Vapaa kuvaus

Pitkä ja monipolvinen elämä on jo takanani. Monessa olen mukana ollut, paljon nähnyt, paljon kokenut ja jotain vielä muistankin. Maailma on muuttunut paljon elinaikanani, niin myös elinympäristöni ja yhteisöni, jotka ovat vaihtuneetkin moneen kertaan. Muuttunut olen varmaan itsekin, kun muokkaajia on ollut paljon.

Tapsa Rautavaara lauleli ”en päivääkään vaihtaisi pois”. En yhdy tuohon varauksetta, mutta yhdyn kyllä laulun säepariin ”jotain jos toimissain väärin mä tein, suon senkin itsellein”. Elämää se kaikki on ollut. Kun elämä vielä jatkuu, yhä se elämältä maistuu, antejaan antaa ja varsin moniaalle edelleen kuljettaa. Myös maailmanmeno ja elämän ilmiöt yhä kiinnostavat niin, että otan niihin kantaa myös näillä palstoilla.

Tämän korkean iän saavuttaneen on kuitenkin ylöspäin katseensa kohdistaen joskus syytä huokaista näinkin:

Ah, painuva päivä, ma aamusta aloin,
jo lapsena leimusin, nuorena paloin,
mut tahtoni vielä ei tuhkaksi tulla,
jos vielä on valkeutta sulla!

(Eino Leino)

Ja onhan myös näin:

Niin kauan, kun on veri suonissas,
luut, jänteet lujina ja ominas,
niin kauan älä pyri kohtalon
majasta ahtaasta pois jalallas!

(Omar Khaijam)

Aloituksia

439

Kommenttia

6661

  1. Eipä+näy+viikonlopun+aikana+tulleen+avaukselleni+mitään+sellaista,+joka+vastineeni+vaatisi.+Niin+ollen+on+kai+nähtävä,+että+onnistuin+avauksessani+käsittelemään+asian+tyhjentävästi+ja+hyvin.+Onhan+tuota+muutama+kehaissutkin.Tuonne+nimimerkin+”ahneet.sosialistit”+hyvälle+avaukselle+(Rinne+juuttui+takariviin)+heitin+vastineen.+Sen+avauksen+ja+sitä+kautta+vastineenikin+näette+tästä+linkistä:http://keskustelu.suomi24.fi/t/14394062/rinne-juuttui-takariviinJoten+ei+muuta+tällä+erää.+Ehkäpä+laitan+uutta+taas+sitten,+jos+sellaiselle+aihetta+ilmenee.+Tuskinpa+kuitenkaan+ihan+lähipäivinä+sellaista+aihetta+tulee.Tosin+yhä+vastenmielisemmäksi+minulle+tämä+palsta+on+käynyt,+kun+”seurakunta”+täällä+on+muuttunut+sellaiseksi+kuin+on.+Vain+muutama+on+täällä+enää+niitä,+joita+kiinnostavat+asiat+enemmän+kuin+toiset+keskustelijat+ja+jotka+pystyvät+asiansa+myös+hyvin+esittämään.+Noilla+vain+muista+keskustelijoista+kiinnostuneilla+ei+tosin+ole+kirjoitustaitoakaan,+jolla+saisi+mahdollisen+asiansa+esitettyä+ymmärrettävästi.+Sitä+pitää+ihmetellä,+miksi+tuollaiset+ovat+tulleet+tänne?+Vain+lohduton+yksinäisyys+sellaista+teettänee.On+toinenkin+syy,+miksi+minä+en+ole+enää+kovin+kiinnostunut+täällä+kirjoittelemiseen.+Korkea+ikäni,+johon+eräs+tuolla+ylempänä+on+ihan+hyväntahtoisesti+viitannut.+Ei+minulla+enää+ole+samaa+intoa+ja+samaa+sanantaitoakaan+kuin+oli+tänne+tuloni+alkuaikoina.+En+todellakaan+viitsisi+enää+kirjoitella+kymmenosaisia+tutkielmia+Kekkosesta+tai+Tannerista,+ei+niin+pitkiä+esityksiä+palstan+nykyinen+shapluuna+huolisikaan.+Oli+hyvä,+että+kirjoitin+ne+yli+300-sivuiset+muistelmani+jo+17+vuotta+sitten,+en+pystyisi+enää+kirjoittamaan+niitä,+en+ainakaan+sellaisia,+jotka+tulisivat+palkituiksi+siten+kuin+ne+muistelmani+tulivat.Aika+aikaansa+kutakin,+ja+kun+elämässäni+on+ollut+niin+monia+hyvin+vilkkaitakin+vaiheita,+nyt+on+jo+aika+ottaa+rauhallisemmin.+Ja+asettaa+asioita+ja+tekemisiään+paremmin+tärkeysjärjestykseensä.+Eikä+tällainen+palsta+ja+täällä+esiintyminen+sittenkään+ole+elämässäni+niin+tärkeällä+sijalla,+jolta+on+saattanut+joskus+hieman+näyttää.Siis+vanhushan+minä+olen,+puoletkaan+suomalaisista+miehistä+ei+saavuta+näin+korkeaa+ikää,+mutta+tässä+minä+vielä+toistaiseksi+keikun.++Ja+ajattelen+siten,+kuin+sanon+profiilillani+näissä+kahdessa+pienessä+runonpätkässä:"Ah,+painuva+päivä,+ma+aamusta+aloin,+jo+lapsena+leimusin,+nuorena+paloin,+mut+tahtoni+vielä+ei+tuhkaksi+tulla,+jos+vielä+on+valkeutta+sulla!"+(Eino+Leino)+"Niin+kauan,+kun+on+veri+suonissas,luut,+jänteet+lujina+ja+ominas,niin+kauan+älä+pyri+kohtalon+majasta+ahtaasta+pois+jalallas!"+(Omar+Khaijam)
  2. Oikein+hyvä+avaus+Sinulta!+Tosin+näköjään+otat+tukea+lehtikirjoituksesta,+johon+pystyyn_kuollut+on+linkin+laittanut.+Mutta+mitäpä+siitä,+sillä+oleellisiin+asioihin+haluat+huomiota+viedä.Omassa+avauksessanikin+totesin+näin:>>Sdp:n+kannatuksen+nousu+aluksi+oli+paljolti+puheenjohtajaksi+tulleen+Antti+Rinteen+persoonan+ansiota.+Entisen+ay-pomon+vetovoima+houkutti+persuihin+siirtyneet+demarien+työläiskannattajat+takaisin+vanhaan+kotiinsa.+Mutta+nyt+demarien+naiskannattajat+ovat+joukoin+siirtyneet+vihreisiin,+jota+tuon+gallupin+mukaan+kannattaa+joka+viides+suomalainen+nainen.+Rinne+voi+mennä+vaihtoon+jo+seuraavassa+puoluekokouksessa<<En+toki+väheksy+ay-liikkeen+merkitystä+ja+sen+saavutuksia,+kun+toimin+siinä+ammoisen+ammattini+aikana+jossain+määrin+itsekin,+ja+saimme+silloisen+ammattikuntamme+jäsenten+asemaa+toiminnalle+parannettua.+Mutta+valtapuolueeksi+haluavalla+puolueella+pitäisi+olla+laajempia+tavoitteita.+Sellaisia,+joita+sdp:llä+oli+alkuaikoinaan,+jotka+olivat+ajassaan+tärkeitä,+ja+jotka+se+paljolti+saavuttikin.+Mutta+nyt+aika+on+toinen,+ja+tavoitteidenkin+pitäisi+olla+ajan+mukaisia.Näkemyksesi+Lipposesta+hivelee+mieltäni.+Onhan+hän+merkittävistä+demareista+toistaiseksi+viimeinen,+jota+minäkin+olen+äänestänyt.+Hänen+jälkeensä+vain+kerran+kuntavaaleissa+erästä+naista,+jolla+oli+hyvin+terveitä+näkemyksiä+siitä,+mihin+suuntaan+Helsinkiä+pitäisi+pyrkiä+kehittämään.+Valitettavasti+hän+ei+mennyt+läpi,+eikä+ole+sen+jälkeen+ollut+ehdokkaanakaan,+joka+kertoo+siitä,+että+nykydemareilla+tavoitteet+ovat+yhtälailla+hukassa+kuntapolitiikassa+kuin+valtiollisessakin+politiikassa.
  3. Oikein+näet+ja+oleelliseen+tiivistät+toteamuksessasi,+että+kepun+kannatus+ei+ole+varsinaisesti+muuttunut+viime+vaalien+jälkeen,+on+vain+hieman+sahaillut,+pikkuisen+ylös+ja+pikkuisen+alas.+Nyt+oli+sahaamista+pikkuisen+ylös,+seuraavaksi+kai+on+vuorossa+tulla+alas.+Samaa+luokkaa+on+todellakin+ollut+myös+kokoomuksen+kannatuksen+sahailu.Merkittävin,+oikeastaan+ainoa+todella+merkittävä+muuton+on+ollut+persujen+kannatuksen+romahdus,+jota+ei+voida+pitää+enää+sahailuna.+Vihreiden+kannatuksen+huomattavaa+nousua+voi+myös+kyllä+pitää+merkittävänä.+Demareiden+kannatus+sai+puheenjohtajan+vaihdosta+kasvupiikkinsä,+kuten+minäkin+totean+avauksessani,+ja+nyt+se+piikki+näyttäisi+ainakin+toistaiseksi+olevan+sulamassa+pois.+Oikein+toteat+nuokin+asiat.Hauskasti+näet+persujen+”jytkyn”+miesten+kapinana+ja+vihreiden+nykynousun+naisten+kapinana.+Ehkä+tuossa+on+hieman+liioittelua,+mutta+totta+ainakin+toinen+puoli.Mielenkiintoista+todellakin+on+seurata+vihreiden+kannatuksessa+tapahtuvaa.+Luulen+sen+kyllä+vielä+tuostakin+kasvavan,+sillä+hieman+yleismaailmallinen+ilmiö+-+ymmärrettävistäkin+syistä+-+on+viherpuolueiden+kannatuksen+kasvu.+En+kuitenkaan+oikein+jaksa+uskoa+vihreiden+nousevan+suurimmaksi+puolueeksemme+vielä+lähiaikoina.+Hieman+yllättävää,+että+vihreiden+kannatuksen+kasvu+nyt+ilmeisesti+alentaa+eniten+demarien+kannatusta,+vaikka+luulisi+sen+vaikuttavan+enemmän+ainakin+kepuun,+jota+ei+voitane+ympäristöystävällisenä+puolueena+pitää+-+vaikka+siellä+nyt+ministerinä+onkin+entinen+vihreä,+Tiilikainen.Jaahas+-+kohta+alkaa+tulla+tv:sta+Kalevan+kisoista,+ja+tietenkin+alan+seurata+lähetystä,+enkä+täällä+käy+ainakaan+ennen+iltayhdeksää,+enkä+sen+jälkeenkään+osallistu+tuohon+keskusteluun+minusta,+jota+varmaan+tulevat+jatkamaan+keskenään+tai+itsensä+kanssa+nuo,+joille+minä+olen+kiinnostavampi+kuin+kepu,+politiikka+yleisemminkin+tai+mikään+muu.+Kiitos+hyvästä+viestistä!
  4. Lienet+oikeassa+syistä,+jotka+nostivat+Stubbin+kokoomuksen+johtoon.+Ymmärrettäviä,+hyviä+syitä+ne+olivat.+Stubbilta+tosiaan+pääsi+jokin+lipsahdus,+jota+hän+sitten+pyyteli+anteeksi+-+harvinaista+poliitikolle.+Väärän+ministeriön+johtoon+Stubb+joutui,+kun+yhden+edustajapaikan+enemmän+saaneiden+persujen+Soini+halusi+ulkoministeriksi,+joka+olisi+ollut+Stubbille+loistavasti+oma+paikka.+Persut+saivat+paikan+enemmän+vähän+pienemmällä+äänimäärällä.+Nyt+he+ovat+kokoomuksen+kanssa+paikoissa+tasoissa,+mutta+tuota+asiaa+ei+voida+enää+korjata.Hyvin+Orpo+on+toiminut+sisäministerinä,+mutta+valtiovarainministerin+paikka+on+paljon+vaativampi.+Hänelle+voi+hyvinkin+käydä+niin+kuin+arvelet.Et+ottanut+kantaa+tuohon+naisten+liukenemiseen+pois+demarien+kannattajista,+mutta+itse+sen+syitä+pohdin+mielessäni+enemmänkin+kuin+mitä+avauksessani+sanon.+Lähtisikö+sieltä+vielä+pois+Urpilaisen+syrjäyttämisestä+suivaantuneita+tätä+kannattaneita?+Vai+olisiko+naisissa+meitä+miehiä+enemmän+sellaisia,+joihin+vetoavat+vihreiden+tavoitteet+ja+pyrkimykset?+Siltä+vaikuttaa,+sillä+vihreiden+täytyy+olla+hyvin+naisvaltainen+puolue,+jos+joka+viides+Suomen+nainen+puoluetta+kannattaa.+Jos+puolue+saisi+samantasoista+kannatusta+myös+miehiltä,+puolueellahan+olisi+20+prosentin+kannatus.
  5. Pakko+yhtyä+tuohon+näkemykseesi,+niin+vastenmielistä+kuin+onkin+tunnustaa,+että+näihin+saakka+täyskahjolta+vaikuttaneesta+Trumpista+voisi+tulla+ihan+hyvä+presidentti,+jos+sellaiseksi+pääsisi.+Naureskeltiin+Euroopassa+myös+Reaganille,+kun+tuo+toisen+tai+kolmannen+luokan+sivuosien+näyttelijä+oli+presidenttiehdokkaana,+mutta+kyllä+hänestä+tuli+sellainen+presidentti+kuin+sanot.Reaganilla+ja+Trumpilla+on+kuitenkin+oleellinen+ero+siinä,+että+miljardööri+Truma+on+tottunut+saamaan+kaiken+rahan+voimalla,+Reagan+oli+osoittanut+toisenlaisia+kykyjä+päästyään+toisen+tai+kolmannen+luokan+sivuosien+näyttelijän+Hollywoodin+filminäyttelijöiden+ammattiyhdistyksen+johtoon,+menestynyt+siinä+niin+hyvin,+että+hänestä+tuli+sitten+Kalifornian+kuvernööri,+jossa+myös+menestyi.+Trumpilla+ei+ole+tuollaisia+yhteisöllisiä+näyttöjä.Vaalipuheet+on+vaalipuheita,+kuten+sanot,+se+nähdään+meilläkin+aina+vaalien+alla.+Meillä+kaikkien+puolueiden+-+varsinkin+eräiden+-+johtajilta,+joita+valtaan+päästyään+tulisi+poliittisia+johtajia+-+ja+sitten+ne+vaalipuheet+osoittautuvat+vain+puheiksi.+Vai+onko+esim.+Timo+Soini+toiminut+niin+kuin+on+puheissaan+luvannut???+Yhdysvallat+on+presidenttijohtoinen+maa+ja+siellä+presidentillä+on+suurempi+valta+kuin+meidän+presidentillämme+tai+pääministerillämme.+Mutta+sielläkin+on+kongressi,+joka+taatusti+tarttuisi+Trumpia+niskasta+ja+taluttaisi+sen+ulos+valkoisesta+talosta,+jos+Trump+presidenttinä+alkaisi+rakennuttaa+muuria+USA:n+ja+Meksikon+pitkälle+rajalle+tai+yrittäisi+saada+kongressin+säätämään+lain,+joka+estäisi+kaikkien+muslimien+maahan+pääsyn+-+tuollaisiahan+Trump+on+uhonnut.
  6. Usko,+sekopolla,+jumalauta,+että+minä+en+ole+tänne+nimeäsi+nostellut,+en+sitä+tiedä,+enkä+välitä+tietää!+Jos+tarkoitat+tuota,+joka+avauksellasi+”Suomi,+itäinen+demokratia”+tuo+esille+tuon+Aisamaiden+esi-isä+Agapovin,+minä+en+ole+siinä+asialla.+En+kerta+kaikkiaan+halua+uskoa,+että+kaltaisesi+vain+minusta+ja+minulle+elävä+täyskahjo+olisi+voinut+koskaan+olla+toimiupseeri,+vaikka+sillä+Aisamaallakin+kuulemma+aina+molemmat+jalat+olivat+tukevasti+ilmassa.+Pyydä+taas+sitä+Kouvolan+poliisia+tuo+asia+selvittämään,+sillä+varmaan+palstan+ylläpidossa+nähdään,+mistä+tuo+viesti+on+tullut.Ja+jos+niin+kauheasti+pelkäät+nimesi+esilletuloa+täällä,+et+laittaisi+tänne+sellaista,+jonka+vuoksi+tuo+pelko+sinulla+on.+Jos+jonkun+nimeä+tänne+on+nosteltu,+se+on+minun+nimeni,+ja+sinä+sitä+olet+eniten+”nostellut”,+pidät+sitä+linkissäsikin.+Mutta+huvittaa+vain+minua+tuollainen,+sillä+minut+täällä+tunnetaan+ihan+omalla+nimellänikin,+kun+minulla+ei+ole+kirjoitusteni+vuoksi+sellaisia+pelkoja+kuin+sinulla+raukka.+On+helppo+olla+tällaisen+miehen,+joka+ei+täälläkään+yritä+olla+muuta+kuin+on,+ja+se,+mitä+on,+on+ihan+kylliksi+minulle.+Kateuden+aihe+se+näkyy+olevan+sinulle+ja+eräille+muillekin+kaltaisillesi,+jotka+huvittavasti+yrittävät+olla+muuta+kuin+ovat.+Huvittava+sinä+ressukka+kyllä+olet,+kun+sääliänikään+et+saa.+Kumpaan+meistä+paremmin+sopisikaan+tuo+avauksesi+otsikko+yksinäisestä?+Tietysti+siihen,+joka+tällaisella+palstalla+suorastaan+asuu+mielessään+vain+tällainen+yli+kahdeksankymppinen+mies+ja+tekee+tuollaisia+avauksia,+joilla+itsensä+kanssa+sitten+avauksensa+aiheesta+keskustelee.Se+ei+kyllä+huvita,+että+pidät+muka+minun+esityksinäni+sellaista+törkyäkin,+joka+minua+inhottaa.+Todellisuudentajusi+täydellisestä+puuttumisesta+kertoo+sekin,+että+pidät+minuna+eräitä+sellaisiakin,+jollaisiin+samastumisesta+olisin+loukkaantunut,+jos+sellainen+tulisi+täyspäisenä+pitämältäni.+Se+tietenkin+vain+mairittelee+minua,+että+olet+pitänyt+minuna+myös+eräitä+tällä+palstalla+kaikkein+viisaimpia+ja+fiksuimmin+asiansa+esittäviä.+Tuollainen+lienee+sinulta+typeryydestäsi+johtuva+lipsahdus.Minua+on+täällä+neuvottu+jättämään+sinut+täysin+vaille+huomiotani,+kun+sinun+on+uskottu+olevan+vain+joku+trolli.+Et+sinä+sellainen+ole,+ei+kukaan+trolli+olisi+noin+avuton+hommassaan,+ei+pitäytyisi+noin+vain+yhteen+aiheeseen,+johonkin+toiseen+palstakeskustelijaan.+Mutta+en+usko+-+en+halua+uskoa+-+että+olisit+se,+johon+on+haluttu+vihjata+alussa+mainitsemassani+viestissä.+Olet+vain+joku+henkisesti+hyvin+sairas,+yksinäinen+mitätön+turhimus,+ehkä+minulta+ansiostaan+pahan+kolhun+saaneen+edesmenneen+S.H:n+lähipiiristä,+kun+näyt+tuota+”tehokasta+voimavaraa”+idolinasi+pitävän.Ehkä+tämä+nyt+kuitenkin+jo+riittää+lopullisesti+minulta+sinulle+kaikkien+alojen+kaikkien+mittareiden+mukaan+ihmiseksi+täysin+ala-arvoiselle+sekopollalle.
  7. Voi+Hyvä+Luoja!+Pitäisiköhän+minun+röyhistää+rintaani+ylpeydestä,+kun+olen+tullut+eräille+tällä+palstalla+merkittävämmäksi+kuin+puolue,+jolle+palsta+on+nimetty?+Ei+taida+olla+siihen+aihetta,+kun+hyvin+ymmärtää+sen,+millaisia+ovat+nuo,+joille+minä+niin+merkittävä+olen.+Jääköön+sanomatta,+millaisia+he+ovat,+sillä+kyllä+he+tietävät+sen+itsekin.+Sitä+tietoisuuttaan+he+tuollaisellakin+näyttävät.Joo,+en+todellakaan+tuolloin+tiennyt+Kuusisen+koskaan+olleen+sdp:n+puheenjohtaja,+kun+tiesin,+että+hän+oli+yksi+suurimmista+inhokeista+itsenäisen+Suomen+sosialidemokraateille.+Ehkä+tuon+tiesivät+demarien+sisäpiiriläiset,+mutta+ymmärrettävästi+hekin+halusivat+sen+unohtaa+ja+kaikkialla+korostivat,+että+sdp+on+perustettu+Suuressa+Sosialidemokraattisen+Työväen+kokouksessa+Raittiusyhdistys+Koiton+talossa+Helsingissä+5.11.1918,+jolloin+puolueen+puheenjohtajaksi+tuli+Väinö+Tanner,+puolestaan+suurin+inhokki+varmaan+Kuusisen+kuten+kotikommunistiemmekin+silmissä.+Koskahan+Kekkonen+alkaa+saada+kepussa+samaa+kohtaloa,+jonka+Kuusinen+on+saanut+demareissa?Tuo+tässä+avaukseksi+laitettu+on+11+vuoden+takainen+kirjoitukseni+erään+toisen+avaukselle,+plarasin+ja+löysin+sen+nyt+netistä,+ja+tälle+avaukselle+laitettu+otsikko+on+avaajan+omaa+tuotantoa.+Hän+on+kyllä+tuosta+lainaamastaan+pätkästä+jättänyt+pois+kirjoitukseni+lopun,+joka+kuului+näin:>>Minulle+hän+ei+merkitse+mitään,+joten+miksi+minun+pitäisi+ottaa+kantaa+häneen?+Sitäpaitsi+"hänen+aikaansa"+ei+meillä+itsenäisessä+Suomessa+koskaan+ollut,+ja+melko+vähäinen+vaikuttaja+tuo+runoilijamaisteri+oli+myös+autonomian+aikana.+No,+kyllä+hän+kai+aika+kelmi+oli,+kun+lähes+ainoana+Neuvostoliittoon+emigroituneena+säilytti+päänsä+Stalinin+vainoissakin<<Asia+on+todellakin+niin+kuin+olen+sanonut+tuossa,+jota+nimim.+KapilogianDosentti+on+tuossa+ylempänä+lainannut.+En+viitsi+edes+kiittää+tuosta,+että+tuo+avaaja+-+kuten+monet+muutkin+kaltaisensa,+tässäkin+ketjussa+ja+aina+muuallakin+-+ilmeisesti+pitävät+minua+erehtymättömänä+tietopankkina+kaikissa+asioissa,+sillä+sellainen+en+ole.+En+varsinkaan+asioissa,+joita+en+pidä+kovin+merkittävinä,+jollainen+ei+todellakaan+ole+tuo+yli+sadan+vuoden+takainen+asia.+Ei+minulle,+ei+varmaan+demaripoliitikoille+eikä+puolueen+vankkumattomille+kannattajille.+Siellä+ei+varmaankaan+ole+traumoja+tuosta+asiasta.+Tuollaista+esille+tuovilla+täytynee+olla+traumoja+kannattamansa+puolueen+menneisyydestä+ja+niitä+paetakseen+he+pitävät+tuollaista+esillä.+Kuten+omasta+menestymättömyydestään+ja+jonkun+toisen+menestyneisyydestä+tulleita+traumojaan+paetakseen+tekevät+täällä+itsestään+upseereita+ja+johtajia+niin,+että+ei+sellainen+enää+ketään+jaksane+huvittaa+ja+tuskinpa+moni+viitsii+heitä+sääliäkään.En+jatka+enempää+tästä+asiasta,+en+tässä+enkä+muuallakaan,+vaan+seuraavaksi+aikanaan+puhun+taas+kepusta+ja+sen+politiikasta,+sillä+vaikka+en+kepua+kovin+korkealle+arvosta,+pidän+sitä+sentään+itseäni+merkittävämpänä+tällä+palstalla,+jossa+kehotetaan+puhumaan+siitä+aiheesta.
  8. Se+minun+jo+lähes+40+vuotta+sitten+päättynyt+sotilasurani+näkyy+tehneen+kohtalokkaan+vaikutuksen+samassa+ammatissa+minua+paljon+kauemmin+ja+paljon+myöhemmin+-+paremman+vakanssitilanteen+aikana+-+palvelleeseen+ja+minua+paljon+heikommin+menestyneeseen.+Hän+on+järkkynyt+mieleltään+siten+kuin+nähdään+nimimerkistäänkin.+Ellei+mielensä+järkkyminen+ole+tapahtunut+myöhemmin+muista+syistä.+Vai+olisiko+hän+sittenkin+vain+pelkkä+trolli+-+mieleltään+järkkynyt+joka+tapauksessa.Itsestään+on+tehnyt+majurin+eräs+toinen,+joka+niin+ajatusmaailmaltaan+kuin+esitystaidoltaankin+lapsen+tasolle+jääneenä+ei+ymmärrä,+että+sillä+tavalla+hän+täällä+vain+huvittaa+monia+ja+säälittää+useampia.+Kyllä+kai+hänkin+on+sotaväessä+palvellut,+ja+ehkä+joku+toimiupseerikapteeni+hänen+esimiehenään+on+määrännyt+hänet+käymälöiden+alustojen+tyhjentäjäksi+-+siinä+virassa+keskustalainen+pystyyn_kuollut+on+arvellut+tämän+olleen.+Ehkä+siitä+hänen+mielensä+on+järkkynyt+siten+kuin+nähdään+täällä.Nuo+”tapaukset”+tuossa+valossa+voin+jotenkuten+ymmärtää.Mutta+sitä+en+ymmärrä,+miten+sinä,+ihan+hyvän+sananvalmiuden+ja+sujuvan+kirjoitustaidonkin+omaavana+olet+vuokseni+järkkynyt+niin,+että+esiinnyt+vanhana+upseerina,+vaikka+lienet+iältäsi+hyvinkin+nuori+ja+sotilasarvoltasi+tuskin+res.aliupseerikaan.+Silti+mielestäni+sinulla+ei+luulisi+olevan+syytä+tuollaiseen.Mikä+sinussa+tuollaista+teettää?+Kateus+ja+alemmuuskompleksi+olisivat+tuohon+luonnollisin+selitys.+Mutta+onko+selitys+sittenkin+vain+kepulaisuus?+Ja+katkeruus+siitä,+että+minä+en+ole+kepulainen?+Siihen+viittaisi+se,+että+pitäydyt+vain+tuohon+ammoiseen+sotilasuraani+etkä+ota+esille+myöhempää+vähintään+yhtä+merkittävää+siviiliuraani,+jonka+tein+Valion+palveluksessa.+Valio+kun+on+omistuspohjaltaan+ainakin+”lähellä+keskustaa”,+joten+ethän+voi+sitä+alkaa+mollata+siitä,+että+sielläkin+niin+hyvin+menestyin.+Ehkäpä+kuitenkin+seuraavaksi+esiinnyt+Valion+pääjohtajana+tai+ainakin+talous-+ja+hallintojohtajana,+jollainen+lähin+esimieheni+oli.+No,+en+jää+sitä+odottamaan+tällä+avauksellani,+jolle+en+enää+palaa,+mutta+kyllä+minä+taas+teen+uudenkin+avauksen+sitten+kun+siihen+edellisessä+viestissäni+mainitsemaani+aihetta+tulee,+joten+tulepa+taas+sitten+sille.+Koeta+kestää+tuskaista+odotustasi+siihen+asti!