Vapaa kuvaus

Aloituksia

174

Kommenttia

19682

  1. Ymmärsit väärin. En minä ole kiinnostunut lavatansseihin menemisestä tai tangon askeleista.

    Tekoäly oli tässä se kiinnostava. Hänellä ei ole jalkoja eikä myöskään silmiä. Hän on lukenut kuitenkin kaiken muun ohella myös kaikki sanat mitä ikinä tangosta ja tansseista yleensäkin on kirjoitettu. Kenties myös "katsonut" linkittämäsi videot, mutta koska videot hänelle ovat vain 2-ulotteidta kuvaa ilman muuta dataa ihmiskehon liikkeistä, niin luulen että niistä on vielä liian vaikea ymmärtää tangon askelia. Kaikki perustunee siis luettuun tekstiin.

    Se riittää siihen, että tekoäly teoriassa voi opettaa ihmiselle tanssia. Mutta nyt tekoälystä paljastuu myös, sanoisinko, inhimillinen piirre. Perusaskeleet hän kertoo vakuuttavasti, mutta sitten pyrkiessään kuvaamaan pienempiä vivahteita, hän alkaa sortumaan kaikenlaisiin ylisanoihin. Ehkä tämä johtuu siitä, että näitä kuvaavat tekstit ovat olleet enemmän ihmisten kokemuksia tanssin aikana kokemustaan tunteista kuin siitä mitä tanssi objektiivisesti havaiten on.
  2. Harrastelijalle on sellainen ongelma, että koska pitää veronmaksajan iloksi tehdä kovasti taksvärkkiä, niin ei voi jättää kaikkia muita töitä vaikkapa jonakin toukokuun alun kivana päivänä kun olisi sopivan lämmintä ja tyyntä yms. ja kello sen verran vähän että maali kuivuisi ennen yökastetta. Ja on turhan riskialtista heilua peltikatolla läppäri toisessa ja pensseli toisessa kädessä. Ja jos ostaisi maalarin paikalle, niin se vasta kallista on, koska hänen palkassaan pitäisi maksaa paitsi maalarille, niin kaikille muille yhteiskunnan hampuuseille ja koijareille. Olkoon vaikka kortistossa, minä maalaan itse.

    Hattulan kirkko lienee alkujaan katolinen? Silloin tosiaan on pitänyt panna paikat koreaksi. Eihän se nyt mikään Sikstuksen kappeli ole, mutta varmasti on maalari saanut taiteilla parastaan, koska tyytymätön kirkkoherra tai munkki kannustimena voi viinipäissään muuten tönäistä tikapuut nurin: Seuraava micehlangelo koeajalle ja koittamaan onneaan!

    Mutta maalaaminenhan ei jäänyt tuohon. Kun paikallinen rafael suurella vaivalla on saanut haluamansa (tai kirkkoherran tai piispan haluamat) muodot enkeleille, niin jo tulee Martti Lutherin oppipojat seuraavaksi sanomaan, että nyt puhdistetaan uskosta nämä ilot ja riettaudet piiloon. Sutikaa kalkkivelliä tai vaikka punamultaa päälle, koska nyt rahvaan on aika kuunnella saarnaa ja veisata itse tiensä taivaaseen eikä anneta paavinuskoisten saatanan viekoitella mieltä kiihottavien kuvien kautta.

    Ja sitten joskus myöhemmin on saatettu hiukan tulla katumapäälle ja taas raaputella kuvia näkyviin, kunhan on syntisimmät paikat peitelty vaikka saunavihdoilla.