Maustekalaa silakasta ??

Jos teillä jollain on perinteisen maustekalan valmistusohje, jonka maltat antaa toistenkin kokeiltavaksi, laittakaapa viestiä palstalle.
Mahtaako jostain vielä saada Maustekalamaustetta, siinä oli kaikki tarvittavat aineet, en vaan ole enään kaupoissa sitä nähnyt. Siksi tuota ohjetta etsin. Kiitos etukäteen ohjeista!!!
3126467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Tällainen löytyi pienellä hakemisella:

"Paras maustekala saadaan syyskesällä pyydetystä kilohailista. Syyskalastuskautena syönnökseltä pyydettyä ns. rasvasilakkaa pidetään myös kelvollisena maustekalana. Sellaista ei kuitenkaan ole elokuulla pyydystetty pienikokoinen ja heikkolihaksinen silakka, jonka suolisto on täynnä ruokaa, sillä tämän kalan vatsalihakset aukenevat maustesuolauksessa. Maustesuolaukseen ei myöskään sovellu laiha, isokokoinen, kuteva tai äskettäin kutenut silakka.

1 tuoretta kalakiloa kohden:
merisuolaa 130-140 g
sokeria 50 g
maustepippuria 2,0 g
mustapippuria 1,5 g
neilikoita 1,7 g
kanelia 1,0 g
muskottikukkaa 1,0 g
kardemummaa 0,3 g
inkivääriä 1,0 g
laakerinlehtiä 1,0 g
bensoehappoista natriumsuolaa 1,0 g

Bensoehappoinen natriumsuola lisää säilyvyyttä.

Apteekki myi ja punnitsi minulle aineet valmiiksi 2-3 vuotta sitten. Itsellä pitää olla vain ohje."

Tämä löytyi nyt jo lopetetulta finfoodin keskustelupalstalta. Googlen välimuistilinkki auttoi.

Äänestä
  • Kiitti vaivannäöstäsi, itsekin yritin googlella, mutta en onnistunut.
    Ohjeesi oli hyvinkin täsmällinen, ja hyvän tuntuinen mitä mausteisiin tulee.
    Oletko laittanut silakat kuten ennenvanhaan, kokonaisina, vai oletko perannut ne?

    Äänestä

  • Asiantuntevat ja erittäin hyvät Maustekala ohjeet. Seuraavaksi etsin perinteiset hapankaalin tekoohjeet.

    Äänestä

käykö muikkuun ohje tuntuu hyvältä

Äänestä
  • Mieluusti kaikki maustekalaohjeet, joita voi silakkaan soveltaa, otan ilomielin vastaan.
    Eiköhän muikkukin ole sen verran silakanoloinen kala että voi samalla reseptillä kokeilla. Oletko laittanut muikut puhkomattomina vai putsattuina. Ohjettasi odottelen, kiitos.
    Kirjoitelkaahan muutkin rohkeasti omia reseptejänne tänne, makuja kun on monenlaisia, ja niistä voi olla hyötyä muillekin sellaisille, jotka haluavat tehdä itse, eikä ostaa valmista.

    Äänestä

  • ohjetta etsivä kirjoitti:

    Mieluusti kaikki maustekalaohjeet, joita voi silakkaan soveltaa, otan ilomielin vastaan.

    Tuo resepti ei siis ole minun, vaan se löytyi mainitulta www-sivulta. Kilohaili on parasta maustekalaan ihan siitä syystä, että se kestää tuota mausteseosta hajoamatta ja liha pysyy kiinteämpänä. Silakka tuppaa hajoamaan, sen rakenne on jotenkin erilainen. Silakka käy taas erinomaisesti hapossa raakakypsennettäväksi ja nopeasti syötäväksi (esim. sinappisilakat kts. http://elisa.net/ruokajaviini/reseptit/?id=R000554)

    Äänestä

  • ohjetta etsivä kirjoitti:

    Mieluusti kaikki maustekalaohjeet, joita voi silakkaan soveltaa, otan ilomielin vastaan.
    Eiköhän muikkukin ole sen verran silakanoloinen kala että voi samalla reseptillä kokeilla. Oletko laittanut muikut puhkomattomina vai putsattuina. Ohjettasi odottelen, kiitos.
    Kirjoitelkaahan muutkin rohkeasti omia reseptejänne tänne, makuja kun on monenlaisia, ja niistä voi olla hyötyä muillekin sellaisille, jotka haluavat tehdä itse, eikä ostaa valmista.

    Hei
    Pirkka.fi:n sivuilta löytyi varsinainen silakkapläjäys. En tiedä ovatko nuo sitä mitä etsit?
    http://www.pirkka.fi/ruoka/arkisto/2005/9/30/kauden-herkku-silakka.aspx

    t. Kalamies

    Äänestä

  • kalamies kirjoitti:

    Hei
    Pirkka.fi:n sivuilta löytyi varsinainen silakkapläjäys. En tiedä ovatko nuo sitä mitä etsit?
    http://www.pirkka.fi/ruoka/arkisto/2005/9/30/kauden-herkku-silakka.aspx

    t. Kalamies

    Mukava nähdä että kaikenlaisia silakkaohjeita löytyy.
    Pirkka-ohjeissakin on kokeilemisen tuntuisia ohjeita.
    Lisää vain ohjeita silakasta, jotta voimme nauttia siitä, kunnes EU :N herrat kieltää meiltä tämän kalan syömisen.????

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    Kieltäköön vaan. Ei me olla ennenkään kysytty niiltä mitä saa syödä. :)

    Äänestä

  • Kaikista resepteistä puuttuu SANTELIPUUN jauhe (Sri Lanka) Ebay !

    Äänestä

  • ohjetta etsivä kirjoitti:

    Mieluusti kaikki maustekalaohjeet, joita voi silakkaan soveltaa, otan ilomielin vastaan.
    Eiköhän muikkukin ole sen verran silakanoloinen kala että voi samalla reseptillä kokeilla. Oletko laittanut muikut puhkomattomina vai putsattuina. Ohjettasi odottelen, kiitos.
    Kirjoitelkaahan muutkin rohkeasti omia reseptejänne tänne, makuja kun on monenlaisia, ja niistä voi olla hyötyä muillekin sellaisille, jotka haluavat tehdä itse, eikä ostaa valmista.

    Minä olen tehnyt myös muikusta kuten silakastakin osittain ns. kilohailimausteen mukaista maustekalaa.
    Juuri nyt on 10 litran annos maustekalaa silaksta työn alla.

    Syksyllä muikusta juuri ennen kutua, ja silakasta keväällä ennenkuin kutu on alkanut.

    Ainoa ero on ollut että olen käyttänyt Tammisaaren apteekin myymää kilohailimaustetta. Ja nyt on kokeilussa Maustekaupan kilohailmauste, joka on kopioitu suoraan Tammisaaren apteekin mausteista (en mausteiden määäristä tiedä), ja apteeekilta sai aina ison pussin laakerinlehtiä mukaan.

    Ihan alkuun parikymmentä vuotta sitten tein samaista maustekalaa Mäkelä Silli ja Silakka kirjan ohjeen mukaan. Eli Anjovissilakka.

    Se oli vielä silloin kun santelipuu jauhetta sai ostaa elintarvikkeena.

    Suolamäärissä on eroja kuten sokerissakin.
    Anjovissilakka ohjeen mukaan 2 kg silakoita menee 1,5 dl merisuolaa, ja sama määrä tomusokeria.
    Ja sitten Tammisaaren apteekin ohjeen mukaan käytetään 1 silakkakiloa kohden 10 g kilohailimaustetta.

    Ja silakat (muikutkin) liotan kirjan ohjeen mukaan etikkaliemessä jossa on etikkaa 2,5 dl ja vettä 6 dl. Ja liotusaika on 12 h.

    Äänestä

  • AHSEN kirjoitti:

    Kaikista resepteistä puuttuu SANTELIPUUN jauhe (Sri Lanka) Ebay !

    Suomen laki kieltää SANTELIPUUN jauheen myynnin elitarvikkeesi.
    Sallittu ihonhoitotuotteena.
    Ostin kerran samankaltaista mutta se oli purua, eikä jauhetta, eikä maistunut miltä piti.

    Äänestä

Hei,

Tarkoitatko punertavaa maustekalaa ?
Mausteessa santelipuun (kuorta ?), laakerin-
lehteä, maustepippuria, sokeria yms.
Joskus ko. maustetta myyty apteekissa.
Olen etsinyt Isoäitini reseptiä jonka aikanaan
sain (sain Häneltä tuolloin myös purkillisen
ko. maustetta...)
tg

Äänestä
  • SANTELIPUUN JAUHETTA (PUNAINEN) SRI LANKA Ebay !

    Äänestä

  • Vieläkin apteekista saa valmiina mausteseoksen

    Äänestä

joskus myytiin kaupassa maustekalamaustetta, enolelöytänyt moneen vuoteen kyseistä tuotetta.Mikähän oli koostumus?

Äänestä

maustekalamaustetta mutta ei tule hyvää maustekalaa.Olen ostanut silakkafileitä nahka pois ja laitat siihen maustekala liemeen,kun olet alkuperiset kilohailit popsinut tuulen suojaan.

Äänestä

kokki

Kokki Kolmoselta:http://www.kokkikolmonen.com/tuotteet.html?id=3/258

Anjovis on ykkössuosikkini.Tiiran maustekala on todella hyvää. Jos joku pystyy kehittämään näistä sen maistuvan reseptin, niin otan vastaan!

Heska.

kolmoselta:

Äänestä

Espanjanhumala on kuulemma oreganoa.

Äänestä
  • Tai siis suomalaisella nimellä metsämeiramia.

    Äänestä

Hangossa ja Pellingissä tehdään hyvää maustekalaa.

Äänestä
  • Täytyy mennä nukkumaan. Aamulla verkoille.

    Äänestä

Hyvää maustekalaa ei silakasta saa muutenkuin onkimalla niitä ja pistämällä ne patjan alle yöksi.

Äänestä

ettei Vento Aallon Pyhämaasta tekemiä maustekalaa mikään voita.

Äänestä

Pohjoismaissa anjovikseksi kutsuttu kala on itse asiassa valmistettu kilohailista http://fi.wikipedia.org/wiki/Kilohaili
viroksi kiluhaili eli sprotti , Kiluhaili/kuore säilykkeenä

http://www.kolumbus.fi/rahola/sanastot/a.html#anjo
1 tuoretta kalakiloa kohden:
merisuolaa 130-140 g
sokeria 50 g
maustepippuria 2,0 g
mustapippuria 1,5 g
neilikoita 1,7 g
kanelia 1,0 g
muskottikukkaa 1,0 g
kardemummaa 0,3 g
inkivääriä 1,0 g
laakerinlehtiä 1,0 g
bensoehappoista natriumsuolaa 1,0 g
Bensoehappoinen natriumsuola lisää säilyvyyttä.

Apteekki myi ja punnitsi minulle aineet valmiiksi
http://www.mtv3.fi/reseptit/haku.shtml?raaka-aine=kalaruoka

maustehia
http://www.henriettesherbal.com/eclectic/pula-puutteet/luku-9.html

Äänestä

KYSYIT MISTÄ SAISI MAUSTEKALAMAUSTETTA 18.10.2017 AINAKIN SITÄ LÖYTYI MERIKARVIAN APTEEKISTA 50 JA 100 GRAMMAN PAKKAUKSINA HINTA 100 GR / 12.00 €
TÄMÄ 100 GR. ON 10 KALAKILON ANNOSTUS.

Äänestä
  • Nämä jos sais vielä suomenkielisenä, niin kokeilisin !!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ohjetta etsivä kirjoitti:

Jos teillä jollain on perinteisen maustekalan valmistusohje, jonka maltat antaa toistenkin kokeiltavaksi, laittakaapa viestiä palstalle.
Mahtaako jostain vielä saada Maustekalamaustetta, siinä oli kaikki tarvittavat aineet, en vaan ole enään kaupoissa sitä nähnyt. Siksi tuota ohjetta etsin. Kiitos etukäteen ohjeista!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu