Vapaa kuvaus

Hei. Ollaan ihmisiksi.

Aloituksia

47

Kommenttia

3017

  1. Toki joulupukkiin saa uskoa.

    Uskovathan ihmiset merkillisempiinkin asioihin, kuten jumaliin.

    Ei järjen käyttö estä tunteiden tuntemista. Se auttaa vain selvittämään mikä voi olla totta ja mikä taas ei.

    Monet surulliset ja iloiset, ikävät ja ihanat asiat ovat todellisia ja niistä voimme kaikki nauttia tai lohduttaa toisamme surun hetkellä.

    Mielestäni on turhaa keksiä kuviteltuja uhkia tai lohduttajia, kun kerran oikeitakin on olemassa.
  2. Aloittaja osui ilmeisesti vahingossa aivan naulan kantaan!

    Todellakin, useat tuntemani ateistit ovat narsistisia.

    Katsotaanpa suraavaksi, miten narsismi määritellään tietosanakirjassa:

    >>>> ""Narsismia voidaan pitää ihmisen tärkeimpänä positiivisena ominaisuutena. Terveen narsistisella henkilöllä on hyvä itsetunto, ja hän voi hyvin. Narsistinen henkilö kykenee olemaan rikastuttavassa vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa ja löytää elämästään monia mielihyvää tuottavia asioita. Narsisti tuntee vahvuutensa ja heikkoutensa, eikä hänellä ole tarvetta korostaa itseään tai kykyjään eikä nujertaa toisia.

    Terveen narsistista itsensä toteuttamista voidaan pitää elämänhaluisen elämän edellytyksenä. Terveellä narsistilla on rikas tunne-elämä ja sen myötä kyky kokea voimakkaita tunteita ja innostusta. Hyvän itsetunnon ansiosta narsisti pystyy tarvittaessa olemaan myös yksin, ja terveen narsismin avulla ihminen kykenee selviytymään elämän kriiseistä ja kovistakin koettelemuksista.

    Terveen narsismin puutetta voidaan pitää lähes yhtä haitallisena asiana kuin narsistista luonnehäiriötä. Narsistisuuden puute heijastuu huonona itsetuntona, joka ilmenee henkilöä jatkuvasti riivaavana huonommuuden tunteena. Hyvätkään kokemukset ja onnistumiset eivät paranna narsismin puutteesta kärsivän huonoa minäkuvaa. Narsismin puutetta voidaan kuitenkin hoitaa terapiassa, jossa käsitellään muun muassa empatian, hyväksymisen ja välittämisen kokemuksia.""<<<<

    Aloittaja sortui taas kerran hihhuleiden perisyntiin: Ei oteta asioista selvää, ennen kuin ryhdytään julistamaan.

    Oikeaakin tietoa evoluutiosta, narsismista ja jopa narsistisesta luonnehäiriöstä on mahdollista löytää helposti ja nopeasti, jos vain vaivautuu sen tekemään.

    Ps. Mitä teille tulee mieleen narsismin puutteesta kärsivän henkilön kuvauksesta?
  3. Ja kun on valittava tavallinen omaisuus tai Jeesus, valintasi on omaisuus.

    Se on ihan oikein.

    Omistaminen on sallittua ihmisten kesken. Ei kukaan voi tulla sanelemaan, saatko omistaa asunnon, pankkitilin, mukavia esineitä, auton yms. Mikä oikeus Jeesuksella on vaatia kaikesta luopumista? Ei mikään!

    Ja eihän Jeesusta taida olla edes olemassa.