- Nyt on vaikea kysymys. Täällä palstalla voin olla kumpi vaan, mutta muuten. Luulen että poikana pidetään, mutta mistä minä sen tiedän.
Hmm.
Ei kai tässä auta kuin ryhtyä työpaikalla käyttämään tyttöjen vessaa niin nähdään tykättiinkö vähemmän vai enemmän kuin ennen. - Sen toteamiseen vaadittaisiin aika paljon aikaa, mutta olisi kieltämättä epäloogista jos samat naiset. Aloituksen jutun mukainen näkymättömyydestä "valitus" on kuitenkin vähemmistössä. Yleisempää viestintää on tyytyväisyyden ilmaisu siihen että saa olla rauhassa.
- Naiset yleensä eivät ole tyytyväisiä mihinkään.
Silloin kun naiset eivät ole näkymättömiä, he paljon enemmän valittavat saamastaan vääränlaisesta huomiosta kuin kiittelevät tai ovat tyytyväisiä saamastaan oikeanlaisesta. Mutta sitten kun ongelma poistuu, niin sekään ei ole hyvä. - Kenelläkään naisella ei ole velvollisuutta työskennellä naisvaltaisella alalla. Samantasoisesta työstä puhuminen on aika turhaa, koska työmarkkinoilla eri työt eivät korvaa toisiaan.
- Naisille maksetaan samasta työstä sama palkka, ainakin jos sen älyää pyytää. Se ei ole miesten vika, jos monilla naisilla ei kyvyt, ahkeruus, motivaatio tms. riitä tavoittelemaan sellaisia töitä, joista on varaa ja halua jollakin maksaa. Naisilta yleisesti puuttuu hyvin paljon siitä kilpailuhenkisyydestä mitä vaadittaisiin. Eikä siinä ole mitään väärää. Voi olla paljon mukavampaa tehdä sellaista, jossa on jatkuvasti mukavuusalueella. Niin minustakin on, mutta hyväksyn että se näkyy sitten palkan pienuudessa.
- Aivan. Naisilla voisi olla jopa omat eläkevakuutusyhtiöt. Naisten taitavasti johtamina näiden naisasiakkaiden tarvitsisi maksaa vain pieniä eläkevakuutuksia ja silti saisivat nauttia suurista tuotoista pitkän ihanan terveen elämänsä loppuun saakka.
- Sukupuolella ja ruuanlaitolla ei sinänsä ole yhtään mitään yhteyttä. Välillisesti yhteys tulee sitä kautta että miehet tavallisemmin tekevät enemmän vaikeita ja ainutkertaisia asioita ja naiset toistuvia rutiineja.
Monipuolinen kasvistarjonta miltei joka lähikaupassa on historiallisesti tämän ajan mahdollistamaa ylellisyyttä. On jokaisen valinta haluaako sitä hyödyntää. Kuorimiseen ja/tai pilkkomiseen kuluva aika riippuu paljon siitä miten nopeasti veistä käyttää. Montaa minuuttia ei kulu yhden ihmisen ruokiin päivässä. Kai moni jaksaa hampaansakin harjata?
Kypsennysaikana, jos on pidempi. voi tehdä muuta.
Lounasruokaan meillä "maalla" on tarjolla lukuisia oikein hyviä vaihtoehtoja max. 14€ hintaan.
Perunat ja pastat ovat oikein hyviä lisukkeita ihmisille, jotka tarvitsevat enemmän energiaa. - Asia olisi ratkaistu kun jokainen vakuuttaisi itsensä ja halutessaan saisi maksaa myös valitsemilleen ihmisille eläkevakuutuksia. Vakuutusyhtiö varmasti osaisi hinnoitella vakuutuksensa oikein.
- Hassua että sellainen mitenkään unohtuisi, koska varsin tavallisesti heteromiehellä on elämänmittainen kokemus siitä että kukaan muu ei todellakaan tee mitään. Naiset tietysti ovat taitavia harrastamaan vaihdantaa. Miehen tuottamat resurssit ovat arvokkaita, mies itsessään täysin arvoton.
- Olin jo huolissani että tullaanko setäseksuaalien kulkuetta häiritsemään joillakin eheytyshoidoilla: nuori nainen paha, mummo hyvä.
- Ai että se on ok että kaikki muut ovat pride siitä mitä ovat, mutta setien pitäisikin sulkeutua kaappiin?
EVVK mitä jotkut tädit, lepakot ja homot ajattelevat! Mutta kaikesta kaikkien sukupuolten ylistyksestä päätellen tuskin nyt ainakaan mitään negatiivista. Ei mitään kaksoisstandardeja. - No siksi, että se on ihan helvetin raskasta. Ei sellaista koko ajan jaksa. Mutta että jaksaisi edes vähän ja silloin, tarvitaan motivaatio.
Huomasitko että mainitset motivaatiotekijöinä pelkästään ulkoisia asioita? Luulisin, että mielenterveyden kannalta on kivempi motivoitua sisäisesti. - Kateellisuus lienee turhaa koska on hyvin pieni todennäköisyys että jutun henkilö ikinä löytäisi mitään kuvailemaansa henkilöä, siis kumppaniksi. Jos läheisyyden tarve käy liian suureksi, niin varmaan joku viilaaja ja höylääjä varmasti löytyy työstämään.
- Näyttelijät lienevät taitavia ihmisiä ja pystynevät siirtymään tekemään jotakin muuta, jos kone tekee heidän entisen työnsä paremmin tai tehokkaammin ja pienemmillä sairauspoissaoloilla. Ei ole nykyään paljon töitä myöskään ojankaivajille tai kankaankutojille.
- "Monelle miehelle etenkin tuntuu olevan ihan hepreaa miten pienestä se on kiinni, että ovat miehiä."
Olet enimmäkseen väärässä :D Siinä olet oikeassa, että se on ollut hyvin hyvin pienestä kiinni, että ylipäänsä olemme olemassa. Mutta sen jälkeen kun olemme olemassa, niin olemme sellaisina kuin olemme ja pieni muutos tarkoittaisi että minä en enää olisi olemassa lainkaan, vaan sen sijaan olisi olemassa joku aivan muu. - Vaikka en ole nainen niin muistutan että listasta puuttuu ainakin 5 korkeastikoulutettu kikkelis kokkelis mies ja 6 asioiden hoitaja veikko kilkenblad
- Yksittäisellä maalla ei ole väliä, jos useat maat käyttävät samaa valuuttaa. Kun käytetään yhteisvaluuttaa niin maalla ei ole enää omaa rahapolitiikkaa.
2% on jokaisen merkittävän keskuspankin julkinen tavoite. - Meillä ei ollut tarkkista tai erityisluokkia erikseen. Jotkut yksittäiset oppilaat kävivät eri koulua oppimisvaikeuksien takia, mutta muuten melko "inklusiivistä". Mutta kai se koulu olisi nykymittapuulla eliittikoulu. Ala-aste meni kynällä ja paperilla ilman mitään kosketusta tietotekniikkaa.
- Jotta rehtori voisi arvioida, mielestäni hänen pitäisi valita esim. otanta oppilaista ja sitten suunnilleen käydä mittaamassa tai vähintään kyselemässä näiden nukkumistaipumuksia. Arveleminen voi perustua enemmän valistuneeseen intuitiiviseen päätelmään. Muistan omilta kouluajoilta tehtäviä joissa pyydettiin arvioimaan jotain suuruusluokkia. Osa oppilaista tulkitsi asian siten, että heitä pyydettiin arvaamaan. Tämä oli kenties yksi koko koulun valaisivimmista kokemuksista. Arvioija ei voita arvaajaa joka kerta, mutta kohtuullisen määrän yhteen kertaan sijoittamalla arvioija vie arvaajalta aina pelimerkit, kunhan kierroksia on riittävästi.
- Voi Sheena, tottakai luin ja huolella. Koska vaihtoehtoja on vain kaksi, niin tulokseni toistaminen pelkästään tuuriin luottamalla on mahdollista todennäköisyydellä yhden suhde 2^12. Jos olisi käytössä Douglas Adamsin Infinite Improbability Drive niin helppoa, mutta muuten melko vaikeaa.