- En ole mies mutta voisit saman tien kysyä kuinka usein käytte vessassa.
Miten se tapahtuu, pissaatko seisaaltaan vai istutko pytyllä.
Herkkyyttä on aloituksessa yhtä vähän kuin sarvikuonossa. - Minusta näyttää että nuorempi polvi hyväksyy paremmin erilaisuutta kun me.
Uskon heidän pärjäävän, tuli mitä tuli. Pakkohan se on. - En tunnistanut itseäni aloituksessa kuin ihan pikkuisen jossain kohdassa.
Elän elämäni parasta aikaa, ei tule mieleenkään olla hapan.
Ikäni olen hyväksynyt, jos elää kauan tulee vanhaksi, niin käy jokaiselle.
Toivon että näin jatkuu vielä kauan, jos ei, niin saisin nukahtaa ikiuneen omaan sänkyyni, en haluaisi lähteä kotoani mihinkään.
Mutta ei kannata huolehtia tulevista, elämä on lahja, ainutkertainen. - Ostin eilen LED-hautakynttilöitä haudoille. Tulee niin paljon muoviroskaa kynttiöistä että taidan siirtyä niihin kokonaan, joulua lukuunottamatta.
Ostin karjalanpaistilihat, ruispaloja, hedelmiä, salaattitarpeet ja myös juolutorttutarpeet. Kaveri tuli, hän pitää tortuista.
Valkoviiniä on baarikaapissa isommallekein porukalle, ei nykyisin tule juotua kun harvoin ja vähän kerrallaan.
Kissaa ei saa unohtaa, ostin kuusi pussia kana/naudanlihaa hyytelössä, ei syö muuta märkäruokaa, Lazin häränlihamurot kelpaa myös.
Kokeilin tarjota myös mikrossa haudutettua seitä, ihme ja kumma kun kelpasi. - Tietääkseni moni hyvin nuori arvostaa ulkonäköä ja muodikasta pukeutumista enemmän kuin vähän kypsemmät.
Arvophja on minulla muuttunut elämänkokemusta saatuani.
Hellari perheessä kasvaneena arvot opittiin kotoa, myöhemmin olen muuttanut kantaani uskonnon suhteen ja monen muunkin asian. - Kävin usein lukemassa 50/ 60 /70 palstoja ennenkuin aloin kirjoittamaan mitään. MDK asui ruotsissa, on siitä jo aikaa kun hän hiljeni.
Tein aloitteen omaishoitajien palstasta, kirjoittelin sinne päivittäin, nyt se on hiljentynyt mutta kuiten vielä olemassa.
Skillanin minäkin tiedän pitkältä ajalta.
Hajupoika haukkui aina kaikki, hänellä oli monta nikkiä.
Ruuneperi oli jatkuvasti huolissaan palstan tilasta.
Jäin 60 palstalle kun oli vilkkain. Yhteen aikaan kirjoittelin 70 palstallekin, joskus nykyisinkin. 50 on aika hiljainen, en ole käynyt aikoihin katsomassa. - Hyviä kirjoittajia on siirtynyt seuraavaan ikäryhmään. Harmi, taidan siirtyä vähitellen sinne.
Kirjoittelin aikaisemmin omaishoitajien palstalle. Sitten aloin vähitellen siirtyä enemmän tänne kun mies joutui vuodeosastolle, oliskohan ollut 2013. Kirjoitin alussa eri nikillä. - En ole kirjoitellut kolmeatoista vuotta. MDK kirjoitteli vielä paljon myöhemmin.
Hunkzs oli täällä kun aloittelin, muutama on jäänyt pois ja osa siirtynyt seuraavaan ikäryhmään.
En ole osallistunut tähän ketjuun, näin sen nyt ensimmäisen kerran.
Pitää sanoa että en muista koska liityin mutta kolmetoista vuotta on liian pitkä aika. - En minä kaivanut mitään esille, kehuminen tietysti friskaisi.
Luin jonkin aikaa kunnes katsoin päivämäärää, ketju on mukavaa luettavaa.
Muistan MDK.n ja muutaman muunkin kirjoittajan. - Olen idiootti kun suostuin taloyhtiön hallitukseen.
Oikeasti en halua kuulua hallitukseen, kerran suostuttuani olen vain kulkenut mukana vuodesta toiseen.
Taloyhtiössä asuisi sellaisiakin joita asiat kiinnostavat enenmmän ja olisi tietotaitoa. Eivät ala kun ovat saaneet niin paljon lokaa niskaansa hallituksen jäseninä.
Ilmaisen mielipiteeni selkeästi, olenkohan niin pelottava että kukaan ei ole tullut keljuilemaan.
On vaikea kertoa ajatuksiaan kun omaan jonkin verran itsekritiikkiä, tajuan rajoitukseni ja tietämättömyyteni.
Yritän ottaa asioista selvää, nyt on kattoremontti tulossa, onneksi on talohtiön tilillä rahaa että kattaa kulut. - Näistä kirjoittajista on varmaan osa jo manan majoilla.
Oli mukavaa luettavaa. - Riippuu paljon siitäkin millainen kumppani on jonka joutuu naimaan. Hyvin nuorena arvostaa eri asioita ihmisessä kun vanhempana.
Mikä pakko se on mennä naimisiin, voihan elää avoliitossakin ja mennä sitten naimisiin kun ikää on tarpeeksi, jos vielä haluaa.
Kyllä aborttioikeus on hyvä asia. Jos on hyvin nuori tai raiskattu pitäisi abortin olla vaihtoehto. - Kyllä sairastelu voi olla aika valikoivaa sen suhteen mitä voi tehdä.
Eräs nainen oli jatkuvasti sairaslomalla kun oli olkapäät ja polvet olivat hänen mukaansa ihan loppuun kuluneet. Silti hän keräsi marjoja sankokaupalla myyntiin sairasloman aikana. Pääsi eläkkeelle näistä vaivoista, ihmettelin kuinka jaksaa rämpiä metsässä päiväkaudet kipeillä jaloillaan. Pyörällä hänkin ajeli kun ei ollut ajokorttia.
Hyvähän se on jos jaksaa, mutta vain sitä mitä haluaa tehdä.
Iän muuttaminen 20-vuotta nuoremmaksi on toiveajattelua. Ei tuonkaan hollantilaisen miehen naama nuorta jumalaa muistuttanut, vaikka niin itse vaatimattomasti sanoi.
Kyllä kaksikymmentä vuotta tuntuu iässä, valitettavasti. - Täällä maalla moni mummo polkee mummopyörällä hyvinkin pitkiä matkoja.
Harmi kun ei ole pyöräteitä kun keskustassa. Isot rekat maantiellä tuntuvat häijyltä kun ajavat läheltä, joskus tuntuu että paineaalto viskaa ojaan.
Itse olen laiska, ajan autolla pidemmät matkat ja ilman sähköpyörää en enää halua olla. Olen harkinnut toisen ostamista mökille.
Tänäänkin sataa tihuutti, silti polkaisin sen tavanomaisen 13km lenkkini.
Hunkzs minä en ikinä ymmärrä puoliakaan siitä mitä milloinkin kirjoittelet, itseäni se ei vaivaa. Ei myöskään kriittiset kommentit. - Tämäkin kai viittaa johonkin esivanhuuteen, joka kerta kirjoitan ajajtella kun pitäisi tietysti ensin ajatella.
- Voi olla, tai sitten ei riitä mielenkiintoa kun on muutakin ajajteltavaa.
- Minä en muistele kenenkään "blogeja" jotka on kuukausi sitten kirjoitettu.
Hyvä jos muistan eiliset, mikäli ei ole jotain erityisen mieliinpainuvaa.
Iltapäivälehdissä saattaa olla kirjoitus hyvin kauheasta onnettomuudesta. Sen jälkeen on otsikkona jonkun silikonitissit. Vaikka niille pitäisi olla oma karsinansa niin luetuimpien kohdalla ovat joskus peräkkäin.
Ylen uutiset on muuttuneet, katson silti joa ilta uutiset ja A-studion. - Isäni kuoli myös nuorena 57v syöpään.
Äitini eli 94-vuotiaaksi, oli henkisesti ja ruumiillisesti hyväkuntoinen lähes loppuun asti. Muutama kuukausi ennen kuolemaa ottivat sydänlääkkeen pois, siitä alkoi alamäki.
Äiti oli ottanut sydänlääkettä liikaa ja sitä oli kertynyt elimistöön, Digitalis on myrkky jos sitä saa liikaa.
Elämän halua minulla on vaikka kuinka, toivon että saan elää vielä kauan terveenä. - Eläkkeellä elän elämäni parasta aikaa. Syaniidipillerin voisin ottaa talteen jos terveys romahtaa niin että en pysty huolehtimaan itsestäni. Jos sitten pystyn edes sitä pilleriä ottamaan.
Toissa-aamuna jouduin heräämään kuudelta, jännitin jo etukäteen, tuntui raskaalta :) Kiitollisuus valtasi mielen kun saan nukkua niin kauan kun haluan.
Eipä käy kateeksi vuorotyötä tekevää kaveriani. - Olen kuullut että viisi vuotta, sitten pitää uusia.
