Vapaa kuvaus

Aika päättyyJärviradiosta tänä aamuna- kuuntelin Raamattu kannesta kanteen.
Ja tämän jälkeen kertoi uudessa aloituksessa Siionin kannel- uskovaisuuden uskomassa olevan suulla edelleen Lutherin tulkinnan vauvakasteveden pelastavasta voimasta ja sen sanoman ydin n myös se- opin jyvänä jotain vierasta, johonka en usko sellaisenaan.

Ongelma oli Lutherilla, näin uskoisin todistuksesta mitä kuuntelen.

Luther -uskoi, että kaste kuuluu vain uskovalle. No siinä hän oli lukemassaan oikeassa, kaste kuuluu uskovalle ja sen tuo esiin- suun tunnustus...

Kun se suun tunnustus tarvitaan- pitää sillä olla tunnustuksen lausuja ja tähän kehään rakentuu muodostettu yhtälö. Kummi, joka on laina- juutalaisuudesta, ja ympärileikkauksessa... Näin olen asian ymmärtänyt. Tätä juutalaisuuden kasvuopin juurta ei kerrota, mutta asia löytyy sieltä kumminkin.
Eli jäljitellään uskonnollisuudessa- korvausopillisesti samaa.
Siksi nimenanto- ympärileikkaus- lapsi- korvausoppi jäljittelee asiaa vauvan kastetoimituksessa.

En asiaa tökkisi, jos hieman sanoittaisi uskovaisuus asiaa, ettei tarvitsisi tulla asiaa vastaan siinä, että Ortodoksista moittivat toimituksen tavalla, että se pilkkaa Jumalaa.
Mikä pilkkaa Jumalaa- on - että Jumalan luomistyön ja Jumalan sanaa vastaan- aletaan nimittämään, että siittäminen on saastaista ja perisyntistä- eli mies- kun yhtyy vaimonsa, joka on Jumalan --käsky-- on synti- ... siispä?? Jumala käskee tekemään perisynti’tekoa?, jossa mies yhtyy käskyn mukaan vaimoonsa- ja siinä. Jumalan luomistyön suvunjatkumisen tekemisessä tapahtuu siintyminen ja näin ollen mukamas yhtymisessä toteutetaan "opetus synnissä siintyminen".

Ja tämä on harhalauseke otettu Daavidin kuninkaana himossa silmä- kiintyi vieraaseen naiseen- joka kylpi- yhtyi häneen ja vieläpä Daavid tapatti hänen [kylpeneen naisen] miehen vieden sotaan hänet.... ja tätä Daavidin puheissa nimitetään synnissä siittämiseksi ja on synnissä siintynyt... Siis siinä sanoitetaan tekoa- joka ei ollut Jumalan aivoituksellista tuoda normaaliin avioliittoon seksuaalisen elämän keskelle. Ethän sinä sano vaimollesi, mennään tekemään peitonalle syntiä… huh, koko ajatus asiantiimoilta.

Tämä on perisynti- synnissä siittäminen jyvitetty tähän kaste- asiaan, mutta Ortodoksit näkevät - >ymmärrykseni mukaan, < ,,, että tämä uskovan avioelämä- uskollisen vaimona kanssa PYHÄ- ja mitä siitä syntyy- on luomistyön jatkumo- ja siinä oleva syntynyt on: PYHÄ-

Jumalan hänelle Elämänantajana antama -elämä- on PYHÄ, - josta vastuu hänen elämään on kaikilla meillä.
Myös siittäjällä- maallisella isällä, myös vastuu opettaa tuolle PYHÄLLE- Jumalan luomis- työn tulokselliselle kohteelle ihmiselle lapselleen, johon Jumala on puhaltanut Elämänhengen ja näin hänestä n tullut elävä sielu.

Tämä opetus- puuttuu näkemykseni mukaan Lutherin näköalasta, ja siksi *alkaa- aivan vähäkatekismuksen mukaan sen opin juuressa- vauvoista perkeleitten ulosajo- alkaa kummin puheet- jossa uskontunnustusta ---- kummi puhuu- ei lapsi- siis lapsi onkin saastainen, ja kastamattomana helvettiin kuuluva ja siten helvetin tulessa - kituva pienokainen, joka ei ole voinut syntymässään voinut tehdä syntiä.

Raamatussa synti on Jumalan lain rikkomista... Missä hän tissilapsi rikkoo Jumalan lakia- tätä en opissa ymmärrä ja siksi vauva onkin - vaikka on siitetty Jumalan käskyn mukaan saastainen. Tätä kannattaa piispojen ja pappien miettiä.

Ettei perkelöidä- josta on kyllä nyt luovuttu. papit ei taida enää perkeleitä ajaa vauvasta..
puheissahan se jatkuu edelleen synnissä siintymisenä. ja Lutherin aikainen uskonto on tänään Suomessa erilainen- mutta tämä hapate pitää oikaista- kirkon suusanallisesti-

ettei aamuohjelman sanoituksissa enää kenttätyössä Siionin virsien keskellä perkelöidä vauvaa ja kirota Jumalaa- sekä uskovan avielämä onkin Pyhää- rakkaudella hoidettavaa elämänkenttää- jossa mies rakastaa vaimoaan, niinkuin Kristus seurakuntaa- sekä syntyvät lapset ovat Pyhiä, Jumalan silmäteriä, ja heitä sillä mielellä kohdaten- kasvatamme heitä elämäntielle.

Eli tuo - syntymän h-hetken sanoitus- perisyntisiittäminen, perisynnissä syntyminen, vauvan saastuttaminen tuo ikävän lisä- ja Jumalankuvan mieliimme.

Jumalamme jos vauva kuolee ja ei keritä kastaa on --helvetin- tulikärsimyksessä...

Tästä meidän pitää tehdä parannus ja puhua Ortodoksien kanssa samaa kieltä, ettemme pilkkaa Jumalaamme, että kertoa, ---taipumuksesta----

ja näin se lapsi- mitä ei """"keritä""" kastaa- sekä kuolee---- ei tuoda niille äideille sydäntuskaa- lapsesta- joka menehtyi- että meni helvettikärsimykseen.
Vaan jätetään lapsi- Jumalan luomistyön tähden Hänen käteensä, että Luojana Jeesus siunasi lapsia, siis Hän Tuomarina lausuu ne viimeiste sanat, eikä meidän tulkinnat ja tämä alkeisoppi saisi sydämissä tunteen Vanhurskaasta Jumalasta- oikeudenmukaisesta- jolla on Elämä hallussa, on antanut sen Pojalle, ja Poika kelle tahtoo...

Niin, nyt katsoisin peiliin ja pyyhittäisiin niitten äitien kyyneleet, jotka ovat vuotaneet meidän

Aloituksia

2

Kommenttia

61

  1. Vaikka käyntini paikallisessa helluntalaisseurakunnassa tulee vuosia paljon, eli pian 10- vuotta, tahi jo ylikin, tutuu aloitus mielenjohdannaiselta.
    Johdannaiselta siihen, jonka tarkoitusperä viestissä on vain lusteellista kylvöä.

    Eiköhän jokaisessa seurakunnassa ole käsitys mitä on puhujana vierailevan puhujan merkitys.

    Tuossa matkanvarrella kuunneltu vaikka radiosta- luterilaisuuden erään vaikuttavan herätysliikkeen esissäoloa, niin eiköhän heilläkin puhujia ole riittävästi. Ei siellä vain yksi- ole äänessä ja vain hän olisi esissä. Kyllä elopellolle on siunaus, siunaus siinä,, että kullekin uskovaisuuden Elämänkirjallisuudessa on Herra antanut vakkaseen jyviä, joka siunaa koko kuulijakuntaa.

    Siksipä autolla ajaen kuuntelen määrättynä viikonpäivänä Järvisuomen radiota.
    Vakka sylillä moni käy kukin vuorollaan kylvämässä.

    Siunaushan se on kylvötyössä. Meillä luterilaisuudessa, mihin kuulun rakkaani kanssa, tottakai siellä on kirkkokäsikirjat, joissa joka sunnuntai saarnataan sama saarna.
    Vakassa on vuodesta toiseen se jyvät, jolla se yksi pappi pärjää- sekä opettaa sitä, mikä kirjassa lukee. Vuodessa kierrätetään sitä opetusmittaa- verrokkina, vaikka kalenteri.
    Tänään viettää hän ja hän nimipäivää ja ensivuonna sama päivä, sama onnittelu ..
    ts. se paikalliskirkon saarna- sekä virret- hieman on ennakoitavana käsikirjoista.

    Sitten kentällä- vaikka siionin virtten kentällä, voisi verrata Raamatusta ajatusta, että kukin vuorollaan saa puhua ja kas, tavallaan olemme samalla viivalla, kuin aloituksen sanoittaja- vierailevilla puhujilla on oma---tehtäväkuva- jyvä vakkasessa.

    Otettaisiino reilulla mielellä nyt asialinja puheisiin ja nähdään hieman kokonaisuuksien kautta asiaa. Ei käydä kivitaskuina. Se minä uskonnollisuus on pian meissä fariseuksellisuutta puhetta... juutalaisuuden - vanhanliiton aikana syntynyt tapa- puhua synagooga- kuka puhuu- tahi saa puhua, näköaloihin.

    Sana tavallaan myös viestii Pyhän Hengen toimintatavasta- katsella, miten tuuli puhaltaa.. --- kuunnellaan vain sen huminaa ja annetaan kukin vuorollaan - puheenvuorollisuus.
    Myös helluntalaisilla on seurakunnallinen tapa toimia, ja näin uskonvapauden ajassa, se heille suotakoon. Käyköön siten niitä vierailevia puhujia - heidän keskellä ja mietitään, onko jotain jyvävakkasessa, mikä pitäisi myös huomioida.

    Jo vuosia helluntalaisuudesta nähdään yhteistoimintaa meidän luterilaisuuden keskellä.
    Tavallaan lestadiolaisuus- esikoispuolen toimintamallin elämä- on meidän kirkossa ollut vuosikymmenet siunauksellista. Meillä on elävä seurakunta ja papitkin vuosikymmenten saatossa. Kirkkorakennus alkaa vain käydä iälliseksi ja kaunis kirkko- ovat pelotelleet, että se joudutaan rakennevikojen takia purkamaan. Mutta, meillä kävi vasta helluntalaisuudesta mukana sunnuntain Jumalanpaveluksessa jonkunkokoinen ryhmä- rakentamassa sitä netissäkin näkynyttä Jumalanpalveluksen "ohjelma" muotoa.

    Rakkautta, rakkautta, rakkautta, ystävät. Herrassa. Jeesus Kristus on Herra.

    Jotenkin tuntuu täällä esiintyvät kirjoittajat vierailta- luterilaisuuden nimissä esiintyessä.
    En tunnista heitä, onkohan jostain kylmenneitä, tahi villejä toimijoita, joille seurakunnan Hengellinen rakkauselämän toimintamalli on vierasta.
    Jospa emme löisi veljeä, vaikka ei ole samanmielisesti ---kylvämässä, meillä on oma- elopelto ja helluntaissa oma, se varmaan ei ole ongelma, mutta joillekin se tuntuu olevan ongelma.

    Otan esimerkin. - musiikista- Eräs meidän luterilaisuus- musiikki ihminen kertoi virsistä.
    Martti Luther- etsi virsiin sitä, että se olisi tuttu maailmassa, sävelissä.
    Hän sanoitti kapakkalauluihin uudet sanat, eli näin syntyi virsiperinne.
    Sekin elää aina eteenpäin. Tänään lauletaan - tämänpäivän Hengen tuulen mukana.
    Ei me vanhoja kapakkasävelin mutta, hengellisin sanoituksin veisata- aivan alkuvirsikirjasta. Siis aikansa kutakin.
    Tavallaan halusin sanoa, että Hengessä aina uudistutaan siihen aikakauteen, missä eletään, sekä toivoisin meille avoimempaa sekä avarempaa sydäntä.
    Se nuoripolvihan olisi löydettävä Herran kansalaiseksi. Ei kannata museoida itseään ja jakamaan pääsylippua omaan takapihan vanhaan torppaan.
    Anteeksi vain.... en yhdy teidän monen vuodatukseen. Eletään ME omassa hengellisyydessä todeksi Jumalan kansan rakkaus.
  2. Tuntuu,+että+sinä+anonyymi+19.11.2020.08:45+kirjoittaja,+ja+1234567-++ymmärrätte+sapatin+merkitystä+omallanne+vastakkaisilla+tavoilla+ja+tuon+oman+näkemyksen+teidän+puheenvuoroon.Mikä+on+Jumalan+Pyhää+-+niin+se+on+Pyhä!++Ja+ketä+luotu+palvoo?+Luojaa!+Lähden+siitä.Apostolinen+seitsemännenpäivän+kansainvälinen+helluntalaisuus,+niin+heille+sapatti+on+raamatullinen+lepopäivä.+Uskon,+että+heille+näköala+kirjoituksista+on+avannut+näköalan.Meille+opetetaan+ja+neuvotaan.Raamatun+alkulehdillä+luemme+luomisen+ja+sen+tuloksen,+mikä+oli+hyvä+ja+on+edelleen+Jumalantyönä+hyvä.+Se+on+tämä+levon+maa-+Eden,+johon+Adam+sai+ehdoin+elämänoikeuden+ja+sen+luomisen+päätös-+oli+tämä+"kruunu".++SE+oli+lepopäivän+julistus.Aivankuin+opetetaan+ehtoollisen+-+Herran+pöytä-+sovituksen+julistus,+täytetty+työ.Kumpaankaan+meillä+ei+ole+lisättävää,+eikä+pois+otettavaa.+Eli+se+JumalanValtakunta+on+Jumalankätten+työtä.+Tässä+tullaan+siihen+ymmärrykseen,+että+missä+luotu+voi+kumartaa+Luojaa.++[lepo+Luojassa+-+Hänen+opein].+Luoja+on+Sapatin+Herra!+Jeesus,+sijaisemme+Vapahtajamme.++Ja+kerran+tien+loppupäässä+pääsemme+lopulliseen+sapatinlepoon,+jossa+pääsemme+vapauteen+pahuudesta+ja+Pyhyys+on+läsnä.Meidän+viikko+julistaa+Jumalantyön+merkitystä,+so.+sanomallinen,+kuin+tiellä+viitta.+Hän+on+Luoja+ja+kaiken+saamme+Hänen+kädestään.+Ja+näin+luodulle+sapatti+on+Jumalan+erottama+Adamia+varten.+Adam+luotiin+Jumalan+yhteyteen+ja+paratiisiin.Tuossa+rakenteessa,+mikä+on+Pyhä.....Siinä+minä+saan+levätä+ja+kaikki+ympärilläni.++Elämässä+hengessäni+pyrin+kunnioittamaan+luodun+-oikeutta-+lepoon,+jonka+Herra+on+hänelle+suonut.+Se+on+sydämen+valintaa.En+rasita+häntä+omin+töin,+eli+jätän+markkintalouden+rauhaan,+pelaamaan+keskenään+sitä+kauppaa,+millä+he+ostavat+ja+myyvät+elämäänsä.Tämä+näkeykseni+tämänpäivän+tiedollani+sapattiin.+Eli+Sapatti+julistaa+Valtakunnan+Pyhyyttä+-+ja+on+Jumalantyö+-+tavallaan+meidän+Edenimme.+so.+se+tienviitta+elämälle.Kadotetun+maamme+edenimme+kantaa+edelleen+valintojen+määrää.Olemme+Elämänpuun+luona+ja+myös+lisäksi+sen+valinnan,+Hyvän+ja+pahantiedonpuu+-+että+jätämme+sen+Herran+haltuun+tämän+viimemainitun+puun.++Kuten+Herra+Adamia+valisti+elämänohjeena+ja+Adam+olisi+saanut+elää+iankaikkisesti+noilla+eväillä.Viihdytään+Elämänpuun,+Sapatin+Herran+äärellä.+Hänessä+on+lunastus,+armon+kautta,+elämään.+Hän+haluaa+käyskennellä+kanssamme+lupauksen+maassa,+tämän+erämaavaelluksen+aikana.Herran+pöytä-+se+on+tuomassa+ylösnousemuspäivän.+Sillä+ei+ratsasteta+sitä,+että+tekisimme+sunnuntain+korvausopiksi,+koska+se+näyttäisi+"hyväntiedon"+puun+hedelmänä+oikealta.Se+langettaa+vanhurskaankin.+Hedelmä+näyttää+hyvältä,+eikös+vain?+Tässä+on+toinenkin+puoli,+ettei+voi+tehdä+käskyä+ja+läksyä,+että+noin+ja+näin.+Pelastus+on+Jumalantyö+ja+Pyhä+Henki+sitten+avaa+kirjoitusten+kautta+totuutta.++Vapaus+valintaa.Joka+viettää+"sunnuntain"+ja+yhyttää+siihen+kirkkon+opillisesti+lepopäivän+ja+viettää+sitä+kahdeksantena+päivänä,+niin+Pyhä+Henki+saakoon+kutakin+valaista+valintoihin.+Siinä+ei+ole+itselläni+velvoitettakaan+tuomaroimaan,+vaan+oppi+ja+opetus+kaikessa+on+Jumalan.Kaikessa+on+itse+vajavaisen+tiedon+ja+näköalan+takia+olevan+ymmärryksen+varassa,+mitä+on+kirjoitukset+avannut.+Siksi+elämänpolku+on+kaita+ja+käymme+peräjälkeen.Toinen+saa+toisessa-+ikäänkuin+sen+tiedon+sanan+ja+jos+kirjoitukset+sen+myöntää+todeksi,+on+hyvä+korjata+siinä+suuntaa.+Tienviitta+osoittaa+perillä+olevan+kohteen.+Viitalta+perille+on+matka,+jota+käydään,+eli+olemme+matkalaisia.Seurakunna+oven+ulkopuolella+on+pari+rappusta+tuvanpuolelle+pyhittymään+Herran+työnä.On+irtisanouduttava+haureudesta+ja+veren+väärästä+käytöstä+tahtoelämässä.Senjälkeen+seurakunnan+sisäpuolella+on+koko+elämän+oppijakso,+jota+käyden+meitä,+itseäni+myöten+opetetaan+varjeltumaan+pahalta+ja+se+on+Pyhän+Hengen+työ+Kristuksessa.Elämme+vapaudessa.+Vapaudessa+voi+kumartaa+Luojaansa.+Mutta+voi+vapaudessa+olla+tietämättömyyden+hetkessä.+Se+on+Jumalantyö,+että+rakkaudessa+kulkiessa+tukisimme+toisiamme+Pyhyyteen+sisälle.+Pyhyys+tulee+luetuksi+tuonpuoleisuudesta+käsin.Se+kestää.Mutta,+evankeliumi,+Hän+on+voittaja,+se+on+tärkein+tienviitta.+Sen+valinnan+jälkeen+Pyhä+Henki+sitten+hoitaa+loput,+jopa+voimaa+kaikkeen+matkalle+jakavana.+Pidetään+siitä+kiinni.
  3. Hänellä+on+ELÄMÄNhenki!+Lapsen+sieraimissa+on+elämähenki+ja+näin+hän+on+eläväsielu.Elämänhengen+suhteen+-+niin+Elämänantaja+antaa+elämän.+Ihmisessä+sitä+ei+ole+itsessään.Ja+elämänkirja-+se+kattaa+sen,+että+kirjasta+voidaan+pyyhkiä+nimi+pois.Se+tehdään+tuopuoleisuudessa.+Synti+erottaa+ihmisen+Jumalasta+ja+älytön,+eli+lapsi+ei+ole+syntiä+tehnyt+tietämättään.JumalanLain+rikkominen+on+kirjoitusten+mukaan+synti.Vasta,+kun+lapsi+ymmärtää+totuuden-+Minä+olen+Herra,+sinun+Jumalasi,+älä+pidä+muita+jumalia+Minun+rinnallani-+sen+käsittäminen+sydämessä,+tuo+vastuun+elämästä.Allekirjoitan+edelleen+ja+älä+sano+syntynyttä+lapsta+saastaiseksi.Hänessä+on+Elämänhenki,+jos+ei+olisi,+hän+olisi+kuollut.Lue+luomiskertomus.Elämänkirjan+mukaan+elämä+on+ihmiselle+annettu+Jumalanpuolelta.Elämään+ei+synnytä+tavallaan+ominlupineen,+vaan+Jumalan+luomissuunnitelman+mukaan,+eli+siemenkautta.+Ja+vaikka+siittäminen+tapahtuisi+siittävän+synnin+kautta,+niin+elämä+on+Elämänantajan+lupa+elää.Elämä+on+tämänpuoleisuutta,+ja+synti+määritellään+kirjoituksissa.+Synti+on+tietoista+valintaa+tehdä+vastoin+Jumalantahtoa.Lapsi,+hän+ei+ole+vastuullinen+sillätavalla,+kuin+aikuisen+vastuu+tekemisistään.Näinhän+se+oikeudessammekin+on.+Oikeus+velvoittaa+vanhempia+ja+kun+lapsi+tulee+oikeudelliseen+ikään,+niin+hän+vastaa+tekemisistään.Lapsella+elämä+on+PYHÄ+ja+sen+vahingoittaminen+on+tuomion+alaista,+eli+lapsi+on+luomisen+perusteella+Jumalan+silmäterä.Pyhän+Hengen+kohdalla+voimme+tehdä+oman+keskustelualueen.Jeesus+lupasi+Pyhän+Hengen+voimaksi+matkalle.+Sitä+ei+ole+ateismissa,+koska+Pyhä+Henki+ei+tee+epäpyhää+tekoa+ihmisessä,+siis+vastuullisessa+ihmisessä.Ihminen+seuratessa+Jumalantahtoa,+niin+siihen+tekoon+on+Voima-+joka+on+Jumalanteko+meissä.+ts.+Pyhän+Hengen+aluetta.+Mutta,+Elämänhenki+ja+lapsi-+on+Jumalan+elämänannon+luvalla+täällä+olevaisuudessa.Kun+Elämänhenki+palaa+Elämänantajalle,+niin+ihmisen+ruumis+on+kuollut.Sentähden+Elämä-+ja+elämänkirja+käy+käsikädessä+ja+elämänkirjasta+voidaan+pyyhkiä+heidän+nimi,+jotka+tieten+rikkoo+Jumalan+elämäntarkoittavan+elämän+muodon+täällä+ajassa.Synnin+palkka+on+kuolema.
  4. Älä+puhu+omia+tulkintojasi.+Vielä+tänään+tapahtuu+kielilläpuhumista,+sen+oikeassa+näköalassa.+Kielilläpuhuja+voi+ja+on+sanaa+julistanut+vieraskieliselle+Suomessakin+junamatkalla.+Eli+kirkastanut+evankeliumia.Mutta,+otan+kirjoitukset+esiin+ja+saat+miettiä+asiaa+uudelleen.Vaikka+minä+puhuisin+ihmisten+ja+enkelien+kielillä,+mutta+minulla+ei+olisi+rakkautta,+olisin+minä+vain+helisevä+vaski+tai+kilisevä+kulkunen.+Ja+vaikka+minulla+olisi+profetoimisen+lahja+ja+minä+tietäisin+kaikki+salaisuudet+ja+kaiken+tiedon,+ja+vaikka+minulla+olisi+kaikki+usko,+niin+että+voisin+vuoria+siirtää,+mutta+minulla+ei+olisi+rakkautta,+en+minä+mitään+olisi.+Ja+vaikka+minä+jakelisin+kaiken+omaisuuteni+köyhäin+ravinnoksi,+ja+vaikka+antaisin+ruumiini+poltettavaksi,+mutta+minulla+ei+olisi+rakkautta,+ei+se+minua+mitään+hyödyttäisi.+Rakkaus+on+pitkämielinen,+rakkaus+on+lempeä;+rakkaus+ei+kadehdi,+ei+kerskaa,+ei+pöyhkeile,+ei+käyttäydy+sopimattomasti,+ei+etsi+omaansa,+ei+katkeroidu,+ei+muistele+kärsimäänsä+pahaa,+ei+iloitse+vääryydestä,+vaan+iloitsee+yhdessä+totuuden+kanssa;+kaikki+se+peittää,+kaikki+se+uskoo,+kaikki+se+toivoo,+kaikki+se+kärsii.+Rakkaus+ei+koskaan+häviä;+mutta+profetoiminen,+se+katoaa,+ja+kielillä+puhuminen+lakkaa,+ja+tieto+katoaa.+Sillä+tietomme+on+vajavaista,+ja+profetoimisemme+on+vajavaista.+Mutta+kun+tulee+se,+mikä+täydellistä+on,+katoaa+se,+mikä+on+vajavaista.+Kun+minä+olin+lapsi,+niin+minä+puhuin+kuin+lapsi,+minulla+oli+lapsen+mieli,+ja+minä+ajattelin+kuin+lapsi;+kun+tulin+mieheksi,+hylkäsin+minä+sen,+mikä+lapsen+on.+Sillä+nyt+me+näemme+kuin+kuvastimessa,+arvoituksen+tavoin,+mutta+silloin+kasvoista+kasvoihin;+nyt+minä+tunnen+vajavaisesti,+mutta+silloin+minä+olen+tunteva+täydellisesti,+niinkuin+minut+itsenikin+täydellisesti+tunnetaan.+Niin+pysyvät+nyt+usko,+toivo,+rakkaus,+nämä+kolme;+mutta+suurin+niistä+on+rakkaus.++(1Ko+13:1-13)kun+luet+vaikka+rinnakkaisjakeet+raamatusta,+missä+viitataan+siihen,+milloin+tämä+katoaminen+on+vajavaisuuden+suhteen,+on+se,+että+meidät+korotetaan+tuonpuoleisuuteen.+Sen+jälkeen+ei+tarvita+armolahjoja.Tarkkuutta,+tarkkuutta+teitin+asioihin.+Muutoin+tuuli+huulia+heiluttaa.+Uskottavuutenne+häviää.
  5. Uskon,+että+meillä+Siion+on+epäpyhien+seurakunta,+ei+pyhien,+koska+ei+totella+Jumalantahtoa.Siis+miehet+ovat+langenneessa+tilassa,+kuinka+he+voisivat+olla+Kristuksen+"morsian"+puettavana+hääpukuun,+kun+vanha-aadam+vain+pyrkii+vallitsemaan+seurakuntaa.Siksi+aadamin+edustuksellisuus+vain+kirjainkuolettaa+opetuksena+on+hölynpölyä.Saastunut+mies-+pyrkii+lihallisesti+papittamaan+alttarilla,+vaikka+"yleinenpappeus"+on+Jumalantyö+meissä.+Pyhä+Henki+on+Sanan+kirkastava+opettaja,+jossa+kirjoitukset+ovat+Sanan+Valkeus.Ja+Pyhän+Hengen+armolahjat-+Jumala+jakaa+ne+kullekin+tahtonsa+mukaan,+sekä+pappeuttaa+todistusvoiman+ylösnousseesta+Ylimmäisestä+papista.Ihminen+ei+voi+riistää+Jumalalta+arvoa+Sanan+opetukseen+varsinkin+omaan+käyttöön,+pönkätäkseen+omaa+arvomaailmaansa.Kirjanoppineisuus+on+Siionin+häpeätahra,+kun+perinneopein+peitetään+ja+tehdään+tyhjäksi+Sana.+Seurakunnan+vanhin+olkoon+miehenä+paikalla,+mutta+kukin+on+oikeutettu+todistajan+paikalle.Armolahjat+ovat+moninaiset,+mutta+Henki+on+sama;+ja+seurakuntavirat+ovat+moninaiset,+mutta+Herra+on+sama;+ja+voimavaikutukset+ovat+moninaiset,+mutta+Jumala,+joka+kaikki+kaikissa+vaikuttaa,+on+sama.+Mutta+kullekin+annetaan+Hengen+ilmoitus+yhteiseksi+hyödyksi.+Niinpä+saa+Hengen+kautta+toinen+viisauden+sanat,+toinen+tiedon+sanat+saman+Hengen+vaikutuksesta;+toinen+saa+uskon+samassa+Hengessä,+toinen+taas+terveeksitekemisen+lahjat+siinä+yhdessä+Hengessä;+toinen+lahjan+tehdä+voimallisia+tekoja;+toinen+profetoimisen+lahjan,+toinen+lahjan+arvostella+henkiä;+toinen+eri+kielillä+puhumisen+lahjan,+toinen+taas+lahjan+selittää+kieliä.+Mutta+kaiken+tämän+vaikuttaa+yksi+ja+sama+Henki,+jakaen+kullekin+erikseen,+niinkuin+tahtoo.+Sillä+niinkuin+ruumis+on+yksi+ja+siinä+on+monta+jäsentä,+mutta+kaikki+ruumiin+jäsenet,+vaikka+niitä+on+monta,+ovat+yksi+ruumis,+niin+on+Kristuskin;+sillä+me+olemme+kaikki+yhdessä+Hengessä+kastetut+yhdeksi+ruumiiksi,+olimmepa+juutalaisia+tai+kreikkalaisia,+orjia+tai+vapaita,+ja+kaikki+olemme+saaneet+juoda+samaa+Henkeä.+Sillä+eihän+ruumiskaan+ole+yksi+jäsen,+vaan+niitä+on+siinä+monta.+Jos+jalka+sanoisi:+"Koska+en+ole+käsi,+en+kuulu+ruumiiseen",+niin+ei+se+silti+olisi+ruumiiseen+kuulumaton.+Ja+jos+korva+sanoisi:+"Koska+en+ole+silmä,+en+kuulu+ruumiiseen",+niin+ei+se+silti+olisi+ruumiiseen+kuulumaton.+Jos+koko+ruumis+olisi+silmänä,+missä+sitten+olisi+kuulo?+Jos+taas+kokonaan+kuulona,+missä+silloin+haisti?+Mutta+nyt+Jumala+on+asettanut+jäsenet,+itsekunkin+niistä,+ruumiiseen,+niinkuin+hän+on+tahtonut.+Vaan+jos+ne+kaikki+olisivat+yhtenä+jäsenenä,+missä+sitten+ruumis+olisi?+Mutta+nytpä+onkin+monta+jäsentä,+ja+ainoastaan+yksi+ruumis.+Silmä+ei+saata+sanoa+kädelle:+"En+tarvitse+sinua",+eikä+myöskään+pää+jaloille:+"En+tarvitse+teitä".+Päinvastoin+ne+ruumiin+jäsenet,+jotka+näyttävät+olevan+heikompia,+ovat+välttämättömiä;+ja+ne+ruumiin+jäsenet,+jotka+meistä+ovat+vähemmän+kunniakkaita,+me+verhoamme+sitä+kunniallisemmin,+ja+niitä,+joita+häpeämme,+me+sitä+häveliäämmin+peitämme;+mutta+ne,+joita+emme+häpeä,+eivät+sitä+tarvitse.+Mutta+Jumala+on+liittänyt+ruumiin+yhteen+niin,+että+antoi+halvempiarvoiselle+suuremman+kunnian,+ettei+ruumiissa+olisi+eripuraisuutta,+vaan+että+jäsenet+pitäisivät+yhtäläistä+huolta+toinen+toisestaan.+Ja+jos+yksi+jäsen+kärsii,+niin+kaikki+jäsenet+kärsivät+sen+kanssa;+tai+jos+jollekulle+jäsenelle+annetaan+kunnia,+niin+kaikki+jäsenet+iloitsevat+sen+kanssa.+Mutta+te+olette+Kristuksen+ruumis+ja+kukin+osaltanne+hänen+jäseniänsä.+(1Ko+12:4-27)