Vapaa kuvaus

Hei. Ollaan ihmisiksi.

Aloituksia

47

Kommenttia

3018

  1. "Eli mikä sinua ärsyttää/ärsytti Jeesuksessa?"

    Ristiriidathan ne aina ottavat silmään.

    Esimerkiksi synnittömäksi kehuttu heppu saa väkivaltaisen tandrumin temppelissä, kuivattaa toisen ihmisen omistaman hedelmäpuun, tuhoaa arvokkaan sikalauman, on erittäin törkeä kaanaalaisvaimolle ja kiroaa kokonaisia kaupunkeja mitättömästä syystä.

    Myös toisen tulemisen ennustaminen vielä aikalaisten eläessä olisi pitänyt jättää kertomuksesta pois viimeistään silloin, kun viimeinen aikalainen kuoli.

    Lisäksi Jeesus esittää kohtuuttomia ja todellisuudelle vieraita vaatimuksia seuraajilleen esim: "Luovu kaikesta omaisuudestasi ja seuraa minua!"

    Muutenhan Jeesus on ihan kelpo hahmo, no ehkä vähän liian laupias.
  2. "Pidät siis maailmaa normaalina: on normaalia, että eläimet syö toisiaan ja ihminen syö eläimiä."

    Jotkut eläimet syövät kasveja, toiset eläimet syövät lihaa ja kolmannet molempia. Sellaiseksi tämä maailma on kehittynyt.

    Täällä tapahtuu hyviä asioita ja pahoja asioita.

    Jos joku olisi luonut tämän maailman ja kykenisi vaikuttamaan sen tapahtumiin, niin se olento olisi hyvä joillekkin tai joskus ja paha joillekkin tai joskus. Hedelmistäänhän puu tunnetaan.

    Sellaisesta olennosta ei vain ole ainuttakaan luotettavaa havaintoa sen enempää kuin jo itsessään ristiriitaisesta kaikkivoipasta ja silti hyvästä jumaluudesta, joka sallii (ihmisen valinnoista riippumattoman) pahan tapahtuvan.

    Niin, ja tässä maailmassa on todellakin normaalia, että jotkin eläimet syövät toisia eläimiä ja ihminen yhtenä luontokappaleena käyttää ravinnokseen muiden kaikkiruokaisten lailla selä eläin- että kasvikunnan tuotteita.

    "On normaalia, että elämän perusfunktio on rappeutuminen."

    Elämän perusfunktio on sopeutuminen, ei rappeutuminen.

    Rappeutumistakin tapahtuu, mutta yleensä elämä sopeutuu muuntautumalla uusiin elinolosuhteisiin tai entistä paremmin vallitseviin oloihin.

    Edes suurissa sukupuutoissa ei ole kyseessä rappeutuminen, vaan kyvyttömyys sopeutua riittävän nopeasti muuttuneisiin olosuhteisiin.

    "Kiität rappiosta, pahuudesta, epäoikeudenmukaisuudesta, vihasta, panettelusta, sodista, kuolemasta..."

    Mitä ihmettä?

    Missä minä muka olen kiittänyt noista asioista?

    "Synti tuhosi yhteyden Jumalan ja ihmisen välillä, sen seuraukset ulottuvat biologiaan: "Kirottu olkoon maa SINUN tähtesi." Ihminen on syypää luonnon alennustilaan."

    Ihminen ei ole syypää muuhun kuin omiin tekoihinsa. Kukin yksilö vastaa omasta puolestaan. On epäreilua syyttää ihmistä esivanhempiensa tekemisistä, joihin ihmisellä ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa.

    On vielä paljon epäreilumpaa ulottaa kosto myös muihin eliömuotoihin.

    "Kun ensimmäiset ihmiset lankesivat eli kuolivat hengellisesti, kaikki heidän jälkeläisensä ovat myös kuolleita hengellisesti. Ei ihminen pääse tästä tilastaan syyttämällä Aatamia ja Eevaa. Kaikki ihmiset tarvitsevat ennallistamiskorjauksen alkuperäiseen hengen elävyyteen. Maa annettiin ihmisen vastuulle mutta synti toi pahan maailmaan, joka on ihmisen yhteistyökumppanin saa-tanan hallinnassa. Tästä ei uskonnoton pidä mutta juuri tästä syystä olemme kaikki saa-tanan omaisuutta niin kauan kunnes haluamme siirtyä Jumalan hallintavallan alle. Sen jälkeen ei rangaistusta ole. Kyse ei siis ole sadistisesta kostosta luontokappaleille vaan ihmisen rikkimenneestä olemuksesta, jonka vuoksi joudumme elämään epätäydellisessä ja vihamielisessä maailmassa. Miten tämä maailma voisi olla paratiisin kaltaisessa tilassa, jos vihamielinen ihmissuku täällä mellastaa ja tuhoaa?"

    Maailmankuvasi henkiolentoineen ei valitettavasti vastaa niitä luotettavia havaintoja, joita me muut lajitoverisi olemme suurella työllä ja vaivalla keränneet maailmankaikkeuden olemuksesta ja ilmiöistä.

    Sinulle ne saattavat olla "totta", mutta silmät ja mieli avoinna vaeltava lähimmäisesi ymmärtää niiden olevan vain vanhoja kertomuksia ja taikauskoon perustuvia taruja.

    Niiden toistaminen ja niihin vetoaminen eivät tee niitä yhtään sen todemmiksi eikä vakuuta kuulijaa lainkaan, ellei niiden perustaksi löydetä luotettavia todisteita.

    "Syntiinlankeemuksen todistaa Jeesuksen tulo maailmaan."

    Nyt sinä haluat todistaa yhden kertomuksen kohdan toisella saman kertomuksen kohdalla.

    Etkö ymmärrä, että se ei oikeasti todista mitään.
  3. "Kyllä sitä niin on tavattu kautta aikain sanoa, että ihminen on kuollut sillä välin kun elintoiminnot ovat lakkautuneet."

    Kuolema on täydellinen ja pysyvä elintoimintojen päättyminen.

    Jos tila ei ole pysyvä, niin henkilö ei ole vielä kuollut.

    Ja ajatelkaahan, että jos kaikki elvyttämällä henkiin palautetut olisivat todella palanneet kuoleman rajan takaa, niin silloinhan ylösnousemus ei ole enää mikään ihme, vaan jokapäiväinen tapahtuma!

    "Oletkos muka koskaan kuullut jonkin uskonnon edustajan esim. muslimi, tuollaisesta "matkasta"? En usko."

    Kuolemanrajakokemukset ovat varsin yleisiä kaikissa kulttuureissa.

    On tosin totta, että muslimien kokemina niistä kirjoitetaan hyvin vähän, mutta jonkin verran kuitenkin. Nopealla googlettamisella löytyi heti kaksi kertomusta, jotka kylläkin vaikuttivat yhtäläiseltä hömpältä kuin muutkin vastaavat.

    Se ei tarkoita, että niitä ei tapahtuisi, vaan islamilainen kulttuuriympäristö ei ole niistä juurikaan kiinnostunut ja pitää niitä enemmänkin mielikuvituksen tuotteena, joten ne eivät tule julkisuuteen kovinkaan herkästi.
  4. Kun ihminen on kuollut, niin hän ei enää siitä tokene ja palaa kertomaan kokemuksistaan.

    Jos elintoiminot ovat lakanneet ja ne saadaan jälleen palautettua, niin ihminen ei ole silloin vielä kuollut. Hän on tiedottomassa tilassa, mutta tärkeät elimet ovat vielä elossa, vaikka jotkut niistä eivät toimi normaalilla tavalla.

    Ihmisen ollessa tiedoton ja etenkin hänen ollessaan tiedottomuuden rajalla, hän usein saa unenomaisia "kokemuksia" jotka saattavat liittyä ympäristöstä vielä saataviin ärsykkeisiin tai, kuten unissa, muistissa olevaan aineistoon.

    Kyseiset "unet" ovat ajallisesti erittäin lyhyitä, vaikka "uni" olisikin pitkä (siis se tuntuu pitkältä). Todellisuudessa kokemus on kestoltaan vain muutaman sekunnin pituinen. Unessahan asiat "tapahtuvat" aivosolujen välillä, joten todellisuuden viiveet eivät niitä hidasta.

    Jos täytyisi valita selityksistä, joissa kysymyksessä olevat ilmiöt ovat todellisia elämyksiä tai ennusnäkyjä, tai että ne olisivat heikentyneessä tajunnantilassa koettuja unenomaisia aivojen tuottamia elämyksiä, on selvää kumman selityksen puoleen ajattelevat yksilöt kallistuvat.

    On myös mielenkiintoista, että muiden uskontojen ja kulttuurien piirissä myös "rajakokemukset" liittuvät juuri kokijan omaan ajatusmaailmaan. Ei ole olemassa mitään yhteistä paikkaa tai tilaa, mihin jokainen tajuton ohjautuisi, vaan jokainen menee erilaiseen tuonpuoleiseen, kukin oman uskonsa mukaan.

    Onko siin mahdollista, että kysymys olisi ihmiselle ominaisesta asiasta eikä mistään yliluonnollisesta toisesta todellisuudesta? Tai oikeammin lukuisista erilaisista toisista todellisuuksista!