Vapaa kuvaus

Koettelee, vaan ei hylkää Herra.

En käy yksityiskeskusteluja privassa.

2. Kor. 5

Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiansa, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.

Ef. 1:7

Meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen .

1. Joh. 1:1-3

1 Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta -
2 ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille-
3 minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.

Tämä on meri,
sanoi sammakko mutahaudastaan
ja ui sammakkoaan joustavin potkuin.

Lätäköitä ovat.
visersi pääskynen
pyyhkäistessään järvien yli.

- Erkki Leminen -

On pilvetön aamu,
kun herätä saan
puettuna armonsa
purppuraan.
Edessäni kimmel
Jumalan maailmoiden
kuulen sävelet Hengen
aarioiden.

- Hilja Aaltonen -

❤️ https://areena.yle.fi/1-41270 Pieni pyhiinvaellusmatka

Aloituksia

1

Kommenttia

109

  1. Se, että täällä jotkut uskaltavat puhua vajavaisuudesta, väännetään usein synnin suosimiseksi, jatkuvaksi kompasteluksi ja lankeilemiseksi, rypemiseksi "sikakaukalossa", armon turhentamiseksi ja väärin käyttämiseksi ja ties miksi. Näiden lisäksi kyseenalaistetaan ihmisen uudestisyntymä ja Hänen veriarmostaan osalliseksi tulleita rehellisiä kilvoittelijoita. Sitten on myös heitä, jotka hädässään luulevat, että ihminen ei olisi ymmärtänyt asemaansa Hänessä ja voi voi, vielä lain teoin koittavat saavuttaa sitä, jonka Jeesus Kristus täydellisellä ja kertakaikkisella uhrilla on jo uskovan osaksi ansainnut. Ja sitten tämä joukko, joka minusta on hupaisin, jotka toitottavat, että kielletään Jumalan voima eikä ymmäretä, että rakkaus, rakkaus ja aina vaan rakkaus, ansioton armo, hyvyys ja kakkivoipaisuus meidän osaksemme, jotta Hänen verta vuotasta sydämestään käsin voimme tehdä hyvää toinen toisillemme näin täyttäen Hänen iankaikkisen tahtonsa ja tärkeimmän, rakkauden käskyn.

    Minä sanoisin, että lähemmäs Jeesusta, lähemmä vain, niin loppuu tällainen arpominen kenenkään suhteen. Ihan käsiin tuntuu ja sivuun menee ja ankarasti monissa kohdin, mitä olen tekstejä täällä lukenut. Ei niihin viitsi edes kommentoida useasti mitään.

    Jumalan tahto meihin nähden on meidän pyhityksemme, sanoo Sana. En kirjoita tähän niitä lukuisia kohtia, joista käy ilmi, että emme ole vielä täydelliseksi tulleita vaan pyhitys on koko elämän matkan mittainen prosessi uskovan tiellä kulkiessa Herramme Jeesuksen askelissa.

    ”… Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.” (1. Joh. 3:2).
  2. Urho Muroma kirjoittaa kristityn vaelluksesta esim. tähän tapaan:

    "Mitä vanhemmaksi tulee, sitä selvemmin näkee omat heikkoutensa, puutteensa ja vikansa. Vaikka onkin jo vuosikymmenet kilvoitellut Herran askelissa, täytyy kuitenkin rehellisesti tunnustaa: kovin vähän on Kristus minussa muotoa saanut. Missä on se nöyryys, rakkaus, epäitsekkyys, uhrautuvaisuus ja kaikki muut hyveet, joiden tulisi kaunistaa kristityn elämää? Miten monta kertaa täytyy murheella tunnustaa, että ’vanhalla ihmisellä’ on vielä niin suuri vaikutusvalta meidän elämässämme, vaikka sen olisi pitänyt jo aikoja sitten tulla ristiinnaulituksi ja kuoletetuksi. Yhdellä on yhdet vaikeudet, toisella toiset. Jonkun helmasynnit ovat henkisellä alalla, toisen lihallisella. Kuka on ajatuksissaan ylpeä, itserakas, kateellinen ja anteeksiantamattoman pitkävihainen. Toinen taas elämän mukavuuksia rakastava, lihallisiin intohimoihinsa lankeileva, syömäri ja juomari, joilla tarkoitan ihmisiä, jotka vatsaansa palvovat. Eiköhän vain ole niin, että mitä kauemmin elämän tietä vaellamme, sitä selvemmin alamme nähdä omat heikkoutemme ja puutteemme. Syvenevä synnintunto onkin aivan luonnollinen ilmiö vilpittömän Jumalan lapsen koettaessa kaikin puolin elää Herransa ja Mestarinsa tahdon mukaan.

    Mutta yhä syvenevä synnintunto vaatii vastapainokseen yhä kirkkaampaa näkemystä Kristuksen armoon. Kun oma syntisyys kasvaa yli äyräitten, täytyy Herran kirkkauden nousta taivaaseen asti. Suuri syntinen tarvitsee suuren Vapahtajan. Ja tämä suuri Vapahtaja ilmenee hänen elämässään niin, että hän tietää Jeesuksen läpikohtaisesti tuntevan hänen viimeistä piirtoa myöten ja kuitenkin rakastavan häntä äärettömällä, jumalallisella rakkaudella. Tämän ajatuksen on Paavali Roomalaiskirjeessä pukenut muotoon: ’Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on ylenpalttiseksi tullut’ (Room 5:20). Hyvä kilvoitus, rakas ystäväni, merkitsee sitä, että sinä jättäydyt Jeesuksen Kristuksen käsiin sellaisena syntisairaana kuin olet ja uskot koko sydämestäsi, että hän on vaikuttava sinussa niin tahtomisen kuin tekemisenkin.

    Ja kun sinä et yhtenäkään päivänä selviydy sellaisena voittajana, että sinulla ei olisi asiaa Golgatalle, Jeesuksen ristin juurelle, niin ei sinun kerskauksenasi milloinkaan voi olla oma pyhyytesi ja vaelluksesi, vaan kerskauksenasi on ainoastaan Herra ja Hänen armonsa. Kun opetuslapset saivat kirkastusvuorella nähdä Mestarinsa säteilevän kirkkauden päättyy tämä kertomus sanoihin: ’He eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään’ (Matt 17:8). Jeesuksen yksinään. Tässä hyvä kilvoitus, Jeesus yhä suuremmaksi. Tässä hyvä kilvoitus, Jeesus kaikeksi kaikessa. Jospa mekin saisimme lähtöhetkellämme nähdä ainoastaan Jeesuksen, Hänet, joka kerran kutsui meidät omiksensa, vaikka hyvin tiesi, kuinka heikot ja kelvottomat Hän kutsui, ja joka silloin antoi meille armosta kaikki syntimme anteeksi, puhdisti meidät verellään ja uudestisynnytti Sanansa ja Henkensä voimalla, ja joka siitä pitäen on äärettömällä rakkaudella ja uskollisuudella hoitanut meitä tähän hetkeen saakka, antamalla väsymättä meille uutta armoa uutta kilvoitusta varten. Niin, jospa lähtöhetkellämme näkisimme vain hänet saaden unhottaa kaiken muun. Oi, Herra, suo tämä armo meille vaivaisille syntisille oman nimesi kunniaksi" (Urho Muroma, Herää Valvomaan 46-47/1956)