ironmikess
Olen helsinkiläinen atleetti ja ateisti. Kirjoittelen kolumneja eri julkaisuihin. Poliittisesti olen oikealla ja mm. siksi kannatan suurta kapitalistista ja mahtavaa itänaapuriamme ja sen koko maailman eniten kunnioittamaa ja arvostamaa presidenttiä Putinia. Venäjä nousee tulevaisuudessa maailman kolmen suurimman talouden joukkoon. Siihen joukkoon eivät enää silloin kuulu sotahullu roistovaltio Yhdysvallat, jolla velkoja biljoonia.
Netin pikku nilkit ja mistään tietämättömät selittelijät, typerykset ja jankuttajat hoidan tiedoillani, taidoillani ja 133 pisteen älykkyysosamäärälläni lopulta AINA syvälle kyykkyyn. Aateluus velvoittaa minua pysymään aina totuudessa ja siksi yli 10- vuotta onkin sujunut loistavasti ja voittoisasti. Perässäni on konttailtu kateellisten ja katkerin luusereitten tahoilta epätoivoisesti, mutta turhaan, sillä täällä kertomani totuudet ovat 100% faktoja.
Suosikkileffat: toimintaelokuvat, mutta eivät suomalaisten tekeleet.
Lempikirjat: Politiikka- ja sotakirjat, sotahistoria.
Vapaa-aikanani: shakki, punttisali, Karate , Ammunta.
Katson tv:stä mieluiten: Ajankohtaisohjelmia ja uutisia.
Kotieläimet: Koira.
En pidä: typeryksistä, nettiluusereista, kommareista, enkä nato kiimaisista.
Parhaat matkakohteet: Etelä Afrikka. Aasia, Kotimaa. Koulutus: Ekonomi Upsalasta. Ammatti: Talous/hallinto, sijoittaminen. Siviilisääty: Avioliitossa. Lapset: Olen kolmen älykkään lapsen vanhempi.
Aloituksia
298
Kommenttia
2511
Usalainen F35 syöksyi maahan!
Nämä koneet tulisivat Suomelle kalliiksi, joten ei USA romuja Suomeen😩5364Palsanmäen paksulalaiset....
... hakivat ja saivat 100 000€ avustusta ! Ahneus on huutokauppiailla huipussaan ja avustuksen myötäneellä järki kateis1339- 3550
Nato tappaa taas!
Natomaa Turkki on juoninunt Usan kanssa ja Turkki on nyt tappamassa Kurdeja raukkamaisesti.956idiootit aseita hankkimassa
Onko Suomeen joku hyökkäämässä, vai mihin niitä miljardien aseistuksia tarvitaan?4341Roistovaltio USA !
Siellä tapetaan ihmisiä silmittömästi ja säälittä! Kaheleita löytyy ja aseita saa ostaa kuin kaupasta leipää😹3454Tulevat takinkäännöt
On hauskaa seurata kun vasemmistohallitus käsittelee typerää hävittäjähankintaa! Jos päätetään, että niitä hankitaan,039Rinne huvittaa........
..... lupaamalla, että köyhyys poistuu Suomesta jos köyhät saavat 100€ lisää kuukaudessa🤣🤣236Tähtikö taas?
Eikö Suomest löydy urheilijaa vammaisen urheilijan sijaan? Lajissa jota harrastaa vain muutama kymmenen maailmassa, ei140Salibadyn MM kisat!
Laji, jota pelataan vain muutamassa maassa, on naurettavaa pitää MM- kisoja!4157- 5156
- 399
Vihreät sairaat!
Kovasti vihreät tekeytyvät sairaiksi aina kun kun heillä menee heikosti sairaaloisessa politiikassaan! Onko eduskunnassa1113Tapaus Toivola
Toivola on tyypillinen etujen hyväsiyttäja ja selittelitteliä ! Toivolaa ei saisi päättää lähellekään kouluja, joissa j6127Totuus tuli ilmi!
"Lopultakin on julkistettu pitkän jahkailun ja viivyttelyn jälkeen EU:n tutkimus joka yksiselitteisesti toteaa Georgian8163Rinteestäkö pääministeri?
Se on kansan suurta tyhmyyttä, jos entisestä koijjarista, joka ei onnistunut edes pienen taloyhtiön raha.asioiden hoid265Rinnekö pääministeriksi?
Se on kansan suurta tyhmyyttä, jos entisestä koijjarista, joka ei onnistunut edes pienen taloyhtiön raha-asioiden hoid170On se vaan hienoa!
On se vaan hienoa, että olen tasan AINOA täällä, joka esiintyy omalla kuvallaan ja kerron riittävästi faktoja itsestäni.5158Eroa Soini
Eikö tämä läskipallero ymmärrä erota? Hän haluaa, että, että naisia kuolee laittomiin abortteihin naurettavan uskont053Suomea ei mikään uhkaa!
Meidän hyvä kansainvälinen asemamme on perustunut siihen, että emme ole sijoittaneet itseämme osaksi geopoliittisia kiis17357