NYT KAIKKI KEPULIT VALVONTAAN

BIG BROTHERS

Suomen tiestön arvioidaan olevan noin 15 miljardin euron arvoinen. Tieverkosto kuitenkin rappeutuu nopeaan tahtiin, ja lisävaroja suunnitellaan kerättävän tulevaisuudessa uusilla GPS-pohjaisilla käyttömaksuilla.
Suomalaisilta autoilijoilta ja motoristeilta kerätään vuosittain noin seitsemän miljardia euroa veroina ja veroluonteisina maksuina. Tästä summasta kuitenkin vain noin 10 prosenttia käytetään tiestön rakentamiseen ja ylläpitoon. Tiestön hoito on laiminlyöty niin pahoin, että korjaustarvetta on kertynyt jo 2 miljardin euron arvosta.

Uuteen hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite, jossa luvataan selvittää uudelleen satelliittipaikannukseen perustuvien tienkäyttömaksujen käyttöönottaminen.

Etenkin vihreät lukevat ansiokseen sen, että valtio saattaa ryhtyä valvomaan autoilijoita satelliittien avulla. Vihreiden puoluejohtaja Ville Niinistön mukaan vihreät saavuttivat hallitusneuvotteluissa kaikissa liikennepolitiikan tavoitteissaan edistystä.

Menneellä vaalikaudella autoilijoiden satelliittivalvonta sai jokseenkin täystyrmäyksen. Satelliittivalvonta on noussut uudelleen esille ehkä siksi, että se on teknisesti suhteellisen helppo toteuttaa ja valvontalaitekannan kustannusten arvioidaan jäävän kohtuullisiksi.
Esimerkiksi tietulleja on helppo lisätä ja muunnella, jos GPS-satelliittipaikannukseen perustuvat laitteet määrätään autoihin.

Myöskään uuden liikenneministeri Merja Kyllösen (vas) mukaan ei ole mahdoton ajatus, että rahaa tienpitoon hankittaisiin jatkossa tienkäyttömaksuilla.

- Ei se varmasti utopistinen vaihtoehto ole. Hallituksen sisällä on kuitenkin keskusteltava siitä, että kansalaisilta sekä yrityksiltä kerätään valtavan paljon veroja, joista vain murto-osa palaa liikenneverkon kuntoon laittoon. Maksupaine kasvaa autoilun puolella koko ajan, eikä voi olla niin, että se ei näy tieverkossamme millään tavalla, Kyllönen sanoo.

Lähteet: Autoliitto, Taloussanomat, Yle

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Iso Jytky

      Kataisen sosialistiviherhirmuhallitukselta ei ole kukaan kohta enää turvassa. Mitähän kivaa ehdottelevat seuraavaksi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      281
      17958
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5730
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      133
      2662
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2197
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      337
      1805
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1063
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      33
      961
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      958
    Aihe