Profetiat ja katumus?

Logos5

Kun Jumala lähettää sanansa sanansaattajiensa (profeettojen) välityksellä, tilanne on usein kypsynyt (Jumalan katsantokannalta) ns. ratkaisutilaan. Hän joka näkee kaiken; ihmissydänten syvimmätkin tasot, tietää kyllä ”missä mennään” - on aina reaaliajassa!

Muutama esimerkki tapauksista, joissa Jumalan ilmoittama tuomio väistyi ja muuttui. Katumus ja parannus sai ns. ”kohtalon kääntymään”.

1) HISKIA.

Hän oli aikanaan kuningas, mutta sairastui kuten kuka tahansa kuolevainen, ja oli kuoleman partaalla. Profeetta Jesaja lähetettiin asialle. Inhimillisesti katsellen olisi luullut, että profeetta toisi lohdutusta, empatiaa ja osanottoa... mutta mitä?
”Näin sanoo Herra: toimita talosi; sillä sinä kuolet etkä enää parane.” Kovat sanat. Ja seuraus? Hiskia ei kuitenkaan ryhtynyt profeettaa solvaamaan, ei sanonut ”sinä kieroonkasvanut, pahaansisuinen, kuin kuonakasa sinä olet!” Ei. Hän murtui, katui, ”itki katkerasti”. Kuoleman edessä ihminen on avuton. .
Kun Jumala tämän näki, hän lähetti Jesajan uudelleen asialle. Viesti oli toisesta laidasta.
”... ja minä lisään sinulle ikää viisitoista vuotta.” (Kiinnostuneet voivat lukea koko storyn, Jesaja 38. luku.) Lopuksi Hiskia kiitti Jumalaa.
”Sinä rakastit minun sieluani, nostit sen kadotuksen kuopasta, sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taa.”

2) NIINIVEN kaupunki

Herra antoi profeetta Joonalle tehtäväksi mennä saarnaamaan Niiniven kaupunkiin parannusta sen suuresta pahuudesta. Joona katsoi kutsun liian ylivoimaiseksi (profeetan tehtävät ovat vaikeita ja vaativia..) ja pakeni. Joutui kuoleman kitaan saakka. Mutta tämän koettelemuksen perästä mies oli ”kypsä” tottelemaan kutsujaa... ja Jumala antoi toistamiseen saman tehtävän ja sanan...
.”Vielä neljäkymmentä päivää ja Niinive hävitetään”. Sellaisella ”uutisella” varustettu mies liikkui kaupungilla. Ja yllätys, yllätys! Tässäkään tapauksessa profeettaa ei kivitetty - vaan? Kansa USKOI Jumalaan! Kuningas itse ryhtyi johtajaksi katumukseen, paastoon ja rukoukseen!
Ja – kun Jumala näki tuon aidon kääntymyksen, Hän antoi kaupungille uuden mahdollisuuden. Peruutti rangaistuksensa. Ihmiset olivat omilla valinnoillaan tilanneet parempaa! ( Kannattaa lukea koko Joonan profetiakirja)

3) SIMON

Apostolien teoissa näkyy, kuinka eräs Simon sai kuulla ”kovat sanat” apostoli Pietarin taholta. Kyse ei ollut nakkivarkaudesta, eikä lipsahduksista. Mies oli kiero, osoitti harjaantunutta ja laskelmoivaa pahuutta. Noitatemppujen tekijänä hän oli oppinut manipuloimaan ihmisiä.
Simon oli muodollisesti ottanut kristityn kaavun. Mutta sisin oli jäänyt pahuuden siteisiin. Hän koetti pelata peliä. Jumalan valtakunnan reviirillä kierous on vaarallinen asia. Olivathan aiemmin mm. Ananias ja Safira saaneet äkkisurman, kun ”valehtelivat Pyhän Hengen vaikutuspiirissä.” ( Apt 5: 1-11) Jumalan valkeuden edessä pahuu saa kyytiä ja huutia!

Pietari - Pyhän Hengen valaiseva ”tutka” aseenaan näki Simonin kierouden.

”Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa. Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi..... sillä minä NÄEN sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä.” ( Apt 8:20-23). Kovat sanat?
Mutta ei ryhtynyt Simon pilkkaamaan Pietaria... vaan nöyryytti mustan sydämensä Jumalan totuuden edessä. Pyysi rukousta, että saisi vielä armahduksen.... (Ja ilmeisesti asia kääntyi positiiviseen suuntaan?)

Siis? Niin kauan kuin etsikkoaikaa vielä on, ihmiset, kaupungit, kansat voivat katua pahaa ja nöyrtyä Jumalan pyhyyden ja totuuden edessä. Ja Jumala on armollinen katuville. Hän voi kääntää kohtalon, antaa uuden mahdollisuuden. Olkoon Jumala ylistetty suuren viisautensa ja täydellisyytensä kanssa!

7

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Armoa tarjolla

      Apostoli Paavali, ent. Saulus Tarsolainen, on hyvä esimerkki siitä, että jopa Jeesuksen ja seurakunnan vainoaja voi saada armon, kun Valo valaisee pimeyttä, kun tulee synnintunto ja katumus; halu muuttaa kurssia!

      Apt 9. luku, Apt 26. luku

    • Lea.

      Kiitos kirjoituksista ja sanasta!
      Todella tärkeää asiaa tutkittavaksi.

      Ja myös sydämmelle sain, että Raamattu kehoittaa todella puhaltamaan pasuunaan kuuliasena ja myös varoittaa,
      vaikka siitä pilkkaakin ja herjaa saisi.
      Jumala rakastaa uskollisia palvelijoitaan ja palkka on suuri.

      Voimia ja siunausta Suomi Storyn pasuunalle!Profeetallista sanaa olemme saaneet, ja toivon mukaan on runsaasti kuulevia korvia!

      Kauanko Herra katsoo kansamme syntiä..?
      Ravistusta tulee, kun aika.Vielä on armon aikaa..
      __________________________

      Ja Paavali todella myös puhutellut, mikä armo ja Herran käsi siinäkin oli mukana, ja mikä Herran palvelija hänestäkin tuli ja saamme nyt Paavalinkin kirjeistä runsain mitoin ammentaa. Kiitos ja kunnia Jumalalle!

      Vielä koen jakaa luettavaksi jollekin sivun, jota luin taas eräs päivä.
      Hyvä tutkiskella todella. Kiitos sivustosta!

      http://www.suomistory.com/page/LuopumusDiary
      jossa esim seuraavaa;
      "Pyhä Henki opettaa, muistuttaa, varoittaa. Myös tulevaisia asioita Henki ilmoittaa. Mutta joka ei kuuntele, ja varsinkin joka pilkkaa armon Henkeä, tekee sen omaksi onnettomuudekseen.

      Lopunajalla Jumala toimittaa ”pyhät ja vanhurskaat” tuomionsa, ja ne alkavat kristittyjen taholta. Jyvät ja akanat erotetaan. ”Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisunsa aittaan, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa.” (Matt 3:12, 1Piet 4:17)

      Miten sinun käy? (1 Kor 11: 28-32)"

      Iloa ja siunausta päiväänne niin sisaret, veljet kuin etsijät!

      Hän johdattaa nöyriä oikein, hän opettaa nöyrille tiensä.Ps.25:9

    • jes.55:6&7

      6. Etsikää Herraa silloin, kun hänet voidaan löytää. Huutakaa häntä avuksi, kun hän on läsnä.

      7. Jumalaton hylätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja kääntyköön Herran puoleen, niin Hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalan puoleen, sillä hänellä on paljon anteeksi antamusta.

    • ...

      ...

      • =====

        Kaikella on aikansa.

        Kun paatumus täyttyy, alkaa....


    • Eksynyt palaa takais

      Jumalalle kiitos Suomessa on herätys ! Mikä riemu, kun synnit anteeksi annettiin.......- laulun sanoin.

    • ....

      ....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      275
      17546
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5645
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      121
      2631
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2135
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1788
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1040
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      970
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      933
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      931
    Aihe