisiin mutta uimajärjestö laittoi säännön ettei saa olla transnainen kokenut pojan murrosiän tiettyä vaihetta. Että siis pitäisi olla aloittanut sen muutoksen jo lapsena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RKP:n Anders Adlercreutz sanoi Twitterissä, että ”on järjelle täysin vieras ajatus kuvitella, että juridisen sukupuolen vaihtaminen olisi niin kevyt asia, että sen tekisi huvikseen, toistuvasti.” Yhtä hyvin hän olisi voinut väittää, että on järjelle vieras ajatus, että joku ylipäätään tekee rikoksia, kun se on niin hankalaa.

        Eihän näet kysymys ole lainkaan transihmisistä vaan niistä ihmisistä, jotka voivat käyttää väärin huonosti valmisteltua translakia. Tästä on ulkomailla esimerkkejä, ja niistä myös valiokuntaa informoitiin. Siksi myös monet transihmiset ja seksuaalivähemmistöön kuuluvat vastustavat lakiesitystä, koska se karnevalisoi koko sukupuolidysforian, joka on eräille todellinen ongelma. Heille kuuluu rakkaus, ymmärrys ja myötätunto, ei tämänkaltaisen lainsäädännöllisen sekoilun symboliksi joutuminen. Heidän elämänsä helpottamiseksi on löydettävissä hyviä ja ihmistä kunnioittavia ratkaisuja muuttamatta kaikkea samalla kertaa.

        -eijariitta korhola-

        RKP:n Anders Adlercreutz

        En lukenu mitään mutta tämä pöllöpää ja rkp,niitten sanomisilla ei ole mitään väliä.
        Tälläistä puoluetta ei pitäisi olla Suomessa,menisivät ihanaan Ruotsiin missä negutuliaiset räjäyttelee kokoajan pommeja ja aivan mahtavaa,että Tukholma on jo siirtynyt pohjois-Afrikan kalifaattiin..Ruotsalaiset on NIIN TYHMIÄ ,oli ne missä vain.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Kuule kun vastaava laki on ollut voimassa monissa maissa jo vuosien ajan. No kysytään sitten että onko esim olympialaisissa ollut esillä ongelma, että karvapallimies on osallistunut johonkin lajiin naisena? Älä viitsi rakentaa olkinukkeja asiasta, jossa lähtöviivalla ammut itseäsi jalkaan...

        Mikähän sinunkin elämässäsi on mennyt niin pahasti pieleen, että täällä purat katkeruuttasi muihin ihmisiin? 😳

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RKP:n Anders Adlercreutz sanoi Twitterissä, että ”on järjelle täysin vieras ajatus kuvitella, että juridisen sukupuolen vaihtaminen olisi niin kevyt asia, että sen tekisi huvikseen, toistuvasti.” Yhtä hyvin hän olisi voinut väittää, että on järjelle vieras ajatus, että joku ylipäätään tekee rikoksia, kun se on niin hankalaa.

        Eihän näet kysymys ole lainkaan transihmisistä vaan niistä ihmisistä, jotka voivat käyttää väärin huonosti valmisteltua translakia. Tästä on ulkomailla esimerkkejä, ja niistä myös valiokuntaa informoitiin. Siksi myös monet transihmiset ja seksuaalivähemmistöön kuuluvat vastustavat lakiesitystä, koska se karnevalisoi koko sukupuolidysforian, joka on eräille todellinen ongelma. Heille kuuluu rakkaus, ymmärrys ja myötätunto, ei tämänkaltaisen lainsäädännöllisen sekoilun symboliksi joutuminen. Heidän elämänsä helpottamiseksi on löydettävissä hyviä ja ihmistä kunnioittavia ratkaisuja muuttamatta kaikkea samalla kertaa.

        -eijariitta korhola-

        Tämä on Demarien/Vas:liiton ajama asia..
        Jospa äänestäjät tämän vihdoin tajuaa.
        Nyt olmassaoleva hallitus,velkaannutaa Suomen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse miettiä. Sen tietää jo.

        Kyllä, näin on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta he eivät olekaan olleet ennen miehiä, vaan niin täyteen pumpattu hormooneita että ovat muuttuneet miehiksi.

        Eivät todellakaan

      • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        No kuule sitä sun pitää miettiä silloin kun katsot noita kisoja. Ei siellä ole mitään partaisia pirjoja tai leenoja mukana 800 metrin juoksussa tai missään muissakaan lajeissa. Onko tämä tosiaan näin uskomattoman vaikea teidän fundujen tajuta? Te rakennatte jotain olkinukkea, jolla ei ole mitään tekemistä minkään todellisuuden kanssa. No taas toisaalta uskottehan te sitäkin, että aasi ja käärme voivat puhua....

        Taidat olla vittumainen ihminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järkyttävää jos tämä laki menee läpi.

        Jos tuo laki menisi läpi, niin sen hyväksyjät voittaisivat järjettömässä typeryydessä 'keisarin uusien vaatteiden' typeryyden.

        Samalla naisrauha olisi onnistuttu palauttamaan varhaisemmalle keskiajalle ja sitä aikaisempien aikojen tunnelmiin.

        Uuden translain mahdolliset hyväksyjät saisivat myös nimillensä häpeällisen nolon muiston aina ihmiskunnan historian loppuun saakka. Kukaan ei ole koskaan kyennyt vaihtamaan sukupuoltaan, miehestä naiseksi tai naisesta mieheksi, eikä tule kykenemään siihen vastedeskään.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        No miksi ihmeessä sitten vastaava laki on voimassa kaikissa muissa sivistyneissä valtiossa mutta ei Suomessa? Eikä muuten edes Venäjällä. Onko Venäjä sinusta sivistysvaltio, jossa vallitsee sananvapaus ja oikeusvaltioperiaate?

        Ei tuollaisia 'kaikkia muita' voi pitää 'sivistys'valtioina, ei tosin monia muitakaan maita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jos ei osaa taivuttaa "nukke"- sanaa, mene kouluuun!

        Elämäsi on ankeaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sukupuolen määrittävistä kromosomipareista oli jo vuonna 2021 löydetty lähes viisikymmentä erilaista versiota.

        Mutta sukupuolia on vain kaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RKP:n Anders Adlercreutz sanoi Twitterissä, että ”on järjelle täysin vieras ajatus kuvitella, että juridisen sukupuolen vaihtaminen olisi niin kevyt asia, että sen tekisi huvikseen, toistuvasti.” Yhtä hyvin hän olisi voinut väittää, että on järjelle vieras ajatus, että joku ylipäätään tekee rikoksia, kun se on niin hankalaa.

        Eihän näet kysymys ole lainkaan transihmisistä vaan niistä ihmisistä, jotka voivat käyttää väärin huonosti valmisteltua translakia. Tästä on ulkomailla esimerkkejä, ja niistä myös valiokuntaa informoitiin. Siksi myös monet transihmiset ja seksuaalivähemmistöön kuuluvat vastustavat lakiesitystä, koska se karnevalisoi koko sukupuolidysforian, joka on eräille todellinen ongelma. Heille kuuluu rakkaus, ymmärrys ja myötätunto, ei tämänkaltaisen lainsäädännöllisen sekoilun symboliksi joutuminen. Heidän elämänsä helpottamiseksi on löydettävissä hyviä ja ihmistä kunnioittavia ratkaisuja muuttamatta kaikkea samalla kertaa.

        -eijariitta korhola-

        Erittäin hyvin kirjoittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö siis MM-kisoissa kunnioitetaan ihmisen laillsta ilmoitusta sukupuolestaan????

        Juurikin niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä. Meikkaa ja pukeutuu niin yliampuvasti ettei ihme jos huudellaan. Ja pilannut osan kauneuttaan liialla täytteellä huulissaan.

        Ajattelunne on samaa luokkaa niiden kanssa jotka syyttävät raiskauksen uhriksi joutunutta naista liian seksikkäästä pukeutumisesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten naisena itseään pitävällä voi olla miehen testosteroni taso?

        "Miten naisena itseään pitävällä voi olla miehen testosteroni taso?"

        Mikäli tahtoo osallistua kilpailuun... Ei mitenkään :)

        Tämän vuoksi trans-kilpailija joutuu olemaan pitkän aikaa hormonihoidossa ja saamassa testosteroniblokkereita että voisi kilpailla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Erittäin hyvin kuvattu tulevia tilanteita.

        Niin on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bile Ilmari on lain takapiru.
        Häntä kiinnosta vain omat sukupuoli edut.
        Siksi nuoret tytöt ovat laissa unohdettuja.

        Laissa ei ole unohdettu ketään. Naiset voivat ilmoittaa olevansa miehiä siinä missä miehetkin voivat ilmoittaa olevansa naisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Galina Kulakova sai kultaa Grenoblessa ja sapporossa.

        Ja Marja-Liisa Kirvesniemi sai Sarajevossa peräti kolme kultaa.

    • Anonyymi

      Miten näin hölmö laki voidaan hyväksyä?

      • Anonyymi

        Ei sillä olekaan järjen kanssa mitään tekemistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sillä olekaan järjen kanssa mitään tekemistä.

        Niin meinaat sinun järkesi kanssa ei ole tekemistä ——- ihan niin ei siis sinun

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin meinaat sinun järkesi kanssa ei ole tekemistä ——- ihan niin ei siis sinun

        Niin, tarkoitat vihervasujen järkeä---sitähän niillä ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, tarkoitat vihervasujen järkeä---sitähän niillä ei ole.

        Ei kylläkään ole missään asiassa järkeä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kylläkään ole missään asiassa järkeä.

        Piru on liikkeellä!

    • Anonyymi

      Kun hallitus trekee esityksiä ja päätöksiä "fiilispohjalla" niin kuinka moni ajattelee, että ne ovat hyviä ja onnistuneita. Kykenemättömyys irrota omasta ajatusmaailmasta näkyy juurikin niissä kommenteissa, jossa ihmetellään "kuka vaivautuisi". Voi, voi on paljon asioita, joihin hyvinkin moni vaivautuu, kun ne mahdollistetaan. Ehkäpä olisi pitänyt ennen esityksen eteenpäin viemistä miettiä enemmän kaikkia niitä asioita, joita tämän translain varjolla kikkailla ja järjestelmää hyväksi käyttää.
      Hallituksemme aikana on yhä useampi asia mennyt sekaisin. Ymmärrän toki, että instituutioita halutaan vähän ravistella, kuten Marin on todennut, mutta silti...
      Trans-asioiden tapetille tuominen, Pride-hypetys, halu poistaa huumausaineiden käytön rangaistavuus (no, käyttö on kyllä räjähdsmäisesti lisääntynyt), intersektionaalinen feminismi ja ihmisten luokittelu sen seurauksena, -mies päätteisten ammattinimikkeiden poisto, liikennemerkkien muuttaminen pallopää-merkeiksi, nuorisoväkivallan kasvu (mitä enemmän "kivaa" tyrkytetään sitä huonommin tuntuu menevän)... SOTE isoine ongelmineen jne jne...

      • Anonyymi

        Kuule miksi kirjoittelet omia ahdasmielisiä ajatuksiasi joissa epäilys on suurena osana asiaa mikä ei sinun elämääsi kiikuta millään tavalla .
        Koska et osaa ajatella toisten ihmisten tilannetta edes niin miksi edes vaivaudut kommentoimaan. Muissa maissa tämä laki hoituu hyvin.
        Mutta te joilla aina on epäilys että muka pimitetään jotain tai teitä petetään jne eläkää omaa elämäänne, sillä laki millaimnen se tulee olemaan ei kosketa ihmistä jolla ei ole pienintäkään tietoa näistä asioista, ainoastaan luuloja

      • Anonyymi

        Hyvä kommentti. Nuo ovat kaikki aivan todellisia ongelmia.

        Salakavalinta on kuitenkin se sukupuolineutraali ajattelu joka on lain taustalla. Että mies voi olla nainen ja nainen voi olla mies. Tässä vielä tunnustetaan edes jollain tasolla, että on kaksi sukupuolta, mutta sitten feminismissä ja avioliiton uudelleenmäärittelyssä väitetään, että "sukupuolella ei ole väliä". Ja sitten on vielä ne kolmannen sukupuolen edustajat, ei-binääriset, muunsukupuoliset ja intersukupuoliset. Siinä onkin aika sotku valmiina.

        En todellakaan haluaisi olla murrosikäinen nuori näinä aikoina. Murrosikä oli muutenkin vaikea ilman näitä vaihtoehtoja. Ei ihme että nuoriso oireilee niin pahasti ja mielenterveys on kiikan kaakun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuule miksi kirjoittelet omia ahdasmielisiä ajatuksiasi joissa epäilys on suurena osana asiaa mikä ei sinun elämääsi kiikuta millään tavalla .
        Koska et osaa ajatella toisten ihmisten tilannetta edes niin miksi edes vaivaudut kommentoimaan. Muissa maissa tämä laki hoituu hyvin.
        Mutta te joilla aina on epäilys että muka pimitetään jotain tai teitä petetään jne eläkää omaa elämäänne, sillä laki millaimnen se tulee olemaan ei kosketa ihmistä jolla ei ole pienintäkään tietoa näistä asioista, ainoastaan luuloja

        ”Muissa maissa tämä laki hoituu hyvin.”
        Valtaosassa maailman maita ei hoidu kyllä lainkaan. Ja sepä juuri siinä asiassa onkin hyvin!

    • Anonyymi

      Tuohan kertoo vain sinun likaisesta mielikuvituksesta.

      • Anonyymi

        Nuo kumpuavat juuri tuolta. Yhtään kyseistä tilannetta ei ole ollut mutta lahkouskovat näkevät näitä irstaita päiväuniaan jo täyttä häkää. Tuossakin lähdetään liikkeelle siitä kuinka kaikki haluaisi tiirailla toisten vehkeitä.

        Miksi muuten mies menisi naisten saunaan eikä miesten?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi muuten mies menisi naisten saunaan eikä miesten?

        Niin miksi sinun mielikuvissasi tapahtuu tuollaista ?

        On niitä irstaanpiakin asioita ja mitään uskontoa ei siihen tarvita. On ihmisiä, joilla on sairaalloinen tarve esitellä omia vehkeitään ja mikäs sen parempi ympäristö, kuin sellainen, jossa ollaan muutenkin alasti. Lapsia ja nuoria halutaan suojella kaikenlaiselta hyväksikäytöltä, kannattaisiko miettiä mahdollistaako tällainen laki esimerkiksi pedofiilien pääsyn tilaan, jossa on lapsia. Niin ja kyllä tanssukin voi olla myös pedofiili. Lakihan antaa mahdollisuuksia käyttää lain suomia "vapauksia" hyväkseen se on sitten eri asia toimiiko ihminen niin.
        Onhan äidinkieltäkin käytetty hyväksi työn saannissa. Voi olla sopivasti suomen- tai ruotsinkielinen sen mukaan mikä kiintiö kullekin työtehtävälle on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin miksi sinun mielikuvissasi tapahtuu tuollaista ?

        Kyllä se on ap:n mielikuvituksessa missä tapahtuu tuollaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo kumpuavat juuri tuolta. Yhtään kyseistä tilannetta ei ole ollut mutta lahkouskovat näkevät näitä irstaita päiväuniaan jo täyttä häkää. Tuossakin lähdetään liikkeelle siitä kuinka kaikki haluaisi tiirailla toisten vehkeitä.

        Miksi sitten mies haluaa, että häntä kohdellaan naisena!

        Ja kyllä näitä tapauksia jo maailmalta löytyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin miksi sinun mielikuvissasi tapahtuu tuollaista ?

        Miksi kiellät totuuden?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo kumpuavat juuri tuolta. Yhtään kyseistä tilannetta ei ole ollut mutta lahkouskovat näkevät näitä irstaita päiväuniaan jo täyttä häkää. Tuossakin lähdetään liikkeelle siitä kuinka kaikki haluaisi tiirailla toisten vehkeitä.

        Ihan niin, ja kenellä normi ihmisellä on edes ajatus tiirailla kun kaikki tietää millaisen vehkeet kullakin on. Mutta nämä ahdasmieliset ovat oma luokkansa joka paikassa, puuttuvat asioihin mistä eivät tiedä mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On niitä irstaanpiakin asioita ja mitään uskontoa ei siihen tarvita. On ihmisiä, joilla on sairaalloinen tarve esitellä omia vehkeitään ja mikäs sen parempi ympäristö, kuin sellainen, jossa ollaan muutenkin alasti. Lapsia ja nuoria halutaan suojella kaikenlaiselta hyväksikäytöltä, kannattaisiko miettiä mahdollistaako tällainen laki esimerkiksi pedofiilien pääsyn tilaan, jossa on lapsia. Niin ja kyllä tanssukin voi olla myös pedofiili. Lakihan antaa mahdollisuuksia käyttää lain suomia "vapauksia" hyväkseen se on sitten eri asia toimiiko ihminen niin.
        Onhan äidinkieltäkin käytetty hyväksi työn saannissa. Voi olla sopivasti suomen- tai ruotsinkielinen sen mukaan mikä kiintiö kullekin työtehtävälle on.

        Yleensä nämä sairaalloisen paljastelijat eivät tee muuta kun juur paljastelee.
        Meidänkin kaupungissa oli yksi, mutta kun kukaan ei jäänyt shokissa tuijottelemaan häntä niin lopetti ” esittelyssä” miksi asioista tehdään niin suuria aina seksin varjolla, onko se ainut tie näille hurskailla saada jonkin tyylistä tyydytystä kirjoittelemalla sukuelimistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi muuten mies menisi naisten saunaan eikä miesten?

        Koska hän tuntee itsensä naiseksi vaikka on miehen sukupuolielimet.
        Siksi hän menee naisten saunaan, mutta miten siellä olevat naiset voivat tietää miten hän tuntee, kun ulkonäkö osoittaa muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi muuten mies menisi naisten saunaan eikä miesten?

        naispuoliset joutuvat/saavat siivota miesten puolia, eikö tämä ole jotenkin outoa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo kumpuavat juuri tuolta. Yhtään kyseistä tilannetta ei ole ollut mutta lahkouskovat näkevät näitä irstaita päiväuniaan jo täyttä häkää. Tuossakin lähdetään liikkeelle siitä kuinka kaikki haluaisi tiirailla toisten vehkeitä.

        Ei taida uskovaiset näitä irstaita päivä unia nähdä.Ne näkee nämä Transut.Kuuluukohan tämä PM näihin sateenkaari porukkaan ,kun oli niissä kulkueissakin??En vaan menisi vaikka maksettaisi näihin kulkueisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan niin, ja kenellä normi ihmisellä on edes ajatus tiirailla kun kaikki tietää millaisen vehkeet kullakin on. Mutta nämä ahdasmieliset ovat oma luokkansa joka paikassa, puuttuvat asioihin mistä eivät tiedä mitään.

        Ne näkyy ilman tiirailuakin.Aattele kun Naisten saunaan/suihkuun tulee naisen näkönen ihminen ja haarojen välissä kelluu Vehkeet.Taitaisit lähtee pois,??Jos et ole sellainen että haluut näyttää paikkojasi näille Transuille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska hän tuntee itsensä naiseksi vaikka on miehen sukupuolielimet.
        Siksi hän menee naisten saunaan, mutta miten siellä olevat naiset voivat tietää miten hän tuntee, kun ulkonäkö osoittaa muuta.

        Kyllä jos mun kaa yhtä aikaa tulis,niin kyl sais lähöt.Eikä mies normaalisti voi tuntea itteänsä Naiseksi.Sairasta!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        naispuoliset joutuvat/saavat siivota miesten puolia, eikö tämä ole jotenkin outoa

        Alasti varmasti siivoavat.

    • Anonyymi

      Nuo käytännön elämän ongelmat ovat vielä ratkaistavissa, mutta siinä tulee aika vaikea tilanne kun miehestä naiseksi itsensä ilmoittanut menee gynegolokille.

      • Anonyymi

        Tuokin on ihan idioottijuttu miksi mies menisi gynekologille . Jos sinulla on korva kipeä tuskin sinä menet gastroenterologille .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuokin on ihan idioottijuttu miksi mies menisi gynekologille . Jos sinulla on korva kipeä tuskin sinä menet gastroenterologille .

        Toki hän gynekologille menee jos kerran on nainen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Toki hän gynekologille menee jos kerran on nainen.

        Et edes taida tietää mikä gynekologi on.
        Pitäisi siis olla ensin se p*llu jotta sitä voidaan tutkia. Ei keneltäkään poisteta umpisuoltakaan kahdesti.

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Et edes taida tietää mikä gynekologi on.
        Pitäisi siis olla ensin se p*llu jotta sitä voidaan tutkia. Ei keneltäkään poisteta umpisuoltakaan kahdesti.

        Gynekologi on naistentautien erikoislääkäri.
        Naisella on aina pillu!

      • Anonyymi
        VihiKoira kirjoitti:

        Gynekologi on naistentautien erikoislääkäri.
        Naisella on aina pillu!

        Joskus píllu löytyy vaikka on kromosomeiltaan mies.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki hän gynekologille menee jos kerran on nainen.

        Ei kukaan mene gynekologille ellei siihen ole tarvetta vain sen takia, että on nainen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joskus píllu löytyy vaikka on kromosomeiltaan mies.

        Kehityshäitiöisiä varten tuskin lakia tarvitaan.

      • Anonyymi

        Sinullekin siitä tulee ongelma, ei siis gynekologille sillä he tekevät ainoastaan työtään ja ovat tietoisia potilaan muutoksesta myös, niin että kurjaa kun sun on hakemalla haettava alapään senaarioita tästä asiasta, saatko tyydytyksen siitä kun mielikuvituksiasi kirjoittelet.
        Tavalliselle ihmiselle on sukupuoli elimet ainoastaan yksi osa kroppaa ei siis mitää ihmeellistä

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Et edes taida tietää mikä gynekologi on.
        Pitäisi siis olla ensin se p*llu jotta sitä voidaan tutkia. Ei keneltäkään poisteta umpisuoltakaan kahdesti.

        Kyllä gynegologit ovat tietoisia näistä asioista , ja harvoin nämä ihmiset tarvitsevat gynen apua , niin että,älä,muolehdi, kyllä nämä ihmiset itse pitävät huolen asioistaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan mene gynekologille ellei siihen ole tarvetta vain sen takia, että on nainen.

        "Ei kukaan mene gynekologille ellei siihen ole tarvetta vain sen takia, että on nainen."

        Kyllä se tarve voi tulla myös ilman että tulisi vain sen takia.

      • Anonyymi
        VihiKoira kirjoitti:

        Gynekologi on naistentautien erikoislääkäri.
        Naisella on aina pillu!

        Translain hyväksymisen jälkeen naisella voi olla myös iso mulkku.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joskus píllu löytyy vaikka on kromosomeiltaan mies.

        Esimerkkejä kiitos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuokin on ihan idioottijuttu miksi mies menisi gynekologille . Jos sinulla on korva kipeä tuskin sinä menet gastroenterologille .

        Etpä lukenut tai et halunnut ymmärtää mitä tämä johon vastasit.Kyllä siinä ongelmia tulee kun luulee olevasa Nainen,mutta onkin mies.Monessa asiassa.

      • Anonyymi
        VihiKoira kirjoitti:

        Gynekologi on naistentautien erikoislääkäri.
        Naisella on aina pillu!

        no transihmisen on syötävä hormoneja ja näitä tasoja tarkkaillaan, kuka sen nyt sitten tekeekin tuolla terveyspuolella

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Et edes taida tietää mikä gynekologi on.
        Pitäisi siis olla ensin se p*llu jotta sitä voidaan tutkia. Ei keneltäkään poisteta umpisuoltakaan kahdesti.

        Sukuelinten vaihdossa harjoitus on tehnyt turvallisemmaksi.

      • Anonyymi
        VihiKoira kirjoitti:

        Gynekologi on naistentautien erikoislääkäri.
        Naisella on aina pillu!

        Kuten monilla miehilläkin, jotka ovat transnaisia.
        Katso Jessica Alvesta mm.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten monilla miehilläkin, jotka ovat transnaisia.
        Katso Jessica Alvesta mm.

        Tulee oksennus jos sitä katsoo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten monilla miehilläkin, jotka ovat transnaisia.
        Katso Jessica Alvesta mm.

        Miten voi olla mahdollista että tähän sairaaseen väitteeseen ei saa vastata. Hänellä ei ole pillua vulvaa tai mitään muutakaan naisen elintä haaroissaan. Hänellä on vain kirurgin rakentama reikä, jolla on vulvan kanssa suunnilleen yhtä paljon yhteistä kuin nenällä.

    • Anonyymi

      Tässä mahdollisia mieleeni tulevia epäkohtia: Jos naisurheiluun päästetään yhä enemmän alun perin mies-sukupuolisia on lihasmassa ja -voima epäsuhtainen.
      Jos mies saa ehdottoman tuomion ja ajattelee pääsevänsä helpommalla naisvankilassa tuntien äkillisen fiiliksen juuri puhjenneesta naiseudestaan onko naisvankila silloin oikea paikka hänelle, jos hän ehtii tehdä ilmoituksen uudesta sukupuolestaan.
      Tuleeko yhteiskunnalla lisäkuluja näistä sukupuolensa fiilisvaihtajista vai maksavatko he kaikki tästä aiheutuvat kulut itse.
      Jos jollakulla on tarve päästä vastakkaiselle sukupuolelle tarkoitettuihin tiloihin antaako tämä mahdollisuuden asian väärin käyttöön (salit, uimahallit jne)..

      • Anonyymi

        "Tuleeko yhteiskunnalla lisäkuluja näistä sukupuolensa fiilisvaihtajista vai maksavatko he kaikki tästä aiheutuvat kulut itse. "

        Missään maassa missä vastaavanlainen laki jo on, ei ole ollut fiilisvaihtajia.

        Mistä tiedät kun lääkäri ei heitä tutki?

        Jos asia perustuu nk. omaan tuntemukseen eli "fiilikseen" voi sen mukaan tehdä ihan mitä huvittaa. Mistähän kuvittelet muiden maiden ihmisten fiilispohjan tuntevasi? Ihmisiä löytyy joka junaan ja jos yrität lakaista maton alle ja kieltää sen, että myös tässä asiassa löytyy lain hyväksikäyttäjiä olet aika naivi.

      • Anonyymi
        VihiKoira kirjoitti:

        Mistä tiedät kun lääkäri ei heitä tutki?

        Koska kaikissa maissa lääkäri tutkii heidät. Ilman virallista lausuntoa virannomaisille, kukaan ei voi muuttaa virallisissa papereissaan sukupuoltaan. Ja mikäli haluaa korjausleikkauksiin, niin sitten vasta tutkitaankin. Ei noita päätöksiä ihan fiilispohjalta tehdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos asia perustuu nk. omaan tuntemukseen eli "fiilikseen" voi sen mukaan tehdä ihan mitä huvittaa. Mistähän kuvittelet muiden maiden ihmisten fiilispohjan tuntevasi? Ihmisiä löytyy joka junaan ja jos yrität lakaista maton alle ja kieltää sen, että myös tässä asiassa löytyy lain hyväksikäyttäjiä olet aika naivi.

        Virallisesti et voi tehdä ihan mitä huvittaa, vaikka miten olisit fiiliksissä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koska kaikissa maissa lääkäri tutkii heidät. Ilman virallista lausuntoa virannomaisille, kukaan ei voi muuttaa virallisissa papereissaan sukupuoltaan. Ja mikäli haluaa korjausleikkauksiin, niin sitten vasta tutkitaankin. Ei noita päätöksiä ihan fiilispohjalta tehdä.

        Suomen lakiesityksessä sukupuolensa voisi vaihtaa omalla ilmoituksella. Tutustu tarkemmin aloitukseen ja sen jatkoon.

      • Anonyymi
        VihiKoira kirjoitti:

        Suomen lakiesityksessä sukupuolensa voisi vaihtaa omalla ilmoituksella. Tutustu tarkemmin aloitukseen ja sen jatkoon.

        Ymmärrätkö mitä tarkoitetaan vahvistamisella?
        "Uuden hakemuksen sukupuolen vahvistamiseksi voi tehdä aikaisintaan, kun on kulunut yksi vuosi edellisestä sukupuolen vahvistamisesta."

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrätkö mitä tarkoitetaan vahvistamisella?
        "Uuden hakemuksen sukupuolen vahvistamiseksi voi tehdä aikaisintaan, kun on kulunut yksi vuosi edellisestä sukupuolen vahvistamisesta."

        Niin, mitä se aina muuttaa?

      • Anonyymi
        VihiKoira kirjoitti:

        Niin, mitä se aina muuttaa?

        Ei mitään.

      • Anonyymi

        Kaikkimeivät ole edes urheilusta kiinnostuneita joten eikö tuomaria ole jo käsitelty. Katsele sina vaan urheilua äläkä pelkää että sinne tulee muita kun urheilijoita , vaikka miten toivot muuta

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei mitään.

        Ei minustakaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koska kaikissa maissa lääkäri tutkii heidät. Ilman virallista lausuntoa virannomaisille, kukaan ei voi muuttaa virallisissa papereissaan sukupuoltaan. Ja mikäli haluaa korjausleikkauksiin, niin sitten vasta tutkitaankin. Ei noita päätöksiä ihan fiilispohjalta tehdä.

        Isossa-Britanniassa taitaa vielä olla laki, joka vastaa meidän vanhaa lakiamme. Eli siellä laki sallii juridisen sukupuolimerkinnän muuttamisen ainoastaan yli 18-vuotiaille, joilla on lääkärin asettama diagnoosi sukupuolidysforiasta ja todistus siitä, että henkilö on “elänyt omassa sukupuolessaan” vähintään kahden vuoden ajan.
        Skotlannissa laki muuttui 2022 siten, että laki mahdollistaa juridisen sukupuolen vahvistamisen nyt myös 16- ja 17-vuotiaille.

        Norjassa 2016 saakka on voineet yli 36 vuotiaat tehdä sen omalla ilmoituksellaan myös 6 -16 v ovat päässeet sukupuolen korjaushoitoihin. Ruotsissa poistettiin vuonna 2013 vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ja siellä ollaan tekemässä uusia muutoksia.
        Argentiinassa on voinut vuodesta 2012 tehdä ilmoituksen perusteella ja alaikäiset saavat sen huoltajan suostumuksella, Maltalla 2015 puolestaan sen on voinut tehdä ikärajattomasti. Irlannissa 2015 riittää ilmoitus, samoin Alankomaissa.
        Sveitsissä 2022 riittää yli 16 vuotiaan ilmoitus, samoin Kolumbiassa.

      • Anonyymi

        menestyneellä miespuolisella urheilijalla kovat testotasot joten epätodennäköisemmin hinkuaa naiseksi

        menestyneellä naispuolisella urheilijalla kovat testotaso naiseksi, todennäköisemmin hinkuaa mieheksi

    • Anonyymi

      "Suomi vuonna 2025. Teinityttö menee uimahallin suihkuun. On varhainen aamu, hän on ensimmäinen saunomassa ja uimassa. Suihkutilaan tulee mies munasillaan, ja jos totta puhutaan, myös silmämunasillaan."

      Yhtä hyvin se voi teinipoikakin järkyttyä ja saada elinikäisen trauman, kun hän on ensimmäisenä uimahallin suihkussa ja tilaan ampaisee yhtäkkiä ilkialaston mieheksi itsensä rekisteröinyt puuma.

      • Anonyymi

        sinne voi tällä hetkelläkin rynnätä naispuolinen siivooja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sinne voi tällä hetkelläkin rynnätä naispuolinen siivooja

        Mutta ei koskaan ilkialastomana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sinne voi tällä hetkelläkin rynnätä naispuolinen siivooja

        Niin, oikea nainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, oikea nainen.

        niin no erotomaanisen mielellään nuoria miehiä ilkialastomana katselevan naisen ei tarvitse muuttaa sukupuoltaan vaan menee vaan siivoojaaksi uimahalliin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta ei koskaan ilkialastomana.

        no sehän tarkoittaa että säilyttää valta-asemansa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no sehän tarkoittaa että säilyttää valta-asemansa

        siis siivoja kun pitää vaatteet päällä niin on siinä sitten ylempänä ikäänkuin mutta pedofiili voi mennä toki asiakkaana uimahalliin ja saalistaa omaa sukupuoltaan, ettei tuo transskenaario nyt ole kuin pieni lisämauste tähän kuvioon

    • Anonyymi

      "Mahdollistaa väärinkäytökset". 🤣🤣🤣

      Tosi asia on että satanistipefofiilit laatii lakeja omaksi ilokseen eli laki on tarkoitettu pedofiilien harrastusten mahdollistamiseksi.

      • Anonyymi

        Taidat kuulua tuohon porukkaan kun noin hyvin asiat tiedät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat kuulua tuohon porukkaan kun noin hyvin asiat tiedät.

        Ei tarvitse kuulua, riittää kun hyväksyy mihin tämä laki antaa pervoilla tilaisuuden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse kuulua, riittää kun hyväksyy mihin tämä laki antaa pervoilla tilaisuuden.

        Ei se mihinkään sen kummenpaan johda. Ei ole esimerkiksi Saksassa johtanut ja se nyt on väkimäärältä aika paljon Suomea suurempi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se mihinkään sen kummenpaan johda. Ei ole esimerkiksi Saksassa johtanut ja se nyt on väkimäärältä aika paljon Suomea suurempi.

        Sinäkö takaat pervojen käytöksen?
        Mihin sitten lakia tarvitaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinäkö takaat pervojen käytöksen?
        Mihin sitten lakia tarvitaan?

        Pervojen oikeudet menee lasten ja naisten oikeuksien edelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se mihinkään sen kummenpaan johda. Ei ole esimerkiksi Saksassa johtanut ja se nyt on väkimäärältä aika paljon Suomea suurempi.

        Miksi puolustat pedofiilejä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinäkö takaat pervojen käytöksen?
        Mihin sitten lakia tarvitaan?

        Vaarallisia ovat nämä nettipervot jotka kirjoittelevat kaikenlaisia senaarioita asiasta koko ajan . On sekin eräänlaista tyyliä sekstata

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaarallisia ovat nämä nettipervot jotka kirjoittelevat kaikenlaisia senaarioita asiasta koko ajan . On sekin eräänlaista tyyliä sekstata

        Mitö ihmeen senaarioita nyt näet? 🥶

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitö ihmeen senaarioita nyt näet? 🥶

        Sitä minäkin ihmettelen, että mitö senariaatoa.

    • Anonyymi

      Kuin voi erota kaikesta demokratiasta noin muuten kun yhden puolesta kyselen.

    • Anonyymi

      Laki on linjassa sen kanssa että lainlaatijat jopa mielellään tapattavat lapsia.

      https://positv.fi/videot/uutiset-jakso-45/

      Elämme siinä suuressa ahdistuksesssa kun koko eurooppa tappaa omia lapsiaan. Pedifiilien mieliksi. Se on pahempaa kuin sodomismi.

      • Anonyymi

        Kaikkea skeidaa katselet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkea skeidaa katselet.

        Sinäkin katsoit! 🤣

    • Anonyymi

      Ahdasmielisiä ajatuksia, ei tarvitse kauas taaksepäin mennä kun miehet, naiset ja lapset olivat kaikki alasti(kauheaa) saunoissa. Nykymaailmassa ollaan seksuaalisävytteisiä mutta kainostellaan vaikka muodissa onkin olla kaikkea muutakuin normaali hetero.

      • Anonyymi

        Perheiden kesken. Ja niin ollaan toki edelleen.

      • Anonyymi

        Edellä uhreja syyllistävä insesti-pedo.

    • Anonyymi

      Se ei riitä alkuunkaan vanhallepahalle
      Välitämme yksityisyydestäsiMe ja kumppanimme tallennamme laitteeseesi tietoja ja/tai haemme niitä siitä, jotta voimme käsitellä henkilötietoja. Näitä tietoja ovat esimerkiksi evästeissä olevat yksilölliset tunnisteet. Napsauttamalla alla olevaa linkkiä voit hyväksyä tai hallinnoida valintojasi, kuten kieltää oikeutettujen etujen käyttämisen. Voit tehdä tämän myös myöhemmin Tietosuojakäytäntö-sivullamme. Valintasi välitetään kumppaneillemme, eivätkä ne vaikuta selaustietoihin.Lisätietoja evästeistä
      Me ja kumppanimme käsittelemme tietojasi:
      Tietojen tallennus laitteelle ja/tai laitteella olevien tietojen käyttö. Personoidut mainokset ja mainonnan mittaus. Personoitu sisältö, sisällön mittaus, käyttäjäymmärrys ja tuotekehitys. Tarkat sijaintitiedot ja laitteen tunnistaminen laitetta skannaamalla.Kumppanien (toimittajien) luettelo

    • Anonyymi

      Onhan näitä esimerkkejä jos minkälaisia eri tilanteista , seksismi on lujassa ihmisten mielessä . Katselin huvikseni ulkomailla nudisti rannikolla ihmisiä kun kävelimme sen ohitse.
      Siellä olivat kaikki alasti niin vedessä kun rannallakin niin nuoremmat kun vanhemmatkin kivana sekamelskana , juttelivat toistensa kanssa ihan tavallisia asioita . Niin että kellään ei ollut seksistisiä ajatuksia toisistaan .

      Mutta kai se olis täällä Pohjoismaissa hieman vaikea hyväksyä uimahallissa alaston mies varsinkin jos on nuori tyttö .
      Joten kukin tavallaan näissäkin asioissa . Sitten riippuu miten laki toimii käytännössä .
      Joten ainahan sitä löytää kieltäviä syitä kun uusia lakeja rustataan , kukin tavallaan

      • Anonyymi

        On ihan eri asia itse valita rajaton alastomuus kuin sen tunkeutuminen turvalliseksi luokiteltuun tilaan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kyseessä on antikristillisten juutalaisten WEF-johtoinen, satanistinen, tarkoituksellinen lapsen ja nuoren mielen murskaaminen. Setalaisuus on näiden luomus.

      - WEF:
      https://uvmedia.org/2023/01/18/miljardoori-elon-musk-lyttaa-wefn-ja-davosin-yrittaako-ne-olla-maailman-pomoja/

      - MGM = (juutalais-omisteinen ja -johtoinen) Metro-Goldwyn-Mayer:
      https://uvmedia.org/2023/01/18/hollywoodin-pimeaa-historiaa-lapsinayttelija-paljasti-pedofilian-elokuva-alalla-cnn-haastattelussa/

      - Juutalainen "pornokuningas" Ron Jeremy: "Pornolla me hävitämme kristinuskon maailmasta".

      Olen itse pienestä lapsesta asti ollut eri seksuaalirikosten uhri ja tiedän kuinka traumatisoivia mm. nuo kikkelin esittelijät ovat. Myös pedofiilit itse tietävät tämän: näin murskataan uhrin oikeus puhtauteen ja koskemattomuuteen. Nuoren käsitykset omista oikeuksistaan, koskemattomuudestaan, oikeasta ja väärästä vääristetään: hänen annetaan uskoa, että jos hän valittaa asiasta, hän on syyllinen, hänellä on likainen mielikuvitus, (uskonnossa) hän on "veljien syyttäjä", miehellä (/ naisella) on muka oikeus esiintyä noin esim. "omassa kodissaan (! Ei ole)", rikosuhri itse on "suvaitsematon"!

      "Pm" Sanna Marin ja "um Pekka" Haavisto = ateistiset (satanistiset) viherpunikit Suomesta ovat läheisessä yhteistyössä WEFin seksuaalirikollisten "setalaisten" kanssa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tämä on US blogi!
      Hyvä!

    • Anonyymi

      Ratkaistaan kerralla tämäkin ongelma oikeudenmukaisesti. Sukupuolen nimellisesti vaihtaneilta kielletää käynti yleisissä suihku ja saunatiloissa. Pervoilta pois mahdollisuus väärinkäytöksiin.

      • Mitenkä tuo käytännössä varmistettaisiin ?

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Mitenkä tuo käytännössä varmistettaisiin ?

        Henkilöllisyyspaperissa kirjain tai numero lisä. Helppoa jos haluataan suojautua pervoilta väärinkäyttäjiltä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Henkilöllisyyspaperissa kirjain tai numero lisä. Helppoa jos haluataan suojautua pervoilta väärinkäyttäjiltä.

        Olisko tollanen hihamerkki kätevämpi . Jossain niillä muistaakseni oli käytössä joku vastaava. No onhan tuossa tietenkin se, että sen voi riisua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Henkilöllisyyspaperissa kirjain tai numero lisä. Helppoa jos haluataan suojautua pervoilta väärinkäyttäjiltä.

        Kannatetaan! On oikeat naiset ja ” naiset”.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Olisko tollanen hihamerkki kätevämpi . Jossain niillä muistaakseni oli käytössä joku vastaava. No onhan tuossa tietenkin se, että sen voi riisua.

        Taisi taannoin Saksassa olla jonkinlainen merkki käytössä muutaman vuoden, mutta muistaakseni sitä täytyi pitää rintapielessä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisi taannoin Saksassa olla jonkinlainen merkki käytössä muutaman vuoden, mutta muistaakseni sitä täytyi pitää rintapielessä?

        Oliko sateenkaari? 🤣

    • Anonyymi

      Jos yhteiskuntaa halutaan sotkea, niin tämä on keino siihen.
      Siinä vaiheessa, kun "Antti" onkin nainen ja "Lissu" mies ja seuraavana vuonna ehkä toisinpäin ei kohta kukaan pysy enää perässä kuka mikäkin loppujen lopuksi on. "Peke" haluaisi olla koira, mutta rekisteröintiä ei hyväksytä.
      Miksi aina haetaan jotain erilaisuutta korostavaa mainintaa tai merkintää, eikö ihminen voi olla kropassaan juuri se, joka on ja hyväksyä asian sellaisenaan. Tämän vuoksi kalulliset "naiset" menkööt miesten puolelle ja "miehet", joilla pimppa naisten puolelle. Tuskin se heille ongelma olisi, sulautuvat hyvin joukkoon. Jos haluaa leikkauttaa itsensä se on sitten eri juttu ja vaatii varmasti lääketieteelliset ja psykiatriset tutkimukset.

      • Anonyymi

        Minä en ymmärrä, että virallisessa asiskirjassa saa valehdella olevansa nainen vaikka on mies.
        Kenelle tästä valheesta on hyötyä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en ymmärrä, että virallisessa asiskirjassa saa valehdella olevansa nainen vaikka on mies.
        Kenelle tästä valheesta on hyötyä?

        Minä taas en ymmärrä sitä, miksi lisääntymiskyvyttömät/haluttomat ihmiset valehtelevat olevansa lisääntymiskykyisiä/halukkaita käyttämällä lisääntyvien ihmisten sukupuolinimikettä.

      • Anonyymi

        Minustakin on edelleen hienoa, että ihmiset jotka eivät kykene hedelmöittämään/hedelmöittymään saavat jatkossakin piilottaa sukupuolinimikkeen taakse vajavaisuutensa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minustakin on edelleen hienoa, että ihmiset jotka eivät kykene hedelmöittämään/hedelmöittymään saavat jatkossakin piilottaa sukupuolinimikkeen taakse vajavaisuutensa.

        Miksi lisääntymiskyvytön transu haluaa olla vastakkaista sukupuolta ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä taas en ymmärrä sitä, miksi lisääntymiskyvyttömät/haluttomat ihmiset valehtelevat olevansa lisääntymiskykyisiä/halukkaita käyttämällä lisääntyvien ihmisten sukupuolinimikettä.

        Niin, miksi tämä laki vaaditaan????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi lisääntymiskyvytön transu haluaa olla vastakkaista sukupuolta ?

        Sitä pitää varmaankin kysyä mainitsemaltasi transulta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä pitää varmaankin kysyä mainitsemaltasi transulta?

        Kuka vaati lain muuttamista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, miksi tämä laki vaaditaan????

        Ehkä laki vain syventää kuilua hedelmöittämään/hedelmöittymään kykenevien sekä kykenemättömien välillä.
        Ehkä pitäisi lainsäädännöllä tarkentaa ja lisätä sukupuolijaotteluun myös sukupuolet joissa tuodaan esille kyseisen ihmisen biologinen sukupuoli, eli onko oikeasti kykenevä hedelmöittämään/hedelmöittymään.

        Miten laki vaikuttaa hedelmällisyyteen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten laki vaikuttaa hedelmällisyyteen?

        Tällä hetkellä lainsäädäntö mahdollistaa lisääntymiskyvyttömien ihmisten sukupuolen määrittelemisen lisääntymiskykyiseksi.
        Merkintää sukupuolesta ei siis ole sidottu biologiseen sukupuoleen jossa ihmisellä on kyky hedelmöittää/hedelmöittyä.
        On siis aivan sama millaiseksi kenenkin sukupuoli kirjataan, erikseen voitaisiin määritellä uskonnollinen sukupuoli joka aivan yksiselitteisesti perustuu pissaamiseen käytettävän kehonosan ulkoisista muodoista, ei siis tarvita biologisia sukupuoliominaisuuksia ja uskonnonvapauden nimissä asia on varmasti hyvä niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka vaati lain muuttamista?

        Tiedän asiasta ainoastaan sen verran, että ainakaan minä se en ole ollut.
        Ehkä lähestyt asiassa Eduskunnan kansliaa tai jotakin herätysliikettä, heillä luulisi olevan hyvinkin tarkat tiedot tuollaisista tärkeistä uskonnollisista päätöksistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä laki vain syventää kuilua hedelmöittämään/hedelmöittymään kykenevien sekä kykenemättömien välillä.
        Ehkä pitäisi lainsäädännöllä tarkentaa ja lisätä sukupuolijaotteluun myös sukupuolet joissa tuodaan esille kyseisen ihmisen biologinen sukupuoli, eli onko oikeasti kykenevä hedelmöittämään/hedelmöittymään.

        niin no kolmas sukupuoli kaiken maailman mahoille ja tuhkamunille näiden friikkien lisäksi niin sillähän se selviää

    • Anonyymi

      Tämänkin keskustelun perusteella voidaan kyseisen lain sortavan ehkä eniten aloittajaa sekä hänen uskonnollista taustaryhmäänsä, jota hän ei tosin kehtaa ilmaista.
      Rikoslaki on edelleen voimassa erityisesti kaikkien heidän osalta, jotka eivät kykene seksuaalisuuttaa hallitsemaan toisen ihmisen ihmisarvoa kunnioittaen ja toisen oikeutta omaan kehoonsa loukkaamatta.
      Päästäänkö jonakin päivänä tilanteeseen, jossa ihminen kohdataan ihmisenä, ei pelkkänä sukupuolena.

      • Anonyymi

        Sukupuoli on erottamaton osa ihmistä.
        Hyväksy sinä se!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sukupuoli on erottamaton osa ihmistä.
        Hyväksy sinä se!

        Juuri noin kuten kirjoitit? Sukupuoli on erottamaton osa lisääntymiskykyisiä ja haluisia ihmisiä.
        Ihmetyttää vaan edelleen, miksi sellaiset ihmiset jotka eivät käytä/kykene käyttämään sukupuoltaan lisääntymiseen, käyttävät kuitenkin lisääntyvien ihmisten sukupuolta henkilötiedoissaan?

        Jokaisella ihmisellä on sukupuoli lisääntyi tai ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokaisella ihmisellä on sukupuoli lisääntyi tai ei.

        Aivan? Voitko kertoa, miksi ihmisiä joilla ei lisääntymisessä tarvittavia sukupuoliominaisuuksia ole, kutsutaan kuitenkin sukupuoleksi jolla kyseiset ominaisuudet ovat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan? Voitko kertoa, miksi ihmisiä joilla ei lisääntymisessä tarvittavia sukupuoliominaisuuksia ole, kutsutaan kuitenkin sukupuoleksi jolla kyseiset ominaisuudet ovat?

        Transut vaativat lain muuttamista vaikka heidän kykynsä siihen ei muutu.
        Miksi????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Transut vaativat lain muuttamista vaikka heidän kykynsä siihen ei muutu.
        Miksi????

        Nykyisellään suomessakin vaikuttaa olevan paljon lisääntymiskyvyttömiä
        ihmisiä, joiden sukupuoleksi on merkitty lisääntymiskykyisen ihmisen sukupuoli. Ihmetyttää miksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Transut vaativat lain muuttamista vaikka heidän kykynsä siihen ei muutu.
        Miksi????

        Yhteiskunnassamme on paljon ihmisiä, joita biologisen sukupuolen osalta tulisi kutsua mies-/naisoletetuiksi, osalla kyvyttömyydestä ja toisella osalla taas haluttomuudesta tai muusta syystä johtuen.
        Miksi siis sellaisia ihmisiä kutsutaan mieheksi tai naiseksi joiden biologiset ominaisuudet eivät kykene kyseisiä sukupuoliominaisuuksia täyttämään?

        Miksi heitä mielestäsi pitäisi kutsua ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi heitä mielestäsi pitäisi kutsua ?

        Ihmiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmiseksi.

        Myös mies ja nainen ovat ihmisiä, miksi asioista pitää väkisin tehdä noin vaikeita? Vaikea uskoa että olet edes tosissasi.

      • Anonyymi

        monetkaan transseksuaalit eivät ulkoisesti näytä siltä kuin haluaisivat tulla kohdatuksi pelkkinä ihmisinä ja tässä suhteessa uskovaiset samaa maata kun haluavat naisen näyttävän naiselta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös mies ja nainen ovat ihmisiä, miksi asioista pitää väkisin tehdä noin vaikeita? Vaikea uskoa että olet edes tosissasi.

        Onko ihmisen kutsuminen ihmiseksi sinulle siis vaikea asia? Lasten saanti on luonnollinen asia monille ihmisille ja lapset ovat ihmiskunnan olemassaolon turva.
        Tehän itse olette vaatimassa ihmisiä kutsuttavaksi sukupuolen mukaan pelkästään naisiksi tai miehiksi sen mukaan millainen pissaamiseen käytetty kehonosa kenelläkin on.
        Kyseinen tapa ei vielä kerro sukupuolesta, eli siitä onko ihminen hedelmöittyvä tai hedelmöittävä. Toisin sanoen joidenkin ihmisten kohdalla väitetään heidän olevan sellaista mitä he eivät ole.
        Mikäli rajoitetaan esim. trans-ihmisen sukupuolen valintaa, silloin pitää kyseenalaistaa myös sukupuolen valinta pelkän pissaamiseen käytettävän kehonosan perusteella.
        Merkittäväksi tekijäksi sukupuolen määrittelyssä muodostuu lasten saanti.

        On sulla vaikea elämä. Otan osaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokaisella ihmisellä on sukupuoli lisääntyi tai ei.

        Nykyisin: jokaisella n sukupuolet ja vaihtele mielesi mukaan.
        Kivaa, kun ei ole varaa uusiin vaatteisiin, niin voi vaihtaa sukupuoltaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On sulla vaikea elämä. Otan osaa.

        Toki kaikkien ihmisten sukupuoli pitää kyetä osoittamaan, mikä merkitys heillä on ihmiskunnan olemassaolon turvaamiseksi.
        Miksi lisääntymiskyvytöntä ihmistä pitää edelleen kutsua lisääntymiskykyiseksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan? Voitko kertoa, miksi ihmisiä joilla ei lisääntymisessä tarvittavia sukupuoliominaisuuksia ole, kutsutaan kuitenkin sukupuoleksi jolla kyseiset ominaisuudet ovat?

        Oliko äitisi ihminen siihen asti että moonekset alkoivat, ja muuttui silloin naiseksi. Vai oliko hän tyttö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyisellään suomessakin vaikuttaa olevan paljon lisääntymiskyvyttömiä
        ihmisiä, joiden sukupuoleksi on merkitty lisääntymiskykyisen ihmisen sukupuoli. Ihmetyttää miksi?

        Miksi sinä olet takertunut tuohon lisääntymiskykyyn? Puuttuuko sinulta itseltäsi se?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sinä olet takertunut tuohon lisääntymiskykyyn? Puuttuuko sinulta itseltäsi se?

        Kunhan ihmetyttää miksi ihmiset jotka eivät voi saada lapsia, haluavat heitä kutsuttavan ihmiseksi joka voi saada lapsia.
        Toisin sanoen, kyseenalaistettaessa tässäkin ketjussa esitetyillä tavoilla jokin tapa suhtautua sukupuolinimikkeisiin mies ja nainen, tullaan tilanteeseen jossa määrittelyä on tarkennettava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko äitisi ihminen siihen asti että moonekset alkoivat, ja muuttui silloin naiseksi. Vai oliko hän tyttö?

        Äiti oli ja on edelleen ihminen, mikäli kyseenalaistetaan jokin tapa suhtautua sukupuoliin mies ja nainen, joudutaan kyseenalaistamaan myös perinteinen tapa.
        Haluaisitko sinä itseäsi kutsuttavan lisääntymiskykyiseksi naiseksi, ellet kykene saamaan lapsia? Hedelmöittävien osaltahan tilanne onkin sitten huomattavasti kinkkisempi ja heitä tulisikin kutsua miesoletetuiksi, ellei satavarmasti kyetä osoittamaan heidän toimineen hedelmöittäjänä.

        Nainen riittää. Ei sitä lisääntymiskykyä tarvitse toitottaa, se on ihan yksityisasia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nainen riittää. Ei sitä lisääntymiskykyä tarvitse toitottaa, se on ihan yksityisasia.

        Palstalla on tuotu esille, miten seksuaalivähemmistöjen sekä trans-sukupuolisten ihmisten sukupuolelle on merkityksellistä lisääntymiskyvyn puuttuminen.
        Mikäli lisääntymiskyvyn puuttuminen on merkityksellistä kyseisille viiteryhmille, on se toki sitä myös kaikille muillekin.
        Ihmiskunnan olemassaolon tulevaisuus on riippuvainen lisääntymisestä ja edelleen ihmetyttää miksi lisääntymiskyvyttömät ihmiset käyttävät lisääntymiskykyisten ihmisten sukupuolta?
        Siis vaikka ihmisen oman biologisen sukupuolen määrittely on epämääräinen, niin toisilta edellytetään täydellisyyttä.

        Siis miten epämääräinen, jos sinulla on penis, olet poika... Aikuisena mies. Jos vulva olet tyttö... Aikuisena nainen. Ei siihen tarvitse sekoittaa hedelmällisyyttä ollenkaan. Jos sieltä haaroista ei löydy kumpiakaan tai molemmat niin sukupuoli on muu. Jos taas haluat muutella sukupuoltasi , niin vika on psykiatrin alaa.

    • Anonyymi

      No mut jos tää oli sovittu hallitusohjelmassa niin...

      Eihän toi biologinen sukupuoli, jonka mukaan yhteiskunnassa on tietyt säännöt, siinä mitenkään muutu kun ihminen ilmoittaa sukupuoli-identiteettinsä olevankin jotain muuta!

      Eikö nyt olisi yksinkertaisinta pitäytyä virallisissa papereissa ja dokumenteissa tieteeseen perustuvissa tosiasioissa ja jos välttämättä halutaan niin lisätään sinne "papereihin" sitten kohta johon voi itse ilmoittaa kokemansa subjektiivisen kokemuksen sukupuolestaan.

      • Anonyymi

        Miksi ihmisen pitää ilmoittaa sukupuolekseen joku muu kuin se oikeasti on?
        Sehän on harhautusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ihmisen pitää ilmoittaa sukupuolekseen joku muu kuin se oikeasti on?
        Sehän on harhautusta.

        Onhan ihmisillä monenlaisia tuntemuksia MUTTA sehän tässä sukupuoliasiassa lienee suurin ongelma että tässä menee nyt virallisissa asiakirjoissa sekaisin biologinen sukupuoli ja ihmisen oma sukupuoli-identiteetti jonka hän siis "vain kokee omakseen".

        Kaiken lisäksi laki taitaa lähteä siitä että tämä kokemus voidaan "päivittää" kerran vuodessa jos siltä tuntuu?

        Juuri tästä on kysymys.

        Se, jolla on tarve usein päivittää oma sukupuolensa taitaa olla sen verran polla sekaisin, että enemminkin tarvitsisi psykiatrista hoitoa. Hoidon tarve tosin taitaa, kasvaa, koska nykyajan Lissukallet, jotka haluavat lasten suunnilleen tutti-ikäisinä päättää mitä suuntausta edustavat onnistuvat sotkemaan lasten päät jo alle kouluikäisinä.

        Yksikin kerta on minusta liikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ihmisen pitää ilmoittaa sukupuolekseen joku muu kuin se oikeasti on?
        Sehän on harhautusta.

        Minuakin ihmetyttää miksi joku lisääntymiskyvytön haluaa käyttää lisääntymiskykyisen ihmisen sukupuolta henkilötiedoissaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minuakin ihmetyttää miksi joku lisääntymiskyvytön haluaa käyttää lisääntymiskykyisen ihmisen sukupuolta henkilötiedoissaan.

        Koska hän on joko mies tai nainen.
        Sukupuoli on jo kohdussa.

      • Anonyymi
        aito_Iainen kirjoitti:

        Koska hän on joko mies tai nainen.
        Sukupuoli on jo kohdussa.

        Kohdussa oleva uuden elämän alku ei ole mies tai nainen, eikä voi vielä hedelmöittää/hedelmöittyä.
        Osaatko jo kertoa, miksi sellaistenkin ihmisten sukupuoleksi määritellään mies/nainen, jotka sukupuoliominaisuuksiltaan eivät kykene uuden elämän antamiseen?
        Eivät siis osallistu Luomiskertomuksen lisääntymistehtävään ihmiskunnan olemassaolon turvaamiseksi.

        Mitä jos menisit johonkin biologian alkeiskurssille?

      • Anonyymi
        aito_Iainen kirjoitti:

        Mitä jos menisit johonkin biologian alkeiskurssille?

        Mitäpä jos nyt kertoisit miten esimerkiksi vastasyntynyt hedelmöittyy tai hedelmöittää, kuten tuossa aiemmin annoin ymmärtää?
        Keskustellaanko nyt ihmisen biologisesta sukupuolesta, vai esimerkiksi uskonnollisesta sukupuolesta? Biologisesti mies hedelmöittää ja nainen hedelmöittyy, uskonnollisesti riittää kunhan pissaa kehonosalla, joka edes muistuttaa miehen penistä.

        Vastasyntynyt on joko tyttö tai poika.

      • Anonyymi
        aito_Iainen kirjoitti:

        Vastasyntynyt on joko tyttö tai poika.

        Niin on.

      • Anonyymi
        aito_Iainen kirjoitti:

        Vastasyntynyt on joko tyttö tai poika.

        Kerrotko nyt miten vastasyntynyt tyttö hedelmöittyy tai poika hedelmöittää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrotko nyt miten vastasyntynyt tyttö hedelmöittyy tai poika hedelmöittää?

        Ei mitenkään, tietäähän tuon nyt lapsikin. Miksi vänkäät päivänselvää asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mitenkään, tietäähän tuon nyt lapsikin. Miksi vänkäät päivänselvää asiaa.

        Kysyin aiemmin herra a-l:ltä "Mitäpä jos nyt kertoisit miten esimerkiksi vastasyntynyt hedelmöittyy tai hedelmöittää, kuten tuossa aiemmin annoin ymmärtää?
        Vastauksena hän kommentoi vastasyntyneiden olevan joko tyttö tai poika, aiemmin hän kirjoitti sukupuolen olevan sikiöllä jo kohdussa.

        Selkeästi hän tietää asioita joita tällainen tavallinen ihminen tiedä ja oletin hänellä olevan tietoa kyseisestä asiasta. Eikö sinustakin olisi tärkeää saada oikeasti tietää milloin ihmisestä tulee sukukypsä lisääntymään. Tähän asti virheellisesti kuvitellut sen liittyvän murrosikään.
        Herätysliikkeiden uudestisyntyneet ovat palstalla kertoneet heillä olevan Raamatunkohdista tietoa jota ei ole kirjoitettu Raamattuun ja se on salattua meiltä tavallisilta ihmisiltä.

        Mitä sinä olet vetänyt? Onko kusivehkeiden lisäksi jotain muutakin hukassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sinä olet vetänyt? Onko kusivehkeiden lisäksi jotain muutakin hukassa

        Kunhan yritän vastailla noihin teidän vesilastissa oleviin kommentteihin.
        Onko aihe sinulle kiusallinen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunhan yritän vastailla noihin teidän vesilastissa oleviin kommentteihin.
        Onko aihe sinulle kiusallinen?

        On tosi kiusallinen, voin suorastaan pahoin kun ajattelenkaan koko asiaa.

      • aito_Iainen kirjoitti:

        Vastasyntynyt on joko tyttö tai poika.

        "Vastasyntynyt on joko tyttö tai poika."

        Näinhän ne vunkkupiireis luulee, kun nitten tietotaso on muuteskin pari tuhatta vuotta jälessä. 🌹👀

      • Kynis kirjoitti:

        "Vastasyntynyt on joko tyttö tai poika."

        Näinhän ne vunkkupiireis luulee, kun nitten tietotaso on muuteskin pari tuhatta vuotta jälessä. 🌹👀

        Edelleen lapset syntyvät joko tytöiksi tai pojiksi.
        Tiedltkö mistä heidät erottaa?

      • aito_Iainen kirjoitti:

        Edelleen lapset syntyvät joko tytöiksi tai pojiksi.
        Tiedltkö mistä heidät erottaa?

        Tiiätkö ees sitäkään, et on sellasiikin vauvoi, joitka on toiselta kyljeltään tytsyi, toiselta poikii? Jos sikiönkehityksen induktioaineena on testosteroni, syntyy poika. Jos on vain toisella kyljellä, syntyy kaksisukupuolinen.

        Vunkkuteorioilla ei päihitetä nykyistä tieteellistä tietoa. 🌹👀

        Miten pojan kylki eroaa tytön kyljestä?

      • aito_Iainen kirjoitti:

        Miten pojan kylki eroaa tytön kyljestä?

        Erottaa juuri sukupuolielimistä. 🌹👀

      • Kynis kirjoitti:

        Erottaa juuri sukupuolielimistä. 🌹👀

        Sukuelimet eivät sijaitse kyljissä. 😹

      • aito_Iainen kirjoitti:

        Sukuelimet eivät sijaitse kyljissä. 😹

        Sisäiset sukuelimet ovat parilliset, sijaitsevat juuri kyljissä. Aito_laisella ei ole haluakaan oppia biologiaa, vaan väitellä. Turha jatkaa.

        On toinenkin tie, jos on havainnut mahdottomaksi nykyisen tiedon vääntämisen mennyttä tietoa vastaavaksi. Voi kysyä, olikohan raamatunkirjoittajilla muutakin sanomista kuin aikansa luonnontieteellinen tietotaso. 🌹👀

      • Anonyymi
        Kynis kirjoitti:

        Että sisäiset sukuelimet ovat kyljissä,,, ja esiinnyt suurena asiantuntiana🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohdussa oleva uuden elämän alku ei ole mies tai nainen, eikä voi vielä hedelmöittää/hedelmöittyä.
        Osaatko jo kertoa, miksi sellaistenkin ihmisten sukupuoleksi määritellään mies/nainen, jotka sukupuoliominaisuuksiltaan eivät kykene uuden elämän antamiseen?
        Eivät siis osallistu Luomiskertomuksen lisääntymistehtävään ihmiskunnan olemassaolon turvaamiseksi.

        Nykyisin miehetkin voivat synnyttää!
        Syntyjään nainen käyttää hormooneja ja kirurgia apunaan ja
        ulkonäkö on miehen, mutta kohtu on jäljellä, joten pulla uuniin!

        Mitä näistä lapsista tulee, kun äitiä on hormoonihoidettu ties miksi
        ja kaikenmaaikman myrkyt, silikonit, täytteet kehossa?
        Täytyyhän niiden vaikuttaa sikiön kehitykseen!

        Kirjoitanpa tähän samaan syssyyn, että meidän uimahallissa lukee lappu ovella, että miespuolinen siivooja voi tulla naisten puolelle!
        Kivaa! Saunomisen rauha ja rentoutuminen meni minulta.
        Ei auta, että miehellä on vaatteet, kun minä en halua näyttää kaikkea Luojalta saamaani ja nykyisin kun voidaan valokuvata, niin pääsee porrnosivuille kaikkien pällisteltäväksi.
        Kun niitä raiskauksiakin tapahtuu uimahalleissa, niin valokuvaus on pieni rike!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin on.

        Vastasyntynyt on tyttö tai poika lääkärien mukaan normaalisti.
        Voi olla aluksi valinnanvaraisesti tyttö tai poika!
        Ennen setä lääkärillä oli valta päättää kumpi kampi.
        Nykyisin vanhemmille annetaan se valta, kumpaa haluavat.
        Toisinaan taas toinen vaihtoehto on luonnollisempi, terveempi.
        Siinä on ihmisen mahdollisuuksia kerrakseen!

      • Anonyymi
        aito_Iainen kirjoitti:

        Miten pojan kylki eroaa tytön kyljestä?

        Pojan kyljestä puuttuu yksi kylkiluu!
        Tyttö on, jos on kaikki kylkiluut tallella.
        Siitä se katsotaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyisin miehetkin voivat synnyttää!
        Syntyjään nainen käyttää hormooneja ja kirurgia apunaan ja
        ulkonäkö on miehen, mutta kohtu on jäljellä, joten pulla uuniin!

        Mitä näistä lapsista tulee, kun äitiä on hormoonihoidettu ties miksi
        ja kaikenmaaikman myrkyt, silikonit, täytteet kehossa?
        Täytyyhän niiden vaikuttaa sikiön kehitykseen!

        Kirjoitanpa tähän samaan syssyyn, että meidän uimahallissa lukee lappu ovella, että miespuolinen siivooja voi tulla naisten puolelle!
        Kivaa! Saunomisen rauha ja rentoutuminen meni minulta.
        Ei auta, että miehellä on vaatteet, kun minä en halua näyttää kaikkea Luojalta saamaani ja nykyisin kun voidaan valokuvata, niin pääsee porrnosivuille kaikkien pällisteltäväksi.
        Kun niitä raiskauksiakin tapahtuu uimahalleissa, niin valokuvaus on pieni rike!

        Hedelmöittynyt ja raskaaksi tullut synnyttämiskykyinen ihminen voi synnyttää, kutsutaan häntä sitten mieheksi tai naiseksi.

      • Kynis kirjoitti:

        Sisäiset sukuelimet ovat parilliset, sijaitsevat juuri kyljissä. Aito_laisella ei ole haluakaan oppia biologiaa, vaan väitellä. Turha jatkaa.

        On toinenkin tie, jos on havainnut mahdottomaksi nykyisen tiedon vääntämisen mennyttä tietoa vastaavaksi. Voi kysyä, olikohan raamatunkirjoittajilla muutakin sanomista kuin aikansa luonnontieteellinen tietotaso. 🌹👀

        Sukuelimet eivät suvaitse kyljissä.
        Ihan turhaan selostat.

        Korjaan hieman:
        Sukuelimet eivät sijaitse kyljissä.
        Ihan turhaan selostat.

      • aito_Iainen kirjoitti:

        Korjaan hieman:
        Sukuelimet eivät sijaitse kyljissä.
        Ihan turhaan selostat.

        Vaikka kuinka korjaat, et saa raamatunaikuisesta tiedosta käyttökelpoista. 🌹👀

      • Kynis kirjoitti:

        Vaikka kuinka korjaat, et saa raamatunaikuisesta tiedosta käyttökelpoista. 🌹👀

        Nyt puhun tämän päivän anatomian tiedoista.

      • aito_Iainen kirjoitti:

        Korjaan hieman:
        Sukuelimet eivät sijaitse kyljissä.
        Ihan turhaan selostat.

        Sitku sen tieto on vuosituhansien takaa, nii se luulee, et me kyöpelitki ollaan olemassa, mut ei molla. Ja sit se pelkää meitä ihan turhaan, ku ei molla ilkei vaan herttasii. Nii et semmosii ne kahedorgat niiku on. Terv. Kyöpeli 👻

      • Anonyymi
        Kynis kirjoitti:

        Vaikka kuinka korjaat, et saa raamatunaikuisesta tiedosta käyttökelpoista. 🌹👀

        Ei sinustakaan saa käyttökelpoista.

      • Kynis kirjoitti:

        Sitku sen tieto on vuosituhansien takaa, nii se luulee, et me kyöpelitki ollaan olemassa, mut ei molla. Ja sit se pelkää meitä ihan turhaan, ku ei molla ilkei vaan herttasii. Nii et semmosii ne kahedorgat niiku on. Terv. Kyöpeli 👻

        Kyllä se ihan tämän päivän anatomian tieto on.

        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Sukupuolielin

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei sinustakaan saa käyttökelpoista.

        Ei tarvitse saada kun olen jo,

      • Anonyymi
        aito_Iainen kirjoitti:

        Ei tarvitse saada kun olen jo,

        Et sinä ole, sinä vain luulet niin sukuelin asianluulia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sinä ole, sinä vain luulet niin sukuelin asianluulia.

        Missä sinun sukuelimesi sitten sijaitsee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä sinun sukuelimesi sitten sijaitsee?

        Tule katsomaan,jos olet nainen niin saat vetää siinä leukoja.

    • Anonyymi

      Jos ei pysty erottamaan oikeaa tapausta pellestä niin mitä sitten?

      • Anonyymi

        Kuka ei erota?

    • Anonyymi

      Eli toisinsanoen sinun mielestäsi naispuoliset saavat kyllä muuttaa sukupuolensa mieheksi ja mennä miesten suihkutiloihin, mutta miehet eivät saa muuttaa sukupuoltaan naispuoliseksi ja mennä naisten suihkutiloihin? Ketähän se tässä syrjitäänkään? sitäpaitsi väitätkö muka sitten ettei ole kaikenmaailman puumanaisia, jotka vaihtaa sukupuoltaan vain päästäkseen kyttäämään nuoria poikia sinne suihkutilaan? Ihan varmasti on.

      • Anonyymi

        Missä niin sanottiin?????

      • "...sitäpaitsi väitätkö muka sitten ettei ole kaikenmaailman puumanaisia, jotka vaihtaa sukupuoltaan vain päästäkseen kyttäämään nuoria poikia sinne suihkutilaan? "

        :D Tosiaan! Nuoret miehet ovat uhattuna...

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        "...sitäpaitsi väitätkö muka sitten ettei ole kaikenmaailman puumanaisia, jotka vaihtaa sukupuoltaan vain päästäkseen kyttäämään nuoria poikia sinne suihkutilaan? "

        :D Tosiaan! Nuoret miehet ovat uhattuna...

        Sinähän olet mies?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän olet mies?

        Ja sinustako on vasta kasvamassa sellainen?

    • Anonyymi

      Jo tällaiset lakiesitykset ovat esimerkki syvästä rappiotilasta.

    • Hyvin E-R K kirjoittaa.

      • Anonyymi

        Aidoilla on aitojen murheet ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aidoilla on aitojen murheet ?

        Kyllä tuo aloituksen murhe on varsinkin lasten vanhempien murhe.

      • Anonyymi
        aito_Iainen kirjoitti:

        Kyllä tuo aloituksen murhe on varsinkin lasten vanhempien murhe.

        Lapsiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta oli pitkään yhteiskuntamme vaiettu sairaus ja sitä tekevät tälläkin hetkellä käsittääkseni aivan muut kuin trans-ihmiset. Sen julkituomisesta te aidot Uudestisyntyneet Jeesuksen seuraajat ette kuitenkaan vaikuta kovin kiinnostuneilta.

        Jokainen lapsi ansaitsee saada elää lapsuutensa lapsena, joutumatta kohtaamaan keneltäkään aikuiselta seksuaalista väkivaltaa missään muodossa.

        Etkö vieläkään ole lukenut aloitusta.

      • Anonyymi
        aito_Iainen kirjoitti:

        Etkö vieläkään ole lukenut aloitusta.

        Luin toki, siitä vain ei avautunut miksi ennen kyseisen trans-lain voimaantuloa tyttöjen ja naisten kokemaan seksuaaliseen ahdisteluun et sinä eivätkä muutkaan Uudestisyntyneet Jeesuksen seuraajat ole puuttuneet.
        Edelleen seksuaalinen häirintä-, ahdistelu- ja väkivalta ovat rikoksia.
        Voidaan kysyä, miksi aloituksessa mainitun tytön kerrotaan säikähtäneen? Oliko hänellä kokemuksia seksuaalisesta väkivallasta miesten taholta, joka aiheutti aivan terveen johtopäätöksen ja hän suojeli itseään poistumalla sekä jättämällä harrastuksensa.
        Siis oliko mies oikeasti vaaraksi tytölle, vai olettiko hän jostakin syystä niin?

        Et sitten ymmärtänyt lukemaasi.

      • Anonyymi
        aito_Iainen kirjoitti:

        Et sitten ymmärtänyt lukemaasi.

        Todellakaan en ymmärrä, miksi kyseisestä asiasta on tehty näin vaikea.
        Ihmisen sukupuoli-identiteetti on yksilöllinen ja henkilökohtainen kokemus, eikä sukupuoli-identiteetin tai sen pysyvyyden kokemukselle ole olemassa objektiivista mittaustapaa.

        Mikäli keskustellaan ihmisen biologisesta sukupuolesta, voidaan kysyä miksi ihmisille jotka eivät kykene lisääntymään, määritellään lisääntymiskykyisten ihmisten sukupuoli.
        Tietenkin jos sukupuolella ei ole mitään merkitystä, se voidaan määritellä vaikkapa pissaamiseen käytettävien kehonosien perusteella.
        Ihmiskunnan olemassaolon turvaamiseksi tarvitaan lisääntymiskykyisiä miehiä ja naisia.

        Aloituksessa esitetyt epäkohdat ovat olleet yhteiskuntamme riesana aivan muiden kuin trans-ihmisten vuoksi. Teitä uudestisyntyneitä Jeesuksen seuraajia ei ole juurikaan näkynyt puolustamassa tyttöjen ja naisten oikeuksia aikaisemmin.

        "... ei avautunut miksi ennen kyseisen trans-lain voimaantuloa tyttöjen ja naisten kokemaan seksuaaliseen ahdisteluun et sinä eivätkä muutkaan Uudestisyntyneet Jeesuksen seuraajat ole puuttuneet. "

        Niinpä. Kun on omaksunut tuon antigender ideologian ja jopa uskonnon kautta, niin silloin vain vastustaminen on olennaista - ei niinkään totuus tai todellinen elämä.

      • Mummomuori2 kirjoitti:

        Eiköhön se biologisen sukupuolen kiistäminen ole sitä antigenderiä? 😹

      • Anonyymi
        aito_Iainen kirjoitti:

        Eiköhön se biologisen sukupuolen kiistäminen ole sitä antigenderiä? 😹

        Tarkoitatko biologisen sukupuolen kiistämisellä ihmisiä jotka eivät kykene saamaan lapsia, mutta käyttävät sellaisten ihmisten sukupuolinimikettä jotka saavat lapsia?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko biologisen sukupuolen kiistämisellä ihmisiä jotka eivät kykene saamaan lapsia, mutta käyttävät sellaisten ihmisten sukupuolinimikettä jotka saavat lapsia?

        Missä minä niin sanoin?

      • Anonyymi
        aito_Iainen kirjoitti:

        Missä minä niin sanoin?

        Missä minä olen väittänyt sinun sanoneen jotakin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellakaan en ymmärrä, miksi kyseisestä asiasta on tehty näin vaikea.
        Ihmisen sukupuoli-identiteetti on yksilöllinen ja henkilökohtainen kokemus, eikä sukupuoli-identiteetin tai sen pysyvyyden kokemukselle ole olemassa objektiivista mittaustapaa.

        Mikäli keskustellaan ihmisen biologisesta sukupuolesta, voidaan kysyä miksi ihmisille jotka eivät kykene lisääntymään, määritellään lisääntymiskykyisten ihmisten sukupuoli.
        Tietenkin jos sukupuolella ei ole mitään merkitystä, se voidaan määritellä vaikkapa pissaamiseen käytettävien kehonosien perusteella.
        Ihmiskunnan olemassaolon turvaamiseksi tarvitaan lisääntymiskykyisiä miehiä ja naisia.

        Aloituksessa esitetyt epäkohdat ovat olleet yhteiskuntamme riesana aivan muiden kuin trans-ihmisten vuoksi. Teitä uudestisyntyneitä Jeesuksen seuraajia ei ole juurikaan näkynyt puolustamassa tyttöjen ja naisten oikeuksia aikaisemmin.

        Patriarkaalinen hierarkia! Järjestys on A & O.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Missä minä olen väittänyt sinun sanoneen jotakin?

        Olet vastuussa jokaisen Anonyymin Paloopään kirjotuksista kun samaistut häneen. 😹

      • Anonyymi
        aito_Iainen kirjoitti:

        Olet vastuussa jokaisen Anonyymin Paloopään kirjotuksista kun samaistut häneen. 😹

        Eihän palstalla esiinny kyseisiä nimimerkkejä (Anonyymin Paloopää) kuin ainoastaan sinun kommenteissasi, miksi minun pitäisi olla vastuussa sinun kirjoituksistasi ja todellakaan en samaistu sinuun.

    • "Tämä esimerkki ei ole Suomesta, vielä. Islannista ja Britanniasta se on."

      Se ei ole esimerkki Islannista tai Briteistäkään vaan ilmeisesti avaajan mielikuvituksesta.

      • Jos noin varma olet niin varmaan esität väitteesi Korholalle itselleen?

      • Anonyymi

        Väitätkö, että Korhola valehtelee Usarin blogissa?

      • "Se ei ole esimerkki Islannista tai Briteistäkään vaan ilmeisesti avaajan mielikuvituksesta."

        En kyllä löytänyt mistään tuohon faktaa.

      • Mummomuori2 kirjoitti:

        "Se ei ole esimerkki Islannista tai Briteistäkään vaan ilmeisesti avaajan mielikuvituksesta."

        En kyllä löytänyt mistään tuohon faktaa.

        Samaa mietinkin.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        "Se ei ole esimerkki Islannista tai Briteistäkään vaan ilmeisesti avaajan mielikuvituksesta."

        En kyllä löytänyt mistään tuohon faktaa.

        Et tietenkään kun ne lakaistaan maton alle kuiten kaikki Setan agendalle negatiivinen.

      • aito_Iainen kirjoitti:

        Jos noin varma olet niin varmaan esität väitteesi Korholalle itselleen?

        Jos hänellä olisi mitään todistetta aiheesta olisi hän varmasti maininnut sen, mutta ei viitsinyt :)

        Korhola ilmeisesti tahallaan "muunneltua totuutta" levittäessään on tekemässä sitä tahallaan, mutta toisaalta onneksi ei ole pystynyt saamaan muutettua asioita keksittyjen uskomuksiensa perusteella :)

      • Oudoksuva kirjoitti:

        Ota häneen yhteys tai tee rikosilmoitus poliisille.

      • NenutsuNeessander kirjoitti:

        Ota häneen yhteys tai tee rikosilmoitus poliisille.

        Miksi? Hän ei tehnyt tarpeeksi täsmällistä väitettä että se menisi edes kenenkään kunnianloukkauksen piikkiin ja hänellä on Suomen lain mukaan oikeus puhua "muunneltua totuutta" seuraajilleen niin kauan kuin ei riko muita lakeja.

        Ihan kuule siksi, että lopetat valehtelun.

    • Anonyymi

      Tytöt pääsevät inttiinkin ilman translakia, mutta naiseksi vaihtaneet miehet eivät joudu sinne.

      • Ehkä armeijasta pitäisi tehdä muutenkin palkallinen ja ammattina sotilas tai lisäkoulutus muun ammatin oheen, ikään kuin ammattiin opiskelu johon menevät he joita kiinnostaa.

    • Anonyymi

      Jeesus omasi tyypillisen transun piirteet; pitkät hiukset ja pukeutui mekkoon.

      • Missä kerrotaan Jeesuksen hiuksista ja mekosta?

      • Anonyymi

        Nasiirit eivät saaneet leikata hiuksiaan nasiirilupauksen aikana.
        Eivät saaneet juoda viiniäkään, mutta Jeesus kumppaneineen joi!
        Joten ei olesanottua, että Jeesuksella oli pitkät hiukset!
        Jeesus vain kuvataan heiveröksi, naiselliseksi, vaikka oli ikänsä raskaan työn tekijä, lautamiehen poika, joka työskenteli fyysisesti aina
        30-vuotiaaksi. kalastajilta vaadittiin myös voimia myrskyissä.
        Ei siinä työssä heiveröt kestäneet. Eikä hienohelmat kyenneet.

    • Anonyymi

      Aallonlaki on juurikin yhtä pahasta kuin omertan.

    • Anonyymi

      Herranen aika mihin vihervassut ovat maata viemässä. Se aate edustaa tuhoa. Toistan Tuhoa.

      • Anonyymi

        Vasemmistoaate on sekasorron aate.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasemmistoaate on sekasorron aate.

        Laulu Kansainvälinen / Internationaali:
        "Alas lyökää koko vanha maailma ja valta meidän silloin on!"

        Vasemmisto tuhoaa, ei rakenna.

    • Anonyymi

      Pitää muuttaa pukuhuonetiloihin pelkät sukupuolielimien kuvat.

      Jokainen vertaa niihin genitaalejaan ja ohjautuu oikeaan paikkaan sen mukaan.

      Samoilla genitaleilla varustetut samalle puolelle, liikkui päässä sitten ihan mitä vaan.

      Kyllä jokaisen täytyy pystyä pukeutumaan samoissa tiloissa kun muutkin samanlaiset elimet omaavat. Niinhän se on aina ollut.
      Jos on menossa leikkurille, tulee operaation jälkeen sinne pukkariin missä muutkin samanlaiset genitaalit omaavat on.

      Helppoa, ja normaalia😁

      • Anonyymi

        Hyvä idea!

      • Anonyymi

        Tarkoitatko oikeasti ettet kykene hallitsemaan omaa seksuaalista käyttäytymistäsi vastakkaista sukupuolta olevien alastomuuden aikana? Ehkä käyt varmistamassa lääkäriltä, ettei käyttäytymisesi ala muuttua vaaralliseksi toisille ihmisille.
        Aika olemattomana pidän miestä, joka ei kykene hillitsemään himojaan ja yrittää saada seksiä muilta kuin omalta vaimoltaan.

        Minusta hän puhui sinusta, sinusta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta hän puhui sinusta, sinusta!

        Kultapieni, ei minulle ole ongelmaa olla yhteissaunassa vastakkaista sukupuolta olevien ihmisten kanssa, ei minun vuokseni tarvitse laitella pesuhuoneen ja saunan oville genitaalien kuvia kuten tuossa aiemmin ehdotettiin.
        Alastomuus vastakkaista sukupuolta olevien kanssa vaikuttaa olevan teille ongelmallista, miksi? Eikö oma puoliso olekaan ainoa rakkautenne ja kiintymyksenne kohde mikäli muita alastomia ihmisiä tulee läheisyyteenne?

        Oletko koskaan kuullut rikoksesta jota nimitetään raiskaukseksi.

      • "Jokainen vertaa niihin genitaalejaan ja ohjautuu oikeaan paikkaan sen mukaan. "

        Justiin. Entä jos laitettaisiin vielä "genitaalipoliisit" joka ovelle, jotka sitten tarkistaisivat tilanteen jokaiselta?

        Huokaus näitä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko koskaan kuullut rikoksesta jota nimitetään raiskaukseksi.

        Jokainen joka on joutunut miehen seksuaalisen väkivallan kohteeksi on 100% liikaa ja se vaan jättää jälkensä uhriin ja hänen käyttäytymiseensä.
        Seksuaalista väkivaltaa ovat tehneet ja tekevät edelleenkin valtaosin muut kuin Trans-ihmiset oikeuksineen ja tässäkin tapauksessa pitäisi nähdäkseni yrittää korjata ongelmaihmisten juurisyitä ja mahdollistaa mahdollisimman normaali elämä kaikille muille.
        Eikö sinustakin vaikuta aika kummalliselta miten lasten ja naisten suojelemista miesten seksuaaliselta väkivallalta yleisissä sauna- ja suihkutiloissa ei ole nostettu vastaavalla tavalla esille jo ennen Trans-lain esittelyä, vaikka se on ollut ongelma jo pitkään?

        Missä se on ollut ongelma jo pitkään? Unohdit muuten kokonaan naisten tekemät seksuaalirikokset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä se on ollut ongelma jo pitkään? Unohdit muuten kokonaan naisten tekemät seksuaalirikokset.

        Jokainen, joka on seksuaalista väkivaltaa mieheltä, tietää mistä kirjoitin.
        Kirjoitinko mielestäsi kohdanneeni seksuaalista väkivaltaa naiselta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen, joka on seksuaalista väkivaltaa mieheltä, tietää mistä kirjoitin.
        Kirjoitinko mielestäsi kohdanneeni seksuaalista väkivaltaa naiselta?

        Et, etkä myöskään mieheltä.

    • Anonyymi

      Kohta tämä hullutus loppuu, kun Jumala on ottamassa maansa takaisin, raamatun alkuperäisen tarkoituksen mukaan.

    • Anonyymi

      Eihän tämä ole vielä mitään siihen hullutukseen kun uskovat eivät edes vielä tiedä sitä miten heidät pitäisi kastaa.

      • Anonyymi

        Todella avuton yritys…..

    • Anonyymi

      Loppuisiko maailmasta naiset, jos sukupuolen voisi vaihtaa kännyllä? Kun miehet saavat parempaa palkkaa.

      • Anonyymi

        Eikö miehet halua enemmän olla naisia kuin naiset miehiä?

    • Anonyymi

      Sukupuolet pitäisi poistaa,olisi vain henkilöitä.

      • Anonyymi

        Miksi?
        Minä ainakin haluan olla nainen/äiti, jollaiseksi olen syntynyt.

    • Anonyymi

      Onhan se hyvä, että pedofiilit saa laillisesti katsella kohteitaan, kunhan vaan tekevät väestörekisteriin ilmoituksen.

      • Anonyymi

        Kyllä se uusi laki avaa ovet kaikenlaisille pervoille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se uusi laki avaa ovet kaikenlaisille pervoille.

        Se on oikein!
        "Tasa-arvoisessa" yhteiskunnassa pervessien pitää saada toteuttaa iljetyksiään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on oikein!
        "Tasa-arvoisessa" yhteiskunnassa pervessien pitää saada toteuttaa iljetyksiään.

        Hyi helevata!

    • Anonyymi

      Eiköhän täällä junttilassa ole jo aikakin siirtyä yhteissaunoihin ja -vessoihin, ihminen ei tosiaan ole yhtä kuin sukupuolensa. Ne joille tämä on liikaa painukoot Venäjälle.

    • Anonyymi

      Vihreiden tehtävä on määritellä kaikkien ihmisten sukupuoli, ei sitä voi kuka tahansa tehdä.

    • Anonyymi

      Kyllä, nyt tarvittaisiin vaan niitä naisia ja tyttöjä.

    • Tarkistetaanko uimahallissa henkkarit? Että näkyy sukupuolimerkintä?

      • Anonyymi

        No tohahan sinä toivot.
        Tosin eihän se mitåån muuta olet "mies" mutta so gay .

      • Anonyymi kirjoitti:

        No tohahan sinä toivot.
        Tosin eihän se mitåån muuta olet "mies" mutta so gay .

        Täällä mouhotaan pedareista, jotka pääsee tyttöjen pukkariin. Entäs ne pikkupojat joiden kanssa sedät nytkin myös mahdolliset pedarit ovat pukuhuoneissa?

        Pojillako ei oo väliä?

      • Anonyymi
        G-LoveR kirjoitti:

        Täällä mouhotaan pedareista, jotka pääsee tyttöjen pukkariin. Entäs ne pikkupojat joiden kanssa sedät nytkin myös mahdolliset pedarit ovat pukuhuoneissa?

        Pojillako ei oo väliä?

        No entäs ne tädit, jotka menevät miesten puolen pukkariin? Eikö sillä olekaan väliä????

      • Anonyymi kirjoitti:

        No entäs ne tädit, jotka menevät miesten puolen pukkariin? Eikö sillä olekaan väliä????

        Tädit taitaa vähemmän syyllistyä pedofiliaan. Yleensä muutenkin ahdisteluun.

        Eiköhän uikilla ole jatkossa vartijat, jotka heittää niskaperse otteella sekoilijat pihalle roolaamaan. 😁

        Ovat hyvässä maineessa jo muutoinkin.

      • Anonyymi
        G-LoveR kirjoitti:

        Tädit taitaa vähemmän syyllistyä pedofiliaan. Yleensä muutenkin ahdisteluun.

        Eiköhän uikilla ole jatkossa vartijat, jotka heittää niskaperse otteella sekoilijat pihalle roolaamaan. 😁

        Ovat hyvässä maineessa jo muutoinkin.

        Työpaikalla mieskollega ehdotti muina miehinä yhteistä saunotteluhetkeä uimahallin yksityisellä saunaosastolla ja kun naurahdin ettei mulla ole sellaiseen tarvetta hänen kanssaan, hän suuttui.
        Miehet ovat kummallisia.

        Mitäs se siitä suuttuu!?

      • Anonyymi
        G-LoveR kirjoitti:

        Mitäs se siitä suuttuu!?

        Samaa ihmettelin, jolloin tokaisi ettei hän voi mun kanssani keskustella mistään järkevästä kun olen tosikko.
        Siihen asti tosi mukava ja asiallinen tyyppi, tällain ne asiat vaan menee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa ihmettelin, jolloin tokaisi ettei hän voi mun kanssani keskustella mistään järkevästä kun olen tosikko.
        Siihen asti tosi mukava ja asiallinen tyyppi, tällain ne asiat vaan menee.

        Älä yleistä. Minä ainakin ujona miehenä olisin ehdottanut vain yhdyntää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä yleistä. Minä ainakin ujona miehenä olisin ehdottanut vain yhdyntää.

        Ainakin sinulla on ujoksi mieheksi miehekkään suuret kirjoitukset, kielineekö kyseisen teon korostaminen mahdollisesti sitten vaatimattomasta varustelusta tai ihan vaan tavanomaista suuremmasta suusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin sinulla on ujoksi mieheksi miehekkään suuret kirjoitukset, kielineekö kyseisen teon korostaminen mahdollisesti sitten vaatimattomasta varustelusta tai ihan vaan tavanomaista suuremmasta suusta.

        Missä minä korostan ja mitä, saunaaminen on yliarvostettua hommaa, naiminen nastaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä minä korostan ja mitä, saunaaminen on yliarvostettua hommaa, naiminen nastaa.

        Etkö siis tiedä mitä 13:08:31 kirjoitit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö siis tiedä mitä 13:08:31 kirjoitit?

        Missä siinä korostetaan ja mitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä siinä korostetaan ja mitä.

        Tunnistatko: >>ujona miehenä olisin ehdottanut vain yhdyntää<<
        Miehisen kykysi korostaminen tosin vaikuttaa ainoastaan säälittävältä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunnistatko: >>ujona miehenä olisin ehdottanut vain yhdyntää<<
        Miehisen kykysi korostaminen tosin vaikuttaa ainoastaan säälittävältä.

        Enhän minä korosta mitään, en minä tarvitse saunaa naisen lämmittämiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enhän minä korosta mitään, en minä tarvitse saunaa naisen lämmittämiseen.

        Tietenkään et, ethän sinä tarvitse saunaakaan naisen lämmittämiseen :)
        Jäihin pudonneen naisen kohdalla tuo on ihan tervettä ajattelua, kylmettyneelle ihmiselle voi olla kohtalokasta viedä hänet kuumaan saunaan.

    • Anonyymi

      Voiko naissiivooja kieltäytyä miesten puolten siivouksesta jos katsoo sen ylittävän sietokykynsä.

      • Anonyymi

        Totta kai, se on työnantajan kanssa sovittava asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta kai, se on työnantajan kanssa sovittava asia.

        no voiko miessiivooja olla naisten puolella uimahallissa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no voiko miessiivooja olla naisten puolella uimahallissa

        Riippuu varmaan munista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riippuu varmaan munista.

        Suomalaisen miehen "varustusta" tuskin kukaan edes huomaa, joten miksi se haittaisi ketään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaisen miehen "varustusta" tuskin kukaan edes huomaa, joten miksi se haittaisi ketään.

        Mitä jos vika onkin sinun toosassasi, onko se kuin saapasvarsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä jos vika onkin sinun toosassasi, onko se kuin saapasvarsi?

        Saappaanvarrestako sinä olet syntynyt?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kysymys kuuluukin, onko miessukupuoli pahan alku ja juuri. Tekeekö naiset tuollaista?

    • Anonyymi

      ketä kiinnostaa, suvatkit päätti näin, ole hiljaa.

    • Anonyymi

      Kiitos, aloittaja tämän aiheen hyvästä kuvauksesta ja käsittelystä!
      Valitettavasti en ehdi lukemaan kuin silmäten aloituksen, mutta omat kokemukseni ovat, että kovana saunojana olen nyt oppinut katsomaan naisia haarojen väliin suihkussa.
      Suuri pyyhe lähellä ja lähden karkuun niin pian kuin näen "kulkuset" jollain "naisella". Turvallisuus naisten huoneissa on mennyt.
      Kuka tahansa mies voi sipaista huulipunaa ja väittää olevansa nainen ja ovet avautuvat kuin "sesam aukene"!
      Tunnen erään miehen, jonka lääkärit tekivät naiseksi.
      Työpaikoilla ei haittaa, kun molemmat sukupuolet kykenevät samoihin suorituksiin, mutta yksityiselämässä on eri asia, sillä minulla on eri odotteita miehiltä ja naisilta ystävyyssuhteissa!
      Silloin haluan tietää sen syntymässä saadun sukupuolen.
      Minä olen Itämern keisarinna, kun kerran sitä haluan ja niin sanon!
      Kumartakaa syvään edessäni ja pitäkää silmäänne alas luotuina!

      • Anonyymi

        Se olisi helppo hoitaa. Uimahalliin yms kyltit, jossa kuva, niille joilla on kulkuset, menevät toiseen pukkariin, ja ne joilla ei, menevät toiseen.
        Sama juttu julkisvessoissa. Kulkusporukka toiseen ja ilman niitä toiseen.
        Silloin ei kenelläkään voi olla valittamista.

    • Anonyymi

      Olen sitä mieltä, että näille trans-ihmisille tulee olla omat WC , sauna ja peseytymistilat ja omat sarjat urheilussa samoin kuin miehillä ja naisillakin on. Pitäähän sitä taata kaikkien ihmisoikeudet turvallisuus ja tasa-arvo.

      • Niinhän se periaatteessa hyvä oliskin, mutta sitten joku suuttuu kun häntä kohdellaan transsukupuolisena, vaikka on nainen tai mies transition jälkeen? Jollekin se on arka asia ja transition haluaa unohtaa ja elää sitä sukupuoltaan varjoitta minkä on "valinnut".

      • Anonyymi
        G-LoveR kirjoitti:

        Niinhän se periaatteessa hyvä oliskin, mutta sitten joku suuttuu kun häntä kohdellaan transsukupuolisena, vaikka on nainen tai mies transition jälkeen? Jollekin se on arka asia ja transition haluaa unohtaa ja elää sitä sukupuoltaan varjoitta minkä on "valinnut".

        Se unohtaminen voipi olla loppuelämän projekti,eikä varmaan riitäkään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se unohtaminen voipi olla loppuelämän projekti,eikä varmaan riitäkään.

        Mahdollisesti, riippuu varmaan ihmisestä miten kaikkeen mukautuu ja sopeutuu.

    • Anonyymi

      Kukahan nainen haluaa olla samassa saunassa tai suihkutilassa sarjakuristaja Penttilän kanssa? Se käyttää nykyään naisen nimeä.

      • Anonyymi

        Koetko oikeasti Translain muutoksen aiheuttavan sinulle mainitsemasi uhkaavan tilanteen?

    • Anonyymi

      Ilmaiset ehkäisyt , vapaa abortti eli murha ja viimeiseksi tämä translaki on tämän vihervasemmisto hallituksen päähän pisto,joka vie lopulliseti kansan kiroukseen. Vielä uusi järkytys kun vasuri opetusministerin Andressonin toimesta ollaan painattamassa uusi 7-9 luokan oppilaille uutta sukupuoli oppikirjaa. Ei siis ihme että nuoriso ja lapset ahdistuvat ja koko kansa on pian eksyksissä.

      • Anonyymi

        Ilmaisen ehkäisyn voidaan ajatella vähentävän lain mukaan toteutettuja raskauden keskeytyksiä, jotka eivät siis ole murhia kuten aiempi kirjoittaja väittää.
        Voisitko myös avata millaiseen kiroukseen koet Translain Suomen kansan vievän, seksuaalirikollisia Suomessa on ollut ja käsittääkseni he pääsääntöisesti vaikuttavat olevan muita kuin Trans-ihmisiä.
        Mainitsemiisi ikäluokkiin kuuluville on tärkeää saada tutkittua kasvatuksellista tietoa sukupuoliin liittyen ihan jo nuorten suojelemiseksi kansakuntamme pitkään vaietulta sairaudelta, seksuaaliselta väkivallalta ja häirinnältä.
        Lapset ja nuoret ovat eksyksissä meidän aikuisten kyvyttömyydestä johtuen kasvattaa nuoriamme tähän aikakauteen soveltuvalla tavalla, ja siinä voidaan nähdä epäonnistumisia aivan kaikenlaiseen vanhemmuuteen kuuluvissa asioissa.
        Lapset siis pakotetaan syntymään vanhemmilleen, jotka eivät kykene hoitamaan kasvatusvelvollisuuttaan lasten ja nuorten ohjaamiseksi terveille elämäntavoille. Jokainen voi nähdä miten paljon lasta ja nuorta auttaa kivittäminen Raamatulla, pahentaa vaan asioita.

    • Anonyymi

      Mistä niille naispuolisille miehiksi tehdyille saadaan penis- silikonistako?

      • Neopenis, ehkä joskus tulevaisuudessa laboratoriossa kasvatettu aito penis?

        Kyllä jotkut käyttää packereitakin.

      • Uuden lain mukaan ei edes tarvitse mitään leikkauksia.

      • Mummomuori2 kirjoitti:

        Uuden lain mukaan ei edes tarvitse mitään leikkauksia.

        Leikkaukset on olleetkin vapaaehtoisia, mutta hormonit on lykätty käyttöön, jos hakee diagnoosin transpolilta. Mistä se diagnoosi aina haetaan, ainakin toistaiseksi vielä.

        Hormoneja on kuulemma kirjoitelleet muutkin lekurit, kuin transpolin. Tiedä sitten miten ok ja luvallista se on.

      • G-LoveR kirjoitti:

        Niin, käytössä on eri hormonihoitoja, eli nuorille murrosikää jarruttavia ja sitten niille, jotka halauvat mies tai naishormeja.

      • Mummomuori2 kirjoitti:

        Niin, käytössä on eri hormonihoitoja, eli nuorille murrosikää jarruttavia ja sitten niille, jotka halauvat mies tai naishormeja.

        Niin. Käytännössä kuulemma ne paljon puhutut vapaaehtoiset hormonihoidot ei aina ole niin vapaaehtoisia, jos mielii saada diagnoosin.

        Ehkei kaikki niitä kuitenkaan käytä tai luopuukin jossain vaiheessa diagnoosin saatuaan niistä. Periaatteessa ne on kuitenkin elinikäiset, ikä vaan sanelee hirmonin määrää.

        Eikä ne ihan harmittomia ole. Tulee monenmoisia epämukavia oireita hormoneista. Jolloin osan on mahdoton jatkaa.

        Kohtu ja munasarjat ei tykkää testosteronista, joten ne yleensä oireilee ja niiden poisto on sitten ratkaisu...

        MtF en ole niin perehtynyt, mutta useammin genitaalikirurgiaan kallistuvat miehinä syntyneet.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Uuden lain mukaan ei edes tarvitse mitään leikkauksia.

        Miksi joku mies haluaisi olla miehen näköinen mutta naisen henkilötiedoilla?

      • Anonyymi
        G-LoveR kirjoitti:

        Neopenis, ehkä joskus tulevaisuudessa laboratoriossa kasvatettu aito penis?

        Kyllä jotkut käyttää packereitakin.

        Hk sininen lenkki, sen voi sitte syyä kun alkaa taas tytöksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hk sininen lenkki, sen voi sitte syyä kun alkaa taas tytöksi.

        Yym, ehkei palvele tarkoitustaan.

      • Anonyymi
        G-LoveR kirjoitti:

        Yym, ehkei palvele tarkoitustaan.

        Vain miehet rakastavat syödä vanhentunutta makkaraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain miehet rakastavat syödä vanhentunutta makkaraa.

        Voithan sinä syödä sen ennen kuin olet taas tyttö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voithan sinä syödä sen ennen kuin olet taas tyttö.

        Tarkennatko, miksi minun pitäisi syödä vanhentunutta makkaraa, antaa miesten huolehtia pilaantuneiden ruokien syömisestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkennatko, miksi minun pitäisi syödä vanhentunutta makkaraa, antaa miesten huolehtia pilaantuneiden ruokien syömisestä.

        Etkö aio muuttaa sukupuoltasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö aio muuttaa sukupuoltasi?

        Oletko sinä siis saanut sukupuolesi pilaantunutta makkaraa syömällä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko sinä siis saanut sukupuolesi pilaantunutta makkaraa syömällä?

        Käytä dildona sitä lenkkiä, syötä se sitten tyttöpoikaystävällesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käytä dildona sitä lenkkiä, syötä se sitten tyttöpoikaystävällesi.

        Kultapieni, ei minulla ole mitään tarvetta viedä sinulta ainoaa leluasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kultapieni, ei minulla ole mitään tarvetta viedä sinulta ainoaa leluasi.

        Niitä saa rajattomasti kaupasta lisää. Että ole hyvä vain. Kulliseni😘

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niitä saa rajattomasti kaupasta lisää. Että ole hyvä vain. Kulliseni😘

        En silti tohdi sinulta pikkuiselta leluasi viedä, vaikka sinun ei siis tarvitse ostaakaan kaupasta leluja, vaan saat niitä rajattomasti lisää.

    • Anonyymi

      KD on ainoa puolue, joka on johdonmukaisesti normaalien ihmisten puolella mielisairaita lakeja vastaan!

      • Anonyymi

        Voitko tarkentaa, miten KD on johdonmukaisesti normaalien ihmisten puolella? Teidän asioitannehan kyseinen puolue ajaa, siis jäänyt mielikuva miten se yrittää saada keskitettyä yhteisten asioiden hoitamiseen valitun koneiston esimerkiksi seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksien väheksymiseen, laittomien aborttien-, lapsiavioliittojen-, avioseksiin seksuaalisen väkivallan ja pakkoavioliittojen palauttamiseen arkipäivään.
        Vai olenko ymmärtänyt palstalla esitetyistä kommenteista kyseisen puolueen toimivan eri tavoin?

    • Anonyymi

      Laki on huono. Eikä pelkästään sillä, että väärinkäytöksiä tulee, vaan myöskin sen takia, jos siinä on mahdollisuus väärinkäytöksiin. Aina pitäisi miettiä, että mitä pahimmillaan laki voisi tuoda tullessaan, koska aina on ihmisiä, enkä tarkoita heitä, joita laki koskee, vaan rikollisia, jotka jotenkin haluavat hyötyä tai väärin käyttää lakia. Sen takia aina pitäisi tukkia kaikki väärinkäytön mahdollisuudet, ja laatia laki mikä estää väärinkäytökset.

      • Joka ainossa laissa on mahdollisuus väärinkäytökselle!

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Joka ainossa laissa on mahdollisuus väärinkäytökselle!

        Niin? Ja aina joku löytää porsaanreiän jolla voi tavoitella omaa hyötyä.
        Ihmetyttää miten suuri mekkala palstalla Trans-laista nousi, kun esimerkiksi rikoslakia-, ja lastensuojelulakia ei nähdä tarpeelliseksi päivittää.
        Olisiko sitten se kuuluissa pelko kaikkea erilaisuutta kohtaan, mikä laittaa ihmiset siivilöimään kameleita hyttysverkolla.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Joka ainossa laissa on mahdollisuus väärinkäytökselle!

        Huonot lait voi aina korjata, ja hyvä olisi jo ennakkoon tiedostaa ne porsaanreiät, ettei tarvitsisi korjata.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin? Ja aina joku löytää porsaanreiän jolla voi tavoitella omaa hyötyä.
        Ihmetyttää miten suuri mekkala palstalla Trans-laista nousi, kun esimerkiksi rikoslakia-, ja lastensuojelulakia ei nähdä tarpeelliseksi päivittää.
        Olisiko sitten se kuuluissa pelko kaikkea erilaisuutta kohtaan, mikä laittaa ihmiset siivilöimään kameleita hyttysverkolla.

        "...kun esimerkiksi rikoslakia-, ja lastensuojelulakia ei nähdä tarpeelliseksi päivittää."

        Ei tunnu kiinnostavan. Sitä voikin miettiä, miten paljon porsaanreikiä väärinkäytöksille nuo lait sisältävät.

    • Ensimmäiseksi kiitos asiallisesta aloituksesta.

      ”Mutta entä jos hän onkin mies, joka vaihtoi vähäksi aikaa juridista sukupuoltaan testatakseen lakia.” ja ”…esimerkki ei ole Suomesta, vielä. Islannista ja Britanniasta se on.”

      Eli huolena tuntuu olevan se mahdollisuus, että hetero mies muuttaisi sukupuoltaan vain siksi, että saisi tyydyttää seksuaalisia mieltymyksiään tirkistelemällä tyttöjä tai naisia.

      Ensin voisi tarkastella sitä, miten tuo käytännössä tapahtuu.
      Ensin siis mies laittaa hakemuksen, missä hän tekee selvityksen siitä, että kokee pysyvästi kuuluvansa vahvistettavaan sukupuoleen. Sitten viranomaiset tarkastavat ovatko perustelut tehty tietoon perustuen ja harkiten.

      Kun sitten todetaan että näin on, alkaa muutosrumba. Eli henkilön on odotettava se kuukausi että pääsee muuttamaan KAIKKI paperinsa. Pitää hakea uudet henkilötodistukset, ajokortit, passit, pankkikortit jne. jotka kaikki eivät ole ilmaisia. Vielä lisäksi on monia paikkoja, joihin ilmoitus tulee itse tehdä. Tämä kestää useamman kuukauden.

      Tämän jälkeen tuon miehen on siis elettävä naisena eikä heteromiehenä kaikkialla!

      Kysymys kuuluu, kuka tuollaisen jaksaa käydä läpi vain siksi, että pääsisi tirkistelemään kuin sen voi jo nyt tehdä ilman sukupuolensa muuttamista? Samoin nämä häirikkö hetero miehet voivat vallan mainiosti toimia ilman tuota lakia.

      Esimerkkeinä otat joitakin tapauksia tarkemmin niitä määrittelemättä.

      Isossa-Britanniassa taitaa vielä olla laki, joka vastaa meidän vanhaa lakiamme. Eli siellä laki sallii juridisen sukupuolimerkinnän muuttamisen ainoastaan yli 18-vuotiaille, joilla on lääkärin asettama diagnoosi sukupuolidysforiasta ja todistus siitä, että henkilö on “elänyt omassa sukupuolessaan” vähintään kahden vuoden ajan.
      Skotlannissa laki muuttui 2022 siten, että laki mahdollistaa juridisen sukupuolen vahvistamisen nyt myös 16- ja 17-vuotiaille.

      Norjassa 2016 saakka on voineet yli 36 vuotiaat tehdä sen omalla ilmoituksellaan myös 6 -16 v ovat päässeet sukupuolen korjaushoitoihin. Ruotsissa poistettiin vuonna 2013 vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ja siellä ollaan tekemässä uusia muutoksia.
      Argentiinassa on voinut vuodesta 2012 tehdä ilmoituksen perusteella ja alaikäiset saavat sen huoltajan suostumuksella, Maltalla 2015 puolestaan sen on voinut tehdä ikärajattomasti. Irlannissa 2015 riittää ilmoitus, samoin Alankomaissa.
      Sveitsissä 2022 riittää yli 16 vuotiaan ilmoitus, samoin Kolumbiassa.

      Kun ajatellaan sitä, ettei noissakaan maissa ole juuri väärinkäytöksiä ollut, miksi niitä erityisesti olisi suomessa?

      Muistaen luonnollisesti aina, varmaan jokaisen lain kohdalla näitä rikoksia eli väärinkäytöksiä jossain määrin esiintyy.

      ”Mutta kyseistä lakiluonnosta on tehty liian heikolla kansalaiskeskustelulla.”

      Lain valmistelu on aloitettu 1.6.2021 ja jo tuolloin on asiaa käsitelty monessa paikassa.
      Eduskunnassa on käyty lukuisia keskusteluja, ja varmaan kansalaiset ovat ottaneet yhteyttä edustajiinsa. 2022 alkoi lausuntokierros, johon vastasi 124 eri tahoa eli sai ilmaista painavan sanansa.

      Tähän kun lisää sen kaikenlaisen sekalaisen nettipalstojen keskustelut, niin mikä tässä on nyt niin vähäistä kansalaiskeskustelua ollut?

      ”Lakiesityksen ydinongelma on sen perustana oleva käsitesekaannus: sukupuolen käsitettä käytetään siinä sekä biologisesta sukupuolesta että omaan subjektiiviseen tuntemukseen ja kokemukseen perustuvasta sukupuoli-identiteetistä…”
      ”Ja kun suomen kielessä on vain yksi sana, sukupuoli, eikä omaa termiä sanalle ’gender’ (englannissahan on sex-gender -jako).”

      Tuota, juuri päinvastoin. Nyt selkeytetään lääketieteellistä, juridista sekä sosiaalisen sukupuolen käsitteitä. Nämä käsitesekaannukset ovat enemmän olleet niillä, joilla sukupuoli on pelkästään biologinen eli sex. Gender puolestaan tarkoittaa sosiaalista sukupuolta.

      ”Keskustelu lain mahdollistamasta armeijan välttelystä on sivuseikka verrattuna tavallisen naisen ja tytön arkeen tulevasta epämukavuudesta.”

      Tuo tulee olemaan niin marginaalinen, pahempi ongelma on ylipäätään heteromiesten seksuaalinen häirintä jo ihan tavallisissa oloissa.

      Mitä tulee nimimerkki ”Anonyymi” 2023-01-22 09:41:38 kommenttiin, se on outo: ”Setan argumentti on, että lajiliitot päättävät transurheilijoita koskevista säännöistä eikä translaki. Tämä on varmasti totta, mutta lainsäädäntö ohjaa kuitenkin arvoja ja käytäntöjä.”

      Tähän saakka on urheilumaailma paininut ongelman kanssa jo yli 50 vuotta, eli miten erottaa miehet ja naiset toisistaan. Aivan varmaan ne jatkavat tuon parissa samaan tapaan kuin nytkin.

      ”Vankeinhoito on yksi alue, joka joutuu murrokseen. Voivatko seksuaalirikoksiin syyllistyneet miehet mennä naistenosastolle, jos vetoavat itsemäärittelyn mahdollisuuteen?”

      Rikosseuraamuslaitos eli Rise tekee aina vankiloiden kanssa kartoituksen siitä, millaiseen laitokseen mikin vanki laitetaan. Jos vangilla on riskiarvion mukaan jotain sellaista, mikä vahingoittaa muita vankeja, tämä luonnollisesti otetaan huomioon.

      • Opiskelutodistuksetkin pitäisi mielellään olla uudella nimellä ja hetulla, jos hakee vaikkapa töitä. Muutoinhan pitää olla tosite, että on ollut joskus tyyppi nimeltä xxxccc ja nyt on tyyppi nimeltä xxxccccccx. Eikö?

      • G-LoveR kirjoitti:

        Opiskelutodistuksetkin pitäisi mielellään olla uudella nimellä ja hetulla, jos hakee vaikkapa töitä. Muutoinhan pitää olla tosite, että on ollut joskus tyyppi nimeltä xxxccc ja nyt on tyyppi nimeltä xxxccccccx. Eikö?

        En tosiaan tiedä, mutta kai joku todiste tuostakin pitää olla.

      • Mummomuori2 kirjoitti:

        En tosiaan tiedä, mutta kai joku todiste tuostakin pitää olla.

        No näin minulle on sanottu, kun asiaa olen tiedustellut heiltä, jotka sukupuoltaan ovat korjanneet. Ihan vaivatonta ei ole enää vuosia vanhoja koulu-ja työtodistuksiakaan uusia/päivittää. Niin liekö maistraatti antaa todistuksen, jolla vahvistaa henkilöllisyys, vanha ja uusi.

        Muutoinhan ongelma on hirvittävä, jos on vuosien opinnot aivan turhia, kun kukaan ei usko niitä hakijan omiksi. Eri nimellä ja hetulla.

        Sitten vuoden päästä taas uusi rumba, kun vaihtaa sukupuolta jälleen. Ei kovin realistinen huolenaihe tämän ketjun huoli. 🙂

      • G-LoveR kirjoitti:

        Sitten vuoden päästä taas uusi rumba, kun vaihtaa sukupuolta jälleen. Ei kovin realistinen huolenaihe tämän ketjun huoli. 🙂

        Ei todellakaan. Kuka viitsii moisen vaivan nähdä vaikka edes vuoden välein?

      • Mummomuori2 kirjoitti:

        Ei todellakaan. Kuka viitsii moisen vaivan nähdä vaikka edes vuoden välein?

        Näinpä. Koko prosessi on työläs ja rahaa palaa. En usko, että kovin moni huvikseen moiseen ryhtyy. Ja jos ryhtyy on syytä syynätä tyyppi tarkemmin, että mikä on homman nimi.

    • Anonyymi

      Yksi juttu, josta aloittaja voisi kanssa huolestua on se, että joku vuorineuvos menee illalla tahraiset huomioliivit päällä Prismaan ostamaan punalaputettuja eineksiä. Sehän on ihan laillista, joten laki sortaa vähävaraisia.

      • Anonyymi

        Jos..

        Itse omistan verrattaen menestyvän firman, ja käyn silti lähes päivittäin tarkastamassa tarjonnan. Se vain on kaikille avoin tarjonta.

    • Anonyymi

      eikös he osaa asiansa kun säätävät juttuja meille kansalaisille

    • Anonyymi

      Voi helvetti, kun ihminen on tyhmä

    • Anonyymi

      Translaista saadaan toivottavasti tarkempaa tietoa ja rahvaalle käsitettävässä
      muodossa.
      Se ajatus, että sukupuolensa voisi muuttaa tuntemuksiensa mukaan useammin kuin kerran, nostaa useimpien kulmakarvat. Mitä ihmettä?
      Tähän pitää saada selvitys tavalliselle kansalle.
      Transihmisiä ei varmaankaan Suomessa ole niin paljon, että jouduttaisiin useinkaan sellaiseen suihkutilanteeseen, josta aloittaja kirjoitti ennusteena v. 2025.

      Toivottavasti yhteiskunnallinen keskustelu käydään ennen lain säätämistä, eikä vasta sen jälkeen.

      • Sitä on käyty jo pari vuotta ja nyt laki on päätetty.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Sitä on käyty jo pari vuotta ja nyt laki on päätetty.

        Ohitatko eduskunnan?

      • Anonyymi

        "Transihmisiä ei varmaankaan Suomessa ole niin paljon, että jouduttaisiin useinkaan sellaiseen suihkutilanteeseen,"

        Transihmisiä ei ole paljon, mutta heteroja epätoivoisia peräkammarin poikia sen sijaan on paljon. Haluavat edes kerran elämässään nähdä alastoman naisen muuten kuin tietokoneen ruudulla, ja nyt siihen lopultakin tarjoutuu keino.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Sitä on käyty jo pari vuotta ja nyt laki on päätetty.

        No kehitysvamma voi tietysti ilmetä sukupuoli alueellakin, mutta kyllä siitä tarvitaan asiantuntijan pätevä lausunto, kuten muidenkin kehitysvammojen kohdalla. Ennenku pilikkeri pannaan pölkylle ja munat heitetään tunkiolle. Mites sitten kun nainen haluaa olla mies? Mistäs hänelle munat ja pilikkeri taikinoiraan. Pitäähän näissä asioissa biologisestikin olla jotain uskottavuutta.

        Sinulla taitaa olla trans-fantasia niin kuin kaikilla muillakin jotka noita alapää asioita kovasti miettivät. Siitä puhe mistä puute.

    • Anonyymi

      Mielestäni suvaitsemattomia naisia on jo aikakin alkaa läjäyttelemään naamalle jämäkillä lesbopeniksillä.

      • Anonyymi

        Kun nainen kertoo miehelle millainen lällykkä kyseinen mies on, tekeekö se naisesta suvaitsemattoman?
        Miehet antavat itsestään palstalla varsin surkea ja lähinnä hupaisan kuvatuksen muutamaa oikeaa miestä lukuunottamatta. Uskovat miehet voisivat ottaa mallia esimerkiksi TI:sta, joka kirjoittaa perinteisen miehen tapaan piiloutumatta Raamatun taakse. Siis vastaa sanoistaan itse ja vieläpä nimimerkillä jota kaikki aidot anonyymit sitten voivat pommittaa ikävystyttävillä mielipiteillään.

    • Anonyymi

      Perusteellisesti olet asiaa eri puolilta pohtinut, ja aivan oikeassa olet varoituksissasi. Sille pitäisi tosiaan vetää jokin raja, kuinka paljon erilaisia ongelmia pyritään helpottamaan, silloin kun niiden ratkaisut aiheuttavat ongelmia taas toiselle, tässä tapauksessa paljon suuremmalle ihmisryhmälle.

      Maailma menee koko ajan hullummaksi, tämä näyttää olevan jatkumoa sille. Onkohan päättäjistä itsestään mukavaa, kun heidän teininsä ja itsekin käyvät sitten uimahallissa, jossa on naisten puolella käytännössä kaikki sukupuolet sallittu. Sitten varmaan poistetaan "tarpeettomana" naisten ja miesten puoli - ja, no moni nainen sitten varmaan lopettaa uimahallissa käymisen siihen.

    • Anonyymi

      Näitä lukiessa mulla kesti noin 15 minuuttia ymmärtää, ollaanko täällä tosissaan huolissaan joidenkin toimesta. Ja toiset 15 minuuttia siihen, mikä tuossa on heidän huolestuneiden mielestä siis se ongelma.
      Itse "ongelmaan" sanoisin että aika tekemällä tehtyä nyt aloittajan toimesta, tai sitten hänen maailmankuva on vain niin vääristynyt.
      Suosittelisin ottaa asioista selvää ennen kuin huutelee foorumeilla mitä sattuu.
      Yt. Hidas hämäläinen

      • Anonyymi

        Sellaista tapahtuu jo nyt mutta nyt siitä tulee laillista,

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Miksi tuo ei tapahdu miesten puolella.

    • Anonyymi

      Ikä täytyy kans saada päättä itse, tunnen olevani huomattavasti vanhempi eli eläkkeelle pitää päästä nopeasti. Sen jälkeen tunnen taas olevani nuorempi ja pääsen eläkerahoilla reissuun.

    • Anonyymi

      Vaikea uskoa että kukaan noin tekisi. Sama laki on voimassa useammassa maassa eikä missään ole ongelmia ilmennyt

      • Anonyymi

        Tekeehän ne jo nyt mutta jatkossa se vain on laillista.

    • Anonyymi

      Jumala määrää edelleenkin ihmisen sukupuolen, piste!

    • Anonyymi

      Jäi aloituksesta epäselväksi miksi se teinityttö säikähti? Sitä kikuliako? Aivan varmasti ei sitä säikähtänyt, kyllä teinitytön reaktio on todellisuudessa aivan toinen. Normaalit teinit ovat kiinnostuneita toisesta sukupuolesta ja sukupuolivietti on korkeimmillaan ja halu kokeilla sitä pariutumista on melkoinen.

      • Ai,nytkö se himokas onkin tuot teinityttö. Kohta väitetään, että ihan tuota varten oli siellä aamulla aikaisin passissa.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Ai,nytkö se himokas onkin tuot teinityttö. Kohta väitetään, että ihan tuota varten oli siellä aamulla aikaisin passissa.

        Molemmat.

    • <<Translaille on varmasti tarvetta, ja mielestäni on esimerkiksi hyvä, että pakkosterilisaatio poistetaan.>>

      Pliis. Tutuistuisit edes vähän aiheeseen ennen kun kirjoitat. Ns. "pakkosterilisaation" (propagandatermi) poistaminenhan on juuri se mikä mahdollistaa sen mitä aikaisemmin sanoit, että vastustat, eli että miehet voi mennä naisten tiloihin. Se mitä monet ihmiset ei tajua on, että ne hormonit joita transihmiset käyttää tekee heistä steriilejä, ja he ovat tietoisia siitä, ja he haluavat ottaa niitä, koska se muuttaa heidän ulkonäköä.

      Se mitä tapahtuu jos ns. "pakkosterilisaatio" on vain, että kuka tahansa voi juridisesti vaihtaa sukupuolen ilman, että käyttää mitään hormoneja tai mitään muutakaan. Toisin sanoen, joku joka on täysin miehen näköinen, voi päättää, että hän on nainen, ja hänet vaihdetaan juridisesti naiseksi.

    • Anonyymi

      ransut käyttää hyväski vähän joka reikää mitä vaan voivat. vähän niinku amerikassa naisvankiloissa on ruvennu naiset tulemaan raskaaksi ku on ransuvankeja seassa..

      • Anonyymi

        Onko amerikkalaiset niin tyhmiä että laittavat kikulillisia naiseksi tälläytyneitä miehiä samaan vankilaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko amerikkalaiset niin tyhmiä että laittavat kikulillisia naiseksi tälläytyneitä miehiä samaan vankilaan?

        Suomessakin laitetaan.

    • Anonyymi

      Miksi transseksuaalit niin kovasti halajavat mukaan tähän kovin tunkkaiseenkin sukupuolijärjestelmään, eivätkö voisi näyttää jotain kolmatta tietä muillekin jotka eivät täällä tunne täysin olevansa kotonaan.

      • Anonyymi

        Vai on sukupuolijärjestämä tunkkainen? No hei haloo, sieltä se viisas esiin puskee! Kerro lisää!

    • Anonyymi

      Sukupuolen näkee kromosomeista. XX, XY tai joku hyvin harvinainen muu yhdistelmä. Ei se siitä ilmoittamalla muutu, ei edes leikkauksilla ja hormonihoidoilla. Kummalliseksi menee maailma, jos faktoja aletaan korvata ilmoituksilla. Yhtä hyvin voisi ilmoittaa olevansa kissa tai presidentti tai että on vapautettu veroista tai että männynkäpy käy sadan euron setelistä.

      • Geenien antamasta informaatiosta on vielä pitkä kemiallinen tie sikiönkehityksen vaiheisiin, jossa tulee monia virheitä. Geenit eivät yksiselitteisesti ratkaise kysymystä sukupuolesta.

        Siksi eräät ovat halukkaita määrittelemään sukupuolen sukupuolielimien mukaan, mutta koska on myös sekaelimiä ja ja kaksinaisia elimiä samalla yksilöllä, ei sekään onnistu. Normaalissa kehityksessä tulisi myös aivojen sukupuoli-identiteetin kehittyä geenien mukaiseksi, mutta siinäkin voi olla tapahtunut sikiönkehityksen aikana kemiallinen virhe.

        On mahdollista vain lyödä päätä seinään, kun yrittää pakottaa sukupuolen oleviin lokeroihin. 🌹👀

      • Anonyymi
        Kynis kirjoitti:

        Geenien antamasta informaatiosta on vielä pitkä kemiallinen tie sikiönkehityksen vaiheisiin, jossa tulee monia virheitä. Geenit eivät yksiselitteisesti ratkaise kysymystä sukupuolesta.

        Jaa kemiikasta ko siinä onkin kysymys, minä ajattelin että fysiasta?

        Miksi olet päätäsi seinään lyömässä? Arvoisa nimimerkki Kynis?

        Kynis on agendalla liikkeellä? Miksi, ethän näistä asioista mitään ymmärrä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jaa kemiikasta ko siinä onkin kysymys, minä ajattelin että fysiasta?

        Miksi olet päätäsi seinään lyömässä? Arvoisa nimimerkki Kynis?

        Aivojen rakennekin syntyy kemiallisesti. Polku geenien rakenteesta kehon rakenteeseen tapahtuu kemiallisesti, joten siinä on myös kemiallisia virheitä. 🌹👀

      • Anonyymi
        Kynis kirjoitti:

        Aivojen rakennekin syntyy kemiallisesti. Polku geenien rakenteesta kehon rakenteeseen tapahtuu kemiallisesti, joten siinä on myös kemiallisia virheitä. 🌹👀

        Se kemiallinen virhe on aivovamma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se kemiallinen virhe on aivovamma.

        Tuohan selittää kummalliset kommenttisi, otan osaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohan selittää kummalliset kommenttisi, otan osaa.

        Aivovammasi on siis tunnistettu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivovammasi on siis tunnistettu!

        Itsehän aloit omaa sairaskertomustasi esittelemään, toki valtaosalla ihmisistä lienee jonkinasteinen aivovammaksi luokiteltava löydös aivojensa avaruudessa. Sitä vaan ettei sinun sitä tarvitse hävetä ja yrittää siirtää toisten kannettavaksi.

      • Anonyymi
        Kynis kirjoitti:

        Geenien antamasta informaatiosta on vielä pitkä kemiallinen tie sikiönkehityksen vaiheisiin, jossa tulee monia virheitä. Geenit eivät yksiselitteisesti ratkaise kysymystä sukupuolesta.

        Siksi eräät ovat halukkaita määrittelemään sukupuolen sukupuolielimien mukaan, mutta koska on myös sekaelimiä ja ja kaksinaisia elimiä samalla yksilöllä, ei sekään onnistu. Normaalissa kehityksessä tulisi myös aivojen sukupuoli-identiteetin kehittyä geenien mukaiseksi, mutta siinäkin voi olla tapahtunut sikiönkehityksen aikana kemiallinen virhe.

        On mahdollista vain lyödä päätä seinään, kun yrittää pakottaa sukupuolen oleviin lokeroihin. 🌹👀

        Sukupuoli määräytyy sen mukaan, millaisia sukusoluja yksilö tuottaa.

        Kaikilla suvullisesti lisääntyvillä lajeilla sukupuolia on tasan kaksi.

        Ihmisen sukupuoli ei muutu.

      • Anonyymi
        Kynis kirjoitti:

        Aivojen rakennekin syntyy kemiallisesti. Polku geenien rakenteesta kehon rakenteeseen tapahtuu kemiallisesti, joten siinä on myös kemiallisia virheitä. 🌹👀

        Jos aivokemiana asioita ajattelee, niin mielisairaudet lähtökohtaisesti on aivokemiallisia häiriöirä.

    • Anonyymi

      Synnyt emätin jalkovälissä, olet tyttö, kasvat naiseksi. Synnyt penis jalkojen välissä, olet poika ja kasvat mieheksi. Näin se on ollut, on oleva ja tuleva, biologinen fakta, ei muutu vaikka kuinka leikkelee tai mitä tekisi. Sukupuolia on siis tasan 2. KAKSI. Uros ja naaras, mies ja nainen. Nainen vuotaa joka kk, kantaa lapsen kehossaan, synnyttää ja imettää, EI MIES. Biologista faktaa ja luonnon sanelemaa lakia jota ei muuta MIKÄÄN. Ei niin mikään. Kaikki muu on vikaa yläpäässä, mielenterveysongelmia sekä perversioita.

      • Anonyymi

        Ei pidä paikkaansa, ei alkuunkaan. Jos ihmisellä on munat mutta naisen hormonit, hän ei ole mies vaan muniaan lukuunottamatta nainen. Juuri nämä henkilöt ovat lääketieteellisin perustein myös voineet hakea lupaa sukupuolenvaihdosleikkaukseen mitä onkin tapahtunut.

        En ota kantaa valmisteilla olevaan lakiin koska en ole sitä lukenut. Nämä sivut ovat pullollaan sitä ja tätä kauhistelua vaikka tuskin yksikään kirjoittaja on nähnyt saati lukenut kyseistä lakiluonnosta!

        Kyllä se on helposti luettavissa. Mikset lue?

      • Anonyymi

        Ovatko miehisen kommenttisi mukaan siis emättimen omaava ihminen mies, mikäli hänellä ei ole kuukautisia, raskausaikaa, synnyttämistä ja imettämistä?
        Tytöt ennen murrosikää, sekä kaikki hedelmällisen iän ohittaneet naiset siis ovatkin sinulle miehiä?
        Kenellähän sitä vikaa yläpäässä oikein mahtaakaan olla?

        Ei ole, kuvaamasi nainen on kehitysvammainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole, kuvaamasi nainen on kehitysvammainen.

        Sinusta siis hedelmällisen iän ohittaneet naiset joilla ei ole kuukautisia, raskausaikaa, synnyttämistä ja imettämistä ovatkin kehitysvammaisia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa, ei alkuunkaan. Jos ihmisellä on munat mutta naisen hormonit, hän ei ole mies vaan muniaan lukuunottamatta nainen. Juuri nämä henkilöt ovat lääketieteellisin perustein myös voineet hakea lupaa sukupuolenvaihdosleikkaukseen mitä onkin tapahtunut.

        En ota kantaa valmisteilla olevaan lakiin koska en ole sitä lukenut. Nämä sivut ovat pullollaan sitä ja tätä kauhistelua vaikka tuskin yksikään kirjoittaja on nähnyt saati lukenut kyseistä lakiluonnosta!

        Nämä OIKEAT luonnonoikut ovat harvinaisuuksia ja tiedätkö mitä? Nämä harvat eivät todellakaan ole möykkäämässä jossain friikkikulkueessa kuuden värin lippua heiluttaen, näissä sirkustapahtumissa sekoilevat juurikin sukupuolielimiltään ja hormoneiltaan normaalit mutta päästänsä vialliset MIEHET ja NAISET.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ovatko miehisen kommenttisi mukaan siis emättimen omaava ihminen mies, mikäli hänellä ei ole kuukautisia, raskausaikaa, synnyttämistä ja imettämistä?
        Tytöt ennen murrosikää, sekä kaikki hedelmällisen iän ohittaneet naiset siis ovatkin sinulle miehiä?
        Kenellähän sitä vikaa yläpäässä oikein mahtaakaan olla?

        Turhaan saivartelet, faktat on faktoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turhaan saivartelet, faktat on faktoja.

        Sinunko mukaasi kaikista naisista tulee miehiä hedelmällisen iän jälkeen? Millaisena faktana kommentointiasi itse pidät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinusta siis hedelmällisen iän ohittaneet naiset joilla ei ole kuukautisia, raskausaikaa, synnyttämistä ja imettämistä ovatkin kehitysvammaisia?

        Sinä olet typerä saivartelia, ilmeisesti myös vammainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olet typerä saivartelia, ilmeisesti myös vammainen.

        Itsehän tuolla aiemmin tuollaista esitit, koita kasvaa sanojesi mittaiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsehän tuolla aiemmin tuollaista esitit, koita kasvaa sanojesi mittaiseksi.

        Sinä et vain ymmärrä lukemaasi.

    • Anonyymi

      Pm rummuttaa lain puolesta, koska tulee sateenkaariperheestä.

    • Anonyymi

      Esim tämä Jade. Aloitti sp hoidot 18 vuotiaana. Nyt on saanut oikein oman ohjelman televisioon, jossa valittaa saamaansa kohtelua transihmisenä.
      Olisi pysynyt omana miesitsenään, niin ei tarvitsisi nyt valittaa.

      • Anonyymi

        Hirveen näköinen on!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hirveen näköinen on!!!!!

        Jos Jade on mainitsemasi näköinen, niin millainen hirviö mahtaa katsoa sinua peilistäsi?

    • Heti ap aloittaa tytöistä ja tulee mies jne samaa paskaa aina mies tai homo jne..
      No jos tuleekin poikien puolelle transmies "ulkoisesti nainen" ja tietysti lupaava 11v uimari poika ei saa traumaa koska on poika, mutta ihan samasta asiasta transnaisesta"mies ulkoisesti" aiheuttaa tytölle traumoja.
      Hei miksi aina mies onkin syyllinen? Eikö ole aika tulla 20 vuosisadalle ja päivittää aatamin vai noan aikaiset raamattu asenteet nykyaikaan sopiviksi.

    • Voihan se olla toisinkin päin. Mies menee uimahalliin, suihkuun ja saunaan.
      Ryhmä tyttöjä on vaihtaneet juritista sukupuoltaan ja nyt miesten puolella tarkkailevat alastomia miehiä ja heidän pippeleitään.

      • Anonyymi

        Kuitenkin miehet käyttäytyvät noin eikä naiset.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuitenkin miehet käyttäytyvät noin eikä naiset.

        Älä yleistä

    • Anonyymi

      Minulla on ratkaisu tähän ongelmaan. Kehä kolmosen kohtaan viiden metrin betoniaita, päälle piikkilankaeste, kameravalvonta vartijoineen.

      Aidan etelä-puolelle asutetaan Suomen kaikki ransut, homppelit, lespukat ja seksuaalivähemmistöt sekä sateenkaarikulkueissa kulkevat. Myös kaikki huumemyönteiset, huumeiden käyttäjät, feministit, vasemmistopuolueiden kannattajat, eli myös vihreät.

      Aidan pohjois-puolelle sitten koko muu Suomi. Näin toimien kaikki olisivat tyytyväisiä.

      • Anonyymi

        Pilkkaat siis avoimesti ihmisiä jotka eivät mitään sille mahda millaisiksi ovat syntyneet!
        Kuvitteletko ihan aikuisten oikeasti että on eri mukavaa olla transsukupuolinen ja että se on jotenkin ihmiselle tietoinen valinta?
        Ehkä jo huomenissa olet ehdottamassa transsukupuolisille samanlaista kohtelua kuin natsit aikanaan järjestivät rodunpuhdistusjuhlissaan vammaisille ja juutalaisille ym? Sillä et kai sinä vakavissan esitä että maan kalleimmat asuinalueet annettaisiin heidän yksinasumisoikeudekseen...Jotain päässäsi niiltäkin osin jäi ajattelematta...

        Miksi sitten yrittävät muuttaa sukupultaan ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sitten yrittävät muuttaa sukupultaan ?

        Toisten vikahan se tietenkin on että sinä et kykene hyväksymään heitä.

      • Anonyymi

        KANNATAN!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pilkkaat siis avoimesti ihmisiä jotka eivät mitään sille mahda millaisiksi ovat syntyneet!
        Kuvitteletko ihan aikuisten oikeasti että on eri mukavaa olla transsukupuolinen ja että se on jotenkin ihmiselle tietoinen valinta?
        Ehkä jo huomenissa olet ehdottamassa transsukupuolisille samanlaista kohtelua kuin natsit aikanaan järjestivät rodunpuhdistusjuhlissaan vammaisille ja juutalaisille ym? Sillä et kai sinä vakavissan esitä että maan kalleimmat asuinalueet annettaisiin heidän yksinasumisoikeudekseen...Jotain päässäsi niiltäkin osin jäi ajattelematta...

        Mistä päättelet että etelän sontatunkio on paras ja kalleun asuma-alue Suomessa. Se joutaa aivan hyvin homojen ja muiden polyamoristen perseeseen vetäjien temmellyskentäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä päättelet että etelän sontatunkio on paras ja kalleun asuma-alue Suomessa. Se joutaa aivan hyvin homojen ja muiden polyamoristen perseeseen vetäjien temmellyskentäksi.

        Monessa taloudessa perheenisät joutuvat sitten temmeltämään mainitsemaasi sontatunkioon vaimonsa kanssa. Osaatko kertoa, mistä johtuu aviomiesten ehtymätön himo naisen ruuansulatusjärjestelmän päätepisteen epätoivoisiin hedelmöitysyrityksiin?
        Vaikka Paavali Roomalaiskirjeessään osoitti etteivät naisen luonnottomat yhteydet olleet miesten seksuaalisia tarpeita varten, mutta sinne se mieli vaan tuntuu tekevän.

    • Anonyymi

      Jotkut rokotteet muuttavat hormonitoimintaa niin, että tytöistä tulee poikia ja päinvastoin. Tai sukupuolettomia.

      Suunniteltu juttu.

      • Anonyymi

        Höpöhöpö!

    • Näyttää siltä, että translain vastustaminen ei ole eräille mielipideasia, vaan mielenterveyskysymys. Joka tapauksessa EDUSKUNTA päättää. 🌹👀

      • Anonyymi

        Kyllä, mieleltään on sairas joka väittää miestä naiseksi tai naista mieheksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, mieleltään on sairas joka väittää miestä naiseksi tai naista mieheksi.

        "Ja he huusivat mikä mitäkin, sillä kokous oli sekasortoinen ja useimmat eivät tienneet, minkä takia he olivat tulleet kokoon. ... Ja he huusivat noin kaksi hetkeä: 'Suuri on efesolaisten Artemis.'"

        Kun järjen valo sammuu, alkaa järjestymättömän joukon riehuminen. 🌹👀

        Niin, on se järjetöntä jos mies väittää olevansa nainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, on se järjetöntä jos mies väittää olevansa nainen.

        Vielä jos mies vannoo ja vakuuttaa vaimolleen olevansa hedelmöityskykyinen ja avioliiton ensimmäisen vuoden jälkeen ilmeneekin ettei miehestä olekaan siihen.
        Siinä sitten kaksi sielua menee kadotukseen himoissaan hekumoinnin seurauksena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, mieleltään on sairas joka väittää miestä naiseksi tai naista mieheksi.

        Millaiseksi sanot ihmistä mieleltään, joka väittää sukupuolinimikkeellään olevansa lisääntymiskykyinen vaikka ei ole?

      • Anonyymi
        Kynis kirjoitti:

        "Ja he huusivat mikä mitäkin, sillä kokous oli sekasortoinen ja useimmat eivät tienneet, minkä takia he olivat tulleet kokoon. ... Ja he huusivat noin kaksi hetkeä: 'Suuri on efesolaisten Artemis.'"

        Kun järjen valo sammuu, alkaa järjestymättömän joukon riehuminen. 🌹👀

        Järjen valon sammumisesta kertovia marsseja näkyy Suomessakin nykyään vuosittain värikkäine lippuineen.

    • Anonyymi

      Aloitus on Eija-Riitta Korholan kirjoittama, jolta sen varastit.

    • Siksi, että olen mies ja vielä tavallisesti suuntautunut, menisin mieluummin naisten saunaan, koska siellä olisi miehiselle silmälle kaunista katsottavaa. Minua ei todellakaan huvita katsella miehiä. 🌹👀

      • Anonyymi

        Uskoville miehille tunnu muuta kiinnostavaa olenkaan, kuin toisten miesten katselu.

    • Anonyymi

      Kielletään miehet

    • Anonyymi

      Suomi vuonna 2023. Teinityttö menee uimahallin suihkuun. On varhainen aamu, hän on ensimmäinen saunomassa ja uimassa. Suihkutilaan tulee alaston nainen, ja jos totta puhutaan, hän katselee tyttöä pimppi ja melkein kuolakin valuen. Tyttö ymmärtää olevansa seksuaalisen halun kohteena ja säikähtää, mutta hän ei voi mitään. Kyseessähän on nainen, lesbonainen. Olisipa edes tullut mies, joka vaihtoi juridista sukupuoltaan koska on kiinnostunut vain miehistä. Tyttö päättää lopettaa uimaharrastuksensa.

    • Anonyymi

      Meillä on mieheni minua huomattavasti vahvempi kaikessa. Kantaa raskaammat taakat tekee raskaimmat fyysiset työt jaksaa lenkkeillä pidempään juoksee kovempaa enkä ikimaailmassa pärjäisi hänelle kädenväännössä. Jos HÄN siis mieheni nyt ykskaks päättäisi ilmoittaa olevansa nainen ja osallistuisi naistensarjassa esim kädenvääntöön ym voimia vaativiin kisoihin olisiko se täysin tasaväkistä?Laillista kyllä

    • Anonyymi

      Suomessa naisilla LIIAN hyvät oltavat!
      Valittavat kaikesta!

      Suominaiset voivat mennä vaikka Saudi Arabiaan tai Iraniin tai Afganistaniin opettelemaan tavoille

      Suomessa kellä v**** sillä valta!

      Suominainen ottaa avioeron, koska tietää saavansa lähihuoltajuuden ja isot elatusmaksut ex puolisoltaan.
      Elatusmaksujen tulee mennä lasten elämiseen, mutta käytännössä ne menevät lasten äidille - eivät edes nimellisesti lasten tileille!

      Äidit puhuvat kaikenaikaa pahaa lasten Isästä ja näin pyrkivät lopettamaan lasten ja Isän kanssakäymisen!
      Mikäli äiti ei salli Isän ja lasten tapaamista on ainut mahdollisuus nostaa asiassa siviilikanne Kärjäoikeudessa ja edesvastuun uhalla vaatia sovitun tapaamisen toteutumista.
      Lapset noudattavat lähi äidin tahtoa, ja käskystä sanovat, etteivät halua tavata isää!

      • Anonyymi

        Oletko jotenkin katkera nais-sukupuolelle? Mitä miehet sitten tekevät? Harrastavat seksiä ilman ehkäisyä ja tekevät lehtolapsia kaiken aikaa, pettävät aviovaimojaan, rikkovat perheitään, rikolliset miehet raiskaavat..jne. Elatusmaksut kuuluvat äidille, jos jää lapsen kanssa yksin. Miehet voisivat ottaa vastuuta ja olla isiä, jos siihen rooliin ryhtyvät. Miksi syytät kaikesta naisia - esim. se on vallassasi harrastatko seksiä ilman ehkäisyä ja tuletko isäksi! Myös sinun vallassasi pyytää ja vaatia, sekä käyttää ehkäisyä. Ymmärrätkö, että tässä tilanteessa voi tulla lapsia? Tällöin olet ollut osallisena asiaan, aviomehenä olet avioliiton toinen osapuoli ja myös vastuussa siitä, miten liitto onnistuu.

        Tietenkin kaikkialla pitäisi olla sellaiset olot kuin Suomessa, jos tähän päästään.
        Ei naisten kuulu olla neljän seinän sisällä, kuten Saudi-Arabiassa ja muissa maissa, jossa oikeudet on laitettu minimiin ja naisen pitää esimerkiksi peittää itsensä jne! Naiset ovat nyky -yhteiskunnassa vapaita tulemaan ja menemään, valitsemaan työnsä, puolisonsa ja tekeekö perhettä vai ei.

        Eikö tuo ole marttyyrimäinen rooli, jota vaan miehet, jotka ei muuta keksi latelee vielä. Naisilla on oikeus valittaa..mitäpä stressiä esimerkiksi miehellä on, koska tahansa voi ryhtyä isäksi, ei kuukautisia, ei pelkoa missä liikkuu ja koska. Kuka tässä valittaa, lakkaa olemasta tyttö ja hanki staminasi jostain.

    • Anonyymi

      Joo, ihan kahelia! Näille WOKE cancel-inseleille ei riitä mikään. Ulkomailla, USA jne, silpovat jo lapsia ja syöttävät kastraatiomyrkkyjä, kun vanhemmat ovat päättäneet, että heidän 9v Ville haluaakin olla Vilma.

      • Anonyymi

        Mitä tuohon sanoisi Darvin - lajien kehitys ? Evoluutio ? Galapogossaarten kilpikonnat ?Ihminen esim.tarvitsee jonkinlaiset vaatteet päälleen,mitä ei eläimet tarvitse.Eläimet eivät esim.varasta vaatteita toisiltaan - kuten ihmiset tekevät.

    • Anonyymi

      Vain 6 kertaa vuodessa? On se vaan väärin! Tämä edellyttää jo pitkällistä harkintaa! olla 2 kuukautta samaa sukupuolta!
      Onneksi vaalit ovat pian käsillä! Nyt on viimein oltava hereillä ja muistettava mennä äänestämään! Tämän typeryyden ei pidä antaa jatkua!

    • Anonyymi

      Totta tämä. Minusta jos "muunsukupuolisella" on miehen kalut ja alkuperäinen sukupuoli on mies, hänen puolensa uimahalleissa jne. on miesten puoli. Olkoot sitten mitä haluaa vapaa-ajallaan ja omissa ympyröissään. Kiusallista oli helsinkiläisessä yökerhossa, kun muunsukupuolinen eli MIES oli naistenvessassa, vaikka ihan selkeästi biologiselta sukupuoleltaan mies. Trans-seksuaalit eivät koskaan pysty synnyttämään lapsia ja saamaan kuukautiskiertoa, eli täysin naisia heistä ei koskaan tule. Tämän mukaan ihan kaikkien edun ja turvallisuuden vuoksi menkööt sinne mihin alkuperäisen sukupuolensa mukaan kuuluvat..ei asiaa naisten puolelle, kiitos!

      • Anonyymi

        Ei mitään muunsukupuolisia ole olemassakaan.
        Sukupuolia on kaikilla suvullisesti lisääntyvillä lajeilla tasan kaksi.

    • Anonyymi

      Miehet ja homot ei kuulu samaan, naiset eikä lesbot, transsut eikä ketkään. Jotta ihmisellä on oikeus omaan itseensä, tulee nämä epäkohdat ensin korjata. Sitten vasta voidaan hyväksyä muut. Niin ja listasta puuttui se luonnollinen hetero kanta. Nekään ei voi mennä samaan. Vaikka se olisi luonnollisin yhdistelmä.

      • Anonyymi

        Eiköhän nyt vaan kannattas uskoa kunkin meistä se raaka totuus, mitä jalakojemme välissä on, jotka meille itsellemme on tuttuakin tutummat kapistukset. (Usein myös muillekin) ja olla kiitollinen niistä vehkeistä, mitä Luoja on meille kullekin antanut. Jos tehtävä on epäselvä, kannattaa mennä keväällä luontoon ja ottaa oppia sieltä mikä on homman nimi. Kyllä luonnossa naaras ja uros tietää tehtävänsä 100 varmasti ja seuraukset on myös sen mukaiset.

    • Anonyymi

      Uusi translaki sortaa tyttöjä ja naisia
      Ei vekkuli kikkeli transestori saa tulla munineen,oli ne silmissä tai muualla.
      Eiku potku perseelle ja hökötykset ulos.
      En ymmärrä mitä varten me tehdään maailamastemma vaikemampaa?
      Ennen he pridet yms.oli hiljaa ja nytkö pitäisi olla kuin ei mitään?
      On niin pedofilian vaara,todella suuri ja hallitus tämä kierosilmäisten kehittymättäömät haluaa edelleen pahaa.
      He eivät ole osanneet mitään neljään vuoteen,vain velkaa ja pahaa kansalle..!

    • Anonyymi

      eiköhä pidetä miehet ja naiset omilla puolillaan transut menköön minne tahtoo, mutta tietäen sen että mies siellä miestä tuijottaa

    • Anonyymi

      Pakkosterilisaatiota ei ole ollut olemassakaan - nainen itse esim, vaihtaessaan hormonihoidoilla ja munasarjan/kohdunpoistolla (?) itsensä mieheksi, on väistämättä myös kyvytön tulemaan raskaaksi ja synnyttämään. Hedelmättömyys on siis seurausta hormonihoidoista. Miestä ei voi saada synnyttämään koska mies ei omista munasoluja, eikä kohtua.

      • Niin ja tuo pakko poistuu nyt uuden lain myötä. Ei enää tarvitse noita leikkauksia.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Niin ja tuo pakko poistuu nyt uuden lain myötä. Ei enää tarvitse noita leikkauksia.

        Miten naisella voisi olla munat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten naisella voisi olla munat?

        Jokaisella naisella on munat jos vaan sellaiset haluaa.

    • Anonyymi

      Höpö, höpö. Miehet ahdistelevat naisia joka paikassa eikä transihmisten pidä siitä kärsiä. Puhut samoista yksittäisistä erittäin häiriintyneistä tapauksista joita kaikki transvastaiset käyttävät lietsoakseen transvihaa ja pelkoa.
      Älä viitsi yrittää naamioida ahdasmielisyyttä huoleksi naisista, kukaan ei sitä usko.

    • Anonyymi

      Poliisikoulun päääsykokeissa on 1500 m juoksun aikaraja miehille 7min ja naisille 7:45. Mitenkähän tässä asiassa ja monissa muissa sukupuolittuneissa raja-arvoissa tai vastaavissa asiat hoidetaan. Tuo poliisikoulun esimerkkirajahan asettaa entisen naissukupuolen edustajan/ mieheksi vaihtaneen naisen eriarvoiseen asemaan niiden naisten kanssa, jotka eivät ole päättäneet vaihtaa sukupuolta. Tämä oli nyt vähän kökkö esimerkki, mutta ihan mahdollinen. Otetaas toinen. Pörssiyhtiöiden hallituksien osalta on EUssa tulossa (ellei jo tullutkin voimaan) pörssiyhtiöiden hallitusten naiskiintiö. No kummas mukaan tämä kiintiönainen lasketaan. Itse tehtävän ilmoituksen vai pikkareiden sisällön perusteella? 😂

      • Anonyymi

        Ounastelen että sukupuolten tunnustaminen tulee todennäköisesti poistamaan sukupuolikiintiöt tarpeettomina. Lopputulos on kuitenkin sama, maailma menee tasa-arvoisempaan suuntaan.

      • Anonyymi

        Joo ja jos mies kerran haluaa naiseksi, niin kyllä ensimmäiseksi häneltä on mies hormonien tuottajat kivekset heitettävä harakoille. Sama temppu on tehtävä naiselle, joka haluaa mieheksi muuttua. Munasarjat ja kohtu on poistettava, jotta naishormoonin tuotanto saadaan loppumaan. Hormoonitoiminnat ei lopu eikä ala pelkällä ilmoituksella siviili rekisteriin. Siihen tarvitaan pitkää puukkoa.

    • Anonyymi

      Tämä on ikävä kyllä sairaiden pervojen vuosikymmen.
      Aivosairaudesta kärsivien kuuluisi päästä/joutua hoitoon
      eikä k.o henkilöistä kuulu tehdä lähes kansallissankareita.
      Kaikesta sairaasta yritetään tehdä normaalia.
      Onneksi jokainen tietää sisimmässään onko buumi normaalia.

    • Anonyymi

      Käytännössä kuka tahansa mies voisi kävellä uimahallin naisten puolelle, yleisen saunan naisten vuorolla sisään ja jos joku ihmettelee, niim sanoo vain olevansa nainen. Eihän kellätahansa ole oikeuksia toisen henkilöllisyystodistuksia alkaa pyytelemään.
      Tai muussa tapauksessa näissä paikoissa pitäisi olla henkilötodistuksen tarkastaja, joka tarkistaa virallisen sukupuolen esim passista sisäänkäynnissä. 😂

      • Anonyymi

        Silmätikuiksi joutuu luontaisesti miehennäköiset naiset, joita aletaan jo heti syynäämään, että oletkos oikeasti nainen, tirkistelijä vai naiseksi ilmoittautunut 😂

      • Niinhän nytkin jo tehdään.

    • Anonyymi

      Jos pedofiili kokee itsensä naiseksi/mieheksi ja tulee vastakkaisen sukupuolen pukukoppiin niin sille ei valitettavasti mahdeta mitään.
      Maailma on kyllä sairas nykyään.

      • Anonyymi

        Maailma on ollut aina sairas koska ihminen ei ole valinnut hyvää pahan sijasta. Seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei ole puhuttu.

      • Niin ja pedofiilit ovat yleensä heteroja.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Niin ja pedofiilit ovat yleensä heteroja.

        Eivät ole koska miehet käyttävät pikkupoikia. Jari Sillanpää….

    • Anonyymi

      "Mutta entä jos hän onkin mies, joka vaihtoi vähäksi aikaa juridista sukupuoltaan testatakseen lakia"

      Ethän sinä voi tuollaisia miettiä. Meinaatko että pukuhuoneisiin pääsee vain henkilökortilla, joka skannataan? Tämähän on aivan silkkaa binäärifasischmia! Ihminen menee juuri siihen pukuhuoneeseen, jolta hänestä sillä hetkellä tuntuu. Entä poly- ja fluid-ihmiset? Tri-genderit? Aseksuaaliset androgyynit? He menevät juuri siihen pukuhuoneeseen, johon tahtovat mennä!

    • Anonyymi

      Käy lukemassa Lähisuhdeväkivallasta niin alkaa muutosten aika tässä vaietussa asiassa.

      Mitä sinun lapsesi tekee? Onko poika saanut aina periksi ja tyttö joutunut joustamaan? Siinä on suora asetelma uusiin hyväksikäyttö tapauksiin. Pääsevätkö lapset helpolla ja oppivat että kaiken saa kun ottaa vain? Se siirtyy helposti ihmisten ottamiseen. Ei ole väliä onko kyse rahan ja materian helposta saannista vai aineettomista oikeuksista perheessä. Arvojärjestys sukupuolten välillä.. vanhanaikaisten sukupuoliroolien ylläpitäminen kodinhoidosta seksielämään.. Avatkaa ne silmät jo. Opettakaa pojille tyttöjen oikeudesta koskemattomuuteen myös humalassa. Opettakaa tytöille omanarvontuntoa ja tukekaa itsetunnon kysymyksissä. Asia koskee myös muita kuin heteroseksuaaleja.

      Työskennelkää omien tunnelukkojen kanssa niin ette siirrä traumojanne seuraaville sukupolville. Suojelkaa nuoria tyttöjä ja naisia, myös poikia ja miehiä.. oli sukupuolen etuliite mikä hyvänsä.

    • Anonyymi

      Translakia ajavat ne tahot, jotka haluavat tuhota Suomen tulevaisuuden ja saattaa tämä kansa sukupuuttoon. Pääpukareina ovat vihreät, Rkp, vas. ja sateenkaari perheen kasvattama Sanna Marin. Ihmettelen kokoomuksen kantaa. Olis hyvä kun olisi edes hieman isänmaallisuutta tässä asiassa..

    • Anonyymi

      Mitä ihmettä te itkette?

      Koko lyhyen elämäni saanu kuulla että naiset on parempia kuin miehet kaikessa. Parempia koulussa, parempia urheilussa, parempia koodaamisessa, parempia tunteissaan ja parempia paremmuudessa. Empowered strong independent woman über allen.

      Nyt kun on ensimmäiset askeleet sukupuoli luokittelun lopettamiselle tehty niin heti alkaa valitus ja vikinä. Transujen oikeudet oli myös tärkeitä. Transu miehet on "ihan oikeasti" naisia ja naiset "ihan oikeasti" miehiä, mutta kun tulee toisen pukukoppiin niin taas itketään, ei olekaan oikeasti sitä toista.

      Voisitteko millään päättää että mitä helvettiä te haluatte ennen kuin rupeatte taas
      itkupotkuraivareilla vaatimaan koko maailmaa muuttuman.

      Nyt kuitenkin tilanne on tämä ja minä ainakin aijon nauraa kippurassa kun naisten joka liigasta tulee miesten 10 divari. Let's go tasa-arvo, vihdoinkin.

    • Anonyymi

      Vanhan liiton kanta on ainut oikea : Kenellä on pillu on nainen ja kenellä on mulukku on mies.

      • Anonyymi

        Niin yksinkertaista se on. Sukuelin on sukupuolen merkki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin yksinkertaista se on. Sukuelin on sukupuolen merkki.

        Meillä sukupuolielintä käytetään ihan muuhun kuin merkkinä, taidetaan ollakin sitten aika yksinkertaisia.
        Teillä on sitten varmaan todella erikoiset härwelit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä sukupuolielintä käytetään ihan muuhun kuin merkkinä, taidetaan ollakin sitten aika yksinkertaisia.
        Teillä on sitten varmaan todella erikoiset härwelit.

        Tirsk 🙊

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin yksinkertaista se on. Sukuelin on sukupuolen merkki.

        Juuri? Eipä ole ihme miten suomessa syntyvyys laskee kun uskovat ihmiset unohtavat lisääntymisen luullessaan sukupuolielintään merkiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri? Eipä ole ihme miten suomessa syntyvyys laskee kun uskovat ihmiset unohtavat lisääntymisen luullessaan sukupuolielintään merkiksi.

        Uskovat lisääntyvät eniten koska eivät käy abotteilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä sukupuolielintä käytetään ihan muuhun kuin merkkinä, taidetaan ollakin sitten aika yksinkertaisia.
        Teillä on sitten varmaan todella erikoiset härwelit.

        Ne OVAT merkkinä, älä turhan hiplaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskovat lisääntyvät eniten koska eivät käy abotteilla.

        Suomen syntyvyystilastoista päätellen täälläkin ovat enimmäkseen keskittyneet himoissaan hekumoimaan ennemmin kuin lisääntymään ja täyttämään maan.

    • ”…verrattuna tavallisen naisen ja tytön arkeen tulevasta epämukavuudesta. Nyt voi yleisiin sauna- ja suihkutiloihin tulla biologinen mies. Vanhemmat ja isovanhemmat, haluatteko tätä varhaisteini-ikäisille tytöille?”

      Tämä ei ole mitään aitoa huolta. Naiset ja tytöt kokevat ylipäätään seksuaalista häirintää todella paljon. Tämän vuoksi syntyi Metoo liike, jota kuitenkin nämä samat tahot irvailivat.
      Asiaa on tutkittu ja todettu mm. että joka toinen yläkoulussa tai toisen asteen koulutuksessa opiskeleva tyttö kertoo kokeneensa häiritsevää seksuaalista ehdottelua tai ahdistelua. Työpaikoilla sitä esiintyy n. 40 – 70%. Puhumattakaan siitä, miten paljon sitä on ihan yksityiselämässä.
      Tämän vuoden alusta astui voimaan uusittu laki seksuaalisesta häirinnästä. Rikoslaissa 20 luku ”Seksuaalirikoksista” on kohta Seksuaalinen ahdistelusta. Kysynkin siis, miksi tätä lakia ei edes tunneta, kun aletaan keskustelemaan tällaisista asioista?

      Kuten nimimerkki ”Anonyymi” 2023-01-24 21:11:59 toteaa: ”Puhut samoista yksittäisistä erittäin häiriintyneistä tapauksista joita kaikki transvastaiset käyttävät lietsoakseen transvihaa ja pelkoa.” ja ”Älä viitsi yrittää naamioida ahdasmielisyyttä huoleksi naisista, kukaan ei sitä usko.”

      Hän on oikeassa. Tässä vain yritetään naamioida joku ”huoli”, joka ei pidä paikkaansa vain siksi, että saa lietsoa transpelkoa ja kasvattaa vihaa heitä kohtaan.

      Aika aneemisia ovat käsitykset siitä, että heteromiehet alkaisivat joukoittain korjata sukupuoltaan.
      Esim. ”Anonyymi”2023-01-23 14:18:30 edustaa heitä: ”Transihmisiä ei ole paljon, mutta heteroja epätoivoisia peräkammarin poikia sen sijaan on paljon. Haluavat edes kerran elämässään nähdä alastoman naisen…”

      Kun miettii sitä, millaisen prosessin tällaiset miehet joutuisivat käymään, niin kenellä on kärsivällisyyttä sekä raahaa näin tehdä?

      Ensin siis mies laittaa hakemuksen, missä hän tekee selvityksen siitä, että kokee pysyvästi kuuluvansa vahvistettavaan sukupuoleen. Sitten viranomaiset tarkastavat ovatko perustelut tehty tietoon perustuen ja harkiten.

      Kun sitten todetaan että näin on, alkaa muutosrumba. Eli henkilön on odotettava se kuukausi että pääsee muuttamaan KAIKKI paperinsa. Pitää hakea uudet henkilötodistukset, ajokortit, passit, pankkikortit jne. jotka kaikki eivät ole ilmaisia. Vielä lisäksi on monia paikkoja, joihin ilmoitus tulee itse tehdä. Samoin entiset todistukset sun muut pitää muuttaa.Tämä kestää useamman kuukauden.

      Tämä huoli on siis täyttä teeskentelyä. Todellisuudessa ei olla pätkääkään kiinnostuneita naisten tai tyttöjen asioista.

      • Anonyymi

        Älä mummo puhu paskaa!

      • Anonyymi

        Miksi miehen papereissa pitäisi lukea, että hän on nainen?????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi miehen papereissa pitäisi lukea, että hän on nainen?????

        No ei se sitä olisikaan että miehen papereissa lukisi hänen olevan nainen. Avarra mieltäsi niin hyödyt siitä itsekin. Jokaisen elämä on tietynlainen kupla jonka ulkopuolella on asioita. Sinne voi tähyillä jos erilaiset ja uudet asiat kiinnostavat.

      • Anonyymi

        <<Sitten viranomaiset tarkastavat ovatko perustelut tehty tietoon perustuen ja harkiten.>>

        Mitä tällä tarkoitat? Eihän siinä käsittääkseni mitään tarkistuksia ole, koska jos ihminen kokee olevansa vastakkaista puolta, ei sitä voi tarkistaa mitenkään, koska se on subjektiivinen kokemus.

        vastakkaista *sukupuolta

        tulevaisuudessa voidaan kehittää joku pikatesti millä näkee kromosomin. Tai sitten tulee henkilökortteihin joku uusi järjestely, tyyliin: sukupuolivärmeet: miehen / väittää olevansa: nainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä mummo puhu paskaa!

        Asiaahan Mummon taas kirjoitti, sinähän täällä jätöksiäsi jakelet.

      • Anonyymi kirjoitti:

        <<Sitten viranomaiset tarkastavat ovatko perustelut tehty tietoon perustuen ja harkiten.>>

        Mitä tällä tarkoitat? Eihän siinä käsittääkseni mitään tarkistuksia ole, koska jos ihminen kokee olevansa vastakkaista puolta, ei sitä voi tarkistaa mitenkään, koska se on subjektiivinen kokemus.

        ”Eihän siinä käsittääkseni mitään tarkistuksia ole…”

        Kyllä sillä lakiin tulee kohta:

        ”Henkilö voitaisiin vahvistaa kuuluvaksi toiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on väestötietojärjestelmään merkitty, jos hän esittää selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vahvistettavaan sukupuoleen, on täysi-ikäinen ja on Suomen kansalainen tai hänellä on asuinpaikka Suomessa.”
        ”Sukupuolen vahvistamista koskevan hakemusmenettelyn tarkoituksena on varmistua siitä, että sukupuolen vahvistamista haetaan tietoon perustuen ja harkiten.”
        Hallituksen esitys HE 189/2022 vp

        Oma ilmoitus riittää sukupolven vaihtoon 365:n päivän välein.

        sukupolven po. sukupuolen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oma ilmoitus riittää sukupolven vaihtoon 365:n päivän välein.

        Ja mukana tulee aivan järkyttävä henkilötietojen muutosrumba, johon varmasti jotkin yritykset markkinoivat auttavan kätensä hyvään hintaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oma ilmoitus riittää sukupolven vaihtoon 365:n päivän välein.

        "...jos hän esittää selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vahvistettavaan sukupuoleen..."

    • Anonyymi

      Jos translaki saadaan maailmanlaajuiseksi, on Afganistanin naisongelma selvitetty.
      Kaikki tuntevat itsensä miehiksi.
      Maailman ensimmäinen valtio, jossa olisi vain miespuolisia kansalaisia.
      Maailma pelastuu!

      • Anonyymi

        Samoin herätysliikkeiden pelko naispappeja kohtaan katoaa, kun kaikki ovat miehiä.
        Ai niin, mutta kun heidän uskonnollinen sukupuolensa on fakta ja miehen pitää pissata peniksessä olevasta virtsaputkesta. Palstalla usein tuotu esiin, että jalkovälistään se mies tunnetaan.

    • Anonyymi

      Tämä hallitus on jotenkin seksistinen, Setan asiat ovat olleet koko hallituskauden tärkeimpiä asioita.

      • Anonyymi

        Eivät juurikaan seksistisempiä kuin palstalla vaikuttavat uskovat, joiden elämä rakentuu vaatimukselle tietää kenellä on minkäkinlainen pissaamiseen käytettävä kehonosa.

    • Anonyymi

      Joku tuolla edellä kirjoitti "olkinukeista", sama termi oli esillä 24.1. eduskunnassa, kyseessä oli Ilmari Nurmiselle viitannut Leena Meri.
      Oikeastaan eduskunnalla olisi tärkeimpiäkin asioita ratkottavana nyt, kuin tämä "transu asia"!! Ihan oikeesti !! Uudet hyvinvointialueet / valtuustot / hallitukset / terveys puoli saisivat ratkaista tämän kyseisen asian, siellä on lääkärikunnassa asiantuntemusta ehkä vähän enempi, kuin eduskunnassa, muutama lääkäri istuu, siis tämä asia kokonaan pois maan hallituksen käsistä !!! Ei kuulu ollenkaan edustajille, kun vain riitelevät ! Itse olen niin vanha, että 70 vuoteen olen tavannut vain tyttöjä ja poikia , / miehiä ja naisia. Itse synnytin pojan ja tytön ja se selvisi heti syntyessä, kun reilu 40 vuotta sitten ei ollut ultraa ! Ovat pysyneet samoissa sukupuolissa tähän asti ! Suku jatkuu jo...

      • Anonyymi

        Mistä sinä tiedät ettei tapaamiesi ihmisten joukossa ole ollut transihmisiä. Kyllä minä vaihdan jopa muutaman sanan joskus tuntemattomien ihmisten kanssa, useinkin.

    • Anonyymi

      Käsitteet Transnainen ja Transu näköjään menee kirjoittajilta sekaisin.Oikeaa transnaista ei kyllä saunassakaan erota muista naisista.Transu taas on mies joka
      käyttää satunnaisesti naisten vaatteita,tekorintoja,peruukkeja tms.Ai mistäkö
      tiedän .olen vuosia seurustellut oikean Transnaisen kanssa ja parempaa saa hakea.

      • Anonyymi

        Onko Transnainen hyvä keittiössä?

    • Anonyymi

      Keskustan kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee ankarasti Helsingin kaupungin päätöstä järjestää tänä vuonna kaikille peruskoulun 6.–9.-luokkalaisille sateenkaarityöpajan seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta.

      Työpajoja ohjaavat ihmisoikeusjärjestö Setan ohjaajat.

      • Anonyymi

        No hän todennäköisesti vain pelkää jonkun lähipiiristään muuttuvan homoseksuaaliksi tai olevan muu kuin cissukupuolinen. Tai kokee yleisesti ottaen kielteisiä tunteita muita ihmisiä kohtaan ja haluaa maailman pysyvän sellaisena kuin se häntä itseään miellyttää.

        Toisin kuin perussuomalaiset taikka muut juntturat, lisättäköön että tämä kirjoitus on vain spekulointia. Enhän tunne ihmistä enkä asioita hänen lausuntonsa takana.

        Tai keskustan edustajat

    • Anonyymi

      Pukukoppi pelkääjät voivat nyt ryhmiintyä ja osoittaa pelkonsa todeksi ja tehdä jotain todelliselle lähisuhdeväkivallalle ja tyttöjen ja naisten sekä muiden sukupuolen kirjoon kuuluvien, seksuaaliselle hyväksikäytölle.

      • No enitenhän noita tapahtuu kotona niin kertovat ikävät tilastot. Itseasiassa Suomessa tapetaankin aika monta naista vuodessa juuri sen "kotitontun" toimesta.
        Puskaraiskaukset tai uimahallir*nkkarit ovat noihin niljakkeisiin käytännössä mitätön sakki.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        No enitenhän noita tapahtuu kotona niin kertovat ikävät tilastot. Itseasiassa Suomessa tapetaankin aika monta naista vuodessa juuri sen "kotitontun" toimesta.
        Puskaraiskaukset tai uimahallir*nkkarit ovat noihin niljakkeisiin käytännössä mitätön sakki.

        Niin? Kummallista etteivät nuo lain arvostelijat ole ottaneet aiemmin kantaa lasten ja naisten suojelemiseen seksuaalirikollisilta, aivan kuin yrittäisivät saada trans-ihmiset näyttämään rikollisilta.

        Tuohan siinä juuri on taustalla. Vaikka todellisuudessa tirkistelijät, paljastelijat ja julkityydyttäjät ovat lähes poikkeuksetta hetero setiä aidoilla vehkeillä kuten myös varsinaiset pedofiilit ja yhtäkään sellaista raiskausta en muista jossa tekijä olisi ollut nainen ja uhri nainen.

        Sinusta en tiedä mutta ei minun tarvitse ketään tirkistellä tietääkseni mistä translaisss on kysymys.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Tuohan siinä juuri on taustalla. Vaikka todellisuudessa tirkistelijät, paljastelijat ja julkityydyttäjät ovat lähes poikkeuksetta hetero setiä aidoilla vehkeillä kuten myös varsinaiset pedofiilit ja yhtäkään sellaista raiskausta en muista jossa tekijä olisi ollut nainen ja uhri nainen.

        Tiedät asiasta yllättävän paljon.

      • Anonyymi
        Heimo.Vesa kirjoitti:

        Sinusta en tiedä mutta ei minun tarvitse ketään tirkistellä tietääkseni mistä translaisss on kysymys.

        Onko joku trans-ihminen siis tehnyt sinulle tai jollekin tuntemallesi ihmiselle seksuaalista väkivaltaa?

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Tuohan siinä juuri on taustalla. Vaikka todellisuudessa tirkistelijät, paljastelijat ja julkityydyttäjät ovat lähes poikkeuksetta hetero setiä aidoilla vehkeillä kuten myös varsinaiset pedofiilit ja yhtäkään sellaista raiskausta en muista jossa tekijä olisi ollut nainen ja uhri nainen.

        Niin? Normipervot tosiaan vaikuttavat kyllä olevan pääsääntöisesti miehiä, joiden vuoksi lainsäädäntöä ja valvontaa on jouduttu tiukentamaan. Tavalliset miehet eivät alennut moiseen touhuun, eikä heillä liene tarvettakaan seksuaalirikoksien tekemiseen.
        Huumeiden käyttäjien kohdalla tiedossani on tapauksia, joissa heteronaiset ovat tehneet seksuaalista väkivaltaa tytölle. Liittyi ilmeisesti jotenkin naisten poikaystävien kiinnostukseen tyttöjä kohtaan.
        Lääkäreiden sekä kasvatusalan ammattilaisten mielestä käsittääkseni lakiuudistus tulee todelliseen tarpeeseen ja tuntuu aivan ihmeelliseltä palstallakin uskovien ihmisten esittämä vastustus sille. Aivan kuin heillä tosiaankin olisi oma lehmä ojassa tai pelkäisivät oman maitomukin kaatuvan lain myötä.

        Jos se lika on tosiaan siellä omassa mielessä ja siksi nähdä villejä visioita.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Jos se lika on tosiaan siellä omassa mielessä ja siksi nähdä villejä visioita.

        Niin? Siltä se tosiaankin vaikuttaa, harmillista miten nuo valittajat verhoutuvat uskon ja Raamatun viittaan, jolloin vaikuttaa kuin kaikki uskovat olisivat kyvyttömiä hyväksymään erilaisuutta osana ihmiselämää. Kuitenkin nuo valittajat ovat mitä ilmeisimmin hyvin marginaalinen porukka ja ihmetyttää miten heidän uskonnolliset taustaryhmänsä hyväksyvät joukkoonsa ihmisiä joiden päätehtävä tuntuu olevan toisten tekemisistä valittaminen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko joku trans-ihminen siis tehnyt sinulle tai jollekin tuntemallesi ihmiselle seksuaalista väkivaltaa?

        Missä minä mitään tuollaista sanoin?

      • Anonyymi
        Heimo.Vesa kirjoitti:

        Missä minä mitään tuollaista sanoin?

        Kerroit tuolla aiemmin tietäväsi mistä trans-laissa on kysymys, antaessasi siis ymmärtää sen johtavan seksuaaliseen väkivaltaan sinun kohdallasi, niin kaiketi sinulla sitten on kokemuksia tulleesi raiskatuksi jonkun trans-ihmisen toimesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin? Siltä se tosiaankin vaikuttaa, harmillista miten nuo valittajat verhoutuvat uskon ja Raamatun viittaan, jolloin vaikuttaa kuin kaikki uskovat olisivat kyvyttömiä hyväksymään erilaisuutta osana ihmiselämää. Kuitenkin nuo valittajat ovat mitä ilmeisimmin hyvin marginaalinen porukka ja ihmetyttää miten heidän uskonnolliset taustaryhmänsä hyväksyvät joukkoonsa ihmisiä joiden päätehtävä tuntuu olevan toisten tekemisistä valittaminen.

        Valittamisen lisäksi he eivät uskovina ihmisinä hyväksy Jumalan luomityötä johon vaikuttaa kuuluvan erilaisuus eri muodoissaan. Kahta samanlaista ihmistä ei ole ja aina nuo valittajat keksivät jotakin jolla itseään voivat korottaa paremmaksi ihmisenä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerroit tuolla aiemmin tietäväsi mistä trans-laissa on kysymys, antaessasi siis ymmärtää sen johtavan seksuaaliseen väkivaltaan sinun kohdallasi, niin kaiketi sinulla sitten on kokemuksia tulleesi raiskatuksi jonkun trans-ihmisen toimesta?

        Trollauksesi on todella naurettavaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin? Kummallista etteivät nuo lain arvostelijat ole ottaneet aiemmin kantaa lasten ja naisten suojelemiseen seksuaalirikollisilta, aivan kuin yrittäisivät saada trans-ihmiset näyttämään rikollisilta.

        "Kummallista etteivät nuo lain arvostelijat ole ottaneet aiemmin kantaa lasten ja naisten suojelemiseen seksuaalirikollisilta, aivan kuin yrittäisivät saada trans-ihmiset näyttämään rikollisilta."

        Siitähän tässä on kyse. Panetellaan ja vääristellään vain siksi, että osa ihmisistä näyttäisi pelkästään pahoilta ja ei-ihmisiltä.

    • Anonyymi

      Tai ehkä tarkoituksena on tuhota länsimainen yhteiskunta. Sodoma on kai tavoitteena.

    • Anonyymi

      Ja rankasti sortaakin!

    • Anonyymi

      Ihmisen pitää saada olla eläin!!

    • Anonyymi

      Ylen aamun haastattelussa jossa oli mm. Amnestyn edustaja paikalla, pääsi toimittajalta aikamoinen sammakko suusta. Kuulosti ihan siltä että hän on sitä mieltä että kritiikki liittyen sukupuolimerkinnän jatkuvaan vaihtamiseen olisi aiheellista. Laki ei ole edes astunut voimaan vielä ja merkinnän jatkuva vaihtelu on pelkkää pelon lietsontaa ja luulottelua. Siinä meni se puolueettomuus haastattelusta ja ihmisoikeus-kysymyksistä.

    • Anonyymi

      Uusi translaki sortaa tyttöjä ja naisia

      Maailama menee paskaksi kokoajan!
      Vasemmisto on kuin saatana,ei mitään häpyä missään.
      Lapset väkisin pride kulttuuri ojhjelmaan 6-9lk.
      Ihan perkelee sairasta,että lapsia käytetään aivopesuun opetus ministeriön tasolla..li anderrson perkeeel kommari!
      Antakaa lasten olla lapsia,heillä ei ole aivot kehittyneet vielä ja pridea ja homoutta tuputetaan,kuin cccp ideologiaa aikoinaan neuvostoliitossa.
      Tämä SETA pitäisi ajaa alas ja sen pj Tarja Halonen,onko vielä niin ulos ajaa maasta !
      Demari setalainen,tätä on vasemmisto pride aivopesu!

      • Anonyymi

        Just just!

      • Anonyymi

        Lopeta räyhääminen. Täysin laillisesti toimivaa järjestöä ei voi tuosta noin vain lopettaa. Nähtävästi tällaiselle järjestölle on tarvetta enemmän kuin koskaan, kun ihmisten mielipiteet menevät näin ääripäähän.

    • Anonyymi

      translaki

      Kaappiin takaisin ja turpa kiinni !
      Maailama on muutenkin sekaisin ja te vielä vingutte.
      Ovi kiinni nyt,teidän asian voi selvittää v.2965.

    • Anonyymi

      Transhenkilöille omat wc-, suihku- ja saunatilat. Kyseessä ei ole biologinen nainen/mies. Valitettavasti elämme maailmassa, jossa tyttöjä tulee suojella, ja myös nuoria poikia tulee suojella seksuaaliselta ahdistelulta.

      • Anonyymi

        Hohhoi ja kierros alkaa alusta..

      • Miksi sitten ette keskitys nuorten seksuaaliseen ahdisteluun, kun niitä kokee todella moni vaikka ei paikalla olisi ensimmäistäkään transsekusaalia?

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Miksi sitten ette keskitys nuorten seksuaaliseen ahdisteluun, kun niitä kokee todella moni vaikka ei paikalla olisi ensimmäistäkään transsekusaalia?

        Nyt on aika keskittyä älyttömän lain torppaamiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on aika keskittyä älyttömän lain torppaamiseen.

        Turha tätä on todeta koska väärintekijät ratsastavat aina epärehellisyyden siivillä.. mutta ei teitä tosiaan oikeasti kiinnosta nuorten seksuaalinen ahdistelu. Kuinka monta nuoruudessaan tytön raiskannutta on lain vastustajien joukossa.

      • Kieltämättä sitä välillä ihmettelee, miten likainen joidenkin mielikuvitus voikaan olla, kun pyörii tuollaiset asiat mielessä aina.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Kieltämättä sitä välillä ihmettelee, miten likainen joidenkin mielikuvitus voikaan olla, kun pyörii tuollaiset asiat mielessä aina.

        Niin, miksi joku ei hyväksy omaa sukupuoltaan????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, miksi joku ei hyväksy omaa sukupuoltaan????

        Todellakin! Miksi joku ei hyväksy toisen ihmisen sukupuolta, vaikka ei ole millään tavoin tekemisissä kyseisen ihmisen kanssa?

    • Anonyymi

      Ja feministit vaikenee!

    • Anonyymi

      Eduskunta on pelleporukkaa jos tämä laki menee läpi.

      • Anonyymi

        Voimme kuitenkin lohduttautua, miten vaalien jälkeen sirkus lähtee. Tälle palstalle kuitenkin te pellet jäätte edelleen narisemaan.

    • Tämä valitettava laki runnotaan läpi.

      • Anonyymi

        Millä tavoin kyseinen laki rajoittaa sinun elämääsi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Millä tavoin kyseinen laki rajoittaa sinun elämääsi?

        En puhuisi rajoittamisesta mutta joudun syytteeseen syrjinnästä jos en pi itseään naiseksi väittävä miestä naisena.

      • Anonyymi
        Heimo.Vesa kirjoitti:

        En puhuisi rajoittamisesta mutta joudun syytteeseen syrjinnästä jos en pi itseään naiseksi väittävä miestä naisena.

        Asioidessasi virastoissa, kaupoissa, työpaikoilla etc. mistä voit varmuudella tietää asioitko itseään naiseksi väittävän miehen kanssa tai päinvastoin?
        Siis oikeasti vaaditko sinä kaupan kassalta tai lääkäriltä henkilöllisyystodistuksen nähtäväksesi ja sitten käyt hänen kanssaan WC:ssä toteamassa henkkarin paikkansapitävyyden?
        Kyllä tuo oikeasti varmasti rajoittaa ja on raskasta, otan vilpittömästi osaa ongelmaasi.

    • Anonyymi

      Ja rankasti.

    • Anonyymi

      Ikävä kyllä, se on totta.

    • Anonyymi

      Käsittämättömäksi on maailma mennyt. Sairaaksi suorastaan.

    • Anonyymi

      Unohit tarinasta mehmetin ja joka abusaa tota

    • Anonyymi

      Viherät ja vasurit tämän shoun ovat aloittaneet ja yllätys yllätys peräti kokoomus lankesi samaan eksytyksen sameaan soppaan. Miten käy tulevien vaalien? Äänikynnys voi nousta korkeaksi tai hyvin alhaiseksi.
      Kukaan ei enää jaksa tämä sukupuoli paskaa jauhaa . Vihreille näyttää olevan sukupuolen vuosittainen vaihtaminen kynnyskysmyksesltä. Täysin luonnotonta, Jumalan luomistyön turhentamista.
      Ympäristöministeri Ohisalo nauriskelee ylimielisesti. Hän luulee olevansa kaikkien alojen asiantuntija, erityisesti metsäasioissa kaikkea paskaa vääntää ja toiset uskoo valheen. Menkää vihreät Venäjälle katsomaan kuinka ilma saastuu.

    • Anonyymi

      Voi helvetti tätä nykyaikaa. Sukupuoli on mielipide kysymys, kannabis pitäisi laillistaa, polttomoottoriautolla ei saisi ajaa vaikkei ole edes järkevää vaihtoehtoa, opettajat eivät saa pysymään järjestystä kun idiootti penskaa ei saa laittaa aisoihin voimatoimin, mamuja pitäisi ottaa lisää vaikka entisillekään ei ole töitä kun ei opetella maan tavoille, ammuksista pitäisi poistaa lyijy kun elukat syövät sitä muka suurin määrin metsästä ja kuolevat, uskontoa ei saisi opettaa vain jotain elämän katsomusta. Sinäpä hieman listaa nykyajan idiotismista. Kaiken maailman outous ja friikkys tunkee joka tuutista silmille. Ei tämä ainakaan lisää erilaisten ihmisryhmien rauhanomaista rinnakkaiseloa. Koulussa pitäisi opettaa mikä on keskimääräisesti normaalia eikä mitään transu ja homo juttuja sinne sekaan. Loppuun pieni provo, olen valkoinen lihaa syövä heteromies, menkää homot ja transut vaikka suolle. Jos löydätte jostain tarpeeksi ison suon niin perustakaa sinne vaikka siirtokunta ja uimahalli.

      • Anonyymi

        Normaali tuntuu olevan monelle tulkintakysymys. Se että maailma muuttuu ja tietoisuus normaalin moninaisuudesta lisääntyy hitaasti, ei tarkoita sitä että aiempi jo tunnustettu normaali olisi ainoa normaali.

        Kato on se. Se on sellainen universaali normaali johon ei kuulu lisääntymiskyvyttömät ja sairaat friikit ja muut kieroutuneet ihmiset. Anteeksi olennot. Loukkasin normaaleja ihmisiä.

      • Anonyymi

        Kannabiksen laillistamista ihmettelen itsekin, päihteiden käytön kynnys saattaa madaltua ja johtaa aina kovempien aineiden käyttämiseen.
        Ihan mieluusti vaihtaisin sellaiseen autoon, joka tutkitusti on kaikkine valmistusprosesseineen sekä loppukäsittelyn yhteydessä ilmastoystävällinen, mutta kun sellaista ei vielä ole tuotu näytille ja yhteiskunnan pystyssä pysymiseksi minunkin pitää päästä liikkumaan.

        Olisiko sinulla tarjota lastensuojelulain hyväksymiä työvälineitä niin lasten vanhemmille kuin opettajillekin työskentelyrauhan ylläpitämiseen kouluissa?
        Sinun pitää sitten vaan alkaa lisääntymään ja täyttää maa, mikäli työperäinen maahanmuutto kielletään.
        Haluaisitko siis rajoittaa uskonnonvapautta tai mahdollistaa uskonnonopetuksen kouluissa jokaiselle oman uskomuksensa mukaista opetusta?
        Voitko tarkentaa mikä sinun mukaasi on normaalia hyväksyttäväksi opetussuunnitelmaan, jonka pitää kohdata aivan jokainen lapsi?
        Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla ihmisillä on samat ihmisoikeudet kuin kaikilla muillakin, joten ehkä yrität saada muutosta aikaan äänestämäsi kansanedustajan avulla, täältä palstalta unelmasi eivät nouse lentoon.
        Yhteiskuntamme ei siis saisi kehittyä, vaan pitäisi taantua valkoisen lihaa syövän heteromiehen tasolle? Ihan hyvä asia varmaan sinulle.
        Ja en kuulu sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin, vaan olen ihan perheellinen ihminen joka toivon yhteiskuntamme sopeutuvan maailman muutoksiin siten, että kykenemme elämään täällä. Esittämäsi valitus tietty kuuluu asiaan, lapsilta tosin kuuluu paljon älyllisemmin ilmaistuna noita asioita ja niihin vastaaminen tietenkin mahdollistaa kehittymisemme ihmisinä.

      • ”…kannabis pitäisi laillistaa…”

        Tuossa taisi olla kyse siitä, että sen käyttäminen ei olisi enää rangaistavaa. Samoin omaan käyttöön voisi pitää ilman rangaistuksia.

        Ei siinä taidettu hakea täysin laillistamista, vaan edelleen kannabiksen maahantuonti, isojen määrien välittäminen ja myyminen säilyisi rikoksena.

    • Anonyymi

      Tietääkö joku mitä mieltä transut itse ovat tästä laista. Ovatko puolesta vai vastaan.
      Kiinnostaisi.

      • Anonyymi

        Tuskin transmies tai transnainen vastaa transuttelijalle

    • Anonyymi

      Niin oliko silleen että suomi24 on ainut foorumi Suomen kokoisessa maassa? Vähän huolestuttaa tämä keskustelun taso, ei mulla muuta.

    • Anonyymi

      Todella rankasti sortaakin.

    • Anonyymi

      On järkyttävää, että tämä pitää oikein lailla sallia.

    • Anonyymi

      Ehdottomasti näin.

    • Anonyymi

      Mitenkäs nyt nuo firmat, Transtech, Peura trans, Transuotila ja Transpoint.Pahoittaakohan joku transu niistä mielensä. Ja onhan vielä Ford Transit. Kai ne on kohta vihapuhetta.

    • Anonyymi

      Hävytöntä, hyvin hävytöntä.

    • Anonyymi

      Niin tulee nyt käymään.

    • Anonyymi

      Tämä voi tulla monelle järkytyksenä mutta sukupuolen korjaaminen tai vaihtaminen ei ole mahdollista fyysisessä todellisuudessa. Se sukueliminen silvonta ja reiän poraaminen tilalle tai muu vastaava viritelmä ei ole sukupuolen vaihtamista. Voit kuvitella omassa päässäsi olevasi mies tai nainen. Se on jokaisen oma asia. Fakta on kuitenkin se että fyysisessä todellisuudessa biologinen sukupuoli ei vaihdu millään toimenpiteellä. Ei mulla muuta.

      • Anonyymi

        Juuri noin! Ihmisen biologinen sukupuoli ei korjaamalla tai vaihtamalla muuksi muutu. Ihminen on joko hedelmöittävä tai hedelmöittyvä tai ei kumpaakaan.

    • Anonyymi

      Eikö feministit jo älähdä?

    • Anonyymi

      Hyvä kirjoitus.

    • Anonyymi

      Mitä merkitystä sillä juriidisella sukupuolimerkinnällä on kun menee yleisiin WC ja saunatiloihin. Ei siellä koskaan ole kysytty kumpaan vessaan tai saunatilaan aikoo suikkia. Eikä tämä merkintä yhtään helpota trans-sukupuolisten hämmennystä ja epävarmuutta siitä kumpaan aikoo mennä. Parempi olisi suoda heille ihan omat tilat niinkuin naisilla ja miehillä on. Jos kerran tunnustetaan, että on useampia sukupuolia kuin nainen ja mies, niin tokihan näille kaikille sukupuolille pitäisi olla omat wc-ja pukuhuonetilat. Sehän se vasta tasa-arvoa on, että kaikille suodaan omansa.

      • Kieltämättä vessat ovat paikkoja, joissa tarpeen vaatiessa voi käydä ihan siitä ovimerkinnästä huolimatta.
        Onneksi on todella paljon paikkoja, joissa tuollaisia ei ole.

        Tosin voi toisinaan aiheuttaa hämmennystä.

      • Anonyymi

        Pitäisikö julkiset sauna-, suihku- sekä WC-tilat jakaa siten, että jokaisella on mahdollisuus omaan yksityisyyteensä? Tiloihin joissa on oltava tietyt kehonosat peitettynä asianmukaisesti, sekä tiloihin, joissa pukeutuminen on vapaata.
        Seksuaalisen häirinnän tarkentava laki antaa jokaiselle oikeuden koskemattomuuteen ja tuossahan kysymys on, miten ihmiset suojataan rikoksentekijöiltä.

        Yhteissaunassa naisten keskelle joutuneelle nuorelle kaverille tuli erektio, jonka seurauksena livahti suihkuun ja uimaan. Vanhemman miehen naurahtaessa lauteelta: -Olipas poijjalla herkäs, eräs vanhempi rouva totesi: -Hänellä sentään seisoi.

    • Anonyymi

      Törkeä laki!

    • Anonyymi

      En olisi uskonut tätä näkeväni.

    • Anonyymi

      Eipä oo ihme jos suomalaisten syntyvyys on lasketut kun kaikenmaailman transut ja hinttarit on kuysysissä ja vetää toisiaan anaaliin saadakseet high kokemuksia. Vielä pitää yrittää normalisoida tällaista oikein lain voimalla. Ja nuorille yritetään tätä paskaa tuputtaa jossain setan työpajassa.

      • Anonyymi

        Mikä ihmeen vaikeus on varata yleisiin WC ja pukuhuonetiloihin yksi sellainen tila, mihin sukupuolta ei ole merkattu. Jotkut trans-sukupuoliset sanovat käyttävänsä Inva -tiloja. Minusta se voisi olla hyvä ratkaisu, että inva-tiloja voisi käyttää sellaiset, jotka eivät voi jostain syystä käyttää merkattuja naisten tai miesten tiloja.

      • Anonyymi

        Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvista ihmisistä tuskin Suomen alhaiset syntyvyystilastot johtuvat. 2023-02-05 19:43:43 Anonyymi kirjoittaja voisi osoittaa tehneensä itse oikeasti jotakin syntyvyystilastojemme kaunistamiseksi, ennenkuin arvostelee ketään muuta tuosta aiheesta.

    • Anonyymi

      Todellakin sortaa.

    • Anonyymi

      Hyvin kirjoitettu tästä sairaasta laista.

    • Anonyymi

      Voisiko aloittaja kertoa, miten hän varmistaisi nyt ja tulevaisuudessa uimahallien (vast) peseytymis- sekä sosiaalitiloissa tyttöjen ja naisten turvallisuuden? Siis varmentaa ettei kukaan kykene tekemään heille seksuaalista väkivaltaa ja/tai häirintää?
      Ennen translain voimaantuloakin, vastakkaista sukupuolta olevien tiloihin saattoi päätyä vaikka minkäikäisiä miehiä.

    Ketjusta on poistettu 42 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      415
      4604
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      247
      2294
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      70
      1710
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      161
      1462
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      309
      1399
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1147
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      140
      1131
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      79
      1103
    9. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1085
    10. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      985
    Aihe