Vapaa kuvaus

Kotimaa: Suomi

Koulutus: Dr

Ammatti: AT

Siviilisääty: ---

Lapset: ---

Aloituksia

1

Kommenttia

92

  1. Tämä on kyllä hyvin sanottu. Sinun tulisi toimia juuri päin vastoin. Palkitse mieluummin hyvästä käytöksestä. Niin ne koiratkin oppivat.

    Eiköhän kiukuttelu vain lisäänny, jos huomaa että aina kiukutellessa tulee kallis lahja.
  2. Tämä tilanne on tuttu, mutta toisena osapuolena. Yritin pistää poikki siten, etten jättänyt mitään toivoa, mutta sitten hän yritti ja yritti saada jotain toivoa. Mutta tiesin, että toivo tekee vain tilanteesta hankalemman, vaikka itsekin ajattelin että eihän sitä ikinä tiedä vaikka palaisimme yhteen. En vain halunnut olla niin ilkeä että jättäisin turhan toivon, koska halveksin ihmisiä, jotka jättävät porukkaa ns. varalle.

    Itse en mahtanut mitään. En vain rakastanut häntä enää. Hänen käytöksensä oli itseäni kohtaa hirveää. Hänen vaatimuksensa olivat kohtuuttomia. Puhuimme asiasta monta kertaa ja pitkään (1½ vuotta), mutta mikään ei parantunut. Nyt sitten viimein tunteeni alkoivat kylmetä, ja lopulta lähtivät kokonaan.

    Kun tunteeni olivat lähteneet, ja sanoin että nyt ei voi mitään, se on loppu, niin hän käyttäytyi yhtäkkiä taas kuten niinä parhaina akoina yhdessä. Hän kertoi minulle kuin törkeästi oli minua kohtaan käyttäytynyt ja että ymmärtää sen itsekin ja lupaa ettei enää ikinä tee niin. Mutta ikävä kyllä tämä kaikki tuli liian myöhään. Sen jälkeen kun tunteet katoavat, ne katoavat. Ne voivat toki palata, mutta kuinka kauan haluan elämästäni todellakin tuhlata siihen että yritän palauttaa tunteitani ja sen jälkeen joutua sitten samaan rumbaan uudelleen (lupauksista huolimatta.)

    Eli vinkkinä. Kannattaa pitää rakkaudesta huolta silloin, kun sitä on. Ei ottaa toista itsestäänselvyytenä. Kun otat toisen itsestäänselvyytenä, niin teet suuren virheen ja saatat käyttäytyä tavalla, joka karkoittaa hänet luoltasi. En tiedä päteekö tämä esim. ap:n viestiin, mutta ajattelin kertoa silti omat kokemukseni sellaisen puolelta, joka pitkän harkinnan jälkeen päätyi jättämään, vaikka ei halunnut sitä tehdä, koska tiesi kuinka vaikeaa se tulee olemaan sille toiselle.