jarmokaksi
Omien palstasankarittarieni muistokirjoitukset muuttuvat mielessäni melkein poikkeuksetta kertomuksiksi, kun muistelen miten kovan työn olen tämän alla olevan kanssa tehnyt.
Aavistin jo kauan sitten että meidän vanhojen kirjoittajien joukossa oli joku meille muille tuntematon kirjoittaja joka vieläpä kulki kanssamme palstoilta toiselle. Hän ilmestyi kuin tyhjästä ketjuihini sanoakseen jotain, sitten taas katosi ajattomiksi ajoiksi jäljettömiin. Alussa epäilin jonkun tutun kujeilevan kustannuksellani, mutta aikojen saatossa sain varmuuden ettei näin ollut.
Näin hänen osallistuvan kirjoituskilpailuihin siten että kirjoitusasu oli yleensä runon muotoon tehty ja aina hän unohti palstalla tunnustaa nimimerkkinsä. Ihastuin tavallani tähän puskakirjoittajaan ja aina avasin sivun etsiessäni hänestä merkkejä. En ollut koskaan sanottavammin perustanut mistään nikittömän kirjoituksista enkä liioin koskaan viitsinyt edes lukea puskien kirjoituksia, mutta tämä tapaus kuulostikin joltain muulta. Niin muulta, että tuntui melkein välttämättömältä selvittää kuka siellä piileksi, sillä olihan hänellä oltava rekisteröity nimimerkki ja sen selville saamiseksi oli oltava kärsivällinen.
Miltei kaikki hänen kirjoitukset olivat kevyimmilläänkin surullisen haikeita, kujeilevia, ei koskaan ilkeilyä vaan rivien välistä näin että siellä jossain oli mukava ihminen. Hän oli täysin vilpitön, aito ja ihastuttava, ensi riveistään alkaen. Olkoonkin romanttinen mielikuva, mutta hänen sanomisissaan löytyi aina raastavuutta ja umpisurullisuutta, juuri sellaista josta minä sytyin.
Muutama vuosi taaksepäin näin ketjun jossa vilahti harvoin nähty nimmari. Tuntui uskomattomalta ajatella, että tuossa hän nyt oli, oli pakko olla, sillä kirjoitustyylistä en erehdy.
Samana iltana jo vaihdoimme viestejä privana ja kuukautta kahta myöhemmin kysyin suoraan olitko se sinä. Hänen vastauksensa tuntui viipyvän ikuisuuden ja hetken aikaa mielessäni kävi epäilys, mutta aatokseni olivat turhia. Pitkän odotuksen kokemus oli myös niitä hetkiä, jolloin ymmärsin olevani jonkin erityisen ja ainutlaatuisen äärellä.
Hänen vastauksensa oli: Kyllä, minä se olen..:))
Tässä kaikessa erikoisinta sekä samalla haastavinta oli että kaikki sai alkunsa jo kauan sitten ja välissä oli tosin pitkiä taukoja jotka eksyttivät minua täysin. Lopuksi kaikki oli vaivan arvoista, ja voit kuvitella minkälaisen tunnekuohun koin kun kaikki lopulta selvisi.
Itse kutsuisin tätä omien palstakokemusteni klassikoiden klassikoksi sillä hän asetti heti lähtöviivalla riman päätähuimaavalle korkeudelle. Hänhän tiesi minut, ja minä en saanut mistään kiinni. Mitä tulee tekstiini hänestä ja kaikesta kokemastani, ylipäätään on helppo kuvitella kuinka käytin nostalgiaa avittavana huumeena jakaessani tämän erikoisen, minua sykähdyttävän, kokemukseni täällä.
Toiset vain kokee tapahtumat, sattumat, ne kaikki pienet tekstien nyanssit erilailla, ja niiden takanahan voi piilleksiä se paras pala kakusta:)
*vilkuttaa sinne yhdelle*;)
Waffe
----------------------------------------------------------------------------------------------------
Entä sitten kun tämä kaikki aikanaan loppuu?
Useimmat meistä eivät ehkä enää koskaan tapaisi. Tämä palstalla eläminen on ollut kuitenkin yhteinen kokemus. Mutta ehkäpä vuosien kuluttua, kun aika on sopivasti hämärtänyt väittelyiden katkerat muistot. Kun aika on kullannut kaiken sen kauniin ja merkityksellisen mikä sai meidät syttymään.
Silloin me saattaisimme kokoontua yhteen lyhyeksi hetkeksi. Aivan samoin kuin toiset menevät luokkakokouksiin, kokeakseen miltä tuntuu istua vanhassa pulpetissa.
Menisimme sinne samalla paikalle, mistä kaikki aikoinaan alkoi. Silloin me viimeisen kerran laittaisimme tutut nimimerkit ruudulle. Sanoisimme ne lauseet toisillemme, jotka joskus jäivät lausumatta. Muistelisimme poissa olevia, miettisimme missä he nyt ovat ja mitä heille kuuluisi
Ehkä silloin, viimeistään silloin, olisimme valmiit myöntämään. Että meidän kaikkien keskuudessa vallitsi aikoinaan sanaton ennakkoluulo, kaikkia yhdistävä salainen vakaumus, että elämä sellaisena kuin me sen täällä näimme, olikin vain pelkkä vääristynyt peilikuva todellisuudesta. Ja sen merkitys meille, oli vain yhdistää.
Katsoisimme silloin toisiamme viimeisen kerran ja hyvästelisimme, ja ehkä lupaisimme pitää yhteyttä. Painaisimme virtuaalipeukaloitamme yhteen, valan merkiksi, jonka pitäisi sitoa meidät muistamaan. Kuitenkin sisimmässämme tietäisimme, ettei se tulisi olemaan helppoa.
Vuosia myöhemmin kirjautuessamme verkkopankin sivuilta pois, ohimennen vilkaisemme tyhjää galleriasivua, joka ei ole päivittynyt vuosiin, sen jälkeen onkin aika unohtaa…Vai onko?
Waffe
--------------------------------------------------------------------------------
https://keskustelu.suomi24.fi/t/7083077/sorre
- Tässä samalla haluan toivottaa kaikille palsta neitokaisille hyvää joulua ja tässä on musa tervehdykseni teille.
http://www.youtube.com/watch?v=KbKBeLPNdd0 - Kyllä kuusi tulee hankittua ja olen ajatellut semmoista pihtakuusta. En tiedä mistää ne roudaa näitä kuusia, mutta muutamaan kertaan olen tälläisen vähän eksoottisen hankkinut ja tyytyväinen ollen ollut.
- Kynttilöiden polttaminen pihassa alkaa heti kun maassa on lunta. Sähkötuikkuja en suosi pihassa ja jostain syytä en niistä edes tykkää. Toki ne ajavat asiansa joissain tapauksissa, mutta aito liekki on aina sykähdyttävä.
- Ehkä se onkin, tosin harvoin näitä 24.n sivuja enää tulee avattua.
En muuten ole satavarma oliko Marikon kysymys minulle, Puunäkymän kun saisi takaisin, voisin näillä kulmilla viihtyä, nyt ei tiedä kuka heittää kommentin ja kenelle. - Uskoisin tällä olevan tarkoitus ainoastaan kohottaa S24:n profiilia, sillä monet käyttäjät ovat kaikonneet fecebookiin ja lukuisille monille pikkuisille foorumeille.
Tämäkin päivitysyritys on tuhoon tuomittu, alussa jotain vuorovaikutusta ehkä on, mutta puolenvuoden kuluttua tämäkin hypetys on unohdettu. Eikä tässä tarvitse kovin kummoinen ennustaja olla, sillä seuraavaksi S24 lanseeraa nettipapin foorumeille.
Kiva muuten nähdä nikkiäsi pitkästä aikaa:) - Tässä kaikessa erikoisinta sekä samalla haastavinta oli että kaikki sai alkunsa jo kauan sitten ja välissä oli tosin pitkiä taukoja jotka eksyttivät minua täysin. Lopuksi kaikki oli vaivan arvoista, ja voit kuvitella minkälaisen tunnekuohun koin kun kaikki lopulta selvisi.
Itse kutsuisin tätä omien palstakokemusteni klassikoiden klassikoksi sillä hän asetti heti lähtöviivalla riman päätähuimaavalle korkeudelle. Hänhän tiesi minut, ja minä en saanut mistään kiinni. Mitä tulee tekstiini hänestä ja kaikesta kokemastani, ylipäätään on helppo kuvitella kuinka käytin nostalgiaa avittavana huumeena jakaessani tämän erikoisen, minua sykähdyttävän, kokemukseni täällä.
Toiset vain kokee tapahtumat, sattumat, ne kaikki pienet tekstien nyanssit erilailla, ja niiden takanahan voi piilleksiä se paras pala kakusta:)
*vilkuttaa sinne yhdelle*;) - Omien palstasankarittarieni muistokirjoitukset muuttuvat mielessäni melkein poikkeuksetta kertomuksiksi, kun muistelen miten kovan työn olen tämän alla olevan kanssa tehnyt.
Aavistin jo kauan sitten että meidän vanhojen kirjoittajien joukossa oli joku meille muille tuntematon kirjoittaja joka vieläpä kulki kanssamme palstoilta toiselle. Hän ilmestyi kuin tyhjästä ketjuihini sanoakseen jotain, sitten taas katosi ajattomiksi ajoiksi jäljettömiin. Alussa epäilin jonkun tutun kujeilevan kustannuksellani, mutta aikojen saatossa sain varmuuden ettei näin ollut.
Näin hänen osallistuvan kirjoituskilpailuihin siten että kirjoitusasu oli yleensä runon muotoon tehty ja aina hän unohti palstalla tunnustaa nimimerkkinsä. Ihastuin tavallani tähän puskakirjoittajaan ja aina avasin sivun etsiessäni hänestä merkkejä. En ollut koskaan sanottavammin perustanut mistään nikittömän kirjoituksista enkä liioin koskaan viitsinyt edes lukea puskien kirjoituksia, mutta tämä tapaus kuulostikin joltain muulta. Niin muulta, että tuntui melkein välttämättömältä selvittää kuka siellä piileksi, sillä olihan hänellä oltava rekisteröity nimimerkki ja sen selville saamiseksi oli oltava kärsivällinen.
Miltei kaikki hänen kirjoitukset olivat kevyimmilläänkin surullisen haikeita, kujeilevia, ei koskaan ilkeilyä vaan rivien välistä näin että siellä jossain oli mukava ihminen. Hän oli täysin vilpitön, aito ja ihastuttava, ensi riveistään alkaen. Olkoonkin romanttinen mielikuva, mutta hänen sanomisissaan löytyi aina raastavuutta ja umpisurullisuutta, juuri sellaista josta minä sytyin.
Muutama vuosi taaksepäin näin ketjun jossa vilahti harvoin nähty nimmari. Tuntui uskomattomalta ajatella, että tuossa hän nyt oli, oli pakko olla, sillä kirjoitustyylistä en erehdy.
Samana iltana jo vaihdoimme viestejä privana ja kuukautta kahta myöhemmin kysyin suoraan olitko se sinä. Hänen vastauksensa tuntui viipyvän ikuisuuden ja hetken aikaa mielessäni kävi epäilys, mutta aatokseni olivat turhia. Pitkän odotuksen kokemus oli myös niitä hetkiä, jolloin ymmärsin olevani jonkin erityisen ja ainutlaatuisen äärellä.
Hänen vastauksensa oli: Kyllä, minä se olen..:)) - Eikö näitä tunnustuksia tule enempää? Luulisin ettei ainakaan ole mistään häpeämisestä kyse, sillä hyviä esityksiä ole kaikki.
Niin..ja ymmärsin ettei neiti Vaara olisi kirjoittanut tuota "vanhaan malliin" kisa esitystä, joten nyt niitä tunnustuksia peliin. - Tässä on minun pisteet kärki kolmikolle. No 1 ”vanhaan malliin” 10 pistettä.
”Kiven kova nykyaika”. sai hopeata eli 8 pistettä. Pronssi ja nallepinssi menee sitten esitykselle ”kivinen maa” eli kolme pistettä.
Eipä ole taas vähään aikaan tullut kirjoiteltua ja siihen onkin olemassa muka joku syy. Joskus sitä jumittuu ilman, että syventyy pohtimaan syntyjä syviä. Tavallaan vain elää tässä ja nyt, mikä on minulla ihan hyväkin asia.
Sitten palataan tähän päivään, en edes yrittänyt panna muita paremmaksi, mutta jotain piti kuitenkin kokeilla kun tuli pitkästä aikaa osallistuttua kisoihin. Sanallinen selittäminen jää aina pintaraapaisuksi, vaikka apuna olisi kaikki kivat muistot mitä täällä on aikoinaan tapahtunut, ja siltikin ainakin yksi kirjoitus jäi mieleen: nimittäin omani.:))Mutta sille ei näyttänyt syttyvät kukaan.
Sen nyt kuitenkin sanon että palstanahistelu ei enää toimi siten kuten ennen vanhaan. Silloin oli kaikenlaisista jännitettä ja pinnan alla eli kova ja julma kisa toisten suosiosta. Mikä olikaan meikäläisen näkökulmasta mielenkiintoisempaa kuin kuunnella muiden (naisten) sydämentykytyksiä ja itkupotkuraivareita aina sopivin väliajoin;)
Sellainen pienen pieni haikeus tai kaipuu, joka on sydämessäni, se saa minut aina syttymään. Sen takia minäkin tänne taas tulin. - Miten tuossa autossasi tarkenee talvipakkasella? Onko siinä joku erillinen sisälämmitin?
- Alunperin nikissä oli ss -kirjaimet lopussa ja ideaa pidin silloin joskus hyvänä. Pointtina oli napata joku sotainen nimimerkki koska esiintuloni tapahtui Hakkuupalstalla. Toinen pointti oli tietysti se, nimimerkki ja kirjoitukseni muodostivat eräänlaisen ristiriidan. Täytyy myöntää että miestenlehti Korkeajännityksellä oli myös oma osuutensa nimimerkin syntyyn. Kuten usein tapahtuu, muut palstalaiset alkavat kutsua nimmarista lyhyempää muotoa ja näin sitten tulin rekanneeksi Waffe nimen.
Entisessä galtussa lukee näin:
Jos Korkeajännitystä lukee vakavissaan, se on huono sarjakuva, todella huono. Mutta ripauksella reipasta camp-huumoria Korkeajännityksen arvo nouseekin huomattavasti. Korkkari-tarinat ovat yksioikoisia, häkellyttävän usein todella typeriä ja toistavat itseään niin huolellisesti, ettei loppuratkaisua tarvitse jännittää lainkaan. Joskus harvoin lehdestä löytyy poikkeavia ja oikeasti mielenkiintoisia tarinoita, mutta korkkari ei petä! Lopussa nekin lässähtävät aina aidolle matalaotsaiselle korkkaritasolle.
-Nikkini on pihistetty korkkarista-
Mitä minusta on sanottu:
Waffen ss... Ryhtiä, rypytön uniformu ja jäinen katse? Eheiii.. ! Militaristisen valeasun alla asustelee polkkatukkainen puolukanpoimija, jonka kokemukset armeijan suoruudesta ja kurista oli se, kun tyttöjen partioleirillä käveli jonon mukana ruokalaan.
-max-live-
Waffen, rehellinen todellakin ja oikeasti järkevä monin tavoin, nicky on perseestä.
-Romulus-
Waffen SS: Luotettava, miehekäs ja älykäs tyyppi.
Asuna tyylikkäät rennot asusteet.
-Stoneman-
Taitaa muuten Waffen ss olla aikanaan lukenut korkkareiden lisäksi venäjää, ei tollaisia saitteja ummikko ihan tosta vaan löydä.
Ja onhan se kiva, että meidän Finskii fasistien joukossa on ihan melkkein oikeakin:)
-marko135kg- - Eiköhän tässä vitjassa jo tullut likimain kaikki yleisimmät lausahdukset sanottua. Noita laulujakaan ei suomeksi taida löytyä kuin nuo jo mainitut.
Joitain harvinauuksia vois löytää jos oikein etsisi. - Lupaan seuraavalla kauppareisulla silmäillä hyllyjä jos vaikka Omarit osuisi kohdalle. Mut sitten niiden on pakko olla hyviä, muuten saat kuulla kunniasi:)
- Perjantai puuttuu laulusta? En moista ennen ole huomannutkaan.
- Olen sen verran konseravatiivinen eräissä asioissa etten hevillä tule testanneeksi muuta. Suklaat ja karkit on sellaisia, ettei kelpaa kuin Fazerin sininen. Jotkut jutut sitä haluaa pitää muuttumattomana ja entisenä. Kerran kun saa hyvää, se maku jää aina mieleen ja siihen tulee sitten myöhemmin himo. Pakko saada efekti vain tulee jostain takaraivoon, eikä sille voi mitään.:)
Omareita en ole maistanut. Onkohan minulla nyt aukko sivistyksessä:) - Hyvä sanontahan se on, ja itse muistan kuinka tärkeä tuollainen namipäivä aikoinaan minulle oli. Silloin sain karkkipäivänä pussillisen semmottisia pieniä nameja jotka olivat erivärisiä. Pussissa oli ainakin vihreitä, keltaisia ja punaisia namuja. Ei se pussi kestänyt iltaa asti vaikka kuinka yritin sinnitellä sen kanssa. Keskenhän ne aina loppu ja odotus seuraavaan namipäivään oli pitkä kuin nälkävuosi.
Tuossa odotuksessa oli jotain hyvääkin. Oppi ainakin että hyvää kannatti aina odottaa:)
Et sitten ostanutkaan Fazerin sinistä, sen parempaa ei ole? - Tässähän on kuin runonlausuntaa konsanaan. Sinulta taitaa ilmiselvästi luonnistua runoilut helposti, kun noin sutjakkaasti tuli viikot täyteen:)
Niin, jos huomenna aina vois.. - Sellainen laulu soi joskus takavuosina kuin I Don't Like Mondays ja nähtävästi näitä viikonpäivien mukaan lausuttuja sanontoja löytyy muidenkin maiden kielellä. Varmaan tuolle maanantaille niitä on ideoitu eniten, näin ainakin uskon.
- Hieno listaus ja perjantai onkin jo huomenna. Silloin onkin syytä tiedustella kuinka monella on perhosia vatsan pohjassa:)
- Itse itselleni vastaten, saadakseni jutun liikkeelle:)
On muuten suunnattoman lohdullista ajatella, että olin sen verran korrektisti, etten peukuttanut avaustani heti paikalla viskattuani sen ruudulle. Halusin nimenomaan korostaa tätä seikkaa voimakkaasti.
Mutta nythän minä kiirehdin sydämettömästi tapahtumien edelle. Tällaisen avauksen tekijänä oletan aina lukijan tuntevan tosiasiat ja rientävän tähän selostamaan mitä mitäkin viikonpäivästä sanotaan sanoa. Loppukaneettina odotan tietysti kuulevani kaikkien sepustukset omista aktiviteeteista joita on tullut tänään suorittaneeksi.
Kuka pessyt pyykkinsä ja kuullut samalla mojovat juorut pyykkituvalla. Joku auttanut kaupungilla mummon suojatien yli, tai semmoista. Voihan tässä paljastaa että on tullut istuttua ruutua tuijottaen koko ehtoon. Valinta on teidän.