Sielun peili

kirjoitin vahingossa, mutta voisiko se olla niinkin.

Ramoona1 kirjoitti:

kirjoitin vahingossa, mutta voisiko se olla niinkin.

Joissakin kulttuureissa (itämaisissa, muslimeilla ? ) vieraitten ihmisten silmiin katsomista pidetään röyhkeänä ja tungettelevana. >Itse olin pienenä niin ujo, etten katsonut vieraita aikuisia silmiin, sitä pidettiin ihan hyvänä asiana. Joskus vaivaantuu puhuessa, jos toinen koko ajan tuijottaa silmiin, vaikka ei mitään salattavaa olisikaan.
On myös ne silmiin katsoja puoskarit, jotka tekevät diagnooseja silmien iiriksistä.

tuo on, rakkautta, rakkautta;) ( varmuudeksi laitan että huumoriani)
Voi se olla sitäkin, kun sanotaan, että sielun silmin näin jotakin, vaikka mielikuvitusta se useimmin on.

Topias tuolla edellä kertoi hymystä silmissä, se on todella aitoa hymyä ja aika usein se hymy silmiin ylettyy.
Iloiset, vilkkuvat silmät, ne saa aikaan jotakin, ylttävät sieluun asti;)

Pikku syntisessä lauletaan, sun silmäs vilkkuivat, naurain ilkkuivat,,,,,,
Taiteilijan sielun silmin nähty voi olla joskus meidän tavallisten tallaajien mahdotonta nähdä ja tajuta.
Minä kyllä katselen "sieluni" silmin moniakin asioita.

Ensimmäiseksi tuli mieleeni N. Gogolin romaani, jossa ostettiin kuolleita sieluja hyötymistarkoituksessa. Sellainen veijariromaani.

Mikäpäs siinä, olkoon nimitys "sielun peili", mutta suhtaudun siihen arkisemmin. Minulla puuttuu sellainen näkökyvyn lahja, että heti tuntisin tuntemattoman "ensisilmäyksellä." Ne näkemisen luulot ovat karisseet matkan varrella, kun olen riittävän monta kertaa erehtynyt. Ei se "näkeminenkään" ihan huuhaata ole, mutta, jos tunnen tarvetta tutustua, katson myös koko kehon "kieltä" ja lyhyehkö keskustelukin ja moninkertaistaa luotettavan kuvan muodostamista. Miksikö yleensä tarvitsee arvioida? Kyllä se tarve tulee ihan käytännön elämässäkin. Monenlaista huijariakin - ja vieläpä hyvin taitavaakin saattaa vastaan kävellä. Saa kuulla hellyttäviä tarinoitakin ja mielelläänhän sitä tosi pulaan joutunutta auttaisi. Sitten tulee se mutta.... En kuitenkaan myönnä tallaavani epäluulojeni maailmassa kovin pahasti.

Luonnon kauneuden näkeminen? Ehkäpä sen näkevät melkein kaikki, hyvin monet hiljaisetkin hyvin. Siitä vain tulee ulos pieniä välähdyksiä juuri sopivissa hetkissä. Jo puhuminen on estoista, kirjoittamiseen on hyvin pitkä matka, samoin kuvalliseen ilmaisuun. Että näihin yltää, pitää olla aikaa, mahdollisuuksia ja hyvin paljon työtä ja siihen kiinnostusta. Olipa harrastaja tai ammattilainen. Monesta onnistuneesta sanotaan, että "siltä käy helposti."

Helppoakin voi mennä perille niille, jotka ovat helposti juoksutettavissa, laumana, jotka myötäilevät ollakseen asiantuntijoita. Ne "keisarin uudet vaatteet..." Enpä kuvittele olevani suuri asiantuntijakaan, varsinkaan "sielullisissa" näyissä, mutta onhan tässä jo ehtinyt olla aikaa katsella.

Unohdin rekisteröinnin. Meni matematiikan kokeiluksi.

mitä kaikkea voikan kokea toisen silmistä. Eilen juuri, "luihin ja limaskuihin" menevä samastumisen ilmaiseva katse. Minä-rakastan sinua - on kai suurin....se yhteys,
Mutta muistanette sen kertomani katseen "paholaiswen sieluun".
Mutta myös , harvinaista elämässä, voi kokea "täyden yhteyden" silmien kautta, sanomme kai sitä orgasmiksi...ihan hellin sormin kirjoitan tästä.

ynnämuu "ite" kirjoitti:

Ensimmäiseksi tuli mieleeni N. Gogolin romaani, jossa ostettiin kuolleita sieluja hyötymistarkoituksessa. Sellainen veijariromaani.

Mikäpäs siinä, olkoon nimitys "sielun peili", mutta suhtaudun siihen arkisemmin. Minulla puuttuu sellainen näkökyvyn lahja, että heti tuntisin tuntemattoman "ensisilmäyksellä." Ne näkemisen luulot ovat karisseet matkan varrella, kun olen riittävän monta kertaa erehtynyt. Ei se "näkeminenkään" ihan huuhaata ole, mutta, jos tunnen tarvetta tutustua, katson myös koko kehon "kieltä" ja lyhyehkö keskustelukin ja moninkertaistaa luotettavan kuvan muodostamista. Miksikö yleensä tarvitsee arvioida? Kyllä se tarve tulee ihan käytännön elämässäkin. Monenlaista huijariakin - ja vieläpä hyvin taitavaakin saattaa vastaan kävellä. Saa kuulla hellyttäviä tarinoitakin ja mielelläänhän sitä tosi pulaan joutunutta auttaisi. Sitten tulee se mutta.... En kuitenkaan myönnä tallaavani epäluulojeni maailmassa kovin pahasti.

Luonnon kauneuden näkeminen? Ehkäpä sen näkevät melkein kaikki, hyvin monet hiljaisetkin hyvin. Siitä vain tulee ulos pieniä välähdyksiä juuri sopivissa hetkissä. Jo puhuminen on estoista, kirjoittamiseen on hyvin pitkä matka, samoin kuvalliseen ilmaisuun. Että näihin yltää, pitää olla aikaa, mahdollisuuksia ja hyvin paljon työtä ja siihen kiinnostusta. Olipa harrastaja tai ammattilainen. Monesta onnistuneesta sanotaan, että "siltä käy helposti."

Helppoakin voi mennä perille niille, jotka ovat helposti juoksutettavissa, laumana, jotka myötäilevät ollakseen asiantuntijoita. Ne "keisarin uudet vaatteet..." Enpä kuvittele olevani suuri asiantuntijakaan, varsinkaan "sielullisissa" näyissä, mutta onhan tässä jo ehtinyt olla aikaa katsella.

Unohdin rekisteröinnin. Meni matematiikan kokeiluksi.

Lue lisää

Miten suhtautuisit herkkään ja tunteita tulkitsevaan sokeaan?
Silmät on, näkevällä ja katsojalla, toisilla ruskeat toisilla siniset, löytyyhän niitä vihreitä ja useita värivivahteita, eräällä tuntemallani henkilöllä on toinen silmä ruskea ja toinen sininen.
Noin yleisesti katsoen sielun peiliin voi tehdä vain 'sisäisesti' itsessään.
Sanontana silmät on sielun peili liittynee uskontoon ja vertauksiin
silmät ovat joko kauniit avoimet, tai joskus hätkähdyttävät, kuin laser ne koskettaa ja niitä jää tuijottamaan, ikään kuin saadakseen jotain selville.
On silmää kauneudelle, rakkaudelle, taiteelle ja jollakin on nämä kaikki, ihminen on monipuolinen osaa taidoillaan mitä vaan mihin ikinä ryhtyy.
Joskus on sellainen olo ja ajatukset kaukana, että vaikka kuinka katson ympärilleni, en näe mitään, miksihän sellaista voisi nimittää.

Koska Kukkahameen kysymykset tulivat esille, niihin lyhyesti - koska en ole asiantuntija.

Olen tuntenut muutaman sokean. Alkuun on ollut suhtautumiseni varovaista, onhan sokean "maailma" erilainen. Mutta pienen tutustumisen jälkeen olen toiminut pyynöstä silminä ja kertoillut mitä näen. Sokeilla on todella kykyjä, joita näkevillä harvoin on, siitä maailmasta on opettavaa kuullakin. Silti en ole tavannut kohtalostaa katkeraa sokeaa, he ovat onnistuneet luomaan ja oppimaan tapansa, joilla selviytyvät yllättävän hyvin.

Kuuroja on ollut työkavereinakin. Myös heidän aktiivisuutensa on lisääntynyt niin, että heistä on kehittynyt uskomattomia taitureita, niin työssä kuin harrastuksissakin. Ilman lintukonsertteja ja haapojen hienoa havinaa.

Niinhän se luonto ja mukana ihmiset, paikkaa puutteita, kehittymällä toisilla aisteilla ja järjelläkin "normaalia" herkemmäksi ja taitavammksi. Tunteet mukaan lukien ja ennenkaikkea tunteita halliten.

Tunteet ovat sielun peili ne kertovat mitä meille oikein kuuluu, Silmät loistavat kun taivaan tähdet viestittäen onnesta, ilosta, myönteisistä tunteista, kertovat toiveiden ja tarpeiden täyttymisestä, kielteiset taas pettymyksestä. Silmät peilaavat ulos onnen tunteen ja surusilmät taas pettymyksistä vastoinköymisistä.
Työssä ollessa asiakkaan silmät - katse kertoi paljon, sitä oppi lukemaan paljon asiakkaan tilasta, vakuutan paneutumalla asiakkaan ongelmiin, silmiin tiedostaa myös monia kertomatta jääneitä asioita. Sitä "pilkettä" ei näy vaan katse on ikäänkuin puoli tyhjä. Helmoihini on tämä ominaisuus jäänyt, helposti reagoin vihaa, katkeruutta, epäluuloisuutta, iloa, rakkautta, apua etsivän katseen. Tulee tunne miten voisinparhaiten oivaltaa ja auttaa vaikka vain kuuntelemalla toisen huolia ja iloja.

Kannatta tutustua, kun kohdalle tulee tunteita, sillä tunteita ei voi kätkeä, jotenkin ne aina tulevat esille syvältä sielun uumenista. Paitsi katse myös ääni on sielun viestintää.

Kuuntelen pop-musiikkia, usein on erittäin hyvä sanoitus mutta tulkitsija tuo esille myönteisenkin asian hyvin surullisella äänellä, esim "kerro tuuli, missä muruseni on ....." tai "tyttö joka katsoo merelle.....".
Vakuuttava, myönteinen, turvallinen ääni oli Kari Tapiolla esim laulu "olen kuullut on kaupunki tuolla....", Sitä kuunnellessa tulee turvallinen, lämmin olo, ehkä silmätkin tuikkivat syvältä sielusta turvallisuuden tunnetta. Tulee mieleen puhuuko laulajan sielun ääni ?

Surut pois ja kukka rintaan antaa Helmut Lotti laulullaan Tiritomba, voi aistia sielun reimua.
http://www.youtube.com/watch?v=SiQFFOOGzzE
Tässä kuhertelijoiden duetto kertoo tosi silmänpilkkeestä jossa tunteiden palo suorastaan pursuaa silmästä silmään:
http://www.youtube.com/watch?v=QU_gny1bBzU

Sielun peili kuvastaa omia tunteita ulospäin kanssakulkijoita kohdatessa. Onneksi on musiikki jonka kautta voi omaa sieluntilaa edes piirun verran kääntää elämän ilon puolelle.