Vapaa kuvaus

Pitkä ja monipolvinen elämä on jo takanani. Monessa olen mukana ollut, paljon nähnyt, paljon kokenut ja jotain vielä muistankin. Maailma on muuttunut paljon elinaikanani, niin myös elinympäristöni ja yhteisöni, jotka ovat vaihtuneetkin moneen kertaan. Muuttunut olen varmaan itsekin, kun muokkaajia on ollut paljon.

Tapsa Rautavaara lauleli ”en päivääkään vaihtaisi pois”. En yhdy tuohon varauksetta, mutta yhdyn kyllä laulun säepariin ”jotain jos toimissain väärin mä tein, suon senkin itsellein”. Elämää se kaikki on ollut. Kun elämä vielä jatkuu, yhä se elämältä maistuu, antejaan antaa ja varsin moniaalle edelleen kuljettaa. Myös maailmanmeno ja elämän ilmiöt yhä kiinnostavat niin, että otan niihin kantaa myös näillä palstoilla.

Tämän korkean iän saavuttaneen on kuitenkin ylöspäin katseensa kohdistaen joskus syytä huokaista näinkin:

Ah, painuva päivä, ma aamusta aloin,
jo lapsena leimusin, nuorena paloin,
mut tahtoni vielä ei tuhkaksi tulla,
jos vielä on valkeutta sulla!

(Eino Leino)

Ja onhan myös näin:

Niin kauan, kun on veri suonissas,
luut, jänteet lujina ja ominas,
niin kauan älä pyri kohtalon
majasta ahtaasta pois jalallas!

(Omar Khaijam)

Aloituksia

439

Kommenttia

6661

  1. Laitanpa+vielä+omalta+puoleltani+avaukselleni++loppuyhteenvedon,+jossa+kommentoin+vastineita,+joihin+en+ole+vielä+vastannut:+Pystyyn_kuollut+on+varmaan+oikeassa+tuossa,+että+Nukkuvien+Puolue+on+aina+suurin+vaaleissamme.+Ei+meillä+enää+mikään+muu+puolue+pääse+yli+25+%+kannatukseen.+Olisikohan+niin,+että+siinä+nukkuvien+puolueessa+aina+on+suuri+osa+niitä,+jotka+edellisissä+vaaleissa+ovat+äänestäneet+suurimmaksi+kohonnutta+puoluetta+ja+ovat+siihen+sitten+pettyneet,+mutta+eivät+kehtaa+muutakaan+puoluetta+äänestää?+Jos+niin+on,+kepu+olisi+seuraavien+vaalien+suurin+menettäjä.Totta+lienee+tuokin+ptstyyn_kuolleen+toteamus,+että+ns.+Kepu-Suomessa+EU:n+kannatus+on+vahvaa+niillä,+jotka+tukiaisia+saavat.+Mutta+eivät+kaikki+kepua+äänestäneet+sielläkään+ole+niiden+tukien+nauttijoita.+Esim.+tällä+palstalla+kepun+puolesta+vouhkaavissa+ei+liene+paljonkaan+sellaisia,+ja+nuo+samat+osoittavat+täälläkin+melkoista+EU-vastaisuutta+ja+eräät+heistä+ihannoivat+Väyrystä.Nimim.+glx+uskoo,+että+persut+tulevat+käymään+2019+eduskuntavaalit+Eu.+kansanäänestyksellä+ja+mahdollisella+erolla+unionista+sekä+eurosta,+ja+se+on+puolueella+ainoa+oljenkorsi+pysyä+edes+n.+12-15+%+puolueena.+Noin+minäkin+uskon+tapahtuvan.+Ja+kepusta+nimenomaan+niitä+ääniä+persuille+karkaa.+Persut+saivat+lyhytaikaista+kannatusta+aikaisemmin+demareita+äänestäneiltä,++syistä,+joita+olen+jo+tuonut+esille,+ja+++se+kannatus+on+jo+palannut+takaisin+demareille,+syistä,+joita+olen+jo+maininnut.+Kepun+ja+persujen+välinen+raja-aita+taitaa+sittenkin+olla+melko+matala.+Samaa+maalaisliittolaista+kantaahan+ne+ovat+historiallisestikin.+Raja-aita+on+osoittautunut+matalaksi+myös+eräille+tällä+palstalla+vouhkanneille.+CITY-Keskustan+nikillä+esiintyneestä+”uudesta+ja+tehokkaasta+keskustalaisesta+voimavarasta”++tuli+sitten+persu,+ja+sittemmin+jo+kauan+täällä+on+vouhkannut+edellä+mainittuakin+sekopäisempi+tyyppi,+joka+on+kai+entinen+persu,+kun+on+ollut+puolueen+ehdokkaana+kuntavaaleissakin.+No,+ehkä+nuo+eivät+sovi+yleisemmin+kuvaamaan+enempää+kepulaisia+kuin+persujakaan,+sillä+heidän+puolueensa+vaihtonsa+lienee+johtunut+vain+syvästä+henkilökohtaisesta+pettymyksestään+siihen,+että+heitä+ei+otettu+vakavasti+aikaisemmissa+puolueissaan,+jota+osoittaa+myös+heidän+”vaalimenestyksensä”))
  2. Ehdottomasti+viimeinen+viestini+sinulle,+sillä+olet+mielisairas,+enkä+minä+ole+lääkäri:>>Aika+moni+täällä+varmaan+ymmärtää,+että+tuo+vuosia+jatkunut+oksentelu+Keskustan+niskaan+on+Sinulta+peräisin.Sipilän+Mongolian+matkasta+olet+avannut.+Ei+kukaan+muu+täällä+tekisi+mitään+noin+alhaista+kuin+Sinä.<<Kukaan+muu+kuin+sinä+ei+pidä+täällä+minuna+muita,+ei+ainakaan+sellaisia,+joita+sinä+minuna+pidät.+Olen+sen+verran+itsetietoinen+mies+-+mielestäni+hyvin+aiheellisesti+-+että+en+alennu+puskaruikkimiseen,+vaan+haluan+kaikesta+täällä+esittämästäni+ottaa+niin+moitteet+kuin+kunniankin+itselleni.Vuosikausia+olen+kepun+politiikasta+puhunut+täällä,+kun+se+on+palstan+aihe.+Olen+sitä+kritisoinutkin,+kun+sille+on+ollut+aihetta.+Mutta+koskaan+en+ole+oksennellut+kepun+niskaan,+en+edes+sinun+niskaasi,+vaikka+sinun+tyhjässä+elämässäsi+sairautesi+on+saanut+sellaisen+ylivallan,+että+et+muuta+enää+teekään+kuin+oksentelua+minun+niskaani.+Sairaudestasi+kertovasta+nimimerkistäsi+alkaen.Palstaa+pikaisesti+vilkaisten+en+edes+löydä+Sipilän+Mongolian+matkaa+koskevaa+avausta.+Lienee+sekin+vain+sitä+samaa+hyvin+sairaan+mielesi+tuottamaa+kuin+tuo+kaikki+muukin.Edellä+kehotin+sinua+menemään+lääkärille.+Perun+kehotukseni.+Nykyaikainen+lääketiede+pystyy+kyllä+ihmeisiin,+mutta+mahdottomuuksiin+sekään+ei+pysty.+Ole+puolestani+vapaasti+täyshullu+ihan+koko+päälläsi,+aina+loppuusi+asti!Varmuuden+vuoksi+toistan:+tämä+on+EHDOTTOMASTI+viimeinen+viestini+sinulle.
  3. Elämässä+on+aina+onnistumisia+ja+pettymyksiä.+Totesin+edellisessä+viestissäni:>>Ovat+he+jaksaneet+nuo+viestini+lukea,+ovat+lukemansa+ymmärtäneet+ja+sanomani+on+kolahtanut+heihin+niin,+että+ovat+hiljentyneet<<Mutta+liian+hyväuskoinen+olin,+ja+sain+pettyä,+kun+eräiden+”vastaanotin”+on+siinä+kunnossa,+että+avauksessani+sanomani+ei+ole+mennyt+heille+perille.+Samapa+tuo.+Humaanina+ihmisenä+myönnyn+tunnustamaan,+että+saahan+ihminen+tuoda+tänne+sitä,+joka+häntä+kiinnostaa+ja+tavalla,+johon+hänen+kykynsä+riittävät.Tuo,+joka+”tietää”+eläkkeeni+olevan+vain+kaksi+tonnia+on+sikäli+oikeassa,+että+ei+se+toinen+eläkkeeni+juuri+sitä+suurempi+ole,+kun+se+on+vain+puoli+eläkettä.+Mutta+ensimmäinen+eläkkeeni+on+täysi+eläke+ja+jonkin+verran+yli+kahden+tonnin,+vaikka+se+vähän+pienemmästä+palkasta+määräytyykin.+Joten+huoli+pois+-+kyllä+minä+näillä+pärjäilen,+vaikkei+eläkkeeni+ole+niin+suuri+kuin+palstan+majuri+on+kertonut+oman+eläkkeensä+olevan,+yli+kuusi+tonnia+-+joka+on+muuten+huomattavasti+suurempi+kuin+majurin+palkka;))Noiden+rikkinäisten+”vastaanottimien”+omistajien+kannattaa+vielä+toistamiseen+yrittää+lukea+tuo,+mitä+sanon+avauksellani+syntyperästäni,+sotilas-+ja+siviilityöurastani+ja+sen+tietyn+saunakuvan+tiimoilta.+Sitten+heidän+kannattaa+vielä+lukea+sen+jälkeen+heistä+tekemäni+johtopäätökset.+Niin+viallinen+heidän+”vastaanottimensa”+ei+voi+olla,+etteivätkö+kuulisi+johtopäätöksiäni+ja+etteivätkö+myöntäisi+itselleen+minun+olevan+niissä+oikeassa.Luulenpa,+että+tämä+saa+riittää+minulta+tästä+kaikkein+kiinnostavimmasta+aiheesta,+enkä+usko+heiltäkään+tulevan+enää+mitään+sellaista,+jota+minun+tarvitsisi+kommentoida.
  4. Avaukseni+viestissä+18.6.+pyysin+ennusteita+siitä,+mikä+maa+tulee+voittamaan+Euroopan+mestaruuden.+Ennustamisen+takarajaksi+asetin+alkuotteluiden+päättymistä,+eli+22.6.+Itse+jo+18.6.+totesin,+että+”isäntämaa+Ranskaa+kyllä+pidin+etukäteen+mestariehdokkaana,+mutta+ei+se+ole+vakuuttanut+Espanjan+tavoin”+ja+ennustin,+että+”loppuottelussa+ovat+vastakkain+Saksa+ja+Espanja,+ja+siinä+todennäköisesti+Espanja+lyö+Saksan”.+Espanja+ei+päässyt+edes+välieriin.Samana+päivänä+eli+18.6.+myös+pystyyn_kuollut+esitti+ennusteensa.+Hänelläkin+loppuottelussa+olivat+vastakkain+Saksa+ja+Espanja,+ja+hän+ennusti+Saksan+voittoa.+Saksa+pääsi+sentään+välieriin,+joissa+hävisi+Ranskalle.Nimim.+Italiaaa+myös+jo+18.6.+ennustaa+Italian+voittoa+laskelmoiden,+että+Italia+puolivälierissä+tiputtaa+Saksan.+Ei+käynyt+niin,+vaan+Saksa+tiputti+Italian+jo+puolivälierissä.+Ennustuksen+antamisen+takarajalla+23.6.+klo+00+nimim.+Myöhäisherännäinen+pääsi+lähelle+oikeaa+lopputulosta,+kun+hän+ennusti+Ranskan+voittavan+Euroopan+mestaruuden.+Ranska+päässi+loppuotteluun,+mutta+ei+sitä+voittanut,+kun+hävisi+Portugalille,+josta+tuli+Euroopan+mestari.Neljännesvälierien+päätyttyä+27.6.+on+vielä+nimim.+NäinSeMenee+esittänyt+ennusteensa,+jonka+loppuosa+kuuluu+näin:>>Noilla+esittämilläni+tuloksilla+Portugali+kohtaa+Belgian,+aika+tasavahva+pari+näin+ennakkoon,+ei+se+Portugalin+loppuottelupaikka+mikään+mahdottomuus+ole.+Toinen+pari+on+sitten+tuosta+kuolemanlohkosta,+edellä+arvioiduilla+tuloksilla+siis+Saksa-Ranska.+Joista+Saksa+jatkaa+finaaliin.+Lopuksi+hieman+yllättäen+Portugali+voittaa,+ja+minä+siellä+toisaalla+veikkaamastani+tuloksesta+pullon+erittäin+hyvää+Ranskalaista+konjakkia.<<Vaikka+Portugalista+tuli+Euroopan+mestari,+hänen+ennustettaan+ei+voida+hyväksyä,+kun+se+oli+monta+päivää+myöhässä+annetusta+takarajasta.+Väärän+loppuotteluvastustajankin+hän+tosin+Portugalille+nimesi.Näin+ollen+on+pakko+todeta,+että+yhtään+oikeaa+ennustetta+ei+annettu.+Niinhän+se+on,+että+jalkapallo+on+pyöreä!Kun+voittajaksi+ennustamani+Espanja+siis+tippui+jo+puolivälierissä,+sen+jälkeen+toivoin+Portugalin+voittoa,+vaikka+en+siihen+oikein+jaksanut+uskoakaan.+Mutta+kun+Portugali+pääsi+sitten+loppuotteluun,+kannustin+sitä+hengessä+niin,+että+luonani+ollut+ja+makuuhuoneeseen+jo+nukkumaan+mennyt+naisystäväni+komensi+minua+olemaan+hiljempää.+Kun+Portugalin+suurin+tähti,+Madeiran+poika+Ronaldo+joutui+loukkaantuneena+pois+kentältä+jo+20+minuutin+pelin+jälkeen,+silloin+viimeistään+uskoni+Portugalin+voittoon+romahti.Mutta+Portugali+voitti+sittenkin+Ranskan,+toisen+jatkoajan+maalilla,+enkä+voinut+olla+enää+hiljaa,+joten+naisystäväni+heräsi+ja+tuli+kanssani+yhdessä+katsomaan+ottelun+lopun+ja+otimme+vielä+lasilliset+Portugalin+voiton+kunniaksi!+Upeaa!!!
  5. Hyvinpä+tuot+esille+asioita,+joita+ei+voi+järjellä+ymmärtää.+Mutta+eihän+tuossa+brexitissä+järki+ollutkaan+vaikuttimena,+vaan+tunne,+kuten+toteatkin.+Voisi+sen+kuvata+toisellakin+t-alkuisella+sanalla,+mutta+jääköön+se+sana+sanomatta.Varmaan+nuo+asiat+ovat+liian+vaikeita+ymmärrettäviksi+niille,+jotka+eivät+paljonkaan+seuranne+asioita+tai+eivät+ainakaan+ajattele+niiden+syitä+ja+merkityksiä+niin,+että+myös+ne+ymmärtäisivät.+Kun+asia+on+jollekin+liian+vaikea+ymmärrettäväksi,+hän+menee+yli+siitä,+missä+aita+on+matalin.+Tai+pakenee+sitten+jonnekin+menneisyyteen,+tuollaiset+britit+ehkä+Britannian+suurvalta-aikaan.+Tuollainenhan+on+kovin+tuttua+myös+meillä,+nähdään+tällä+palstallakin,+jossa+nykyisyyttä+ymmärtämättömät+puhuvat+mieluiten+sadan+vuoden+takaisista+tapahtumista.Yhdistyneen+kuningaskunnan+hajoamista+minäkin+ennustelin+jo+avauksellani,+Skotlannin+ja+Pohjois-Irlannin+mahdollista+yhdistymistä+omaksi+valtiokseen.+Ihan+oikein+olisi,+jos+niin+kävisi.+Pohjois-Irlannissa+EU-myönteisyys+näytti+kyllä+olleen+nyt+hieman+vähäisempää+kuin+Skotlannissa,+mutta+selvästi+enemmän+sielläkin+oli+EU-myönteisiä+kuin+EU:sta+eroon+haluavia.Tuolla+ylhäällä+(neljäntenä+vastineena)+on+myös+nimim.+A-Celle+tuonut+hyvin+esille+tosiasiaa:>>Ilmeisesti+ainakin+osa+Brexit+äänestäjistä+kuvitteli,+että+EU:sta+voi+erota+ja+EU+päästää+britit+kuitenkin+sisämarkkinoille+ilmaiseksi.+Eihän+niin+käy,+vaan+Britannia+joutuu+maksamaan+pääsystä+sisämarkkinoille+(kuten+Norja+tekee).+Jotkut+eron+kannattajat+olivat+varmasti+riittävän+naiiveja+jopa+kuvitellakseen,+että+eron+jälkeen+EU+ei+voi+vaikuttaa+UK:n+lainsäädäntöönkään.+Oikeasti+ETA-tyylinen+vapaakauppasopimus+edellyttää,+että+UK+implementoi+yhteismarkkinoiden+säännöt+lainsäädäntöönsä.+Niinhän+Norjakin+lisää+lakeihinsa+suunnilleen+samat+EU-lait+kuin+Suomikin.+Ero+on+vain+siinä,+että+Suomi+voi+vaikuttaa+noiden+lakien+sisältöön.<<Hän+on+painottanut+sanomaansa+toteamalle+”Kyllä+kansa+ei+aina+tiedä”.+Paljon+oli+tietämättömiä+Britanniankin+kansassa+kuten+näkyy+olevan+Suomenkin+kansassa.
  6. Muistutan+vielä,+että+tällä+avauksellani+olen+pyytänyt+ennusteita+nyt+käynnissä+olevien+futiksen+EM-kisojen+voittajasta+eli+Euroopan+mestarista.+Ennustamisen+takaraja+oli+alkuotteluiden+päätyttyä.+Muutamia+ennusteita+tuli:pystyyn_kuollut+=+Saksanimim.+Itaaaliaaa+=+Italia+nimim.+Myöhäisherännäinen+=+Ranskaitse+ennustin+=+EspanjaKukahan+meistä+on+futiksessa+tietoviisas?+Vai+onko+kukaan,+voisiko+Euroopan+mestari+tulla+jostakin+muusta+kuin+noista+neljästä?+Englannista?+Tai+Belgiasta,+joka+lohkonsa+kakkosena+voitti+eilen+lohkonsa+ykkösen+ja+tuossakin+matsissa+ihan+hyvin+aloittaneen+Unkarin+4-0.+Noin+se+vaisuhkojen+alkuotteluittensa+jälkeen+osoitti+nyt+olevansa+ehkä+jopa+niin+hyvä,+kuin+ennen+noita+kisoja+oli+hehkutettukin.+Tämän+illan+Italia-Espanja+-matsissa+ratkeaa,+kummalla+noista+on+edes+mahdollisuutta+tavoitella+Euroopan+mestaruutta.Kisojen+päätyttyä+totuus+nähdään,+ja+tulen+sitten+julistamaan+tietoviisaan,+jos+sellainen+joku+meistä+neljästä+on.+(Eilisen+Saksa-Slovakia+-matsin+nähtyäni+arvelen,+että+pystyyn_kuollut+saattaa+olla+vahvoilla)Huomaan,+että+tämä+avaukseni+on+hermostuttanut+eräitä,+joilla+on+mielenkiintoisempi+huomion+kohde+-+ei+tarvinne+mainita,+mikä+se+on;))+Tai+joiden+ajatus+askartelee+”miehen+keskustassa”+-+jääköön+sekin+paikka+tarkemmin+nimeämättä;))+Tai+joilla+on+ajankohtaisempia+aiheita,+kuten+nuo+vasta+vain+sadan+vuoden+takaiset+-+siis+ihan+tuoreet+-+tapahtumat;))+Koettakaa+nyt+kuitenkin+kestää+se,+että+vielä+ainakin+kerran+palaan+tähän+turhanpäiväisempään+aiheeseen;))
  7. Britannia+tunnettiin+1960-luvulla+nimellä+Euroopan+sairas+mies.+Tuota+nimeä+on+tosin+käytetty+vuorollaan+muistakin+maista,+nyt+kai+Suomestakin,+mutta+erityisen+hyvin+nimi+sopi+kuvaamaan+silloista+Britanniaa.+Mahtivaltakunta+oli+menettänyt+siirtomaansa,+maan+talous+oli+jatkuvissa+vaikeuksissa,+saastuttava+kivihiili+oli+tärkein+voimalähde,+teollisuus+oli+vanhakantaista,+huonosti+tuottavaa+ja+jatkuvien+lakkoilujen+vaivaamaa.+Maa+liittyi+1973+Euroopan+yhteisöön+(European+Community,+EU:n+edeltäjä),+ja+on+nykyisin+hyvin+paljon+paremmassa+tilassa+kuin+tuolloin.+Maan+tilanteen+parantumisessa+ovat+tosin+auttaneet+muutkin+tekijät,+kuten+Pohjanmeren+öljylöydöt+-+joiden+avulla+kivihiiltä+on+syrjäytetty+-+ja+myös+muualta+maailmasta+sinne+tulvinut+väki,+jossa+on+paitsi+halpatyövoimaa,+myös+eri+alojen+huippuosaajia.+Mutta+kyllä+EU:lla+on+ollut+suuri+rooli+maan+myönteisessä+kehityksessä.+Tämänaamuisen+Hesarin+pääkirjoituksessa+on+todettu+hyvin:+”EU+menetti+osan+hyväksyttävyydestään+sen+vuoksi,+että+siitä+tehtiin+syntipukki.+EU:ta+moitittiin+vallanahneudesta+ja+epäonnistumisista,+mutta+kun+sille+ei+annettu+toimintavaltaa,+se+tuomittiin+epäonnistumisiin.+Näin+kävi+esim.+turvapaikkapolitiikassa.”Nyt+sitten+tuota+ymmärtämätön+brittien+enemmistö+halusi+eroon+EU:sta.++Ja+he+saivat+sen,+mitä+halusivat.+Mutta+kun+brexitin+seuraamukset+alkavat+tulla+julki+ja+hekin+ne+alkavat+ymmärtää,+varmaan+he+sitten+sanovat:+”emme+me+tällaista+halunneet”.Tunnettu+sanonta+kuuluu:+”ihmisen+muisti+on+lyhyt,+erityisen+lyhyt+on+hänen+poliittinen+muistinsa”.+Suomessa+tuo+on+nähty+monta+kertaa.+Samaa+huonomuistisuutta+näkyy+siis+olevan+briteilläkin.xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxMukavasti+on+asiallistakin+keskustelua+herättänyt+tämä+avaukseni.+Mutta+myös+toisenlaista.+Eräskin+on+kirjoituksiani+tarkoittaen+sanonut+”kukaanhan+ei+oikeasti+hei+jaksa+lukea+tuollaista+rivien+suoltamista”.+Luulenpa,+että+jotkut+ovat+jaksaneet+lukea+lehdistä+ja+sähköisestä+mediasta+paljon+pitempiäkin+juttuja+tuosta+brexitistä.+Ja+ovathan+eräät+jaksaneet+lukea+tässäkin+noita+”rivien+suoltamisiani”.+Heillä+itselläänkin+on+ollut+mielenkiintoisia,+ajateltuja+mielipiteitä+asiasta+eikä+vain+”rivien+suoltajasta”.+Kiitos+siitä+heille!+Mutta+vähemmistöön+he+ovat+viestien+lukumäärässä+jääneet.+Se+on+yksi+vahva+todiste+sen+puolesta,+että+kansanäänestyksiä+ei+pitäisi+järjestää.+Niissä+on+ääni+myös+niillä,+jotka+eivät+jaksa+lukea,+eivät+välitä+seurata+asioita+eivätkä+ainakaan+niitä+ymmärrä+eivätkä+ymmärrä+ajattelemattomien+pyrkimystensä+seurauksia.Tämä+saa+nyt+riittää+minulta+tälle+avaukselleni.+Naisystäväni+tulee+iltapäivällä+luokseni+lähteäkseen+huomenna+pienelle+ulkomaanmatkalle.+Torstaina+minäkin+lähden+matkalle,+ihan+vain+kotimaassa,+ensiksi+siskoni+70-vuotissynttäreille+ja+sieltä+jatkan+Rautavaarapäiville.+Viivyn+matkalla+ainakin+ensi+viikon+maanantaihin.xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxMuutin+nyt+profiiliani+lyhentäen+sen+tekstiä.+Poistin+sieltä+myös+kaikki+valokuvani,+kun+ne+ovat+jatkuvasti+herättäneet+närää+eräissä,+joilla+ei+ole+kanttia+edes+rekisteröityä+saati+kuvaansa+näyttää.+Profiilikuvan+toki+jätin,+mutta+vaihdoin+senkin.+Omakuvani+sekin+tietysti+on,+ei+tosin+ihan+tuore,+mutta+kyllä+minut+siitä+helposti+tunnistaa;))+Luulenpa,+että+tämän+jälkeen+minulla+ei+ole+enää+koskaan+tarvetta+tehdä+muutoksia+profiililleni,+puhumattakaan,+että+ottaisin+enää+käyttöön+jonkin+muun+nikin+kuin+tämän.
  8. Iltapäivän+vieraat+hoidettuani+ja+kaupungin+juhannushumua+muutaman+tunnin+katsastettuani+-+Seurasaareen+en+viitsinyt+mennä+-+olen+taas+kotona+ja+jälleen+joudun+syömään+sanani,+sillä+ihan+pakko+on+vielä+tulla+käymään+täällä,+sillä+on+tuo+asia+minulta+toisenkin+messun+arvoinen:”Hulluja+nuo+roomalaiset”,+totesi+usein+Asterix.+Torstai-iltana+ennen+tuon+brittien+kansanäänestyksen+tulosten+julkaisua+haastateltiin+televisiossamme+kahta+Suomessa+asuvaa+brittimiestä.+Miehet+olivat+varmoja+siitä,+että+EU:ssa+pysymisen+kannattajat+voittavat+ja+totesivat:+”Onhan+Britanniassakin+hulluja,+mutta+ei+niin+paljon,+että+he+enemmistöksi+äänestyksessä+pääsisivät”.+Väärässä+olivat.+Siis+hulluja+myös+nuo+britit.Haastatellut+miehet+pitivät+pääministerin+heikkoutena+sitä,+että+laittoi+tuon+asian+kansanäänestykseen.+No,+nyt+nuo+EU:sta+eron+puolesta+äänestäneet+britit+saivat+sen,+mitä+halusivat.+Vai+saivatko?+Kun+brexitin+seuraamukset+alkavat+vähitellen+näkyä,+varmaan+he+sanovat,+että+eivät+he+sellaista+halunneet.Väyrynen+on+vaatinut+meille+samanlaista+kansanäänestystä+ainakin+euroon+kuulumisemme+suhteen.+Meidän+päättäjämme+eivät+väistelle+vastuutaan+siten+kuin+Britanniassa.+Asiasta+täytyy+pystyä+päättämään+niiden,+jotka+olemme+puolestamme+päättämään+valinneet.+Talousviisaita+he+toki+voivat+ja+heidän+täytyykin+kuunnella,+mutta+tavallisten+kansalaisten+tiedot+ja+ymmärrys+eivät+riitä+sellaisesta+asiasta+päättämään.Mielenkiinnolla+luin+noita+tulleita+vastineita+ja+niistä+nyt+vähän+yhteisesti:OikeistoSosDem+sanoo:+”Tämä+siitä+sitten+seuraa+kun+kansa+päästetään+sanomaan+mielipiteensä+asioista+joista+se+ei+riittävästi+ymmärrä.+Ratkaisuja+tehdään+tunnepohjalta.+Varoittava+esimerkki+siitä+että+NATO:sta+ei+pidä+järjestää+kansanäänestystä”.+Yhdyn+hänen+mielipiteeseensä.+Presidentti+Niinistö+on+tainnut+olla+kansanäänestyksen+kannattaja.+Varmaan+tuo+brexit-äänestys+havahduttaa+Niinistön+toisiin+ajatuksiin.Hyvin+toteaa+myös+pystyyn_kuollut:+”Sen+siitä+saa,+kun+(Cameron)+ääniä+puolueelleen+saadakseen+antaa+typerän+vaalilupauksen+ja+kaiken+lisäksi+vastoin+kaikkia+odotuksia+pitää+lupauksestaan+kiinni.+Menee+tuoli+alta+ja+joutuu+tyhjän+päälle”.+Hyvä+opetus+nykyiselle+ja+tuleville+pääministereillemme!Mielipidepankilta+on+aivan+loistava,+asioiden+erinomaisesta+ymmärtämisestä+kertova+pitkä+vastine.+Osuvasti+hän+vertaa+Cameronia+1930-luvun+lopun+pääministeri+Chamberlainiin,+joka+Hitlerin+kanssa+neuvoteltuaan+ja+sopimuksen+tehtyään+Englantiin+palattuaan+heilutteli+sopimusta+jo+lentokoneen+portailla+ja+hymyssä+suin+julisti:+”rauha+meidän+ajallemme”.+Miten+sitten+pian+kävikään?Ihan+oikein+mpp+näkee+senkin,+että+suurin+voittaja+noissa+brittien+vaaleissa+on+Putinin+Venäjä.+Mieltäni+lämmittää+myös+mielipidepankin+tämä+toteamus:+”Tulos+nostaa+Nato-keskustelun+nyt+täysin+uudelle+tasolle.+Valittaen+on+todettava,+että+tämän+jälkeen+minunkin+on+sanottava,+että+Nato-vaihtoehtoa+pitää+todellakin+alkaa+tutkailemaan+suurella+huolella”.+Viisas+on+mies,+joka+pystyy+muuttamaan+vankkumatonta+kantaansa+tilanteen+sellaista+muutosta+vaatiessa!+Samaa+mieltä+kanssansa+olen+myös+näkemyksestään+Timo+Soinista.+En+ala+enempää+mpp:n+loistavaa+analyysia+toistella,+vaan+pyydän,+lukekaa+se,+ja+koettakaa+itsekin+omaksua+siitä+jotain+viisautta!+Eräs+tuolla+alkupuolella+pitää+EU:ta+natsistisena+ja+avaustani+tarkoittaen+sanoo+minulle:+”Kuinka+vanhurskaan+hölmöä+tekstiä+kapilta.+Ihan+kuin+Iso-Britannia+uppoaisi+Atlantiin+ja+katoaisi+maan+päältä”.+Vastaan+hänelle:+Kuinka+vanhurskaan+hölmöä+tekstiä+sinulta,+kun+näet+EU:n+natsismin+luomuksena!+Natsismihan+oli+äärikansallinen+liike,+EU+on+sen+vastakohta,+monien+demokraattisten+kansojen+yhteisö.+Ei+Britteinsaarten+suurin+saari+uppoa+tuon+brexitin+seurauksena+Atlanttiin,+mutta+sen+seurauksena+noille+saarille+saattaa+tulla+kolme+valtiota+eli+yksi+lisää+nykyisiin.Pyydän+anteeksi,+etten+vastaillut+vastineiden+lähettäjille+erikseen,+vaan+käsittelin+heitä+tässä+yhteisesti.+Anteeksi,+jos+jonkun+lähettämä+huomionarvoinen+sanoma+jäi+tässä+vaille+huomiotani.+Ymmärtänette,+sillä+olen+nyt+hieman+väsynyt+-+kun+obligatoriset+päiväunet+jäivät+väliin+-+mutta+vielä+lähes+selvin+päin,+eikä+sellainen+sovi+juhannusaattoon,+joten+aion+vielä+korjata+asian.+Ehkä+minun+ei+tarvitse+tämän+”messuni”+jälkeen+tulla+tänne+ennen+kuin+maanantaina,+kun+huomenna+ja+ylihuomenna+tulee+taas+tv:sta+sitä+futista!