morpheuz

Vapaa kuvaus

Ihminen. Tollo. Akateemisesti kouluttautunut.

Rakastan ihmisiä. Inhimillisyyksineen.

Sosiaalinen erakko eli niin paljon yksinolosta pitänyt, etteivät kaikki sosiaaliset säännöt päde kohdallani. Olen utelias, mutta ujohko; tarpeen tullen suorasanainen. Kiinnitän huomiota usein rivien väliin yhteiskunnallisessa keskustelussa, ja juttelen mielelläni asioista, joista ei normaalisti puhuta tai asioista, joista pidetään paljon asenteellista ääntä, muttei oikeastaan keskustella kunnolla. Tätä havaitsee paljon esimerkiksi poliittisessa talouspuheessa ja keskustelussa maahanmuutosta.

Elän hyvistä keskusteluista. En kuitenkaan aina kaipaa uutta ajateltavaa, vaan mulle kelpaa mainiosti mukavat ihmiset, jotka pitävät mukavista jutuista. Akateemisen ja inhimillisen kiinnostuksen kohteita on useita: kulttuurit, viestintä, kansantalous, lääketiede, politiikka, ihmispsyyke, pakkomielteet. Akateemiset työni ovat käsitelleet addiktioita, sanatonta viestintää riita- ja sotatilanteissa sekä rahaa.

Harrastan musiikkia, elokuvia, liikuntaa, kirjoittamista, lukemista, pölöilyä ja järjestötoimintaa. Musiikki on tärkeä osa elämääni. En soita tai laula, mutta pyörin kuvioissa ja kuuntelen melko laaja-alaisesti. Suosikkejani ovat mm. Muse, Opeth, Pink Floyd, a-ha, The Beatles, Rammstein, Amorphis, Katatonia, Porcupine Tree, David Guetta, Anathema, Metallica, 30 Seconds to Mars, Korn, Queen, Peter Gabriel, The Moody Blues, Deep Purple, Devin Townsend, Depeche Mode, Chisu, Air, Amplifier, George Michael, Marilyn Manson, In Flames, Coldplay, Madonna, Dream Theater, Jenni Vartiainen, The Prodigy, David Bowie, Pendulum, Volbeat, Megadeth, Stevie Wonder, Bee Gees, Linkin Park, U2, Fear Factory, Nightwish, Alter Bridge, Michael Jackson, Def Leppard, Black Sabbath, Eminem, Lady Gaga, The Kinks, Black Eyed Peas, Massive Attack, Kamelot, Killing Joke, Elton John, Robbie Williams, Goldfrapp, Lana Del Rey, Bruce Springsteen, Green Day, Adele, VNV Nation, Led Zeppelin, Blackfield, Radiohead, Duran Duran, Beck, Hans Zimmer, Threshold, The Hollies, New Order, Simon & Garfunkel, Hurts, Leprous, Elbow, Justin Timberlake, Daft Punk, Carpark North, Shinedown, Pixies, Die Antwoord, Ultravox, Paradise Lost, Kotiteollisuus, Alphaville, Chase & Status, The Shins, Septicflesh, Woven Hand, The Chemical Brothers, ZZ Top, Static-X, PMMP, Lacuna Coil, Mastodon, Pain, Björk, Infected Mushroom, Röyksopp, Gotye, Circus Maximus ja Cat Stevens.

Suosikkileffoja mm. Nykyaika (Modern Times), Koyaanisqatsi, The Wall, Monty Python-elokuvat, Rita Hayworth - Avain pakoon (Shawshank Redemption), Fight Club, Hohto (The Shining), Unelmien sielunmessu (Requiem for a Dream), Se7en, The Grand Budapest Hotel, Epällyt (The Usual Suspects), Alien, Léon, 2001 - Avaruusseikkailu, Piukat paikat (Some Like It Hot), Spartacus, Hyvät pahat ja rumat (The Good The Bad & The Ugly), Mr. Nobody.

Muutama ajatteluuni vaikuttanut oppinut: Jon Elster, Bruce K. Alexander, Zygmunt Bauman, Friedrich Nietzsche, Leon Festinger, Arlie Russell Hochschild, Clifford Geertz, Neil Postman, David Harvey, Philip Goodchild, John Kenneth Galbraith, William James, Charles Saunders Pierce ja George Herbert Mead.

Vapaa-aikanani: Seison, istun, Kävelen (ja luen samalla), makaan.
Katson tv:stä mieluiten: Dokkareita ja kisoja.
Kotieläimet: Villakoirat nurkissa.
En pidä: Nuhasta.
Parhaat matkakohteet: Ruokakauppa.
Ruoka & juoma: Lähes kaikki. Alkoholiton ja kofeiiniton. Myös kasvisravinto.
Koulutus: Yliopisto/korkeakoulu
Ammatti: Viestintä/media/kulttuuri
Ase tai siviilipalvelus: Käyty
Yhdistykset/kerhot: Reilukerho

Siviilisääty: SinkkuLapset: 0.

Aloituksia

4

Kommenttia

162

  1. Anarkistien tavassa ajatella on nähdäkseni se ongelma, että anarkistit ottavat "anarkian" vastaavanlaisena oppijärjestelmänä kuin mitä vastaan taistelevat tai mistä haluavat vapautua. Se on hieman samankaltainen tila kuin ateisti, joka taistelee Jumalaa/teistejä vastaan tai absolutisti, joka kaiken ajan karttelee alkoholia/käyttäjiä. Niin tai näin, se vastaan, mitä taistellaan hallitsee elämää. Negatiivisesti.

    Länsimaisessa talousjärjestelmässä on varmasti anarkisteille paikkansa. Kuten on myös kommunisteille. Marxin ajatukset vain ovat vääristyneet länsimaisten, urbaanien käsissä. Vapaus talousjärjestelmästä, rahasta ja orjuudesta ei lopu siihen, että tässä järjestelmässä luopuu rahasta ja alkaa elää muiden rahoilla. Tulevat ne yhteiskunnalta tai muilta ihmisiltä, joka tapauksessa elämme markkinatalouden lainalaisuuksien mukaan.

    Olen itse tehnyt vuosikymmenen ajan vapaaehtoistyötä. Se on ollut ilmaista työtä kaikkien hyväksi. Tuona aikana olen ollut myös vuosia työttömänä. En ymmärrä kovin hyvin rahaa tai raha ei ymmärrä minua. Joka tapauksessa on nähtävissä kaksi ääripäätä ajattelussa, mitä tulee vapaaehtoistyöhön: se on työtä siinä missä mikä tahansa työ, vaikkei siitä saa palkkaa vs. se ei ole työtä, koska siitä ei saa palkkaa. Talousjärjestelmä on sikäli täysin nurinkurin ja päälaellaan, että siinä missä 'työ' on itseisarvo, kaikkea työtä ei pidetä työnä, sen sijaan on 'työtä', josta saa palkkaa (esim. valokuvamalli, prostituutio, toimittaminen). Tässä järjestelmässä nuo voidaan mieltää työksi juuri siitä syystä, että niistä saa palkkaa (erona harrastukseen).

    Ymmärrän sosiaaliturvajärjestelmän ja ymmärrän sen, että monet haluavat vapautua siitä. Olen itse ollut byrokratian rattaissa monta vuotta, kyllästynyt ja närkästynyt jatkuvaan valvontaan papereiden täyttämiseen jne. Mutta silti olen pitänyt sen ajatuksen, että työtä on tehtävä. Itsensä eteen, muiden eteen. Maailmasta on pyrittävä tekemään parempi ainakin lähipiirille. Anarkisteilla on varmasti hyviä pyrkimyksiä, mutta se on erittäin kuppikuntaista, ja ajoittain hyvinkin individualistista (jossa oma etu ajaa muiden etujen ohi, tavalla tai toisella). Siksi noista lokeroista tulisi pyrkiä pois, äkkiä. Tulisi vapautua myös niistä ihmisistä, joiden rahoista on tullut riippuvaiseksi, tai sitten on vain hyväksyttävä se, että niin kauan kuin talousjärjestelmä on se, mikä on, meistä jokainen - jopa anarkistit - ovat 'vankeja'.

    Olen anarkokommunisti. Mutta olen myös realisti. Niin huono ja laiska kuin olen hoitamaan raha-asioita, hankkimaan rahaa jne. ymmärrän lainalaisuudet, joilla tällaisesa yhteiskunnassa tulee toimia. Minäkään en valitettavasti tulisi toimeen ilman ruokaa, jonkun toisen ihmistä panostusta siihen, että minullakin on syötävää. Ehkä joissakin tapauksissa anarkia voi lähteä yksilöllisestä pyrkimyksestä, mutta toimiakseen sen on liikutettava massoja. Yksilöiden muuttaminen on hidasta. Järjestelmän muuttaminen on ainoa tavoiteltava tosiasia ja sitä varten me emme voi toimia yksilöinä, vaan meidän on oltava avoimia joka suuntaan, verkostoiduttava ja keskusteltava.

    Anarkia, jonka mukaan vapaus koittaa, kun vapaudutaan rahasta omassa elämässä (muttei toisten), ei ole anarkiaa. Se on vain toisten lompakolla käymistä.
  2. Yhden illan ja yön jutut on kyllä aika tätä päivää. Jos mennään hiukan ajassa taaksepäin, nykyinen meno ei olisi tullut kysymykseen. Silloin oltiin huolissaan siitä, mitä seksihurjastelevat ihmiset saavat perhe- ja kyläyhteisössä aikaan. Kun sitten vihdoin tultiin lähemmäs kolmatta vuosituhatta, oltiin siirrytty oikeastaan alkuperäisistä huolenaiheista aivan toisenlaisiin, lähinnä terveydellisiin huoliin.

    Ehkäisyvälineet ovat käytännössä muuttaneet ihmisten käsityksen seksistä. Sen sijaan, että seksi olisi suvunjatkumiseen ja sillä olisi oikeasti jotakin merkitystä (ei sillä toki aina ollut ennenkään, muuta tarkoitusta kuin alistaa, käyttää valtaa), siitä tuli 1900-luvun loppuun mennessä kiva harrastus. Ainoa miinuspuoli siinä oli lähinnä se, että saattoi taudit levitä.

    Tosiasiassa seksillä on aina seurauksia. Se ei ole lopulta sen kummempaa kuin syöminen. Mitä ikinä suustasi elimistöösi pistät, se jollakin tavalla elimistöösi vaikuttaa ja jotakin kautta se tulee ulos. Seksin kohdalla kuvio toimii vähän eri tavalla, mutta jos ruoka ja juoma vaikuttavat aivoihin, niin olisi suorastaan ihme, jos seksi ei sitä tekisi. Musiikki, taide, urheilu, pelaaminen, leikkiminen jne. kaikki vaikuttavat ihmisen psyykeen ja ajatteluun, niin en voi ymmärtää, miten seksillä ei sellaista vaikutusta olisi. Mieli ja tunteet ovat toisistaan täysin riippuvaisia ja erottamattomia, joten jokainen seksikerta on käytännössä - sikäli kuin sitä leikillä tekee - leikkiä tunteilla.

    On kiva olla haluttava. Mukavaa on myös saada huomiota sellaiselta ihmiseltä, josta on edes jollakin tasolla kiinnostunut. Niihin fiiliksiin (olla haluttu, halu, nautinto) voi jäädä koukkuun. Seksistä ja ihmisistä tulee kulutustavaraa. Muut ihmiset ovat sitä ja itse on muille. Siltä ei voi välttyä. Tämä on markkinatalouden kysynnän ja tarjonnan lain mukaista. Siinä vain ihmiskeho ja -mieli ovat valuuttaa, mutta sen lisäksi kulutuksen (huom. mieli) kohde. Yhden illan jutuissa tämä ajattelu korostuu. Sen ei ole tarkoitus herätellä mitään syviä tunteita, mutta olisiko mahdollista, että siinä epäonnistutaan: puute, halu, yksinäisyys, tylsyys, kaipuu, sosiaaliset pelot jne. korostuvat eli ahdistus, tunteista syvin löytää kyllä tilansa yhden illan jutuistakin. Ja lääkkeeksi siihen ahdistukseen, jos ei muuta keksitä, on tarjolla yhden illan juttu.

    Miehillä tuo tarjonta toimii edelleen hieman eri tavalla. Miehet saattavat joutua tilanteeseen, että valinnanvaraa on vähemmän. Naiset puolestaan voivat olla hyvinkin valikoivia niin halutessaan. Vaikka olen mies, en voi ymmärtää yhden illan juttuja. En ymmärrä ihmisten esineellistämistä, alistamista ja alistumista. Vähiten ymmärrän naisia, jotka pitkään olivat miesten vallan alla. Näkivät miesten pettävän ja mitä tuhoa "tunteeton" seksi saa aikaan. Ymmärrän, että naiset halusivat tasa-arvoisemman maailman, mutta naiset alkoivat vapauduttua omaksua miesten tapoja. Niitä samoja tapoja, jotka olivat kerran tuhonneet perheitä ja naisia. Ainoa peruste tälle on: "Kun miehetkin..." Eli jos meillä valtaporras alistaa, niin kaikkein luonnollisin ja inhimillisin ja taatusti viisain keino on kostaa. Vastataan tuhoon tuholla. Tämä on käytännössä ainoa syy, minkä vuoksi en eräistä naisista ja naisellisista piirteistä maailmassa pidä. Ja sekin piirre on miehiltä lainattu.
  3. Amerikka on niin monikulttuurinen maa, ettei sitä oikein voi ajatella minään yhtenä kokonaisuutena. Sieltä löytyy ne ihmiset, jotka eniten hamuavat rahaa ja tuijottavat napaansa sekä kovaäänisimmät kriitikot.

    USA jäi mieleen kontrastien maana. Se sama piirre on kuitenkin löydettävissä Suomesta ja suomalaisista. Täältä löytyy ihan yhtälailla omaan napaan tuijottajia, ja niitä, jotka haluavat pois maasta, koska Suomi on Suomi. Omasta mielestäni niiden ihmisten korvien välissä on jotakin vikaa. Siinä vetoan omaan kokemukseeni.
  4. Luulisin tietäväni miltä tuntuu. Ja miltä tuntuu ylipäätään tuntea olonsa vieraaksi Suomessa, vaikkei ole koskaan pahemmin missään muualla käynyt.

    Nuorempana minun oli todella vaikea tutustua ihmisiin. Siihen varmaan osaltaan vaikutti se, etten käyttänyt alkoholia tai käynyt paikoissa, joissa ikäiseni (kaveritkin) kävivät. Niinpä päädyin olemaan iltaisin ja viikonloppuisin kotioloissa. Kuuntelin englanninkielistä musiikkia, kirjoitin lyriikoita ja tarinoita englanniksi, katselin jenkkileffoja. Myöhemmin päädyin nettiin, ja kaikki viestintäni netissä keskittyi ulkomaalaisiin. En keskustellut suomalaisten kanssa eli käyttämäni kieli oli englanti.

    Tämä vaihe kesti muutamia vuosia, mutta kun tulin viettäneeksi muutenkin aikaa kohtuullisen paljon kotioloissa, käytin englantia huomattavasti enemmän arjessa kuin suomea. Kun kirjoitin vielä itseksenikin englantia, lopulta englannista tuli vahvempi kieli kuin äidinkielestäni.

    Tein oman pienen maailmankiertueen eli poistuin Suomesta. Halusin pois maasta, ja taisin valmistella itseäni sitä varten. Yhdysvaltoihin päädyttyäni kohtasin kuitenkin totuuden, joka oli kenties kaduilla vielä karumpaa kuin Suomessa. Se todellisuus kiehtoi samaan aikaan, kun halusi muistuttaa siitä, ettei ruoho ole välttämättä vihreämpää aidan toisella puolella. Palauduttuani matkoiltani Suomeen, aloin hitaasti vaihtaa kieltäni takaisin suomeksi ja totuttautua ajatukseen, että paikkani on täällä, kotona, joka ei ollut tuntunut kodilta.

    Se suomalaisuuden ydin, jota minulle on tarjottu lapsuudestani lähtien, on kuitenkin pysynyt suhteellisen etäisenä. 90% suomalaisista käyttää alkoholia, minä en; nykyisen tilastotiedon mukaan suurin osa uskoo Jumalaan (tai kuuluu ev.lut. kirkkoon), minä en; sauna mielletään suomalaiseksi jutuksi, josta suomalaiset pitävät, minä en; suomalaiset kuuluvat kahvinjuojissa henkilöä kohden maailman kärkimaihin, minä en juo; suomalaiset kuuluvat maailman kärkimaihin myös sanomalehtien tilaamisessa ja lukemisessa, minä en tilaa tai lue.

    Sen sijaan kuitenkin kuuntelen metallia, seuraan urheilua (jääkiekkoa) ja suomalaisten menestystä niin urheilun, taiteen kuin tieteen saralla. Osaan olla ylpeä kotimaastani, ja vaikka monessa asiassa olisi parannettavaa, minulla ei ole enää mitään tarvetta lähteä edes ulkomaille lomieni aikana. Suomi tarjoaa aivan kaiken sen eksotiikan, mitä maailmalle olisi minulle tarjota, jos ja vain jos pidän mieleni tarpeeksi avoinna.
  5. On hyvä, että mietit asiaa ja olet siitä tietoinen. Vastauksiin, jonka asiantuntijat tai me muut keskustelijat annamme, on syytä kuitenkin suhtautua kriittisesti. Lopulta vastauksen näihin kysymyksiin tiedämme aina me itse.

    Otan esimerkin kahtaalta. Olen absolutisti. Minulle alkoholinkäyttö ei ole koskaan ollut millään tavalla houkuttelevaa. Siitä huolimatta käyn useista eri syistä baarissa pari kertaa viikossa. Baarimiljöö ei houkuttele käyttöön, eikä humalaisten katsominen tilannetta paranna. Joka tapauksessa olen tullut tulokseen (opiskelen alaa), että alkoholi itsessään on samankaltainen aine kuin vaikkapa soijakastike. Ainoa ero on, että soijakastikkeen ei tiedetä olevan päihdyttävä. Niin alkoholilla kuin soijalla tiedetään olevaan terveydellisiä vaikutuksia, niin hyvässä kuin pahassa. Kysymys silloin kuuluu, miksi juot alkoholia, muttet soijakastiketta?

    Niinpä pidän oikeutenani käyttää soijjaa silloin kun siltä tuntuu, ja absolutismistani huolimatta olen tänä vuonna juonut yhden annoksen jaloviinaa, viiniä ja viimeksi jotakin hedelmäcocktailia eli kolme annosta vuodessa. Se tuskin on tehnyt minusta yhtään terveempää, älykkäämpää, hauskempaa tai rennompaa, mutta sillä ei vain ole elämässäni mitään painoarvoa tai erityistä merkitystä. Kuin olisin soijaa juonut, ja mitä sitten?

    Monille alkoholiin liittyy useanlaisia positiivisia tuntemuksia, kokemuksia ja ajatuksia. On jollakin tavalla uskottava siihen, että elämä olisi erilaista kun käyttää alkoholia. Kyllä, osa varmasti hieman rentoutuu (joka tarkoittaa, että muuten on vaikea rentoutua ja ongelma on korvien välissä) ja muuttuu avoimemmaksi. Voi olla, että viinillä on positiivisia terveysvaikutuksia kuin esimerkiksi liköörillä, mutta keskustelua on käyty pitkään ja milloin yksi tutkimus kertoo positiivisista vaikutuksista, toinen kertoo päinvastaista ja käytäntö osoittaa liiallisen käytön olevan selvä riski.

    Sen sijaan, että tuijottaisi riskirajoja (jotka on toisaalla jo kerrottu) eli Suomessa 16 annosta per viikko (Englannissa ja muissa maissa ne rajat ovat erilaisia), on syytä tarkkailla omia motiivejaan ja asenteitaan. Jos tuntuu siltä, että ilman lasillista ei oikein selviä, ole tarpeeksi avoin, sosiaalinen, rento jne. niin omissa asenteissa ja psyykkisissä valmiuksissa saattaa jo olla siemen pahempaan. Kannaltasi on hyvä asia, ettei rinnallasi ole ihmistä, joka tukisi käyttöäsi. On hyvä, ettei siinä ole ihmistä, joka kuluttaa 30 annosta viikossa ja moittisi sinua tylsäksi, kehottaisi juomaan ja elämään eli vetämään viinaa. Silloin tilanne olisi eri ja saattaisit olla selvemmin altis yllytykselle, sosiaaliselle paineelle ja homma lähtisi silloin helpommin lapasesta. Kaikesta huolimatta niin kiitokset kuin moitteet omista valinnostaisi kuuluvat itsellesi. Sen vuoksi sinun on paras olla itse tietoinen, mikä sinua motivoi juomaan, miltä se sinusta tuntuu, pystyisitkö olemaan ilman, kenties juomaan viiniä halutessasikin jotakin sen korvikkeena?

    Tämä kuvaamani tapa asennoitua viittaa spontaaniin käyttöön. Silloin ihmisellä ei ole mitään kaavoja, vaan hän voi ottaa jaloviinapaukun kun siltä tuntuu. Ja voi lopettaa siihen. Vastapuolena on impulsiivinen tai reaktiivinen asenne, joka tarkoittaa sitä, että jokin herättää halun ja sen jälkeen halu ohjaa käyttäytymistä. Tällaisessa tilanteessa yksi juo sen lasillisen, toinen koko pullollisen tai kaksi. Ja nuo impulssit toistuvat ja käyttäytyminen on reaktiivista siinä mielessä, että tämä tietty reaktiomalli toistuu automaattisesti. Kun työaika on ohi, mennään yhdelle, kun on harmia elämässä juodaan pullo, kun on juhlan aika, juodaan kaksi jne.

    Tarkkaile itseäsi ja keskustele asiasta kumppanisi kanssa. Se tuskin on hänelle ongelma (?), mutta jos koet sen itse ongelmaksi, mikään riskiraja tms. ei sinulle totuutta kerro. Onpa niitäkin tapauksia, joissa on hakeuduttu hoidettavaksi, koska on juonut kaksi lasillista viiniä kuukaudessa. Kontrollinen menetys, häpeä ja syyllisyyden tunteet omasta käytöksestä (sen muuttumisesta) ovat olleet niin voimakkaita, että on koettu käytön olevan ongelma.

    Hyvää ja rauhallista joulua.
  6. Annokset voivat olla hyvin eri vahvuuksisia. Jos juot pullon olutta minuutissa, se on eri asia kuin joisit pullon kossua samassa ajassa. Pullosta olutta, ei vielä henki mene, mutta kossupullosta saattaa mennä, riippuen useista seikoista.

    Isäni oli sen suuntainen alkoholinkuluttaja jossakin vaiheessa, että pohjaksi kaksi pulloa koskenkorvaa ja sitten baariin. Tuossa vaiheessa saattoi hyvin vielä itse hypätä autonrattiin, eikä hänen käyttäytymisestään välttämättä huomannut, että on juonut ihan suhteellisen reippaasti... Vastaan alkuperäiseen kysymykseesi tuonnempana.
  7. Melko sekava ketju. Aloitusviestiä myöten.

    Pidän itseäni kunnollisena miehenä. Ongelma on siinä, etten ole aivan niin puhdas pulmunen kuin ehkä haluaisin olla tai naiset minun olettavat olevan. Se, mikä pinnalle näkyy, ei välttämättä ole sittenkään kokototuus. Samoin mitä pidemmälle toiseen ihmiseen tutustuu, löytyy aina sellaisia sävyjä, niin kilteissä kuin tuhmissa, jotka eivät miellytä. Harvassa lienevät ne ihmiset, jotka eivät herätä minkäänlaisia negatiivisia tunteita heti tai sitten vuosikymmenten kuluessa.

    Olen kiltti ja ujo. Sen näkee kuitenkin useimmat läheiset ihmiset. Sen sijaan, että kiltteyteni ja ujouteni (herkkyyteni) ei naisia kiinnostaisi, luulen syyn esimerkiksi omaan sinkkuuteeni olevan siinä, etten koe aina tarvitsevani ketään, ja silloin kun tarvitsen, olen niin ujo, etten pysty ottamaan kontaktia. En menisi siis syyttämään naisia siitä, että heitä kiehtoo vain miehet, jotka kurittavat heitä. Kun heitä kuritetaan tarpeeksi, ehkä siihen aikanaan tottuu ja sen kokee miehiseksi tavaksi. Tosiasiassa kuitenkin kyseessä on henkinen ja fyysinen alistaminen, johon niin mies kuin nainen (aikuinen kuin lapsi) voi tottua ja sen itselleen hyväksi kokea.

    Kiltit ja ujot miehet eivät välttämättä löydä itselleen naista, jos eivät koskaan uskalla tai koe tarpeelliseksi ottaa kontaktia kehenkään. Ehkä paremmalla onnella naiset onnistuvat löytämään jonkun, mutta elo rakkaudessa on arpapeliä. Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku, ja sehän voi tarkoittaa käytännössä mitä tahansa. Jotkut toivovat sitä, että mies käyttää alkoholia ja ilmaisee tunteitaan nyrkein humalassa (koska se on tuttua), kun taas herkkä ja keskusteleva absolutistimies on kauhistus. Ei asetelma taida nykypäivänä olla sen kummempi, jos miettii, mitä miehet toivovat. Saattaa mennä niinkin päin, että suhteen "renttu" ja "pahis" on nainen.
  8. Lisättäköön, että ihmisiä saattaa hieman kiinnostaa oma älykkyytensä tai tasossa tässä huippuälykköjen maailmassa. Tuskin olisi muuten mitään mieltä mennä testaamaan itseään Mensaan tai varsinkaan kuulua millekään listalle. Onko sitten älykkyyttä olla testaamatta itseään vai onko se viisautta vai onko sillä loppuen lopuksi paljoakaan merkitystä?
  9. Tuossa kyseisessä artikkelissa kyse oli Mensan testistä. Sillä hetkellä Suomen korkeimmat pisteetä kyseisessä testissä. Tyyppi vaikutti vaatimattomalta, kuten useimmat baarimikot ovat.
  10. Joskus vuosia sitten luin Suomen älykkäimmän miehen haastattelun lehdestä. Kyseessä oli baarimikko. Omaisuudestaan en tiedä, muttei se varmasti enempää voinut olla kuin Ollilalla.

    Ja Ollila taas on älykkyydeltään ihan muuta kuin Herlinit ja Erkot.

    Sanoisin vielä, että kovin kummallista älykkyyttä ei tarvitse olemassaolevien rahojen sijoittaminen. Sijoittaminen taas missä tahansa asiassa on yhtäältä yksinkertaista matematiikkaa ja toisaalla "lottoa". Jos osaa sijoittaa rahansa niin, että pääoma kasvaa, on onnistunut laskutehtävässä, johon on alkujaankin tarvinnut tarvittavan alkupääoman. Rahaton ei voi ostaa edes niitä "huonoja osakkeita."

    Älykkyys usein liitetään rationaalisuuteen. Se taas on liitetty tehokkuuteen, laskennallisuuteen ja voiton maksimointiin, kuten jo Max Weber joskus 1900-luvun vaihteessa osoitti kapitalismin hengestä kirjoittaessaan. Weberin teesit ovat olleet varsin vaikutusvaltaisia, mutta myös kritisoituja. Hänen mukaansa rikkaat saisivat kiittää protestanttista, erityisesti luterilaista ja kalvinilaista kristinuskoa nykymuotoisesta kapitalismista. Kristinuskosta erkaantunut mentaliteetti, joka itsessään muuttui ideologiaksi ja uskonnoksi.

    Jos ideologian ja uskonnon logiikan omaksuu mahdollisimman tehokkaasti, samalla logiikalla esimerkiksi paavi olisi yksi maailman älykkäimmistä ihmisistä. Kuka tahansa, joka on onnistunut nousemaan valtaan on viisas. Näin esimerkiksi Adolf Hitler ja Josef Stalin olisivat olleet huippuälykköjä. Tiedä sitten.

    Toinen puoli älykkyyttä on tunne. Rationaalisen valinnan teorian mukaan parhaatkin valinnat tehdään tunteella (intuitio). Samaan aikaan puhutaan tunneälykkyydestä ja sanotaan, että rationaalisen ja tunneälyn kombinaatio tuottaa viisautta. Ja viisaat eivät välttämättä olekaan olleet rikkaita, koska eivät välttämättä näe mieltä omaisuuden keräämisessä ja tavoittelemisessa. Mitä tästä sitten voi päätellä?
  11. Kaikenlaisia vaatimuksia voi toki asettaa. Sehän taitaa osoittaa sitä, että "tietää, mitä haluaa." Tätä taas pidetään hyvänä asiana siksi, että se osoittaa jonkinlaista itsevarmuutta ja päämäärätietoisuutta. Juuri tähän liittyy myös ajatus siitä, että suhteen alussa yms. pitää tehdä jotakin. Lähin ongelma on siinä, että yrittämällä ja tekemällä suhde yleensä lähtee jo alkutekijöissään hieman väärille urille. Sen jälkeen nimittäin joutuu tekemään aina vain enemmän. Lisää kompromisseja, hieman vaikenemista, kyllästymistä ja ennenpitkää sitten kaiken yrittämisen sekä tekemisen jälkeen voi kokea, että yksi on tehnyt liikaa ja toinen liian vähän. On aika viheltää suhde katkolle tai katkaista suhde sekä hankkia lähestymiskielto.

    Olemme ihmisiä. Useat meistä ovat aikuisia. Kuvitellaan, että olemme aikuisina ihmisinä aikuisten ihmisten keskuudessa. Mitä me yleensä arvostamme muissa ihmisissä? Katselemmeko aina toistemme ulkonäköä ja tuomitsemmeko rumat sen vuoksi, että sattuvat olemaan rumia? Onko luonteella mitään merkitystä? Jos on, missä yhteydessä? Millaisiin ihmisiin olemme valmiita käyttämään aikaamme eli tutustumaan? Vaikuttaako myös tähän se, miltä toinen näyttää, miltä tuoksuu, minkä merkkiset vaatteet ovat tai onko tukka hyvin?

    Pinta on tullut tärkeäksi viimeistään teollisella aikakaudella. Kulttuurin kaupallistuminen alkoi vuosisatoja sitten, ennen meidän syntymäämme. Olemme syntyneet ja kasvaneet sellaiseen kulttuuriin, jossa aika usein arvostetaan pintaa laadun kustannuksella. Joissakin tapauksissa pintaa pidetään laatuna. Ja kun menemme pinnan mukaan, sisältö on kärsinyt paljon muussakin kuin elokuvissa, musiikissa ja muodissa. Me olemme tottuneet siihen, että se, mitä ymmärrämme laadulla, on itseasiassa enemmän tai vähemmän pintaa. Sisältö loistaa monien ihmisten kohdalla poissaolollaan tai sitten se vaietaan siinä pelossa, ettei ihmiset katoaisi ympäriltä.

    Mitä sitten on olla oma itsensä? Se nimittäin lienee usein vaatimus, jonka miehet esittävät naisille ja naiset miehille? Vaadimmeko ihmisiä yleensäkin olemaan oma itsensä, riippumatta siitä, onko meillä jonkinlaista kiinnostusta seksuaaliseen kanssakäymiseen vai ei? Minulle itsetuntemus on hyvin tärkeä asia. Useimmat naiset, joihin olen tutustunut, ovat enemmän tai vähemmän kujalla elämästään, itsestään ja tunteistaan, vaikka vaikuttavat kaiken em. perusteella olevan omasta mielestään "hyvin tietoisia". Emme me miehetkään ole. Eikä pidä unohtaa, että olet mies tai nainen, olet ihminen.

    Tekoja en naisilta vaadi. En vaadi niitä miehiltäkään. En vaadi edes kuuntelu- tai keskittymistaitoa, mutta jos on aidosti ihmis-ihminen eli kiinnostunut ihmisistä, eikä vain seksistä ja pinnasta, tulevasta parisuhteesta, seksisuhteesta, avioliitosta ja erorahoista, kehen tahansa tulisi olla valmis uhraamaan edes pienen hetken ymmärtääkseen millaisia me ihmiset olemme. Se ei tapahdu vain siinä mielessä, että tutustuisimme muihin, vaan myös siksi, että tutustuisimme itseemme. Monista naisista - kuin miehistä - että kiire saada (sitä ja tätä) on aikamoinen. Asiasta ja ihmisestä loikataan nopeasti ja helposti toiseen. Tuollaisen käyttäytymisen seurauksena parisuhteista, seksistä ja avioliitoista tulee arpapeliä sekä pahimmillaan kulutettavaa palvelua (tuotetta) kuin mistä tahansa, mitä kaupasta voidaan saada.

    Siinä vaan helposti unohtuu taas se, että olemme ihmisiä. Emme ole koneita. Emme edes eläimiä. Meillä on historiamme. Meillä on syymme toimia ja ajatella, kuten toimimme. Me olemme ihmisiä, emme sukupuoliamme. Me emme ole kulutushyödykkeitä, vaan ajattelevia ja tuntevia olentoja. Ne meistä, jotka osoittavat olevansa itse kulutustavaraa ja suhtautuvansa muihin ihmisiin kulutustavarana, eivät kiinnosta. Sen sijaan, että vaatisin ihmisiä kohtelemaan toisiaan ihmisinä, en voi kuin kehottaa siihen. Mutta sitä ennen on ymmärrettävä jotakin omasta ihmisyydestä, ja sen on väistämättä heijastuttava myös ajatteluun sekä käytökseen.
  12. Käyn baareissa usein. Osallistun tietovisoihin ja tapaan kavereita/tuttuja. Joskus menen ihmettelemään tanssimaan tuttavien kanssa, mutta en koskaan etsimään seuraa. Olen absolutisti ja niinkin usein kuin baarissa käyn, saattaa lähettää juuri vääränlaista signaalia naisille, joista ehkä voisin olla kiinnostunut. Naiset, joista kiinnostun ovat yleensä kavereiden seurassa ja ohikulkumatkalla, eivät pysyvästi baarissa. Ja hekään eivät ole baarista etsimässä itselleen varsinkaan yhden illan juttua, vaan mahdollisesti tutustumassa ihmisiin.

    Ongelma usein on, että kun et käytä alkoholia, et ole myöskään aivan niin "rohkea" kuin pienessä hiprakassa. Niinpä olen hieman ujo ja hidas ottamaan kontaktia. Yleensä tutustun ihmisiin kavereideni kautta.

    Itseäni hieman riepoo suomalainen baari- ja alkoholikulttuuri. Se ei johdu niinkään käyttäjistä, vaan baarien ja teollisuuden asenteista. Alkoholi on siinä määrin merkittävä osa suomalaista arkea, että keskikaljajuottoloita ja muita alkoholinanniskelupaikkoja riittää vähän joka soppeen, mutta kahviloita ei. Saati sitten puhtaasti erilaisia tapaamispaikkoja, joihin kokoonnuttaisiin esimerkiksi keskustelemaan, tutustumaan ihmisiin, pelaamaan yhdessä pelejä ja mahdollisesti siinä ohessa voisi sitten juoda tuopillisen tai kupillisen haudutettua teetä. Valitsisin jälkimmäisen, mutta tällaisia hybridibaari-kahviloita Suomessa on luvattoman vähän. Sieltä ehkä paremmin löytäisin kaltaistani seuraa, baarissa naiset kyllä lähestyvät ja tekevät tuttavuutta, mutta humalaiset sekä liian lähelle tulevat (flirttaavat) naiset eivät saa aikaan kuin torjuntareaktion.
  13. Tällaiseen tuskin on mitään oikeaa vastausta. Se on kuitenkin selvää, että kun on kaksi ihmistä, joiden arvomaailmat (uskomukset) ovat kaukana toisistaan, he vaikuttavat toisiinsa ja edessä on keskusteluja. Sitten ihan riippuen persoonallisuudesta, näihin keskusteluihin kyetään rauhaisaan ja kunnioittavaan sävyyn, tai sitten ei. Käännytysyritykset, manipulaatio jne. ovat hyvin mahdollisia.

    Omakohtaisesti sanoisin, että keskustelu onnistuu, mutta seurustelu ja pidempi parisuhde olisi mahdoton, jos ei jonkinlaista muutosta tapahtuisi. Kompromisseja on pakko tehdä ja varsinkin keskusteluissa. Jos ja kun keskustelut alkavat olla piinaa sekä ahdistusta täynnä, lienee parempi vaan mennä jäähylle tai unohtaa koko juttu.
  14. Kiitos kommenteista.Asia on kuiten kin juuri toisinpäin, tuolla ulkomailla ei lapsella ole kavereita lähellä ja sitä lämpimyyttä mitä Suomessa, olen itse asunut siellä ja ko maassa parikymmentä vuotta.
    Kyllä painostamalla ja manipuloimalla saadaan paljon aikaan, Hitler on tästä hyvä esimerkki, samoin näyttelijät, jotku vaan osaavat tehdä vaikka murhaajasta puhumalla hyvän ihmisen, ja saavat asiat näyttämään oikealta. vaikka ne olisivat ihan huonosti.

    Nuoren murkun mielipidevaihtelujen aikana manipulointi tehoaa parhaiten, silloin on hyvä käyttää esim.äidin ja pojan kotiintuloaikariidat, eka kaljankokeilukertojenjälkeiset riidat sun muut toista vanhempaa vastaan, muka lapsi ei pärjää vanhemman kanssa, kun tulee riitaa.Näin teki tässä isä, isö joka tajusi, että jep, nyt on hyvä kertoa ulkomailla lakimiehelle, että äiti ei tuu lapsen kanssa toimeen, kun riitelee.
    Meidän tapauksessa ei ole alkoholismia tai muuta, vaan aikuisen miehen kosto , kosto että Suomen valtio perii häneltä ulootolla elatusmaksuja, ja kosto että lasten äiti on saanut asiansa kuntoon, hyvän työpaikan ja luonut lapsiille kivan kodin. Itse hän monen businekjsen yrittäjä on velkainen, kouluttamaton, ja pojan kautta on kiva nyt äidille kostaa.

    On muuten menossa kantelu Suomen lastensuojelun toiminnasta, koska ulkomaalaista suojeltiin rasisimiuhkan pelossa nyt enemmän kuin omaa turvallista äitiä.Lapsen olinpaikkaa ei paljastettu, vaan isä sai ottaa pojan pois koulusta, ja retuuttaa häntä monta päivää, eikä minulle selvitetty(poika ei itse saanut sanoa) lapsen olinpaikkaa...kunnes poika oli jo menossa lentokoneessa tekaistujen valheiden avulla, pois maasta.Sosiaalipuoli ei ilmoittanut mitään, että isä oli suurlähetystössä pyytänyt pojalle passia, vasta kaksi päivää sen jälkeen, jolloin oli jo myöhäistä.
  15. Koska alkuperäinen tarina on erilainen siksi, että lapsi on ulkomailla ja todennäköisesti on joitakin kulttuurieroja, voi tilanne olla vielä senkin vuoksi mutkikkaampi. Vaikka isä antaisi lupauksia, joille ei välttämättä ole katetta, uudessa kotimaassa saattaa olla enemmän ihmisiä, jotka häseltävät lähellä. Useampia leikkikavereita, lämpimämmät olosuhteet, kaikki sellainen jännittävä, mitä ei esimerkiksi Suomessa ole tarjolla.

    On vaikea sanoa, mikä sitten olisi keino saada lapsi arvostamaan Suomea ja valitsemaan äitinsä. Vaikka se olisi nyt mahdotonta, äideistään ja isistään eroonjoutuneet lapset usein kiinnostuvat toisesta vanhemmastaan myöhemmin elämässään. Paluu on mahdollinen. Muutos on mahdollinen. Nyt luvattu uusi elämä ei välttämättä osoittaudu sellaiseksi, jota olisi halunnut tai kaivannut. Siksi on parempi vain olla realisti ja kertoa myös lapselle tästä. Mitä vähemmän suuria lupauksia, mitä vähemmän loukkaavia sanoja, ja mitä enemmän rehellisiä tunteita ja avointa keskustelua, sitä oikeammalla tiellä kokisin, että ollaan.
  16. Täytyy muistaa, että lapsella on kaksi vanhempaa. Molemmat vaikuttavat lapseen, eikä tuo vaikutussuhde ole mitenkään yksinkertainen. Lapsi on kaikesta huolimatta herkkä havaitsemaan asioita ja joutuu tekemään johtopäätelmiä niistä vähistä eväistä, mitä hänelle annetaan. Kuvaan omaa suhdetta vanhempiini, vaikkei siihen kaappausta liittynytkään.

    Isäni oli alkoholisti. Äitini taas kristitty. Heidän arvomaailmansa olivat kautta linjan melko päinvastaiset, enkä ymmärrä, miten he ylipäätään naimisiin päätyivät, koska luonnettaan myötä olivat kuin yö ja päivä. Kenties juuri tuo mysteeri, vieraus ja minä heidät yhdisti. Siitä ainoasta lapsestaan he välittivät molemmat, rakastivat. Jopa isäni, joka ei aluksi ollut edes tunnustaa minua, otti minut lopulta omakseen. Ongelma oli, että isäni alkoholismi ja siitä johtuneet konfliktit lopulta tuhosivat vanhempieni avioliiton - he eivät tulleet toimeen keskenään.

    Kesti pitkään, että äitini uskalsi erota. Voi sanoa, että ylipäätään päätös päästä irti isästäni kesti aivan liian pitkään, koska se kesti noin kuusi vuotta ja siihen päälle vielä noin neljä vuotta itse avioerorumbaa. Eroprosessin aikana olin tekemisissä isäni kanssa paljon. Äitini kun ei voinut tapaamisia kieltää ja hän uskoi, että poika (lapsi) tarvitsee myös miehen mallia, perheen, mielellään yhtenäisen. Niinpä isäni oli minulle läheinen, ja hän pyrki monin eri tavoin vaikuttamaan minun ajatteluuni. Missä äitini pitää isääni "sikana", isäni puolestaan kutsui äitiäni "huoraksi" ja "sekopääksi". Koska ristiriitaista informaatiota tuli puolin ja toisin, taisin jossakin määrin omaksua molemmat näkökannat.

    Opin vihaamaan isääni ja karttamaan hänen vaikutustaan. Se ei kuitenkaan etäännyttänyt meitä isänä ja poikana. Vihani ei myöskään tarkoittanut sitä, että olisin oppinut rakastamaan ja arvostamaan äitiäni. Äitini, joka ei ollut kunnioittanut itseään sen vertaa, että olisi lähtenyt huonosta avioliitosta, joka ei osoittanut rohkeutta puolustautuakseen, menetti silmissäni arvoaan. On vaikea kunnioittaa ihmistä, joka ei kunnioita itseään.

    Olisin voinut tarttua hyvinkin isäni tapaan elää. Olisin voinut seurata hänen tietään. Monet lapset, niin pojat kuin tyttäret tekevät niin. Me kun opimme kiinnittymään toisiimme monista eri syistä, ja lopulta aika summamutikassa. Minusta ei kuitenkaan tullut alkoholistia, vaan absolutisti. Minusta ei tullut äitini lailla kristitty, vaan ateisti. Minusta ei tullut isäni lailla kokoomuslaista, vaan pikemmin aivan muista syistä poliittisesti vasemmistolainen ja vihreä. Millä tekijöillä lapsiin voidaan vaikuttaa, miten heistä kasvaa keitä he ovat? Kysymys on vaikea, helppoa vastausta ei ole.

    Itse olisin kaivannut tunteista puhumista. Olisin kaivannut sitä, että äitini olisi kertonut kivuistaan, joista näin hänen kärsivän. Samaa olisin toivonut isältäni. Isä oli tunnepuolisesti vielä kylmempi ja vaikeammin lähestyttävä. Olisin kenties kaivannut jonkinlaista tietoa siitä, miksi isäni käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Kukaan vain ei tunteistaan pahemmin puhunut, kukaan ei astunut esiin selittääkseen vähääkään, mitä ympärilläni tapahtuu. Jouduin tekemään omat johtopäätökseni, ja valitsemaan oman tieni, joka ei ole aivan kaikissa suhteissa katsetta kestävä. Vanhempien käyttäytymistä ymmärtääkseni olisin kaivannut tietoa myös siksi, että olisin oppinut ymmärtämään sitä, miksi itse aloin käyttäytyä kuin aloin. Mutta se on tosiaan jo toinen tarina...
  17. Itse suhtaudun naisiin ja miehiin ihmisinä, jotka yhden illan tapauksissa menevät tunteidensa (impulssiensa) vallassa. He ovat ikään kuin ohjelmoituja toimimaan halunsa tyydyttämiseksi.

    Vanhan katsannon mukaan (tämä siis ennen seksuaalista vallankumousta 1960-luvulla) naiset olivat perheen "sydän". Heidän tehtävänsä oli pitää perhe koossa ja sukupuolinen kanssakäyminen randomisti ei välttämättä edes onnistunut. Toki onnistui, mutta...

    Miehet ovat olleet patriarkaalisessa kulttuurissa, johon luterilais-kristitty yhteiskuntamme kuuluu, ollut miesvaltainen ja sitä kautta miehet ovat olleet myös vapaampia kuin naiset. Miehet ovat saaneet osoittaa valtaansa ja paremmuuttaan seksuaalisessa vuorovaikutuksessa. Naiset eivät kuitenkaan ole kaikille miehille olleet pelkkiä trophyjä, vaan patriarkaalisessakin kulttuurissa osa miehistä on välittänyt yhdestä, ainoasta naisestaan ja perheestä.

    Teollistumisen ja kaupallistumisen myötä kuitenkin osa miehistä (ja myöhemmin naisista) ovat objektifioineet itsensä ja toisensa. Tämä tarkoittaa sitä, että miehet ovat alkaneet käyttää naisia kulutushyödykkeinä, vähän samaan tapaan kuin lapasia tai kännyköitä. Ilman sen kummempaa tunnesidettä "esineeseen". Tällainen käytös herätti närää naisissa, jotka vaativat alunperin samoja vapauksia kuin miehillä oli työelämässä ja palkkauksessa. Seksuaalisen vallankumouksen ja feminismin nousun myötä kävi kuitenkin pikemmin niin, että naiset omaksuivat ne piirteet miehiltä, joita olivat aiemmin inhonneet ja vihanneet.

    Tämä sama kuvio on havaittavissa maahanmuuttajissa. He omaksuvat suomalaisilta kaiken hyvän sijasta ensimmäisenä kirosanat, länsimaisen pukeutumistavan, joka on joissakin tapauksissa paljastava ja alkoholinkäytön. Naisten tehtyä itsestään objekteja ja suhtautuessaan miehiin objekteina, jotakin on unohdettu inhimillisyydestä. Me emme ole mies tai nainen, vaan olemme ihmisiä, joilla on tunteet, jotka ajattelevat hyvinkin samalla tavalla, mutta meidän himomme ja toiveemme kohdistuvat toisten ihmisten biologiseen sukupuoleen.

    Minä en ole biologinen sukupuoli. En ole mies. Samalla logiikalla, sinä olet ihminen, jonka pitäisi välittää siitä, miten muita ihmisiä kohtelet ja miten toimintasi vaikuttaa itseesi. Ja se unohtuu silloin, kun puhutaan ihmisistä, jotka harrastavat yhden illan suhteita. En usko tunteettomaan seksiin. Uskon siihen, ettei toista ihmistä tarvitse tuntea kyetäkseen yhdyntään. Sen sijaan yhdyntä on silloin koettava jollakin tavalla merkitykselliseksi ja sitä motivoivat erilaiset tunteet. Mitä useammin noiden tunteiden vallassa on, sitä enemmän tunteitaan ja aikaansa kuluttaa itselleen merkitykselliseen asiaan, joka kohdistuu "merkityksettömiin" objekteihin eli kulutushyödykkeen asemaan alistettuun ihmiseen.

    Onko kyse sitten huoruudesta tai machoilusta? Väittäisin, että ne ovat leimoja, joita ihmiset antavat itselleen, ja jotkut omaksuvat ne leimat itseensä. Mutta muutoin se on käytännössä ulkopuolisten ihmisten kannalta merkityksetöntä, miten naapurin Tiina tai Kalle elämäänsä elävät. Heitä itseään ja heidän läheisiään sen sijaan heidän käytöksensä koskettaa. Leimat sikseen.
  18. Korut ja tatuoinnit ovat minulle samantekeviä. Kuitenkin ne kertovat jotakin ihmisestä, joka niitä koruja ja tatuointeja kantaa. Jos ja kun ne kielivät sielun syvyydestä ja mielenkiintoisista, koskettavista elämänkokemuksista. Joissakin tapauksissa naiset jättävät itsestään muovisen vaikutelman, yrittäessään olla kauniita, mennessään massan mukana ja uskoessaan tiettyjen asioiden olevan OK, koska muut toimivat samalla tavalla.

    Nainen, joka on korostetun ehostettu koruin, mahdollisesti tatuoinnein ja silikonein, kuuluvat minun katsantokannassani hyvin usein samaan joukkoon: naisiin, jotka eivät ole tyytyväisiä itseensä sellaisina kuin ovat. Riippumatta siitä ovatko urheilullisia, anorektisia, pyöreämpiä tai huikean ylipainoisia, kehon lisäksi ihminen viestii vaatetuksellaan, käytöksellään ja puheillaan. Naisen vartaloa voi haluta, naista voi haluta, mutta lopulta yksi tärkeimmistä asioista myös sukupuolisessa kanssakäymisessä on se, mitä naisen korvien välissä on. Se korvien väli heijastuu kehoon, sen ehostukseen, vaatetukseen ja millä tavalla itseään kantaa.

    Jos korvien välissä on pelkkää plastikkaa ja kauniita koruja, se on turn-off. Jos nainen korostaa itseään liikaa, asettuu tarjolle kuin kaupan näyteikkunan mallinukke, se on turn-off. Jos nainen on helppo miehille, joista itse pitää ja pitää taas niitä vähemmän kiinnostavia liian helppoina, se on turn-off. Naisen on arvostettava itseään ja miehiä sekä otettava meidät vastaan ihmisinä, ei olentoina, joiden pitäisi pitää lävistyksistä, tuottaa meille luottamus omaan kelpuuteemme. Muuten hän pitää itseään (ja miestä) objektina, jossa killuu kauniita objekteja, ja se on turn-off. Henkisesti. Kaipaan ihmistä, en mallinukkea, joka tyhjäpäisenä seuraa muotia ja hokee samoja riimejä kuin massan mukana kulkevat muut ihmiset.

    Fyysinen halu on aina toinen asia. Jos se riittää naiselle, mikäpä siinä. Ehkä sillä asenteella juuri löytää itselleen sen, mitä haluaa. Tarvitseminen taas on eri asia.

    Onneksi kaikki miehet kuten naiset eivät ole samanlaisia.
  19. Nytkö on yhtäkkiä trendi synkistellä. Mitenkä esimerkiksi 1800-luvun eksistentialismi ja mahdollisesti sieltä ponnistaneet filosofiat, jotka varmasti vaikuttivat myös taiteeseen. Camus ja Kierkegaard eivät olleet kovinkaan valoisia kirjailijoita ja filosofeja.

    1900-luvulla tuskin tuo synkistely paljoa muuksi muuttui. Säveltäjät Wagnerista eteenpäin eivät kovin valoisia sävelmaisemia "piirtäneet" ja sotien aikaiset maalaukset olivat toisella tavalla "synkkiä". Kenties niissä yritettiin isänmaallisuutta jollakin tavalla pönkittää, mutta jos nykypäivänä niitä katsoo, saattaa päättyä sellaiseen mielikuvaan, että tuon ajan taiteilijat ja heidän palkkojensa maksajat olivat jonkinlaisen massapsykoosin vallassa.

    Teollistuminen ja liukuhihna työ toivat mukanaan mielikuvan siitä, että ihminen on pelkkä kone. Koneet menevät rikki. Niitä voidaan vaihtaa toisiin. Tuo näkemys ei nähdäkseni ole erityisen valoisa. Jos tätä koneihmisen kuvaa jatkaa eteenpäin historiassa, voidaan tulla postmoderniin aikaan ja 1980-luvun vaihteessa alkaneeseen post punk-aaltoon. Joy Division ja kaltaisensa yhtyeet eivät riemastuttaneet värikkyydellään, vaan alakulollaan.

    Ahdistus on motivoiva tunne. Se saa taiteilijat luomaan. Tunteena se on universaali ja inhimillinen, joten sitä ei yksinkertaisesti saa ihmisistä pois. Sitä yritetään joskus kitkeä valtiollisesti, kuten Venäjällä ja Kiinassa, joissa puolueet (hallinto) on puuttunut tiedotusvälineiden toimintaan ja asettanut rajoituksia: uutisten on oltava pääasiassa hyviä. No, onko taustalla sitten jokin todellinen ja aurinkoinen motiivi? Sillä tavallako ahdistusta lievennetään, että se kielletään tai pyritään asettamaan lisää rajoituksia luoville ihmisille? En usko.
  20. Eihän se lähtö itsestäänselvää ole. Kuten ei ole sekään, että pelisäännöt olisivat selvät, vaikka niitä olisi selvitetty. Ihmismuisti on lopulta aika huono.

    Kuitenkin sanoisin, että sinustahan se tuossa tilanteessa on kiinni, mitä teet. Jos kärsit tilanteesta, turhaan lisäät kärsimystäsi hyväksymällä sen, mitä miehesi tekee. Ehkä joskus muinoin se oli normaalimpaa, kun avioliitossa oltiin kunnes kuolema korjaa. Minkä vuoksi ehkä useat avioliitot sitten päättyivät ennenaikaiseen kuolemaan. Vapaudesta tehdä mitä lystää maksettiin silloin aika kovaa hintaa nykyisiin avioeroihin verrattuna.

    Nähdäkseni voit mennä silloin kuin haluat. Toista ihmistä ei voi omistaa. Jokainen meistä on vapaa. Se on tosiaan ongelma, jos ei ymmärrä lähteä. Siihen ei taas sitten auta mikään muu kuin lähteminen. Se päätös kai sitten syntyy aikanaan, jos on syntyäkseen.
    21. 2 / 9
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt