Adventistien kätyrille

mikä estää....?

Miksi adventistien kätyri ei uskalla liittyä Adventtikirkon maksavaksi jäseneksi?
Sitä ihmetellään myös suuresti että miksi adventistinaispaimenet sallivat seurakunnassaan kaksoisjäsenyyden?

32

66

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sirkka-Iita

      Mikä on "kaksoisjäsenyys," minä en ole tuollaisesta edes kuullutkaan?

      • Näin se on:o)

        Ei sitä enää ole. Parhaimmillaan henkilö saattoi olla kolmenkin seurakunnan jäsen, noin varmuuden vuoksi.
        Nyt laki sanoo, ettei voi olla, vaan erotessaan adventtikirkosta, tulee liittyä johonkin toiseen itse, ei se tapahdu noin vain ilmassa leikiten. Tai liittyessään adventtikirkkoon pitää miettiä, haluaako liittyä seurakunnan jäseneksi. Ellei halua, jää luterilaiseen kirkkoon, eikä ole adventtikirkon täysivaltainen jäsen.
        Monet käyvätkin vain kasteella (varmuuden vuoksiko?) ja jatkavat edelleen omassa seurakunnassaan.
        Kaksoisjäsenyttää ei enää voi olla. Olet joko tai, mutta onhan se Jumalan silmissä näin ollut aina.

    • mutta miksikö?

      Ei sitä yhtäaikaa voi olla luterilainen ja 7. päivän adventisti.
      Mitä järkeä siinä on ja Raamattu ei tue moista.
      Oletko sinä kenties vain nimiadventisti vaiko peräti adventistien kätyri?

      • Sirkka-Iita

        En ole kumpaakaan. Ja ihmettelen suuresti, että mitä se asia sinuun koskee, että mitä minä olen, tai mitä minä en ole?

        Minä olen tekemisistäni ja tekemättäjätämisistäni vasstuussa ainoastaan Jumalalle.

    • Sirkka-Iita

      Ja vielä yksi kysymys: Voisitko selventää, että mitä tarkoittaa sana "kätyri?"

    • adv kätyri
    • Sirkka-Iita

      Vastasit jo itse tähän kysymykseesi:

      >>>Ei sitä yhtäaikaa voi olla luterilainen ja 7. päivän adventisti.
      Mitä järkeä siinä on ja Raamattu ei tue moista.

      • Nykyaika = Pravda

        Minkä seurakunnan jäsen sinä Sirkka-Iita olet?

      • Sirkka-Iita
        Nykyaika = Pravda kirjoitti:

        suomeksi: alainen, apuri, kätyri, suosikki

        Kiitos vastauksestasi, ja täytynee myöntää, että oikeastaan olen adventistien kätyri. Vaikkakaan en halua olla alamainen adventisteille, vaan Jumalalle ja Hänen Sanalleen Raamatussa.

      • trastuij, tavaritz
        Nykyaika = Pravda kirjoitti:

        Minkä seurakunnan jäsen sinä Sirkka-Iita olet?

        Nykyaika=Pravda=Totuus (venäjänkielestä suomeksi).

        Oikeassa olet.

      • Sirkka-Iita
        Nykyaika = Pravda kirjoitti:

        Minkä seurakunnan jäsen sinä Sirkka-Iita olet?

        Toivon mukaan kuulun uskoni kautta siihen ainoaan todelliseen seurakuntaan, jota ei ole perustaneet ihmiset, vaan Jumala itse. Se seurakunta on Jeesus Kristus.

      • vapautus on lähellä
        Sirkka-Iita kirjoitti:

        suomeksi: alainen, apuri, kätyri, suosikki

        Kiitos vastauksestasi, ja täytynee myöntää, että oikeastaan olen adventistien kätyri. Vaikkakaan en halua olla alamainen adventisteille, vaan Jumalalle ja Hänen Sanalleen Raamatussa.

        Monet ihmiset ovat vapautuneet amerikkalaisista kristillisperäisistä uususkonnoista esim. jehovan todistajista ja 7. päivän adventismista.
        Myös adventtirkosta eronneille löytyy myös pelastus koska Jeesus Kristus on vapauteen vapauttanut.

      • muistä tämä
        Sirkka-Iita kirjoitti:

        Toivon mukaan kuulun uskoni kautta siihen ainoaan todelliseen seurakuntaan, jota ei ole perustaneet ihmiset, vaan Jumala itse. Se seurakunta on Jeesus Kristus.

        Millä todistat että Adventtikirkko on Jumalan perustama seurakunta koska Jeesus ei saapunutkaan v. 1844?

      • trastuit A-toveri
        trastuij, tavaritz kirjoitti:

        Nykyaika=Pravda=Totuus (venäjänkielestä suomeksi).

        Oikeassa olet.

        Adventistipastorit puhuvat "ADVENTTITOTUUDESTA".

      • Sirkka-Iita
        muistä tämä kirjoitti:

        Millä todistat että Adventtikirkko on Jumalan perustama seurakunta koska Jeesus ei saapunutkaan v. 1844?

        Sinulle:"muista tämä"

        Toivon mukaan kuulun uskoni kautta siihen AINOAAN todelliseen ja TÄYDELLISEEN seurakuntaan, jota ei ole perustaneet ihmiset, vaan Jumala itse:

        Se seurakunta on Jeesus Kristus.

      • Sirkka-Iita kirjoitti:

        Toivon mukaan kuulun uskoni kautta siihen ainoaan todelliseen seurakuntaan, jota ei ole perustaneet ihmiset, vaan Jumala itse. Se seurakunta on Jeesus Kristus.

        Sirkka-Iita:
        ## Toivon mukaan kuulun uskoni kautta siihen ainoaan todelliseen seurakuntaan, jota ei ole perustaneet ihmiset, vaan Jumala itse.
        Se seurakunta on Jeesus Kristus. ##

        Paavalikin otti puheeksi sellaiset, jotka kokevat kaikkia vastaan olemisen samaksi asiaksi kuin että olla VAIN Kristuksen.

        1. Kor. 3. luku on omistettu sille asialle :
        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1. Kor. 3:1&rnd=1311196641863

        Itse asiassa jo eka luku puuttuu siihen asiaan - jotkut ovat olevinaan vain Kristuksen puolella ja siksi heidän ei tarvitse sitoutua mihinkään yhteisöön, eivätkä heidän asiat heidän omasta mielestään kuulu kellekään. (Nokkansa pistävät sitäkin hanakammin TOISTEN asioihin!)

        1.Kor.1:12 Tarkoitan sitä, että toiset teistä sanovat: "Minä olen Paavalin puolella", toiset taas: "Minä Apolloksen", "Minä Keefaksen*", "Minä Kristuksen".

        SIRKKA-IITA: ## Se seurakunta on Jeesus Kristus ##

        Tuo ei päde vähimmässäkään määrin, sillä ei Jeesus voi olla seurakunta, kun Jumalan lasten yhteisöt ovat Jeesuksen seurakunta ja Jeesus on kaiken seurakuntansa PAIMEN. Ei Hän itsensä paimen ole vaan kaikkien laumojensa.

        Joh. 10:16
        Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.

        Emme oel jotain yleismaailmallista näkymätöntä seurakuntaa, vaan on monta laumaa (kirkkoa) ja se kaikki on kuitenkin yhtä Hengessä.

        Sirkka-Iita: ## ... jota ei ole perustaneet ihmiset ...##

        Mutta Paavali perusti Herran käskystä ja Paavali kertoi Apolloksen perustaneen ja Pietarinkin (Keefaan). Todellista on vain ihmisten perustamat.

        KAIKKI PAPIT OVAT MEIDÄN - ÄLKÄÄMME JÄTTÄYTYKÖ ULKOPUOLELLE

        1.Kor.3:21
        Kenenkään ei siis pidä ylpeillä ihmisistä. Kaikkihan on teidän:
        22 Paavali, Apollos ja Keefas, maailma, elämä ja kuolema, kaikki nykyinen ja tuleva. Se kaikki on teidän,
        23 mutta te olette Kristuksen, ja Kristus on Jumalan.

        Sirkka-Iita: ## täytynee myöntää, että oikeastaan olen adventistien kätyri. ##

        Sama täällä - täytynee myöntää. Sillä minulla ei ole mitään adventisteja vastaan ja kun en ole adventisti, niin olen sitten - aloittajan logiikan mukaan - kätyri adventistien hyväksi. Aloittaja ei uskaltanut kertoa, kenen kätyri hän on, mutta kyllä jokainen jonkun asialla on tai sitten vain suosittelee itseään.

        On ainakin yksi kirkko, josta aloittaja ei voi sanoa, etteikö se olisi Jeesuksen perustama: Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko.

        antti

      • Jeesuksen jäsen
        AnttiVKantola kirjoitti:

        12:12 Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
        12:13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
        12:14 Sillä eihän ruumiskaan ole yksi jäsen, vaan niitä on siinä monta.
        12:15 Jos jalka sanoisi: "Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen", niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
        12:16 Ja jos korva sanoisi: "Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen", niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
        12:17 Jos koko ruumis olisi silmänä, missä sitten olisi kuulo? Jos taas kokonaan kuulona, missä silloin haisti?
        12:18 Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itsekunkin niistä, ruumiiseen, niinkuin hän on tahtonut.
        12:19 Vaan jos ne kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten ruumis olisi?
        12:20 Mutta nytpä onkin monta jäsentä, ja ainoastaan yksi ruumis.
        12:21 Silmä ei saata sanoa kädelle: "En tarvitse sinua", eikä myöskään pää jaloille: "En tarvitse teitä."
        12:22 Päinvastoin ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät olevan heikompia, ovat välttämättömiä;
        12:23 ja ne ruumiin jäsenet, jotka meistä ovat vähemmän kunniakkaita, me verhoamme sitä kunniallisemmin, ja niitä, joita häpeämme, me sitä häveliäämmin peitämme;
        12:24 mutta ne, joita emme häpeä, eivät sitä tarvitse. Mutta Jumala on liittänyt ruumiin yhteen niin, että antoi halvempiarvoiselle suuremman kunnian,
        12:25 ettei ruumiissa olisi eripuraisuutta, vaan että jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toinen toisestaan.
        12:26 Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa.
        12:27 Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.
        12:28 Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita, puhua eri kielillä.
        12:29 Eivät suinkaan kaikki ole apostoleja? Eivät kaikki profeettoja? Eivät kaikki opettajia? Eiväthän kaikki tee voimallisia tekoja?
        12:30 Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään?
        12:31 Pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolahjoista. Ja vielä minä osoitan teille tien, verrattoman tien.

      • Jeesuksen jäsen kirjoitti:

        SEURAKUNTA ON JEESUKSEN RUUMIS MAAN PÄÄLLÄ

        Jos siis kuulut johonkin seurakuntaan eli olet jäsen siinä, olet jäsen Jeesuksen ruumiissa. Olet hänessä ja hän sinussa. Corrie ten Boom on sanonut ja jopa kirjansa nimeksi laittanut: Irrallisena Et Kelpaa. Kannattaa miettiä, jäädäkö irralliseksi, vai alkaakko sitoutumaan vastuuseen jossain seurakunnassa.

        12:28 Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja,

        Jos joku sanoo itseäåän vaikkapa apostoliksi elikkä korottaa itsensä apostoliksi, eikä ole minkään seurakunnan lähettämä tai alaisudessa, niin ei ole luottamista semmoiseen mieheen tai naiseen. Jumala asettaa SEURAKUNTAAN . . . jäseniä ja vastuunkantajia. SEURAKUNTA lähettää lähetit, ei joku yksityinen tärkeilijä.

        Antti!

        Ei ihmisten muodostama seurakunta ketään pelasta. Ainoastaan Kristus pelastaa kuppikuntaan katsomatta kaikki ne, jotka uskovat Häneen, Kristukseen Jeesukseen omana Vapahtajanaan ja Lunastajanaan.

        Senvuoksi Kristus on meidän seurakuntamme ja me olemme Hänen ruumiinsa jäseniä sidotut uskon kautta häneen.

        Vaikka ihminen asuisi korvessa erakkona, niin sielläkin on mahdollista pelastua uskon kautta. Usko Kristukseen on se pelastukseen johtava tekijä, ei mikään ihmisyhteisö.

        Vaikka hyvä on kokoontua Jeesuksen nimessä yhteen ja kiittää ja ylistää Jumalaa Jeesuksen nimessä.

    • ## Miksi adventistien kätyri ei uskalla liittyä Adventtikirkon maksavaksi jäseneksi? ##

      Tuo oi koskenut ainakaan minua, sillä minua on täällä luonnehdittu katolisen kirkon kätyriksi, eikä kukaan ole esittänyt eriävää mielipiettä. Joten se lienee tarkoitettu Sirkka-Iitalle ja alexille, jotka eivät kuulu mihinkään kirkkoon, mutta hyväksyvät Adventtikirkon joten kuten ja varmaankin mietintämyssyssä on liittyminen. Minun kohdallani on tilanne sikälikin toinen, että en ainakaan vielä ole nähnyt aihetta purkaa sitoutumisiani yhdessä hyvässä kirkossa, Ev.Lut. ja sirtyä toiseen, ehkä hieman parempaan: Adventtikirkkoon.

      KAKSOISJÄSENYS on hyvä idea. Se edistää Hengen yhteyttä ja onhan Suomi yhdistysten luvattu maa. Toimin 10 vuotta uskonliikkeeseen lukeutuvassa Elämän Sana -seurakunnassa. Nykyisin sikäläinen pastori toimii välillä pastorina myös siinä Ev.Lut. seurakunnassa, jossa nykyisin olen jäsenenä.

      Ja eikö ole hyvä asia, että uskonnonopetustakin koulussa vielä voi saada?
      Vain luterilaiseen kirkkoon kuuluva voi uskontoa koulussa opettaa, joten ei-luterilainen ope joutuu hankkimaan kaksoisjäsenyyden, jos tahtoo lapsia evankelioida.

      • tupla varmuutta

        Hukkuvat sielut etsivät aikansa ja koko elämänsä sitä oikeaa seurakuntaa jopa varmistellen taivaspaikkaansa kaksoisjäsenyydellään. "Älkää jättäkö seurakuntanne kokoontumistanne".
        "Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin".

      • Fniss!

        "Vain luterilaiseen kirkkoon kuuluva voi uskontoa koulussa opettaa". Mistä tuon repäisit?

      • Antin metkut...

        ...nautitko kieroilusta?

        Olet sinä vaan melkoinen sooloilija! Ensin ITSE kirjoitit avauksen ja sitten ihmettelet, että ketähän tuo mahtoi tarkoittaa?

      • alex-kasi

        Antin välähdyksiä:
        #Tuo ei koskenut ainakaan minua, sillä minua on täällä luonnehdittu katolisen kirkon kätyriksi, eikä kukaan ole esittänyt eriävää mielipiettä. Joten se lienee tarkoitettu Sirkka-Iitalle ja alexille, jotka eivät kuulu mihinkään kirkkoon, mutta hyväksyvät Adventtikirkon joten kuten ja varmaankin mietintämyssyssä on liittyminen. #

        alex:
        Aha - tunnustitko että uskosi on katolisuuden perinteiden mukainen?

        Koskahan sinä Antti tajuaisit, että se on aina Raamattu jonka mukaan ihmisen pitää mennä.

        Se on ainakin minun periaatteeni.

        Tällä palstalla on käynnissä kilpailu kirkoista ja lahkoista - Adventtikirkkoa mollataan silloinkin kun he opettavat Raamatun mukaan (ja se on minun mielestäni todella usein), ...mollataan vaikka on 100 % varmaa että mollaajien omassa kirkossa on vikoja vaikka toisille antaa. Mutta niistä ei saisi kukaan sanoa sanakaan.. ei millään palstalla.

        Raamattu, se on ainoa mikä voi opastaa ihmistä oikeaan. Jos kiihko helluntailainen sanoo "Jeesus pelastaa", mutta samalla kieltää sen tavan millä Jeesus pelastaa , on hän aika kaltevalla pinnalla - mielesträni - oli seurakunta kuinka suuri tahansa.

        Ei kirkot ketään pelasta - mutta ne voivat tehdä päin vastoin.

        "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät.

        -----------------
        Raamattu aina ensin Antti, Raamattu - sitten vasta kirkot ja seurakunnat.

        Tuo mollaajien uskonto ja usko on ikäänkuin politisoitu täällä palstalla, jonkinlainen "kyllä meidän isä teidän isän voittaa"- kilpailu on käynnissä.

        Nyt kun esimerkiksi minä ja Iita ja muutamat muutkin palstalla haluamme pysyä sellaisen ulkopuolella, olette selittämässä mitä meidän pitäisi tehdä..

        Liittyä johonkin "puolueeseen", ottaa kantaa teidän riitoihinne ja sitäpaitsi yritätte työksenne yksinkertaistaa ja muuttaa ihmisten uskon ja ajatuksien sisältöä ja siten estää keskustelua joka ei teitä miellytä.

        Joku kysyi että mikset sinä tajua mitään minun kirjoituksistani ?? vaikka monet muut tekevät.

        No, vastaus taitaa olla niin yksinkertainen haluat vain vääristellä niitä jotta saisit keskustelun käännettyä muualle ...

        Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että olet erimieltä minun kanssani eri asioista, mutta miksi väität kuin minä olisin erimieltä itseni kanssa?

        Sitäpaitsi olet löytävinäsi jos jonkinlaisia taka-syitä ihmisten kirjoituksiin, vaikka et edes tunne ihmisiä.. tai ymmärrä mitä he oikeastaan ovat kirjoittaneet.
        ---

        Jos olet tyytyväinen oloosi kirkossasi, niin hyvä jos ei omatuntosi sano muuta, mutta jos minä en ollut tyytyväinen ja omatuntoni sanoi että ero on parempi kuin jäädä.. niin sekin on hyvä.

        Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.
        Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia. Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.

        Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.
        Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.
        Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.
        Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä. Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.

        Minä uskon Paavalin kirjoituksiin, sillä ne ovat yhtä koko Raamatun kanssa.
        Se ei kuitenkaan anna minulle minkäänlaista tuomio valtaa jos olen erimieltä joissain asioissa adventistien kanssa - niinkuin esimerkiksi tämä ruoka asia.

        Olisi mukava jos lopettaisit tuon ainaisen spekulointisi joka johtaa vain harhaan - jos mahdollista, jos se ei ole ylipääsemäntö asia elämässäsi - ja alkaisit keskustelemaan asioista.

        Vai onko liikaa pyydetty?

        Luin tässä eilen yhdetä SDA - julkaisusta:

        A Christian poet has well said:
        I would not work my soul to save, For that my Lord hath done;
        But I would work like any slave For the love of God's dear Son.

        Erittäin hyvin ilmaistu.. vai mitä Antti..

        alex

      • ????????????
        Antin metkut... kirjoitti:

        ...nautitko kieroilusta?

        Olet sinä vaan melkoinen sooloilija! Ensin ITSE kirjoitit avauksen ja sitten ihmettelet, että ketähän tuo mahtoi tarkoittaa?

        Mutta adventisti opettajathan opettavat vain adventismia, eivät he opetata oikeata uskonnon totuutta, siinä on ero, eli "adventismi" ja uskonto, kaksi eriasiaa!

      • Uskova*
        ???????????? kirjoitti:

        Mutta adventisti opettajathan opettavat vain adventismia, eivät he opetata oikeata uskonnon totuutta, siinä on ero, eli "adventismi" ja uskonto, kaksi eriasiaa!

        Mikä kenelekin on se usko ja uskonto?

        Adventistit opettavat että AINOA PELASTUS on Jeesus Kristus.

        Kun hänessä ja hänen pelastustyöhönsä turvaten USKOMME synimme anteeksi ja teemme Hänen voimassaan parannuksen, niin pelastumme.

      • alex-kasi kirjoitti:

        Antin välähdyksiä:
        #Tuo ei koskenut ainakaan minua, sillä minua on täällä luonnehdittu katolisen kirkon kätyriksi, eikä kukaan ole esittänyt eriävää mielipiettä. Joten se lienee tarkoitettu Sirkka-Iitalle ja alexille, jotka eivät kuulu mihinkään kirkkoon, mutta hyväksyvät Adventtikirkon joten kuten ja varmaankin mietintämyssyssä on liittyminen. #

        alex:
        Aha - tunnustitko että uskosi on katolisuuden perinteiden mukainen?

        Koskahan sinä Antti tajuaisit, että se on aina Raamattu jonka mukaan ihmisen pitää mennä.

        Se on ainakin minun periaatteeni.

        Tällä palstalla on käynnissä kilpailu kirkoista ja lahkoista - Adventtikirkkoa mollataan silloinkin kun he opettavat Raamatun mukaan (ja se on minun mielestäni todella usein), ...mollataan vaikka on 100 % varmaa että mollaajien omassa kirkossa on vikoja vaikka toisille antaa. Mutta niistä ei saisi kukaan sanoa sanakaan.. ei millään palstalla.

        Raamattu, se on ainoa mikä voi opastaa ihmistä oikeaan. Jos kiihko helluntailainen sanoo "Jeesus pelastaa", mutta samalla kieltää sen tavan millä Jeesus pelastaa , on hän aika kaltevalla pinnalla - mielesträni - oli seurakunta kuinka suuri tahansa.

        Ei kirkot ketään pelasta - mutta ne voivat tehdä päin vastoin.

        "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät.

        -----------------
        Raamattu aina ensin Antti, Raamattu - sitten vasta kirkot ja seurakunnat.

        Tuo mollaajien uskonto ja usko on ikäänkuin politisoitu täällä palstalla, jonkinlainen "kyllä meidän isä teidän isän voittaa"- kilpailu on käynnissä.

        Nyt kun esimerkiksi minä ja Iita ja muutamat muutkin palstalla haluamme pysyä sellaisen ulkopuolella, olette selittämässä mitä meidän pitäisi tehdä..

        Liittyä johonkin "puolueeseen", ottaa kantaa teidän riitoihinne ja sitäpaitsi yritätte työksenne yksinkertaistaa ja muuttaa ihmisten uskon ja ajatuksien sisältöä ja siten estää keskustelua joka ei teitä miellytä.

        Joku kysyi että mikset sinä tajua mitään minun kirjoituksistani ?? vaikka monet muut tekevät.

        No, vastaus taitaa olla niin yksinkertainen haluat vain vääristellä niitä jotta saisit keskustelun käännettyä muualle ...

        Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että olet erimieltä minun kanssani eri asioista, mutta miksi väität kuin minä olisin erimieltä itseni kanssa?

        Sitäpaitsi olet löytävinäsi jos jonkinlaisia taka-syitä ihmisten kirjoituksiin, vaikka et edes tunne ihmisiä.. tai ymmärrä mitä he oikeastaan ovat kirjoittaneet.
        ---

        Jos olet tyytyväinen oloosi kirkossasi, niin hyvä jos ei omatuntosi sano muuta, mutta jos minä en ollut tyytyväinen ja omatuntoni sanoi että ero on parempi kuin jäädä.. niin sekin on hyvä.

        Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.
        Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia. Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.

        Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.
        Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.
        Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.
        Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä. Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.

        Minä uskon Paavalin kirjoituksiin, sillä ne ovat yhtä koko Raamatun kanssa.
        Se ei kuitenkaan anna minulle minkäänlaista tuomio valtaa jos olen erimieltä joissain asioissa adventistien kanssa - niinkuin esimerkiksi tämä ruoka asia.

        Olisi mukava jos lopettaisit tuon ainaisen spekulointisi joka johtaa vain harhaan - jos mahdollista, jos se ei ole ylipääsemäntö asia elämässäsi - ja alkaisit keskustelemaan asioista.

        Vai onko liikaa pyydetty?

        Luin tässä eilen yhdetä SDA - julkaisusta:

        A Christian poet has well said:
        I would not work my soul to save, For that my Lord hath done;
        But I would work like any slave For the love of God's dear Son.

        Erittäin hyvin ilmaistu.. vai mitä Antti..

        alex

        alex:
        Aha - tunnustitko että uskosi on katolisuuden perinteiden mukainen?
        Koskahan sinä Antti tajuaisit, että se on aina Raamattu jonka mukaan ihmisen pitää mennä.
        _______________________________________________

        Vaikka Luther olikin katolilainen, en mene katolilaisuuden mukaan, vaan Raamatun ja Lutherin ja hänestä oppineiden tunnustuksen mukaan:
        http://www.nic.funet.fi/pub/doc/religion/christian/library/fi/tunnustuskirjat/pavalta.html (lukijoille tiedoksi, alexhan tietääkin jo vaikka pelleilee tietämätöntä)

        Sirkka-Iitalla on viisaammat pointit kuin sinulla, alex. Hän varoittaa kadotuksen kauhuista Jeesuksen sanoilla :

        " Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin". "

        Minä pelkään semmoisia ihmisiä, jotka uhkaavat tappaa minut ja pääsevät hyvään alkuun siinä teossa. Pahin tapaus tähän mennessä on se, kun eräs uskvoa - ehkä jollain lailla sairas ja tasapainoton - tuli luokseni ja uhkasi tappaa, ottaen äkisti lujan niskalenkin ja alkaen vääntää, todeten samalla, että nyt se on menoa. Olin näet hänen mielestään vahingoittanut hänen menestystään. Huudahdin terävästi, että toki tapahtuu, jos Jumala sen sallii. Ei sallinut. Hengenvaarailanne oli joka tapauksessa äärimmäisen kivulias ja kesti tuskallisen pitkään. Hän myös näytti, ennen tuota otetta, että hänellä on ase.

        Jumaton saattaa ottaa mielettömiä riskejä, kun päättelee, että eihän se kuolemanvaara mitään ole, sittenpähän pääsee elämisen vaivoista vapaaksi.
        Ja ei sitä Jumalaa varmaan ole, kun ei ole minulle tähän päivään asti kostanut.
        Siksi Jeesus sanookin: "peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin".

        Hindut taiteilevat tulisilla hiilillä. Ajattelen että jos joutuisin tulikivijärveen, niin koettaisin pysyä jalkeilla ja pystyssä mahdollisimman pitkään. Lopulta kuitenkin vauhti loppuisi ja jalat sattuisi ja kaatuisin, uppoaisin pikku hijaa hehkuvien pikikokkareiden alle. Kyllä minä senverran tuota pelkään, etttä pidän Herrasta kiinni, enkä Hänestä luovu. Kaikkivaltias ei petä, ei hylkää, vaan oma syy, jos kadotukseen joudun.

        Fil. 3:10
        tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,
        11 JOS MINÄ EHKÄ pääsen ylösnousemiseen kuolleista.
        12 Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut..

        2. Tim. 2:13
        jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena;
        sillä itseänsä kieltää hän ei saata.

        Ps. 68:18 (68:19)
        Sinä astuit ylös korkeuteen, otit vankeja saaliiksesi, sait ihmisiä lahjaksesi: niskoittelijatkin joutuvat asumaan Herran Jumalan tykönä.

        Olen vahvan toivon varassa :

        Ps. 89:32 (89:33)
        niin minä rankaisen vitsalla heidän rikoksensa ja heidän pahat tekonsa vitsauksilla;
        33 (89:34) mutta armoani en minä ota häneltä pois enkä vilpistele uskollisuudestani.
        34 (89:35) En minä liittoani riko, enkä muuta sitä, mikä on minun huuliltani lähtenyt.

        Alex: ## Luin tässä eilen yhdestä SDA - julkaisusta: ##

        Mutta minä luen mieluummin Raamatusta. Lutheriakin luen mieluummin kuin amerikkalaisia SDA-julkaisuja, vaikka Luther oli katolilainen. Suomalaisia Adventtikirkon pappeja kuuntelen mielelläni, en jenkkiläisiä.
        Opillisesta näkökulmasta parhaita jenkkiläisiä SDA-kirjoja ovat mielestäni Kolmen Enkelin Sanoma ja Kaksi Todistajaa.

        Ja mitä tulee englantiin, niin en koskaan lue senkielistä, vaan tahdon nähdä, miten kotoiset adventtiteologit sen kääntävät suomeksi ja selkokielelle.
        Muuten - oletko sinä, alex, kadottanut tarkoituksen. Sirkka-Iitan kanssa kehsukelette toisianne, vaikka täällä pitäisi kaiketi lukijoille kirjoittaa.

        antti

      • se tämä Antti

        : )) mutta Antti ..

        " Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin".

        On Jumalan Pojan sanoja - ei Sirkka Iitan, hän vain siteerasi niitä koska hän ymmärtää niiden tarkoituksen..

        Katsos - kun se helvetti on se "toinen kuolema" josta ei enää ole yllösnousua. Sinä puhut läpiä päähäsi - koska et ymmärrä Raamatun sanomaa oikein ja et edes mitä ihmiset kirjoittavat.

        Sama Jeesus sanoi näinkin: .... se, joka sanoo veljelleen 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen ...

        Jos nyt seurattaisi tuota sinun "ravistelevaa kauhu linjaasi", ilman että ymmärrettäisi Jumalan sanan todellista tarkoitusta ja sanomaa .. niin kovat olisi rangaistukset jos jo tuosta jo joutuisi ikuiseen piinaan..

        Kyllä sinulla Antti on se huppu tiukasti silmillä.. ei muutakaan voi sanoa.. ihmettelen että sokeus voikin olla noin täydellinen.. mikä sitä pitää yllä? Se ravisteleva ikuisen piinan pelko? Kai?

        alex

    • Sirkka-Iita

      "Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin".

      Just niin! Jumalaton hukkuu sinne KOKONAAN, koska se on täydellinen kadotus, sillä Raamattu sanoo, että helvett- on TOINEN KUOLEMA. Joka on viimeinen ja täydellinen, lopullinen kuolema, sillä Jeesus ei herätä enää yhtäkään toisesta kuolemasta.

      Sillä HEIDÄT polttaa se tuli. Helveti on lopullisen tuhon paikka, jossa kuollaan lopullisesti, eikä eletä kituen iankaikkisesti. Iankaikkista elämää ei voi kukaan muu antaa kuin Jeesus.

      Raamattu sanoo, että synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.

      Heihin jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he siirtyvät kuolemasta elämään.

      • yx armahdettu

        Tuossa tulikin tämä asia TÄYSIN selväksi. Mitään muuta iankaikkista elämää EI OLE, kuin Jeesuksen lunastama lahja vanhurskaus. Koska synitöntä ihmistä ei ole olemassakaan.

        Pelastettukin on vain armahdettu syntinen.

        Ellette te synny uudesti ylhäältä, niin te ette voi nähdä Jumalan valtakuntaa, joka on Taivaassa.

        Jeesus lupasi, että kun te synytte uudesti ylhäältä niin Hän antaa VOIMAN (uusi käännös = oikeuden)tulla Jumalan lapseksi.

      • Kirjanoppineille....
        yx armahdettu kirjoitti:

        Tuossa tulikin tämä asia TÄYSIN selväksi. Mitään muuta iankaikkista elämää EI OLE, kuin Jeesuksen lunastama lahja vanhurskaus. Koska synitöntä ihmistä ei ole olemassakaan.

        Pelastettukin on vain armahdettu syntinen.

        Ellette te synny uudesti ylhäältä, niin te ette voi nähdä Jumalan valtakuntaa, joka on Taivaassa.

        Jeesus lupasi, että kun te synytte uudesti ylhäältä niin Hän antaa VOIMAN (uusi käännös = oikeuden)tulla Jumalan lapseksi.

        Näitä halvan armon kauppiaita ja A-luokan A-ismejä yms. löytyy ihan roppakaupalla Nykyaikana.
        Kysymys:
        Miksi 7. päivän adventistit jakavat jo maanpäällä Taivaspaikat?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      269
      17423
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5602
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      118
      2622
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2122
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1786
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1028
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      966
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      924
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      920
    Aihe