Vapaa kuvaus

" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.

Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.

Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.

Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.

Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)



Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)



Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.



Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.

Aloituksia

115

Kommenttia

12272

  1. Rakas narsistini ;)
  2. Jäi vaivaamaan, kun luin tuon uudelleen: d.i.c.e palataan tähän vielä :

    "Itse veikkaan, että narskut tiedostavat asian silloin tällöin, mutta lähes välittömästi kieltävät sen, PAITSI siinä tapauksessa, että ulkopuoliset tekijät pakottavat narskun "pakenemaan" päänsä sisään...Mikä tarkoittaa pitkään kestänyttä yksinäisyyttä, vankilaa, tai vastaavaa..."

    Minä näin ensin tuon kommenttisi toisessa valossa, mutta nyt tajusin..

    Okei, esimerkki. MrN on rellestänyt jossakin kaupungissa ja joutunut ehkä narautetuksi tai joku pirunomainen tapahtuma ajanut tämän pakoon. Sen seurauksena hänellä ei ole ystäviä, asuinpaikkaa, työtä eikä suhteita; hän on totaalisen yksin ja kurjassa jamassa monin tavóin. Tätä olotilaa kestää hyvän aikaa. Huom! Tämä sama tarina on toistunut jo monta kertaa saman mrN:n elämässä. Hän eristäytyy, ajautuu mm erikoisiin yksinäisiin ääriharrastuksiin, kokeilee rajojaan.

    Mitä tuona aikana -yksinäisyydessä - tapahtuu hänelle? Ajatteleeko hän omaa osuuttaan vai syyttääkö muiden toimia? Kun hän ajan saatossa palaa ihmisten ilmoille, alkaa saada elämästä jalansijaa; tästä naamioherrasta tulee saapasjalkanarsisti potenssin kymmenenen mitä paremmin elämässä menee. Hänen näkemyksensä: kaikki muut ovat vieneet hänen elämänsä. Hän ottaa se takaisin. Tavalla tai toisella. Keinoja kaihtamatta. Hän ei kadu mitään.

    Voisitko pohtia tätä? Tai kaikki siis mukaan ! Mutta tuo teesi, miten se istuu tähän vai eikös sitten istukaan?
  3. Eli jos mrN:llä on Suunnitelma: hän valitsee kohteen; luikertelee elämään, tietää uhrin heikot kohdat, hoitelee hommat siihen kuntoon että uhri koukkuuntuu; uhri muuttuu moraaliltaan, arvoiltaan, ajatuksiltaan; kaikessa hän muuttuu, uhri hylkää kaikki tai lähes kaikki entiseen elämäänsä liittyvät seikat mihin N johdattelee (puolison, lapset, kodin, työn, asuinseudun, ystävät, harrastukset, omaisuuden, siis kaiken).

    Kaiken aikaa uhrin tärkeys korostuu vain siinä miten tärkeäksi nk uhri itsensä tuntee, pikkuhiljaa manipuloiden, muuttaen ja pelaten roolipeliä, jonka takana on Suunnitelma. Lopussahan se kiitos seisoo: mrN:n näytelmän loppuhuipentuma: osoitus joka ei jää epäselväksi; sinä et ole mitään, et merkitse mitään; osoitan sen kaikin tavoin etten koskaan ole sinusta välittänyt millään lailla (viimeiden tikarin isku kun muut sallitut keinot käytetty) jota muuten ei missään vaiheessa ole tehnytkään, täydellinen välittämisen puute.

    Itselläni kaikkein pahin mitä tapahtui tai mitä en voinut hyväksyä; tuo tarkoituksellinen suunnitelmallisuus, mielen peukalointi ja hajonta; hän näki työnsä jäljet. Olihan tämä koulutettu siihen tehtävään.

    d.i.c.e : minun kokemukseni tai ymmärrykseni mukaan tämä on psykopaatti. Kun minä muutaman kuukauden olen lukenut näitä eri ihmisten kokemuksia täältä: aivan hirvittäviä, surullisia ja kaikki itselleen kipeitä; niin vivahde-eroja silti löytyy. Narsistilla siis. Ja nyt näen niin monta eri janalla kulkevaa nassua elämän poluillani, joita en nassuiksi aiemmin tunnistanut. Toiset ovat lähes harmittomia mutta kiusallisia pikkuveijareita(kun pysyttelee etäällä), ääriesimerkki eli NPH on tuo mainitsemani (mielestäni) ja sitten eräs nuoruudessani vaikuttanut. Ja monenlaista sieltä väliltä.
  4. Lynett: "Ajatuskulkuni ei paljoa poikennut siitä kun olin itse kusipää, verrattuna siihen kun olin kusipään kiusattavana. Minä koin molemmissa tilanteissa tulleeni väärinkohdelluksi!"

    Kyllä se niin vaan on. Kun on v*inen olo se johtuu siitä v*usta joka on v*una saatu muualta. Tavalla tai toisella. Kyllä siinä on ollut kiusattuna; mutta selitys hyvä kymmenen kun alkaa itse v*eksi. Eikö?

    "Tästä ei vain jostain syystä saa puhua."

    Hetkinen hetkinen hei; mistä ei saa puhua?
    Ai siitä, millaiseksi kusipääksi itse on ajautunut elämänsä paskareissujen takia? Nyt multa paloi hihat. Minä en ole pahemmin puhunut näistä. Mutta se kaatoämpäri mikä olen ollut; ensin kiltiksi ja nöyräksi opetettu, myöhemmin tottakai minä olen ollut kusipää toisten joukossa omalla tavallani, ainakin osittain elämässäni. Olen aiheuttanut vahinkoa ja kiusaa oikeille todellisille ihmisille. Tälläisestäkö ei saa puhua? Eikös me keskustella täällä nimenomaan ihmisille aiheutetuista vahingoista? Olipa ne kenen tahansa sitten aiheuttamia?

    Eli olenko vain täällä uhrina haukkumassa saapasjalkanarsistia, joka oli tunteettoman psykopaatin asteella, lapsuuttani, nuoruuttani tai muuten vain elämääni? En. Enhän minä ketään haukkumalla kehity. Hyvä on asiita kyllä vatuloida, sen myönnän.

    Minusta on äärimmäisen tärkeää tuoda juuri se oma viemäri päivänvaloon tarkasteltavaksi: itsensä eheytymisen prosessin avain siinä, miten tyhjäksi sen oman sielunsa saa; emme me narsistia täällä paranna vaan itseämme.

    Jos näistä asioista ei saa puhua, vaan väitetään valehtelijaksi; on turha toivoakaan mistään syvemmästä ymmärryksestä. Ja kieltäjät ovat tuomiossaan silloin yhtä vahingoittavia kuin saapasjalat kuunaan. Meiltähän kielletään kokonaan oman pahoinvointimme syiden etsintä.

    Toisen haavojen luokittelu ei puhdista eikä hoida omiamme; saamme siitä vain näkemystä millaisia omat haavamme ovat. Ja tuo toisen haavan katseleminen ei paranne omiamme.