febus

Vapaa kuvaus

Hei. Ollaan ihmisiksi.

Aloituksia

47

Kommenttia

3017

  1. En muista olenko tunturikuutamosta kirjoitellut, mutta olen kyllä sielläkin ollut.

    Kyllähän mystiikassa totuutta on. Se ei vaan ole sitä, miltä se näyttää.

    Mystiset, salaperäiset tuntemukset ovat totisinta totta ja on hienoa, että meillä on kyky luoda niin upeita elämyksiä mielemme syövereissä. Mielestäni niille voi myös antaa vähän löysiä ohjaksia ja antaa mielikuvituksen lentää. Kuitenkin ohjaksista ei kannata laskea irti saati antaa niitä jollekkin toiselle.

    Ei siellä olut luonnon taikamenoja, mutta upeaa ja kaunista......ja myös salaperäistä, kiitos hyvinrasvatun mielikuvituksen.
  2. Sydämessään rehellisenä ihmisenä hänen piti juoda sekin katkera kalkki.
  3. >>Olisiko Jumalalla ollut muita vaihtoehtoja kuin uhrata oma poika siis itsensä?>Oliko kyse itsemurhasta vai uhraamisesta?>Miksi Jeesus huusi ristillä, jumalani, jumalani miksi minut hylkäsit?
  4. Huomasin tuossa pienen samankaltaisuuden Rooman mahtavan valtakunnan ja erään toisen mahtikoneiston välillä:

    >>Se ristiinaulitseminen oli Rooman yleinen teloituskeino ja ihmisten pelottelu Rooman järjestyksen alaisuuteen
  5. Ehkä rehellisyyden nimessä ja todisteiden puutteessa ei kannata tehdä positiivista eikä negatiivista oletusta jessen historiallisuudesta, vaan todeta että asiaa ei tiedetä varmasti.

    Tosin sen perusteella mitä muuten tiedetään aikakauden meiningeistä, vaikuttaaa siltä että kiesus on jonkinlainen kollaasi useista ilmiöistä.
  6. Tuossa avioerotessa vuosia sitten ex-vaimo kertoi rukoilevansa minun kuolemaani mahdollisimman kamalalla ja tuskallisella tavalla.

    Ei ole vielä tehonnut.

    Toisaalta, vaikka edesmenoni tapahtuisi yli satavuotiaana, niin luultavasti hän uskoo sen kuitenkin olevan hänen rukoustensa ansiota.

    Minulle asia on tietysti vitsi ja osoitus uskontoon liittyvästä logiikan puutteesta.
  7. Elämä ennen oli helvettiä. Exsä oli aikalailla häiriintynyt ja on sitä vieläkin. Jaksoin aika pitkään, mutta sitten voimat loppuivat ja erosin. Ero oli erittäin riitainen ja hankala.

    Nyt olen uudelleen naimisissa ihanan ihmisen kanssa, ollut jo kymmenen vuotta. Elämä on hienoa! Ei ruusuilla tanssimista, mutta arkikin tuntuu mukavalta hänen kanssaan.

    Vaikka exsän kanssa oli alussa hyviäkin hetkiä, näin jälkeenpäin en voi ymmärtää miksi olin naimisissa hänen kanssaan. Hän on minulle niin vastenmielinen.

    No, joskus onni potkaisee.
  8. Kuullostaa tolkun paikalta.
  9. 1) Tallustelin paikalle, katselin risteillä kärsiviä ihmisiä, tunsin myötätuntoa ja sääliä, voimatonta suuttumusta naulaajia kohtaan.

    Sitten alkaa keskustelu.

    Keskimmäinen on syytön!

    Ajattelen: "Voi mahdoton, eikö asialle voida tehdä enää mitään. Toiminta seis! On tapahtunut kaamea erehdys!"

    Onneksi, ennenkuin hyökkään roomalaisten vartioiden viittaan kiinni, keskustelu jatkuu: Hänen isänsä on päättänyt ristiinnaulita poikansa, jotta sinä saisit iankaikkisen elämän.

    "Mitä? Siis mitä ihmettä? Hänen oma isänsä!? Että minä saisin iankaikkisen elämän!? Enhän minä edes tunne hänen isäänsä! Ei minun takiani ketään tarvitse tappaa! En edes halua elää ikuisesti!"

    Seuraavaksi kerrotaan, että mies ei ole oikeasti poika vaan hän onkin isä itse toisessa roolissa.

    "MITÄ.....?????"

    Vielä saat kuulla, että mies, joka ristillä on, on syntynyt neitseestä, mutta kuitenkin hänen isä on isän kolmas persoona, Pyhä Henki.

    "Jahas.....että neitseestä.......ja isä on isän kolmas persoona...aivan....niinpä tietysti, kas kun en itse ymmärtänyt.....niin että sitten pyhä henki.....kylläpä kyllä."

    Tässä vaiheessa ravistan selittäjät irti vaatteistani sekä siirryin syrjemmälle ja katselen enemmän selittäjiä kuin ristiinnaulitsemista. Omituista porukkaa totta totisesti!

    2) Täytyy sanoa, että keskustelu oli niin merkillinen kokemus, että koko ristiinnaulitseminen taisi mennä minulta sivu suun. Ällistys oli niin suuri, että en huomannut edes jatkaa uhrien säälimistä.

    Mitä haluaisin tehdä? Toimittaa selittäjät hourulaan.
  10. Onhan aihetta ruodittu ennenkin.

    Ilmeisesti Darwin kasvoi jonkin sortin ateistiksi tutkimustyönsä ohessa. Hän ei kuitenkaan hehkuttanut biologisen tutkimuksensa loogista loppupäätelmää, eli jumalien tarpeettomuutta maailmankaikkeuden ilmiöiden selittämisessä, koska hän ei halunnut järkyttää syvästi uskonnollista vaimoaan.

    Ihan kauniisti ajateltu, kun miettii viktoriaanisen ajan henkistä ilmapiiriä silloisessa maailmanvallassa.
  11. Voi veikkoset. Jos olettaisimme, että joku ihan oikeasti on suunitellut eliöt ja elikot, niin sutta ja sekundaa pukkaa.

    Ajatellaan vaikka ihmistä. Olemme alttiita jos jonkinlaiselle taudille tai loiseliöille. Silloin kun vielä tiede ei ollut selvittänyt terveydenhoidon perusteita (ja vielä nykyäänkin kehitysmaissa) helposti hoidettavat taudit niittävät ihmispoloja kuin heinää. Onko siinä nyt jotain erinomaisen upeaa, että luomakunnan kruunu menehtyy muutaman pasiliskon hyökkäykseen. Tai solumme ovat sellaisia, että syövät ja muut syyhelmät meitä kurittavat hengettömiksi. Onko siinä suurikin saavutus tehdä niin haavoittuvia soluja?

    Entäs ne tuhannet ja kymmenettuhannet lajit, jotka ovat kuolleet sukupuuttoon kun eivät ole pysyneet ympäristönmuutosten mukana. Oliko niiden suunittelu riittävää? Viisasta?

    Entäs epämuodostumat, joita lähes joka laji putkauttelee synnytyskanavistaan tai joita kuoriutuu munista? Viisasta suunnittelua, tunarointia, pelkkää ilkeyttä vai kuitenkin vain tilastollista sattumaa?

    Mutta annas kun otammekin lähtökohdaksi evoluution ja lajien sekä eliöiden tasavertaisen aseman täällä planeetallamme, niin kuinkas käykään? Hommahan on ihan järkeenkäypää ja loogista.
  12. On todella hyvä tutkia, mistä mikäkin ilmiö on saanut alkunsa ja mihin se pohjautuu.

    Kreationismiä ei tarvitse kaivaa kovinkaan syvälle huomatakseen, että se on pelkkää huuhaata (itse asiassa ei tarvi kaivaa lainkaan, totuus on heti pinnassa).

    Haaste tulee siinä vaiheessa kun kaivajan oman uskonnon juuret alkavat näkyä. Kuinka moni uskaltaa kaivaa loppuun? Missä vaiheessa ja ennen kaikkea miksi lopetetaan juuri tietyllä hetkellä ennen maalia?
  13. Onhan asiallisessa keskustelussa sekin hyvä puoli, että se antaa meille mahdollisuuden tutustua erilaisten ihmisten maailmankuvaan ja näkemyksiin.

    Niin, ja tietysti kertoa omista ajatuksistamme muille.
  14. Olet varmaan jo lukenut myös tuon alempana olevan vastauksen, joten asia lienee sinulle jo auennut.

    Impulsiivisuudessani aloin jo kommentoimaan ikäänkuin "seuraavaa" kysymystä. Sinänsä on mukavaa kuulla, että sinulla oli hauskaa ;)
  15. Mitenhän tämän oikein pukisi sanoiksi?

    Kirkko taitaa olla sellainen, kuin sen jäsenistö on (täydennettynä siihen kuulumattomien mielipiteillä kirkon olemuksesta).

    Nykyisellään se lienee eräänlainen instituutio, joka on "aina" ollut olemassa ja sen olemassaoloa tai edes tarkoitusta harva miettii. Se on "suuri välinpitämättömyys". Niin samantekevä, että monet eivät viitsi edes erota siitä säästääkseen muutaman satasen vuodessa.

    Kirkon erottaminen yhteiskunnsta taatusti ravistelisi se rakenteita, mutta silloin myös sen asema ja henkinen "arvokkuus" nousisi aivan eri tasolle.

    En kutsuisi tämänpäivän kirkkoa mädäksi, mutta kylläkin uneliaaksi syöttöpossuksi, noin kokonaisuutena. Onhan kirkossa paljon vireääkin toimintaa, mutta jotenkin se vaikuttaa organisaation ja etenkin jäsenmäärän kokoon nähden näpertelyltä.
  16. Usko tai älä, niin ymmärrän perinnenäkökohdan ehtoollisasiassasi erittäin hyvin.

    Minulle perinteet ovat myös tärkeitä. Ennen kaikkea siinä, että niissä voi tuntea menneiden sukupolvien kosketuksen. Tietoisuus siitä, että meidän esivanhempamme ovat tehneet näitä samoja asioita sukupolvesta toiseen, antaa tunteen yhteenkuulumisesta heidän, jo ammoin kadonneiden sukulaistemme, kanssa. Se ikäänkuin avaa verhot ja näyttää häivähdyksen siitä pitkästä ketjusta, jonka silmukoita me olemme.

    Eihän kaiken tarvitse olla ryppyotsaisen vakavaa ja asiat voi myös tulkita symbolisesti edellyttämättä niiden taustalla olevan jotain konkreettista tai olevaista (eli itseään saa sumuttaa, kunhan ei ota sitä liian tosissaan). Mielikuvitus on hieno asia, jota voi myös käyttää elämän rikastuttamiseen.

    Minulla jarruvalo vilahtaa silloin, kun mystiikkaa aletaan markkinoida totena.

    Täytyy lopuksi tunnustaa, että itse en pidä kristillisitä perinteistä. Saavathan muut toki niitä harjoittaa, mutta minulle ne eivät sovi. Tuntuvat jotenkin vierailta, "Lähi-Itäisiltä". Kristinuskoa vanhemmat juhlat, joille on myöhemmin annettu kristillisiä piirteitä, ovat minulle rakkaita ja vietän niitä mielelläni, mutta ilman uskonnollista sisältöä.
  17. Aluksi se mykisti.

    En oikein tiennyt miten suhtautua siihen.

    Siitä kuvastuu väsymys, mutta myös eräänlaisen sisäisen rauhan löytyminen. Toivottavasti jaksat silti jatkossakin tulla keskustelemaan kanssamme ja vaikka vähän valamaan öljyä laineille, kun me yllymme liian kiihkomielisiksi.

    Ehkä hankalin rasti aloituksessasi oli ajatus omasta itsestäni. Miksi minä kirjoittelen näille uskomis/eiuskomispalstoille. Olenko ristiretkellä uskontoja, kirkkoa tai edes ääriuskontoja vastaan?

    Olin hieman yllättynyt siitä, miten tänään miellän motiivini. Tuntuu siltä, että tärkein syy on paljolti keskustella. Taittaa peistä ja koetella kynän terävyyttä, toki asioissa jotka eivät suinkaan ole minulle samantekeviä. Keskustelua vartenhan kai monet muutkin täällä ovat.

    Toisaalta se on perusteena kevyt, joten tunnen ehkä olleeni "ristiretkellä" turistina, siipeilijänä. Toisaalta taas mietityttää, onko minun ajanvietteeni riittävä syy arvostella ja retostella toisille jopa kuolemanvakavia asioita. No, kyllähän se on niinkin, että herkkähipiäisten ei kannata tulla tänne pahoittamaan mieltään. Pitänee kuitenkin yrittää olla niin reilu kun kykenee ja muistaa, että samalla kuin vastaa jollekkin äärimielipiteen esittäjälle, muös maltilliset ja tavalliset lähimmäisemme lukevat näitä palstoja.

    On kuitenkin hypnoottisen mielenkiintoista yrittää ymmärtää muiden kirjoittajien omasta poikkeavia käsityksiä ja yrittää selvittää omaa maailmankuvaani heille. Se ei onnistu ilman kriittistäkin kirjoittamista ja lukkoon lyötyjen "totuuksien" ravistelua. Voinhan ainakin lohduttautua sillä, että jos joku asia on totta, niin mitkään repimiset tai pilkka ei voi sitä horjuttaa.

    Aivan toinen luokka puolestaan on reagointi epäoikeudenmukaisuuksiin, vääryyksiin, sortoon ym.


    Niin ja sitten vielä tämä.....Valitettavasti, jos huomaan hyvän tilaisuuden pienen piikin pistämiseen, en aina jaksa vastustaa kiusausta. Anteeksi, jos se pahoittaa jonkun mieltä. Asioitahan nämä kuitenkin vain ovat.
  18. Pahoittelen, että käyttämäni termit eivät ole aivan kirkkokäsikirjan mukaisia. Tarkoituksen ei kuitenkaan ole loukata, vaan pikemminkin herättää ihmisiä ajattelemaan tuttuja asioita hieman erilaisesta näkövinkkelistä. Samanlaisesta, millä tarkastelemme monia muita yliluonnollisiksi kokemiamme asioita.

    Seliti oikein hyvin oman käsityksesi ehtoollisesta. Saattaisinpa vähän selvitellä mitä minulle tulee asiasta mieleen.

    Kysymys taitaa olla siitä muuttaako taikamenojen ohjaaja viinin ja leivän joksikin muuksi kuin tavallisiksi ravintoaineiksi.

    Katolisilla homma on kristallinkirkas. Leipä ja viini ihan aikuisten oikeasti muuttuvat kiesukseksi, joka sitten pistellään yhdessä poskeen. (Minustakin asia on makaaberi.)

    Entäs sitten mei... siis teidän kirkossanne?

    Minulla on vähän sellainen kutina, ettei sekään asia ole aivan kaikkien mielestä ihan samanlainen.

    En valitettavasti ole asiantuntija ja olisinkin tosi kiitollinen, jos joku uskonoppinut tulee korjaamaan väärinkäsitykseni.

    Luuloni mukaan kirkon julkisuuteen markkinoima käsitys on, että päivänsankari on läsnä leivässä ja viinissä sen jälkeen kun toimivaltainen viranomainen on sen sinne asettanut lausumalla käsikirjan mukaisen loitsun ja ehkä tehtyään jonkinlaisen käsimerkin. Läsnäolo jatkuu edelleen, kunnes ravintoaineet on nautittu. Siksi jo kerran taiottuja ravinteita ei saa heittää roskiin tai taikoa uudelleen, vaan lautanen pitää syödä joka kerta tyhjäksi, mikä on tosin yleisestikkin hyväksytty toimintatapa.

    Pointti on siinä, että ravintoaineissa tapahtuu taikomisen yhteydessä jotain, mikä tekee ne taikaan uskoville jotenkin erikoisiksi. Se, että taikuri ei välttämättä edes omasta mielestään tee taikaa omilla kyvyillään, vaan ikäänkuin toisen oliomuodon lainaamilla voimilla tai valtuuttamana, ei poista sitä että kyseessä on maagiseksi kuviteltu teko, jota kuka tahansa muu kuin pappi ei pysty tekemään. Näin ollen kirkon mukaan pappius tuo mukanaan myös hitusen yliluonnollisia voimia (sic!).

    En tarkoita sitä, että papit tai seurakuntalaiset tietoisesti uskovat pappien yliluonnollisiin voimiin, mutta väittäisinpä, että tiedostamattaan monet niin tekevät. Ainakin kirkon oppien looginen tarkastelu edellyttää papeilta "taikavoimia". Se saattaa ainakin osin johtua siitä, että kirkon oppeja ei ole tehty loogisesti eikä loogisiksi.

    Ps. Mikäs jumalolennoissa nyt on niin kummallista? Niitähän on uskonnot, uskomukset ja tarut tulvillaan. Tuhansia erilaisia ja toinen toistaan erikoisempia. Sinun omasi ovat siellä muiden joukossa.
  19. Muitammehan, että keskustelemme siitä, mitä minun korkeimmanhenkilökohtaiseen liittymiseeni minä itse edellytän. En huikeimmisakaan päiväunissani usko vähääkään siihen, että asia ihan aikuisten oikeasti todella tapahtuisi, niinkuin et varmaan sinäkään.

    Kirkolla on mahtava omaisuus. Sitä voidaan realisoida siltä osin kun toiminnan uudistuessa se tulee tarpeettomaksi tai sen käyttötarkoitusta voidaan muuttaa uutta toimintatapaa vastaavaksi.

    Kirkon melkoinen henkilöstö voidaan tietenkin valjastaa tekemään uuden suuntauksen mukaisia töitä. Lienemme yksimielisiä siitä, että työ tarvitsee tekijänsä ja pelkillä hyvillä aikeilla ei päästä kovin pitkälle.
  20. Olihan siinä selvä kysymyskin. Pitäähän siihen vastata.

    Siis miten uskovaisille kävisi, jos kirkossa ei saarnattaisi jumalisia?

    En tiedä. Se on asia, mikä kirkon valtaapitävien pitää miettiä puntaroidessaan onko minun liittymiseni uhrauksen arvoinen.

    Kyllähän minua aina ihmisten hätä ja ahdistus liikuttaa, mutta koska olen elävä esimerkki siitä kuinka elämä ilman jumaluskoa voi olla hienoa ja antoisaa, luulen että sama on mahdollista myös useimmille muille. Lisäksi uskosta luopuminen ei edellytä välttämättä kriisiterapiaa, ainoastaan mielen avaamista. Kaikkihan pysyy täsmälleen samanlaisena. Mitään todellista muutosta ei tapahdu. Olemattomaan uskomisen lakkaaminen ei muuta asioita sen enempää kuin olemattomaan uskomisen alkaminenkaan.

    Voihan olla, että joillekkin usko on asia, johon takerrutaan ja jolla yritetään paikata elämän vaikeita ja kipeitä asioita. Luonnollisesti silloin pitää kipeät asiat hoitaa kuntoon. Itse asiassa silloin homma hoituu entistä paremmin, kun voidaan keskittyä kipukohtiin itseensä, eikä vain piiloteta oireita uskon antaman pumpulitukon alle.

    Toivottavasti vastasin siihen, mitä halusit kysyä.
    21. 86 / 151
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt