waskihanska

Vapaa kuvaus

O: Rahvasmainen, omasorttinen, globaalisuutta syynäilevä, kotona viihtyvä ja kotikentän sananvaltaa arvostava, hätäilemätön suomalainen eläkeläinen, uskontoihin uskomaton valikoitsija, vankasti aviossa. - Sota-aikaiseen syntyperään kuuluu lukeutuminen pieniin ikäluokkiin. Suuret ikäluokat tulivat sitten seuraavassa vaiheessa sotimisen päätyttyä. - Taka-ajatuksena valveutumiseen pyrkiminen sekä astelu murtomailla, poluilla, turuilla ja toreilla vakaasti ja vapaasti omat saappaat jalassa. ¬: Miljoona euroa (kuusi miljoonaa entistä Suomen markkaa) tosiaan laittaisin säästöön ja harkiten käyttäisin varoja mielekkäisiin tarkoituksiin. - Ensimmäiseksi hankkisin täältä Koti-Suomesta järvenrannalta hehtaaritontin ja rakentaisin jalasmökin - taustamusiikkina tuulen humina, aaltojen kohina ja sateen ropina. Yleisemmin musiikkimakuna loivan oloinen kotimainen ja vaikkapa fado. - Vaikka minulla ei miljoonia olekaan, verotin itse säästöpossuani ja ostin hiukan osakkeita, jotka ovat juuri nyt halpoja. Houkutus kokeilla sitä sijoittamista oli liian suuri. Nyt pitää vain odottaa, että vuosien mukana ajat paranevat ja osakkeitteni arvo nousee. O Paikoilleen jämähtämisen tehokkainta ehkäisyä ja torjuntaa on lähteminen kotimaan kierrokselle asteikkona Helsinki ja sivukulmakunnat ynnä kaikki siltä väliltä. Silloin tällöin ulkomailla käymisen jälkeen on aina parasta takaisinpaluu. - Suomen rantamaisemissa voisin viipyä loputtomiin kesät talvet, syksyt keväät. Meidän säämme ovat vaihtelevaisia ja käyvät minulle laidasta laitaan. - Sähköpostin saaminen ilahduttaa ja asioitten aprikointi, ruotiminen kiinnostaa. - Siis: o Vuodet eivät ole veljeksiä, sanottiin entisaikaan, mutta pitäisiköhän nykyään tasapuolisuuden merkeissä vertailla, jotta sisaruksia. Säätieteilijöitten sanomisia krtisoin joiltakin osin. He puhuvat mm. sateen uhkasta, vaikka kyseessä olisi täkäläisen ilmanalan tavanomainen vaihtelevaisuus. Ja osaa se painettu sanakin. Joku lehtimarkkinoinnin mainoslööppi yritti äskettäin väittää hyytävän kylmyyden tulevan Suomeen pohjoisesta. Ja lämpömittari painui peräti lähelle nollaa plussan puolella. Joka tapauksessa meikäläisäijä hyvillä mielin nyt niin kuin yleensä muinakin vuodenaikoina. Ruoka & juoma: lanttukukko, läskisoosi, uunimakkara, Karjalan paisti, uunijuusto, patasapuskat; maito, vesi, Sahti Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: --- Hakusanat: politiikka, yhteiskunta, Matkailu, kirjallisuus, mökkeily, sienestys, ystävyys, filosofia

Aloituksia

309

Kommenttia

1140

  1. Silloisen aikakauden asetelmaan 800-1000 vuotta sitten kuuluu yhtenä merkittävänä kiinnekohtana Sigtunan tuhoaminen v.1187. Perinteisesti Sigtunan sotaretken suorittajina on mainittu karjalaiset ja virolaiset. Niin ikään on mainittu kuurilaiset. Matti Klinge on asettunut sille kannalle, että virolaisten ja lounaissuomalaisten yhteinen Merivalta teki tuon voittoisan Sigtunan sotaretken. Joka tapauksessa Sigtunan menestyksellisen operaation suorittajat ovat olleet taitavia merenkulkijoita ja kyvykkäitä sotureita. Sigtunan tuhoaminen oli ilmeisesti pitkään jatkuneen vihanpidon eräs huipentuma.

    Sigtunan tuhon seurauksena svealaiset perustivat uudeksi tukikohdakseen Tukholman. Niinä aikoina Ruotsia ei vielä ollut aivan yhtenäisenä kuningaskuntana, vaan "syntymäprosessi" oli vasta meneillään. Kirkollisesti Uppsala oli sen sijaan kehittymässä omaksi valtakeskuksekseen kuningasvaltaa selkeämmin. Sigtunan hävitys tarkoittaa sitä, että tuona maailmanaikana nykyisellään ymmärrettyä "Ruotsia" ei vielä ollut olemassa. Niin ollen "Lännestä" nykyiseen Suomeen ja nykyiseen Viroon suuntautuneet sota- ja rosvoretket eivät aina menestyneet.

    Olivatpa nuo lännestä päin tulleet ryöstöretkeläiset sitten viikinkejä tai svealaisia pikkurohmuja, niin retkien tekeminen sinänsä kertoo siitä, että täällä oli jotain arvokasta, vaurautta, ryöstettäväksi kelvollista, mikä inspiroi ahneita lähtemään vaarallisille reissuilleen. Ja sotilaallista maanpuolustusta osattiin harjoittaa täällä jo niinäkin aikoina.
  2. Suomalaisen lentoliikenteen historiaan kuuluu Karhumäen veljesten yksityinen lentoliiketoiminta. Heillä oli Karhumäki Airways ja sitten Kar-Air, joka aikojen saatossa sulautettiin Finnairiin. Finnair puolestaan on onnistunut kehittämään menestyksellisen Itä-Aasian reittiliikenteen, jonka kannattavuus on tainnut aika lailla heikentyä meneillään olevan laman mukana. Joka tapauksessa Helsinki on muodostunut merkittäväksi Euroopan ja Itä-Aasian liikenteen solmukohdaksi ja Helsinki-Vantaan mahdollisuuksia ovat hyödyntäneet monet lentoyhtiöt Finnairin tapaan. Kun katsomme karttapalloa, havaitsemme, että Suomi ja Helsinki-Vantaa eivät ole lainkaan missään syrjässä. Me suomalaiset voimme perustellusti suoristaa ryhtiä ja elää globaalia elämää pää pystyssä. Nykyisillä maantieteellisillä asuinsijoillamme.
  3. Sinä "vertaaja" olet aivan oikeassa, kun muistutat menneisyyden tapahtumista, jotka liittyvät 1600-lukuun. Silloin Ruotsi sai valta-alueeseensa Inkerinmaan ja Käkisalmen läänin, johon kuului sekä Laatokan Karjala että Taka-Karjala, joka tunnetaan nykyään Suomen Pohjois-Karjalana. Noilla uusilla alueillaan Ruotsi järjesti barbaarisen raakalaismaisen etnisen puhdistuksen. Sen seurauksena Inkerinmaan ja Käkisalmen läänin alkuperäinen ortodoksinen karjalaisväestö osittain surmattiin ja suuri osa väestöstä pakeni Venäjälle, osa Tverin alueelle saakka. Ja toisaalta Ruotsi asutti suunnitelmallisesti Inkerinmaata ja Käkisalmen lääniä luterilaisuskoisella väestöllä. Toki osa alkuperäisestä ortodoksiväestöstä vaihtoi uskontonsa luterilaiseksi ja jäi asumaan vanhoille asuinsijoilleen. Huomionarvoista on kyllä sekin, että myös osa ortodoksikarjalaisista onnistui jäämään Ruotsin alueelle ja sen peruna ortodoksisia "väestötaskuja" on edelleen mm. Liperin Taipaleella ja Polvijärven Sotkumassa, samoin Ilomantsissa. Siis Suomen nykyisistä ortodokseista kaikki eivät ole viime sotien jälkeistä evakkoväestöä.

    Kun nykyään puhutaan inkeriläisistä, Inkerin suomalaisista, niin he ovat Inkerinmaalle erityisesti 1600-luvulla muuttaneen suomalaisväestön jälkeläisiä ja muuttihan erityisesti Pietariin runsaasti suomalaisia myöhemminkin Venäjän vallan aikana. Ensin tuli Pietari Suuren raja ja sitten raja siirtyi vielä lännemmäksi Kymijoelle asti. Kaksisataa vuotta sitten raja siirtyi Tornion- ja Muonionjoelle. Sata vuotta sitten Pietari oli toiseksi suurin "suomalaiskaupunki" Helsingin jälkeen ja Viipuri kolmanneksi suurin.

    Tiedämme ja tunnemme myös Venäjän vallankumouksen jälkeen itärajan taakse muuttaneen ja osittain sinne myös muilutetun suomalaisväestön. Kovan kohtalon alaiseksi joutui suomalaisjuurinen väki myös Neuvostoliitossa. Barbaarista raakalaisuutta ovat suomalaisia ja karjalaisia kohtaan harjoittaneet niin Ruotsi kuin Neuvostoliittokin. Oikein hyvä, että sinä "vertaaja" otit tässä yhteydesä esille kokonaiskuvion.
  4. Itä-Karjalan sotilashallinto oli julkaisijanimikkeenä, kun karhu-aiheinen postimerkki julkaistiin v.1942. Toki merkissä on myös teksti Suomi Finland. Takajaloillaan seisovan karhun etutassuissa on kassara eli vesuri. Merkin yläosassa revontulet ja karhun takajalkojen alapuolella katkaistun kettingin pätkä.
  5. Kyllähä miule tul kaikellaista mielee siusta "Toivo Ruuna", mutta enpä tässä kehtoo ies semmossii kirjottoo, ku suattas jotuuu ties mihinkä kinkerilöile. Sen verra mie kuitennii suotan sannoo, jotta siun suattas olla pikkuse paikallaasa laajentaa tuota ylleissivistystäis. Tiijäppä tuota onnistumista, mutta jos vaikka tuottas jottai kohennusta ylleismaailmaallisen sivistystason nousun hyväks. Mie toivottelen siul pitkää ikkää, jotta ennätät opetela uusi asioi.
  6. Jo ennen USA:n käymää Vietnamin sotaa Ranska kärsi Vietnamissa nöyryyttävän tappion omassa Vietnamin sodassaan 1950-luvulla. Käytettiin myös Indokiinan sodan nimikettä. Sen sodan viimeinen suuri ratkaisutaistelu oli Dien-bien-phu v.1954 ja sen taistelun ranskalaiset hävisivät katastrofalisesti. Sen jälkeen Vietnam jakaantui kahtia. Ranskallahan oli oma siirtomaahistoriansa Vietnamissa ja koko Indokiinassa entisajan kielenkäytön mukaan.
  7. Professori Pertti Virtaranta sanoi taannoin, että Tverin Karjalan kieli on hänen mielestään kaunein suomensukuinen kieli. Hän vastasi haastattelussa toimittajan esittämään kysymykseen. Mehän tiedämme, että Tverin alueelle muutti karjalaisväestöä 1600-luvulla pakoon Ruotsin suorittamaa etnistä puhdistusta Käkisalmen läänissä ja Inkerinmaalla.

    Vaikka asia on varmaankin kaikkien tiedossa, niin totean, että Stolbovan rauhassa v.1617 Ruotsiin liitettiin koko Käkisalmen lääni Laatokan Karjala ja nykyinen Pohjois-Karjala mukaanluettuina samoin kuin Inkerinmaa. Ruotsi pani toimeen valtaamillaan alueilla etnisen puhdistuksen, joka huipentui Ruptuurisodan aikaan 1656-1658.

    Karjalankielessäkin on omia murteitaan kuten kielissä yleensä. Noita karjalan murteita ovat mm. Aunuksen murre ja Tverin murre. Turhalta tuntuu tässäkin keskusteluketjussa esiintyvä hinku mitätöidä karjalankielen arvo omana kielenään. Karjalankieli on ollut olemassa eri murteineen jo kauan ennen Venäjänmaan neuvostovallan aikakautta. Entäpä jos ryhtyisimme harrastamaan karjalankielen opiskelua mitätöimisen sijaan?
  8. Esititpä loistavan näkökulman! Totta kai meidän suomalaisten, siis Suomen kannattaisi oitis ryhtyä kehkeyttelemään asiaa eteen päin. Tiedän, että meidän nykyhallituksemme on toivoton tapaus sen kehkeyttelemisen suhteen. Samoin olisi sinipuna ja yhtä lailla punamulta. Jonninjoutavia nahjustelijoita kaikki ne versiot. Täysin toivottomia tapauksia. Ainoa toivo olisi Suuren Muutoksen aikaansaaminen seuraavissa eduskuntavaaliessa, jotka tiettävästi järjestetään huhtikuussa v.2011, ellei sitten sitä ennen eduskuntaa hajoiteta ja järjestetä ennenaikaisia eduskuntavaaleja, sillä sekin mahdollisuus ja vaihtoehto on olemassa, vaikkakaan ei todennäköinen.

    Idea on joka tapauksessa erinomainen. Siis neuvottelemaan Venäjän kanssa! Ehkä seuraavien eduskuntavaalien jälkeen Suomessa valtiovaltaa pitää isänmaallinen hallitus nykyisten nössöjen sijaan. Tavoitteena olisi Jäämeren satama Liinahamarissa ja sinne johtava maakorridoori Norjan rajaa myötäillen Nyky-Venäjän alueella, jonka kaistaleen Venäjä luovuttaisi Suomelle. Käytännön järjestelyt ovat sovittavissa, kunhan yhteinen henki löytyy. V:n 1975 ETYK-päätösasiakirjaan on kirjoitettu mm. Suomen ja Neuvostoliiton valtiojohtojen allekirjoituksin vahvistettuna, että valtioitten välisiä rajoja voidaan tarkistaa, jos osapuolet niin hyväksi katsovat molemminpuolisessa hyvässä yhteisymmärryksessä. Ja Venäjä on ilmoittanut olevansa Neuvostoliiton perillinen.
  9. Presidenttimme Martti Ahtisaari sanoo kaikkien kriisien olevan ratkaistavissa. Vaikka en joka asiassa, en esim. Suomen Nato-jäsenyyttä koskevassa kysymyksessä, ole hänen kanssaan samaa mieltä, niin olisihan tuo erittäin toivottavaa, jos mm. Lähi-Idän kriisit saataisiin ratkaistuiksi säällisellä tavalla.

    Jos Lähi-Idän jännitteet olisi selvitettävissä Iso-Britannian ja Ranskan sekä myöhemmän vaikuttajan USA:n toimesta, niin varmaankin ne ongelmat olisi jo hoidettu järjestykseen myönteisellä tavalla. Eivä ole hoituneet.

    Mieleen tulee ilman muuta se, että mahtaisiko EU kyetä parempaan kuin nämä niin sanotut suurvallat, jotka lähinnä vain ovat söhlänneet ja sotkeneet? Ei minulla ole takataskussa mitään ratkaisumallia. Huomio vain kääntyy EU:n suuntaan. Mahtaisiko EU:n sisältä löytyä viisautta ja taitavuutta?

    EU:n ohella toisena vaikuttavana voimana saattaisi olla Turkki. Voisiko Turkki pystyä ja osata selvittämään entisen osmannilaisen valtakunnan pirstaleitten keskinäisiä kahnauksia? Uutena elementtinä kokonaisuudessa on sitten Israel, varsinainen jukuri sekin. Turkki saattaisi olla jopa otollisempi rauhan rakentaja kuin kolonialistinen Eurooppa. Jos Turkki ottaisi uuden ja sopuisan linjan kurdikysymyksessä, niin ainakin se saattaisi ratketa myönteisellä tavalla.
  10. Nuorempana keräilin postimerkkejä ja sen harrastuksen myötä minulla on edelleenkin sen aikaisia postimerkkejä, jotka oli painettu suomalaisen sostilashallinnon toimesta. Niissä merkeissä on mainittu Itä-Karjala ja eräänä kuva-aiheena takajaloillaan seisova karhu. Kokonaisuus muistuttaa paljon tuota tässä yhteydessä esillä olevaa Karjalan "Wikipedia"-karhuvaakunaa.
  11. Jäi mainitsematta noitten opettajamme IFAn lykkimisten ajankohta, joka ajoittui 1950-luvun loppupuolelle.
  12. Oppikoulun keskikoululuokkien käymisen aikaan meidän voimistelunopettajallamme oli IFA. Talvisaikaan useitten liikuntatuntien ohjelmaan kuului käydä työntämässä kyseinen kadulle itsensä seisauttanut liikkumisväline opettajamme omakotitalon pihaan. Sinänsä opettaja vaimonsa kanssa oli reissannut kyseisellä IFAlla kesäreissuilla Etelä-Euroopassa asti.

    Muistatteko te muut palstalaiset IFA-lorua?

    - Osta IFA, auto paras!
    Sit ei vohki ykskään varas.
    Helppo työntää, kevyt lykkii.
    Tiepuoles hauska kykkii.
  13. Kun kirjoitin aloitustekstini, en arvannut odottaakaan, että asiasta ja aiheesta viriäisi oikein kunnon keskustelu. Niin kuitenkin kävi ja mikäpä sen myönteisempää. Varsin monisäikeistähän lasten käyttäytymisen tausta on ja niin on myös häiritsevän käyttäytymisenkin kohdalla, kiljumisenkin suhteen. Olennaista olisi saada kasvava ja varttuva sukupolvi elämään ja käyttäytymään ihmisiksi.

    Tilanteet ja olosuhteet ovat vaihtelevaisia. On yksinhuoltajaperheitä. On suurperheitä. On perheitä, joissa lähisukulaiset ovat myönteisessä hengessä mukana lasten kasvuympäristössä ja sitten on taas toisenkinlaisia asetelmia, joissa myönteisyyden tilalla saattaa esiintyä ristiriitoja ja aikuisten häiriökäyttäytymistä. Toisaalta pumpulissa kasvaneille lapsille saattaa heillekin tulla myöhemmällä iällä helposti eteen ongelmia, joitten käsittely voi olla heille vaikeata.

    Lasten pitäisi saada olla lapsia lapsuudessaan ja samalla heidän olisi kuitenkin siinä kaiken keskellä omaksuttava myönteistä käytöstä. Meidän kaiken ikäisten aikuisten siinä lähellä olisi meidänkin osattava suhtautua myönteisellä mielellä tilanteeseen. Joskus se myönteisyys tarkoittaa myös rajojen asettamista.
  14. Lähtökohtaisesti haluan todeta, että mieleni menee murheelliseksi, kun syynäilen ajatuksissani SDP:n toilailuja v:n 1995 jälkeisenä aikakautena. Tuon Lippolaisuuden valtaannousun vuoden merkkasin hiukan epäröiden. Varsin perusteltua olisi ollut todeta SDP:n tuhon tien alkaneen jo v.1987 Holkerin hallituksen kokoamisen myötä. Juontuuhan 1990-luvun laman syntyperä ratkaisevassa määrin juuri Holkerin hallituksen tekemisiin ja tekemättä jättämisiin. Niinä vuosina valtiovarainministeri Erkki Liikanen lausahti kaikessa viisaudessaan, että "ei tässä ole kysymys lamasta, vaan tämä on vain pieni notkahdus." Ja kohta sen jälkeen koko valtakunta oli suorassa syöksykierteessä pohjamutelikkoon.

    Lipposen hallitusten johdolla Suomi vietiin kaikkiin mahdollisiin ytimiin ja istumaan niihin pöytiin, joissa pöydissä päätöksiä tehtiin. Jälki on tänä päivänä nähtävissä. Toki herää kysymys, mitä Suomen päättäjät ovat noissa ytimekkyyspöydissä vaikuttaneet? Edes Suomen maatalouden asemaa ei ole saatu suoranuottisen selkeäksi ja pysyväiseksi EU:n maatalousjärjestelmässä. Asianhan piti olla selvä kuin pläkki jo v.1994. Niin meille äänestäjille kerrottiin ennen EU-kansanäänestystä.

    Kiinnostavaa on tuo toteamus jakopolitiikasta ja kakun kasvattamisesta. Juuri sitä aihetta käsitteli mm. Pekka Kuusi kirjassaan "60-luvun sosiaalipolitiikka". Hän painotti sitä, että kun kakkua kasvatetaan ja leivotaan myös uusia kakkuja, niin silloin riittää jaettavaakin entistä enemmän kaikille. Nykyisin v.2009 näyttää olevan kuitenkin niin, että olipa kakkua jaettavana enemmän tahi vähemmän, niin köyhiltä pyritään eväämään murusetkin. Ja SDP on ollut ajamassa sitä politiikkaa v:sta 1995 alkaen päämäärätietoisesti ja erityisesti Lipposen toimesta. Urpilaisen on nyt huono harjoittaa päinvastaista sanankäyttöä.

    Pakkoruotsitus johtaa ajatukset SDP:n likeiseen ja kiinteään Ruotsi-kytkökseen. Monessa mielessä juuri Ruotsi ja sikäläinen sosiaalidemokraattinen liike on ollut vuosikymmenien ajan jo ennen sotia alkaneelta kaudelta lähtien Suomen SDP:n ihastelun kohteena ja politiikan tekemisen mallina. Suomen demareitten kritiikittömän ja lapsellisen sinisilmäisyyden "ansiosta" ruotsalaiset ovat sitten päässeet pompottamaan Suomea mennen tullen ja rohmuamaan meiltä kansallisvarallisuuttamme. Muistamme sota-ajan kultakeräyksen aarteen, jonka ruotsalaiset huijasivat meiltä pilkahinnalla. Helsingin pörssin ja liikepankkien siirtyminen ruotsalaiseen omistukseen on suoraa jatkoa sille sosiaalidemokraattiselle politiikalle. Jopa kansalliseen infrastruktuuriin kuuluva kiinteä televerkkomme myytiin isolta osaltaan ruotsalaisille Lipposen vallanpidon "ansiosta".

    Totean olevani samaa mieltä kanssasi "Tyyris Tyllerö" siinä suhteessa, että SDP:n syntilista on niin raskauttava, että viisaat ja fiksut äänestäjät antavat kannatuksensa muille poliittisille tahoille. Kuten jo alussa totesin, niin kirjoitan näin mieli murheellisena. Työväenliikkeen saavutukset menneinä vuosikymmeninä ovat olleet korvaamattoman tärkeitä. Entiset ansiot eivät kuitenkaan auta, jos sen jälkeen on harjoitettu piittaamatonta politiikkaa.
  15. Enteet viittaavat siihen, että on tulossa hyvä keihäskisa. Mukana loppukilpailussa on neljän suomalaisen ja kahden latvialaisen lisäksi yksi heittäjä kuudesta muusta maasta. Berliinin kisoissa tähän mennessä on monissa heittolajeissa nähty jännittäviä kilpailuja.

    Suomalaisilta televisioselostajilta toivoisin erityisesti rehtiä kilpailuhenkeä. Totta kai neljää omaa osallistujaamme sopii pitää esillä, mutta samalla siinä rinnalla olisi toivottavaa seurata kaikkien loppukilpailuun osallistujien suorituksia. Mahtaako saksalainen televisiokuvaus puolestaan pysyä tapausten tasalla vai jääkö joku ratkaisusuoritus kenties suorana näyttämättä.?

    Erityisen mielelläni havaitsisin, että selostajamme karsisivat ei-suomalaisten kilpakumppaneitten profiilia hahmotellessaan kielenkäytöstä pois ilmauksen "vaarallinen mies" ja käyttäisivät vaikkapa toteamusta "potentiaalinen menestyjä". Ei tarvitsisi käyttää myöskään "uhka"-sanaa, vaan sen asemasta sopisi selostukseen esim. "alan osaaja", jne.

    Tuleeko mitali suoamalaisille, mahdollisesti edes yhdelle? Kukapa tietää. Paras voittakoon ja seuraavaksi parhaat yltäkööt muille sijoituksille. Jos siinä kolmen kärjessä on suomalaisia, niin mainiota. Jos siinä kolmen kärjessä ei ole suomalaisia, niin parhaat suorittajat ovat silloinkin mitaleilla. Tiukkkaa tulee olemaan suomalaisten kannalta. Toisetkin ovat harjoitelleet ja yrittävät parastaan. Juuri niin kuin sopiikin.
  16. Niinpä niin, äänenkäytön paikat ja rajat olisi hyvä oppia jo lapsena. Mitä paremmin äänenkäyttöön liittyvät sopivaisuusssäännöt mukula oppii jo varhain, sitä vähemmän hän joutuu opettelemaan äänenkäyttöään kantapään kautta myöhemmin. Lapsuudessa päävastuu siinä asiassa on kotikasvatuksella. Kasvattamattomuus voi johtaa konfliktiin jo päiväkodissa, viimeistään koulussa. Me kylässä kävijät voimme sitten tosiaankin tehdä semmoisenkin valinnan, että emme kyläile ääni-ilmapiiriltään inhokkipaikoissa.

    Kun äänenkäyttöä ja sen ääripäähän kuuluvaa kiljumista aprikoi, niin vanhempien vastuu siinä korostuu korostumistaan. En hyväksy, että sitä vastuuta edelleen sysätään isovanhemmille, joitten jälkeläisiä kiljuslasten vanhemmat ovat. Aikuisten vanhempien pitää osata ajatella itse omallakin päällään eikä yrittää vastuun väistämistä ja paeta edellisen sukupolven eli omien vanhempiensa selän taakse.

    Kun joskus joutuu kauppamarketeissa seuraamaan tilannetta, jossa ipana rääkyy kurkku suorana sen takia, että ei ole saanut omia oikkujaan läpi ja äitiä tai isää ostamaan jotain tiettyä tavaraa, niin kyllähän siinä mieleen tulee tuon äidin ja/tai isän lapsen kasvatus tai kasvattamattomuus. Jos kotona ei ole hyviä käytöstapoja opetettu, niin epäkiitollista on ryhtyä ihmisiksi käyttäytymistä opettamaan kaupassa tavarapaljouden keskellä.

    Äänenkäytön rinnalla hyviin tapoihin kuuluu luonnollisesti paljon muutakin. Osuva esimerkki on tässäkin keskusteluketjussa mainittu pöytätapojen puute, huonot pöytätavat. Jos ipanat ryntäävät ensimmäisenä pöytään ja alkavat sorkkia esim. leivoksia, niin noitten ipanoitten vanhemmat siinä joutuvat kriittisen arvioinnin kohteeksi mukuloittensa lisäksi.
  17. Kun kirjoitin tuon aloitukseni, niin mielessäni olivat ennen muuta sisätiloissa korvia särkevällä volyymilla kiljuvat lapset. Ymmärtääkseni semmoista käytöstä ei tarvitse sietää. Eikä siihen huomion kiinnittämistä ole aiheellista leimata ikääntymisongelmaksi. Kiljuminen häiritsee ja ärsyttää myös nuoremman ikäpolven aikuisia, ainakin osaa heistä.

    Kun asetelmaa ajatellaan teoreettisesti, niin kysymys on viestinnästä. Siinä yhteydessä huomio kohdistuu myös noitten äänenkäytöltään häiriöisten lasten vanhempiin, heidän "kasvatus"-ideologiaansa, jossa olisi korjaamisen mahdollisuus. Tiedostavatko "kiljuslasten" vanhemmat, että kasvatuksellinen arviointi suuntautuu myös heihin vanhempina, heidän osaamiseensa ja osaamattomuuteensa? Vertailuryhmänä ovat hyvin käyttäytyvien lasten vanhemmat ja heitä on sentään ylivoimainen valtaenemmistö näin epätieteellisesti mutu-tuntumalta tarkasteltuna.

    Tämä edellinen liittyy sisätiloissa ilmenevään käyttäytymiseen. Totta on, että myös ulkosalla ja myös suurissa yleisötilaisuuksissa, esim. urheiluhalleissa useinkin ääntä riittää melurajalle asti ja siitä ylikin. Edelleen kuulee mm. autostereoitten pauhaavan valtavalla jyskeellä. Eipä olekaan ihme, kun nuorisolla ja myös nuoremman ikäluokan aikuisväestöllä alkaa olla kuuluvammoja.

    Lopuksi haluan vielä mainita ravintolamusiikin yhtenä joskus kohdalle osuvana metelin lajina. Joskus sen takia, että me eli vaimoni ja minä emme paljoakaan käy ravintoloissa. Ei todellakaan ole miellyttävää, kun musiikki saattaa pauhata niin totaalisena äänivyörynä, että jopa samassa pöydässä istuvien tuttujen kanssa on mahdotonta keskustella tavanomaiseen tapaan ja tavanomaisella äänenkäytöllä. Kaiken kaikkiaan mieleen tulee, että kovin paljon ympärillämme on erittäin voimakkaita ääniä ja että vähempikin taitaisi riittää. Toki valikoimisen mahdollisuus on olemassa, mutta aina se ei onnistu.
  18. Liekö ollut tuolla viimekertaisella peräkaneetillani jotain merkitystä, kun näihin teksteihin ilmaantui takaisin jako kappaleisiin. Näin on paljon parempi verrattuna yhden pötkön kirjoitelmiin. Ehkä se oli vain hetkellinen tekninen häiriö raamiston pitäjän konsepteissa.
  19. Kun julkisuudessakin käydään kovasti ajatusten vaihtoa verojen keräämisen menetelmistä eli palkkatulojen verotuksesta, arvonlisäverosta, pääomaverosta, kiinteistöverosta, jne. sekä uusin keksintö mediamaksukin siinä mukana, niin kaiken aikaa on esillä ainoastaan verokertymän kasvattaminen ja julkisen vallan lisääntyvien menojen kattaminen.

    Entäpä jos ihan ensimmäiseksi tehtäisiin kunnon syvällinen syynäys siitä, mitä julkisen vallan eli valtion ja kuntien hoitamia tehtäviä tarvitaan ja paljonko niitten tehtävien huolehtimisesta koituisi kustannuksia? Olennaisen tärkeätä on esim. sosiaalinen turvaverkko ja sen kunnossapitäminen. Toisaalta mitä vähemmän työttömyyttä ja mitä paremmalla kannalla ihmisten asiat muutoinkin ovat, sitä vähemmän tarvitaan turvaverkkoakin eli sitä halvemmaksi se tulee.

    Koululaitos on oltava järjestyksessä ja siitä huolehtiminen on julkisen vallan tehtävä. Toisaalta sielläkin kustannukset pysyvät kohtuudessa, kun toimitaan järkevästi. Oppimateriaaleja ei tarvitse uusia joka syksy. Koululaiset voisivat käyttäytyä kunnollisesti, jolloin säästettäisiin ilkivalta- ja häiriökuluissa. Koulurakennuksetkin voitaisiin tehdä kelvollisiksi, jottei joka rakentamisen ja remontin jälkeen tarvitsisi ryhtyä rakenteita purkamaan ja korjaamaan homehaittojen takia.

    Esimerkkejä löytyy julkisen vallan kulujen vähentämiseksi. Ihmisten terveys on siinä suhteessa hyvä esimerkki. Mitä terveellisempää ravitsemusta me noudatamme, sitä vähemmän me sairastamme ja sitä vähemmän kuluu verorahaa terveydenhuollon kulujen kattamiseen. Myös riittävän liikkunnan harrastaminen edesauttaa saman tavoitteen saavuttamista.

    Onhan noita mahdollisuuksia. Ja sitten on se asian toinen puoli eli julkisen vallan itsensä aiheuttamien kulujen pitäminen kohtuuden rajoissa. On sanottu, että Suomen hallintokoneisto on niin suuri, että se kokonsa puolesta on mitoitettu 20 miljoonan asukkaan valtiota varten. Ehkä karsimisen ja perkaamisen varaa löytyisi itsensä byrokratian kohdalla...?

    Oma jeremiaadinsa aihe on kaavaltu Yleisradion mediamaksu. Ensiksi pitäisi karsia Moolokiksi paisunut Yleisradion organisaatio. Vähempikin riittäisi. Ja sitten voitaisiin kohtuullisen kokoista Yleisradiota rahoittaa valtion budjetin kautta. Mediamaksukaavailu on tyypillinen esimerkki totaalisen kelvottomasta politiikasta.

    Jos ja kun julkisen vallan rahan tarve saataisiin nykyistä vähemmäksi, niin verotustaso alentuisi kohtuulliseksi ja kansalaisista tulisi iloisia veronmaksajia, kun he tietäisivät verorahan menevän kelvolliseen ja tarkoituksenmukaiseen käyttöön.

    Peräkaneetti:
    Vaikka kirjoitan tämän peräkaneettinikin omaksi kappaleekseen, niin varmaankin Eniro/Suomi24 liittää sen yhdeksi pötköksi edellisen tekstin kanssa, joka teksti sekin on itseni kirjoittamana monena kappaleena. Rohkenen paheksua Eniro/Suomi24:n tilansäästömenettelyä, joka vähentää kirjoitusten selkeätä ulkoista olemusta.
  20. Otanpa ja kysynpä, mitenkä "virallinen ruokavaliosuositus" suhtautuu erilaisiin rasvoihin? Ovatko esim. voi, laardi ja kookosöljy "hyvien" vai "huonojen" rasvojen listalla? Ottaako virallinen ruokavaliosuositus huomioon rasvan rakenteen kestävyyden muuttumattomana esim. paistaessa? Onko jako koviin ja pehmeisiiin rasvoihin todella perusteltua niin päin, että kovat rasvat olisivat haitallisia? Tämä kysymykseni koskee siis vain ja ainoastaan rasvoja. Totta kai olen monipuolisen ravitsemuksen kannattaja ja pyrin siihen itsekin. Ja rasvat kuuluvat mukaan terveellisen ruokavalion kokonaisuuteen. Onko virallinen ruokavaliosuositus ajan tasalla rasva-asian kohdalla?
    21. 46 / 57
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt