r.riusa

Vapaa kuvaus

Elämään! "Näin menee päivä kerrallaan!" Odotan vain askeleita aamusta iltaan - aina turhaan. Päivästä päivään jono tuskalla järjestyy jokaisen päivän ikävä ja tyhjyys - maalima on hylännyt. Jospa sittenkin...yritän, muutun. Risteilen hurjasti ajassa tässä eilisestä tulevaan. Vanhasta valikoin sopivat eväät ilta - aurinkoon. Päivästä päivään rutisevat luuni pystyyn nostan! Venytän, juoksen, humppaan, verryn luen, piirrän, jonkun seuraan kerryn! Enhän ole yksin yksinäinen jossain odottaa, huokaa seuralainen. Turha odottaa lopun päivää auttaa vain tätä elettävää. ... ynnämuu Kirjoittelen silloin tällöin 70 palstalle yo.nimimerkilläni. Joskus muuallekin, silloin usein toinen nimimerkki. ... Pistin "esittelykuvani "lisäksi kuvia maalaamistani tauluista. On tullut harrasteltua väreillä rötväämistä. Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

29

Kommenttia

4483

  1. En minäkään viissatasta nähnyt, mutta tuskinpa tulee tilannetta, että joutuisin sellaisen "saamaan." Niin on pienet ympyräni. Olen järjestellyt ruokalaskuni maksamiset kortin näyttöön, jota ei tarvitse survoa näyttölaitteeseen.

    Tuleehan noita kommelluksia tehtyä. Joskus irtoaa punnituksessa saatu lappu, hyvä tuuri, jos on liimautunut koriin tai muihin tavaroihin. Ainakin kerran olen joutunut kipaisemaan uuden vaakareissun ja jono seisoo...kyllä se ottaa tunaroijankin päähän.

    Kerran katosi säitytyslokeron avain. Ravasin ympäri myymälää, tutkin taskuni ihan kiemurrellen tarkkaan. Ei löytynyt...kävin palvelutiskillä kyselemässä. Ei muuta kuin 13 eron maksua ehdottivat. Vielä kerran päätin hakea, kopeloin housuni lahkeet joka kohdasta...ja viimein tärppäsi. Taskussani oli pieni reikä, jota en edes huomannut, mutta avain löytyi ihan kengän rajasta. Eipä muuta kuin sakseja tai puukkoa kyselemään.

    Eipähän noista isoja painajaisia jää.
  2. Täytynee kiittää Kukkahametta "oikaisusta." Mikäpäs siinä, jokainenhan ajattelee sillä, mitä on. Kuitenkin, minulla ei ole varsinaista yhteyttä itämaan tietäjiin raamatullisessa ja uskonollisessa mielessä, joten se kielikuva jää siltä osin hämäräksi. Toisten puolesta en puhu.

    Kiitän, kun kiittämään aloin, kirjoittajia, jotka suhtautuivat myönteisesti ja ymmärtäen kirjoitukseeni. Sen loppuhenkoseni pistin siksi, kun tavantakaa tulee mainintoja, että eihän pitkiä kirjoituksia "kukaan viitsi lukea." Minulla kun on se ikävä tapa, että pitkäksi usein venähtää. En edes siinä suhteessa lupaa parantaa tapojani.

    Tännehän on jo putkahtanut koko joukko lyhyitä viestejä, joissa "asia on tärkein." Senkin ymmärrän, parastaanhan hekin pistävät. Minkäs voi, jos ei enempää ole pääkopasta irtoa enempää.

    Oikein hyvää jatkoa teille kaikille!
  3. Olette varmaan kuulleet kaikua, ainakin muodossa: niin metsä vastaa kuin huudetaan. Entäpä kun mennään tosikorpeen, syvälle "maisemiin", kesäisenä tyynenä iltana. Kiivetään ylös ja seistä törötät täydessä hiljaisuudessa vaaran laella, jota ympäröivät matkojen ja notkojen takana toiset vaarojen metsäiset kukkulat. Jospa oletkin vielä eksyksissä ja siksi olet tullut paikkoja tähyämään korkeuksiin. Niinpä alat huutaa APUA!! Vastaus tulee aika selvästi matkien, useina vastauksina kimpoillen kaikuina vaarojen rinteistä, vaimeten vähitellen vaimeaksi, epäselväksi huhuksi.

    Entäpä kun menetät malttisi, alat huudella yhtenään ja voimasanojakin käytellen. Kaiut täyttävät koko vaaramaiseman tienoon, sanasi sekoavat ja voimistuvat luonnon leikissä. niistä ei saa enää selvää, ne tuntuvat muuttuvan uhkaaviksikin, mielikuvitus tekee tepposensa, tuntuu kuin kaikki ympäristö hyökkäisi päällesi. Tätä on huutavan ääni korvessa. Olen leikilläni kokeillut useinkin. Onneksi vain leikilläni, en hädässä.

    Niin se vain on, ihminenkin on osa luontoa, vaikka pakenisi kivimuurien suojaan. Kivimuurien kaiku vain on usein kovempi, kalseampi ja lyhytjännitteisimpi, enemmän mitään sanomatonta kalsketta..

    Luulen ainakin ymmärtäväni, että Ruuneperillä on - pitkäaikaisena kirjoittajana - aivan oikeasti huoli kirjoituspalstan sisällöstä. Eikä aivan tyhjästäkään. Olen kuitenkin sitä mieltä, että on katsottava, mikä on mahdollista. Jonkun verran olen lukenut palstojen historiaa, täällä ja muuallakin. Minusta 70+ pärjää ihan hyvin vertailussa. Nousut, laskut ja kähinä näyttää näyttää hyvin kuuluvan - sanoisinko elämään.

    Joskus näkyy typeriä ärjymisiä, joissa käskytetään ulos (olen minäkin ehtinyt saada), tarjotaan "lääkitystä"...onhan meitä moneksi. Ehkäpä paras asenne on: täältähän en lähde käskyttämällä, istun kuin "paska junttilan tuvan seinässä"(lainaviisaus). ja lisää: "ei vanha opeta tai keljuile, vanha neuvoo.") Ylläpitohan tietysti viimesanan sanoo.. Onhan meitä, ruuneperejä ja ynnämuita. Kirjoitin piruuttani pitkän, onhan vähemmän lukijoita.))
  4. Kiitos hauskasta illasta SkillaNille ja kaikille illan jalostajille.. Tuli mieleeni sanat " nyt vanhakin jo nuortuu kuin lapsi leikkimään...", enpä enempää muistakaan, mutta hyvä näin.

    Mitä Tahvon osuuteen tulee...hänhän on "tavallinen Tahvo." Olen yrittänyt häntä opastaa asioissa nimimerkkini takaa, mutta minkäs teet kun se torvelo yrittää enemmän kuin mihin pystyy. Pyydän anteeksi hänen puolestaan, jos yhden sun toisenkin varpaat ovat kivuliaat ja myös muunkin varpaille hyppelyn näin hienossa seurassa.

    Niinhän se on, juhlan jälkeen tulee arki, toivottavasti ei turhan ankeana. Kohdaltani pyrin vain jossain määrin palaamaan "päiväjärjestykseen."

    Oikein hyvää jatkoa teille kaikille, täällä ainakin ilmat suosii kulkijaa!
  5. Oikeassahan, Late, olet. Kyllä perheessä "pahnanpohjimmainen" sai myös apua ja ahtaissa oloissa kaikkinensa teveellä tavalla kasvatti sopeutumiseen. Käytinkin aluksi vain hyväntahtoista sanontaa. Koulun aloitin sattuneista syistä - jo "vanhana savottajätkänä" - aika myöhään. Kyllähän sitä irvailua köyhyydestä oli, joka kai näkyi. Ja kyllähän sitä "punikin pennuksi" huutelua turvallisen välimatkan päästä joutui kuulemaan. Kaipa vanhemmat opetti. En silti voi valittaa, että olisin joutunut pahoin kärsimään. Tarvittaessa kyllä onnistuin hyvin pitämään puoleni, ja sittenkin: vain tarvittaessa.

    "Pahnan pohjimmaiset" toisessa merkityksessä, josta jo kerroin. Mielikuvani nousi siitä, kun lähes jokaisen asiallisen ketjun jälkeen, marssivat rääväsuut esiin. Vaikka kuinka julistetaan, että "nimettömillle" vain asia on tärkein. Mistä helkutista niistä useimmista löytyy mitään asiaa! On toki muutama poikkeus. Aina vaan ei voi olla varma, onko takana "kamelontti."

    Nyt haaskan tavoin riepoteltavina ovat aputoimittaja, Ruuneperi, Kukkahame, sini-sirkku. Missä se mainostettu asia tässä parjausryöpyssä on? Kyllä luulen ymmärtäväni ainakin jonkun verran huumoria, leikinlaskua, jopa pientä "jymäyttämistä." En ole erikoinen "hienohipäisyyden" puolustelijakaan, mutta rajansa kaikella jahdilla. Ja kun nämä vekkulit/ vekkuli huutavat heti apua pienestäkin huomauttamisesta: huutavat poliisia, on muka omat tuomarit asialla jne. Eipä tuolla mölyllä merkitystä ole.'

    Kun satuin mainitsemaan muutamia nimimerkkejä, kaikki he ovat erilaisia. Voin senkin sanoa, että monista heidän "väläyksistään" en erityisemmin pidä. Eikä tarvitsekaan, en heti aloita parjausryöppyä, en ehkä ota heti kantaakaan. Pidän heitä persoonaalisina kirjoittajina, en esikuvinani, mutta väriläikkinä, jotka ovat ihan hyvästä.

    Ja nyt arvokkaampiin harrustuksiini, monoa toisen eteen.
  6. Sellainen, joka kampeaa itsensä ynnämuiden joukkoon. Josko olenkin jonkin verran korpia mukailevia tauluntapaisia turannut, se ole missään yhteydessä ansiomitalin toteutukseen. Eihän se merkki voi olla metri kertaa metri, hankalahan se olisi juhlatilaisuuksissa kannellakin.)))

    Haluan kuitenkin olla ihan vilpitön hyvän ja oikean aloitteen kannattaja. Erittäin hyviä ehdotuksiakin merkkiin liittyen onkin jo tullut. Puskasuleiman ja Venlan aivoriihestä on pulpahtanut hyvä mitalin nimi, josta myös asia ja tarkoitus valaistuu. Hintriikan ehdotukset mitalin ilmaisun sisällöstä ovat mielestäni menneet nappiin. Enpä edes lähellekään tätä kehittelyä olisi pystynyt, vaikka vuoden olisin miettinyt!

    Hyvin suunniteltu on jo melkein tehty. Kyllä teiltä se vanhoina( en tarkoita ikää) Kahvipirttiläisinä luontuu kuin itsestään. Olettehan kauan ja kaikenlaista yhdessä kokeneet. Sitä todistaa jo aloitteellisuus mitaliasiassa. Aikaakin on vallan rutosti.

    Ja SkillaN, jos olet vahingossa vilkaissut näitä suunnitelmia, älä ole ainakaan huomaavinasi. Katsos, nämä ovat salaisia. Läpinäkyvyys ei koske kaikkea.
  7. Tai oikeammin Kretcmer. Hänhän oli huomannut ulospäin näkyvät tyypit: pyknikko tukeva, rehevä, luonteeltaan lupsakka ja rauhallinen. Atleetti urheilullinen, sopusuhtainen, luonteeltaan jäykänlainen, mutta jonkun hyväksi todenneen roikkui asemissaan. Leptosoomi hintelä, kaitakasvoinen, tavoiltaan kuivakiskoinen, skitsotyyppinen ja vaikeuksia ihmissuhteissa.

    Nämä Hippot ja Retsmerit kun vielä sekoittaa ja sotkee, siitä vakakasta saapi valita tunnusmerkit halutessaan itselleen ja naapurilleen. Ja kaiken lisäksi on vielä horoskoopit, ennustajaeukot(2-3 e/min.) Ja onpa vielä yliluonnollisia kykyjä omaavia, parapsygologiaan viittaavia taitoja omaavia selvänäkijöitä ja kaukoparantajia runsain mitoin. Muuttuukohan hintelä pyknikoksi kun varallisuus karttuu ja saa syödäkseen hyvää ja ylenmäärin? Ehkä...onhan kylläinen leijonakin rauhallinen.

    Kyllähän täällä tulee monenlaisia ärsykkeitä. Voipipa niistä joku tuntea itsensä joko hyväksytyksi tai hylätyksi, tai ilahtua siitä, joka toista harmittaa. Onpahan meillä vielä kansan tavat ja ikäänkuin sisäänkirjoitetut säännöt. Ne voivat olla eri tyyppisiä - ihan vielä koulutuksesta riippumatta.

    Sellainen seurallisuus ja vieläpä taito solmia yhteyksiä ja esiintyä pääpiirteittään ystävävällisenä huolimatta näkemysten erilaisuuksista, on hyvä arvo. Se vain ei aina luista - en halua oppimestariksi, koska ainahan on helpompi puhua, kuin noudattaa oppejaan.

    Enpä juuri kanna suurta huolta palstan kuihtumisesta. Se seilaa, miten seilaa, riippumatta siitä mitä mieltä olen, tai olenko ollenkaan mieltä. Eikä koko asia sisältöineeen näkökulmastani niihin maailman tärkeimpiin kuulu. Mukana olen toistaiseksi, vähän pätkittäin kun sattuu joutoaikaa olemaan. Ja antaahan täällä lueskelu ja kirjoittaminen himpun verran sisältöä. Kuinkas sitä muuten.
  8. Kaipa sekin on merkki siitä, kun olevinani lähetin viestin...no, kaipa kiireissäni tuppeloin. Kannatan Hintriikan esitystä ja perustelutkin olivat hyvät. Puskaleima varmaan vikkelästi ideoipi ja Venlastiina kokoileepi, varmasti siitä hyvä tulee. Ja kyllähän sinä, H* varmaan jelpit, jos kaksikolla ei ihan suunnittelussa yksiin mene.

    Eipä tässä muuta ihmeellistä. Täytyypi vielä kipaista lumpsuttelemassa sohjossa niin, että roiskeet lentää ...taisi tulla pikkasen liioittelua, mutta eihän sekään ole eka kertani!
  9. Ei lämmintä ole niin paljoa, että sitä kannattaisi sisälämmöksi havitella. Vettä on tihuutellut koko harmaan päivän. Kevät lähestyy.

    Heimojen arviointiin en haluaisi puuttua, johan tuo lie selvinnyt. Sen nyt kuitenkin, että on ne itäsuomalaisetkin ihan mukavia, juttusia, ystävällisiä - suurin osa. En minäkään kokonaisia maakuntia ole ehtinyt piloille pistää, vaikka rajan pinnassa olen tapojani oppinut ja pakosta niistä jotain jäljelle jääpi. Siitä huolimatta, vaikka täällä suuressa, kaikkien heimojen "sulatusuunissa" suurimman osan elämääni olen tallannut. Savolaisilla ja itä - sellaisilla on, tai ainakin oli, kiperiin esitettyihin kysymyksiin vastaus: " Voiphan se olla niinnii, vuan voiphan se olla toisinnii." Mitäpäs sitä turhapäiväisissä asoissa tahallaan naapurin verenpainetta nostaa. Maailmassa kuolee tai katoaa ehkä saman verran ihmisiä kuin varpusiakin. Jos kysyttäisiin, kumpien kuolemat huolestuttaa enemmän, saattaisimpa ihan piruuttani pyytää tarkentamaan kysymystä.

    Muistan Puupäätä oikeasti esittäneen tapaamisen erään tanssilavan takana tauon aikana. Meitä pojanjolppeja oli puoli tusinaa, joukossa oikein rääväsuitakin. Kiusoitteluksihan se meni, ei nyt millään kovin pahalla ja Puupää alkuun oli pelissä mukana. Mutta lopulta alkoi ärähdellä. Sitä en tiedä, näyttelikö hän vai alkoiko pinna palaa. No olihan hänen taukoaan häiritty.

    Jaha, ilmestyminen tehty ja päiväkin alkaa olla historiaa. Jatkoja!
  10. Jos nyt SkillaNin ahkeruus täyden kalenterin mukaan rientämisestä kummastuttaa, niin toisaalta se on myös kunnioitusta herättävää. Tuleen mieleeni, että voisihan sitä pikkuhyödyllistäkin puuhastella, eikä vain tuhlata aikaa.

    Niinpä vain lörpsähtänut minunkin puuhani "kevyemmälle" puolelle. Onhan se jo raskasta ajattelukin, sitäkin tulee hillittyä. Puhumattakaan siitä että pistäisin "oikeissa asioissa" tuumasta toimeen.

    Puupää kyllä soveltuisi roolihahmoani myötäilemään. Se vain on se Justiina, verraton ja esimerkillinen hentoinen nainen naisille. Ja se kaulin vielä...eihän näitä kaikkia voi iloiseen juhlatapahtumaan tahallaan tuoda. Enkä minä osaa soittaa edes kaksirivistä haitaria, jossa Puupää oli vallan taitava ja syvästi kunnioitettu virtuoosi.

    Tulipa mieleeni sotamies Honkajoki. Tämä erinomainen huoliteltua kieltä käyttänyt, vaikeiden yhteiskunnallisten kokonaisuuksien ja sotatragetian lähes täydellinen analyytikko. Hän toi mös armeijalle oman kehittämänsä, niissä vaikeissa ja säälimättömissä olosuhteissa ratkaisevaa laatua olevan sotatyökalun. Huolimatta katkerasta kamppailusta, sotamies Honkajoki aseisti itsensä niin, että tilanteesta huolimatta inhimillisyyden pilkahduskin jäi näkyviin.

    Tähähänkin kaivautuu mutta... Ilmeisesti Honkajoen sota-ase on patentoitu armeijan kalustoon kuuluvaksi. Ja varsinkin yleisiin tilaisuuksiin sellaisen raahaaminen on jo melkoinen rikos. Sittenkin, vaikka itse veistämäni puiset nuolet ovatkin tylppäpaisiä, se tarpeettoman ja ylimitoitetun verenvuodatuksen välttämiseksi tositilanteissakin. Niin että tästäkin pitänee luopua, vaikka pientä lisämeriittiä olisikin. Tosin vain rauhanaikaisessa, leikkipalvelussa, jossa sodan voimaakin opetettiin. Kun yritin pikkaisen keventää kovin kalseaa ja yksioikoista armeijan kielenkäyttöä tilapäisessä, pieniarvoisessa esimiestehtävässäni, sitä kovaksi joukoksi kasvattava kapiaisten ryhmä ei hyväksyt. Kuitenkin hiukan "rokkamaisuuten" vivahtaneet ansioni, lähinnä fyysisissä ponnistuksissa vaikuttivat lieventävinä ojentamiseen käytettyyn rangaistukseen. Pari viikkoa ilman sotapesän antimia ei sen aikaista elämäni tasoa laskenut - eihän minulla olisi ollut rahaa muutenkaan.

    Niin... vaikka tavattomasti ihailen sotamies Honkajokea, täytyy siitäkin luopua. Jos nyt olenkin harhautunut ylettömän vanhaan aiheeseen, koettakaa kestää.

    Hyvää jatkoa kaikille, liihoitellaan tai rämmitään tämäkin päivä!
  11. Koska Kukkahameen kysymykset tulivat esille, niihin lyhyesti - koska en ole asiantuntija.

    Olen tuntenut muutaman sokean. Alkuun on ollut suhtautumiseni varovaista, onhan sokean "maailma" erilainen. Mutta pienen tutustumisen jälkeen olen toiminut pyynöstä silminä ja kertoillut mitä näen. Sokeilla on todella kykyjä, joita näkevillä harvoin on, siitä maailmasta on opettavaa kuullakin. Silti en ole tavannut kohtalostaa katkeraa sokeaa, he ovat onnistuneet luomaan ja oppimaan tapansa, joilla selviytyvät yllättävän hyvin.

    Kuuroja on ollut työkavereinakin. Myös heidän aktiivisuutensa on lisääntynyt niin, että heistä on kehittynyt uskomattomia taitureita, niin työssä kuin harrastuksissakin. Ilman lintukonsertteja ja haapojen hienoa havinaa.

    Niinhän se luonto ja mukana ihmiset, paikkaa puutteita, kehittymällä toisilla aisteilla ja järjelläkin "normaalia" herkemmäksi ja taitavammksi. Tunteet mukaan lukien ja ennenkaikkea tunteita halliten.
  12. Ja myöhäjunassakin vuntsasin kaarnevaalivirityksiä. Joudun myöntämään, että olette kehitelleet "samovaareineen ja sinkkiämpäreineen sellasta reksviittaa, että suorastaan mykistyn niistä juhlavista asuistanne. Ne tavalla jos toisella kuvaavat hyvin elävästi persoonienne värikkyyttä ja miksei koko yleispiirrettänne. Tulette todella esiintymään eduksenne.

    Tästä jo alistuneena, yritin sentään jotain miettiä. Ajattelin, että ottaisinko esikuvaksi tunnentun julkkiksen. "Havukka-ahon ajattelijan" kuuluisuus, ylevät ajatukset ja tuntemus maailman ihmeellisyyksistä ovat kyllä valloittavia. Mutta... hänen saappaanjälkensä ovat niin suuret, että en millään verukkeella yllä edes yhden kantapään painamaan. Siispä se oli ehdottomasti hylättävä korkean kynnyksen takia.

    Siirsin mielenkiintoni Juudas Käkriäiseen, mahtava julkkis hänkin, mutta painopisteet eri muotista. Olisin ehkä voinut...mutta mistä sopiva asu. Yltiöpäisenä, muutoshaluisena, olen ne sopivat asuni tuhonnut. Aina tulee virhe kun vanhaa kantaa roskiin. Ei nämä nykyisetkään ryntteeni muutoin pilaisi vaikutusta, vaatelaadussa on häiritseviä eroja.

    Niinpä kaikki onkin minulla pohdinassa. Vai pitääneekö painua puskiin vain tarkkailemaan ja kadehtimaan.

    Jk. eli jälkikirjoitus. Toivotaan että Paula M. ja senjor toipuvat tilapäisistä terveyshäiriöistä.
  13. Anna, alla Otto, anna.
  14. Mitäs pahaa tuossa keräilyssä on. Kyllä kai jokainen tietää, että vapauteen liittyy myös vastuu kirjoituksistaan. Aika "kokoelmanhan" julkaisuista varmaan saa. Puuttumistako? Eiköhän ne sitä varten kirjoitukset ole, että niissä on puututtu ja niihin voidaan puuttua.
  15. Vanha kansanviisaus sanoo, että viisas antaa periksi. Usein tämä asenne on myös väärä, siihen perustuu idioottien hallinta vähän kaikessa. Aina on parempi olla haukuttu sen takia, että pyrkii olemaan sitä mitä on, kuin olla pidetty ja hyvä sellaisena, jollainen ei satu olemaan. Teeskentelykään ei pitkälle kanna.

    Karmeinta on joutua toteamaan, kuinka mukaviksi kuvitellut ihmiset ovatkin törkimyksiä. Se ei ole missään yhteydessä asiallisiin erimielisyyksiin asioissa. Nehän kuuluvat ihan luonnollisina käyttäytymisenä yhteisössä.

    En ole ehtinyt oppimaan kunnioittamaan rikkaukkauksia, " leluilla", rahalla, titteleillä pelkästään on turha hakea "lisäpisteitä." Näillähän jopa häiriköt/ häirikkö yrittää erinomaisuuttaan korostaa. Päin vastoin, yritän katsoa peliä tarkemmin. Pidän kaikkea koulutusta hyvänä ja arvokkaana. Hyvä koulutus antaa pohjaa - ja vain sitä - keskustelullekin. Sellaiselta voi ihan perustellisesti odottaa myös asiallisuutta. Se vain on niin, että tae se ei ole.

    Täällä olevat kirjoittajat eivät edusta "kansaa" tässä ikäryhmässä. Sen on jo aiheuttanut pelkästään syntymäaika ja siitäkin johtuva koulutuksen ja töiden erilaisuus. Kaikille ikäisillemme ei tänne tulo onnistu.
    Jos on heitä mukana, joilla on vaikeuksia kirjoittaa sitä, mitä haluaisivat, se puute on ymmärrettävä ilman pilkkujennussimista. Törkeää on lyödä lyttyyn pienistä virheistä uutta yrittäjää.

    Pitäisi löytyä järkeä - myös minulta - nähdä mitä voi korjata ja muuttaa. Se on nähtävä mikä on mahdollista.
    Olen sitä mieltä, että muutokset ovat täällä vaikeita ja ei minusta tilannekaan ole lopullisen toivotonta. Kyllä siitä, näin se monesti on oikeassa elämässäkin.






    2
  16. Huomanta vaan! Ja kaikki hyvin ilimojen puoleen. Passaa ulkonakin tepastella, ellei ihan äkkikäänteitä tapahdu.

    "Pelkkää hyvää" lähettämä runo on hyvä, ihan oivallinen vähillä sanoilla. Kalskahtaapihan tuosta pohjoisen murrekin ja paikallaan on esittää tällainenkin näkökulma näissä katsomusten kirjoissa.

    Näin tosikkona kyllä näen toisinkin tuon runon sanoman. Minusta se tuntuu pysätyneisyyden ylistykseltä. Sopii kyllä erinomaisesti legentaarisille peräkammaripojille. Sikäli jos tarinoihin on luottamista, siihen voisi sopivasti yhdistää myös ranteen kuntoutuksen tärkeimpänä liikuntamuotona, jossa sopivana punnuksen painon sääntelynä on mallasjuoma.

    Enpä taida enää innostua liihoittelusta tanssilattialla, vaikka pätevää opetusta olisi tarjolla. Tiukkaa tekee edes mielikuvituksissanikaan heittäytyä tanssin pyörteisiin. Hyvin vähän olen mallia katsonut edes tähtitansseista. Tämä on sitä minun "pysähtyneissyyttäni." Neroni, kykyni ja joustavuuteni riittää vain niin vähään, että kunhan saan roikuttua jäljellä olevissani, jotenkin hallinnassani olevissa askareissa.

    Näistä välittämättä, eikun päivää tuhlaamaan!
  17. Niinhän sanotaan. Ehkäpä se kohdallani pitää paikkansa tanssin suhteen. Vanhempani eivät varmasti edes yrittäneet tanssimista. Enkä tuntenut suvustani ketään minua vanhempaa tanssijaa, joka olisi "areenoilla" pyörähdellyt.

    Minä sentään, ensi häkellyksestäni selvittyäni, yritin jonkun verran "jorata." Tokkopa tuota rehellisesti tanssiksi voisi nimittää - kunhan joukossa nuhjasin. Ilman minkäänlaista ulkopuolista harjoittelua.

    Sama pätee lauluun. Sitä kyllä harrastan, kun olen riittävän syvällä korvessa, metsän sisässä. Siinä isäukko oli jo parempi. Ei laulanut, mutta hyräili aika paljon. Kaipa korvasi lähinnä joikaamista.

    Näitäkin taitoja vaille olen jäänyt, onhan paljon muutakin. En kuitenkaan ole pahemmin kärsinyt näistä "vajavaisuuksistani."

    Täytyypi rumpsuttaa vielä lenkkiä, kun ilma on hyvä. Sen kävelyn kyllä olen oppinut. Heippa!
  18. Epäselvä lauseeni:"Tällaisena, kuitenkin...." voi tulkita toisin kuin ajattelin. "Tällainen" olen tietenkin minä. Sori!
  19. Huomenta! Enpä tiedä ehtiikö enemmän kun päivät pitenee, kaipa se unen tarve hiukan lyhenee. Ainakin minulla se auringon mukaan toimii. Ei kuitenkaan karhun lailla.

    Tällaisena, kuitenkin enemmän lukijana kuin kirjoittajana, oli hyvä, että Hintriikakin ilmestyi. Kyllä se poissa olo ihan vakavalta puutteelta Pirtissä alkoi vaikuttaa. Ei vain kehdannut etsintäkuulutusta lähettää.) Eikä SkillaNinkaan kannata harmitella pitkiä juttuja. Juuri niitähän odotellaan. Kun viimevuoden viimeisenä päivänä yhden lauseen viestin pistit, ajattelin kyllä, että mikähän nyt on. Tuntui ihan pahaenteiseltä.

    Minun tanssiluistamiseni ei ole kummoista koskaan ollut, ei toimissa, eikä mielikuvituksissa. Perhana, kyllä muistan sen ensimmäisen "julkisen" yritykseni. Menin "kuokkimaan" eräisiin häihin - se kuokkiminenhan oli siellä ihan tavallista - ja siellä rohkaisin itseni ja hain yhtä tyttöä "tankoon." Eihän siitä tullut kertakaikkilaan mitään, yhtä survomista, pökkelehtimistä ja daamini varpaille polkemista. Pyysin melko pian anteeksi ja vapautusta yrityksestäni. Kauan kesti seuraava kerta, kunnes edes uskalsin yrittää. Ja niin paljon se jäi hävettämään, että kiersin kaukaa ekan tantsukaverini siitä huolilmatta, vaikka taisin olla himpun verran ihastunut häneen. Ei huolta, onhan tuo elämä tanssittanut senkin edestä.

    Venlastiinan lause, joka käsitteli "kuntokannustustani", oli varustettu kysymysmerkillä, vaatinee vastaukseni.
    Enhän minä ole "kiinalainen ruudinkeksijä", eikä kirjoittamani ole useinkaan minun "älypäästäni." Lainatavaraahan ne. Jäin kyllä miettimään, mistä kuulin ko. sanonnan tapaisen eka kerran. Mieleeni palautui 40- luvun loppupuoli. Meille tuli kylään naapuri ja tuntui puheista, kuin hän olisi tullut jättämään jäähyväisiä. Lääkäri oli kirjoittanut miehelle lähetteen Keskussairaalaan ja todennut, että leikkaus voi olla edessä. Ukkini (s. 1870) kuunteli alakuloista miestä ja jorautti: Kyllähän sinä yksistä leikkelyistä selvijät, out sentään niin hyvässä ruotelissa. Toista se ois minulla, kun oun jo täys laho ja romu." Siitä se mies tokeni ja alkoi kehuskella kovia työsaavutuksiaan.

    Se näistä "viisauksista" ja onhan niitä viisauksia. Kuten: vastaamattomuus on parempi kuin huono vastaus. Niin...eihän niitä sanatarkasti kannata ottaa. Eikun jatkoja!
  20. Huomenta ja kelitkin näyttää hyvältä. Pakkasta vajaa kymppi ja vaihteeksi on satelematta.

    Korttipeliksi se asioiden hoitaminen on mennyt vastaan potkimisesta huolimatta ja tekniikan vauhti senkun kiihtyy. Tästä on jo muutama vuosi, kun pikkumatkan äkkilähtöä menin suoraan konttoriin maksamaan. Raha ei kelvannutkaan! Selitys oli, että käteisen käsittely on lopetettu turvallisuussyistä.
    Sattui olemaan pankkikortti mukana, juurihan olin matkarahat nostanut. Mikäpäs siinä, jäiväthän käsirahaksi humputeltavaksi.

    Entäpä kun onkin ajautunut tilanteeseen, että pankkikorttia ei saakaan. Jos juodut tiskillä asioimaan, siitä rokotetaan varsin runsaasti. Sellaisessakin liemessä ihmisiä on. Ilman tietokenetta on vanhaa polvea paljonkin ja osa arkuussyistä ilman pankkikortteja. Tietysti on suoraveloituksen mahdollisuus - kauanko?

    Vuoden tilinpäätöseeni, kohtalaisesti meni. Marja ja sienisato oli tiukassa niillä paikoilla, joissa kuljeskelin, mutta riittihän lämmintä. Terveydessänikään ei tullut takapakkia, joskaan ei suuremmin korjaantunut. Ehkä sen verran, että olen hylännyt verenpainelääkkeeni - yli kolmenkymmenen vuoden käytön jälkeen. Se lähes kymmen vuotta kestänyt "matokuurini" on kyllä auttanut. Eihän se äkkipäätöksellä tullut, enkä rytinällä aloittanut. Se on kestävyyslaji. Alkoi tulla selviä merkkejä suuremmasta romuttumisestani. Niinpä päättelin, että parempikuntoisena olisi helpompi sairastella.
    Voihan olla, että paljon olen nautintoja menettänyt, mutta ainakin siltä tuntuu, että olen jotain saanut tilalle. Näistähän se johtuu, että en pidä mm. ruokailua ja ruokaa juhlimisen välikappaleena.
    Se vain on välttämätön ylläpidon kannalta, eikä "polttoainetta" tarvitse tankata tyhjäkäynnillä ylettömän paljoa ja laadun "oktaaniarvojakin" voi sovitella.

    Kieltämättä näistä elämänarvoistani muodostuu myös kieroonkasvamistani, mutta ei niin paljoa että kiihkästi ryhtyisin "julistajaksi." Omalaatuisuudet ovat ihmisjoukossa persoonallisia ja näitä eväitähän tulee monella tapaa, monista lähteistä ja tarpeista. Ei ole yhtä oikeaa tai väärää.

    Huh, tässähän aamun ajatuksen virtaani. Tuli tulenpalava kiire!
    21. 172 / 225
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt