Vapaa kuvaus

" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.

Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.

Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.

Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.

Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)



Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)



Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.



Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.

Aloituksia

115

Kommenttia

12272

  1. Minusta taidokkaasti osoitettu kritiikki on kehittävää. Taidokkaalla tarkoitan sitä, että se on perusteltua ja oikein kohdistettua. Tällä vihjaan tässä yhteydessä palstan kirjoituksia. Taidokkaasti osattu kritiikki osataan käyttää myös hyödyksi - mahdollisesti - pääasiahan sillä on, että kirjoittaja pystyy hahmottamaan erilaisia näkökulmia oletuksiinsa, näkemyksiinsä.

    Kun kritiikkiä annetaan; esim mielipiteeseen, näkemykseen tai kirjoitettuihin sanoihin; täytyy kuulijankin huomioida se tosiasia, että näkemyserot ovat tietenkin subkjektiivisia kokemuksia. Edellyttäen, että ne ovat niitä, eikä mitään julkisia objektiivisia ajatuksia; "koska kun kerran muuta näkevät näin, niin minäpä lammassielu sitten ajattelen samalla tavalla."

    Kritiikki voi olla siten rakentavaa; etä oletko todella tuota mieltä, tai oletko tullut ajatelleeksi... -pohjautuvia. Ja tietenkin annetaan se oma näkemys/käsitys asiasta.

    Mutta en voi sanoa pitäväni, kun kirjoittajaa itseään - henkilönä - aletaan suomimaan. Mitä kukaan toinen palstakirjoittaja voi tietää kirjoittajasta itsestään yhtään mitään; asettua ikäänkuin tunnistamaan ja sitä kautta analysoimaan häntä: "olet sitä ja tätä." Tehdään virheellisiä päätelmiä vain muutaman sanan tähden.

    Kirjoittamisella pystytään loistavasti muokkaamaan (vaikka itsestään) jokin tietty kuva. Annetaan tavallan visuaalinen harha; mä olen tälläinen ja sellainen.

    Niinhän tekin voitte ajatella; tuossa se kettuperhana pörhistelee komeaa punaista häntäänsä itseensä niin pohjattoman tyytyväisenä. Niin minä teenkin. Mutta mielikuva mikä pystytään tekemään on osin kirjoittajan tahallista, osin tahatonta viestintää. Ja kuulijan vastuulla on todella on se, millaisen mielikuvan tuosta kyseisestä henkilöstä halutaan tehdä.

    Tästä tulikin mieleen; lemppasivat mut sieltä sossun penkiltä takarivin viimeiseen jonoon ilman vuoronumerolappua, koska Temppuperhana oli mennyt lärppimään että saan hankkeita pr-päällikkönä.