- Tällä hetkellä televisioni ei ota vastaan HD lähetyksiä. Kyseessä on teräväpiirto töllö joka myytiin HD ready nimellä.
- Minä höyrystän kananmunat, yleensä kenno kerrallaan.
Muutaman kuukauden aikana siinäkin särkyy n. 3-4 kahdestakymmenestä neljästä.
Onko syynä sama kuin että kananmunia ei kaupat kovin paljoa saa ?.
Joku outo puutos (kalsium) tai tauti ?. - Suomen laki kieltää SANTELIPUUN jauheen myynnin elitarvikkeesi.
Sallittu ihonhoitotuotteena.
Ostin kerran samankaltaista mutta se oli purua, eikä jauhetta, eikä maistunut miltä piti. - Minä olen tehnyt myös muikusta kuten silakastakin osittain ns. kilohailimausteen mukaista maustekalaa.
Juuri nyt on 10 litran annos maustekalaa silaksta työn alla.
Syksyllä muikusta juuri ennen kutua, ja silakasta keväällä ennenkuin kutu on alkanut.
Ainoa ero on ollut että olen käyttänyt Tammisaaren apteekin myymää kilohailimaustetta. Ja nyt on kokeilussa Maustekaupan kilohailmauste, joka on kopioitu suoraan Tammisaaren apteekin mausteista (en mausteiden määäristä tiedä), ja apteeekilta sai aina ison pussin laakerinlehtiä mukaan.
Ihan alkuun parikymmentä vuotta sitten tein samaista maustekalaa Mäkelä Silli ja Silakka kirjan ohjeen mukaan. Eli Anjovissilakka.
Se oli vielä silloin kun santelipuu jauhetta sai ostaa elintarvikkeena.
Suolamäärissä on eroja kuten sokerissakin.
Anjovissilakka ohjeen mukaan 2 kg silakoita menee 1,5 dl merisuolaa, ja sama määrä tomusokeria.
Ja sitten Tammisaaren apteekin ohjeen mukaan käytetään 1 silakkakiloa kohden 10 g kilohailimaustetta.
Ja silakat (muikutkin) liotan kirjan ohjeen mukaan etikkaliemessä jossa on etikkaa 2,5 dl ja vettä 6 dl. Ja liotusaika on 12 h. - Tuollainen on aika helppo tehdä jos on olosuhteet.
Itse olen ajatellut että laittaisin 5 cm halkaisijaltaan pyöreään puuhun toiseen päähän 3-4 kappaletta noin kolme milliä paksuja lastantapaisia ~10 cm pitkiä säleitä.
Hakkurin varsi tammea, ja luumupuuta lastoiksi. - Tämä kauppojen mainostama kylmäketju jossa kala heidän mukaansa kestää hyvänä ja tuoreena kaksikin viikkoa.
Mutta totuus on toinen.
Tuore kala on kimmoisaa ja KIINTEÄÄ, toisin kuin ne kirjolohi fileet joita näkee näkee kalatiskeillä. Fileen sellissä on kaikissa 5-10 repeämää poikittaislihakerrosten välissä.
Onko tämä siis kiinteää.
Ei, se ei ole laadultaan superia, eikä edes regular, vaan se kelpaa nimellä prosessi teollisuuden käyttöön.
Nämä siis näkyy ostajan silmiin kun fileitä on kaupan. Aivan varmasti kaikki myytävä kala on samanarvoista, tietysti riippuen myös koska se on kauppaan tullut. Saahan sieltä toki tuorettakin. Silakka sitten haisee ja on pehmeää vanhana.
Valmiiksi leikatuissa ja muoviin pakatuissa tuotteissa voi tilanne olla parempi. mutta ei minulla ola varaa maksaa 20 euroa kirjolohi fileestä.