Vapaa kuvaus

Pitkä ja monipolvinen elämä on jo takanani. Monessa olen mukana ollut, paljon nähnyt, paljon kokenut ja jotain vielä muistankin. Maailma on muuttunut paljon elinaikanani, niin myös elinympäristöni ja yhteisöni, jotka ovat vaihtuneetkin moneen kertaan. Muuttunut olen varmaan itsekin, kun muokkaajia on ollut paljon.

Tapsa Rautavaara lauleli ”en päivääkään vaihtaisi pois”. En yhdy tuohon varauksetta, mutta yhdyn kyllä laulun säepariin ”jotain jos toimissain väärin mä tein, suon senkin itsellein”. Elämää se kaikki on ollut. Kun elämä vielä jatkuu, yhä se elämältä maistuu, antejaan antaa ja varsin moniaalle edelleen kuljettaa. Myös maailmanmeno ja elämän ilmiöt yhä kiinnostavat niin, että otan niihin kantaa myös näillä palstoilla.

Tämän korkean iän saavuttaneen on kuitenkin ylöspäin katseensa kohdistaen joskus syytä huokaista näinkin:

Ah, painuva päivä, ma aamusta aloin,
jo lapsena leimusin, nuorena paloin,
mut tahtoni vielä ei tuhkaksi tulla,
jos vielä on valkeutta sulla!

(Eino Leino)

Ja onhan myös näin:

Niin kauan, kun on veri suonissas,
luut, jänteet lujina ja ominas,
niin kauan älä pyri kohtalon
majasta ahtaasta pois jalallas!

(Omar Khaijam)

Aloituksia

439

Kommenttia

6612

  1. Vaasan+lääniin+Pihtipudas+kuului+ennen+kuin+v.+1960+perustettiin+Keski-Suomen+lääni,+ja+sai+kuntia+niin+idästä+kuin+lännestä+ja+vähän+etelästäkin,+eli+Hämeen+läänistä.+Toki+minä+tunnen+noiden+historiallisten+maakuntien+muodostumisen.+Joten+esittäessäsi+minulle+tuollaista+uutisena,+luulet+olevasi+viisaampi+kuin+olet.+Ei+mikään+uutinen+sekään.No,+voit+näyttää+lisää+viisauttasi,+kun+kerrot,+mistä+Keski-Pohjanmaa+asutuksensa+pääosan+sai+ja+mistä+kielellisistäkin+seikoista+se+on+päätelty!Tämä+palsta+ja+varsinkin+minä+olen+näköjään+ollut+sinulle+mielenkiintoisempi+kuin+tuo+tv+1:ltä+tullut+eduskuntakeskustelu.+Minä+sen+sijaan+katsoin+sitä+tiiviisti.+En+siellä+kuultuun+yksityiskohtaisesti+puutu.+Totean+vain,+että+en+toivonut+tämän+hallituksen+hajoamista,+sen+olen+tuonut+esille+omilla+avauksillanikin.+Mutta+enää+en+olisi+yhtä+varma+mielipiteessäni.+On+nimittäin+alkanut+paljastua+sellaista,+joka+saattaa+näyttää+kulisseissa+olleen+varsin+arvotonta+touhua.+Saapa+nähdä,+pysyykö+tuo+”Sininen+tulevaisuus”+hallituskauden+loppuun+nykyhallituksen+takana.+Varmasti+pysyvät+ne+viisi+ministeriä,+kai+myös+Simon+Elo+ja+joku+muu,+mutta+luulenpa,+että+sieltä+vielä+tapahtuu+loikkauksia+takaisin+persuihin.+Niitä+ei+kovinkaan+paljon+tarvitse+tapahtua,+kun+hallitus+ei+sitten+enää+olekaan+enemmistöhallitus.+Mitä+sitten+tapahtuu?+Hallituksen+ero+ja+hallitusneuvottelut+ruotsalaisten+ja+kristillisten+kanssa?+Tai+ennenaikaiset+eduskuntavaalit?+Jää+nähtäväksi.
  2. Vielä+kerran+täytyy+ihmetellä,+miksi+ihmeessä+se+minun+ammoinen+sotilasurani+on+noille+eräille+niin+tärkeää,+että+se+heitä+jatkuvasti+kalvaa+täällä+näyttämällään+tavalla?+Ei+siihen+muuta+selitystä+voi+olla+kuin+se,+että+itsellä+on+mennyt+silläkin+alueella+-+kuten+elämässään+muutenkin+kovin+kehnosti.+Mutta+enhän+minä+ole+syyllinen+siihen.+Omasta+kyvyttömyydestä+se+on+johtunut,+jos+yleni+sotaväessä+vain+saunamajuriksi.+Samoin,+jos+kolmekymmentä+vuotta+kentällä+räpellettyään+sinne+jäikin,+samoihin+tehtäviin,+jossa+aloittikin.+Noinhan+tapahtui+tuolle+”johtajalle”,+joka+sentään+yliluutnantiksi+yleni.Suuri+päänvaiva+näkyy+olevan+heille+sekin,+että+olin+v.+1972+kuntavaaliehdokkaana,+demarien+listoilla+sitoutumattomana,+ja+sain+reilusti+yli+200+ääntä.+Se+varmaan+on+heidän+tarkistettavissaan+joissain+arkistoissa,+itselläni+ei+siitä+todistetta+ole.+No,+eivät+korkeat+esimieheni+nähneet+sitä+haitaksi+minulle,+kun+seuraavan+vuoden+alussa+sain+nimityksen+sotilasmestariksi+ja+1,5+vuotta+myöhemmin+luutnantiksi,+sitä+vuoden+kuluttua+yliluutnantiksi+ja+2,5+vuotta+myöhemmin+kapteeniksi.Mutta+nuokin+ovat+jo+hyvin+kaukaisia+aikoja.+Elämässäni+on+tapahtunut+sen+jälkeen+kovin+paljon+muuta+ja+itselleni+merkittävämpääkin.+Ja+tapahtuu+edelleen,+kuten+he+tietävät+mm.+täällä+esittelemistäni+kuvallisista+matkakertomuksistani.+Niihin+eivät+kai+puutu+siksi,+kun+itse+viettävät+kaiken+aikansa+vain+kepupalstalla.Avauksella+”Löytyykö+Touko+Aallon+linjapuheesta+jotakin...”+pystyyn_kuolleelle+vastatessani+muistelin,+millaisia+maakuntia+meillä+oli+aikoinaan.+Eräs+kehotti+minua+olemaan+vanhoja+muistelematta+ja+pysymään+nykyisyydessä.+Hänelle+vastasin+niin,+että+se+sopii+tähänkin+noille+eräille+tarkoitettuna:>>Korkeasta+iästäni+ja+kieltämättä+sen+mukanaan+tuomasta+muistin+heikkenemisestä+huolimatta+koetan+kyllä+elää+ihan+nykyajassa+ja+mielestäni+siinä+melko+hyvin+onnistunkin.+Tuo+huomautuksesi+olisi+paremmin+paikallaan+noille+eräille,+joiden+käsityksen+mukaan+olen+yhä+kapiainen,+jollainen+olin+vain+vajaan+kolmasosan+tähänastisesta+elämästäni+ja+sen+ajan+päättymisestä+on+kohta+jo+40+vuotta<<Jokohan+vihdoin+nuo+eräät+oppisivat+paremmin+elämään+tätä+päivää+tällä+palstallakin+ja+huomaamaan,+että+ehkä+kepu+ja+sen+politiikka+ja+politiikka+yleensäkin+-+varsinkin+nyt,+kun+niin+mielenkiintoisia+aikoja+elämme+-+olisi+sittenkin+jopa+mielenkiintoisempaa+ja+maan+mitassa+ehkä+hivenen+tärkeämpääkin+kuin+minä+ja+menneisyyteni;))
  3. Palstan+”majuri”+se+taas+tänä+aamunakin+näkyy+ottaneen+esille+tuon+tilaisuuden+Lappeenrannassa,+jossa+minut+istutettiin+kutsuvieraspöytään+Päällystöopiston+entisen+johtajan,+everstin+viereen,+jonka+nimikään+ei+nyt+muistu+mieleeni.+En+tehnyt+hänenkään+kanssansa+sinunkauppoja,+mutta+kun+eversti+alkoi+sinutella+minua,+tietenkin+myös+minä+sinuttelin+häntä.Laitanpa+vielä+kerran+”majurille”+saman,+jonka+laitoin+edellisellä+avauksellani:Tuo+”majurin”+käsitys+sotaväen+henkilökunnan+välisistä+hierarkioista+on+yksi+varma+todiste+siitä,+että+hän+ei+ole+voinut+olla+minkään+sortin+kapiainen,+ei+edes+kanta-aliupseeri.+Käsityksensä+on+syntynyt+siitä,+että+tietenkin+me+varusmiesten+rivin+edessä+”herroittelimme”+toisiamme,+mutta+niin+emme+tehneet+omassa+keskuudessamme.+Kun+jäin+suoraan+varusmiehestä+kersantiksi,+heti+ensimmäisenä+päivänä+komppaniamme+päällikkö+kapteeni+Mäenpää+teki+kanssani+sinunkaupat.+Ollessani+ylivääpelinä+Topografikunnan+esikuntavääpeli+laitoksemme+johtajaksi+tuli+eversti+Risto+Erjola.+Ensimmäisenä+työpäivänään+hän+kävi+myös+minun+toimistossani,+ja+tietenkin+puhuttelin+häntä+Herra+Everstiksi.+Hän+ojensi+kätensä+ja+sanoi+”Rippe+vaan,+on+helpompi+haukkua,+kun+ollaan+sinut”.+Sinut+Rippe+kai+oli+koko+yli+60-henkisen+henkilökunnan+kanssa.+Varmaan+myös+niiden+”toimiston+tyttöjen”+kanssa,+jollaiset+”majurin”+kertoman+mukaan+hänen+kirjalliset+tuotoksensa+puhtaaksikirjoittivat.+On+niillä+tytöillä+mahtanut+olla+hauskaa!+No,+onneksi+tuokin+on+vain+”majurimme”+mielikuvitusta+kuten+hänen+sotilasuransakin.Vielä+toinen+esimerkki:+Kun+minusta+luutnanttina+tuli+Esikuntakoulun+opettaja,+koulun+johtajan+vinkistä+menin+pääesikuntaan+esittäytymään+Pääesikunnan+komento-osaston+johtajalle,+silloiselle+everstille+myöhemmälle+kenraalimajuri+Erkki+Laatikaiselle.+Esikuntakoulu+oli+Pääesikunnan+komento-osaston+alainen.+Räväkästi+ilmoituttuani+Laatikainen+työnsi+jalallaan+tuolia+eteeni+ja+sanoi+”istu+perseellesi”+ja+mukava+juttutuokio+meillä+oli.Tuollaisia+käsityksiä+sotaväen+henkilökunnan+välisistä+kanssakäymisistä+voi+siis+olla+vain+sellaisella,+joka+ei+ole+koskaan+ollut+missään+lähemmissä+tekemisissä+upseerien+tai+ylipäätään+sotaväenkään+kanssa+muuten+kuin+varusmiehenä,+sielläkin+vain+miehistöön+kuuluvana.+”Majurimme”+on+sellainen,+ja+siksi+hänen+heikko+päänsä+on+saanut+sellaisen+trauman+kapteeniudestani,+jollaisen+aktiiviaika+kohdallani+päättyi+jo+lähes+40+vuotta+sitten.Jokohan+tämäkin+asia+vihdoin+tuli+niin+selväksi+”majurille”+ja+muillekin,+ettei+heidän+tarvitsisi+enää+kertoa+sen+pipiä+päätään+vaivaavan.
  4. Tässä+jo+iltatoimet+hoidettuani+hieman+surffailin+tällä+palstalla,+eikä+sieltä+löytynyt+mitään+kiinnostavaa.+Mutta+sitten+silmiini+osui+tuo+sanomasi,+ja+vanhan+palstatuttavuutemme+vuoksi+siihen+nyt+tartun.+Kysyn:+mistä+ihmeestä+niitä+maakuntia+sikiää?++Aina+minulla+oli+kymppi+maantiedosta+kansakoulussa,+vaikka+en+tiennyt,+että+meillä+olisi+esim.+sellaisia+maakuntia+kuin+Pirkanmaa,+Päijät-Häme,+Keski-Pohjanmaa+tai+Kainuukaan.+Sellaisia+maakuntia+ei+silloin+ollut.Aikanaan+Suomessa+oli+vain+yhdeksän+maakuntaa,+Ahvenanmaa,+Häme,+Karjala,+Lappi,+Pohjanmaa,+Satakunta,+Savo,+Uusimaa+ja+Varsinais-Suomi.+Ymmärrän+ja+hyväksyn+kyllä+sen,+että+on+olemassa+ihan+asiallisia+perusteita+noille+nykymaakunnillekin,+joita+näkyy+olevan+itse+asiassa+yhdeksäntoista.+Hieman+kyllä+huvitta,+kun+niiden+joukossa+on+tuollaisiakin,+joissa+väkeä+on+yhteensä+vain+pikkukaupungin+verran,+kuten+Kainuussa+74+000+ja+Keski-Pohjanmaalla+vielä+vähemmän,+69+000.https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_maakunnatTuon+johdosta+on+loogista+ajatella,+että+noita+”maakuntia”+yli+20+kertaa+suuremman+väestön+omaava+Uusimaa,+yli+1+600+000+asukasta,+olisi+aiheellista+jakaa+useiksi+maakunniksi.+Mutta+kepuhan+ei+hyväksy+edes+sitä,+että+yli+miljoonan+asukkaan+pääkaupunkiseutu+olisi+oma+maakuntansa.+Kepun+asenne+johtuu+kai+siitä,+kun+se+saa+tältä+pääkaupunkiseudulta+vain+muutaman+prosentin+kannatuksen.++Maan+ja+suomalaisten+etua+ajatellen+sellainen+asenne+on+vahingollinen+ja+tuomittava.
  5. En+ole+tehnyt+”sinunkauppoja”+eversti+Yrjö+Hautalan+kanssa,+kun+en+ole+häntä+koskaan+tavannutkaan.+Tuo+1902+syntynyt+ye-eversti+erosi+palveluksesta+jo+v.+1946,+ja+on+kuollut+jo+1978.+Sotilasuransa+jälkeen+hän+teki+mittavan+siviilityöuran+liike-elämässä+ja+oli+mukana+myös+politikassa,+mm.+Oulun+kaupunginvaltuustossa,+ansioitui+mm.+SVUL:n+P-Savon+piirin+pj:na,+Oulun+Suomalaisen+Klubin+johtajana,+Mannerheimin+Kadettisäätiön+johtajana+ja+monessa+muussa+useita+kunniajäsenyyksiä+saaden.+Harvinaisen+pitkä+”rimpsu”+niistä+on+Kadettiupseerimatrikkelissa.Tuo+pastan+”majuri”+se+aina+ottaa+esille+tuon+tilaisuuden+Lappeenrannassa,+jossa+minut+istutettiin+kutsuvieraspöytään+Päällystöopiston+entisen+johtajan,+everstin+viereen,+jonka+nimikään+ei+nyt+muistu+mieleeni.+En+tehnyt+hänenkään+kanssansa+sinunkauppoja,+mutta+kun+eversti+alkoi+sinutella+minua,+tietenkin+myös+minä+sinuttelin+häntä.Tuo+”majurin”+käsitys+sotaväen+henkilökunnan+välisistä+hierarkioista+on+yksi+varma+todiste+siitä,+että+hän+eii+ole+voinut+olla+minkään+sortin+kapiainen,+ei+edes+kanta-aliupseeri.+Käsityksensä+on+syntynyt+siitä,+että+tietenkin+me+varusmiesten+rivin+edessä+”herroittelimme”+toisiamme,+mutta+niin+emme+tehneet+omassa+keskuudessamme.+Kun+jäin+suoraan+varusmiehestä+kersantiksi,+heti+ensimmäisenä+päivänä+komppaniamme+päällikkö+kapteeni+Mäenpää+teki+kanssani+sinunkaupat.+Ollessani+ylivääpelinä+Topografikunnan+esikuntavääpeli+laitoksemme+johtajaksi+tuli+eversti+Risto+Erjola.+Ensimmäisenä+työpäivänään+hän+kävi+myös+minun+toimistossani,+ja+tietenkin+puhuttelin+häntä+Herra+Everstiksi.+Hän+ojensi+kätensä+ja+sanoi+”Rippe+vaan,+on+helpompi+haukkua,+kun+ollaan+sinut”.+Sinut+Rippe+kai+oli+koko+yli+60-henkisen+henkilökunnan+kanssa,+myös+niiden+”toimiston+tyttöjen”+kanssa,+jollaisilla+”majurimme”+on+kertonut+kirjoituttaneen+tuotoksensa;))Vielä+toinen+esimerkki:+Kun+minusta+luutnanttina+tule+Esikuntakoulun+opettaja,+koulun+johtajan+vinkistä+menin+pääesikuntaan+esittäytymään+Pääesikunnan+komento-osaston+johtajalle,+silloiselle+everstille+myöhemmälle+kenraalimajuri+Erkki+Laatikaiselle.+Räväkästi+ilmoituttuani+Laatikainen+työnsi+jalallaan+tuolia+eteeni+ja+sanoi+”istu+perseellesi”+ja+mukava+juttutuokio+meillä+oli.Tuollaisia+käsityksiä+voi+siis+olla+vain+sellaisella,+joka+ei+ole+koskaan+ollut+missään+lähemmissä+tekemisissä+upseerien+tai+ylipäätään+sotaväenkään+kanssa+muuten+kuin+varusmiehenä,+sielläkin+vain+miehistöön+kuuluvana.+”Majurimme”+on+sellainen,+ja+siksi+hänen+heikko+päänsä+on+saanut+sellaisen+trauman+kapteeniudestani,+jollaisen+aktiiviaika+kohdallani+päättyi+jo+lähes+40+vuotta+sitten.Jokohan+tämäkin+asia+tuli+niin+selväksi+”majurille”+ja+muillekin,+ettei+heidän+tarvitsisi+enää+kertoa+sen+pipiä+päätään+vaivaavan.
  6. Heitänpä+sittenkin+tähän+vielä+avauksen+asiaa+koskevan+pätkän+viestistäni,+jonka+äsken+laitoin+tuolle+avaukselle,+jossa+aiheena+oli+eläkkeeni:>>On+nostettu+esille+tuokin,+jonka+joitakin+aikoja+sitten+vääriä+käsityksiään+oikaistakseni+kerroin+työstäni+Valiolla.+Totta+siinä+puhuin,+ehdottomasti+totta,+en+edes+yläkanttiin.+Yritysmaailmasta+edes+jotakin+tietävien+pitäisi+ymmärtää,+millainen+toimi-+ja+vastuualue+suurfirman+keskushallinnossa+toimivalla+isännöitsijällä+on.En+ole+sanonut,+että+eläkkeeni+isännöitsijän+tehtävästä+olisi+isompi+kuin+everstiluutnantin+eläke.+Palkkani+oli+loppuvaiheissa+kai+ainakin+lähes+sama+kuin+oli+everstiluutnantilla,+mutta+minullahan+on+tuosta+tehtävästä+vain+puoli+eläkettä.+Sotilaseläkkeeni+kanssa+eläkkeeni+luultavasti+nousevat+everstiluutnantin+eläkettä+suuremmaksi,+mutta+onhan+everstiluutnantillakin+voinut+olla+vielä+siviilityöuraa,+josta+saa+eläkettä.On+tuotu+esiin+myös+palstamme+”majurin”+yli+kuuden+tonnin+eläke.+Voi+hänellä+olla+sellainen,+jos+on+hurjasti+hyväpalkkaisia+töitä+tehnyt,+paljon+tienannut+ja+lisäksi+maksanut+maksimimäärin+jotakin+eläkevakuutusta.+Mutta+majurin+virasta+hänellä+ei+ole+eläkettä+euroakaan,+se+on+varmaa.+Jos+hän+on+ollut+sotilaana+majuri,+minä+olen+siinä+tapauksessa+ollut+kenraali+-+ei,+kyllä+minun+on+täytynyt+silloin+marsalkka+olla.+Kun+te+taas+tietenkin+sanomisiani+talletatte+ja+tänne+tuotte,+tuokaa+tämä+kokonaisena+eikä+osana,+kuten+yleensä+teette,+eli+sanokaa+minun+sanoneen,+että+jos+hän+on+ollut+majuri,+minun+on+täytynyt+olla+marsalkka.+Luulenpa,+että+jokainen+täysipäinen+täälläkin+yhtyy+näkemykseeni.+<<Nyt+lähden+sille+pikkureissulle,+josta+mainitsen+viestissäni,+josta+nyt+pätkän+lainasin.
  7. Sanon+tälle+avaukselle+päivällä+heittämäni+viestin+lopuksi:+>>Joo,+ihan+kivalta+tuntuu,+kun+olen+taas+omalla+paikallani+tällä+palstalla.+Muutaman+päivän+etusijalle+nousivat+nuo+perussuomalaisten+ja+hallituksen+tapahtumat,+ihan+turhanpäiväisiä+ne+minun+rinnallani;))<<Ei+se+sittenkään+tunnu+kovin+kivalta,+kun+alkaa+ajatella,+millaisia+täytyy+olla+noiden,+joilta+sellaista+huomiota+saan.+Ajatelkaapa+-+millainen+onkaan+ihminen,+jonka+ainoaksi+kiinnostuksen+kohteeksi,+jopa+ainoaksi+elämänsisällöksi+näin+etäältäkin+on+tullut+tällainen+tavallinen+vanha+mies,+kahden+viikon+kuluttua+82+vuotta+täyttävä+eläkeläisvaari!+Ajatelkaapa,+ihan+todella+-+millaisina+he+noin+esittäytyvät?+Kyllä+heidän+täytyy+olla+itsensä+kovin+mitättömiksi+kokevia+yksinäisiä+piruparkoja,+joita+pitäisi+kai+minunkin+sääliä,+vaikkeivät+he+sääliäni+ansaitsisikaan.Ei+heille+ole+riittänyt+vain+tämä+avaus,+vaan+useita+muitakin+avauksia+minusta+heidän+on+tarvinnut+tehdä.+Ja+nostaa+etusivulle+vanhoja+avauksiani,+joita+he+ovat+tallettaneet.+Niille+en+mene,+vaan+sanon+sanottavani+niistä+tässä:On+nostettu+esille+tuokin,+jonka+joitakin+aikoja+sitten+vääriä+käsityksiään+oikaistakseni+kerroin+työstäni+Valiolla.+Totta+siinä+puhuin,+ehdottomasti+totta,+en+edes+yläkanttiin.+Yritysmaailmasta+edes+jotakin+tietävien+pitäisi+ymmärtää,+millainen+toimi-+ja+vastuualue+suurfirman+keskushallinnossa+toimivalla+isännöitsijällä+on.En+ole+sanonut,+että+eläkkeeni+isännöitsijän+tehtävästä+olisi+isompi+kuin+everstiluutnantin+eläke.+Palkkani+oli+loppuvaiheissa+kai+ainakin+lähes+sama+kuin+oli+everstiluutnantilla,+mutta+minullahan+on+tuosta+tehtävästä+vain+puoli+eläkettä.+Sotilaseläkkeeni+kanssa+eläkkeeni+luultavasti+nousevat+everstiluutnantin+eläkettä+suuremmaksi,+mutta+onhan+everstiluutnantillakin+voinut+olla+vielä+siviilityöuraa,+josta+saa+eläkettä.On+tuotu+esiin+myös+palstamme+”majurin”+yli+kuuden+tonnin+eläke.+Voi+hänellä+olla+sellainen,+jos+on+hurjasti+hyväpalkkaisia+töitä+tehnyt,+paljon+tienannut+ja+lisäksi+maksanut+maksimimäärin+jotakin+eläkevakuutusta.+Mutta+majurin+virasta+hänellä+ei+ole+eläkettä+euroakaan,+se+on+varmaa.+Jos+hän+on+ollut+sotilaana+majuri,+minä+olen+siinä+tapauksessa+ollut+kenraali+-+ei,+kyllä+minun+on+täytynyt+silloin+marsalkka+olla.+Kun+te+taas+tietenkin+sanomisiani+talletatte+ja+tänne+tuotte,+tuokaa+tämä+kokonaisena+eikä+osana,+kuten+yleensä+teette,+eli+sanokaa+minun+sanoneen,+että+jos+hän+on+ollut+majuri,+minun+on+täytynyt+olla+marsalkka.+Luulenpa,+että+jokainen+täysipäinen+täälläkin+yhtyy+näkemykseeni.+Tätä+enempää+minulta+ei+nyt+tipu+tästä+eikä+muustakaan+aiheesta,+sillä+lähden+kohta+pienelle+visiitille+Vantaalle,+tuohon+varsin+lähelle,+Kartanonkoskelle.+Kohteena+on+oikein+mukava+pariskunta,+joka+Sri+Lankan+matkalla+pari+kuukautta+sitten+asui+bungalowini+viereisessä+bungalowissa.+Menen+vihdoin+palauttamaan+rouvalta+Sri+Lankassa+lainaamani+kirjan+American+Sniper.+Kukkakaupan+kautta+täytyy+mennä,+mutta+mahdollisesta+drinkkitarjoilusta+joudun+kieltäytymään,+kun+omalla+autollani+matkan+teen.
  8. Oho!+Olen+kyllä+tottunut+siihen,+että+olen+täällä+eräille+suurimman+ja+samalla+ainoan+todellisen+mielenkiinnon+kohde,+mutta+nyt+siis+eläkkeenikin+on+jonkun+päänvaiva!+Myönnän+auliisti,+että+minun+eläkkeeni+ei+ole+edes+kymmenettä+osaa+tuosta+eläkkeestä,+jos+se+on+hänellä+80+000+euroa+kuukaudessa.+RUK:n+kurssitoverini+Matti+K+näkyy+olevan+kyseessä,+tarkistin+sen+googlettamalla,+vaikka+tuosta+linkistä+se+ei+käy+ilmi.Onhan+meillä+ollut+hieman,+ihan+vähän+toisenlainen+urakin.+Tuo+dipl.+ins.+ja+ekonomi,+vuorineuvos+Matti+K+oli+urallaan+mm.+tällaisissa+tehtävissä:2000–2001+Pohjola-Yhtymä+Vakuutus+Oyj:n+toimitusjohtaja,+eläkkeelle+20011992–1999+Valio+Oy:n+toimitusjohtaja1985–1991+Orion-yhtymä+Oy:n+toimitusjohtaja+ja+Orion-konsernin+pääjohtaja+1979–1984+Instrumentarium+Oy:n+toimitusjohtajaMinä+sotaväessä+niinä+neljänä+viimeisenä+vuonna,+joiden+perusteella+eläke+silloin+määräytyi,+vain+toimiupseeri+1.lk+(ylil)+ja+toimiupseeri+erik.+lk.+(kapt)+tehtävissä,+joissa+tosin+palkkani+oli+hieman+korkeampi+kuin+kadettiupseeri-yliluutnantilla+ja+-kapteenilla.++Sitten+olin+isännöitsijänä+18+vuotta,+viimeiset+kuusi+vuotta+tuon+Matti+K:n+alaisuudessa,+ja+tuolta+siviilityöuraltani+saan+vain+puoli+eläkettä.+Mutta+kyllä+minä+ihan+mukavasti+sillä+pärjäilen,+vaikkei+se+ole+edes+ihan+yhtä+suuri+kuin+”majurin”+6000+euroa+kuukaudessa.+Paljon+on+”majurimme+saanut+eläkkeeseensä+hyvän+miehen+lisää,+kun+eläke+on+korkeampi+kuin+majurin+palkka;))Tuo+eräs+valopää+sanoo+Mielipidepankkia+yksinkertaisuuden+ilmentymäksi.+Myönnellään,+sellaisia+ne+juristit+ovat,+sillä+mpp+on+todellakin+juristi,+sen+tiedän.+Ei+niissä+hommissa+voi+tulla+sellaisiksi+älyköiksi+kuin+tuo+sanoja,+jolla+varmaan+on+pitempi+opintoputkikin+-+tupalaili+peruskoulunsa+useita+luokkia+-+ja+sen+jälkeen+on++pankollaan+miettinyt+syntyjä+syviä+ja+totuus+kaikista+asioista+on+hänelle+selvinnyt.+Bodhipuun+alla+mietiskellessään+se+Buddhakin+valaistui.Yhdessä+asiassa+tuo+valopää+kuitenkin+erehtyy:+Minä+en+ole+koskaan+kirjoittanut+tuota,+jonka+nimeää+minun+kirjoittamakseni.+Tärkeänä+hän+on+sitä+pitänyt,+kun+on+13+vuotta+tallettanut,+mutta+tuosta+kyllä+saa+kunnian+joku+muu+kuin+minä.Joo,+ihan+kivalta+tuntuu,+kun+olen+taas+omalla+paikallani+tällä+palstalla.+Muutaman+päivän+etusijalle+nousivat+nuo+perussuomalaisten+ja+hallituksen+tapahtumat,+ihan+turhanpäiväisiä+ne+minun+rinnallani;))
  9. Huomaan,+että+avaukseni+on+ymmärretty+kahdella+tavalla.+Viittaan+nimimerkiltä+”sarkasmiavainen”+ja+OikeistoSosDemilta+tulleisiin+vastineisiin.+Jaa,+onhan+tuo+palstan+”majuri”+ilmeisesti+ymmärtänyt+sen+kolmannellakin+tavalla,+joskaan+hänen+vastineestaan+ei+käy+oikein+ilmi,+miten+hän+sen+on+ymmärtänyt.+Ai,+että+mistä+muka+tiedän,+että+hän+on+se+”majuri”,+kun+nikki+on+nyt+muu?+Yksin+sana+”kokomaa”+sen+todistaa;))Tarkoitinpa+mitä+tarkoitin,+mutta+lisään+nyt+vielä,+että+kun+keskusta+ja+kokoomus+niin+auliisti+heti+hyväksyivät+tuekseen+nuo+persuista+loikanneet,+kyseessä+ei+tietenkään+ollut+heillä+mitään+omakohtaisia+etuja,+kuten+esim.+varmuus+puolueensa+aseman+ja+ministeripaikkojensa+säilyttämisestä,+vaan+kyseessä+tietenkin+oli+vain+Isänmaan+etu.+Se+olisi+vaarantunut+jo+ruåtsalaisten+ja+kristillisten+hallitukseen+tulolla,+puhumattakaan+uusista+vaaleista.Tässäkin+sanomani+joku+voi+ymmärtää+toisin+kuin+joku+toinen.+Jaa,+kyllä+se+kai+voidaan+ymmärtää+kolmannellakin+tavalla,+kun+täällä+ainakin+eräillä+on+niin+kovin+laaja+ymmärrys;))Niin+tai+näin,+mutta+minä+en+jatka+tässäkään+enempää.+Näiden+asioiden+tiimoilta+olen+heittänyt+viestini+loppuun+sloganin+”mielenkiintoisia+aikoja+eletään”.+Onhan+tuo+slogan+edelleen+paikallaan,+mutta+se+voisi+olla+myös+toinen,+joita+mahdollisina+olen+väläytellyt+avauksessani.+Jääköön+nyt+slogan+kuitenkin+laittamatta+ja+tyydyn+sanomaan+”turkkulaisittain”+-+vaikken+turkulainen+olekaan:+Ans+kattoon+ny!+Öitä!