Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

212

Kommenttia

12429

  1. pappi sanoi, että Biblia on tarkin ja luen uuttakin sen Hengessä.

    Mutta, mutta, voin toki käyttää sitäkin, sillä ehdolla.
  2. Tunnustuskirjat sanovat: "Mariasta ei siinnyt, eikä hänestä syntynyt PELKKÄÄ ihmistä, vaan Jumalan todellinen Poika. On siis oikein sanoa häntä Jumalan äidiksi, koska hän se todella on. s.447 kohta 12.


    Nikean tunnustus: Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua, Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista,

    tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi.

    Maria oli neitsyt synnyttäessään Jeesuksen, ja hänellä oli Joosefin kanssa sen jälkeen Jaakob ja kolme muuta poikaa sekä ainakin kaksi tytärtä. (Matt 13:55-56)

    Löysin tällaisen:

    Mariasta tehtiin ainainen, ikuinen neitsyt. Hän oli siis vapautettu perisynnistä tahrattoman sikiämisen dogmilla 1854, jolloin hänet asetettiin ihmiskunnan ulkopuolelle. Lisäksi sanottiin, että hän oli "immuuni synnille". Hänellä ei ollut mitään henkilökohtaisia syntejä. Katolinen kirkko selittää, että Joosefin ja Marian avioliitto oli platooninen, eikä heillä ollut yhteisiä lapsia, vaikka Raamattu sanoo, että heillä oli vähintään neljä poikaa ja kolme tytärtä. Tämä on kummallista Raamatun tulkintaa: he olisivat olleet serkkuja tai Joosefin aikaisemmasta avioliitosta olevia lapsia, mutta sehän ei ole totta."
  3. Paavali oli synnintuntoinen ja siten etsivällä mielellä. Häneltä tippui kuin suomukset silmistä ja täyttyi Pyhällä Hengellä. Siinä hän uudestisyntyi, niinkuin sana kuuluu. Toinen esimerkki oli Hoviherra:

    Etiopian kuningattaren Kandasen voimallinen kamaripalvelia, joka oli pantu kaiken hänen tavaransa päälle, se oli tullut Jerusalemiin rukoilemaan, ...kohdassa sanottiin: apt.8:31. Mutta hän sanoi: kuinka minä taidan ymmärtää, ellei joku minua johdata?

    35. Niin Philippus avasi suunsa ja rupesi tästä kirjoituksesta hänelle saarnaamaan evankeliumia Jesuksesta.

    Siis huomaa tarkoin, että kamarinpalveliakin rukoili ja oli tehnyt pitkän matkan sitä varten...mutta oli etsivällä mielelä ja sai parannuksen armon ja tunnusti uskonsa ja sai kasteen.

    36. Ja kuin he tiellä vaelsivat, tulivat he veden tykö, ja kamaripalvelia sanoi: katso, tässä on vesi: mikä estää minua kastamasta?
    37. Mutta Philippus sanoi: jos sinä kaikesta sydämestä uskot, niin tapahtukoon. Hän vastasi ja sanoi: minä uskon Jesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi.
    38. Niin hän käski seisahtaa vaunun; ja he astuivat molemmat veteen, Philippus ja kamaripalvelia, ja hän kasti hänen.

    En suinkaan rukoile Pyhimyksiä, vaan Jeesusta.

    "Pyhä suunanto", on vain ulkonaista, mutta tärkeintä on se "sydämen suunanto".

    Raamatussa sanotaan: 10. Jos joku tulee teidän tykönne ja ei tuo tätä opetusta kanssansa, niin älkäät häntä huoneeseen ottako, älkäät myös häntä tervehtikö.
    11. Sillä joka häntä tervehtii, hän on osallinen hänen pahoista töistänsä.

    Juu, oon samaa mieltä siitä, ettei meillä ole lupaa tuomita ketään kadotukseen, mutta väärän opin voimme tuomita: 24. "Älkäät tuomitko näkemisen jälkeen, vaan sanokaat oikia tuomio".

    15. "Mutta kavahtakaat teitänne vääristä prophetaista, jotka teidän tykönne lammasten vaatteilla tulevat, mutta sisältä he ovat raatelevaiset sudet", on Jeesuksen sana.
  4. Kun Jeesus syntyi neitsyt Mariasta, se ei tarkoita, että hän olisi ikuinen neitsyt, jota tulisi rukoilla tai hänen ikoneitaan pussaillakkaan.

    Ikuinen neitsyt oppi vie siihen, että Mariaa palvotaan ja rukoillaa. Näin on myös paavin kirkossa.

    elkirahwi, kiitos kutsusta, mutta Raamatussa sanotaan, että menkää sinne missä on luotettavilta miehiltä/paimenilta kuulleet. Raamattu sanoo myös, että älkää jättäkö omaa seurakuntanne tilaisuutta.

    Jumalan valtakuntaan synnytään parannuksen armon kautta, jossa Jumala johtaa armolla ja totuudella. Jumalan valtakunnasta, avautuvat uskonkysymykset sisältäpäin.

    Ottaisi vielä yhden esimerkin Raamatusta.

    Kun katsomme vaikka Saulusta Raamatussa. Ei hän saanut Pyhää Henkeä ilmestyksessä ja kokemuksessaan. Sellaista ei Raamattu kerro, vaikka kovin usein eri hengellisyydet niin väittääkin, Mutta se on väärää puhetta, tekstin mukaan.

    Tapahtumahan oli seuraava:

    apt.9:17. Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.
    18. Ja hänen silmistänsä putosivat kohta niinkuin suomukset, ja hän sai sillä hetkellä näkönsä jällensä, nousi ja kastettiin.

    --Niin Ananiaskin sai tarkan johdatuksen Jumalalta, mihin hänen tuli mennä ja tässäkin usko siirtyi uskovaiselta nyt Saulille, eli Paavalille. Jokainen uskoontullut myös täyttyy Pyhällä Hengellä:

    Kol.2:9. Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään,
    10. ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi. Hän on kaikkien valtojen ja voimien pää.
  5. Se, että Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt marjasta, ei ole mitään tekemistä senkanssa, oliko Maria ikuinen neitsyt.

    Marjaa ei tule kumartaa, eikä palvoa, vaan suoda hänelle luonnollinen loppuelämä, niinkuin Raamattu sanoo.

    19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt.
  6. Room.1:17. Sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: vanhurskaan pitää elämän uskosta.

    Raamattu ei opeta, että voitaisiin välit selvittää yksin Jumalan kanssa:

    Etiopian kuningattaren Kandasen voimallinen kamaripalvelia, joka oli pantu kaiken hänen tavaransa päälle, se oli tullut Jerusalemiin rukoilemaan, ...kohdassa sanottiin: apt.8:31. Mutta hän sanoi: kuinka minä taidan ymmärtää, ellei joku minua johdata?

    35. Niin Philippus avasi suunsa ja rupesi tästä kirjoituksesta hänelle saarnaamaan evankeliumia Jesuksesta.

    Siis huomaa tarkoin, että kamarinpalveliakin rukoili ja oli tehnyt pitkän matkan sitä varten...mutta oli etsivällä mielelä ja sai parannuksen armon ja tunnusti uskonsa ja sai kasteen.

    36. Ja kuin he tiellä vaelsivat, tulivat he veden tykö, ja kamaripalvelia sanoi: katso, tässä on vesi: mikä estää minua kastamasta?
    37. Mutta Philippus sanoi: jos sinä kaikesta sydämestä uskot, niin tapahtukoon. Hän vastasi ja sanoi: minä uskon Jesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi.
    38. Niin hän käski seisahtaa vaunun; ja he astuivat molemmat veteen, Philippus ja kamaripalvelia, ja hän kasti hänen.

    Tuomitsemisen valta on yksin Jumalalla ja siksipä se Raamatun lain sana tuomitseekin.

    Pyhä Henki opettaa vain yhdellä tavalla Jumalan seurakunnassa.
    Lammas on myös laumaeläin. Sinulle on Raamatusta osoitettu, että on yksi lauma.

    Juuri tänään oli rakkaan veljen saarna tuosta aiheesta, josta puhut. Painoin sen tarkkaan mieleen.

    Otan muutaman otteen: "Ymmärrä tai ole ymmärtämättä, ja se jää ymmärtämättä, ellei Jumala ymmärrystä anna."

    Jeesuksellako on valta antaa syntejä anteeksi?

    Jo opetuslapset saarnasivat: "Jumalan valtakunta on lähestynyt, tehkää parannus uskokaa evankeliumi". Mikä lähestyi ja kenen toimesta?


    21. Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.
    22. Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:
    23. Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.

    Kenelle Jeesus vallan antoi antaa syntejä anteeksi?


    5. Ei niin, että me olemme itse meistämme soveliaat jotakin ajattelemaan, niinkuin itse meistämme, vaan jos me olemme johonkuhun soveliaat, niin on se Jumalalta,
    6. Joka meitä soveliaiksi tehnyt on Uuden Testamentin virkaa pitämään, ei puustavin, vaan Hengen; sillä puustavi kuolettaa, vaan Henki tekee eläväksi... 8. Miksi ei siis paljoa enemmin sillä viralla, joka hengen antaa, pitäisi kirkkaus oleman?

    Tapahtuuko tämä Pyhän Hengen viran kautta?


    Oli paljon puhuja veljillä tänään kerrotavaa, oli opetusta ja sitä evankeliumia sai uskoa. Niinhän sitä on sanottu, vaikkei muuta seuroista muistaisi, niin ainakin sen, kun siellä annettiin syntejä anteeksi.