Vapaa kuvaus

Vanha jääräpää, lyhyesti sanoen. Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

11

Kommenttia

1100

  1. Ihonväriin perustuvaa erottelua pidetään ehkä yleisimmin rasismina mutta se voitaneen laajentaa aivan hyvin muihinkin ihmisten eroihin. Voitaneen ajatella ihmiset kahteen luokkaan, tupakoijat ja ne jotka eivät tupakoi.

    Tupakoivat ovat koko elinaikani suhtautuneet rasistisesti tupakoimattomiin ja katsoneet oikeudekseen sauhullaan häiritä muiden elämää. Sauhuttajat sauhuttakoon jossain missä se käry ei muiden nokkaan tule.

    Tupakoitsijoilla on muitakin rasistisia piirteitä, he suhtautuvat ylimielisesti kaikkiin muihin heittelemällä tumppejaan ympäriinsä eikä tyhjä kessuaskikaan mikään harvinainen näky tienvierellä ole. Noin vähän ne kunnioittavat muita ihmisiä. Kessuihin ja askeihin pitää saada pantti jotta ne kootaan hallitusti myyntipisteisiin. Sopiva pantti olisi vaikka 1€/savuke ja 5€/aski, uskoisin ympäristöjen siistiytyvän huomattavasti tällä toimenpiteellä.

    Ehkä talvisin onkin syytä tuulettaa siten kuin kirjoitit mutta kesäisin on voitava pitää ikkunoita ja parvekkeen ovia auki oman halunsa mukaan ilman naapurin kessun sauhuja.

    Enhän minä ole missään kohden sanonut, että se parveketupakointi nykyään minua häiritsisi, olen vain sanonut mielipiteeni parveketupakoinnista. Minä asun metsänreunassa maan tasalla eikä edes naapurissa ole parvekkeita aivan lähellä.

    Olen kuitenkin ollut parvekkeella ja asunnoissa joissa on parveke ja tupakoivia naapureita joten siinä mielessä minulla on kokemusta.

    Tupakanpoltto tuhoaa hajuaistia ja siksi tupakoitsijat eivät haista miten karmea käry niistä kessuista (ja tupakoitsijoistakin) lähtee, siten he itse ovat jäävejä edes ottamaan kantaa asiaan jota he eivät edes voi havaita. Heidän tulee ottaa hajuaistillisten ihmisten havainnoista vaari ja toimia saamiensa ohjeiden mukaan.

    Kuten olen jo useasti sanonut, niin polttakaa sisällä asunnoissanne jos kerran se ei mitenkään vaarallista tai edes haitallista ole. Saattaa olla, ettei siitä laimennetusta savusta heti henki lähde mutta se käry on inhottava.

    Lue myös tarkemmin, ei minulla ole sellaista allergiaa johon viittaat mutta sinulla taitaa olla aina oikeassa olemisen pakko. Jos ei olisi niin polttaisit kiltisti vaikka vessassa tai vaatehuoneessa ellei eukko anna kammarin sohvalla röyhyytellä. Miksi kiusaat naapureitasi jos tiedät heidän siitä kärsivän?

    Myönnän lisäksi itseni niin kurjaksi, ettei minulla ole ovisilmää eikä postiluukkua, ikkunoita sen sijaan on useita joista etuovessa on kaksi sekä takaovessa yksi. Eikä minun tarvitse vahtia koska meidän talossa ei kukaan polta, naapuritalossa kyllä mutta he ovat kaukana. Sen lisäksi minulla on harrastuksia jotka vievät aikani enkä siksikään jouda vahtimaan.
  2. On parempi, että joku ulkopuolinen määrittelee meistä kunkin viisauden. Viisaus on hieman monitahoinen käsite mutta pääasiassa sitä lienee kahta lajia. Toinen on nokkeluus jossa koetellaan ongelman ratkaisukykyä ja toinen kokemuksen hyväksikäytön hallitseminen.

    Typerys sen sijaan lienee huono molemmissa edellä mainituissa osioissa. Nyt pyydänkin sinua analysoimaan edellisen lausumani näiltä pohjilta jotta saadaan selvyys sekä viisaudestani että typeryydestäni.

    Olet varmaan selvillä siitä paljonko tupakanviljely aiheuttaa kasvatusmaissaan luonto-ongelmia ja mitkä ovat tupakankuivatuksen CO2 päästöt, jos et niin kannattaa selvittää.

    Joskus tupakanpolton alkuaikoinahan kuviteltiin sillä olevan jopa hyödyllisiä vaikutuksia mutta ne lienevät käyneet nykyään aika vähiin.

    Sen mitä tupakointi ja sen lopetus ovat olen joskus 60-luvulla kokeillut ja todennut varsinkin lopettamisen suhteellisen helpoksi koska se minultakin onnistui.

    Jos tupakoitsija olisi fiksu hän tekisi toimenpiteensä siten, ettei kukaan siitä häiriintyisi. Pyrimmehän me muutkin fiksut ihmiset suorittamaan nuo haisevat toimenpiteemme enemmän tai vähemmän privaattioloissa.

    Muistan varsin hyvin sen ajan jolloin katsottiin pitkään jos ei polttanut ja pidettiin jotenkin typeränä koska lähes kaikki muut polttivat. Nyt kun asia on kääntynyt päin vastoin tupakoitsijat yrittävät vieläkin sinnitellä ja häiritä naapureitaan haisevalla harrastuksellaan. Monilla teollisuus paikkakunnilla on käsittääkseni oikein aistinvaraisia hajupaneeleita ja ihmiset kulkevat nuuskien ympäriinsä ja tekevät raportteja tehtaiden aiheuttamista hajuhaitoista. Samanlaisia hajuraateja pitäisi perustaa myös kessuttelijoita varten. Kessuttelunsa tehköön jokainen sellaisessa eriössä jossa savustaan saa todella vain itse nauttia, säästäköön muut siltä saasteelta.

    Minulla ei vielä ole astmaoireita mutta monella on, heidänkin takiaan olisi parasta pitää kessut kioskin hyllyllä josta ne voitaisiin viedä ongelmajätelaitokselle hävitettäväksi.

    En malta olla mainitsematta vielä yhtä tupakoitsijoiden tuomittavista ominaisuuksista. Ne heittelevät tumppejaan ja tyhjiä askejaan ympäriinsä. Siksi olisikin suotavaa, ettei savukkeita myytäisi jos vanhoja jätöksiä ei samalla palautettaisi myyntipisteen keräyspaikkaan. Ainakin askille tumppeineen pitäisi laittaa esim. 10€ panttimaksu, näin saataisiin taas yksi ongelma jos ei kuriin niin ainakin pienemmäksi.

    Tässä vastineessani olen ottanut kantaa useaan tupakointia ja persoonaani koskevaan asiaan, toivon sinun huolellisesti kommentoivan jokaista jotta päästään selvyyteen millainen typerys tai idiootti sinä todella olet (käyttäen omia ilmaisujasi) vai voitaisiinko edes sinua sanoa viisaaksi.
  3. Tupakoitsijat ovat yleensäkin kovin itsetietoista ja narsistista porukkaa, heidän mielestään tupakointi on hyvä ja suositeltava tapa koska he itsekin niin tekevät. Muutenhan he huomaisivat miten typeriä ovat ja joka on eri mieltä on nipottaja tai jotain muuta ei niin kehuttavaa.

    Jos pitää tupakan savusta niin miksi päästää se rahan arvoinen käry naapuriin. Miksei hän mene polttamaan vaikka vaatehuoneeseen ja sulje ovea ja ilmastointia ja nautiskele sitten siitä savusta, sehän pysyy siellä pitkään samalla hinnalla.

    Jos taas pitää tupakan savua jätteenä jonka haluaa kertakäytön jälkeen pois heittää, niin miksi jätteet pitää heittää naapureiden kiusaksi, huolehditaanhan muistakin jätteistä. Vai voimmeko me tupakoimattomat alkaa heitellä kaikki tuottamamme jätökset tupakoitsijoiden tiloihin? Mikä sen eron tekee? Selitykseksi ei riitä se, että näinhän on ennenkin tehty. On monta muutakin asiaa muutettu kun on huomattu niiden olevan jotenkin epäsopivia.

    Otetaan esimerkiksi huussit. Ennen ulkohuussin keksimistä tortut väännettiin majan ympäristöön. Se kävi kun oli vain muutama ihminen ja majaa muutettiin usein mutta kun torttujen määrä kasvoi pysyvän asutuksen ja kasvavan väestön johdosta ja niiden kiertely varsinkin pimeässä oli vaikeaa kehitettiin ulkohuussi joka keräsi tuotteet kätevästi yhteen paikkaan. Kehitys on jatkunut vielä siitäkin kuten tiedämme.

    Jos käytettäisiin tupakoitsijoiden, näin on ennenkin tehty, tunnuslausetta niin tuollahan me talon ympärillä olisimme joukolla kyykyssä aina tarpeen vaatiessa. Saattaisi olla mielenkiintoiset näkymät räntäsateessa aamutuimaan.

    Joten olkaamme kaikki nykyaikaisia ja tehkäämme tarpeemme omaksi iloksemme eikä naapurin kiusaksi.