Kaikkien aikojen suurimpia petoksia..

.. olivat ja ovat yhä Irakin sodan ja sen jälleenrakentamisessa tapahtuneet valtavat huijaukset, jossa osallisena olivat Bushin lähipiirin omistamat suuryritykset, jotka saivat miljardien urakoita, jotka lähes järjestään menivät perseelleen.

Irakin hallintoon ja sen aseidenhankinnasta vastavaaksi junailtiin puolivillainen pienliikemies Englannista, joka kokosi ympärilleen porukan, joka hankki mm. Puolasta vanhentuneita ja rikkinäissta sotakalustoa, mutta laskutti uuden hinnan mukaan.

Tämä porukka kusetti yhteensä yli miljardi dollaria! Bushin läpi mätä korruptoinut hallinto salli kaiken, eli miljardien kusetukset ja kaikkien suurimpien urakoiden ohjaamisen Bushin lähipiiriin ilman todellista kilpailua. Vain viisi on tuomittu, vaikka rikoksiin on syyllistynyt satoja henkilöitä ja kymmeniä eri firmoja.

Bushin suurelle vaalitukijalle, eli isolle usalaiselle öljyfirmalle junaitiin sopimukset Kurdistaniin, jossa on biljoonien öljyvarat.

Sopimuksia on junailtu muillekin Usan johtaville öljyfirmolle. Irakissa säännöstellään sähköä. Puhtaasta vedestä on suuri pula, sairaaloita ei tarpeeksi, jopa polttoaineista on pulaa, eli jälleenrakennus on täysin epäonnistunut.

Sota Irakissa on ollut kusipää Bushin ja jumalan äänen Bushin lahossa päässä aieuttama valtava inhimillinen katastrofi irakin kansalle, mutta suuri voitto Bushin lähipiiriin veristen jälleenrakenusmiljardejen muodossa.

Sairaaloita piti rakentaa maahan satoja ja siihen saatiin myös varat, jotka nekin oli junailtu ryöstetystä Irakin öljystä, mutta niitä on saatu rakennettua vain muutama. Loput rahat ovat tipo tiessään, eli huijjareiden ja Bushin läpiirin pankkitileillä.

Kysessä on tänään TV:ssä esitetyn dokumentinkin mukaan kaikkien aikojen suurin puhallus ja petos.

6

550

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aivan samoin

      Tapahtui rahojen suhteen venäjällä.

      Kun venäjä oli samassa kunnossa, kuin krapulainen Jeltsin, niin länsimaat antoivat joka puolelta miljardeja venäjälle, ja kuulemma ne rahat hävisivät, kuin se kuuluisa pieru saharaan.-Kukaan ei tiennyt muka, minne ne hävisivät.

      Ja sitten kun venäjällä jotkut yksityiset yrittäjät saivatkin venäjän johdon hirveään kuntoon ja tuhoon sotkemat yritykset kannattavaksi, niin Putinpa saikin päähänsä nakata semmoiset yrittäjät tyrmään, ja siepata yritysten tuotot omiin tarkoituksiinsa.

      Ja taas ovat venäjän johtajat kusessa, kun esim. öljyn hinta romahtikin.-Ei voi kun nauraa:)

      Kohta ne kutsuvat tyrmään nakkaamansa yrittäjät ulos, ja sanovat, jotta olette vapaita, ja me palautamme teille kaikki yritykset,ja oikeudet, joissa olitte:))

      • Venäjän

        ja Venäjän luonnonrikkaudet joutumasta länsikapitalistien saaliiksi muutamien paikallisten oligarkkien avulla.
        Venäjä ei vajonnut riistettäväksi kehitysmaaksi, vaikka pelottavan läheltä se liippasi juoppo-Jeltsinin komennossa.


    • laughter-

      sinapas et muuta jouda tekemaan iltaisin kuin telkkaria tollottamaan.Jo toinen ohjelma jota apinoit!

      Heraa pelkuri,hanki elama!keha.

    • MVB

      Yksi heittää provon ja kymmenen vastaa:

      Ei usko enää ketään, vaihda paikkaa...

    • tebe

      Varmasti Irakin rahoja on vedetty omiin liiveihin, se on totta.

      Mutta on häviävän pientä verrattuna siihen miten kokonaisen valtion, vaikkakin kehitysmaa-asteella olevan, varat jaettiin pienen piirin kesken.

      Se maa on, kuten hyvin tiedät, Venäjä. Siellä kävi sellainen puhallus, ettei historiasta vastaavaa löydy.

      Jatka sinä vaan vasemmistohihhuli venäjän nuolentaa, se sopii sulle :)

      KAIKKI nauraa sulle, nikipelle =)

      • naurajasi

        Oletko vieläkin pahoillasi, että omiltasi vietiin kaikki ja porvarit ovat nyt vallassa?


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      205
      2019
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      48
      1166
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      173
      1065
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      966
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      861
    6. 69
      772
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      99
      752
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      727
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      337
      667
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      26
      651
    Aihe