eainola

eainola profiilikuva
Joulu 2024
Vapaa kuvaus

jesus jesus jesus who cares about a dead battery? jeesus jeesus jeesus ketä kiinnostaa tyhjä akku? (Charles Bukowski: Vanhan likaisen miehen juttuja) Linkit: http://www.imdb.com/, http://www.11syyskuu.org/, http://infinitecat.com/ Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Liittynyt 23v sitten
3 aloitusta · 56 kommenttia
Uusimmat aloituksetSuosituimmat aloituksetUusimmat kommentit
Gil Scott-Heron esitelmöitsee H2O-gatebluesissa, että on kahdenlaista bluesia, "Mulla ei oo rahaa"-blues ja "Mulla ei oo naista"-blues. Nämä voi myös yhdistää, jolloin saadaan "Mulla ei oo rahaa eikä naista"-blues.

Juu, esiintyjä on tässä tapauksessa mies.
Kappale on "Daiga daiga duu", jonka tunnetuimmat esittäjät ovat Korsuorkesteri ja Reino Helismaa.

Ja jos korsussa on pelekkiä ulukomualaisia, niin ne on Duke Ellingtonin orkesteri veivaamassa kappaletta "Diga diga do".
Huomasin vasta äskettäin, että Second Winterin remastered-julkaisussa on bonuslevy, joka on äänitetty Albert Hallissa 1970. Winterin veljekset, Tommy Shannon ja Uncle Turner. Loistavaa soitantoa. Help Me, Tobacco Road, Frankenstein ynnä muuta. Hieno perusblues "Black Cat Bone".

Kuunnellaan sitten vaikka sitä.
Itselleni on kuolematon elämys Winterin levy "Johnny Winter", se missä on esim. Leland, Mississippi Blues ja Be Careful with a Fool. Jälkimmäinen muistutti mielestäni Hendrixin Red Housea. Koko albumi on silkkaa rautaa.

Näin ne myös kulttuuritalolla 60-70-luvun vaihteessa. Edgar W. oli myös mukana. ohjelmistossa oli jo silloin Frankenstein.

Erinomaista on Winterin tuotanto kauttaaltaan. Hän on pitänyt myös yllä Deltan perinnettä. Hän on soittanut Robert Johnsonin kappaleita ja tuottanut Muddy Watersin albumeita.
Four brothersia en muista, mutta Count Basien Cute oli jonkun ohjelman tunnussävel. Se oli sellainen iisi biisi, samaa tyyliä kuin kaleidoskoopin tunnari. Olisiko sekin sitten ollut Basieta? Kahdeksan kärjessä-tunnari oli mielestani Basieta sillä sen perus-Kansas City-tyylillä.

Basiellahan on tyylilajeissa sekä rytinää että iisiä.
Milestones soi muistini mukaan keskellä päivää. Iltapäivisin oli ajankohtaisradion tunnarina Walkin'. Vielä jokin aika sitten oli SVT:n Uppdrag granskningin tunnarina Milesin Mystery. Ei taida olla enää.

Kaleidoskoopissa oli St. Louis Blues, en muista esittäjää. Kahdeksan kärjessä-ohjelman tunnari taisi olla Count Basieta, en muista kappaletta. Levyraadissa oli Clifford Brownin Blues Walk.
Tää onkin vaikea. Dionne Warwick tuli kuuluisaksi 1960-luvulla Burt Bacharachin kappaleiden esittäjänä. Nimi siis kirjoitetaan Dionne Warwick.
Se oli ajankohtaisohjelma Uudenmaan päiväkatsaus.

Tämä oli hieno tunnari, sillä Milestones toi ainakin meikäläisen mieleen Uusmaalaisten laulun "Missä maat on mainiommat, vetreämmät veet".
Sepä se.

Miles Davis kuuli B:tä 16-vuotiaana, ja se oli parasta mitä hän oli kokenut housut jalassa.
Tarkoitatko Teollisuus Monkia. Hän oli kauttaaltaan iso. Suomen-konsertissa 60-luvulla löytyi kuitenkin karvalakki päähän.

eiku mikä toi on???

http://howardm.net/tsmonk/time1.php
Wolde Valdemar Punnala: Naulaan ja naputan
Siinä vuodenajat vaihtelivat, mutta sävel ei.

"On kesä taas, voin odottaa..."
"on syksy taas, voin odottaa..."

Ja laulun nimi on muistaakseni "Voin odottaa".
Se on Luxemburgin euroviisu "L'amour est bleu" vuodelta 1967. Esittäjä Vicky Leandros.

Hyvän instrumentaalin "Love is blue" esittää Jeff Beck.
Kannattaa aloittaa Paul Oliverin kirjasta Bluesin tarina ja kuunnella samalla tupla-CD:tä Story of the blues. Näitä on kirjastoissakin.
Olen lukenut joskus pitkähkön jutun aiheesta Rolling Stones-levyt Englannissa ja Amerikassa. Siinä sanottiin, ettäyleensä Amerikkalaisella rollarivinyylillä on parempi saundi. Omakohtaista kokemusta ei ole. Olen joskus kuullut amerikkalaisia Beatleslevyjä, ja ne olivat minusta huonompia kuin englantilaiset. Siksi oli yllättävää nähdä väite, että amerikassa rollarilevyt ovat parempia. Et ole ainakaan ainoa, joka on tällaisen huomannut.

Etsin googlellakin, mutta en löytänyt.
Olin paikalla Zeppelin-konsertissa. Siitä ei ole mitään pyhäinjäännöksiä, pelkkiä muistikuvia. Kai se meni ihan niinkuin tuossa lehtijutussa sanotaan. Istuin ryhdikkäästi kappaleen ajan ja taputin käsiä yhteen kappaleen lopussa. silloin oli ilmestyneet ykkös- ja kakkosälpeet. Kun tuli tuttu kappale, olin innoissani. Innostuneisuuttani en tietenkään näyttänyt ulospäin. Toivoin, että rumpusoolo olisi lyhyt. Se oli pitkä. Page soitti jossain välissä kitaraa viulunrokalla. Viulunrokat taisi olla sille kertakäyttöisiä.

M. A. Numminen istui jossain porrastasanteella. Pääsi siis sisään ilman lippua (20mk40p). sillä oli omat eväät. ellei muistini petä.
Kisoihin olisi ehdottomasti pitänyt lähettää maailmanluokan musiikkia, kuten Viki Klimenko ja Kärjen ja Helismaan aurinko laskee länteen

... jaa, on ollut jo ...
Robert Wyattin bändi Soft Machine soitti 70-luvulla semmoista pehmeänoloista musiikkia. Ei se kai varsinaisesti jazzia ollut, muttei oikein rockiakaan. Joskus niillä oli oikea oboekin siellä seassa.
Jimin blues-esityksiä on koottu levylle nimeltä "Blues". siinä on esim. aivan loistava akustinen 12-kielisellä soitettu Hear My Train A Comin'.
> Tunnetuimpia nimiä Charlie Parker, John Coltrane ja Dizzy Gillepie.

Bebop tuli 1940-luvun puolivälissä. Tarinan mukaan Parker alkoi soittaa Cherokeeta jotenkin erikoisesti ja siitä tuli Ko-Ko. John Coltranen aika koitti myöhemmin.

Bebopin vallankumouksellisuutta korosti 1940-luvun muusikkojen liiton lakko. Lakon aikaan ei juuri levytetty, joten lakon jälkeen bebop tuli kuin kirkkaalta taivaalta.

Älyllisesti bebop on erittäin vaativaa. Minullakin on vaikeuksia tajuta, että Ko-Ko on Cherokee ...
1 / 3
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt