Ja toistaiseksi valtakunnassani kaikki hyvin.
Kuitenkin kun kuljeskelen täällä pyöritän päätäni sinne ja tänne.
Katselen ylös ja alas, katon reunoja ja lattian nurkkia.
Eilen se alkoi.
Yhtäkkiä kiehui keittiön lattialla kasa, jostain se oli sinne tullut, luulin ikkunasta.
Imuroin sen pois, mutta kas kun hetken päästä menin uudestaan keittiöön sama homma.
Sitten silmäni nurkasta tömähti yläpuolelta kasa uutta kiehuvaa, joskaan ei kuumaa.
Vilkaisin ylös ja kas kummaa sielläkin kiehui.
Uskomaton määrä lentomuurahaisia, mustia.
Pienen pieni reikä oli katossa, ja se oli siellä ollut kauan mutta koskaan ei ensimmäistäkään muurahaista koko keittiössäni näkynyt.
Nyt yhtäkkiä sieltä niitä valuu kuin kauheimmassa elokuvassa.
Tuli ihan mieleeni "Araknofobia", vaikka siinähän on kyse hämähäkeistä.
No eniwei, katon reikä on korjattu, ja tilattu taloon myös tuholaisen torjujat.
No siitä taas tuli heti mieleeni toinen elokuva, "Ghostbusters". Liekö tulevat yhtä julmilla systeemeillä kun nämä haamujengiläiset?
Mielenkiintoista on tämä kesäloman vietto toisinaan.
Ja välillä on mielessäni käynyt jos olisinkin jäänyt saareen vielä täksi viikoksi niin kuin mahdollisuus olisi ollut.
Mutta onneksi en jäänyt.
Onkos muilla ollut tänä kesänä ylimääräisistä kotieläimistä haittaa.
Kello puoliseitsemän!
16
65
Vastaukset
- Heikunkeikku
Hurjan hurja juttu. Minä olisin pomppinut tasapökkää ja samalla päästänyt aikamoisia kiljahduksia.
Imuroit? Saako kysyä, mihin ne sitten sieltä imuripussista veit, vai onko ne vieläkin siellä? Vähä käy surku, jos sinne pölyjen sekaan ängettiin. Minä veisin pölypussin pihalle ja päästäisin ne vapauteen.- Meriläinen
No täytyy myöntää että kun se kamala kasa tipahti niin mulle tuli kiire vessaan ja peilistä kattomaan että kiehuuko mun pää niitä murkkuja.
Varmasti ihan koomisiakin liikkeita vieläkin kun jotain outoa ääntä kuuluu saan aikaiseksi.
Ja sekin on myönnettävä että minä- siis ötökkäfani- en juurikaan tuntenut suurtakaan empatiaa noita kohtaan ja roskiin ne meni pussin kanssa.
Kyllä kuljetan ampiaisen tulitikkulaatikossa, ja hämähäkin jonkun vaikka pyyhkeen avulla kiltisti ulos. Mutta tuo oli jo näkynä ja määränä niin suuri että sinne vaan, koko kasa. - Heikunkeikku
Meriläinen kirjoitti:
No täytyy myöntää että kun se kamala kasa tipahti niin mulle tuli kiire vessaan ja peilistä kattomaan että kiehuuko mun pää niitä murkkuja.
Varmasti ihan koomisiakin liikkeita vieläkin kun jotain outoa ääntä kuuluu saan aikaiseksi.
Ja sekin on myönnettävä että minä- siis ötökkäfani- en juurikaan tuntenut suurtakaan empatiaa noita kohtaan ja roskiin ne meni pussin kanssa.
Kyllä kuljetan ampiaisen tulitikkulaatikossa, ja hämähäkin jonkun vaikka pyyhkeen avulla kiltisti ulos. Mutta tuo oli jo näkynä ja määränä niin suuri että sinne vaan, koko kasa.Joo, olisin minäkin pompiskellut huitoen veskiin hiukset pörhössä.
Mietin täs vaan, että mitenkähän kauan aikaa menis, jos heti lähtisin ajamaan Vaasasta Kotkaan pengastamaan sun roskistas ja päästämään ne vapauteen. Sit pitäis kiiruusti lähtiä taas ajamaan takasin, kun iltapäivällä tarttis olla laiturin nokas oottamas veneeseen pääsyä. Tuulen takia lähden pojan perheen kera.
Kyllä sä nyt ongelman mulle lykkäsit:) - Meriläinen
Heikunkeikku kirjoitti:
Joo, olisin minäkin pompiskellut huitoen veskiin hiukset pörhössä.
Mietin täs vaan, että mitenkähän kauan aikaa menis, jos heti lähtisin ajamaan Vaasasta Kotkaan pengastamaan sun roskistas ja päästämään ne vapauteen. Sit pitäis kiiruusti lähtiä taas ajamaan takasin, kun iltapäivällä tarttis olla laiturin nokas oottamas veneeseen pääsyä. Tuulen takia lähden pojan perheen kera.
Kyllä sä nyt ongelman mulle lykkäsit:)Helikuupperillahan tuon matkan hujauttaa nopsasti.
Eiks sulla ole ketään helikopterin omistajaa tutuissa?
Sitten kun nyt tulet sille muurahaisten vapauttamis reissulle niin suosittelen että otappa ne ystävällisesti mukaasi.
Joko ihan ystävällisesti tai sitten vähemmän ystävällisesti. Minä nimittäin aion seisoa tuolla ulko-ovella ja kurkin ikkunasta koko yön, siitä näkee suoraan roskikseen.
Minä en niitä enää tähän taloon halua.
Hän on hyvä ja vie ne sitten niin kauas kun pippurinen :)) - Heikunkeikku
Meriläinen kirjoitti:
Helikuupperillahan tuon matkan hujauttaa nopsasti.
Eiks sulla ole ketään helikopterin omistajaa tutuissa?
Sitten kun nyt tulet sille muurahaisten vapauttamis reissulle niin suosittelen että otappa ne ystävällisesti mukaasi.
Joko ihan ystävällisesti tai sitten vähemmän ystävällisesti. Minä nimittäin aion seisoa tuolla ulko-ovella ja kurkin ikkunasta koko yön, siitä näkee suoraan roskikseen.
Minä en niitä enää tähän taloon halua.
Hän on hyvä ja vie ne sitten niin kauas kun pippurinen :))Minäkö muka ottaisin ne Autooni, ei tule kuuloonkaan. Kuinka voisin ajaa, jos täytyisi koko ajan tuijottaa niitä otuksia, etteivät hypähdä mun pehkooni.
Kauhiaa, että sulle tuli tommonen mieleenkin, luulin sentäs, että olemme kavereita, kun samalla rannalla asustellaan.
Sitäpaitsi arvelen, että he eivät täällä viihtyisi. Tokko osaavat edes ruottia, tämähän on kakskielinen kaupunki, että ajattele vähä sitäki.
Olkoot sitte sielä, ku aloit tolleen kaulin kädeskelemään.
Tietysti Sinä voisit hakea sen otuspussin veks ja pyöräillä pippuriin ja nakata sielä ne ulos. - Meriläinen
Heikunkeikku kirjoitti:
Minäkö muka ottaisin ne Autooni, ei tule kuuloonkaan. Kuinka voisin ajaa, jos täytyisi koko ajan tuijottaa niitä otuksia, etteivät hypähdä mun pehkooni.
Kauhiaa, että sulle tuli tommonen mieleenkin, luulin sentäs, että olemme kavereita, kun samalla rannalla asustellaan.
Sitäpaitsi arvelen, että he eivät täällä viihtyisi. Tokko osaavat edes ruottia, tämähän on kakskielinen kaupunki, että ajattele vähä sitäki.
Olkoot sitte sielä, ku aloit tolleen kaulin kädeskelemään.
Tietysti Sinä voisit hakea sen otuspussin veks ja pyöräillä pippuriin ja nakata sielä ne ulos.Eiköhän ne pikemminkin venäjää tällä suunnalla.
Kun tulin saaresta lauantaina ja kävelin ton sapokan läpi niin siellä oli paljon ihmisiä mutta vaihteeksi suomen sanaa en kuullut, venäjää ne palatti jokainen.
Toisaalta kun suomessahan on se pakkoruotti vai miten se meni niin hyvähän niiden olis sitäkin oppia, eiks vaan ;)) - Heikunkeikku
Meriläinen kirjoitti:
Eiköhän ne pikemminkin venäjää tällä suunnalla.
Kun tulin saaresta lauantaina ja kävelin ton sapokan läpi niin siellä oli paljon ihmisiä mutta vaihteeksi suomen sanaa en kuullut, venäjää ne palatti jokainen.
Toisaalta kun suomessahan on se pakkoruotti vai miten se meni niin hyvähän niiden olis sitäkin oppia, eiks vaan ;))Älä yritä ylipuhua mua. Minä EN ala mitään kielikurssilaisia ottamaan autooni.
Sitäpaitsi en ymmärrä, en laisinkaan, että niistä ötököstä nyt olisi ollut sinulle NIIIIN suuri riesa, kuin annat ymmärtää.
Muistan nimittäin kovasti hyvin ajan, jolloin kirjoitit, että voisit ottaa lemmikiksi semmosen Karvajalan. En nyt tarkoita miestä (heh), vaan semmosta Isoa karvasta, mustaa Hämähäkkiä. Lykkäsit linkinkin semmosesta ja olin suorastaan kauhuissani.
Olisi ollut vain järjestelykysymys, kun olisit hankkinut kunnon terraarion ja lykännyt sen kattoon, sen reijän kohdalle ja kohta sinulla olisi ollut mukava lemmikkieläinfarmi katseltavana. Kyllä semmonen aina yhen hämähäkin voittaa. Myös erikoisuus olisi valttia.
Mieti vähä sitä. Ihtekses tuumi. Enkö vaan antanut aika hyvän neuvon:) - Meriläinen
Heikunkeikku kirjoitti:
Älä yritä ylipuhua mua. Minä EN ala mitään kielikurssilaisia ottamaan autooni.
Sitäpaitsi en ymmärrä, en laisinkaan, että niistä ötököstä nyt olisi ollut sinulle NIIIIN suuri riesa, kuin annat ymmärtää.
Muistan nimittäin kovasti hyvin ajan, jolloin kirjoitit, että voisit ottaa lemmikiksi semmosen Karvajalan. En nyt tarkoita miestä (heh), vaan semmosta Isoa karvasta, mustaa Hämähäkkiä. Lykkäsit linkinkin semmosesta ja olin suorastaan kauhuissani.
Olisi ollut vain järjestelykysymys, kun olisit hankkinut kunnon terraarion ja lykännyt sen kattoon, sen reijän kohdalle ja kohta sinulla olisi ollut mukava lemmikkieläinfarmi katseltavana. Kyllä semmonen aina yhen hämähäkin voittaa. Myös erikoisuus olisi valttia.
Mieti vähä sitä. Ihtekses tuumi. Enkö vaan antanut aika hyvän neuvon:)No voihan kun en tuota heti keksinyt :))
Pitääköhän mun nyt mennä pyytämään tota talkkaria että tulee ja aukasee ton reiän uudestaan.
Siihen pitää kyllä hommata tosi iso terraario johon ne kaikki mahtuis, hih päällekkäin:))
Nyt täytyy kyllä jatkaa tätä pään raapimista noin miettimispohjalta.
Toooosi hyvä neuvo :)))) - Heikunkeikku
Meriläinen kirjoitti:
No voihan kun en tuota heti keksinyt :))
Pitääköhän mun nyt mennä pyytämään tota talkkaria että tulee ja aukasee ton reiän uudestaan.
Siihen pitää kyllä hommata tosi iso terraario johon ne kaikki mahtuis, hih päällekkäin:))
Nyt täytyy kyllä jatkaa tätä pään raapimista noin miettimispohjalta.
Toooosi hyvä neuvo :))))Niin minustakin Tooooosi hyvä neuvo:)
Minä ainakin avaisin sen reijän heti oitis.
Nimenomaan päällekkäin, kuten siinä luontoillassa kävi ilmi.
Olis sullakin kerrottavaa, kun menet töihin:
-Mulla on katossa Ihana lemmikkieläinfarmi, koko farmi päällekkäin
-Mitenkä päällekkäin?
-No ne on siellä ihan päällekkäin, sillee päällekkäin..
Hui kauhistus. No oli sinullakin puuhat. Meillä ei ole kotona näkynyt, kuin yksi ainoa kärpänen tänä kesänä. Asumme nimittäin niin ylhäällä, että ei ne kärpäset, murkut ja hyttyset lännä tällä korkeudella. Ja lasiparveke pitää poissa pääskysetkin, jotka tykkää kyllä pesiä ihan ylhäälläkin... Tyttärelle teki ampiainen pesän parvekkeelle ja justsa viimeviikolla piti talkkari pyytää myrkyttämään.
- Meriläinen
No joo:) Paratiisissa on paratiisin ongelmia.
Viime kesänä kun tähän muutin niin noi murkut oli alakerran asunnon vaivana, kylläkin lattialla.
No sitten niitten pesää tuolla seinän välissä ollaan nyt hävittämässä kun on ollut tuo ulkokuoren kunnostus.
Aina tähän asti sanoin ettei ne mulle tule kun asun tässä korkeammalla niin ähäs, näyttivät pirulaiset.
Nyt on sitten ne tuholaistorjujat tilattu.
Paratiisiksi nimesin tämän talon.
Iäkäs on jo, mutta niin ihana.
Olen vanhojen talojen ihailija, niimpä näissä sitten välillä kokeekin mitä vaan :)) - Kizmir
Meriläinen kirjoitti:
No joo:) Paratiisissa on paratiisin ongelmia.
Viime kesänä kun tähän muutin niin noi murkut oli alakerran asunnon vaivana, kylläkin lattialla.
No sitten niitten pesää tuolla seinän välissä ollaan nyt hävittämässä kun on ollut tuo ulkokuoren kunnostus.
Aina tähän asti sanoin ettei ne mulle tule kun asun tässä korkeammalla niin ähäs, näyttivät pirulaiset.
Nyt on sitten ne tuholaistorjujat tilattu.
Paratiisiksi nimesin tämän talon.
Iäkäs on jo, mutta niin ihana.
Olen vanhojen talojen ihailija, niimpä näissä sitten välillä kokeekin mitä vaan :))Mun 1908 rakennetussa puuparatiisissa on myös toi lentomurkkuongelma. Ihan normin näkösiä pieniä mustia liikkuu ulkopuolella, ja kun aika on kypsä, niin niitä lähtee seinien raoista ilmeisesti miljoona lentoon. Tai ainakin tuntuu siltä. Parina kesänä peräkkäin satuin istumaan just silloin rappusilla ulkona. Seuraavana kesänä ripottelin pesään vietävää pulveria, niin ilmeisesti ainakin osa kuoli. Toivottavasti. No, nyt ne sitten onkin vaan ilmeisesti tällä kertaa vaihtanut paikkaa, kun taas näkyy, ja pulverit on otettava käyttöön.
Ne on siitä inhottavia otuksia, että nakertavat niitä muutenkin jo haperoita paratiisin alimmaisia hirsiä entistä haperommiksi. Siinä alkaa pikkuhiljaa katto lähestyä lattia, jos sitä hirsien nakertelua ei saa lakkaamaan.
No, täällä betonibunkkerissa ei ötökät kiusaa. Mökkilomalla sattui paarma-aika, ja pakko oli niistäkin vähän tykätä, ku jos niitä ei ois kestänyt, niin sit olisi pitänyt pysyä betonibunkkerissaan...
Varmasti ne murkut nyt sulta häippäs taas naapuriin...muutamaksi vuodeksi.
Miehen työmaalla on niitä sellaisia isoja koppiaisia, jotka tykkää tulla uuteen lautaan. Ne ei kyllä pure mut ikävästi kopristaa, kun lentävät männystä päähän tai paljaalle iholle, sahatun laudan tuksusta vissiin tykkää...En tiedä niiden nimeä, mies sanoo et ne syö viissatasia...- Meriläinen
Koppiksia on kyllä kanssa vaikka ja kuinka erilaisia, vaikka vähenemään päin kait niistäkin moni on.
Kaikki kuolee pikkuhiljaa sukupuuttoon tän luonnon tuhoomisen takia.
- Putkivalo
Tuli mieleen youtube juttu, muurahaiset päällekkäin :)))
http://www.youtube.com/watch?v=tt4xhG6-_Y4
Entisessä asunnossa oli tuota vaivaa, kun lähdimme viikoksi reissuun. Ne oli ryökäleet pesineet jopa lampun katkaisijaan, niin että rätisi kun sytytti valot.
Tähän asuntoon lensi kerran amppari makuuhuoneen ikkunasta sisään, suoraan kattolampun siihen suojasuppiloon mikä on katossa kiinni. Eikä tullut pois.
Mikähän hinku niillä hyönteisillä on mun kotien valoihin?- Meriläinen
Nyt pistit kyllä pahan :))).)))))))))
Siis päällekkäin todellakin:))))) ja kaikenlisäks vielä allekkain, ja sivuttain.
Siis nyt todellakaan en ymmärrä, miks luontoiltaa ei enää ole.
Mutta soittaisin oitis ja kysyisin että miks ne tulee ja kiehuu mun katossani ja niitä vaan tulee sieltä pienen pienen pienestä reiästä.
Toi oli kyllä taas paras toi luontoilta :))
Ja valothan niitä täälläkin kutsuu, ettet ole ainoa jonka kupuun niitä kupsahtelee. Ja sinne sitten kuoleekin joskus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082605
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo471785Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1461387Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol3401290Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3451244Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen251166Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe571103Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H131002- 55976
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S21883