Mikä vaikutus oli vuoden 1959 automalleilla historiaan?

Vaikka tämä palsta näyttää olevankin toisen maailmansodan ja etenkin talvi- ja jatkosodan pauloissa, on sitä muutakin historiaa. Hyvä esimerkki nämä autot ihan lähihistoriasta, suuret amerikkalaiset autot ja sitten nuo mainiot kääpiökotterot mm. BMW Isetta, Trojan jne, ovat olleet ja menneet.
Tämän päivän ihminen ei voi kuvitellakaan , että ei ollut televisiota tai, että televisiossa oli vain yksi kanava ja radiossakin oli vain yksi kanava. Harva muistaa niitä merirosvolähetyksiä, joiden seurauksena saatiin tännekin toinen radiokanava "rinnakkainen", ei tarvinnut ruuvata radiota aina Motalaan kuunnellakseen viimeisimmät uutuudet pop-musiikista.

Autoista vielä, vielä 60-luvun alussa oli maassamme tuontisäännöstely, eikä uutta auto noin vain saannut ostaa. Itäautoja sai helpommin ostaa, mutta ne olivat mitä olivat, monet joutuivat ostamaan sellaisen, koska suosittuja länsiautoja sai jonottaa pitkään, kuplavolkkariakin useamman vuoden. Itäautot olivat niin epävarmoja käytössä, että lyhytkin matka oli jo elämys, pidemmästä puhumattakaan. Kummitätini mies teki kaverinsa kanssa matkan Hammerfestiin Pobedalla vuonna 1955 ja siitä matkasta on riittänyt kerrottavaa vuosikymmeniksi!! Eräs isäni insinöörikaveri oli ostanut uuden Ifan ja kävi sillä meillä, matkaa 90km ja aivan tuskien taival, tuo Ifa purettiin meidän pihassamme melkein kokonaan, kun se ei suostunut lähtemään käyntiin heidän kotimatkalleen. Jotenkin tuo itä-saksan ihme viimein käynnistyi ja me jäimme sinisen sauhun hälvettyä vielä ihmettelemän pihalle unohtuneita suojapahveja ym. tarpeetonta auton liikkumisen kannalta, niin kiire oli tienpäälle vieraillamme viimein. Jalta oli niin murheellinen automerkki myyjälleen Konelalle, että siellä muisteltiin kauhulla vuosienkin jälkeen kyseistä merkkiä; "Se oli niin synkkä luku historiassamme, että sitä ei olisi pitänyt ollakaan".
Isäni eno ajoi taksia 50-luvulla "amerikanraudoilla", mutta väliin osui huonojakin, hän sortui ostamaan Kaiser Manhattanin. Ei ajellut pitkään, niin huono auto se oli. Jotkut kolleegat tilasivat käytettyjä autoja amerikasta, vanhoja sikäläisiä takseja, mutta pettymyt oli kova autojen saapuessa Helsinkiin satamaan, aivan loppuun ajettuja romuja, monet jättivät tilatun autonsa satamaan, vaikka siitä oli jo ehditty maksamaan suuri summa. Pobeda olikin varsin yleinen auto taksissa, myöhemmin Volga.
Setäni oli poliisina ja sai ostaa työn vuoksi itselleen uuden Volkswagen 1200, isäni ajoi sen sijaan Jawalla, moottoripyörällä, kun ei halunnut itäautollakaan ajaa. Myöhemmin isänikin osti kuplavolkkarin ja kun ajat paranivat niin Mercedes-Benz 200 dieselin.

Mennyt maailma** kirjoitti:

Vaikka tämä palsta näyttää olevankin toisen maailmansodan ja etenkin talvi- ja jatkosodan pauloissa, on sitä muutakin historiaa. Hyvä esimerkki nämä autot ihan lähihistoriasta, suuret amerikkalaiset autot ja sitten nuo mainiot kääpiökotterot mm. BMW Isetta, Trojan jne, ovat olleet ja menneet.
Tämän päivän ihminen ei voi kuvitellakaan , että ei ollut televisiota tai, että televisiossa oli vain yksi kanava ja radiossakin oli vain yksi kanava. Harva muistaa niitä merirosvolähetyksiä, joiden seurauksena saatiin tännekin toinen radiokanava "rinnakkainen", ei tarvinnut ruuvata radiota aina Motalaan kuunnellakseen viimeisimmät uutuudet pop-musiikista.

Autoista vielä, vielä 60-luvun alussa oli maassamme tuontisäännöstely, eikä uutta auto noin vain saannut ostaa. Itäautoja sai helpommin ostaa, mutta ne olivat mitä olivat, monet joutuivat ostamaan sellaisen, koska suosittuja länsiautoja sai jonottaa pitkään, kuplavolkkariakin useamman vuoden. Itäautot olivat niin epävarmoja käytössä, että lyhytkin matka oli jo elämys, pidemmästä puhumattakaan. Kummitätini mies teki kaverinsa kanssa matkan Hammerfestiin Pobedalla vuonna 1955 ja siitä matkasta on riittänyt kerrottavaa vuosikymmeniksi!! Eräs isäni insinöörikaveri oli ostanut uuden Ifan ja kävi sillä meillä, matkaa 90km ja aivan tuskien taival, tuo Ifa purettiin meidän pihassamme melkein kokonaan, kun se ei suostunut lähtemään käyntiin heidän kotimatkalleen. Jotenkin tuo itä-saksan ihme viimein käynnistyi ja me jäimme sinisen sauhun hälvettyä vielä ihmettelemän pihalle unohtuneita suojapahveja ym. tarpeetonta auton liikkumisen kannalta, niin kiire oli tienpäälle vieraillamme viimein. Jalta oli niin murheellinen automerkki myyjälleen Konelalle, että siellä muisteltiin kauhulla vuosienkin jälkeen kyseistä merkkiä; "Se oli niin synkkä luku historiassamme, että sitä ei olisi pitänyt ollakaan".
Isäni eno ajoi taksia 50-luvulla "amerikanraudoilla", mutta väliin osui huonojakin, hän sortui ostamaan Kaiser Manhattanin. Ei ajellut pitkään, niin huono auto se oli. Jotkut kolleegat tilasivat käytettyjä autoja amerikasta, vanhoja sikäläisiä takseja, mutta pettymyt oli kova autojen saapuessa Helsinkiin satamaan, aivan loppuun ajettuja romuja, monet jättivät tilatun autonsa satamaan, vaikka siitä oli jo ehditty maksamaan suuri summa. Pobeda olikin varsin yleinen auto taksissa, myöhemmin Volga.
Setäni oli poliisina ja sai ostaa työn vuoksi itselleen uuden Volkswagen 1200, isäni ajoi sen sijaan Jawalla, moottoripyörällä, kun ei halunnut itäautollakaan ajaa. Myöhemmin isänikin osti kuplavolkkarin ja kun ajat paranivat niin Mercedes-Benz 200 dieselin.

Lue lisää

osoitetta, mistä löytyisi suomeen tuodut automallit esim. vuoteen 1965 saakka. Autojen mallit Rolls Royce kuinka monta? Bentlley? Trojan pakettiauto, millainen? Coccomobil? ym....

...ja vieläkin on niitä kuvia tallella tuolla piirongin laatikossa aikamoinen nippu.

Volgasta ja Wartburgista vielä, niillä ei ollut toistensa kanssa mitään tekemistä, koneet ihan erilaiset, mutta kauniita autoja kumpikin muotoilultaan (siis alkuperäinen "hirvi-volga" ja tämä pyöreä muotoinen Wartburg, joka tuli markkinoille Ifan jälkeen).

Jos jollakin on ollut Perkinsin dieselmoottorilla varustettu Volga, arvelen sen olleen täällä Konelan toimesta tai jonkin nyrkkipajan asentama, jälkeenpäin uudempaa Volgaa sai samalla dieselmoottorilla varustettuna, kuin Peugeot käytti autoissaan (Indenor), olen jopa joskus nähnyt mersunkin dieselmoottorin Volgan keulalla, jonka joku on täällä Suomessa asentanut Volgaansa.

Jos olivat itäautot epävarmoja käytössä, niin kyllä sitä olivat länsiautotkin. Isälläni ja sedälläni oli 50-luvun alussa ensimmäinen yhteinen auto Fiat 1400 ja melkoinen harmi käyttäjälleen. Kyseistä autoa oli yritetty käyttää taksina, mutta epävarman kytkimen ja starttimoottorin vuoksi siitä oli luovuttava. Enoni osti uuden Simcan ja sillä ei tehnyt oikeastaan juuri mitään, vetoakselin niveliä meni jatkuvasti ja huonosti jo tehtaalla suojattu pelti ruostui nopeasti.

Joitakin koomisia piirteitä mahtui 50-luvun autoihin, joitakin länsiautoja tuotiin maahamme ilman lämmityslaitetta ja tässä itäautot olivat vahvoilla, kun niissä oli tuon ajan mittapuun mukaan hyvät lämmityslaitteet. Tosin talvella ei ajettu monellakaan autolla, kun kunnollisia pakkasnesteitä ei ollut markkinoilla ja talvirenkaat olivat harvinaisia. Monet autot olivat talven pukeilla nostettuna, etteivät renkaat menneet huonoksi, ristikudosrenkaat painuivat herkästi pilalle ja ajoon lähdettäessä auto pomppi melkoisesti.

Renkaan paikkaaminen oli 50-luvulla melkoinen juttu, maaseudulla oli vielä runsaasti hevosia ja rengas saattoi rikkoontua hevosenkengän naulaan. Ei ollut näitä nykyisiä Tip top-paikkoja, vaan paikka paistettiin ja vaati erityisen laitteen sitä varten. Tänä päivänä ajetaan autolla kymmeniä tuhansia kilometrejä ilman rengasvaurioita, mutta tuolloin 50-luvulla jo 100 kilometrin matkalla saattoi olla useampi rengasrikko, jos oikein huonoa tuuria sattui matkaan. Monet ajelivatkin autoillaan tuolloin varsin lyhyitä matkoja ja pidemmät matkat tehtiin junalla.

Vanhempani tekivät Jawa 250 type 11 moottoripyörällä seurusteluaikanaan 50-luvun alussa retken Asikkalan Pulkkilanharjulle, matka oli ollut niin mielenkiintoinen kaikkine ongelmineen, Jawan renkaita oli rikkoutunut tuolla hiekkatiellä tämän tästä ja jossain vaiheessa sadekin oli vaivannut matkalaisia. Jossain vaiheessa sain käsiini kirjan (Riutta: Moottoripyörä Jawalla halki Euroopan...), jossa matkataan Jawa 350 moottoripyörällä 40-50luvun vaihteessa Euroopan halki aina Afrikan puolelle, kerroin tästä isälleni ja hän siunaili moista retkeä; "Kun jo matka Helsinkiin sillä moottoripyörällä oli niin epävarmaa, että viimeistään Mäntsälässä tehtiin remonttia!"

Tuossa mainittiin Skoda automerkkinä, niin samasta maasta tuli Tatra merkkisiä autojakin. Naapurimme osti takamoottorisen Tatran ja samalla melkoisen harmin itselleen, aivan susi koko auto. Tuskin niitä montaa kappaletta Suomeen tuotiin, kun laatu puhui puolestaan myynnin torbedoimiseksi.

Volkswagen oli paras auto tuolloin, mutta sitä piti jonottaa pitkän aikaa taikka ostaa kiskurihintaan joltakin merimieheltä. Merimiesunioinin Wälläri oli niin kova pomo, että ajoi jäsenilleen melkoisen edun, merimiehet saivat tuoda yhden auton vuodessa ja monet käyttivät tuota tilaisuutta hyväkseen. Normaalisti kuplavolkkari maksoi kaupassa 400000mk, jos sellaisen joskus sitten jonottamisen jälkeen sai, mutta merimieheltä sellaisen sai heti 700000mk, tosin kuitin sai monasti tuosta 400000markasta. Mercedes-Benz oli myös käyttövarma auto, mutta niin kallis ja samalla lailla jonotetava, että monelle ammattiautoilijallekin se jäi vain unelmaksi.

Mennyt maailma** kirjoitti:

...ja vieläkin on niitä kuvia tallella tuolla piirongin laatikossa aikamoinen nippu.

Volgasta ja Wartburgista vielä, niillä ei ollut toistensa kanssa mitään tekemistä, koneet ihan erilaiset, mutta kauniita autoja kumpikin muotoilultaan (siis alkuperäinen "hirvi-volga" ja tämä pyöreä muotoinen Wartburg, joka tuli markkinoille Ifan jälkeen).

Jos jollakin on ollut Perkinsin dieselmoottorilla varustettu Volga, arvelen sen olleen täällä Konelan toimesta tai jonkin nyrkkipajan asentama, jälkeenpäin uudempaa Volgaa sai samalla dieselmoottorilla varustettuna, kuin Peugeot käytti autoissaan (Indenor), olen jopa joskus nähnyt mersunkin dieselmoottorin Volgan keulalla, jonka joku on täällä Suomessa asentanut Volgaansa.

Jos olivat itäautot epävarmoja käytössä, niin kyllä sitä olivat länsiautotkin. Isälläni ja sedälläni oli 50-luvun alussa ensimmäinen yhteinen auto Fiat 1400 ja melkoinen harmi käyttäjälleen. Kyseistä autoa oli yritetty käyttää taksina, mutta epävarman kytkimen ja starttimoottorin vuoksi siitä oli luovuttava. Enoni osti uuden Simcan ja sillä ei tehnyt oikeastaan juuri mitään, vetoakselin niveliä meni jatkuvasti ja huonosti jo tehtaalla suojattu pelti ruostui nopeasti.

Joitakin koomisia piirteitä mahtui 50-luvun autoihin, joitakin länsiautoja tuotiin maahamme ilman lämmityslaitetta ja tässä itäautot olivat vahvoilla, kun niissä oli tuon ajan mittapuun mukaan hyvät lämmityslaitteet. Tosin talvella ei ajettu monellakaan autolla, kun kunnollisia pakkasnesteitä ei ollut markkinoilla ja talvirenkaat olivat harvinaisia. Monet autot olivat talven pukeilla nostettuna, etteivät renkaat menneet huonoksi, ristikudosrenkaat painuivat herkästi pilalle ja ajoon lähdettäessä auto pomppi melkoisesti.

Renkaan paikkaaminen oli 50-luvulla melkoinen juttu, maaseudulla oli vielä runsaasti hevosia ja rengas saattoi rikkoontua hevosenkengän naulaan. Ei ollut näitä nykyisiä Tip top-paikkoja, vaan paikka paistettiin ja vaati erityisen laitteen sitä varten. Tänä päivänä ajetaan autolla kymmeniä tuhansia kilometrejä ilman rengasvaurioita, mutta tuolloin 50-luvulla jo 100 kilometrin matkalla saattoi olla useampi rengasrikko, jos oikein huonoa tuuria sattui matkaan. Monet ajelivatkin autoillaan tuolloin varsin lyhyitä matkoja ja pidemmät matkat tehtiin junalla.

Vanhempani tekivät Jawa 250 type 11 moottoripyörällä seurusteluaikanaan 50-luvun alussa retken Asikkalan Pulkkilanharjulle, matka oli ollut niin mielenkiintoinen kaikkine ongelmineen, Jawan renkaita oli rikkoutunut tuolla hiekkatiellä tämän tästä ja jossain vaiheessa sadekin oli vaivannut matkalaisia. Jossain vaiheessa sain käsiini kirjan (Riutta: Moottoripyörä Jawalla halki Euroopan...), jossa matkataan Jawa 350 moottoripyörällä 40-50luvun vaihteessa Euroopan halki aina Afrikan puolelle, kerroin tästä isälleni ja hän siunaili moista retkeä; "Kun jo matka Helsinkiin sillä moottoripyörällä oli niin epävarmaa, että viimeistään Mäntsälässä tehtiin remonttia!"

Tuossa mainittiin Skoda automerkkinä, niin samasta maasta tuli Tatra merkkisiä autojakin. Naapurimme osti takamoottorisen Tatran ja samalla melkoisen harmin itselleen, aivan susi koko auto. Tuskin niitä montaa kappaletta Suomeen tuotiin, kun laatu puhui puolestaan myynnin torbedoimiseksi.

Volkswagen oli paras auto tuolloin, mutta sitä piti jonottaa pitkän aikaa taikka ostaa kiskurihintaan joltakin merimieheltä. Merimiesunioinin Wälläri oli niin kova pomo, että ajoi jäsenilleen melkoisen edun, merimiehet saivat tuoda yhden auton vuodessa ja monet käyttivät tuota tilaisuutta hyväkseen. Normaalisti kuplavolkkari maksoi kaupassa 400000mk, jos sellaisen joskus sitten jonottamisen jälkeen sai, mutta merimieheltä sellaisen sai heti 700000mk, tosin kuitin sai monasti tuosta 400000markasta. Mercedes-Benz oli myös käyttövarma auto, mutta niin kallis ja samalla lailla jonotetava, että monelle ammattiautoilijallekin se jäi vain unelmaksi.

Lue lisää

siihen livahtanut siihen pieni moka. Tarkoitin tietenkin, että korimallin muutuessa säilyi Volgassa ja Warressa suunnilleen sama kone keulalla. Myöhemmin ei ole ollut mahdollista koneita vertailla keskenään korien muuttumisen jälkeen.

Muistikuvissani on pyörinyt noiden Volgaan asennettujen dieselikoneiden kohdalla se, että koneet laitettiin Konelan toimesta paikoilleen, koska niitä tuli taksikäyttöön. Niitä oli kotipaikkakunnalla useampikin samoihin aikoihin.

Kun Volgaa on tullut sitten myöhemmin uudemmilla korimalleilla varustettuna, joita olen nähnyt Venäjän puolella, niin olen ihmetellyt sen myöhempää korinsuunnittelua. Suuri maavara on kuitenkin säilynyt, mikä lienee on ollut tarpeen Venäjän huonoja teitä ajatellen.

Taksikäyttöön 60 -luvun alussa muutamat kävivät hakemassa Ranskasta asti Peugeottinsa, koska eivät jaksaneet odottaa toimitusta Suomeen.

Kyllä ne rengastyötkin siihen aikaan tulivat tutuiksi. Paikat paistettiin tosiaan, elikkä vulganoitiin sisärenkaaseen. Kun sitten nastarenkaat tulivat käyttöön kuusikymmentäluvulla oli nastojen reiätkin porattava itse paineilmaporalla.

Yhtenä päivänä aloin tässä kanssa miettimään sitä, että kuinka paljon sotaan otetuista autoista palautettiin? Paljonko jäi sille tielleen?

Moottoripyöristä muuten, kuinka paljon mahdettiin tuoda unkarilaista Pannoniaa Suomeen? Näistä lienee säilynyt jokin pyörä ehkä näihin päiviin saakka.

tekstiä oli kirjoitti:

siihen livahtanut siihen pieni moka. Tarkoitin tietenkin, että korimallin muutuessa säilyi Volgassa ja Warressa suunnilleen sama kone keulalla. Myöhemmin ei ole ollut mahdollista koneita vertailla keskenään korien muuttumisen jälkeen.

Muistikuvissani on pyörinyt noiden Volgaan asennettujen dieselikoneiden kohdalla se, että koneet laitettiin Konelan toimesta paikoilleen, koska niitä tuli taksikäyttöön. Niitä oli kotipaikkakunnalla useampikin samoihin aikoihin.

Kun Volgaa on tullut sitten myöhemmin uudemmilla korimalleilla varustettuna, joita olen nähnyt Venäjän puolella, niin olen ihmetellyt sen myöhempää korinsuunnittelua. Suuri maavara on kuitenkin säilynyt, mikä lienee on ollut tarpeen Venäjän huonoja teitä ajatellen.

Taksikäyttöön 60 -luvun alussa muutamat kävivät hakemassa Ranskasta asti Peugeottinsa, koska eivät jaksaneet odottaa toimitusta Suomeen.

Kyllä ne rengastyötkin siihen aikaan tulivat tutuiksi. Paikat paistettiin tosiaan, elikkä vulganoitiin sisärenkaaseen. Kun sitten nastarenkaat tulivat käyttöön kuusikymmentäluvulla oli nastojen reiätkin porattava itse paineilmaporalla.

Yhtenä päivänä aloin tässä kanssa miettimään sitä, että kuinka paljon sotaan otetuista autoista palautettiin? Paljonko jäi sille tielleen?

Moottoripyöristä muuten, kuinka paljon mahdettiin tuoda unkarilaista Pannoniaa Suomeen? Näistä lienee säilynyt jokin pyörä ehkä näihin päiviin saakka.

Lue lisää

Sanovat Viipurin peltikattojen olevan Ifan peltiä!?

sdfkl kirjoitti:

Sanovat Viipurin peltikattojen olevan Ifan peltiä!?

Joitakin olen vielä vielä viimevuosina nähnyt entisöitynä ja romuna. Viipurissa tosiaan ei ole tullut katsottua, "sillä silmällä" olisiko vaikka tottakin.

Nykyään peltiä on saatavana Venäjälläkin kattoihin, jopa tiilikuviollisena. Ifa:ssa ei tainnut tiilikuviota olla. Lieneekö sitten tosiaankin Ifan:n pelleistä ollut osa vaneria.

Tuossa aikaisemmin tuli esille pakkasnesteiden laatu, siitä kuinka yöksi laskivat vedet pois koneesta ja jäähdyttimestä, aamulla sitten taas takaisin. Taisi olla aikasia aamuiset lähdöt ajoon siihen aikaan.

faneri auto. kirjoitti:

Joitakin olen vielä vielä viimevuosina nähnyt entisöitynä ja romuna. Viipurissa tosiaan ei ole tullut katsottua, "sillä silmällä" olisiko vaikka tottakin.

Nykyään peltiä on saatavana Venäjälläkin kattoihin, jopa tiilikuviollisena. Ifa:ssa ei tainnut tiilikuviota olla. Lieneekö sitten tosiaankin Ifan:n pelleistä ollut osa vaneria.

Tuossa aikaisemmin tuli esille pakkasnesteiden laatu, siitä kuinka yöksi laskivat vedet pois koneesta ja jäähdyttimestä, aamulla sitten taas takaisin. Taisi olla aikasia aamuiset lähdöt ajoon siihen aikaan.

Lue lisää

Ifa oli harppi-saksan tuote ja Viipurin kattopellillä ei ollut mitään tekoa Ifan kanssa, jos näin tosikkomaisesti asian ilmaisee. Ainakin Trabantissa ja Zwiccaussa, sekä muistini mukaan Ifassakin osa pelleistä oli korvattu pahvilla johon oli sotkettu jotain alkeellista muovia. Yhtä kaikki, melkoisia pyydyksiä kaikki ja omistajilleen aikanaan aikamoisia harmeja aiheuttavia kulkuneuvoja.

Noista pakkasnesteistä vielä, olivat alkoholipohjaisia ja tuppasi haihtumaan tämä alkoholi kovilla lämpötiloilla. Monet olivat moottorivauriot, kun luotettiin liikaa pakkasnesteiden tehoon. Varmin tapa oli laskea vedet pois koneesta iltaisin pakkasten aikaan ja sitten aamuisin liikkeelle lähdettäessä vedet koneeseen. Lämpöisellä vedellä oli helpompi startata ajokkia, kun kunnollisia lohkolämmittimiä ei vielä ollut. Oli keittölevyjä ja hiilipannuja öljypohjan alla pakkasaamuina. Öljytkin olivat toista, mitä tänä päivänä, melko puuroa pakkasessa.

Tulee mieleen hupaisa tapaus, kun isäni oli setäni kanssa v. 1955 Vapon koe savotassa, jossa tutkittiin yhdessä Työtehoseuran kanssa traktorin soveltuvuutta metsäajoihin. Traktorina heillä oli isoisäni edellisenä vuonna ostama Fordson Majori diesel. Tarkoitus oli pitää kortteeria tuon savotan ajan matkustajakodissa, koska puutavara ajettiin kaupunkiin. Ensimmäisenä iltana nämä lähisukulaiseni ajoivat traktorin siihen kadun varteen matkustajakodin viereen ja laskivat vedet katukiveyksille. Aamulla sitten aikaisin oli alettu herättelemään tuota kohmeista traktoria siitä kadun varresta, ensin pissapotalla (parempaa astiaa ei ollut siihen hätään) lämmintä vettä usempi lasti narisevia puuportaita ja kohisevasta vesikraanasta tietysti, rautaputket johti ääntä rajusti koko talossa. Lopuksi traktori täräytettiin pakkosyötöllä käyntiin siinä aamuvarhaisella, että loputkin matkustajakodin asukkaat heräsivät. Matkustakodin omistaja kehoitti lähisukulaisani etsimään toisen kortteerin.

Mennyt maailma** kirjoitti:

Ifa oli harppi-saksan tuote ja Viipurin kattopellillä ei ollut mitään tekoa Ifan kanssa, jos näin tosikkomaisesti asian ilmaisee. Ainakin Trabantissa ja Zwiccaussa, sekä muistini mukaan Ifassakin osa pelleistä oli korvattu pahvilla johon oli sotkettu jotain alkeellista muovia. Yhtä kaikki, melkoisia pyydyksiä kaikki ja omistajilleen aikanaan aikamoisia harmeja aiheuttavia kulkuneuvoja.

Noista pakkasnesteistä vielä, olivat alkoholipohjaisia ja tuppasi haihtumaan tämä alkoholi kovilla lämpötiloilla. Monet olivat moottorivauriot, kun luotettiin liikaa pakkasnesteiden tehoon. Varmin tapa oli laskea vedet pois koneesta iltaisin pakkasten aikaan ja sitten aamuisin liikkeelle lähdettäessä vedet koneeseen. Lämpöisellä vedellä oli helpompi startata ajokkia, kun kunnollisia lohkolämmittimiä ei vielä ollut. Oli keittölevyjä ja hiilipannuja öljypohjan alla pakkasaamuina. Öljytkin olivat toista, mitä tänä päivänä, melko puuroa pakkasessa.

Tulee mieleen hupaisa tapaus, kun isäni oli setäni kanssa v. 1955 Vapon koe savotassa, jossa tutkittiin yhdessä Työtehoseuran kanssa traktorin soveltuvuutta metsäajoihin. Traktorina heillä oli isoisäni edellisenä vuonna ostama Fordson Majori diesel. Tarkoitus oli pitää kortteeria tuon savotan ajan matkustajakodissa, koska puutavara ajettiin kaupunkiin. Ensimmäisenä iltana nämä lähisukulaiseni ajoivat traktorin siihen kadun varteen matkustajakodin viereen ja laskivat vedet katukiveyksille. Aamulla sitten aikaisin oli alettu herättelemään tuota kohmeista traktoria siitä kadun varresta, ensin pissapotalla (parempaa astiaa ei ollut siihen hätään) lämmintä vettä usempi lasti narisevia puuportaita ja kohisevasta vesikraanasta tietysti, rautaputket johti ääntä rajusti koko talossa. Lopuksi traktori täräytettiin pakkosyötöllä käyntiin siinä aamuvarhaisella, että loputkin matkustajakodin asukkaat heräsivät. Matkustakodin omistaja kehoitti lähisukulaisani etsimään toisen kortteerin.

Lue lisää

huono yleisilme lienee ollut syynä tähän vertaukseen. Tiedä sitten mistä pellit olivat peräisin, mutta kaikki mahdollinen saattoi tietysti kelvata Neuvosto aikana.

On tietysti mahdollista sekin, että katoissa on ollut alkuaan paremmat pellit, mutta ne on "yön aikana" vaihtaneet omistajaa.

Nykyisin tilanne on aivan toinen peltien suhteen ja muunkin tavaran, mikäli vain ostajalla on "katetta" taskussaan.

Mutta kaikkea mahdollista näkee, kun kulkee maailmalla. Eräs maa, jossa tuo köyhyys ja rikkaus konkretisoituu silmiinpistävästi, löytyy läheltä Punaista merta.
Kyseisessä maassa oli kaikki mahdolliset autot käytössä, jotka vain jotenkin toimivat, eli A- mallin ja T-mallin Fordeista ym. lähtien, jotka meillä on museorekistereissä. Tietysti oli myös uutta kalustoa ja malleja joita meillä ei edes näe, samoin traktoreiden kohdalla.

Juuri tuosta Zwiccausta tuli mieleeni asia jota en enää muista, että oliko siinä kaksitahtikone? Vaihteistosta muistelin, että siinä olisi ollut "sateenvarjokahva", samoin kuin Ranaulteissa oli aikoinaan. Kyseistä autoa en ole onnistunut näkemään kuin yhden ainoan kappaleen

sdfkl kirjoitti:

Sanovat Viipurin peltikattojen olevan Ifan peltiä!?

Oppikoulun keskikoululuokkien käymisen aikaan meidän voimistelunopettajallamme oli IFA. Talvisaikaan useitten liikuntatuntien ohjelmaan kuului käydä työntämässä kyseinen kadulle itsensä seisauttanut liikkumisväline opettajamme omakotitalon pihaan. Sinänsä opettaja vaimonsa kanssa oli reissannut kyseisellä IFAlla kesäreissuilla Etelä-Euroopassa asti.

Muistatteko te muut palstalaiset IFA-lorua?

- Osta IFA, auto paras!
Sit ei vohki ykskään varas.
Helppo työntää, kevyt lykkii.
Tiepuoles hauska kykkii.

Leiriniekka kirjoitti:

Oppikoulun keskikoululuokkien käymisen aikaan meidän voimistelunopettajallamme oli IFA. Talvisaikaan useitten liikuntatuntien ohjelmaan kuului käydä työntämässä kyseinen kadulle itsensä seisauttanut liikkumisväline opettajamme omakotitalon pihaan. Sinänsä opettaja vaimonsa kanssa oli reissannut kyseisellä IFAlla kesäreissuilla Etelä-Euroopassa asti.

Muistatteko te muut palstalaiset IFA-lorua?

- Osta IFA, auto paras!
Sit ei vohki ykskään varas.
Helppo työntää, kevyt lykkii.
Tiepuoles hauska kykkii.

Lue lisää

Jäi mainitsematta noitten opettajamme IFAn lykkimisten ajankohta, joka ajoittui 1950-luvun loppupuolelle.

Leiriniekka kirjoitti:

Jäi mainitsematta noitten opettajamme IFAn lykkimisten ajankohta, joka ajoittui 1950-luvun loppupuolelle.

mennä käpälöimään. Muistan itse kuinka kansakouluaikana juuri 1950 luvun loppupuolella autot oli senverran ylellisyyskapineita, että oli oli ankarasti kieletty oppilaita koskemasta autoihin. Sormenjälkiä ei saanut näkyä. Tietysti uteliaisuus vain paheni kielloista, silti melkein samoin se on mennyt vanhempanakin. Tästä tietysti seurasi positiivisempi asia, eli se johti nykyiseen ammattiini.

Leiriniekka kirjoitti:

Oppikoulun keskikoululuokkien käymisen aikaan meidän voimistelunopettajallamme oli IFA. Talvisaikaan useitten liikuntatuntien ohjelmaan kuului käydä työntämässä kyseinen kadulle itsensä seisauttanut liikkumisväline opettajamme omakotitalon pihaan. Sinänsä opettaja vaimonsa kanssa oli reissannut kyseisellä IFAlla kesäreissuilla Etelä-Euroopassa asti.

Muistatteko te muut palstalaiset IFA-lorua?

- Osta IFA, auto paras!
Sit ei vohki ykskään varas.
Helppo työntää, kevyt lykkii.
Tiepuoles hauska kykkii.

Lue lisää

Ja varmaan aika paljon tottakin tuossa lorussa, en ole ainakaan kuullut kenenkään vohkineen Ifaa ja Ifaa on varmaan useampikin päässyt työntämään. Meidänkin kansakoulun opettajalla oli Ifa ja vielä tämän jälkeen vielä Zwiccaukin, mutta sitten kyllä merkki vaihtui välittömästi, kun oikeita autoja alkoi saamaan vapaasti, hän osti Volvo PV 544, "möykky-volvon".
Tuosta opettajan Zwiccausta, kerran kevättalvella olivat hiihtokilpailut kirkonkylän koululla ja meidänkin koululta oli oppilaita siellä, opettajan autolla sinne mentiin. Siihen koulun seinustalle vaan parkkiin koko pahviviritys ja kilpailemaan. Jossain vaiheessa tuloksia selvitettiin koulun sisällä, kun kuului humahdus, lumet tulivat peltikatolta alas. Opettajaan tuli vipinää, hän vain huudahti; Autoni herran jestas! Siinä opettajn perässä ulos juoksivat muutkin ja ihmeen kaupalla tuo Zwiccau oli selvinnyt koko rytäkästä vähin vaurioin, lumet olivat osuneet kylkeen ja koko kottero oli siirtynyt sijansa sivuun siitä koulun seinustalta. Kylki pahvit olivat painuneet lommolle, mutta nekin opettaja poksautteli iltapuuhteena takaisin muotoonsa ja mitään jälkiä ei jäännyt koko onnettomuudesta.

Vaan oli ne autot luvattoman huonoja siihen aikaan, kun ruostesuojauksia ei juuri ollut, paitsi tietysti joku vanha pappa tervasi hautatervalla autoaan, joka sitten kesähelteellä tuoksui samalta, kuin puuvene. Meilläkin kävi yksi vaarin tuttu, kait joku sotakaveri, hänellä oli Moskvist 401 "stalin-mosse", Piikkinokka-mosse", "selkäreppu-mosse" jne, rakkaalla lapsella monta nimeä. Tämä papparainen oli tervannut sitä mossen pohjaa ja kait sillä jotain tehoa oli ollutkin, kun ei se mosse ihan läpimätä ollut. Sitten yhdellä nuorella pojalla oli niitä ensimmäisiä Austin tai Morris Mini, sitä oli myös vankasti tervattu. Muutenhan ne autot ruostuivat niin, että muutaman vuoden ikäinen auto oli jo katsastukseen viritelty rimoilla ja lankunpätkillä. Paikallisella puusepänverstaalla oli Ford Zephyr ja se myytiin sieltä muutaman vuoden ikäisenä varsin hyvän näköisenä paikalliselle autojobbarille. Jobbari kiroili jälkeenpäin, että olisi pitänyt uskoa, puusepän auto, niin pelkästä puusta se oli tehty...

Mennyt maailma** kirjoitti:

Ja varmaan aika paljon tottakin tuossa lorussa, en ole ainakaan kuullut kenenkään vohkineen Ifaa ja Ifaa on varmaan useampikin päässyt työntämään. Meidänkin kansakoulun opettajalla oli Ifa ja vielä tämän jälkeen vielä Zwiccaukin, mutta sitten kyllä merkki vaihtui välittömästi, kun oikeita autoja alkoi saamaan vapaasti, hän osti Volvo PV 544, "möykky-volvon".
Tuosta opettajan Zwiccausta, kerran kevättalvella olivat hiihtokilpailut kirkonkylän koululla ja meidänkin koululta oli oppilaita siellä, opettajan autolla sinne mentiin. Siihen koulun seinustalle vaan parkkiin koko pahviviritys ja kilpailemaan. Jossain vaiheessa tuloksia selvitettiin koulun sisällä, kun kuului humahdus, lumet tulivat peltikatolta alas. Opettajaan tuli vipinää, hän vain huudahti; Autoni herran jestas! Siinä opettajn perässä ulos juoksivat muutkin ja ihmeen kaupalla tuo Zwiccau oli selvinnyt koko rytäkästä vähin vaurioin, lumet olivat osuneet kylkeen ja koko kottero oli siirtynyt sijansa sivuun siitä koulun seinustalta. Kylki pahvit olivat painuneet lommolle, mutta nekin opettaja poksautteli iltapuuhteena takaisin muotoonsa ja mitään jälkiä ei jäännyt koko onnettomuudesta.

Vaan oli ne autot luvattoman huonoja siihen aikaan, kun ruostesuojauksia ei juuri ollut, paitsi tietysti joku vanha pappa tervasi hautatervalla autoaan, joka sitten kesähelteellä tuoksui samalta, kuin puuvene. Meilläkin kävi yksi vaarin tuttu, kait joku sotakaveri, hänellä oli Moskvist 401 "stalin-mosse", Piikkinokka-mosse", "selkäreppu-mosse" jne, rakkaalla lapsella monta nimeä. Tämä papparainen oli tervannut sitä mossen pohjaa ja kait sillä jotain tehoa oli ollutkin, kun ei se mosse ihan läpimätä ollut. Sitten yhdellä nuorella pojalla oli niitä ensimmäisiä Austin tai Morris Mini, sitä oli myös vankasti tervattu. Muutenhan ne autot ruostuivat niin, että muutaman vuoden ikäinen auto oli jo katsastukseen viritelty rimoilla ja lankunpätkillä. Paikallisella puusepänverstaalla oli Ford Zephyr ja se myytiin sieltä muutaman vuoden ikäisenä varsin hyvän näköisenä paikalliselle autojobbarille. Jobbari kiroili jälkeenpäin, että olisi pitänyt uskoa, puusepän auto, niin pelkästä puusta se oli tehty...

Lue lisää

vieläkin olla hauskaa, kun muistelisi sen aikaista autonkatsastusta. Tuonnin vapautuessa alkoi 50 -luvun lopussa tulla länsimaisia kuorma-autoja. Kotikylälläni oli eräällä naapurilla jo kolmas KAZ-merkkinen kuorma-auto, mutta välittömästi, kun ensimmäiset Bedfordit tulivat, hän vaihtoi siihen. Traderissa oli vahva moottori, kone kesti, mutta jarrujen kanssa oli tekeminen. Jarrut oli ainakin takapäässä osittain mekaaniset, eli toimi tankojen välityksellä. Henkilöautoista myös. ainakin Hilmannissa oli tankovälitys, etummaisten ja takimmaisten jarrusylinterien välillä. Muistan kuinka tuskailin näiden kanssa saadakseni ne katsastukseen toimimaan. Kaikki muu pelasi, mutta käsijarru jäi viimeiseksi, jota ei tahtonut saada ottamaan. Käsijarrutesti oli tietenkin omaa luokkaansa, koska jarrudynamometrejä ei ollut vielä silloin käytössä. Katsuri kiskaisi vauhdissa käsijarrun kahvasta, jos jäi jarrutusjäljet selvästi näkyviin , niin hyvä. Siskonmiehelle kävi köpelösti tässä hommassa. Katsastusmiehen ottaessa autolla vauhtia jäi koko käsijarrukahva käteen, sen irrotessa auton keskikonsoolista. Lieneekö ollut voimanostaja sitten kyseinen katsuri. Eräs autoinsinööri taas vetäisi auton keulan sähkötolppaan, kun ei katsonut eteensä käsijarrutestissä.

taitaisi kirjoitti:

vieläkin olla hauskaa, kun muistelisi sen aikaista autonkatsastusta. Tuonnin vapautuessa alkoi 50 -luvun lopussa tulla länsimaisia kuorma-autoja. Kotikylälläni oli eräällä naapurilla jo kolmas KAZ-merkkinen kuorma-auto, mutta välittömästi, kun ensimmäiset Bedfordit tulivat, hän vaihtoi siihen. Traderissa oli vahva moottori, kone kesti, mutta jarrujen kanssa oli tekeminen. Jarrut oli ainakin takapäässä osittain mekaaniset, eli toimi tankojen välityksellä. Henkilöautoista myös. ainakin Hilmannissa oli tankovälitys, etummaisten ja takimmaisten jarrusylinterien välillä. Muistan kuinka tuskailin näiden kanssa saadakseni ne katsastukseen toimimaan. Kaikki muu pelasi, mutta käsijarru jäi viimeiseksi, jota ei tahtonut saada ottamaan. Käsijarrutesti oli tietenkin omaa luokkaansa, koska jarrudynamometrejä ei ollut vielä silloin käytössä. Katsuri kiskaisi vauhdissa käsijarrun kahvasta, jos jäi jarrutusjäljet selvästi näkyviin , niin hyvä. Siskonmiehelle kävi köpelösti tässä hommassa. Katsastusmiehen ottaessa autolla vauhtia jäi koko käsijarrukahva käteen, sen irrotessa auton keskikonsoolista. Lieneekö ollut voimanostaja sitten kyseinen katsuri. Eräs autoinsinööri taas vetäisi auton keulan sähkötolppaan, kun ei katsonut eteensä käsijarrutestissä.

Lue lisää

Ei ollut jarrudymometriä, eikä nostureita, ei! Autojen katsastukset tapahtuivat monella paikkakunnalla ihan ulkosalla kadun varressa. Monenlaista sattui, kun jarruja testattiin ajamalla, epäkuntoiset puoltavat jarrut aiheuttivat melkoisia vaaratilanteita, kerrankin katsastusmies oli kaataa auton, kun auto lähti huonojen jarrujen vuoksi heittelehtimään.

Melkoisia virityksiä perheenisät värkkäsivät autoihin katsastusmiesten hämäämiseksi, yksikin kaveri latasi vanhan rasvaprässin juuri markkinoille tulleella Plastic Paddingilla ja "voiteli" sillä vanhan Skodan väljän ohjauksen nipat. Olipa Skodan ohjaus jämäkkä katsastuksessa! Naapurin poika oli töissä huoltoasemalla kaupungissa, jossa tehtiin rengaskorjauksia, siellä oli sellainen laite jolla kuluneeseen renkaaseen tehtiin uudet kuviot, eli annettiin vielä "tekohengitystä" täysin sileäksi ajettuihin renkaisiin. Laite kiellettiin ymmärrettävistä syistä myöhemmin...

GAZ merkkisiä kuorma-autoja oli melkoisesti "multian kempsu" lempinimellä tunnettiin myös. Moni autoilija aloitti sillä kuitenkin yrittäjän taipaleensa. Osamaksulla GAZ ja sitten ilmoitusta lehteen, että kuorma-auto saatavana ajoon, nälkäkilvet piti toki ruuvata paikalleen. Täälläpäin oli suuri tietyömaa 50-luvun puolivälissä ja GAZin lavalle laitettiin yksi kauhallinen soraa ja muuta paremmat kuorma-autot saivat lavalleen kaksi kauhallista. Kerran yhdelle GAZin kuljettajalle kävi jotain hämää vaihteiden kanssa ja ei heti päässyt siitä montulta lähtemään, niin kuormaajakuski huitaisi vielä toisen kauhallisen soraa sinne GAZin lavoille, silloin paukahti kardaani siitä GAZista. Yhdellä kaverilla oli useampi GAZ nurkissaan ja kaveri yritti tehdä moottoriremonttia yhteen niistä, tarkoitus oli ottaa osia niistä toisista, mutta yritykseksi jäi, niin erikokoisia olivat osat mm. männät täysin erikokoisia. Oli kaiketi kasattu ihan käsityönä ja työstökoneet hieman isoilla toleransseilla. Äkkiä ne GAZit todella hävisivät, kun oikeita kuorma-autoja alkoi saamaan.

Mennyt maailma** kirjoitti:

Ei ollut jarrudymometriä, eikä nostureita, ei! Autojen katsastukset tapahtuivat monella paikkakunnalla ihan ulkosalla kadun varressa. Monenlaista sattui, kun jarruja testattiin ajamalla, epäkuntoiset puoltavat jarrut aiheuttivat melkoisia vaaratilanteita, kerrankin katsastusmies oli kaataa auton, kun auto lähti huonojen jarrujen vuoksi heittelehtimään.

Melkoisia virityksiä perheenisät värkkäsivät autoihin katsastusmiesten hämäämiseksi, yksikin kaveri latasi vanhan rasvaprässin juuri markkinoille tulleella Plastic Paddingilla ja "voiteli" sillä vanhan Skodan väljän ohjauksen nipat. Olipa Skodan ohjaus jämäkkä katsastuksessa! Naapurin poika oli töissä huoltoasemalla kaupungissa, jossa tehtiin rengaskorjauksia, siellä oli sellainen laite jolla kuluneeseen renkaaseen tehtiin uudet kuviot, eli annettiin vielä "tekohengitystä" täysin sileäksi ajettuihin renkaisiin. Laite kiellettiin ymmärrettävistä syistä myöhemmin...

GAZ merkkisiä kuorma-autoja oli melkoisesti "multian kempsu" lempinimellä tunnettiin myös. Moni autoilija aloitti sillä kuitenkin yrittäjän taipaleensa. Osamaksulla GAZ ja sitten ilmoitusta lehteen, että kuorma-auto saatavana ajoon, nälkäkilvet piti toki ruuvata paikalleen. Täälläpäin oli suuri tietyömaa 50-luvun puolivälissä ja GAZin lavalle laitettiin yksi kauhallinen soraa ja muuta paremmat kuorma-autot saivat lavalleen kaksi kauhallista. Kerran yhdelle GAZin kuljettajalle kävi jotain hämää vaihteiden kanssa ja ei heti päässyt siitä montulta lähtemään, niin kuormaajakuski huitaisi vielä toisen kauhallisen soraa sinne GAZin lavoille, silloin paukahti kardaani siitä GAZista. Yhdellä kaverilla oli useampi GAZ nurkissaan ja kaveri yritti tehdä moottoriremonttia yhteen niistä, tarkoitus oli ottaa osia niistä toisista, mutta yritykseksi jäi, niin erikokoisia olivat osat mm. männät täysin erikokoisia. Oli kaiketi kasattu ihan käsityönä ja työstökoneet hieman isoilla toleransseilla. Äkkiä ne GAZit todella hävisivät, kun oikeita kuorma-autoja alkoi saamaan.

Lue lisää

isot toleranssit.......En tiedä sitten, mutta joskus 80-luvulla kun tien päällä alkoi näkyä venäläisiä rekkoja, kuulin puhuttavan, että rekkakuskien oli tarvittaessa pystyttävä tekemään täydellinen moottoriremontti tien päällä. Siinä olisi tarvittu melkoinen määrä varaosia ainakin, jos autot moottoreiltaan olivat samaa tasoa., kuin GAZ:ssa.

Venäläisessä toleranssijärjestelmässä on toleranssiasteita enemmän, mutta en sitten tiedä onko myöhemmin tullut niihin muutoksia. Jos männät olivat erikokoisia, niin se viittaisi siihen, että ne on käsityönä sovitettu moottoria valmistettaessa.
Näin se ollut ainakin aseden kohdalla, että viimeistely suoritetaan sovittamalla

Näin joskus takavuosina TV-ohjelman jossa esiteltiin venäläistä konepajaa jossakin Petroskoin liepeillä. Konekantaa oli kyllä mutta jos suomalaiskaveri olisi joutunut niiden kanssa töihin, olis taitanut tulla kylmä hiki niskaan, jos toleransseissa olisi ollut 0,05 mm. tarkkuus vaatimus.

Joo, olen kuullut ja aika uskomattomalta tuo silloin vaikutti. Tästä on yli 20v. aikaa, kun raksalla yksi vanhempi kirvesmies kertoi olleensa autolla liikkeellä keski-Suomessa joskus 50-60 luvulla ja autosta oli mennyt kondensaattori. Jostain talosta olivat apua kyselleet ja oli sattunut ihmeen kaupalla sellainen henkilö paikalle, että oli murjaissut kaveruksille perunan kondensaattorin tilalle ja muutaman perunan varakondensaattoriksi mukaan. Niitä oli kuulema tarvittu, kun peruna kypsyi pikkuhiljaa ja piti vaihtaa taas raaka peruna tilalle. Kaveri, joka tätä kertoi ihmetteli vielä silloinkin koko peruna juttua, mutta perille olivat kuulema päässeet.

Jos oli hurjaa matkantekoa perunankin kanssa, niin kuulin myös aikoinaan yksien kavereiden matkantekoa Mercedes-Benz 190 dieselillä (110 korimalli) talvipakkasella. Jostain syystä polttoaineputki tankista pumpulle oli hyytynyt ja kaverukset olivat keksineet virittää pissapojan säiliöön polttoainetta, josta moottori sai naftaa. Ihmisten ilmoille olivat päässeet, vaikka naftaa olikin jouduttu lisäämään tämän tästä sinne pissapojan säiliöön.