Olavi Voittosesta kantelu tuomiokapituliin

Olavi Voittosesta kantelu tuomiokapituliin

Olli Seppälä 19.07.2011 10:52

Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen puheenjohtajasta [b]Olavi Voittosesta[/b] on tehty kantelu Oulun tuomiokapituliin. Valittaja on pyytänyt tutkimaan harjoittiko Voittonen hengellistä väkivaltaa Lumijoeella vanhoillislestadiolaisten suviseuroilla pyytäessään Haaparannan seurakunnan kirkkoherra Kimmo Sulilaa tekemään parannusta. Valituksen tekijä on Sulilan vaimo Anne Sulila.

Kotimaa24 on kertonut aikaisemmin kanteluun johtaneen tapahtuman taustoista. Suviseuroissa Voittonen oli Sulilan mukaan sanonut, että ”sinun on tehtävä paljon parannusta”.

Oulun tuomikapitulissa kanteluun ei kesälomista johtuen vielä ole ehditty tarkemmin tutustua.

- Kantelu on kansalaisen oikeus viranhaltijaa vastaan, ja tässä tapauksessa Voittonen on pappina viranhaltija. Se että valituksen tekijä on vaimo eikä asianomainen itse, ei aiheuta lisäpohdintaa, sillä joskus kapituli voi saada esimerkiksi median kautta tietoonsa asioita ja ryhtyä tämän tiedon perustella omaehtoisesti tutkimaan tapausta, sanoo lakimiesasessori Osmo Rahja Oulun tuomiokapitulista.

Kantelun käsittely alkaa kapitulissa lähiviikkoina ja ratkaisu saataneen alkusyksystä.

Kantelusta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Lähde: http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/5688-olavi-voittosesta-kantelu-tuomiokapituliin
8187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hienoa Anne Sulila. Jonkun on uskallettava avata suunsa. Kun sen rohkeasti tekee, saakin huomata että vahvimmaltakin on aseet riisuttu

Äänestä

Voittosen kannattaisi nyt vetäytyä hetkeksi nuolemaan haavojaan, jotka sai Sulilan harjoittamasta fyysiestä ja henkisestä väkivallasta.

Äänestä

Jokohan vankilan portit avautuvat myös Olavi Voittoselle kuten tytärtään vuosikausia raiskanneelle SRK:n tilintarkastajalle Seppo Tervolle avautuivat 4 vuodeksi?

Äänestä
  • Tuskin kuitenkaan vankilan portit avautuvat Olavi Voittoselle. Lainsäädännössä henkinen väkivalta ei ole luokiteltu vankeustuomion aiheiseksi, huolimatta siitä, että olisi henkisellä väkivallalla aiheuttanut lukuisia itsemurhia, joutumisia hourulaan jne.

    Äänestä

  • Ainoa, mistä voisi seurata vankilatuomio, on se, että SRK:n johto ja johtokunta ovat peitelleet, väheksyneet, vaientaneet pedofilian uhreja, asiantuntijoita, lehdistöä, tiedotusvälineitä ja olleet ilmoittamatta poliisille vl-liikkeessä riehuneita pedofiileja n. 30 vuoden ajan... Mutta kuinka tämä saadaan oikeudessa todistetuksi? Se onkin toinen juttu, vaikka julkisuudessa esitetyn perusteella todisteet näyttävät riittäviltä...

    Äänestä

Kimmo Sulila on hienointa mitä mädästä vl-liikkeestä löytyy. Rohkea mies! Hatunnosto myös urhealle naiselle Anne Sulilalle! Ei ole helppoa nousta vl-mafiaa vastaan.

Äänestä

Kaleva: Voittonen ja Sulila sanasodassa

Olli Seppälä19.07.2011 15:11

Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen puheenjohtaja Olavi Voittonen ja Haaparannan kirkkoherra Kimmo Sulila ovat sanasodassa Kaleva.fi:n sivuilla. Voittonen sanoo Sulialan syyllistyneen Lumijoella vanhoillislestadiolaisten suviseuroilla ”fyysiseen ja henkiseen väkivaltaan”. Sulila pitää Voittosen lausuntoa kunnianloukkauksena.

Kaleva.fi:n haastattelema Olavi Voittonen sanoo olevansa yllättynyt hänestä tuomikapitulille tehdustä valituksesta. Kapitulin näkökulmasta kyse lienee kantelusta.

Kalevassa kerrotaan, että Voittonen oli perjantaina 30.6. suviseurojen puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksen jälkeen Sulilan mukaan sanonut "sinun on tehtävä paljon parannusta".

"Ihan täsmälleen en ole sillä tavalla sanonut. Joka tapauksessa hänhän syyllistyi päivän mittaan sekä fyysiseen että henkiseen väkivaltaan. Opetuksessa oli sellaista, mikä poikkeaa meidän kristillisestä käytännöstämme, ja luonnollisesti myöskin se, että hänen sielunhoidollinen menetelmänsä omalta osaltaan oli virheellinen siinä tapauksessa, mikä liittyy helatorstaihin", Voittonen kommentoi Kalevassa.

Kimmo Sulila pitää Kalevan.fi:n hieman myöhemmin julkaisemassa haastattelussa Voittosen puheita loukkaavina.

”Minusta se on kunnianloukkaus. Hyvin vakava. Minä en ole syyllistynyt fyysiseen enkä henkiseen väkivaltaan", Sulila kommentoi.

"Aion olla yhteydessä juristeihin", Sulila sanoo.

Lähde: http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/5691-kaleva-voittonen-ja-sulila-sanasodassa

Äänestä

Kirkkoherra Sulila: Tämä on kunnianloukkaus

Jouni Knihtilä

Haaparannan kirkkoherra Kimmo Sulila on hyvin järkyttynyt SRK:n puheenjohtajan Olavi Voittosen väitteestä, että Sulila olisi syyllistynyt fyysiseen ja henkiseen väkivaltaan.
"Minusta se on kunnianloukkaus. Hyvin vakava. Minä en ole syyllistynyt fyysiseen enkä henkiseen väkivaltaan", Sulila kommentoi.

Voittonen sanoi aikaisemmin tiistaina Kalevalle, että Sulila olisi syyllistynyt Lumijoen suviseurojen perjantaipäivän mittaan sekä fyysiseen että henkiseen väkivaltaan. Voittonen ei kuitenkaan halunnut tarkentaa väitettään.

"Aion olla yhteydessä juristeihin", Sulila sanoo.

Sulilan vaimo Anne Sulila kanteli Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen puheenjohtajasta Olavi Voittosesta Oulun tuomiokapituliin. Kantelussaan Sulila pyytää tuomiokapitulia tutkimaan, harjoittiko Voittonen Lumijoen suviseuroilla hengellistä väkivaltaa hänen miestään kohtaan.

Lähde: http://www.kaleva.fi/uutiset/kirkkoherra-sulila-tama-on-kunnianloukkaus/906056

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hannestapani kirjoitti:

Olavi Voittosesta kantelu tuomiokapituliin

Olli Seppälä 19.07.2011 10:52

Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen puheenjohtajasta [b]Olavi Voittosesta[/b] on tehty kantelu Oulun tuomiokapituliin. Valittaja on pyytänyt tutkimaan harjoittiko Voittonen hengellistä väkivaltaa Lumijoeella vanhoillislestadiolaisten suviseuroilla pyytäessään Haaparannan seurakunnan kirkkoherra Kimmo Sulilaa tekemään parannusta. Valituksen tekijä on Sulilan vaimo Anne Sulila.

Kotimaa24 on kertonut aikaisemmin kanteluun johtaneen tapahtuman taustoista. Suviseuroissa Voittonen oli Sulilan mukaan sanonut, että ”sinun on tehtävä paljon parannusta”.

Oulun tuomikapitulissa kanteluun ei kesälomista johtuen vielä ole ehditty tarkemmin tutustua.

- Kantelu on kansalaisen oikeus viranhaltijaa vastaan, ja tässä tapauksessa Voittonen on pappina viranhaltija. Se että valituksen tekijä on vaimo eikä asianomainen itse, ei aiheuta lisäpohdintaa, sillä joskus kapituli voi saada esimerkiksi median kautta tietoonsa asioita ja ryhtyä tämän tiedon perustella omaehtoisesti tutkimaan tapausta, sanoo lakimiesasessori Osmo Rahja Oulun tuomiokapitulista.

Kantelun käsittely alkaa kapitulissa lähiviikkoina ja ratkaisu saataneen alkusyksystä.

Kantelusta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Lähde: http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/5688-olavi-voittosesta-kantelu-tuomiokapituliin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu